Lue keskustelun säännöt.
Omat vai yhteiset rahat? Yhteisten kustannusten jakaminen?
16.11.2019 |
Tiedän, että tästä on väännetty palstalla miljoona kertaa ja toivoisin, että nyt ei arvosteltaisi niitä, jotka ajattelevat toisin, vaan kerrottaisiin, miksi itselle oma ratkaisu toimii parhaiten.
Meillä toimii erilliset rahat ja yhteisten kustannusten jakaminen puoliksi. Tämä tarkoittaa, että kummallakin on omat tilit ja tulot, ja yhteinen tili, jolle siirretään kuukausittain summa, joka kattaa sen kuun asumis- ja ruokakulut. Yleensä jää vielä seuraavalle kuullekin siirtyvää, mutta tarkoitus ei siis ole käyttää sitä säästötilinä vaan sinne laitetaan vain sen verran, kuin juokseviin kuluihin tarvitaan. Molemmat tallettavat saman verran. Toistemme tuloja emme edes tiedä, ne vaihtelevat molemmilla kuukausittain jonkin verran.
Meille tämä sopii täydellisesti useammastakin syystä. Ensinnäkin olemme keski-ikäinen uusiopari eli molemmilla on oma taloudellinen historiansa, joka ei perustu millään tavalla siihen, mitä "uhrauksia" toinen on tehnyt (tarkoitan, ettei toinen ole esim. kartuttanut omaisuutta käymällä töissä samaan aikaan kun toinen olisi ollut lasten kanssa kotona).
Toiseksi, rahan käyttömme on hyvin erilaista. Puolisoni ei hyväksyisi, että minä ostaisin tietotekniikkalaitteeni uusina ja melko kalliina, hänen mielestään edulliset, käytetyt laitteet kelpaavat. Jos rahat olisivat yhteiset, niin hän ei myöskään todennäköisesti hyväksyisi, että teen useita ulkomaanmatkoja vuodessa. Ja vaikka hän hyväksyisi, niin minusta tuntuisi todella kiusalliselta käyttää _yhteisiä_ rahoja siihen, että matkailen.
Puolisoni taas tykkää tehdä pieniä ostoksia. Hän tykkää kierrellä kirppiksillä ja kaupoissa ja shoppailla milloin mitäkin. Pieniä, mutta viikottaisia hankintoja. Lisäksi hän haluaa hankkia (itselleen) auton, johon itse puolestani en todellakaan haluaisi laittaa yhteisiä rahoja. Autoja kun seisoo pihassa ennestäänkin, parin moottoripyörän lisäksi.
Eli meillä arki toimii, kun on erilliset rahat, joita saa käyttää täysin vapaasti sen jälkeen, kun on maksanut oman puolikkaansa asumisesta ja ruoasta. Ja vaikka rahankäyttötottumukset ovat erilaiset, niin kyllä me kuitenkin ehdottomasti suurin osa vapaa-ajasta vietetään yhdessä ja yhdessä on hyvä olla.
Kommentit (46)
Aina on ollut yhteinen tili ja yhteiset rahat. Kaikki omaisuus on 50/50 ja joka kk laitetaan kummankin rahastoon saman verran.
Koskaan ei ole tarvinnut miettiä, kuka maksaa mitäkin. Tilille ovat tulleet kaikki tulot ja sieltä on maksettu kaikki menot. Helppoa.
Välillä on toinen jatko-opiskellut ja toinen hoitanut lapsia kotona. Kolme kertaa on asuttu ulkomailla töiden takia ja vakava sairastuminenkin mahtuu näihin vuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli ensimmäisessä avioliitossa yhteiset rahat. Kaikki meni yhteiselle tilille. Avioliitto kesti 20 vuotta, ja koko sen ajan elin niukkaa elämää.... mies kun määräsi, paljon pitää saada kuussa säästöön... hyvää tässä oli, että näiden säästöjen ansiosta elintasoni ei tippunut avioerossa vaan pääsin uuteen asuntoon kiinni velattomana.
Nykyinen mieheni on tuhlaavainen. Kaikki menee mikä tulee. Ja tällä hetkellä nautin tästä!
Meni vähän off topic....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos teillä olisi todella suuri tuloero? Toimisiko asia silloin? Eli jos sinulla ei olisi varaa matkailla edes kotimaassa ja piha olisi täynnä autoja, prätkiä, veneitä ja moottorikelkkoja?
Vaikea kuvitella, että olisimme yhdessä, jos elintasot olisivat täysin erilaiset. Olen elänyt yksinhuoltajana toistakymmentä vuotta erittäin pienillä tuloilla, enkä silloin kuvitellutkaan, että jonkun miehen tehtävä olisi tarjota minulle parempi elintaso.
Eli jos kahdesta työssäkäyvästä toinen sairastuu tai jää muusta syystä pidemmäksi aikaa työttömäksi, on se riittävä syy eroon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos teillä olisi todella suuri tuloero? Toimisiko asia silloin? Eli jos sinulla ei olisi varaa matkailla edes kotimaassa ja piha olisi täynnä autoja, prätkiä, veneitä ja moottorikelkkoja?
Vaikea kuvitella, että olisimme yhdessä, jos elintasot olisivat täysin erilaiset. Olen elänyt yksinhuoltajana toistakymmentä vuotta erittäin pienillä tuloilla, enkä silloin kuvitellutkaan, että jonkun miehen tehtävä olisi tarjota minulle parempi elintaso.
Melko tyypillistä ajattelua naisille. En ole kinä kuullut miehen suusta, että elintasoero olisi syy olla pariutumatta.
Tuskin kukaan selkärangan omaava henkilö pariutuu sellaisen ihmisen kanssa jota itse ei pysty elättämään ja joutuisi itse elätiksi. Minulla ei ainakaan ole varaa pitää puolisoa 1300e bruttotuloilla joten olen yksin sitten lopun elämääni. En pysty tarjoaamaan kuin yhdelle ihmiselle riittävän elintason ja se olen vain minä. Puolisoon ei ole varaa eikä ylläpitää normaalia parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos teillä olisi todella suuri tuloero? Toimisiko asia silloin? Eli jos sinulla ei olisi varaa matkailla edes kotimaassa ja piha olisi täynnä autoja, prätkiä, veneitä ja moottorikelkkoja?
Vaikea kuvitella, että olisimme yhdessä, jos elintasot olisivat täysin erilaiset. Olen elänyt yksinhuoltajana toistakymmentä vuotta erittäin pienillä tuloilla, enkä silloin kuvitellutkaan, että jonkun miehen tehtävä olisi tarjota minulle parempi elintaso.
Eli jos kahdesta työssäkäyvästä toinen sairastuu tai jää muusta syystä pidemmäksi aikaa työttömäksi, on se riittävä syy eroon?
Työssäkäyvä ei sairastuttuaan tai työttömänä ensimmäiseksi jää tulottomaksi…. on siinä hetki aikaa sumplia kulurakenne toimivaksi.
Meillä ainakin ne pakolliset menot on mitoitettu kahden ansiosidonnaisen mukaan ja nyt kun asuntolaina tuli kuitatuksi, niin jopa alle.
Erilaisista miehistä: minulla taas on tosi tuhlaava mies. Hän ostelee itselleen kauheasti vaatteita. Ja voi viikollakin ostaa shampanjaa kotiin. Pyysin juuri, että ostaa minulle verenpainemittarin, niin kävi ostamassa ja toi uusimman mallin, hintaan 180 e.
Minun mieheni on taas ensimmäiseltä koulutukseltaan kirjanpitäjä.