Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei jaksanutkaan "haastavaa" lasta
09.11.2019 |
Lapsemme on molempien kovin toivoma lapsi, ja ennen lapsen syntymää mies haaveili usein ääneen mitä kaikkea kivaa tekee ja teemme vauvan kanssa ja lapsen kanssa. No lapsi syntyi, ja osoittautui, että lapsella (jo ihan vauva-aikana) on monenlaista ongelmaa terveydessä ja kehityksessäkin ja lisäksi sellainen "tulinen" temperamentti. (Laitoin otsikkoon "haastava" kun yritin yhdellä sanalla kuvata tilannetta, mutta en koskaan oikeassa elämässä kutsu häntä haastavaksi.) Ja näiden ongelmien vuoksi ei olla pystytty tekemään montakaan niistä asioista, joita luultiin että pystyttäisiin, tai joita "helpon" vauvan ja lapsen kanssa pystyisi. Ja on tietenkin ollut paljon huoltakin siitä terveydestä, että ollut silleenkin rankkaa. Ja lisänä vielä se, että lapsi on jo pienenä vauvana kärsinyt pahasta autopahoinvoinnista, joten jokainen automatka on sitä että hän oksentaa ja sitten oksennusta on vaatteissa, turvaistuimessa, auton penkeissä ja vaikka missä. Eli ei autoilla jos ei ole pakko, koska sen oksennuksen siivoaminen ja peseminen joka automatkan jälkeen on liian raskasta, jos usein joutuu tekemään. Nyt lapsi on kaksi vuotta ja yhä on tiettyjä ongelmia ja yhä on "tulinen" temperamentti, vaikka vauva-ajan terveysongelmat on nyt takana niin nyt on jo uudet päällä ja ne on sellaisia, että ne rajoittaa ja hankaloittaa arkea aika paljon.
Mies ei vaan jaksanutkaan "haastavaa" lasta. Vauva-ajan hän valitti minulle koko ajan miten ei voida tehdä mitään mistä hän on haaveillut ja mitä KAIKKI muut vauva-perheet AINA tekevät. Valitti ja valitti. En minä osannut niihin valittamisiin oikein mitään vastata, koska en voinut poistaa meidän ongelmia, vaikka minäkin todella halusin, että oltaisiin voitu elää tavallista arkea. Sitten mies alkoi vähentämään sitä aikaa minkä on lapsen kanssa. Ja vielä vähentämään, sanoo että ei jaksa, koska kaikki on niin hankalaa. No onhan se, en sitä kiellä. Nyt on alkanut puhumaan avioerosta, jotta ei tarvisi enää jaksaa tätä. Ei ole nykyään juuri ollenkaan lapsen kanssa enää eikä juuri kotonakaan, usein tulee kotiin vasta kun olen jo laittanut lapsen nukkumaan. Meillä on kyllä ns. tukiverkkoja, mutta kukaan heistä ei suostu hoitamaan lastamme, koska se on hankalaa se hoitaminen eikä samanlaista kuin ns. helpon lapsen kohdalla. Eli olen aivan yksin ja mies kai aikoo lähteä. Ollaan käyty juttelemassa, mutta mies ei muuta ajatuksiaan, koska arkeamme ei voi muuttaa siten, että se muuttuisi tavallisen helpoksi, eli ei siihen juttelut auta. Lapsella ei ole mitään sellaista sairautta, että olisimme oikeutettuja johonkin erikoistukeen.
Osaisiko joku kommentoida tällaista tilannetta? Haluaisin vaihtaa ajatuksia. Onko joku kokenut samaa? Onko joku ollut se, joka ei jaksanutkaan ja lähti? Tai miten pärjäsit, kun mies ei jaksanutkaan ja otti avioeron? Tai mitä te ajattelette tällaisesta tilanteesta, itsellä alkaa ajatukset pyörimään aika samoja kehiä, haluaisin kuulla mitä tämä ihan muissa herättää ajatuksia.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
kokemuksesta puhun kirjoitti:
Jos mies ei jaksa lasta, niin ei välttämättä ole paras idea jättää häntä yksin lapsen kanssa toistuvasti ja toivoa että tilanne paranee maagisesti itsellään. Ihan eri asia jättää lapsi yksin isän kanssa joka on epävarma, kuin isän kanssa joka on syvästi uupunut. Vanhemman uupumus, negatiivinen suhtautuminen lapseen ja motivaation puute hoitaa lastaan vaikuttaa lapsen kehitykseen ja lapsen sekä vanhemman keskinäiseen suhteeseen todennäköisesti negatiivisesti.
Julmaa, mutta totta. Tuohon tarvitaan jo ammattilaisten apua. Ja toinen vanhempi joutuu valitettavasti olemaan silloin se vahvempi joka kantaa vastuun lapsesta.
Tämä on hirveän helppoa huutaa, kun ei itse elä sitä tilannetta. Tosiasiassa erityislapsen (oli sitten sairauksia tai autismi/add) toinen vanhempi nyt vaan ei voi olla loputtomiin vahva. Arjessa nyt vain on jatkuvasti pieniä tai isompia hetkiä, joihin tarvitaan toisenkin vanhemman panos.
Puhumattakaan siitä kuinka nopeasti se "vahvempi" uupuu, jos ei ikinä jätä lastaan puolison vastuulle. Siinäpä sitten ollaan, kun molemmat vanhemmat ovat lopen uupuneita.
Minä olen elänyt tuon tilanteen ja elän edelleen, eron jälkeenkin. Meillä ex ei vaan jaksa, on edelleen niin uupunut. Pystyy pitämään lapsiaan vain pieniä aikoja kerrallaan ja mieluiten yhtä kerrallaan. Se asia ei muutu siitä vaikka minua kuinka uuvuttaisi tai kiukuttaisi. Se ratkaisu pitää hakea muualta, kuin lykkäämällä ne lapset uupuneelle isälle, joka ei ole ollut halukas hakemaan itselleen apua. Tuntuu että sinä et ihan realistisesti ymmärrä, millaista lapsen on olla uupuneen vanhemman armoilla.
Koska vaikka mekin kaikki täällä haukumme ja lyttäämme ap:n exää, kyse on hyvin todennäiköisesti miehen sairaudesta. Terve, hyvinvoiva, normaali mies ei laiminlyö lapsensa hoitoa.
Ja kyllä, minua väsyttää usein. Ja tuntuu epäreilulta. Olen joutunut rakentamaan sen tukiverkon muiden asioiden varaan, kuin lasten isän varaan. Etten itse uupuisi. Teen lyhennettyä työpäivää. Lapset on silti päiväkodissa kokoaikaisina, että minä voin töiden jälkeen hetken levätä ja esim. hoitaa asioita rauhassa ennenkuin haen heidät. Ne on minulla tärkeimmät tukikeinot, koska vaikka esim. isovanhemmat on mukana meidän elämässä, he eivät ole kovin säännöllisiä tai luotettavia lapsenvahteja, eivätkä oikeastaan edes tunnu ymmärtävän kuinka haasteellista vaihetta olen elänyt pikkulapsiaikana tai eron aikana. Ap;nkin kannattaa alkaa rakentamaan itselleen tukiverkkoja kodin ulkopuolelle, asap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmä mies sinulla, tai eihän se ole edes mikään mies, vaan vässykkä. Minulla on erikoislapsi ja hän on haastava ja meillä myös käy perhetyöntekijä. Olemme eronneet muista syistä, mutta hoidan lastani vuoroviikoin, eikä tulisi mieleenikään tuollaiset ajatukset, että en jaksa, kun on niin haastava. Hän on rakas lapseni, vaikka haastava onkin ja löytyy vakavia sairauksia ja on oikeutettu vammaistukeen. T. 44v isä
Pihalle vaan tuollainen mies ja anna minä tulen isäksi lapsellesi.
En tiedä onko tämän joku jo kirjoittanut mutta esim. vammaistukeen on oikeus jos lapsi kuormittaa arkea keskivertolasta enemmän. Ja kyllähän tuo kuulostaa siltä. Ei diagnoosin tarvitse olla vakava. Itse saan tukea lapsestani jolla on uniapnea ja mieheni lapsestaan jolla on adhd.
Oot ap saanut paljon hyviä neuvoja täällä. Otappa kuule ja anna sen "miehes" lukee tää ketju. Menköön itteesä. Surettaa sun puolesta!
Surettaa myös lapsen puolesta moinen "isä"😥
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämän joku jo kirjoittanut mutta esim. vammaistukeen on oikeus jos lapsi kuormittaa arkea keskivertolasta enemmän. Ja kyllähän tuo kuulostaa siltä. Ei diagnoosin tarvitse olla vakava. Itse saan tukea lapsestani jolla on uniapnea ja mieheni lapsestaan jolla on adhd.
Mitä vammaistuki konkreettisesti on? Parikyt euroa kuussa?
Minimi vammaistuki on kai jotain 90e ja sitä voi saada myös monta sataa kuukaudessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiperhe lapselle? Ja kotiin perhetyöstä apua. Voimia valtavasti.💞💞
Ps. Oletko ihan varma että et olisi oikeutettu omaishoidon tukeen tai vammaistukeen?
Olen aivan varma, että emme ole oikeutettu mihinkään erikoistukeen. Ne sairaudet ei ole silleen vakavia eikä diagnoosit sellaisia, jotka oikeuttaisi. Ne vain tekee arjesta hankalan, mutta ei muuta. Mies vastustaa perhetyötä hyvin voimakkaasti, enkä halua vastoin hänen tahtoa sitä meille pyytää, koska hän on sanonut niin monta kertaa niin suoraan, että hän ei suostu siihen missään nimessä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos tänne kutsuisin perhetyön ja miehen kanta on tuo. Tukiperhettä olen miettinyt, mutta ihme kyllä minä vielä jaksan ja pystyn tähän yksinkin, niin en ole kokenut sitä ajankohtaiseksi vaan ajattelen, että monella muulla on niin paljon huonommin, että en halua heiltä viedä mahdollisuutta tukiperheeseen. Ap
Tukiperhe auttaisi siinä mielessä että saisitte kerran kuussa olla miehen kanssa kahdestaan viikonlopun. Se ei ole paljon mutta sentään jotakin. Olen aivan varma että olette oikeutettuja tuohon. Kun kerran tukiverkostonnekaan eivät jaksa lasta hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä mies sinulla, tai eihän se ole edes mikään mies, vaan vässykkä. Minulla on erikoislapsi ja hän on haastava ja meillä myös käy perhetyöntekijä. Olemme eronneet muista syistä, mutta hoidan lastani vuoroviikoin, eikä tulisi mieleenikään tuollaiset ajatukset, että en jaksa, kun on niin haastava. Hän on rakas lapseni, vaikka haastava onkin ja löytyy vakavia sairauksia ja on oikeutettu vammaistukeen. T. 44v isä
Pihalle vaan tuollainen mies ja anna minä tulen isäksi lapsellesi.
Sinulla on joka toinen viikko vapaata lapsestasi jolloin saat ladata akkuja. Eli et voi verrata omaa tilannettasi ap:n ja hänen miehensä tilanteeseen. Moni on myöntänyt jopa terveiden lasten vanhempana että erosivat jotta elämä helpottuisi ja saisi lapsivapaana aikana levätä. Varsinkin vuoroviikkosysteemissä kuulemma toimii hyvin. Että ei aleta nyt jeesustelemaan tässä asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, täällä vastaava tarina. Ex painosti lapsen hankintaan vuosikaudet. Suurin unelmansa muka jne. Ongelmat alkoi jo raskausaikana ja kun vielä tuli 3,5 vuotiaaksi yöt huutanut sairas lapsi, niin voitte kuvitella miten paljon isänsä otti vastuuta. Ero oli paras päätös ikinä. Nyt löytynyt uusi kumppani/isäpuoli joka jaksaa lastani kaikesta huolimatta ja on hänelle läsnä. Eroa, saat jotain parempaa.
No monet äideistäkään eivät jaksa omia lapsiaan kun lykkäävät pienen esikoisen päiväkotiin toisen lapsen syntyessä. Ja suurin osa näistäkin muksuista on ihan normaaleja, eikä mitään erityisiä.
Se esikoinen saisi kotona paljon enemmän huomiota ja syliä kuin yhtenä päiväkodissa muiden lasten joukossa, mutta sillä hän ei ole väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa todella epäkypsältä tuo sinun miehesi. Toki väsymys on sellainen asia, että se tuo huonompia puolia esiin ja kuulostaa siltä, että teillä on hienosti avoin keskusteluyhteys. Mutta miten kuitenkin saa sen kuvan, että miehelle ei lapsi ollut odotustenkaltainen joten hän vaihtaa perhettä? Etsii toisen rouvan ja tekee tämän kanssa terveen lapsen?! Aika kylmää touhua. Pakkohan tuosta olis kunnon terapiaan päästä ja katsoa onko tästä suhteesta enää mihinkään.
Sen myös sanoisin, että et ole yksin haastavan lapsen kanssa. Noin kolmasosa koululaisista saa tehostettu tai erityistä tukea kouluissa. Maailmanennätys koska Suomessa halutaan puuttua pulmiin varhain. Miten liittyy sun tapaukseen? No, sellaisia perheitä joissa on jostain syystä haastavaa lapsen kanssa on todella paljon! Sun olis vaan löydettävä nämä verkostot niin saat vertaistukea. Kirjoitat tosi hyvin netissä ja haluat pysyä anonyyminä. Varmasti on myös netissä keskusteluryhmiä jotka auttaa.
Mä olen itse totaaliyhäri ja tehostetun tuen lapsen äiti. Vasta koulussa olen saanut asiallista kohtelua ja lapsi saanut ymmärrystä. Päiväkoti oli ihan yhtä h*lvettiä ja se äidin syyllistämisen määrä joka meni kyllä väärään osoitteeseen. Muutenkin lapsen "oireet" ovat nyt 10v paljon helpommat kuin esim. 4v. Se että lapsi ei ole sellainen kun kuvitteli on asia jonka kanssa on vain opittava elämään. Moni lapseton kuvittelee, että lapsesta voi muovata enemmän haluamansa kaltaisen kuin mitä oikeasti voikaan. Mutta kun oppii ottamaan lapsen kokonaisuudessaan lahjana ja rikkautena, niin muu maailma saa väistyä. Kun vaan sun miehesikin tajuaisi.
Sitä vielä mietin, että onkohan osa lapsen oireilusta sitä kun hän aistii hylkimistä (esim. isä vähentänyt läsnäoloa)? Myös se tuli mieleen, että jos oksennus tulee autoon ja te koette sen rasittavana, niin lapsihan aistii sen helposti. En tarkoita pahalla, mutta vähän jäin miettimään, että oletteko liian hienohelmoja nyt tässä tilanteessa. Pienen lapsen hoitohan on kärjistettynä eritteissä uimista, kirkuva naama sun korvanjuuressa. Silti pitäis jaksaa olla itse myönteinen, lämmin, rakastava. Osoittaa, että suhun voi luottaa. Se palkitsee hetken päästä. Myös tuo tulinen tempperamentti on yleensä jommalta kummalta vanhemmalta joten sen ymmärtämiseen pitäisi olla eväitä.
Pakko kysyä. Onko lapsellasi vaikea refluksi? Sis Ger - se on ihan helvetistä !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä pahoinvointi autossa helpotti kun siirryttiin niin, että lapsi näkee autossa eteenpäin. Hankittiin siis palkki-istuin, vaikka ne eivät kaikista turvallisimpia varmaan olekaan, mutta ei me voitu muuten autoilla ollenkaan. :(
Nyt muksut on jo koululaisia ja oksentavat enää tosi satunnaisesti, ehkä kerran vuodessa mökkiteillä.
Itse työskentelen erityislasten kanssa ja mietin mitä ette voi tehdä 2v lapsen kanssa mitä olisitte halunnut?
kokemuksesta puhun kirjoitti:
Jos mies ei jaksa lasta, niin ei välttämättä ole paras idea jättää häntä yksin lapsen kanssa toistuvasti ja toivoa että tilanne paranee maagisesti itsellään. Ihan eri asia jättää lapsi yksin isän kanssa joka on epävarma, kuin isän kanssa joka on syvästi uupunut. Vanhemman uupumus, negatiivinen suhtautuminen lapseen ja motivaation puute hoitaa lastaan vaikuttaa lapsen kehitykseen ja lapsen sekä vanhemman keskinäiseen suhteeseen todennäköisesti negatiivisesti.
Julmaa, mutta totta. Tuohon tarvitaan jo ammattilaisten apua. Ja toinen vanhempi joutuu valitettavasti olemaan silloin se vahvempi joka kantaa vastuun lapsesta.
Joo jos on oikeasti syytä uskoa, että mies esimerkiksi satuttaisi lasta tai vaarantaisi lapsen turvallisuuden, niin sitten noin ei voi tehdä. Mutta ymmärsin että ihan siitä ei ole kysymys. Minusta tuota kannattaisi kokeilla edds vähän aikaa. Mies pääsee nyt liian helpolla ja on luisunut asetelmaan, jossa ap on nalkuttava äiti ja hän on kapinoiva teini. Tätä dynamiikkaa muuttaa jos ap ottaa hetkeksi sen kapinoivan roolin. Mutta ap tietenkin täytyy arvioida, uskaltaako näin toimia. Lapsen turvallisuuden täytyy olla etusijalla.
T. Se joka ehdotti että ap häipyisi kotoa monena päivänä viikossa
Vierailija kirjoitti:
Meillä pahoinvointi autossa helpotti kun siirryttiin niin, että lapsi näkee autossa eteenpäin. Hankittiin siis palkki-istuin, vaikka ne eivät kaikista turvallisimpia varmaan olekaan, mutta ei me voitu muuten autoilla ollenkaan. :(
Nyt muksut on jo koululaisia ja oksentavat enää tosi satunnaisesti, ehkä kerran vuodessa mökkiteillä.
Ei 2-vuotiasta saa kääntää vielä kasvot menosuuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä pahoinvointi autossa helpotti kun siirryttiin niin, että lapsi näkee autossa eteenpäin. Hankittiin siis palkki-istuin, vaikka ne eivät kaikista turvallisimpia varmaan olekaan, mutta ei me voitu muuten autoilla ollenkaan. :(
Nyt muksut on jo koululaisia ja oksentavat enää tosi satunnaisesti, ehkä kerran vuodessa mökkiteillä.
Ei 2-vuotiasta saa kääntää vielä kasvot menosuuntaan.
Kolme vuotiaaksi suosittelevat liikenneturvan sivuilla. Mutta mekin käänsimme istuimen kun lapsi täytti kaksi vuotta. Aina kun matkustettiin kaksistaan niin lapsi vain itki takapenkillä. Sitten jos sattui joku muu olemaan kyydissä niin meni taakse viihdyttämään lasta. Pääasiassa siis ajellaan kaksistaan ja kun lapsi näkee jotenkin eteensä ja minut niin ei mitään ongelmaa.
Todennäköisesti lapsi ei ollut niin hasastava kuin kaikesta uhriutuva vaimo.
Vaikea päätellä mihin loppui jaksaminen todellisuudessa...
Todella vaikea......
Alue: Aihe vapaa
Hm, voiko lapsen huoltaja (tässä tapauksessa isä) noin vain "pestä kätensä" velvollisuudestaan? Ilmeisesti voi. Tietysti hänellä on elatusvelvollisuus, paitsi jon on maksukyvytön.
Aloitus herätti ajatuksen, että lapsen isä on riepotellut vauvaa hyvin itsekkäästi... ja kun vauva alkoi oirehtia, kohtelu muuttui myös katkeraksi? Siksi lapsi voi vielä tänäkin päivänä pahoin.
Tuli mieleen nainen, jonka vauva puklaili (oikein kaaressa lensi!) sairaalloisesti aina, kun nainen puhui tietystä asiasta. Vauvalle siis tuli se refleksi psykologisista syistä, jotka äiti hänelle aiheutti; kyn äiti lopetti negatiiviset puheensa, vauvan puklailu loppui.
Mitä tapahtuisi, ellet sinäkään haluaisi olla lähivanhempi tai yksinhuoltaja?