Lue keskustelun säännöt.
Omat vai yhteiset rahat? Yhteisten kustannusten jakaminen?
16.11.2019 |
Tiedän, että tästä on väännetty palstalla miljoona kertaa ja toivoisin, että nyt ei arvosteltaisi niitä, jotka ajattelevat toisin, vaan kerrottaisiin, miksi itselle oma ratkaisu toimii parhaiten.
Meillä toimii erilliset rahat ja yhteisten kustannusten jakaminen puoliksi. Tämä tarkoittaa, että kummallakin on omat tilit ja tulot, ja yhteinen tili, jolle siirretään kuukausittain summa, joka kattaa sen kuun asumis- ja ruokakulut. Yleensä jää vielä seuraavalle kuullekin siirtyvää, mutta tarkoitus ei siis ole käyttää sitä säästötilinä vaan sinne laitetaan vain sen verran, kuin juokseviin kuluihin tarvitaan. Molemmat tallettavat saman verran. Toistemme tuloja emme edes tiedä, ne vaihtelevat molemmilla kuukausittain jonkin verran.
Meille tämä sopii täydellisesti useammastakin syystä. Ensinnäkin olemme keski-ikäinen uusiopari eli molemmilla on oma taloudellinen historiansa, joka ei perustu millään tavalla siihen, mitä "uhrauksia" toinen on tehnyt (tarkoitan, ettei toinen ole esim. kartuttanut omaisuutta käymällä töissä samaan aikaan kun toinen olisi ollut lasten kanssa kotona).
Toiseksi, rahan käyttömme on hyvin erilaista. Puolisoni ei hyväksyisi, että minä ostaisin tietotekniikkalaitteeni uusina ja melko kalliina, hänen mielestään edulliset, käytetyt laitteet kelpaavat. Jos rahat olisivat yhteiset, niin hän ei myöskään todennäköisesti hyväksyisi, että teen useita ulkomaanmatkoja vuodessa. Ja vaikka hän hyväksyisi, niin minusta tuntuisi todella kiusalliselta käyttää _yhteisiä_ rahoja siihen, että matkailen.
Puolisoni taas tykkää tehdä pieniä ostoksia. Hän tykkää kierrellä kirppiksillä ja kaupoissa ja shoppailla milloin mitäkin. Pieniä, mutta viikottaisia hankintoja. Lisäksi hän haluaa hankkia (itselleen) auton, johon itse puolestani en todellakaan haluaisi laittaa yhteisiä rahoja. Autoja kun seisoo pihassa ennestäänkin, parin moottoripyörän lisäksi.
Eli meillä arki toimii, kun on erilliset rahat, joita saa käyttää täysin vapaasti sen jälkeen, kun on maksanut oman puolikkaansa asumisesta ja ruoasta. Ja vaikka rahankäyttötottumukset ovat erilaiset, niin kyllä me kuitenkin ehdottomasti suurin osa vapaa-ajasta vietetään yhdessä ja yhdessä on hyvä olla.
Kommentit (46)
Sama malli toimii kuin aloittajalla. Niin kauan kuin molemmilla jää yhteisten ja omien kulujen lisäksi edes kymppi yli, ei ole tarvetta säätää kuluja muuten kuin tasan puoliksi. Jos jompikumpi jää työttömäksi tai sairastuu, voidaan toki summat laskea uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en voisi ikinä suostua tilanteeseen, jossa rahat ovat täysin yhteisiä. Minulle on tärkeää, että minulla on myös omaa rahaa, jota voin käyttää ajattelematta, mitä mieheni ajattelee tästä.
Toisaalta harvoin sellainenkaan liitto toimii, jossa puolisoilla on suuri elintasoero. Jos toinen voi käyttää rahaa huolettomasti ja matkustella monta kertaa vuodessa ja toinen joutuu laskemaan senttejä, niin liitto on harvoin ainakaan pitkään onnellinen.
Me olemme sopineet, mitä yhteisiä menoja kumpikin maksaa. Käytännössä minä maksan pääosa laskuista (koska minulle laskuista huolehtiminen on jostain syystä helpompaa kuin miehelleni) ja mies taas maksaa pääosan ruokaostoksista ja lasten kuluista. Se, jolla on suuremmat tulot, maksaa yhteisistä menoista vähän suuremman osan mutta kuitenkin niin, että suurempituloiselle jää myös omaan käyttöön vähän enemmän rahaa kuin pienempituloiselle.
Olemme molemmat ensimmäisessä avioliitossamme ja olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Koko aikana meillä ei ole ollut yhtään riitaa raha-asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasasäästömalli: Laitamme kuukausitulomme yhteiselle käyttötilille, jolta maksamme aivan kaiken. Kuukauden lopussa jaamme tilille jääneen säästön tasan puoliksi kummallekin omille tileilleen.
Jos sopii kysyä: päteekö tämä siis myös, jos toinen haluaa ostaa jonkin ison henkilökohtaisen hankinnan (tuotteen, matkan, palvelun)?
Pätee kyllä. Meillä on tosin hyvin samanlaiset rahankäyttötottumukset, ja ostamme harvoin niin kalliita täysin "omia" juttuja, että se ylittäisi kk-tulomme.
Vierailija kirjoitti:
Minä en voisi ikinä suostua tilanteeseen, jossa rahat ovat täysin yhteisiä. Minulle on tärkeää, että minulla on myös omaa rahaa, jota voin käyttää ajattelematta, mitä mieheni ajattelee tästä.
Toisaalta harvoin sellainenkaan liitto toimii, jossa puolisoilla on suuri elintasoero. Jos toinen voi käyttää rahaa huolettomasti ja matkustella monta kertaa vuodessa ja toinen joutuu laskemaan senttejä, niin liitto on harvoin ainakaan pitkään onnellinen.
Me olemme sopineet, mitä yhteisiä menoja kumpikin maksaa. Käytännössä minä maksan pääosa laskuista (koska minulle laskuista huolehtiminen on jostain syystä helpompaa kuin miehelleni) ja mies taas maksaa pääosan ruokaostoksista ja lasten kuluista. Se, jolla on suuremmat tulot, maksaa yhteisistä menoista vähän suuremman osan mutta kuitenkin niin, että suurempituloiselle jää myös omaan käyttöön vähän enemmän rahaa kuin pienempituloiselle.
Olemme molemmat ensimmäisessä avioliitossamme ja olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Koko aikana meillä ei ole ollut yhtään riitaa raha-asioista.
Meillä on yhteiset rahat täysin. Kummankaan ei tarvitse kysellä toisen näkemystä vaikkapa päivittäiseen kulutukseen tai vaateostoihin. Isommat hankinnat, matkat, autot, asunnot toki ovat yhteisiä päätöksiä, olisivat ilman raha-aspektiakin sitä. Tällainen järjestely sopii meille ja ehkä se vaatii sen, että pikkurahasta ei ole pulaa. Kumpikaan ei laskeskele senttejä ellei erityisesti niin halua.
Meillä on omat tilit, yhteisiä tilejä ja yhteiset rahat joita minä hoidan. Tulot tällähetkellä 45/55.
Ihan sama mistä maksan laskut ja siirrän ruokatilille. Loppurahat siirrän 3 erässä: osa mun ja miehen rahastotileille ja 1/3 jää jemmaan matkoja ja isompia hankintoja varten.
Mun mies ei välitä raha-asioista niin kauan kun sitä riittää. Kerran kuukaudessa kerron paljonko on jemmassa ja rahastossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en voisi ikinä suostua tilanteeseen, jossa rahat ovat täysin yhteisiä. Minulle on tärkeää, että minulla on myös omaa rahaa, jota voin käyttää ajattelematta, mitä mieheni ajattelee tästä.
Toisaalta harvoin sellainenkaan liitto toimii, jossa puolisoilla on suuri elintasoero. Jos toinen voi käyttää rahaa huolettomasti ja matkustella monta kertaa vuodessa ja toinen joutuu laskemaan senttejä, niin liitto on harvoin ainakaan pitkään onnellinen.
Me olemme sopineet, mitä yhteisiä menoja kumpikin maksaa. Käytännössä minä maksan pääosa laskuista (koska minulle laskuista huolehtiminen on jostain syystä helpompaa kuin miehelleni) ja mies taas maksaa pääosan ruokaostoksista ja lasten kuluista. Se, jolla on suuremmat tulot, maksaa yhteisistä menoista vähän suuremman osan mutta kuitenkin niin, että suurempituloiselle jää myös omaan käyttöön vähän enemmän rahaa kuin pienempituloiselle.
Olemme molemmat ensimmäisessä avioliitossamme ja olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Koko aikana meillä ei ole ollut yhtään riitaa raha-asioista.
Meillä on yhteiset rahat täysin. Kummankaan ei tarvitse kysellä toisen näkemystä vaikkapa päivittäiseen kulutukseen tai vaateostoihin. Isommat hankinnat, matkat, autot, asunnot toki ovat yhteisiä päätöksiä, olisivat ilman raha-aspektiakin sitä. Tällainen järjestely sopii meille ja ehkä se vaatii sen, että pikkurahasta ei ole pulaa. Kumpikaan ei laskeskele senttejä ellei erityisesti niin halua.
Jälleen puhtaasti mielenkiinnosta kysyn: jos teillä on lapsia, niin ymmärrän hyvin, että matkat ovat yhteisiä päätöksiä, mutta entä jos ei ole? Ovatko matkat silloinkin yhteisiä päätöksiä myös siinä tapauksessa, että vain toinen haluaa reissuun? (Ja kyseessä on siis ajankohta, jolle ei ole mitään yhteisiä suunnitelmia.)
Mikähän tämänkin aloituksen tarkoitus on.
Voi vaan ihmetellä. Luoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en voisi ikinä suostua tilanteeseen, jossa rahat ovat täysin yhteisiä. Minulle on tärkeää, että minulla on myös omaa rahaa, jota voin käyttää ajattelematta, mitä mieheni ajattelee tästä.
Toisaalta harvoin sellainenkaan liitto toimii, jossa puolisoilla on suuri elintasoero. Jos toinen voi käyttää rahaa huolettomasti ja matkustella monta kertaa vuodessa ja toinen joutuu laskemaan senttejä, niin liitto on harvoin ainakaan pitkään onnellinen.
Me olemme sopineet, mitä yhteisiä menoja kumpikin maksaa. Käytännössä minä maksan pääosa laskuista (koska minulle laskuista huolehtiminen on jostain syystä helpompaa kuin miehelleni) ja mies taas maksaa pääosan ruokaostoksista ja lasten kuluista. Se, jolla on suuremmat tulot, maksaa yhteisistä menoista vähän suuremman osan mutta kuitenkin niin, että suurempituloiselle jää myös omaan käyttöön vähän enemmän rahaa kuin pienempituloiselle.
Olemme molemmat ensimmäisessä avioliitossamme ja olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Koko aikana meillä ei ole ollut yhtään riitaa raha-asioista.
Meillä on yhteiset rahat täysin. Kummankaan ei tarvitse kysellä toisen näkemystä vaikkapa päivittäiseen kulutukseen tai vaateostoihin. Isommat hankinnat, matkat, autot, asunnot toki ovat yhteisiä päätöksiä, olisivat ilman raha-aspektiakin sitä. Tällainen järjestely sopii meille ja ehkä se vaatii sen, että pikkurahasta ei ole pulaa. Kumpikaan ei laskeskele senttejä ellei erityisesti niin halua.
Jälleen puhtaasti mielenkiinnosta kysyn: jos teillä on lapsia, niin ymmärrän hyvin, että matkat ovat yhteisiä päätöksiä, mutta entä jos ei ole? Ovatko matkat silloinkin yhteisiä päätöksiä myös siinä tapauksessa, että vain toinen haluaa reissuun? (Ja kyseessä on siis ajankohta, jolle ei ole mitään yhteisiä suunnitelmia.)
Emme edes halua matkustella erikseen. Kaikki reissut suunnitellaan lähtökohtaisesti koko perheen reissuiksi. Matkustelemme ulkomailla n. 4kertaa vuodessa joku kotimaan matka ehkä päälle, jos huvittaa. 1 lapsi.
Meillä on erilliset rahat. Mies hoitaa laskuja ja useimmiten hänen tilitään maksetaan myös kauppaostokset, ja siirrän hänen tililleen rahaa sen mukaan, paljonko kuluu. Johtuu siitä, että itselläni on harvinainen kalliihko harrastus (sanotaan, että minulla voi mennä jopa 2000 kuussa), joten meillä on hyvin erilaiset kulurakenteet. Lisäksi itselläni on vanhempieni minulle vuosien aikana säästämä ja antama rahasto, jota en edes suunnittele törsääväni yhteiseen kulutukseen vaan säästän siihen, että muutamme joskus kivempaan paikkaan eikä sitten tarvitse ottaa niin paljoa lainaa. Toisaalta taas nykyisellään miehellä on velkaa, minulla ei. Meillä on samat elintasot ja sitä ylläpidämme, mutta muutoin en koe tarvetta millekään yhteisomistukselle talon lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos syötte yhtä paljon, niin sopimuksenne on mielestäni järkevä.
Turhan monessa taloudessa pienituloinen nainen maksaa suurituloisen miehen valtavat ruokakulut.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tämänkin aloituksen tarkoitus on.
Voi vaan ihmetellä. Luoja.
Parin rahankäytöstä keskusteleminen.
Hätkähdyttävää, ettet käsittänyt aloitusta.
Nimimerkkisi on mielestäni hyvin erikoinen.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vain omat tilit, yhteisiä menoja tai yhteistä omaisuutta ei ole. Miehellä ei ole lainaa, minulla on. En tiedä miehen tuloja eikä hän ole koskaan ollut kiinnostunut minun rahoistani. Se maksaa, joka hankinnan tekee eli jos haluan miehen kanssa Lontooseen, sovin ajankohdan ja tilaan sekä maksan matkan ja kun mies haluaa kanssani Pariisiin, hän toimii samalla tavalla. Toistaiseksi (25 v aikana) ei ole tullut eteen tilannessa, jossa tämä elämäntapa ei meillä toimisi.
Olen sitä mieltä, että pienempituloisen olisi oltava valmis elämään tulotasonsa mukaisella elintasolla. Jos parisuhteen ehtona on elintason paraneminen, ollaan yhdessä vääristä syistä. Parempituloisen taas olisi oltava valmis laskemaan elintasonsa pienempituloisen tasolle TAI maksamaan menoista enemmän. Kahden elintason pitäminen samassa perheessä tai yli varojen elämisen vaatiminen on väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on omat tilit, mutta yhteiseloon liiityvät kulut maksetaan puoliksi. Hankinnoista neuvotellaan aina, jos ne tulevat yhteiseen käyttöön. Mies maksaa laskut ja antaa ne minulle ja minä maksan puolikkaani niistä sekä vuokrasta hänelle. Ruuat maksan minä, koska asumistuki maksetaan minun tililleni, ja se on niin pieni, että se riittää vaan ruokakuluihin. Kumpikin saa tehdä lopulla käteen jäävällä osallaan mitä haluaa. Meillä ei ole autoa eikä mitään kalliita harrastuksia, joten rahaa menee vain välttämättömiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en voisi ikinä suostua tilanteeseen, jossa rahat ovat täysin yhteisiä. Minulle on tärkeää, että minulla on myös omaa rahaa, jota voin käyttää ajattelematta, mitä mieheni ajattelee tästä.
Toisaalta harvoin sellainenkaan liitto toimii, jossa puolisoilla on suuri elintasoero. Jos toinen voi käyttää rahaa huolettomasti ja matkustella monta kertaa vuodessa ja toinen joutuu laskemaan senttejä, niin liitto on harvoin ainakaan pitkään onnellinen.
Me olemme sopineet, mitä yhteisiä menoja kumpikin maksaa. Käytännössä minä maksan pääosa laskuista (koska minulle laskuista huolehtiminen on jostain syystä helpompaa kuin miehelleni) ja mies taas maksaa pääosan ruokaostoksista ja lasten kuluista. Se, jolla on suuremmat tulot, maksaa yhteisistä menoista vähän suuremman osan mutta kuitenkin niin, että suurempituloiselle jää myös omaan käyttöön vähän enemmän rahaa kuin pienempituloiselle.
Olemme molemmat ensimmäisessä avioliitossamme ja olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Koko aikana meillä ei ole ollut yhtään riitaa raha-asioista.
Meillä on yhteiset rahat täysin. Kummankaan ei tarvitse kysellä toisen näkemystä vaikkapa päivittäiseen kulutukseen tai vaateostoihin. Isommat hankinnat, matkat, autot, asunnot toki ovat yhteisiä päätöksiä, olisivat ilman raha-aspektiakin sitä. Tällainen järjestely sopii meille ja ehkä se vaatii sen, että pikkurahasta ei ole pulaa. Kumpikaan ei laskeskele senttejä ellei erityisesti niin halua.
Jälleen puhtaasti mielenkiinnosta kysyn: jos teillä on lapsia, niin ymmärrän hyvin, että matkat ovat yhteisiä päätöksiä, mutta entä jos ei ole? Ovatko matkat silloinkin yhteisiä päätöksiä myös siinä tapauksessa, että vain toinen haluaa reissuun? (Ja kyseessä on siis ajankohta, jolle ei ole mitään yhteisiä suunnitelmia.)
Myös meillä on yhteiset rahat ja yhteinen omaisuus. Kummankaan ei tarvitse kysellä lupia isoihinkaan hankintoihin. Matkustamme myös erikseen, koska minulla on aikaa ja miehellä ei. Nytkin olen ollut 6 viikkoa pois kotoa Espanjassa, mies on käynyt pariin otteeseen täällä viikon-parin lomalla. Meillä se on lähinnä ilmoitusluonteinen asia, jos haluaa reissata, toki toisen mielipiteet ja tarpeet huomioiden. Yhdessä matkustamme tietysti myös, esim nyt jouluksi lähdemme parin viikon lomalle.
Meillä on yhteiset rahat. Molemmilla on omat tilit sekä yksi yhteinen tili mutta yhteinen tili on lainan hoitoa varten eikä siellä yleensä ole kuin lainaan menevä raha. Mies pääasiassa hoitaa laskut yms. Minä olen äitiyslomalla ja kohta kotihoidontuella ja mies siirtää minun tilille rahaa sen verran kun tarvin tai maksaa omalta tililtä mun tai perheen menoja.
Yhteiset menot (asuminen, lapsi) hoidetaan 50-50. Muista menoista kumpikin päättää itse ja toisen kanssa keskustellaan sen verran ettei tule yllätyksiä (esim. kumpikin ei vaihda autoaan 2-paikkaiseen urheiluautoon / pakuun ettei perhe mahdu kyytiin).
Aikuisella on vastuu elättää itsensä ja lapsensa ihan omilla rahoillaan. Parisuhteen taloudellinen etu on siinä että ne kulut voi puolittaa.
Me olemme uusperhe, jossa molemmilla omia lapsia, ei yhteisiä. Minun lapseni asuvat meillä ja miehen lapset käyvät 1-3 vrk/kk.
Lasten takia joudumme pakostakin pitämään rahat erillään. Miehellä on tonnin verran isompi palkka kuin minulla, mutta enemmän lapsiakin.
Ensimmäisen vuoden meillä oli selkeästi eri rahat. Mies maksoi minulle puolet, kun maksoin laskuja.
Toisena vuonna tulimme suurpiirteisemmäksi. Sovimme, että minä maksan kaikki laskut ja mies maksaa kaiken ruoan. Se oli suurinpiirtein tasan.
Nyt olemme olleet yhdessä viidettä vuotta ja meillä on yhteiset rahat. Tipuimme kärryiltä, kenen pitäisi maksaa mitäkin. Jos toisella on tili tyhjä, on toisen vain maksettava, oli se omia kuluja tai ei. Ja seuraavan kerran se on toisin päin. Meidän suurin kuluerämme on matkustelu, ja niiden luottokorttien sumpliminen oli mahdotonta.
Meillä on yhteiset rahat ja yhteinen omaisuus ja yhteiset velatkin. Kummallakin on joku pieni oma luottokortti velka mutta muuten yhteistä. Mies on isotuloisempi joten hänen tilitään hoidan vastikkeen, lainan ja hänen omien autojen 2kpl kulut ,verot+vakuutukset ) ja oman lainansa. Minä makselen omaa autoa, omat vakuutukset,perheen vakuutukset, puhelinlaskut,netin, hoidan kauppalaskut ja tarvittavat pienhankinnat eli vaatteet, tytön lukiokirjat jne. Pistetäänpä vielä rahastoonkin muutama kymppi kuukaudessa säästöön.
Mutta noin yleisesti mä olen se perheen sihteeri joka huolehtii että laskut on maksettu ja ruokaa riittää se on sama kenen tilitä loppujenlopuksi makselen ne koska kaikki on yhteistä. Tosin laitan kyllä toiselle tilille joskus säästöön muutaman kolikon niin voin sitten ostaa joskus jotain kivaa hömppää@
Tää on toiminut meillä yli 20v. Miehellä on aikaisemmassa elämässä ollut kaikki raha asiat hunnigolla ja nyt vasta 10v sitten sai kaiken kuitattua,hän pelkää sitä eniten että jos rupeaa hoitamaan kaikkea rahaan liittyvää niin voi mokata, siksi on antanut mulle täyden oikeuden hoitaa kaikkea.
Jos sopii kysyä: päteekö tämä siis myös, jos toinen haluaa ostaa jonkin ison henkilökohtaisen hankinnan (tuotteen, matkan, palvelun)?