Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei jaksanutkaan "haastavaa" lasta
09.11.2019 |
Lapsemme on molempien kovin toivoma lapsi, ja ennen lapsen syntymää mies haaveili usein ääneen mitä kaikkea kivaa tekee ja teemme vauvan kanssa ja lapsen kanssa. No lapsi syntyi, ja osoittautui, että lapsella (jo ihan vauva-aikana) on monenlaista ongelmaa terveydessä ja kehityksessäkin ja lisäksi sellainen "tulinen" temperamentti. (Laitoin otsikkoon "haastava" kun yritin yhdellä sanalla kuvata tilannetta, mutta en koskaan oikeassa elämässä kutsu häntä haastavaksi.) Ja näiden ongelmien vuoksi ei olla pystytty tekemään montakaan niistä asioista, joita luultiin että pystyttäisiin, tai joita "helpon" vauvan ja lapsen kanssa pystyisi. Ja on tietenkin ollut paljon huoltakin siitä terveydestä, että ollut silleenkin rankkaa. Ja lisänä vielä se, että lapsi on jo pienenä vauvana kärsinyt pahasta autopahoinvoinnista, joten jokainen automatka on sitä että hän oksentaa ja sitten oksennusta on vaatteissa, turvaistuimessa, auton penkeissä ja vaikka missä. Eli ei autoilla jos ei ole pakko, koska sen oksennuksen siivoaminen ja peseminen joka automatkan jälkeen on liian raskasta, jos usein joutuu tekemään. Nyt lapsi on kaksi vuotta ja yhä on tiettyjä ongelmia ja yhä on "tulinen" temperamentti, vaikka vauva-ajan terveysongelmat on nyt takana niin nyt on jo uudet päällä ja ne on sellaisia, että ne rajoittaa ja hankaloittaa arkea aika paljon.
Mies ei vaan jaksanutkaan "haastavaa" lasta. Vauva-ajan hän valitti minulle koko ajan miten ei voida tehdä mitään mistä hän on haaveillut ja mitä KAIKKI muut vauva-perheet AINA tekevät. Valitti ja valitti. En minä osannut niihin valittamisiin oikein mitään vastata, koska en voinut poistaa meidän ongelmia, vaikka minäkin todella halusin, että oltaisiin voitu elää tavallista arkea. Sitten mies alkoi vähentämään sitä aikaa minkä on lapsen kanssa. Ja vielä vähentämään, sanoo että ei jaksa, koska kaikki on niin hankalaa. No onhan se, en sitä kiellä. Nyt on alkanut puhumaan avioerosta, jotta ei tarvisi enää jaksaa tätä. Ei ole nykyään juuri ollenkaan lapsen kanssa enää eikä juuri kotonakaan, usein tulee kotiin vasta kun olen jo laittanut lapsen nukkumaan. Meillä on kyllä ns. tukiverkkoja, mutta kukaan heistä ei suostu hoitamaan lastamme, koska se on hankalaa se hoitaminen eikä samanlaista kuin ns. helpon lapsen kohdalla. Eli olen aivan yksin ja mies kai aikoo lähteä. Ollaan käyty juttelemassa, mutta mies ei muuta ajatuksiaan, koska arkeamme ei voi muuttaa siten, että se muuttuisi tavallisen helpoksi, eli ei siihen juttelut auta. Lapsella ei ole mitään sellaista sairautta, että olisimme oikeutettuja johonkin erikoistukeen.
Osaisiko joku kommentoida tällaista tilannetta? Haluaisin vaihtaa ajatuksia. Onko joku kokenut samaa? Onko joku ollut se, joka ei jaksanutkaan ja lähti? Tai miten pärjäsit, kun mies ei jaksanutkaan ja otti avioeron? Tai mitä te ajattelette tällaisesta tilanteesta, itsellä alkaa ajatukset pyörimään aika samoja kehiä, haluaisin kuulla mitä tämä ihan muissa herättää ajatuksia.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe lapselle? Ja kotiin perhetyöstä apua. Voimia valtavasti.💞💞
Ps. Oletko ihan varma että et olisi oikeutettu omaishoidon tukeen tai vammaistukeen?
Olen aivan varma, että emme ole oikeutettu mihinkään erikoistukeen. Ne sairaudet ei ole silleen vakavia eikä diagnoosit sellaisia, jotka oikeuttaisi. Ne vain tekee arjesta hankalan, mutta ei muuta. Mies vastustaa perhetyötä hyvin voimakkaasti, enkä halua vastoin hänen tahtoa sitä meille pyytää, koska hän on sanonut niin monta kertaa niin suoraan, että hän ei suostu siihen missään nimessä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos tänne kutsuisin perhetyön ja miehen kanta on tuo. Tukiperhettä olen miettinyt, mutta ihme kyllä minä vielä jaksan ja pystyn tähän yksinkin, niin en ole kokenut sitä ajankohtaiseksi vaan ajattelen, että monella muulla on niin paljon huonommin, että en halua heiltä viedä mahdollisuutta tukiperheeseen. Ap
Eli et halua perheapua, koska miehesi ei sitä halua etkä halua tukiperhettäkään koska teillä ei mielestäsi menekään niin huonosti mitä annoit aloituksessasi ymmärtää ja pystyt yksinkin hoitamaan lapsesi joten mitä sinä sitten haluat? Jotakin "koita kestää, kyllä se siitä" komppaamista? Eli saamasi pitää:Koita kestää, kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme samantyyppisessä umpikujan tuntuisessa tilanteessa haastajien lasten ollessa pienempiä. Mietittiin välillä yhdessä, että jos erottaisiin, molemmat saisi edes välillä kunnolla OMAA AIKAA ja vapautta/lomaa siitä arjen väännöstä. Ne keskustelut oli surullisia, ja tuntui tyhmältä että erottaisiin lasten haasteiden takia, kun kuitenkin rakastamme toisiamme.
Meillä tilannetta helpotti pariterapia, perheneuvola, jatkuva keskustelu ja asioiden/tunteiden käsittely. Lopulta ehkä eniten apua tuli kavereilta, joille kerroin miten paha ja raskas tilanne meillä on. He alkoivat ottaa lapset yökylään muutaman viikon välein, ja saimme hetken hengähtää.
Isoin apu tilanteeseen on kuitenkin ollut aika. Nyt lapset ovat koululaisia ja monet ongelmat ovat hellittäneet. Vaikka kaikki ei ole edelleenkään kepeää ja helppoa, on kuitenkin moni asia ihan fyysisestikin helpompaa kuin ennen, esimerkiksi hyvin nukutut yöt ja se, että lapset on edes jossain asioissa omatoimisia ja pärjäävät joitain hetkiä ilman aikuisia. Lisäksi isän suhde lapsiin vahvistui kun lapset alkoivat enemmän jutella ja olla leikki-ikäisiä, vauva- ja taaperoajan etenkin isä koki pelkästään raskaana ja vaikeana.
Paljon voimia tilanteeseen! Asiat helpottavat ennen pitkää, ja kannattaa ottaa tässä vaiheessa kaikki mahdollinen apu vastaan ja satsata parisuhteeseen aina kun mahdollista. Toivottavasti jaksatte pahimman yli luottaen parempaan tulevaisuuteen, vaikka se tuntuukin vaikealta varmasti!
En tiedä oletko jo kokeillut tätä, mutta jos et niin voisi olla kokeilemisen arvoista, että rupeat lähtemään iltaisin jonnekin monena iltana viikossa ja viikonloppuna kanssa (järjestä niin että mies ei voi ennakoida asiaa ja ehtiä häipyä ensin). Eli jätät miehen lapsen kanssa kahdestaan PALJON. Tää voi tuntua nurinkuriselta, mutta nyt mies on ilmeisesti mennyt sellaiseen moodiin, että lapsi on paljon vähemmän hänen vastuullaan kuin sinun. Ja niinhän ei ole vaan sen pitäisi olla 50-50.
Sitten jos hän valittaa niin ole tosi sympaattinen ja sano, että "joo mä tiedän se on TODELLA raskasta! Just siksi mun on pakko päästä ulos kotoa. Mä en jaksaisi kahdestaan lapsen kanssa sekuntiakaan enempää! Tiedän täsmälleen mistä puhut!". Tms. Hänet täytyy saada normaalimoodiin, eli ymmärtämään että lapsi on myös hänen ja yhtä paljon hänen vastuullaan.
Tuota mä kyllä ihmettelen aloitusviestissä että teillä on tukiverkkoja mutta kukaan ei suostu hoitamaan lasta?!! Vähätteleekö ap lapsen ongelmia vai miten KAIKKI läheiset voi olla niin vellihousuja, ettei parivuotiaan kanssa esim. paria tuntia pärjää?
luuseri.... kirjoitti:
hei ikävä tilanne ja voimia..itse olin se joka lähdin ja ymmärrän sen kyllä vaikka todella vittumainen tilanne...se kun herää joka aamu että vaan vihaa elämää oli se että jätin lapseni ja äidin...en vaan saanut mistään iloa kun lapsi haastava...edelleen morkkis asiasta mutta nyt oon onnellinen ja sain elämäni takas
Sairaan säälittävä raukka. Mikä oikeus lapsen isällä on jättää kaikki taakseen ja lähteä ja jättää lapsen äiti selviytymään lapsen kanssa? Mitäpä jos vaikka sun lapses äitikii päättäis haluta HYLÄTÄ lapsensa, ni joutuis sossujen armoille? Mieti sitä kun elät sitä omaa elämääs!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro miehellesi, että sinäkin olet väsynyt ja ehdota, että ottaisit eron ja jättäisit hänet lapsen kanssa, jotta sinä pääsisit helpommalla. Anna sille mahdollisuus saada siivu omaa lääkettä.
Tulee vaan mieleen, että onko miehellä sivusuhde. Tulee myöhään kotiin, kiukuttelee, ei vietä aikaa lapsen kanssa, puhuu erosta... Aika monesti tuossa tilanteessa puoliso on kehittänyt mukavamman elämän toisaalle. Niin moni valitsee sen pakenemien tien, kun pitäis ottaa vastuuta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota mä kyllä ihmettelen aloitusviestissä että teillä on tukiverkkoja mutta kukaan ei suostu hoitamaan lasta?!! Vähätteleekö ap lapsen ongelmia vai miten KAIKKI läheiset voi olla niin vellihousuja, ettei parivuotiaan kanssa esim. paria tuntia pärjää?
On meilläkin tukiverkkoja ja läheisiä, mutta ei kukaan niistä halua hoitaa meidän tavallista helppoa lasta. Ihmisillä on kiireensä ja osaa ei vain kiinnosta.
Hermo-ongelmatkin liittyvät suolistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe lapselle? Ja kotiin perhetyöstä apua. Voimia valtavasti.💞💞
Ps. Oletko ihan varma että et olisi oikeutettu omaishoidon tukeen tai vammaistukeen?
Olen aivan varma, että emme ole oikeutettu mihinkään erikoistukeen. Ne sairaudet ei ole silleen vakavia eikä diagnoosit sellaisia, jotka oikeuttaisi. Ne vain tekee arjesta hankalan, mutta ei muuta. Mies vastustaa perhetyötä hyvin voimakkaasti, enkä halua vastoin hänen tahtoa sitä meille pyytää, koska hän on sanonut niin monta kertaa niin suoraan, että hän ei suostu siihen missään nimessä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos tänne kutsuisin perhetyön ja miehen kanta on tuo. Tukiperhettä olen miettinyt, mutta ihme kyllä minä vielä jaksan ja pystyn tähän yksinkin, niin en ole kokenut sitä ajankohtaiseksi vaan ajattelen, että monella muulla on niin paljon huonommin, että en halua heiltä viedä mahdollisuutta tukiperheeseen. Ap
Hei, jos olette avioeron partaalla, kyllä teidän tilanne on niin huono, että tarvitsette kaiken olemass olevan avun ja olette täysin oikeutettuja tukiperheeseen. Miehesi tarvitsee nyt runsaasti tukea, sellaista, mitä sinä yksistään et pysty tarjoamaan. Harmi, ettei hän suostu perhetyöhön. Voisitteko palkata lastenhoitajan aika-ajoin ja käyttää tuon ajan parisuhteen hoitamiseen?
Minulla on kaksi lasta mieheni kanssa ja olen aiemmin harkinnut avioeroa, koska olin ylikuormittunut ja mies puoliksi vapaamatkustaja perheessämme. Lapset syntyivät vuoden välein ja mies teki töitä lähes yötä päivää. Minäkin tarvitsin tukea ja riitävästi omaa aikaa ja unta. Lopulta kaikki nuo palaset loksahtivat paikalleen (sain miehen järkiinsä, apua lastenhoitoon ja lapset kasvoivat, niin sain nukuttuakin paremmin) ja olemme edelleen ihan hyvässä avioliitossa. Onneksi en silloin eronnut, sillä luulen, että elämä olisi nyt paljon rankempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe lapselle? Ja kotiin perhetyöstä apua. Voimia valtavasti.💞💞
Ps. Oletko ihan varma että et olisi oikeutettu omaishoidon tukeen tai vammaistukeen?
Olen aivan varma, että emme ole oikeutettu mihinkään erikoistukeen. Ne sairaudet ei ole silleen vakavia eikä diagnoosit sellaisia, jotka oikeuttaisi. Ne vain tekee arjesta hankalan, mutta ei muuta. Mies vastustaa perhetyötä hyvin voimakkaasti, enkä halua vastoin hänen tahtoa sitä meille pyytää, koska hän on sanonut niin monta kertaa niin suoraan, että hän ei suostu siihen missään nimessä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos tänne kutsuisin perhetyön ja miehen kanta on tuo. Tukiperhettä olen miettinyt, mutta ihme kyllä minä vielä jaksan ja pystyn tähän yksinkin, niin en ole kokenut sitä ajankohtaiseksi vaan ajattelen, että monella muulla on niin paljon huonommin, että en halua heiltä viedä mahdollisuutta tukiperheeseen. Ap
Me saatiin vammaistukea kun lapsella oli suulakihalkio. Se oli helppo korjata, eikä ollut alun syömishankaluuksien jälkeen mitään ongelmia.
Naapurin perhe saa vammaistukea kun heidän lapsella on sydänvika, joka ei aiheuta mitään ongelmia, mutta tilannetta seurataan kahdesti vuodessa, lapsi käy puheterapiassa ja sillä oli joku lonkkaongelma vauvana. Lue kelan sivuilta kriteerit niihin vammaistukiin ja kysy lääkäriä kirjoittamaan se todistus. Voisin epäillä että sen pienimmän summan voisitte ainakin saada.
Jos mies ei halua perhetyöntekijää teille, niin tapaa perhetyöntekijä jossain muualla. Meidän kunnassa neuvolan perhetyöntekijä hommasi kotipalvelusta meille vähän apuja kun mun mies sairastui vakavasti ja meillä oli se suulakihalkionen vauva, joka aiheutti vähän enemmän hommia kuin normivauva. Kotipalvelun tyypit voi hoitaa lasta tai tehdä kotitöitä.
Miehesi on aika itsekäs jos ei vietä aikaa lapsen kanssa ja kieltää sinua hankkimasta itsellesi huilitauon ulkopuolisen ihmisen avulla. Mä en kuuntelisi miestä tuossa asiassa.
Meidän kunnassa tukiperheen saanti vaatii lastensuojelun asiakkuuden, mutta kotipalvelua saa ilmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimaa ja siunausta sinulle ja lapsellesi AP
Meidän iltatähtösemme syntyi pikkukeskosena ja diagnoosi-lista mahtuu nippa nappa yhdelle sivulle. Parisuhde on tässä kolmessa vuodessa täysin kuollut, teinit jääneet hunningolle. Vaimo masentunut, itse pelkään burnouttia... Olen rehellisesti miettinyt lähtemistä joka päivä parin vuoden ajan.
En kuitenkaan niin tee ainakaan vielä pariin vuoteen, koska kukaan ei yksin tästä paskasta selviäisi. Nyt pysyy jotenkuten kulissit kasassa, kun vaimo on kotona ja minä yritän tappaa itseäni työllä, jotta pysyy katto päänpäällä ja jääkaapissa on muutakin kun valo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota mä kyllä ihmettelen aloitusviestissä että teillä on tukiverkkoja mutta kukaan ei suostu hoitamaan lasta?!! Vähätteleekö ap lapsen ongelmia vai miten KAIKKI läheiset voi olla niin vellihousuja, ettei parivuotiaan kanssa esim. paria tuntia pärjää?
On meilläkin tukiverkkoja ja läheisiä, mutta ei kukaan niistä halua hoitaa meidän tavallista helppoa lasta. Ihmisillä on kiireensä ja osaa ei vain kiinnosta.
Eihän ne sitten ole mitään tukiverkkoja, jos eivät tosipaikan tullen tue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa nuorelta mieheltä.
M41
Lapsenne on normaali, älä kutsu häntä haastavaksi, de vaan vaikuttaa asenteen häntä kohtaan negatiivisesti.
Ei vauvaa edes saa pitää pitkiä aikoja turvaistuimessa, matkalla pitää pysähtyä usein. Matkapahoinvointi on yleistä ja voi jatkua vielä aikuisenakin...
Mitä jos palkaatte välillä lapsen hoitajan, ei ihmiset välttämättä halua osallistua lapsen elämään hoitamalla tätä sen aikaa, että voit iske käydä jossain, mutta kun on edes mielenkiintoa tutustua lapseen, käydä välillä kylässä yms. niin sekin on lapselle tärkeää. 2vuotias on todella pieni, odota vielä pari vuotta, niin lapsi alkaa olla edes hieman omatoiminen.
Miehelle voi antaa vastuuta, lähde vaan rohkeasti omille asioille ja jätä mies hoitamaan lasta.
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa tukiperhettä. Silloin saatte kahdenkeskistä hengähdystaukoa ja aikaa parisuhteelle. Lapsi saa uusia aikuisia elämäänsä ja erilaisia hyviä kokemuksia. Suosittelen ehdottomasti, ei kannata miettiä viekö paikan joltain muulta. Kaikki, jotka tukiperheen saavat ovat sen ansainneet.
Perhe- tai pariterapia. Asioista on puhuttava ja niitä on purettava mielenpäältä. Lapsi on syntynyt teidän geeneistänne ja teidän halustanne, hän on elävä olento eikä häntä voi pukata takaisin. Pikkulapsiarki on haastavaa ihan "helppojenkin" lasten kanssa. Lapsen syntyessä elämä muuttuu ja mullistuu eivätkä suunnitelmat ja haaveet enää olekaan sitä, mitä on etukäteen ajateltu. Molempien vanhempien pitää kasvaa lapsen myötä, se on aikuisuutta ja vastuunkantoa.
Lapsi on vielä pieni. Haastavankin lapsen kanssa arki muuttuu ja helpottuu lapsen kasvaessa. Haasteet tuovat arkeen omat pulmansa, mutta jossain vaiheessa niistä selviäminen kääntyy voitoksi. Löydätte ne teille sopivat tavat toimia ja pärjätä, lapsi oppii tulemaan toimeen haasteidensa kanssa ja eräänä päivänä sitä vain huomaa, että se haastavakin lapsi on lentänyt pesästä ja pärjää omien kykyjensä mukaan itsenäisesti.
Jos päädytte eroon, niin kannattaa tehdä selväksi että lapsi tarvitsee myös isän. Tunti silloin tällöin ei ole vanhemmuutta ja vanhempi teistä kumpikin nyt on.
Älkää jääkö asioiden kanssa yksin, vaan hakekaa apua siihen, että jaksatte vaikeimman ajan yli olipa se sitten yksin tai perheenä. Voimia.
Näissä on jopa parin vuoden jonottaminen...
Jos mies ei jaksa lasta, niin ei välttämättä ole paras idea jättää häntä yksin lapsen kanssa toistuvasti ja toivoa että tilanne paranee maagisesti itsellään. Ihan eri asia jättää lapsi yksin isän kanssa joka on epävarma, kuin isän kanssa joka on syvästi uupunut. Vanhemman uupumus, negatiivinen suhtautuminen lapseen ja motivaation puute hoitaa lastaan vaikuttaa lapsen kehitykseen ja lapsen sekä vanhemman keskinäiseen suhteeseen todennäköisesti negatiivisesti.
Julmaa, mutta totta. Tuohon tarvitaan jo ammattilaisten apua. Ja toinen vanhempi joutuu valitettavasti olemaan silloin se vahvempi joka kantaa vastuun lapsesta.
kokemuksesta puhun kirjoitti:
Jos mies ei jaksa lasta, niin ei välttämättä ole paras idea jättää häntä yksin lapsen kanssa toistuvasti ja toivoa että tilanne paranee maagisesti itsellään. Ihan eri asia jättää lapsi yksin isän kanssa joka on epävarma, kuin isän kanssa joka on syvästi uupunut. Vanhemman uupumus, negatiivinen suhtautuminen lapseen ja motivaation puute hoitaa lastaan vaikuttaa lapsen kehitykseen ja lapsen sekä vanhemman keskinäiseen suhteeseen todennäköisesti negatiivisesti.
Julmaa, mutta totta. Tuohon tarvitaan jo ammattilaisten apua. Ja toinen vanhempi joutuu valitettavasti olemaan silloin se vahvempi joka kantaa vastuun lapsesta.
Tämä on hirveän helppoa huutaa, kun ei itse elä sitä tilannetta. Tosiasiassa erityislapsen (oli sitten sairauksia tai autismi/add) toinen vanhempi nyt vaan ei voi olla loputtomiin vahva. Arjessa nyt vain on jatkuvasti pieniä tai isompia hetkiä, joihin tarvitaan toisenkin vanhemman panos.
Puhumattakaan siitä kuinka nopeasti se "vahvempi" uupuu, jos ei ikinä jätä lastaan puolison vastuulle. Siinäpä sitten ollaan, kun molemmat vanhemmat ovat lopen uupuneita.
Eikö se mies ole tajunnut, että puolet geeneistä tuli häneltä? Eikö mikä kilkata kelloja?
Alue: Aihe vapaa
Tämä. Kerrot avoimesti, että isä koittaa luistaa velvollisuuksistaan, jotka ovat lapsen oikeuksia. Lapsella on oikeus isään, vaikka isän työajat olisivat mitkä.