Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei jaksanutkaan "haastavaa" lasta
09.11.2019 |
Lapsemme on molempien kovin toivoma lapsi, ja ennen lapsen syntymää mies haaveili usein ääneen mitä kaikkea kivaa tekee ja teemme vauvan kanssa ja lapsen kanssa. No lapsi syntyi, ja osoittautui, että lapsella (jo ihan vauva-aikana) on monenlaista ongelmaa terveydessä ja kehityksessäkin ja lisäksi sellainen "tulinen" temperamentti. (Laitoin otsikkoon "haastava" kun yritin yhdellä sanalla kuvata tilannetta, mutta en koskaan oikeassa elämässä kutsu häntä haastavaksi.) Ja näiden ongelmien vuoksi ei olla pystytty tekemään montakaan niistä asioista, joita luultiin että pystyttäisiin, tai joita "helpon" vauvan ja lapsen kanssa pystyisi. Ja on tietenkin ollut paljon huoltakin siitä terveydestä, että ollut silleenkin rankkaa. Ja lisänä vielä se, että lapsi on jo pienenä vauvana kärsinyt pahasta autopahoinvoinnista, joten jokainen automatka on sitä että hän oksentaa ja sitten oksennusta on vaatteissa, turvaistuimessa, auton penkeissä ja vaikka missä. Eli ei autoilla jos ei ole pakko, koska sen oksennuksen siivoaminen ja peseminen joka automatkan jälkeen on liian raskasta, jos usein joutuu tekemään. Nyt lapsi on kaksi vuotta ja yhä on tiettyjä ongelmia ja yhä on "tulinen" temperamentti, vaikka vauva-ajan terveysongelmat on nyt takana niin nyt on jo uudet päällä ja ne on sellaisia, että ne rajoittaa ja hankaloittaa arkea aika paljon.
Mies ei vaan jaksanutkaan "haastavaa" lasta. Vauva-ajan hän valitti minulle koko ajan miten ei voida tehdä mitään mistä hän on haaveillut ja mitä KAIKKI muut vauva-perheet AINA tekevät. Valitti ja valitti. En minä osannut niihin valittamisiin oikein mitään vastata, koska en voinut poistaa meidän ongelmia, vaikka minäkin todella halusin, että oltaisiin voitu elää tavallista arkea. Sitten mies alkoi vähentämään sitä aikaa minkä on lapsen kanssa. Ja vielä vähentämään, sanoo että ei jaksa, koska kaikki on niin hankalaa. No onhan se, en sitä kiellä. Nyt on alkanut puhumaan avioerosta, jotta ei tarvisi enää jaksaa tätä. Ei ole nykyään juuri ollenkaan lapsen kanssa enää eikä juuri kotonakaan, usein tulee kotiin vasta kun olen jo laittanut lapsen nukkumaan. Meillä on kyllä ns. tukiverkkoja, mutta kukaan heistä ei suostu hoitamaan lastamme, koska se on hankalaa se hoitaminen eikä samanlaista kuin ns. helpon lapsen kohdalla. Eli olen aivan yksin ja mies kai aikoo lähteä. Ollaan käyty juttelemassa, mutta mies ei muuta ajatuksiaan, koska arkeamme ei voi muuttaa siten, että se muuttuisi tavallisen helpoksi, eli ei siihen juttelut auta. Lapsella ei ole mitään sellaista sairautta, että olisimme oikeutettuja johonkin erikoistukeen.
Osaisiko joku kommentoida tällaista tilannetta? Haluaisin vaihtaa ajatuksia. Onko joku kokenut samaa? Onko joku ollut se, joka ei jaksanutkaan ja lähti? Tai miten pärjäsit, kun mies ei jaksanutkaan ja otti avioeron? Tai mitä te ajattelette tällaisesta tilanteesta, itsellä alkaa ajatukset pyörimään aika samoja kehiä, haluaisin kuulla mitä tämä ihan muissa herättää ajatuksia.
Kommentit (159)
Sano miehelle, että erossa tulee viikko-viikko asumissysteemi, eli lapsi asuu miehellä ja sinulla vuoroviikoin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä saada lapsi jonnekin esim. viikoksi. Lähtekää miehen kanssa all inclusive -lomalle, jossa ei tarvitse huolehtia arjen askareista. Näin voitte keskustella rauhassa tulevaisuudestanne. Ehkä miehesikin voisi suhtautua asiaan rauhallisemmin, jos saisi nukuttua pahimmat univelat pois ja keskeytyksetöntä aikaa keskustelulle.
Niin tuota.. Minne?
Ap
Tukiperheeseen.
Miehellä on jo uusi nainen kiikarissa, missä hän muuten iltansa viettää siihen asti, että lapsi on nukkumassa? Helppo sitten alkaa vihjailla erosta ja syyttää siitä vaikeaa arkea. Ilmoitat hänelle, että se on vuoroviikot ja sillä sipuli.
Moni noista ongelmista voi hyvinkin helpottaa lapsen varttuessa ja "tavallisten perhejuttujen" tekeminen olla pikkuhiljaa mahdollista, mutta jos mies etäännyttää itsensä lapsesta kokonaan siihen mennessä, niin voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi lasta, joista esikoisella on paljon terveysongelmia, ei mitään vakavaa mutta ollaan aika paljon sairaana ja varpaillamme. Olemme molemmat vanhemmat aika väsyneitä tähän tilanteeseen, vaikka tiedostan toki että tilanteemme ei vedä vertoja mihinkään erityislapsiperhearkeen.
Mies kuitenkin on ottanut etäisyyttä perheeseen ja pakenee töihin tai kännykkään. Tuntuu, että kotiin on muuttanut teini-ikäinen joka kiukuttelee ja kaikesta saa olla sanomassa. Siksi olen itse ajatellut avioeroa pidemmän aikaa jo. Viikko-viikko systeemmillä saisimme kumpikin aikaa itselle ja olisimme sitten skarpimpia vanhempia niillä vanhempainviikoilla.
Eli olisiko sittenkään se avioero teidän kohdalla pahin mahdollinen vaihtoehto?
Ei se avioero ehkä olisi pahin mahdollinen vaihtoehto sitten kai. Mutta tiedän varmaksi, että viikko-viikko systeemiä meille ei voisi tulla, koska miehen työajat estää sen. Ja tiedän myös, että mies ei sellaista haluaisi, koska hän tietää, että ei sitä hetkeäkään jaksaisi. Hän tietää kyllä olevansa väsynyt tähän nykyiseenkin ja tietää että ei jaksa tätäkään, niin sanoo ihan suoraan, että yksin ei jaksaisi tällaista hetkeäkään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni noista ongelmista voi hyvinkin helpottaa lapsen varttuessa ja "tavallisten perhejuttujen" tekeminen olla pikkuhiljaa mahdollista, mutta jos mies etäännyttää itsensä lapsesta kokonaan siihen mennessä, niin voi voi.
Osa lapsemme sairauksista on sellaisia, että lääkärin mukaan ne erittäin todennäköisesti paranee kouluikään mennessä. Ja kuulemma se matkapahoinvointikin yleensä helpottaa kouluikään mennessä. Eli toivoa on paljonkin. Mutta lapsi on nyt vasta kaksi, joten aika monta vuotta meillä on vielä tällaista arkea ja näitä sairauksia. Ap
Mies on kyllä täysi luuseri, ja kuulostaa lapselliselta. Ei voi tehdä kaikkea mitä muut vauvaperheet tekevät?! Ihmettelen mitä ne asiat ovat. Mitään ei tarvitse elämässä tehdä niinkuin muut tekevät. Joillakin on vaan tarve pitää elämässä jotain kulissia yllä ja elää niinkuin muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiperheistä on pulaa jopa vaikeasti vammaisilla. Jonotusaika voi olla vuosia. Vammaistukeen tarvitaan yleensä diagnoosi ja aina lääkärin lausunto sen tarpeesta. Meillä lapsi on melko vähäoireinen, mutta saan korotetun tuen. Eihän se rahallinen tuki tietenkään itse tilanteen raskauteen vaikuta. Oletko ap facessa? Jossain ryhmässä siellä? Voisin olla tukena, jos saisin sinuun yhteyden jotenkin. Kenties pystyisin olemaan vertaistuki jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni noista ongelmista voi hyvinkin helpottaa lapsen varttuessa ja "tavallisten perhejuttujen" tekeminen olla pikkuhiljaa mahdollista, mutta jos mies etäännyttää itsensä lapsesta kokonaan siihen mennessä, niin voi voi.
Osa lapsemme sairauksista on sellaisia, että lääkärin mukaan ne erittäin todennäköisesti paranee kouluikään mennessä. Ja kuulemma se matkapahoinvointikin yleensä helpottaa kouluikään mennessä. Eli toivoa on paljonkin. Mutta lapsi on nyt vasta kaksi, joten aika monta vuotta meillä on vielä tällaista arkea ja näitä sairauksia. Ap
Tietyllä tapaa on hieman haastavaa ymmärtää tilannettanne, koska emme tiedä, miten lapsen oireilu käytännössä tarkoittaa. Mitä esimerkiksi tulinen rempperamentti tarkoittaa?
Itse saattaisin 2v autopahoinvoinnista kärsivän kanssa tehdä lyhyitä (1h) automatkoja, jos toinen ajaa ja toinen pitää pussia, johon lapsi voi oksentaa. Sen jälkeen pieni pysähdys ja matka jatkuu. Tietysti jos oksentaminen on jatkuvaa, eikä tyyliin kolme neljä kertaa tunnissa, niin sitten tietysti mahdotonta.
Miettikää vielä, onko ne asiat, mitä tavalliset lapsiperheet tekevät ihan varmasti mahdottomia tehdä vai ovatko ne vain suuremman työn takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen ihminen hylkää OMAN lapsensa?
Aloittaja, olen erittäin pahoillani siitä, että lapsen hoito jää kokonaan sinulle.
Eli lapsella on ainakin astmaa ja tulinen temperamentti, ollut refluksiakin varmasti vauvana. Mitään adhd/autismidiagnoosia saati muutakaan ei tehdä kaksivuotiaalle, eli ei ihan hirveän vakavista asioista voi olla kyse. Nukutte varmasti kaikki huonosti mikä lisää kuormitusta. Kaksivuotias on uhmassaan vielä aika hankalan ikäinen.
Voin melkein vannoa, että parissa vuodessa helpottaa jo huomattavasti. Ei mies voi noin vain irtisanoutua vastuustaan, ei äitikään voi. Ihan munaton mies. Minä sanoisin hänelle että ihan yhtä lailla me molemmat olemme tässä vastuussa, eikä taakkaa voi jättää vain toisen harteille. Jos tulee ero, niin mies hoitaa puolikkaansa miten parhaiten taitaa. On niitä muitakin eronneita vuorotyöläisiä. Siinäpä selitelköön lastenvalvojalle miten "ei jaksa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut , ihme kyllä, ihan asiallisiakin neuvoja.
Minun analyysini on ja huomautan, että olen todella huono näissä jutuissa, että mies ei ole pystynyt hyväksymään pettymystään kun lopputulos ei ollutkaan se mitä hän odotti. Miten saada hänet tekemään se, en tiedä. Ei ole kokemusta terapiasta tms.uskon enemmän tosiasioiden myöntämiseen ja elämän järjestämiseen ja elämiseen niiden mukaan.
Kerroit, että ongelmat helpottanevat lapsen kasvaessa joten valoa on näkyvissä.
Eikö 2v saa antaa tarvittaessa matkapahoinvointiin lääkettä tai laastaria ? Avartaisi vähän yhteiseloanne ja autossa voi käydä hyviä keskusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen hylkää OMAN lapsensa?
Aloittaja, olen erittäin pahoillani siitä, että lapsen hoito jää kokonaan sinulle.
Millainen ihminen, no mies. Y-kromosomi näyttää helpottavan merkittävästi omien lasten dumppaamista, jos ei huvitakaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsella on ainakin astmaa ja tulinen temperamentti, ollut refluksiakin varmasti vauvana. Mitään adhd/autismidiagnoosia saati muutakaan ei tehdä kaksivuotiaalle, eli ei ihan hirveän vakavista asioista voi olla kyse. Nukutte varmasti kaikki huonosti mikä lisää kuormitusta. Kaksivuotias on uhmassaan vielä aika hankalan ikäinen.
Voin melkein vannoa, että parissa vuodessa helpottaa jo huomattavasti. Ei mies voi noin vain irtisanoutua vastuustaan, ei äitikään voi. Ihan munaton mies. Minä sanoisin hänelle että ihan yhtä lailla me molemmat olemme tässä vastuussa, eikä taakkaa voi jättää vain toisen harteille. Jos tulee ero, niin mies hoitaa puolikkaansa miten parhaiten taitaa. On niitä muitakin eronneita vuorotyöläisiä. Siinäpä selitelköön lastenvalvojalle miten "ei jaksa".
Ei lastenvalvoja yritä määrätä miestä viikkoviikkomalliin. Lastenvalvoja bain vahvistaa vanhempien keskenään sopiman tapaamismallin. Jos vanhemmat ei pääse keskenään sopuun niin asia menee käräjille mutta ei sielläkään velvoteta miestä tapaamaan lasta vuoroviikoin.
Kai tiedätte että kolmasosa eronneista isistä ei tapaa lapsiaan ollenkaan. Vain elatusvelvollisuus pysyy. Jos isältä ei saa perittyä maksua niin kela maksaa minimin. Minun lasten isä asuu kaukana ja tapaa lapsia pari kolme kertaa vuodessa.
Auttaisiko neuvolan kotipalvelu? Saisitte pari tuntia joitain kertoja viikossa kahdenkeskistä aikaa. Tai neuvolan perhetyö joka voisi antaa ihan käytännön vinkkejä siihen arkeen miehelle, jos suostuisi siihen kun ei olisi pelkkää keskustelua vaa ihan käytännön ohjaamista? Neuvolan psykologi olis miehelle hyvä, mutta ei tietenkään voi pakottaa menemää ellei halua. Sitten jos keksisitte mukavia asioita mitä voitte perheenä tehdä lapsen rajoituksista huolimatta niin että mies huomaisi että lapsen kanssa voi olla mukavaakin, löytyisikö esim muskari, uimahalli, luontokävelyt tms?
Meillä kolme lasta pienellä ikäerolla ja kaikilla sairauksia jotka hankaloittivat elämää huomattavasti. Ei olla vieläkään oltu lasten kanssa mökillä yötä, käyty ulkomailla jne vaikka vanhin yläkoulussa. Kaikki lasten vaatteet, syömiset, lääkkeet,ympäristön kemikaalit, eläinaltistukset ym pitää miettiä joka päivä arjessa. Välillä elämä oli todella rajoittunutta meillä ja todella rankkaa.
Meitä vaikeudet hitsasi enemmän yhteen. Olemme kumpikin ratkaisukeskeisiä ihmisä joten olemme tehneet todella paljon työtä sen eteen että lasten sairaudet on saatu diagnosoitua ja hoidettua niin että arki kuitenkin pääosin siedettävää pahimpinakin aikoina. Tai ei minulla ole juurikaan muistikuvia parilta hankalimmalta vuodelta mutta muuten. Kumpikin meistä on joutunut luopua monista omista haaveista haastavan perheelämän takia mutta optimisteina olemme sitten kehittäneet tilalle muuta sellaista joka on tullut korvaukseksi. Muutenkin olemme enemmän keskittyneet siihen mikä on mahdollsita eikä siihen mikä kaikki on meille mahdotonta.
Laitan erillisiin pienempiin viesteihin asioita jotka ovat meillä auttaneet. Osa liittyy tiettyihin sairauksiin joten en tiedä onko niistä apua aplle mutta ehkä jotain ajatusta.
Mun mies lähti ihan tavallisen vauvan takia kun lapsi oli 5 kk. Sitä ennen pakeni baareihin ja ylitöihin koska ei kuulemma kestänyt paitsi ”rääkymistä” niin muitakaan vauvaperäisiä ääniä omassa kodissaan. Sanoi kaipaavansa hiljaisuutta, rauhaa ja yksinoloa ja häipyi.
Oikeastaan helpotus oli että lähti eikä jäänyt valittamaan ja tissuttelemaan alkoholia. Mies ei suostunut myös minkäänlaiseen käytännön huoltajuuden jakamiseen eron jälkeen, koska kuulemma inhoaa kakaroita eikä kestä niitä (mies nimenomaan oli se joka halusi enemmän lasta alunperin, itse ajattelin että kun ikää oli tavatessamme jo 35 niin en enää lasta välttämättä kaipaisi). Nykyään mies on aika alkoholisoitunut vaikka töissä vielä käy, ihan vanhan juopon näköinenkin.
Joi tiedän että varsinaisen kultamunan miehekseni löysin. Mutta en näin jälkeenpäinkään tiedä mistä olisin ennen lapsen syntymää voinut aavistaa, että fiksu, sivistynyt ja korkeasti koulutettu herkkä ja mukava mies muuttuu tuollaiseksi kun ei kestä lasta.
58
Tulinen luonne. Meidän esikoinen rupesi saamaan 2v iässä todella rajuja raivareita. Sattumalta huomasin että raivarit tuli aina 2 tuntia pähkinöiden syömisen jälkeen. Antihistamiini lyhensi raivoamista huomattavasti. Ja kun pähkinät jätettiin ruokavaliosta loppui raivarit hetkeksi. Myöhemmin lapsi allergisoitui kanamunalle, vehnälle, tietyille lisäaineille ja mausteille ja ainoat oireet olivat kovat raivarit. Ja ennen kiviryöppyä välillä tehtiin allergiatestit ja testatuilts osin niissä näkyi juuri samat allergiat kuin olin käytöksestä jo huomannut. Ja lääkärin suosituksella pidettiin aina raivoamista aiheuttavat ruoka-aineet pois käytöstä mutta kokeiltiin aina josksu käyttöön (1-2 kertaa vuodessa) ja välillä joku allergia oli parantunut ja saatiin vanhoja sopimattomia taas takaisin käyttöön.
Nyt yläkoululainen sanoo että pähkinöistä ja mintusta tulee outo kurja oli joten välttelee niitä mutta kaikkea muuta voi syödä.
Lisäksi samalla lapsella oli todella tärkeää että söi säännöllisesti ja riittävästi, jos ruokailuväli meni liian pitkäksi kesti tosi kauan ennenkuin lapsi pääsi yli huonosta olosta ja raivoamisesta.
Eli ap voiko tulisuuden taustalla olla ruoka-aine allergiaa ym? Jos niin sopivalla ruokavaliolla voi tulisuus vähentyä merkittävästi.
Meillä mummokin näki lapsen käytöksessä eron ja saattoi vinkata että teidän kannattaisi tarkistaa ruokavalioa kun lapsi taas niin kiukkuinen jne.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on kaksi lasta, joista esikoisella on paljon terveysongelmia, ei mitään vakavaa mutta ollaan aika paljon sairaana ja varpaillamme. Olemme molemmat vanhemmat aika väsyneitä tähän tilanteeseen, vaikka tiedostan toki että tilanteemme ei vedä vertoja mihinkään erityislapsiperhearkeen.
Mies kuitenkin on ottanut etäisyyttä perheeseen ja pakenee töihin tai kännykkään. Tuntuu, että kotiin on muuttanut teini-ikäinen joka kiukuttelee ja kaikesta saa olla sanomassa. Siksi olen itse ajatellut avioeroa pidemmän aikaa jo. Viikko-viikko systeemmillä saisimme kumpikin aikaa itselle ja olisimme sitten skarpimpia vanhempia niillä vanhempainviikoilla.
Eli olisiko sittenkään se avioero teidän kohdalla pahin mahdollinen vaihtoehto?