Petteri Taalas: Puurot ja vellit menneet sekaisin suomalaisessa ilmastokeskustelussa
Taalasta harmittaa suomalaisen ilmastokeskustelun vinoutuneisuus.
– Keskiöön on nostettu koko maailman kannalta vähemmän keskeiset seikat: metsä ja ruoka. Taka-alalle on sysätty se, että globaaliongelma ratkaistaan vain minimoimalla fossiiliset polttoaineet energian käytössä, teollisuudessa ja liikenteessä.
Maailman kokonaisenergian kulutuksessa fossiilisten osuus on tällä hetkellä noin 85 prosenttia – ydin- ja vesivoiman sekä uusiutuvien osuus vain 15 prosenttia. Mikäli tavoitteisiin mielitään, nämä luvut on pystyttävä keikauttamaan päälaelleen.
Faktat pöytään
Täkäläiseen ilmastokeskusteluun Taalas kaipaa oikeita suuruusluokkia, ilmastofaktaneutraaliutta ja tiedekriittisyyttä.
– Ilmastonmuutosta ja hiilinieluja käytetään argumentteina puolustaessa metsien biodiversiteettiä ja vastustaessa niiden hyötykäyttöä teollisuuden tarpeisiin. Sama näkyy ruokavaliorummutuksessa. Muuallakin käydään terveyteen liittyvää kasvisruokakeskustelua, mutta Suomessa se on ilmastoon sotkettuna sävyltään poikkeava. Kurssin muuttaminen pakkokeinoin voi nostaa valtaan ilmastonmuutoksesta piittaamattomia päättäjiä. Kansalaiset näyttävät reagoivan jo nyt kaksijakoisesti: toiset ahdistuvat ja syyllistyvät, toiset ummistavat silmänsä koko ongelmalta.
Lihoja kauhotaan ruokalistoilta syyttäen karjataloutta metaanipäästöistä, vaikka suurimmat tuprahdukset tulevat trooppisilta soilta ja riisipelloilta.
– Lisäksi metaanin elinikä on vain 12 vuotta eli se ongelma voidaan periaatteessa poistaa nopeasti päiväjärjestyksestä. Hiilidioksidin vaikutus kestää jopa tuhansia vuosia, Taalas skaalaa.
https://www.atria.fi/konserni/ajankohtaista/nakoaloja-ruokaan/petteri-t…
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua keskustelua siitä, että liha on pahasta.
Tuntuu, että mennään äärestä ääreen. Ensin syödään lihaa hulluna, sitten ei syödä ollenkaan.
Ymmärrän, että useissa maissa lihan tuotanto on aivan väärällä tolalla ja lihaa syödään järkyttäviä määriä. Uskon kasvisten, juuresten, marjojen lisäämiseen ruokavaliossa, Silti lihaa pois sulkematta.
Suomessa lihan tuotanto on maailmanlaajuisesti hyvällä tolalla.
Kaikessa kohtuus, myös lihan syönnissä tai sen demonisoinnissa!
Valitettavasti tällaiset kommentit eivät vie keskustelua eteenpäin. Rakennat tässä nyt itse väitettä, jonka ammut sitten alas. Lihan syöntiä halutaan vähentää tai kohtuullistaa ja siihen on olemassa sekä terveys- että luonnosuojeluperusteet. Suomalaiset syövät 10 kg vuodessa enemmän lihaa kuin vuonna 2000. Ei lihaa olla kieltämässä tai lopettamassa. Vähennetään.
Punaisen lihan kulutus on Suomessa pysynyt viimeiset 30 vuotta ihan samalla tasolla. Siipikarjan kulutus on lisääntynyt, mutta nyt hölistään vain naudanlihan vähentämisestä. Ei kovin loogista touhua.
Nimenomaan loogista touhua. Ihan Pohjois-Karjala-projektista saakka on pyritty kertomaan ihmisille, että kovaa rasvaa sisältävät sika ja nauta olisi hyvä korvata siipikarjalla ja kalalla. Käytännössä hinta ohjaa ihmisten kulutusta enemmän kuin terveysseikat, joten yltiöhalpa broileri on valloittanut suomalaisten ruokapöydät.
Sinun Pohjois-Karjala-projektisi on debunkattu jo moneen kertaan. Sitä on yritetty toistaa muuallakin, mutta samanlaisia tuloksia ei ole saatu (YK:n Monica-projekti). Eli se projekti EI osoittanut, että punaisen lihan vähentämisellä olisi jotain merkitystä terveydelle.
Edelleen, Suomessa punaisen lihan kulutus on ollut ihan samalla tasolla viimeiset 30 vuotta. Miten tämä samalla tasolla pysyminen on vaikuttanut ilmastoon? Löytyykö jotain tieteellisesti vertaisarvioitua tutkimusta? Millä perustellaan, että lihansyönnin vähentäminen vaikuttaisi jotenkin ilmastoon? Ihanko mutulla mennään?
Jos sinä ensin debunkkaisit Pohjois-Karjala-projektin asiallisin viittein, niin ei mene mutuiluksi itselläsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisen perunan hiilijalanjälki on tutkimusten mukaan n 0,4kg. Suomessa on vettä sen viljelyyn eikä kuljetusmatka tule pitkäksi. On myös saasteettomassa maaperässä kasvanutta eikä ole kenenkään pöydästä pois.
Lihan terveellisyydestä sen verran että jos vitamiinit, tässä b12, joutuu ottamaan purkista on ruokavaliossa jotain pielessä. Kohtuullisesta määrästä lihaa saat senkin.Terve ihminen saa b12-vitamiinia riittämiin maitotuotteista, vaikkei söisi lihaa ollenkaan. Sitä vastoin läheiseni, vannoutunut lihansyöjä, joutuu ottamaan sitä purkista imeytymishäiriön vuoksi. Outoa käyttää yhtä vitamiinia ruokavalion terveellisyyden määrittelemiseen.
Imeytymishäiriö on eri asia. Sitä ei ole kaikilla. Ja mistähän ne maitotuotteet on peräisin?
Kommentoin näin koska kasvissyöjille suositellaan tätä vitamiinilisää ja tuskinpa pelkästään kosmeettisista syistä.

Suositellaanhan sekasyöjillekin D-vitamiinilisää, vaikka sitä saa rasvaisesta kalasta ja vitaminoidusta maidosta yllin kyllin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Pitäisi katsoa ravitsemukselliseen sisältöön, eikä vain kiloihin tai edes kilokaloreihin. Nauta on superruokaa, jossa on mineraalit, vitamiinit, proteiinit aminohappoineen juuri oikeassa suhteessa. Riisi on höttöhiilaria.
No tämäpä oli uusi väite! Laitatko jonkun tutkimustiedon tähän taustalle vai onko kyseessä Valmetin huollossa kuultu vakta?
Fineli.fi
Katsoin Finelistä. Mineraaleja ja vitamiineja naudanlihasta saa aika kitsaasti, sen sijaan tyydyttyneen rasvan päivittäissaantisuositus ylittyy noin nelinkertaisesti, jos yrittää täyttää energiantarpeensa tällä ”superfoodilla”.
Riisiinhän lihaa verrattiin ja kaikkihan osaavat finelistä katsoa, että liha hakkaa riisin mm. proteiinissa, B-vitamiineissa, raudassa ja sinkissä.
Miksi lihaa ja riisiä pitäisi edes vertailla? Eihän kukaan järkevä ihminen vaihda ruokavaliossaan naudanlihaa riisiin. Tämä kuulostaa taas samalta argumentaatiolta kuin entisen puolustusministerin kauhistelu siitä, paljonko varusmiesten pitäisi syödä porkkanoita.

Jostakin syystä tälle palstalle riisi on pesiytynyt eräänlaiseksi argumentaatiovirheeksi. Jos joku uskaltaa arvostella naudanlihan ilmastovaikutuksia, häneltä kysytään välittömästi että ethän syö riisiä edes joulupuurossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Pitäisi katsoa ravitsemukselliseen sisältöön, eikä vain kiloihin tai edes kilokaloreihin. Nauta on superruokaa, jossa on mineraalit, vitamiinit, proteiinit aminohappoineen juuri oikeassa suhteessa. Riisi on höttöhiilaria.
No tämäpä oli uusi väite! Laitatko jonkun tutkimustiedon tähän taustalle vai onko kyseessä Valmetin huollossa kuultu vakta?
Fineli.fi
Sitäkin sopii miettiä, montako tonnia kotimaista nautaa ja ulkomaista riisiä pallollamme vuosittain tuotetaan. Ongelma on globaali, se pitää ratkaista globaalissa mittakaavassa.
Yritätkö sanoa, että toiset syövät liikaa, vai että suomalaiset syövät liikaa?
En.
Yritän sanoa, että jos suomalainen naudanlihantuotanto aiheuttaa vaikkapa megatonnin verran päästöjä ja globaali riisinviljely sata gigatonnia päästöjä, niin ilmastonmuutoksesta huolehtiva osaa aika automaattisesti nimetä sen, mihin tuotantoon pitää ensi sijassa kaikki resurssit laittaa päästöhen vähentämiseksi. Siis raha ja vaiva ruoantuotannon muuttamiseksi vähäpäästöisemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomessa talvet lämpenevät jopa 15 astetta ja vuosikeskiarvotkin nousevat kymmenisen astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos mitään ei tehdä"
Tää oli hyvä uutinen. Miksi siis tekisi mitään kun olot paranevat?
Niin varmaan, jotain tolkkua nyt näihin heittoihin. Toisaalta tämäkin älyttömyys todennäköisesti löytyy ipcc:n julkaisuista. Ihme että se lämpötila on vaan sitkeesti pysytellyt ennallaan tässä viime vuosina. Varmaan 2095 alkaa semmoinen lätkämailanousu siihen että päästään näihin arvioihin
Voi huokaus.
Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset pitkällä aikavälillä ei ole sama asia kuin lyhyen ajanjakson (esim muutaman viime vuoden) sää.
Voi huokaus, johan tässä 80 luvun ennusteiden mukaan pitäisi rantaviivan mennä jossain mäntsälän kohdalla. Tätähän tämä on, maalitolpat siirtyy sitä mukaa kun vuodet vierii
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Enimmäkseen riisinviljelystä kyllä tulee muuta kuin co2:ta. Metaania, ilokaasua, co2:ta sentään käytetään yhteyttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Pitäisi katsoa ravitsemukselliseen sisältöön, eikä vain kiloihin tai edes kilokaloreihin. Nauta on superruokaa, jossa on mineraalit, vitamiinit, proteiinit aminohappoineen juuri oikeassa suhteessa. Riisi on höttöhiilaria.
No tämäpä oli uusi väite! Laitatko jonkun tutkimustiedon tähän taustalle vai onko kyseessä Valmetin huollossa kuultu vakta?
Fineli.fi
Sitäkin sopii miettiä, montako tonnia kotimaista nautaa ja ulkomaista riisiä pallollamme vuosittain tuotetaan. Ongelma on globaali, se pitää ratkaista globaalissa mittakaavassa.
Yritätkö sanoa, että toiset syövät liikaa, vai että suomalaiset syövät liikaa?
En.
Yritän sanoa, että jos suomalainen naudanlihantuotanto aiheuttaa vaikkapa megatonnin verran päästöjä ja globaali riisinviljely sata gigatonnia päästöjä, niin ilmastonmuutoksesta huolehtiva osaa aika automaattisesti nimetä sen, mihin tuotantoon pitää ensi sijassa kaikki resurssit laittaa päästöhen vähentämiseksi. Siis raha ja vaiva ruoantuotannon muuttamiseksi vähäpäästöisemmäksi.
Eli osa maapallon väestöstä saa käyttää vaikka kolminkertaisesti resursseja, jos heitä on vain riittävän vähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua keskustelua siitä, että liha on pahasta.
Tuntuu, että mennään äärestä ääreen. Ensin syödään lihaa hulluna, sitten ei syödä ollenkaan.
Ymmärrän, että useissa maissa lihan tuotanto on aivan väärällä tolalla ja lihaa syödään järkyttäviä määriä. Uskon kasvisten, juuresten, marjojen lisäämiseen ruokavaliossa, Silti lihaa pois sulkematta.
Suomessa lihan tuotanto on maailmanlaajuisesti hyvällä tolalla.
Kaikessa kohtuus, myös lihan syönnissä tai sen demonisoinnissa!
Valitettavasti tällaiset kommentit eivät vie keskustelua eteenpäin. Rakennat tässä nyt itse väitettä, jonka ammut sitten alas. Lihan syöntiä halutaan vähentää tai kohtuullistaa ja siihen on olemassa sekä terveys- että luonnosuojeluperusteet. Suomalaiset syövät 10 kg vuodessa enemmän lihaa kuin vuonna 2000. Ei lihaa olla kieltämässä tai lopettamassa. Vähennetään.
Ymmärrän pointin, mutta eipä nuo kotimaiset lihantuottajat kauaa tuota kotimaista lihaa, kun se ei nyt vaan kannata, kun kulutus vähenee. Eivät hekään hyväntekeväisyyttään sitä tee, vaan elinkeinon vuoksi. Ollaan sitten kriisin sattuessa riippuvaisia muista maista, jotka varmasti pitävät ensin huolen omistaan. Peräänkuulutan katsomaan asioita pitemmällä tähtäimellä.
-eri-Tietenkin Suomen pitää pitää huolta omasta huoltovarmuudesta, mutta minusta se onnistuu paremmin jos monipuolistetaan omaa tuotantoa ja vähennetään riippuvuutta lihasta. Se, että Suomen lihantuotanto ja kulutus putoaa vaikka 20%, tarkoittaa tietenkin osalle lihatiloista lopettamista, mutta meillä on nyt jo paljon lähellä eläkeikää olevia maanviljeilijöitä, jolloin tilan lopettaminen tapahtuisi monen kohdalla luonnollisesti muutenkin. Maataloudesta elantonsa saavien määrä on pudonnut 2000-luvulla jo ihan muista syistä 50% ja samaan aikaan meidän lihansyönti on silti kasvanut. Eli entistä harvempi on riippuvainen elinkeinona lihasta, mutta silti me syömme sitä enemmän.
Suomalaiset selviäisivät myös poikkeusoloista paremmin jos söisimme terveellisesti kotimaisia kasviksia. Vähemmän sairauksia ja enemmän ravintoa tehokkaammin.
Meillä varmasti viljellään ja kasvatetaan jo kaikkea, mitä näillä leveysasteilla on mahdollista. Huomio myös siihen, jos kriisi tulee, emme välttämättä pysty viljelemään kasviksia, koska tarvitsevat erityisolosuhteet kasvaakseen. Se, että meillä lihantuottajia on koko ajan vähemmän ja syömme lihaa enemmän, johtuu juuri siitä, että ulkomailta tuodaan lihaa meille. Olemme jo nyt siis riippuvaisia muiden maiden ruuan tuotannosta. Tästä syystä meidän pitää tukea kotimaista maataloutta. En usko, että poikkeusoloissa pystymme ruokkimaan viittä miljoonaa ihmistä kasviksilla ja juureksilla, vaikka olisimme kuinka terveitä kriisin yllättäessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Pitäisi katsoa ravitsemukselliseen sisältöön, eikä vain kiloihin tai edes kilokaloreihin. Nauta on superruokaa, jossa on mineraalit, vitamiinit, proteiinit aminohappoineen juuri oikeassa suhteessa. Riisi on höttöhiilaria.
No tämäpä oli uusi väite! Laitatko jonkun tutkimustiedon tähän taustalle vai onko kyseessä Valmetin huollossa kuultu vakta?
Fineli.fi
Sitäkin sopii miettiä, montako tonnia kotimaista nautaa ja ulkomaista riisiä pallollamme vuosittain tuotetaan. Ongelma on globaali, se pitää ratkaista globaalissa mittakaavassa.
Yritätkö sanoa, että toiset syövät liikaa, vai että suomalaiset syövät liikaa?
En.
Yritän sanoa, että jos suomalainen naudanlihantuotanto aiheuttaa vaikkapa megatonnin verran päästöjä ja globaali riisinviljely sata gigatonnia päästöjä, niin ilmastonmuutoksesta huolehtiva osaa aika automaattisesti nimetä sen, mihin tuotantoon pitää ensi sijassa kaikki resurssit laittaa päästöhen vähentämiseksi. Siis raha ja vaiva ruoantuotannon muuttamiseksi vähäpäästöisemmäksi.
Eli osa maapallon väestöstä saa käyttää vaikka kolminkertaisesti resursseja, jos heitä on vain riittävän vähän?
Suomen maantieteellin sijainti aiheuttaa merkittävän osan resurssien käytöstä, joten se "kuuluu pakettiin".

Riippuu mitä haetaan. Jos ongelmaa ratkaistaan, niin silloin aloitetaan eniten vaikuttavista toimenpiteistä. Jos halutaan syyllistää ihmisiä ja jakaa kurjuutta tasan sekä kiillotella pintaa, sitten voidaan räpeltää nippeleiden kanssa.
Jos sulla on ripuli ja plörähtää housuun, niin et sinä jatka sonnat housuissa arkisia askareita tiskipöydän pikku tahroja hinkaten. Isoin ongelma korjataan ensimmäisenä.
Siitä Taalaskin viisaine sanoineen puhuu. Ruoka ja eritoten sillä tasolla kuin siitä nyt on puhuttu, eli nautaperäisten tuotteiden demonisointi, on täysin toissijainen asia ilmastonmuutoksen kannalta. Täysin. Siis merkityksetön. Ruoka-asioilla on oma pieni roolinsa, mutta fossiilipolttoaineethan ovat se todellinen juttu. Siitä nyt ei vaan voi puhua hipsterihelsinkiläinen, kun oma elämäntapa perustuu shoppailuun, sähköviihteeseen ja hiilellä tuotettuun mukavaan lämpöön niihin lähtökohtaisesti sairaan kylmiin kivitaloihin. Ei, kyllä syyllinen pitää löytää muualta, mieluiten maalta. Siitä huolimatta, että maa- ja metsätalous ja ruoantuotanto on nimenomaan sataprosenttisen uusiutuvaa ja hiiltä kierrättävää ja jopa sitovaa toimintaa. Siis jokseenkin ainut inhimillisen toiminnan laji, joka ei nettokuormitusta tuota vaan pelaa ratkaisevaa roolia ongelman korjaamisessa.
Täysin todellisuudentajutonta sekoilua kaiken kaikkiaan. Kuin marxismia idiooteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Pitäisi katsoa ravitsemukselliseen sisältöön, eikä vain kiloihin tai edes kilokaloreihin. Nauta on superruokaa, jossa on mineraalit, vitamiinit, proteiinit aminohappoineen juuri oikeassa suhteessa. Riisi on höttöhiilaria.
No tämäpä oli uusi väite! Laitatko jonkun tutkimustiedon tähän taustalle vai onko kyseessä Valmetin huollossa kuultu vakta?
Fineli.fi
Sitäkin sopii miettiä, montako tonnia kotimaista nautaa ja ulkomaista riisiä pallollamme vuosittain tuotetaan. Ongelma on globaali, se pitää ratkaista globaalissa mittakaavassa.
Yritätkö sanoa, että toiset syövät liikaa, vai että suomalaiset syövät liikaa?
En.
Yritän sanoa, että jos suomalainen naudanlihantuotanto aiheuttaa vaikkapa megatonnin verran päästöjä ja globaali riisinviljely sata gigatonnia päästöjä, niin ilmastonmuutoksesta huolehtiva osaa aika automaattisesti nimetä sen, mihin tuotantoon pitää ensi sijassa kaikki resurssit laittaa päästöhen vähentämiseksi. Siis raha ja vaiva ruoantuotannon muuttamiseksi vähäpäästöisemmäksi.
Eli osa maapallon väestöstä saa käyttää vaikka kolminkertaisesti resursseja, jos heitä on vain riittävän vähän?
Suomen maantieteellin sijainti aiheuttaa merkittävän osan resurssien käytöstä, joten se "kuuluu pakettiin".
Eli jos käyttää paljon rahaa kulkemiseen ja lämmitykseen, on reilua että syö vielä lisäksi paljon lihaa?

Mitä lyhyempi kasvukausi, sitä enemmän pitää olla eläinperäistä ruokavaliossa. Inuiitit söivät pelkkää lihaa ennen länsimaiden vaikutusta. Pohjoisessa pitää saada d-vitamiinia jostain, kun aurinkoa on vähänlaisesti talvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menevätköhän Taalaksella itsellään puurot ja vellit sekaisin, kun hän väittää että naudanliha ei ole hiilidioksidipäästöjen kannalta ongelma, vaan riisi.
Ulkomaisen naudanlihan päästöt ovat 25-50 kiloa hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti. Kotimaisen, ekologisen, nurmella ruokitun naudan päästöt ovat noin 15 kg hiilidioksidia yhtä lihakiloa kohti.
Ja tämän hirveistä hirveimmän ilmastorikoksen eli ulkomaisen riisin päästöt ovat 2,5-6 kg hiilidioksidia yhtä riisikiloa kohti.
Lähteenä Martat.
Pitäisi katsoa ravitsemukselliseen sisältöön, eikä vain kiloihin tai edes kilokaloreihin. Nauta on superruokaa, jossa on mineraalit, vitamiinit, proteiinit aminohappoineen juuri oikeassa suhteessa. Riisi on höttöhiilaria.
No tämäpä oli uusi väite! Laitatko jonkun tutkimustiedon tähän taustalle vai onko kyseessä Valmetin huollossa kuultu vakta?
Fineli.fi
Sitäkin sopii miettiä, montako tonnia kotimaista nautaa ja ulkomaista riisiä pallollamme vuosittain tuotetaan. Ongelma on globaali, se pitää ratkaista globaalissa mittakaavassa.
Yritätkö sanoa, että toiset syövät liikaa, vai että suomalaiset syövät liikaa?
En.
Yritän sanoa, että jos suomalainen naudanlihantuotanto aiheuttaa vaikkapa megatonnin verran päästöjä ja globaali riisinviljely sata gigatonnia päästöjä, niin ilmastonmuutoksesta huolehtiva osaa aika automaattisesti nimetä sen, mihin tuotantoon pitää ensi sijassa kaikki resurssit laittaa päästöhen vähentämiseksi. Siis raha ja vaiva ruoantuotannon muuttamiseksi vähäpäästöisemmäksi.
Eli osa maapallon väestöstä saa käyttää vaikka kolminkertaisesti resursseja, jos heitä on vain riittävän vähän?
No tietenkin näin. Jos ihmisiä olisi vain 100, niin ei sillä olisi mitään merkitystä vaikka käyttäisivät 1000 kertaisesti resursseja.
ohis

Vaikka tuhatkertaisen jos huolehtii siitä että oma maa toimii vastaavasti hiilinieluna.
Puhumattakaan siitä, että suurin osa soijarehusta menee kaloille ja siipikarjalle.