Lue keskustelun säännöt.
Milloin toiselta kuuluu pyytää anteeksi?
13.11.2019 |
Parisuhteessani saadaan toistuvasti vääntö aikaiseksi tilanteista, joissa kuuluisi pahoitella. Kuuluuko anteeksi sanoa ainoastaan tahallisesta mielenpahoittamisesta vai myös niissä tilanteissa, joissa toinen pahoittaa mielensä, riippumatta syyn absurdiudesta?
Esimerkki: puoliso 1 viittaa johonkin aiemmin käytyyn keskusteluun, jota puoliso 2 ei muista. Puoliso 1 pahoittaa mielensä ja haluaisi puoliso 2:n pahoittelevan muistamattomuuttaan. Puoliso 2 ei pyydä anteeksi, sillä kokee ettei voi huonolle muistilleen mitään. Seuraavat hetket kuluvat kinastellen kuuluuko tilannetta pahoitella vai ei. Tai vaihtoehtoisesti, puoliso 1 kertoo tarinaa. Myöhemmin käy ilmi, että puoliso 2 ei ole kuullut tarinaa kokonaan, ei ole esimerkiksi saanut selvää puoliso 1:n puheesta. Puoliso 1 on jälleen sitä mieltä, että puoliso 2:n tulisi pahoitella. Puoliso 2 sen sijaan alkaa turhautua jatkuvaan anteeksipyynnön penäämiseen.
Ei uskoisi, että täytyy aihe vapaalla ryhtyä tästä kyselemään. Mutta mitä sanoo raati, milloin pahoitellaan?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Ei hvetti! Ei koskaan, jos se noin vaikeaa.
Peukutin itse :D Samaa mieltä!
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun on loukannut toista ja on harmissaan siitä, että toinen loukkaantui. Se oliko loukkaaminen tarkoituksellista, ei ratkaise. Sitä että unohtaa jotain tärkeää tai rikkoo vahingossa toisen omaisuutta, voi pahoitella, jos on asiasta HARMISSAAN. Vaikka olisikin vahinko. Harvemminpa tahallaan ärsyttävät heti pyytävätkään anteeksi. Kun loukkaa toista vahingossa eikä ole pahoillaan, niin helposti vaikuttaa siltä, ettei kunnioita toista. Menee myös luottamus siihen, että aikooko jatkossakaan kunnioittaa.
Jos ei ole harmissaan eikä edes yritä vaikuttaa siihen, toistuuko sama jatkossa, on turha pahoitella, koska silloin pahoittelu on täysin merkityksetöntä ja suoranaista valehtelua. Tietystikään kaikkea ei voi itsessä muuttaa sellaiseksi kuin haluaisi, mutta yleensä muille tärkeää on myös se miten toinen tahtoo tai yrittää käyttäytyä. Jos ei ole tahtoa tai yritystä välttää toisten mielten pahoittamista (mistä anteeksipyytelemättömyys kertoo), suhtaudutaan niin tekemiseen paljon negatiivisemmin. Turha ihmetellä miksi välit menevät vain pahemmiksi, jos toisten loukkaantumisiin suhtaudutaan vähätellen.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun on loukannut toista ja on harmissaan siitä, että toinen loukkaantui. Se oliko loukkaaminen tarkoituksellista, ei ratkaise. Sitä että unohtaa jotain tärkeää tai rikkoo vahingossa toisen omaisuutta, voi pahoitella, jos on asiasta HARMISSAAN. Vaikka olisikin vahinko. Harvemminpa tahallaan ärsyttävät heti pyytävätkään anteeksi. Kun loukkaa toista vahingossa eikä ole pahoillaan, niin helposti vaikuttaa siltä, ettei kunnioita toista. Menee myös luottamus siihen, että aikooko jatkossakaan kunnioittaa.
Jos ei ole harmissaan eikä edes yritä vaikuttaa siihen, toistuuko sama jatkossa, on turha pahoitella, koska silloin pahoittelu on täysin merkityksetöntä ja suoranaista valehtelua. Tietystikään kaikkea ei voi itsessä muuttaa sellaiseksi kuin haluaisi, mutta yleensä muille tärkeää on myös se miten toinen tahtoo tai yrittää käyttäytyä. Jos ei ole tahtoa tai yritystä välttää toisten mielten pahoittamista (mistä anteeksipyytelemättömyys kertoo), suhtaudutaan niin tekemiseen paljon negatiivisemmin. Turha ihmetellä miksi välit menevät vain pahemmiksi, jos toisten loukkaantumisiin suhtaudutaan vähätellen.
Ammattiloukkaantujien kanssa kukaan ei jaksa kauaa.
Silloin kun vahingossa laukeaa vaimon silmille.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun on loukannut toista ja on harmissaan siitä, että toinen loukkaantui. Se oliko loukkaaminen tarkoituksellista, ei ratkaise. Sitä että unohtaa jotain tärkeää tai rikkoo vahingossa toisen omaisuutta, voi pahoitella, jos on asiasta HARMISSAAN. Vaikka olisikin vahinko. Harvemminpa tahallaan ärsyttävät heti pyytävätkään anteeksi. Kun loukkaa toista vahingossa eikä ole pahoillaan, niin helposti vaikuttaa siltä, ettei kunnioita toista. Menee myös luottamus siihen, että aikooko jatkossakaan kunnioittaa.
Jos ei ole harmissaan eikä edes yritä vaikuttaa siihen, toistuuko sama jatkossa, on turha pahoitella, koska silloin pahoittelu on täysin merkityksetöntä ja suoranaista valehtelua. Tietystikään kaikkea ei voi itsessä muuttaa sellaiseksi kuin haluaisi, mutta yleensä muille tärkeää on myös se miten toinen tahtoo tai yrittää käyttäytyä. Jos ei ole tahtoa tai yritystä välttää toisten mielten pahoittamista (mistä anteeksipyytelemättömyys kertoo), suhtaudutaan niin tekemiseen paljon negatiivisemmin. Turha ihmetellä miksi välit menevät vain pahemmiksi, jos toisten loukkaantumisiin suhtaudutaan vähätellen.
Kiitos hyvästä ja kantaaottavasta tekstistä. Kuulostaa lähtökohtaisesti järkevältä. Olisiko sinulla mielipidettä siihen, jos toinen lähtökohtaisesti haluaa toisen pahoittelevan ns. turhaa asiaa? Toki turhuuden kokemus on äärimmäisen subjektiivinen asia, mikä on yhdelle samantekevää voi toiselle olla maailman suurin asia. Kumpikaan esimerkiksi omassa suhteessani tuskin haluaa toiselle tieten tahtoen pahaa mieltä, mutta joskus tuntuu turhauttavalta kun toinen yhtenään vaatii pahoittelua tilanteessa, jossa koen etten olisi voinut toimia paremmin ja tiedän, että sama (esimerkiksi huonomuistisuus) tulee toistumaan jatkossakin, sillä näen sen jonkinlaisena perusominaisuutena. Se toinen varmaankin sitten näkeekin asian niin, että häntä ei kunnioiteta tai hänen tunteitaan ei tunnusteta, kun niitä loukataan, vaikkakin tahtomatta. Ehkä siitä pahoittelusta ei sitten olisi niin suurta vaivaa, jos se toiselle on niin tärkeää... mutta mitä jos se tämänkaltaisessa tilanteessa tuntuu itseä vastaan rikkovalta, kuin että joutuisin pyytämään anteeksi koko minuuttani? En osaa sanoa, miksi suurennan toiminnan pahoittelun koko persoonaa koskevaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä hedelmällisintä olisi keskustella sen loukkaantuneen tunteista, kysellä ja kuunnella. Jo pelkästään se, että sanoo (huom. tosissaan, ei silmiä pyöritellen ja huokaillen) että "voi harmi, tosi kurjaa että kävi noin, mä en nyt muista yhtään mutta ymmärrän että sulla on ikävä olo" - sen jo pitäisi auttaa. Ettei siis juututa syyttelemään, vaan kuunnellaan niitä oikeita tunteita kummankin käytöksen takana ja suhtaudutaan niihin niin, että ollaan samalla puolella ja yhdessä kurjaa sattumusta tai tilannetta vastassa. Toimii lapsiin ja aikuisiin, koska ei ihminen vaadi anteeksipyyntöä ilkeyttään, vaan saadakseen jonkun kuuntelemaan ja kohtaamaan omat tunteensa.
Merkityksetön anteeksipyyntö (tavan vuoksi esitetty, ei-tunnustava) on törkeä loukkaus - ei mitään muuta! Kiusaamisen jatkumo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoitella kannattaa silloin, kun tuntee olevansa pahoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Merkityksetön anteeksipyyntö (tavan vuoksi esitetty, ei-tunnustava) on törkeä loukkaus - ei mitään muuta! Kiusaamisen jatkumo!
Tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on jäänyt kiinni valehtelusta
Ei hvetti! Ei koskaan, jos se noin vaikeaa.