Inhosin perinnöttömänä sitä ”samalla viivalla” kaikkien duunarien ja rahasta tiukkaa tekevien kanssa olemista
Koska emme oikeasti ole koskaan olleet samalla viivalla. Minun ei ole koskaan oikeasti tarvinnut miettiä, mihin minulla on varaa, koska rahaa ei vain yksinkertaisesti ole enempää. Minulle se tilanne oli valinta. Valinta siitä, etten myy jo saamaani omaisuutta, vaan odptan perintöä, jotta voin säilyttää omaisuuttani. Ja perinnön tuomin lisätuotoin elää vauraammin ja hankkia sen, minkä haluan.
En ole tottunut olemaan niiden kanssa samalla viivalla, joilla on oikeasti rahasta tiukkaa. Ja siis en olisi muuten esittänyt samalla viivalla olevaa, mutta äiti pakotti. Ei saa kuulemma sanoa, että on perimässä paljon niin siksi nyt ei kannata kuluttaa. (Ettei joudu luopumaan omaisuudesta). Minut tuntevat ihmiset luulivat minua köyhäksi, se hiukan kiusaa.
Kommentit (417)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minun mielestäni äitisi oli oikeassa. Et olisi mitenkään päässyt näihin haaveilemiisi rikkaiden perijöiden piireihin, koska pankkitilillesi ei perintöä vielä ollut tullut. Olit silloin köyhä.
Ei ole sosiaalisesti fiksua puhua tulevista perinnöistä. Ei se ole kieroilua. Se on pelisilmää.
Väitätkö, että nuoruutesi olisi ollut parempaa, jos olisit saanut puhua ihmisille tulevasta perinnöstäsi? Miksi näin?
Et voi syyttää kaikesta äitiäsi, sillä äitisi ei ole täydellinen jumala. Kaikkien äidit tekevät virheitä ja vääriä ratkaisuja. Äitisi on vain tavallinen ihminen. Anna hänelle anteeksi ja yritä jatkaa elämääsi.
Estääkö sinua nyt tämän ikäisenä jokin hakeutua niihin rikkaiden ihmisten sosiaalisiin piireihin? Liity vaikka johonkin purjehduskerhoon ja yritä saada ystäviä sieltä.
Siis voin tietenkin syyttää äitiäni, koska hän ei myönnä erehtyneensä.
Miksei äitini voi myöntää tätä? Pidätkö ihmistä, joka ei myönnä erehdyksiään, terveenä?
Toisekseen, en tarkoittanut, että olisin löytänyt varakkaita ystäviä välttämättä, tarkoitin, että olisin ylipäätään voinut löytää ihmisiä, joista olisin voinut ainakin ajatella, että he pitävät minusta sinä, joka olen, enkä jonain kierona esittäjänä, joka aliarvioi lähimmäisiään, että nämäovat ahneita ja kateellisia p*skoja, kuten äitini käytännössä pakotti tekemään.
Asian toisena kääntöpuolena ollen sen, että jos joku olikin sellainen kade p*ska, niin en nyt tiedä sitä, ja jos olisin ollut oma itseni ja tietäisin, että joku kadehtii, niin se ei olisikaan hänen ongelmansa, vaan äitini teki siitä minun ongelmani, inun syyni. Tätäet tajua, koska olet typerys.
Tässä ei ole varallisuus ytimessä, vaan se, että saa olla oma itsensä, ja itseni kohdalla se tarkoittaa esim. omaisuusmurheita.
Ap
Tajuan kyllä, että uskot että elämäsi olisi ollut erilaista, jos äitisi ei olisi pyytänyt sinua olemaan puhumatta tulevasta perinnöstäsi. Uskot, että olisit saanut jotenkin aidompia ystäviä.
Et voi tietää, olisiko näin oikeasti käynyt. Luulet vain niin. Siksi todellinen typerys tässä on joku ihan muu kuin minä.
Monet ihmiset eivät voi myöntää erehtyneensä. Se on yllättävän tavallista, eikä kovinkaan sairasta. Ihmisille voi antaa anteeksi, vaikka he eivät ole anteeksi pyytäneet tai virheitään myöntäneet.
Sinua monet taas pitävät mieleltään sairaana, näiden kirjoittelujen takia. Sinulla on pakkomielle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minun mielestäni äitisi oli oikeassa. Et olisi mitenkään päässyt näihin haaveilemiisi rikkaiden perijöiden piireihin, koska pankkitilillesi ei perintöä vielä ollut tullut. Olit silloin köyhä.
Ei ole sosiaalisesti fiksua puhua tulevista perinnöistä. Ei se ole kieroilua. Se on pelisilmää.
Väitätkö, että nuoruutesi olisi ollut parempaa, jos olisit saanut puhua ihmisille tulevasta perinnöstäsi? Miksi näin?
Et voi syyttää kaikesta äitiäsi, sillä äitisi ei ole täydellinen jumala. Kaikkien äidit tekevät virheitä ja vääriä ratkaisuja. Äitisi on vain tavallinen ihminen. Anna hänelle anteeksi ja yritä jatkaa elämääsi.
Estääkö sinua nyt tämän ikäisenä jokin hakeutua niihin rikkaiden ihmisten sosiaalisiin piireihin? Liity vaikka johonkin purjehduskerhoon ja yritä saada ystäviä sieltä.
Siis voin tietenkin syyttää äitiäni, koska hän ei myönnä erehtyneensä.
Miksei äitini voi myöntää tätä? Pidätkö ihmistä, joka ei myönnä erehdyksiään, terveenä?
Toisekseen, en tarkoittanut, että olisin löytänyt varakkaita ystäviä välttämättä, tarkoitin, että olisin ylipäätään voinut löytää ihmisiä, joista olisin voinut ainakin ajatella, että he pitävät minusta sinä, joka olen, enkä jonain kierona esittäjänä, joka aliarvioi lähimmäisiään, että nämäovat ahneita ja kateellisia p*skoja, kuten äitini käytännössä pakotti tekemään.
Asian toisena kääntöpuolena ollen sen, että jos joku olikin sellainen kade p*ska, niin en nyt tiedä sitä, ja jos olisin ollut oma itseni ja tietäisin, että joku kadehtii, niin se ei olisikaan hänen ongelmansa, vaan äitini teki siitä minun ongelmani, inun syyni. Tätäet tajua, koska olet typerys.
Tässä ei ole varallisuus ytimessä, vaan se, että saa olla oma itsensä, ja itseni kohdalla se tarkoittaa esim. omaisuusmurheita.
ApTajuan kyllä, että uskot että elämäsi olisi ollut erilaista, jos äitisi ei olisi pyytänyt sinua olemaan puhumatta tulevasta perinnöstäsi. Uskot, että olisit saanut jotenkin aidompia ystäviä.

Onhan se sairasta olla myöntämättä, että erehtyi, koska aiheutti sillä mittavaa vahinkoa minulle. Oli ilkeä ja paha minua kohtaan, koska syytti minua omien vikojensa takia, se on sen tasoinen erehdys, että sitäei ole mitään syytä antaa anteeksi, vaan kuuluu tehdä sellaisen erehtyjäpaskan elämästä tuskaa, koska tämä ei ota opikseen mitään sanottua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini asui, kun olin ihan pieni, arvokiinteistössä (rivitalo merenrannalla). Muutama päivä sitten googletin huvikseni hänen nimensä, ja selvisikin, että jahhah, isoäitini olikin sitten rakennuttanut koko kyseisen rivitaloyhtiön! Myynyt varmaan ne muut asunnot. Että sellaista! Tehkää köyhät perässä, montako tuntia paiskitte sen eteen toissä? Ja voin sanoa, että sitä ei rakennutettu velalla.
Ap
Ja hupaisaa on, että minulla oli kerran miesystävä, jonka perhe oli rakennuttanut samalle alueelle kaksikin taloa. Toisessa 1000m2 ja toisessa pari isoa lukaalia. Tämä ei saanut koskaan tietää, että no, isoäitini ei ollutkaan vain ostanut sitäpmaa asuntoaan, vaan rakennutti koko talon kans :D
Kyseinen mies on kuollut jo, eikä ollut eliittiä taustoiltaan (joku kuitenkin kysyy). Se ei tosin ollut ongelma, vaan ehkä miehen sellainen eräänlainen vammaisuus tai kouluttamattomuus. Sydämeltään oli toki sivistynyt tapaus. Heillä oli kiva kesämökki.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini asui, kun olin ihan pieni, arvokiinteistössä (rivitalo merenrannalla). Muutama päivä sitten googletin huvikseni hänen nimensä, ja selvisikin, että jahhah, isoäitini olikin sitten rakennuttanut koko kyseisen rivitaloyhtiön! Myynyt varmaan ne muut asunnot. Että sellaista! Tehkää köyhät perässä, montako tuntia paiskitte sen eteen toissä? Ja voin sanoa, että sitä ei rakennutettu velalla.
Ap
Niin, no? Montako tuntia käytte töissä, että teette saman? :D Ette saavuta samaa tasoa KOSKAAN.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minun mielestäni äitisi oli oikeassa. Et olisi mitenkään päässyt näihin haaveilemiisi rikkaiden perijöiden piireihin, koska pankkitilillesi ei perintöä vielä ollut tullut. Olit silloin köyhä.
Ei ole sosiaalisesti fiksua puhua tulevista perinnöistä. Ei se ole kieroilua. Se on pelisilmää.
Väitätkö, että nuoruutesi olisi ollut parempaa, jos olisit saanut puhua ihmisille tulevasta perinnöstäsi? Miksi näin?
Et voi syyttää kaikesta äitiäsi, sillä äitisi ei ole täydellinen jumala. Kaikkien äidit tekevät virheitä ja vääriä ratkaisuja. Äitisi on vain tavallinen ihminen. Anna hänelle anteeksi ja yritä jatkaa elämääsi.
Estääkö sinua nyt tämän ikäisenä jokin hakeutua niihin rikkaiden ihmisten sosiaalisiin piireihin? Liity vaikka johonkin purjehduskerhoon ja yritä saada ystäviä sieltä.
Siis voin tietenkin syyttää äitiäni, koska hän ei myönnä erehtyneensä.
Miksei äitini voi myöntää tätä? Pidätkö ihmistä, joka ei myönnä erehdyksiään, terveenä?
Toisekseen, en tarkoittanut, että olisin löytänyt varakkaita ystäviä välttämättä, tarkoitin, että olisin ylipäätään voinut löytää ihmisiä, joista olisin voinut ainakin ajatella, että he pitävät minusta sinä, joka olen, enkä jonain kierona esittäjänä, joka aliarvioi lähimmäisiään, että nämäovat ahneita ja kateellisia p*skoja, kuten äitini käytännössä pakotti tekemään.
Asian toisena kääntöpuolena ollen sen, että jos joku olikin sellainen kade p*ska, niin en nyt tiedä sitä, ja jos olisin ollut oma itseni ja tietäisin, että joku kadehtii, niin se ei olisikaan hänen ongelmansa, vaan äitini teki siitä minun ongelmani, inun syyni. Tätäet tajua, koska olet typerys.
Tässä ei ole varallisuus ytimessä, vaan se, että saa olla oma itsensä, ja itseni kohdalla se tarkoittaa esim. omaisuusmurheita.
ApTajuan kyllä, että uskot että elämäsi olisi ollut erilaista, jos äitisi ei olisi pyytänyt sinua olemaan puhumatta tulevasta perinnöstäsi. Uskot, että olisit saanut jotenkin aidompia ystäviä.
Et voi tietää, olisiko näin oikeasti käynyt. Luulet vain niin. Siksi todellinen typerys tässä on joku ihan muu kuin minä.
Monet ihmiset eivät voi myöntää erehtyneensä. Se on yllättävän tavallista, eikä kovinkaan sairasta. Ihmisille voi antaa anteeksi, vaikka he eivät ole anteeksi pyytäneet tai virheitään myöntäneet.
Sinua monet taas pitävät mieleltään sairaana, näiden kirjoittelujen takia. Sinulla on pakkomielle.
Eihän äitini suostu katsomaan silmiin sitä tosiasiaa, että hän on antanut itsestään mulle sen vaikutelman, että pitää mua ihan P*SKANA, tajuatko? Ei usko edes sitä! Miten vaikeeta on myöntää erehtyneensä, jos lapsella on ollut sellainen käsity OMASTA ÄIDOSTÄÄN??? Ihan h*lvetin vammainen ja ilkeä ja itsekeskeinen (ei välitä edes aikuisen lapsensa tunteista pskaakaan) äiti.
Ap
Mitäs jos vaikka sen sijaan että yrität tehdä äitisi elämästä tuskaa, yrittäisit tehdä vaikka omasta elämästäsi kivaa?
Vaikka olisit hirveä äitiäsi kohtaan hänen kuolemaansa saakka, ei se muuta mennyttä. Kokemasi vääryydet eivät koskaan muutu paremmiksi.
Hyväksy osasi, hyväksy kipeä äitisuhteesi, hyväksy, että hän ei ymmärrä tehneensä väärin, hyväksy ettei hän pyydä koskaan sinulta anteeksi.
Sitten yrität päästä asiassa eteenpäin. Vihasi äitiäsi kohtaan aiheuttaa kärsimystä sinulle. Päästä irti
Leski laittoi btw kuvan isäni haudalta. Mitä ihmeen reaktiota odottaa? Aivan kuin mä jotain kuolleitten hautoja palvoisin. Isä ei ole enää elossa, ei se hauta ole tärkeä, isä ei ole siellä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos vaikka sen sijaan että yrität tehdä äitisi elämästä tuskaa, yrittäisit tehdä vaikka omasta elämästäsi kivaa?
Vaikka olisit hirveä äitiäsi kohtaan hänen kuolemaansa saakka, ei se muuta mennyttä. Kokemasi vääryydet eivät koskaan muutu paremmiksi.
Hyväksy osasi, hyväksy kipeä äitisuhteesi, hyväksy, että hän ei ymmärrä tehneensä väärin, hyväksy ettei hän pyydä koskaan sinulta anteeksi.
Sitten yrität päästä asiassa eteenpäin. Vihasi äitiäsi kohtaan aiheuttaa kärsimystä sinulle. Päästä irti
Ei se mitään muutakaan. Mutta puran vihani häneen, jos siltä tuntuu. Sen rinnalla teen kaikkni päästäkseni hänestä alitajunnassani eroon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos vaikka sen sijaan että yrität tehdä äitisi elämästä tuskaa, yrittäisit tehdä vaikka omasta elämästäsi kivaa?
Vaikka olisit hirveä äitiäsi kohtaan hänen kuolemaansa saakka, ei se muuta mennyttä. Kokemasi vääryydet eivät koskaan muutu paremmiksi.
Hyväksy osasi, hyväksy kipeä äitisuhteesi, hyväksy, että hän ei ymmärrä tehneensä väärin, hyväksy ettei hän pyydä koskaan sinulta anteeksi.
Sitten yrität päästä asiassa eteenpäin. Vihasi äitiäsi kohtaan aiheuttaa kärsimystä sinulle. Päästä irti
Ja siis vihani äitiini ei aiheuta kärsimystä minulle, vaan vapauttaa.
Ap
Olet oman elämäsi valtiatar. Valise onnellisuus. Valitse anteeksianto. Valitse sisäinen rauha.
Alitajuntaa ei ole olemassakaan. Tämä on vanha teoria, se on jo kumottu.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos vaikka sen sijaan että yrität tehdä äitisi elämästä tuskaa, yrittäisit tehdä vaikka omasta elämästäsi kivaa?
Vaikka olisit hirveä äitiäsi kohtaan hänen kuolemaansa saakka, ei se muuta mennyttä. Kokemasi vääryydet eivät koskaan muutu paremmiksi.
Hyväksy osasi, hyväksy kipeä äitisuhteesi, hyväksy, että hän ei ymmärrä tehneensä väärin, hyväksy ettei hän pyydä koskaan sinulta anteeksi.
Sitten yrität päästä asiassa eteenpäin. Vihasi äitiäsi kohtaan aiheuttaa kärsimystä sinulle. Päästä irti
Haluan, että hän kokee saman pahan olon, mitä teki minulle. Jos ei keran myönnä erehdystään, niin minunkaan käytökseni ei ole erehdys. Vaikka tietenkin se on, mutta I don’t care. Sit ollaan sujut, jos rukoilee anteeksiantoa siitä, että erehtyi!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Alitajuntaa ei ole olemassakaan. Tämä on vanha teoria, se on jo kumottu.
Onhan. Se ei ole mikään teoria.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini asui, kun olin ihan pieni, arvokiinteistössä (rivitalo merenrannalla). Muutama päivä sitten googletin huvikseni hänen nimensä, ja selvisikin, että jahhah, isoäitini olikin sitten rakennuttanut koko kyseisen rivitaloyhtiön! Myynyt varmaan ne muut asunnot. Että sellaista! Tehkää köyhät perässä, montako tuntia paiskitte sen eteen toissä? Ja voin sanoa, että sitä ei rakennutettu velalla.
ApNiin, no? Montako tuntia käytte töissä, että teette saman? :D Ette saavuta samaa tasoa KOSKAAN.
Ap
Käsitin aloituksesta et Ap olisi oikeasti varakas ja 'hienosta suvusta'. Mihin ne edellisten polvien rahat katosi jos hän perii vaan miljoonan? Tunnen ihmisiä ketkä on tienannut useita miljoonia perintönsä lisäksi omalla työllään ja painavat vieläkin duunia koska se on heidän intohimonsa.
Newsflash, jos Apn isoisoisä olikin merkkihenkilö, hän ei itse kouluttomattomana ja parin miljoonan omaisuudella ole mitään...
Vierailija kirjoitti:
Olet oman elämäsi valtiatar. Valise onnellisuus. Valitse anteeksianto. Valitse sisäinen rauha.
En ole niin kauan kuin alitajunnassa vaikuttaa äitini. Niin en ole, vaikka tahtoisin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini asui, kun olin ihan pieni, arvokiinteistössä (rivitalo merenrannalla). Muutama päivä sitten googletin huvikseni hänen nimensä, ja selvisikin, että jahhah, isoäitini olikin sitten rakennuttanut koko kyseisen rivitaloyhtiön! Myynyt varmaan ne muut asunnot. Että sellaista! Tehkää köyhät perässä, montako tuntia paiskitte sen eteen toissä? Ja voin sanoa, että sitä ei rakennutettu velalla.
ApNiin, no? Montako tuntia käytte töissä, että teette saman? :D Ette saavuta samaa tasoa KOSKAAN.
Ap
Käsitin aloituksesta et Ap olisi oikeasti varakas ja 'hienosta suvusta'. Mihin ne edellisten polvien rahat katosi jos hän perii vaan miljoonan? Tunnen ihmisiä ketkä on tienannut useita miljoonia perintönsä lisäksi omalla työllään ja painavat vieläkin duunia koska se on heidän intohimonsa.
Newsflash, jos Apn isoisoisä olikin merkkihenkilö, hän ei itse kouluttomattomana ja parin miljoonan omaisuudella ole mitään...
En ol kouluttamaton. Isoäitini oli, ja eli sata kertaa mielenkiintoisemman elämän, kuin sä.

Isoäitini ei ilmeisesti käsittänyt, että me lapsenlapsetkin ois haluttu useampia miljoonia. Käsitin, että niin iso omaisuus oli hänelle kuitenkin hiukan tabu ja arka asia. Teki sillä hyväntekeväisyyttä lisäksi eli varakkaasti pääomalla. Toki pääosin tuotoilla, mutta jonnekin on ihan helkutin iso omaisuus saatu kulumaan. Olihan hänellä toki kolme lastakin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini asui, kun olin ihan pieni, arvokiinteistössä (rivitalo merenrannalla). Muutama päivä sitten googletin huvikseni hänen nimensä, ja selvisikin, että jahhah, isoäitini olikin sitten rakennuttanut koko kyseisen rivitaloyhtiön! Myynyt varmaan ne muut asunnot. Että sellaista! Tehkää köyhät perässä, montako tuntia paiskitte sen eteen toissä? Ja voin sanoa, että sitä ei rakennutettu velalla.
ApNiin, no? Montako tuntia käytte töissä, että teette saman? :D Ette saavuta samaa tasoa KOSKAAN.
Ap
Sinusta ei olisi käymään tuntiakaan töissä, eikä kyllä tekemään mitään muutakaan kuin ulisemaan netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini asui, kun olin ihan pieni, arvokiinteistössä (rivitalo merenrannalla). Muutama päivä sitten googletin huvikseni hänen nimensä, ja selvisikin, että jahhah, isoäitini olikin sitten rakennuttanut koko kyseisen rivitaloyhtiön! Myynyt varmaan ne muut asunnot. Että sellaista! Tehkää köyhät perässä, montako tuntia paiskitte sen eteen toissä? Ja voin sanoa, että sitä ei rakennutettu velalla.
ApNiin, no? Montako tuntia käytte töissä, että teette saman? :D Ette saavuta samaa tasoa KOSKAAN.
ApSinusta ei olisi käymään tuntiakaan töissä, eikä kyllä tekemään mitään muutakaan kuin ulisemaan netissä.
Olen kyllä työssäkäyvä ihminen. Toki teen vain pakollisen, että on suunnilleen sama tulotaso kuin pääomatulottomilla kollegoilla (tähän asti.) Tästä eteenpäin siihen ei tarttis käydä töissä vissiin yhtään. Mutta koska haluan elintason nousua, varmaan käyn toistaiseksi, mutta en niin paljon kuin nyt.