Tiedättekö tunteen, kun olet täydellisesti nolannut itsesi kännissä ja yksityiskohdat palautuvat

Tiedän. Siksi juonkin vain 1-2 vuoden välein.

Kun juon alkoa, juon kunnolla. Tämä johtaaongelmaan. Nolaan itseni usein täysin.

En onneksi ole ikinä päätynyt kenenkään sänkyyn humalassa, vaikka niin joku ilkeämielinen levitteli.

Vertaistukea: Vedin tukevan kännin lomamatkalla parin tuntemattoman norjalaispariskunnan seurassa ja tilitin kaiken erosta ja lapsettomuudestani. Varmaan kiva lomailta heillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihminen tekee kännissä asioita, joita tekisi muutenkin, jos ei olisi estoja. Toki monesti liioitellusti, mutta kuitenkin. Jos joku pettää, niin hän pettäisi selvinpäinkin. Jos joku avautuu asioistaan, niin hänellä olisi tarvetta selvinpäinkin avautua jne.

Tämä on jostain syystä yleinen harhaluulo, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin musta tuntuu että näin on. Todellisuudessa se, miten reagoimme alkoholiin, on pitkälle geneettistä. Esimerkiksi väkivaltaiseksi juovuksissa tuleminen on tutkitusti geeneissä. Nämä geenit ovat yleisempiä Itä-Suomessa.

Alkoholi vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Se on puhdasta aivokemiaa, ei psykologiaa.

Eihän kukaan ajattele niinkään, että vedettyään heroiinia tai piriä ihminen tekee, mitä haluaa oikeasti selvin päinkin.

Kyllähän se osittain mutuilua onkin, mutta ihan syystä. Ihan oman kokemukseni perusteella voin näin sanoa. Itse olin ennen epävarma ja ujo tyyppi. Olin todella hukassa sosiaalisissa tilanteissa. No kännissähän homma lähti lapasesta, eikä ollut paljoa kontrollia mihinkään. Sekopäistä touhua.

Nyt myöhemmin, olen edelleen ujo, mutta hyväksyn itseni ja pärjään sosiaalisesti paremmin muutenkin. Homma ei lähde samalla tavalla lapasesta kovassakaan kännissä, enkä tee läheskään samanlaisia tyhmyyksiä.

Olen myös vierestä seurannut henkilöitä. Eräs tyyppi ei koskaan kunnolla saanut selvitettyä psykologisia ongelmiaan, ja hänellä käytös oli kännissäkin aina holtitonta vuosikymmenestä toiseen. Selvinpäinkin hänellä näki lievempinä samoja ongelmia aina vaan.

Varmasti geeneissä voi olla jotain taipumusta väkivaltaisuuteen. Ja itse asiassa oman kokemukseni mukaan ne jotka riehuvat kännissä ovat impulsiivisia selvinpäinkin. Ja päinvastoin. Yleensä lepposat tyypit pysyy myös kännissä leppoisina, jos heillä ei ole käsittelemättömiä psykologisia ongelmia.

Minä olen aina yksin ja myös juon aina yksin, joten en mokaa muiden seurassa. En ole koskaan soitellut yhtään kännipuhelua, joten viikonlopun viini-illoistani ei ole kenelläkään aavistusta. Paitsi että piru periköön nämä älypuhelimet.

Toissa syksynä lähetin upouudella puhelimellani naapurilleni musiikkikappaleen, jonka välityksellä tunnustin hänelle monivuotisen rakkauteni. Kahdesti, muutaman viikon välein. Teiniltä vielä ymmärtäisin tällaisen siirapin, mutta minun teiniajoistani on yli kolmekymmentä vuotta. Naapuri ei reagoinut kummallakaan kerralla mitenkään, eikä maininnut hölmöilyäni jälkeenpäinkään. Minua kuitenkin hävettää suunnattomasti aina, kun muistan temppuni (joka tässä ketjussa kerrottuihin verrattuna on mitätöntäkin pienempi).

Tämän kesän ja syksyn aikana olen ilmeisesti juonut muutaman kerran liikaa; on vaikea sanoa, kuinka paljon, koska olen täyttänyt lasiani tonkasta, eikä minulla koskaan ole pienintäkään krapulaa. Olen kuitenkin huomannut tehneeni YouTubeen kirjanmerkkejä outojen filmien kohdalle ja katsoneeni Netflixistä sarjojen jaksoja, joita en muista katsoneeni. Olen kauhulla tarkistanut Facebookista toimintahistoriani, mutta siellä ei onneksi ole näkynyt mitään (en kirjoittele ihmisille tai ryhmiin muutenkaan mitään, mutta nuo kaksi älytöntä rakkauslaulua ovat saaneet minut ylivaromaan).

Minulle käy vesiselvinkin päin usein niin, etten muista, mitä olen edellisiltana puuhaillut. Joskus kuulokejohto löytyy vessan naulakosta ja levykokoelmaani on selvästi aakkostettu, ja kerran olin asetellut kännykkäni yöksi keittiön pöydälle alassuin kääntämäni kulhon alle (ylivarovaista, aivan). Pari viikkoa sitten olin kirjoittanut kännykkääni tarralapun "NÄPIT IRTI". Nämä viini-illat kuitenkin arveluttavat. Mitäs, jos saankin joskus päähäni kipaista yömyöhällä vaikka laulamaan kuolemattoman rakkauteni naapurin postiluukkuun?

En tarvitse neuvoja siitä, miten juodaan vain vähän tai ei ollenkaan. Olen hyvin yksinäinen ja äärettömän stressaantunut, eikä minulla ole tarkoitusta lopettaa tunteideni ajoittaista turruttamista viinillä. Kerroin tämän, kun ap kerran kysyi.

En, koska vain juntti juo itsensä känniin ja oksennuskuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina yksin ja myös juon aina yksin, joten en mokaa muiden seurassa. En ole koskaan soitellut yhtään kännipuhelua, joten viikonlopun viini-illoistani ei ole kenelläkään aavistusta. Paitsi että piru periköön nämä älypuhelimet.

Toissa syksynä lähetin upouudella puhelimellani naapurilleni musiikkikappaleen, jonka välityksellä tunnustin hänelle monivuotisen rakkauteni. Kahdesti, muutaman viikon välein. Teiniltä vielä ymmärtäisin tällaisen siirapin, mutta minun teiniajoistani on yli kolmekymmentä vuotta. Naapuri ei reagoinut kummallakaan kerralla mitenkään, eikä maininnut hölmöilyäni jälkeenpäinkään. Minua kuitenkin hävettää suunnattomasti aina, kun muistan temppuni (joka tässä ketjussa kerrottuihin verrattuna on mitätöntäkin pienempi).

Tämän kesän ja syksyn aikana olen ilmeisesti juonut muutaman kerran liikaa; on vaikea sanoa, kuinka paljon, koska olen täyttänyt lasiani tonkasta, eikä minulla koskaan ole pienintäkään krapulaa. Olen kuitenkin huomannut tehneeni YouTubeen kirjanmerkkejä outojen filmien kohdalle ja katsoneeni Netflixistä sarjojen jaksoja, joita en muista katsoneeni. Olen kauhulla tarkistanut Facebookista toimintahistoriani, mutta siellä ei onneksi ole näkynyt mitään (en kirjoittele ihmisille tai ryhmiin muutenkaan mitään, mutta nuo kaksi älytöntä rakkauslaulua ovat saaneet minut ylivaromaan).

Minulle käy vesiselvinkin päin usein niin, etten muista, mitä olen edellisiltana puuhaillut. Joskus kuulokejohto löytyy vessan naulakosta ja levykokoelmaani on selvästi aakkostettu, ja kerran olin asetellut kännykkäni yöksi keittiön pöydälle alassuin kääntämäni kulhon alle (ylivarovaista, aivan). Pari viikkoa sitten olin kirjoittanut kännykkääni tarralapun "NÄPIT IRTI". Nämä viini-illat kuitenkin arveluttavat. Mitäs, jos saankin joskus päähäni kipaista yömyöhällä vaikka laulamaan kuolemattoman rakkauteni naapurin postiluukkuun?

En tarvitse neuvoja siitä, miten juodaan vain vähän tai ei ollenkaan. Olen hyvin yksinäinen ja äärettömän stressaantunut, eikä minulla ole tarkoitusta lopettaa tunteideni ajoittaista turruttamista viinillä. Kerroin tämän, kun ap kerran kysyi.

Hetkinen. Luin tämän oman tekstini uudelleen ja yhtäkkiä tulin ajatelleeksi, olisinko minä unissakävelijä. Minulla on lähisukulaisia, jotka nuorena pystyivät tekemään hyvin monimutkaisia asioita unitilassa. Yksi heistä muun muassa puhui unissaan aivan selviä, mutta sisällöltään päättömiä virkkeitä. Minä nukuin pienenä kuin tukki ja nukun edelleen, mutta nukkumistani ei kukaan ole seurannut sitten opiskelija-asuntola-aikojen. Nyt tulikin ajateltavaa.

Noh, kyllähän sitä on tullut höpötettyä kaikkea ihan älytöntä, riehuttua, kaaduttua ym., josta seuraa järjetön morkkis seuraavina päivinä.

Kuitenkin olen myös itse ollut selvinpäin tai pikkuhiprakassa kuuntelemassa todella kännisiä ihmisiä, niin eipä ne oikein mieleen jää, ellei ole tehnyt jotain todella vakavaa... Jos joku puolituttu on minulle sepittänyt elämäntarinaansa, rahahuoliaan, suhdehuoliaan ym., niin en minä ajattele sen kummempaa, että tuo ihminen oli vaan ottanut vähän liikaa eikä haittaa minun elämääni :D

Itse en ole koskaan ollut kännissä. Muuten en todellakaan arvostele kenenkään juomista ja se on oma asia. Itsellä suurin syy juomattomuuteen on se, että todellakin pelkään ettei pääni kestäisi. Häpeän muutenkin itseäni aika paljon ja en halua lisää hävettävää minkään kännisekoilun muodossa. Oikeastaan en juo enää lainkaan. 

Joo kyllä häpeän vielä monen vuodenkin jälkeen