Haluan lapsilleni oman sukunimeni mutta mieheni ei suostu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Ai antaa omalle lapselleen nimen, jota ei haluaisi antaa, että isovanhemmille ei tule paha mieli? Tunteet voi ottaa huomioon, mutta ei ole tervettä toimia elämän isoimmissa ratkaisuissa itseään vastaan ettei vaan pahoittaisi kenenkään mieltä.

Meidän lapsella on minun sukunimi. Ihan jos siksi että sillä nimellä hän syntyi. Isä välillä harmittelee mutta vastaan lapsen saavan aivan itse valita sukunimensä kun kasvaa, nyt ei sitä lähdetä muuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Miten toisten tunteet voi ottaa huomioon, kun toiset isovanhemmat pettyvät joka tapauksessa valitaanpa niin tai näin? Pitääkö lapselle antaa kummankin vanhemman sukunimi?

Tämän päivän isovanhemmat on eläneet maailmassa, jossa lapsi sai lähes aina isän nimen, paitsi, jos isää ei ollut. Eli tyttären vanhemmat eivät todellakaan pety isän nimeen. Asia toki tulee muuttumaan, muttei vielä. Vai tuleeko, jos suomalaiset alkaa enemmän pariutua uussuomalaisten kanssa, silloinhan on itsestäänselvyys, että isän nimi, siitä ei todellakaan keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Fiksumpaa ottaa miehen nimi jos on esim. johtajasukua?

Niin, totta, töitä saa suhteilla paremmin

-finsve

Älä anna periksi, ap.

Lapset itsekin ovat todennäköisesti iloisempia harvinaisesta sukunimestä kuin jostain Korhosesta ja arvostavat sellaista sukuhistoriaa, joka muussa tapauksessa katoaisi. Miehenkin kannattaisi ottaa sinun sukunimesi, jos tällä on hitustakaan järkeä päässä.

Meidän suvussa yksi nuoripari otti yhdessä käyttöön kauniin ja harvinaisen nimen, jonka viimeinen meidän sukuhaaramme edustaja oli naimattomaksi jäänyt isotäti. Kaunis ele mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain äitini sukunimen, kun isä lähti panon jälkeen. Oli kivaa saada äitini kaunis ja harvinainen nimi. Kivasti korosti sitä, että meillä oli vain yksi aikuinen perheessä ja oltiin köyhiä. Ymmärrän, miksi moni haluaa lapsen muulle kuin tyttönimelleen, vaikka toki asenteet onkin sinänsä muuttuneet. Mutta se asenne, että on hienompaa olla varakkaasta perheestä kuin köyhästä ei taida olla muuttunut.

Minun lapsellani on aina ollut minun nimeni. Hyvä vain kun isäkin lähti menemään parin vuoden jälkeen. Ei tarvitse oveen enää sen nimiä laittaa.

Meillä lapset saivat miehen sukunimen, koska omani on niin juntin kuuloinen ja lisäksi äitini yritti vaikuttaa siihen että lapsille tulisi minun sukunimeni, vaikka monet kerrat kerroin etten halua, joten näpäytin myös häntä vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Ai antaa omalle lapselleen nimen, jota ei haluaisi antaa, että isovanhemmille ei tule paha mieli? Tunteet voi ottaa huomioon, mutta ei ole tervettä toimia elämän isoimmissa ratkaisuissa itseään vastaan ettei vaan pahoittaisi kenenkään mieltä.

No, tokihan laki sallii naiselle antaa aina oman sukunimensä lapselle miehestä ja miehen vanhemmista piittaamatta. Ei teitä mikään estä näin toimimasta. Sitten ei vaan voi uhriutua niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt miksi lapselle annetaan lähes aina isän nimi, vaikka äidin sukunimi olisi kuinka kaunis tai harvinainen.

Lapsena muistan ajatelleeni, että miksi siihen lapseen lätkäistään isän leima, vaikka äitihän siinä sen suurimman työn tekee kun synnyttää lapsen.

Siksi, että koska äiti saa sen kaiken muun, niin että isälle jää edes jotain, mitä kautta tuntea aluksi yhteyttä lapseen, kun äiti imettää eikä voi edes harrastaa seksiä.

Nii. Tää on se miehen osa. Kun äiti tekee kaiken muun, niin mies taistelee, ettei sukunimi karkaa ovenraosta tai livahda naapurin sukunimeksi. Sitten kun se sukunimi on ankaralla työllä saatu pidettyä perheessä, niin pitäähän se antaa lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain äitini sukunimen, kun isä lähti panon jälkeen. Oli kivaa saada äitini kaunis ja harvinainen nimi. Kivasti korosti sitä, että meillä oli vain yksi aikuinen perheessä ja oltiin köyhiä. Ymmärrän, miksi moni haluaa lapsen muulle kuin tyttönimelleen, vaikka toki asenteet onkin sinänsä muuttuneet. Mutta se asenne, että on hienompaa olla varakkaasta perheestä kuin köyhästä ei taida olla muuttunut.

Minun lapsellani on aina ollut minun nimeni. Hyvä vain kun isäkin lähti menemään parin vuoden jälkeen. Ei tarvitse oveen enää sen nimiä laittaa.

Ehkä siihen oli syykin, että lähti. Ja se nimi olisi ollut lapsesi nimi, ei miehen.

Teillä ei siis ole vielä lapsia mutta aiotte niitä tehdä? Lapsi saa automaattisesti äitinsä nimen, jos ei erikseen ilmoita eri nimeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Miten toisten tunteet voi ottaa huomioon, kun toiset isovanhemmat pettyvät joka tapauksessa valitaanpa niin tai näin? Pitääkö lapselle antaa kummankin vanhemman sukunimi?

Tämän päivän isovanhemmat on eläneet maailmassa, jossa lapsi sai lähes aina isän nimen, paitsi, jos isää ei ollut. Eli tyttären vanhemmat eivät todellakaan pety isän nimeen. Asia toki tulee muuttumaan, muttei vielä. Vai tuleeko, jos suomalaiset alkaa enemmän pariutua uussuomalaisten kanssa, silloinhan on itsestäänselvyys, että isän nimi, siitä ei todellakaan keskustella.

Minun isäni on hyvin iloinen siitä että hänen lapsenlapsensa ovat saaneet sukunimensä minulta. En tiedä millä vuosisadalla kuvittelet nykyisten lisääntymisikäisten vanhempien syntyneen mutta jo minun lapsuuden kavereilla oli vanhempia joissa äiti pitänyt tyttönimen ja yksi jopa saanut sen äitinsä nimen. Ei se niin kummallista ollut edes 30 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Älä anna periksi, ap.

Lapset itsekin ovat todennäköisesti iloisempia harvinaisesta sukunimestä kuin jostain Korhosesta ja arvostavat sellaista sukuhistoriaa, joka muussa tapauksessa katoaisi. Miehenkin kannattaisi ottaa sinun sukunimesi, jos tällä on hitustakaan järkeä päässä.

Meidän suvussa yksi nuoripari otti yhdessä käyttöön kauniin ja harvinaisen nimen, jonka viimeinen meidän sukuhaaramme edustaja oli naimattomaksi jäänyt isotäti. Kaunis ele mielestäni.

Tottakai ovat, jos sen saavat. Ja jos taas saavat isän yleisen nimen, ovet siitä aivan yhtä iloisia ja ylpeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulla ei ole miehesi sukunimi?

Miksi miehellä ei ole ap:n sukunimi?

Et perinteistä ole kuullut?

Tarkoitatko 1920-luvulla tehtyä lakia, joka pakotti naisen ottamaan miehen sukunimen?

Ap:lla on hyvä peruste - harvinainen nimi lapselle ehdottomasti.

Oman nimesi annat, ap.

Olen itse parikymppinen nainen, ja tuttavapiirissäni on ihan tunnistettava ilmiö, että eroperheissä kasvaneet naiset ottavat aikuisena käyttöönsä äitinsä sukunimen. Miksi he kantaisivat isänsä nimeä? Miehen joka otti ja lähti? Jonkun vastuuttoman ukkelin jota he näkevät vain silloin tällöin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Miten toisten tunteet voi ottaa huomioon, kun toiset isovanhemmat pettyvät joka tapauksessa valitaanpa niin tai näin? Pitääkö lapselle antaa kummankin vanhemman sukunimi?

Tämän päivän isovanhemmat on eläneet maailmassa, jossa lapsi sai lähes aina isän nimen, paitsi, jos isää ei ollut. Eli tyttären vanhemmat eivät todellakaan pety isän nimeen. Asia toki tulee muuttumaan, muttei vielä. Vai tuleeko, jos suomalaiset alkaa enemmän pariutua uussuomalaisten kanssa, silloinhan on itsestäänselvyys, että isän nimi, siitä ei todellakaan keskustella.

Omat lapset alkavat olla kolmekymppisiä, joten iän puolesta alan olla isovanhempi-ikää. Minulle on ihan sama, millä sukunimellä mahdolliset lapsenlapset ovat. Osa ystävien lapsista on avioituessaan ottaneet naisen sukunimen yhteiseksi nimeksi tai sitten kumpikin on vaihtanut sukunimensä ihan uuteen. Yksikään ystävistäni ei ole sanonut, että asia olisi heille pettymys. Missä ihmeen maailmassa sinä elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Miten toisten tunteet voi ottaa huomioon, kun toiset isovanhemmat pettyvät joka tapauksessa valitaanpa niin tai näin? Pitääkö lapselle antaa kummankin vanhemman sukunimi?

Tämän päivän isovanhemmat on eläneet maailmassa, jossa lapsi sai lähes aina isän nimen, paitsi, jos isää ei ollut. Eli tyttären vanhemmat eivät todellakaan pety isän nimeen. Asia toki tulee muuttumaan, muttei vielä. Vai tuleeko, jos suomalaiset alkaa enemmän pariutua uussuomalaisten kanssa, silloinhan on itsestäänselvyys, että isän nimi, siitä ei todellakaan keskustella.

Asia on jo muuttunut ja muuttuu entisestään eivätkä tämän päivän isovanhemmatkaan ole mikään aivoton massa, joka ei voisi hyväksyä muutosta. Ne ovat nämä sinun esittämäsi jumittuneet asenteet, joiden takia moni vielä kuvittelee että "pitää" valita miehen sukunimi. Ihan itse näitä viljelet ja tässä keskustelussa joku "uussuomalais"-olkipukki ei kerta kaikkiaan toimi, joten siihen sinun on turha yrittää keskustelua viedä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain äitini sukunimen, kun isä lähti panon jälkeen. Oli kivaa saada äitini kaunis ja harvinainen nimi. Kivasti korosti sitä, että meillä oli vain yksi aikuinen perheessä ja oltiin köyhiä. Ymmärrän, miksi moni haluaa lapsen muulle kuin tyttönimelleen, vaikka toki asenteet onkin sinänsä muuttuneet. Mutta se asenne, että on hienompaa olla varakkaasta perheestä kuin köyhästä ei taida olla muuttunut.

Minun lapsellani on aina ollut minun nimeni. Hyvä vain kun isäkin lähti menemään parin vuoden jälkeen. Ei tarvitse oveen enää sen nimiä laittaa.

Ehkä siihen oli syykin, että lähti. Ja se nimi olisi ollut lapsesi nimi, ei miehen.

Taitaa olla mies tyytyväinen nykyään kun ei ole enää pirttihirmun pompoteltavana.

Kyllä mun kaveripiirissä on ainakin vaikka kuinka monia, joilla lapsilla on äidin sukunimi vaikka vanhemmat ovat yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa?

Avolitossahan lapsi ilmeisesti saa automaattisesti synnyttyään äidin sukunimen.

Ja etenkään jos ette ole naimisissa, miksi sinun pitäisi olla eri sukunimellä kun lapsesi?

Sillähän ei ole väliä, ettei isä ole samalla sukunimellä? Miten lapsen isän vanhemmat, loukkaantuisivatko he, onko tämä ainoa poika?

Asia ei kuulu lapsen isovanhemmille pätkääkään.

Eipä kuulu ei, mutta jos on tilanne, jossa toisen lapsen vanhemmat pettyvät ratkaisuun syvästi ja toisen ei, ehkä jotkut ottaa toisten tunteet huomioon.

Miten toisten tunteet voi ottaa huomioon, kun toiset isovanhemmat pettyvät joka tapauksessa valitaanpa niin tai näin? Pitääkö lapselle antaa kummankin vanhemman sukunimi?

Tämän päivän isovanhemmat on eläneet maailmassa, jossa lapsi sai lähes aina isän nimen, paitsi, jos isää ei ollut. Eli tyttären vanhemmat eivät todellakaan pety isän nimeen. Asia toki tulee muuttumaan, muttei vielä. Vai tuleeko, jos suomalaiset alkaa enemmän pariutua uussuomalaisten kanssa, silloinhan on itsestäänselvyys, että isän nimi, siitä ei todellakaan keskustella.

Minun isäni on hyvin iloinen siitä että hänen lapsenlapsensa ovat saaneet sukunimensä minulta. En tiedä millä vuosisadalla kuvittelet nykyisten lisääntymisikäisten vanhempien syntyneen mutta jo minun lapsuuden kavereilla oli vanhempia joissa äiti pitänyt tyttönimen ja yksi jopa saanut sen äitinsä nimen. Ei se niin kummallista ollut edes 30 vuotta sitten.

Minä olin ainoa meidän suvussa, joka sai isoisäni harvinaisen sukunimen ja vieläpä ainoa, joka sai hänen hyvin harvinaisen hiustenvärinkin, mutta äitini oli h****, kun joutui antamaan tyttönimensä lapselle. Muut tätini antoivat kaikki miestensä yleiset sukunimet lapsilleen, mutta tärkeintä oli, että heillä oli miehet.