Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elintason lasku avioeron jälkeen ollut JÄRKYTYS!!
09.11.2019 |
Jälleen heti aamusta ahdistaa asia, joten pakko yrittää avautua. Toivottavasti joku samassa tilanteessa ollut osaisi kommentoida ja/tai auttaa.
Eli asiani lyhyesti on seuraava: erosin vuosi takaperin muutaman vuoden harkinnan jälkeen. Lapset (2) kohta yläkouluiässä. Itse olen keskipalkkainen (opettaja) ja ex-mies IT-alalla. Eli tulo- ja varallisuuserot muutenkin meillä olivat suuret. Jo naimisiin mennessä oli selvää, että teemme avioehdon.
En koskaan olisi arvannut, millainen vaikutus elintasoon avioerolla on ja nyt tämän asian hyväksyminen ottaa todella koville. Tuntuu kuin olisin tippunut kokonaan yhden sosiaaliluokan alaspäin. Ja faktisesti varmaan olenkin. Iso paritaloasunto Pohjois-Helsingissä vaihtui kerrostalokolmioon Itä-Helsingissä ja silti asumiskustannukset ovat aiempaa suuremmat. Rahaa kaikkeen kivaan on todella paljon vähemmän ja koko ajan saa olla laskemassa. Selvää on se, että matkat, joita perheenä teimme on osaltani historiaa. Hyvää on toki se, että ex-mies on varakas ja haluaa lapsille tarjota entisenlaisen elintason, mutta itselle tilanne tekee kyllä kipeää. Huomaan jopa häpeäväni tilannettani ja masentaa kyllä todella paljon. Sekin hävettää, että tällä tiedolla en kyllä varmasti olisi eronnut, vaikka suhde ei kovin kummoinen ollutkaan enää viime vuosina.
Miten muut olette selvinneet vastaavassa tilanteessa? Varmasti kuitenkin meitä on paljon erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla, jossa asumiskustannukset on aivan tolkuttomat.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap se exä eli it-mies ja fantasioit päässäsi, että vaimo katuu ero laiskasta sohvasankarista :D
Taattua palstaa, mies on aina surkea laiska sohvalla lojuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla pysyi elintaso samana ja ehkä vähän nousikin. Autoa ei ole enkä tarvi. Asumiskustannukset on pienemmät. Jotenkin avioliitossa ajauduin maksamaan suurimman osan laskuista. Elän melko vaatimattomasti ja olen onnellinen. Panostan lapsiin.
Apua, mitä vastauksia.. täällä näyttää olevan virheetöntä porukkaa - tai sitten niitä, jotka heijastavat omat virheensä suojamekanismina ulkopuolisiin, kun ei pysty kohtaamaan itseään-, itse ymmärrän kyllä ap:n pohdinnat.
Itselläni oli avioliitossa hankalaa, ihan omasta kriisistäni ja tyytymättömyydestä (kaikkeen) johtuen harkitsin eroa. Ajatus omasta vapaudesta ja avioliiton huonoista puolista (tyyliin mies ei ole niin avoin kuin haluaisin) meinasi sokaista minut ja olin melkein lähdössä, puhuinkin siitä miehelleni. Mitkään mahdolliset rahahuolet ei painanut mieltäni, koska en ole mitenkään materialistinen tai ostamisen perään, vaikka sitäkin mietin.
No, kävin asioita itseni kanssa läpi ja tulin siihen tulokseen, että mies ei ole onnestani vastuussa ja minulla on hyvä mies, johon haluan edelleen sitoutua ja hän minuun, joten pääsimme eroajatuksesta yli. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, etten siinä vaiheessa laittanut raha-asioita todelliseen vaakaan päätöstä tehdessäni, koska siitä pärjäämisestä ja selviytymisestä rahallisesti on tullut itsestäänselvyys.
Ymmärsin, että asiani on oikeasti kaikinpuolin hyvin. Mies on hyvä ja saan elää vapaata elämää tässä myös taloudellisesta näkökulmasta. Eri asia olisi, jos suhde olisi vaikea, epätasa-arvoinen, väkivaltainen, ei olisi luottamusta tai rakkautta, mutta meillä on. Silloin mikään raha ei korvaa sitä onnettomuutta.
Mutta pointtina vaan se, että raha-asioiden merkitys ei välttämättä siinä muussa kriisissä aukea sellaisena kuin se todellisuudessa tulee olemaan.
Tsemppiä ap, muista että asiat jatkossakin muuttuvat ja tämä on vaihe,joka jää joskus taakse. Varmasti myös raha-asioiden suhteen:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap se exä eli it-mies ja fantasioit päässäsi, että vaimo katuu ero laiskasta sohvasankarista :D
Taattua palstaa, mies on aina surkea laiska sohvalla lojuja.
No kyllä ne pikkulapsiaikana jätetyt miehet lähes poikkeuksetta sellaisia ovat. Eihän niitä muuten jätettäisi.
Jaksavat vielä valittaa, että ovat perheellensä pelkkä lompakko, tosin eivät kuitenkaan halua olla vaimo eli palvelija, lastenhoitaja ja lompakko
Siis tämän on pakko olla provo. Ei kai nyt oikeesti oo ihmistä, jota masentaa se ettei pysty ostamaan yhtä kalliita viinejä kuin ennen? Vai onko tosiaan?
Mä en halua uskoa, että on ihmisiä joille elintaso merkkaa noin paljon. Kovasti toivon ettei tällainen ajatusmaailma siirry ainakaan lapsille.
Olen itse tieten tahtoen vaihtanut hyvin palkatun uran sellaiseen, mikä ei tuota korkeaa elintasoa muttei myöskään jatkuvaa päivittäistä v*tutusta. Elämä on noin kymmenen kertaa mielekkäämpää nyt kun palkka on puolet entisestä. Eilen oli ihana ilta ystävän kanssa, paistoimme pakastepizzat ja joimme karpalovissyä hänen kotisohvallaan. Oli muuten kivempi ilta kuin Michelin-ravintolassa koska seura oli parasta ja kunpikin levollisella mielellä, hyvällä tuulella. Myös ystäväni on downshiftannut vaativasta urasta vaatimattomampaan mutta onnelllisempaan elämään. Ennen olimme molemmat paljon kireämpiä ja pahantuulisempia.
Pizzakin oli muuten tosi hyvää, olen vissiin niin vaatimaton luonne et oon tosi pienestä onnellinen. Samaa asennetta toivon sinulle, ap, ellet ole provo. Se takaa sinulle ja lapsillesi mukavamman elämän ihan missä taloudellisissa olosuhteissa tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua, mitä vastauksia.. täällä näyttää olevan virheetöntä porukkaa - tai sitten niitä, jotka heijastavat omat virheensä suojamekanismina ulkopuolisiin, kun ei pysty kohtaamaan itseään-, itse ymmärrän kyllä ap:n pohdinnat.
Itselläni oli avioliitossa hankalaa, ihan omasta kriisistäni ja tyytymättömyydestä (kaikkeen) johtuen harkitsin eroa. Ajatus omasta vapaudesta ja avioliiton huonoista puolista (tyyliin mies ei ole niin avoin kuin haluaisin) meinasi sokaista minut ja olin melkein lähdössä, puhuinkin siitä miehelleni. Mitkään mahdolliset rahahuolet ei painanut mieltäni, koska en ole mitenkään materialistinen tai ostamisen perään, vaikka sitäkin mietin.
No, kävin asioita itseni kanssa läpi ja tulin siihen tulokseen, että mies ei ole onnestani vastuussa ja minulla on hyvä mies, johon haluan edelleen sitoutua ja hän minuun, joten pääsimme eroajatuksesta yli. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, etten siinä vaiheessa laittanut raha-asioita todelliseen vaakaan päätöstä tehdessäni, koska siitä pärjäämisestä ja selviytymisestä rahallisesti on tullut itsestäänselvyys.
Ymmärsin, että asiani on oikeasti kaikinpuolin hyvin. Mies on hyvä ja saan elää vapaata elämää tässä myös taloudellisesta näkökulmasta. Eri asia olisi, jos suhde olisi vaikea, epätasa-arvoinen, väkivaltainen, ei olisi luottamusta tai rakkautta, mutta meillä on. Silloin mikään raha ei korvaa sitä onnettomuutta.
Mutta pointtina vaan se, että raha-asioiden merkitys ei välttämättä siinä muussa kriisissä aukea sellaisena kuin se todellisuudessa tulee olemaan.
Tsemppiä ap, muista että asiat jatkossakin muuttuvat ja tämä on vaihe,joka jää joskus taakse. Varmasti myös raha-asioiden suhteen:)
Mun mielestä taas on erikoista suunnitella eroa ajattelematta lainkaan, missä esim aikoo eron jälkeen asua. Että pystyykö lunastamaan erossa yhteisen kodin itselleen vai onko muutettava pois. Ja jos on muutettava pois, millaiseen asuntoon on edes jossain määrin realistisia mahdollisuuksia. Vai olettaako joku oikeasti, että exä maksaisi kaiken kuten tähänkin asti?
Vierailija kirjoitti:
Apua, mitä vastauksia.. täällä näyttää olevan virheetöntä porukkaa - tai sitten niitä, jotka heijastavat omat virheensä suojamekanismina ulkopuolisiin, kun ei pysty kohtaamaan itseään-, itse ymmärrän kyllä ap:n pohdinnat.
Itselläni oli avioliitossa hankalaa, ihan omasta kriisistäni ja tyytymättömyydestä (kaikkeen) johtuen harkitsin eroa. Ajatus omasta vapaudesta ja avioliiton huonoista puolista (tyyliin mies ei ole niin avoin kuin haluaisin) meinasi sokaista minut ja olin melkein lähdössä, puhuinkin siitä miehelleni. Mitkään mahdolliset rahahuolet ei painanut mieltäni, koska en ole mitenkään materialistinen tai ostamisen perään, vaikka sitäkin mietin.
No, kävin asioita itseni kanssa läpi ja tulin siihen tulokseen, että mies ei ole onnestani vastuussa ja minulla on hyvä mies, johon haluan edelleen sitoutua ja hän minuun, joten pääsimme eroajatuksesta yli. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, etten siinä vaiheessa laittanut raha-asioita todelliseen vaakaan päätöstä tehdessäni, koska siitä pärjäämisestä ja selviytymisestä rahallisesti on tullut itsestäänselvyys.
Ymmärsin, että asiani on oikeasti kaikinpuolin hyvin. Mies on hyvä ja saan elää vapaata elämää tässä myös taloudellisesta näkökulmasta. Eri asia olisi, jos suhde olisi vaikea, epätasa-arvoinen, väkivaltainen, ei olisi luottamusta tai rakkautta, mutta meillä on. Silloin mikään raha ei korvaa sitä onnettomuutta.
Mutta pointtina vaan se, että raha-asioiden merkitys ei välttämättä siinä muussa kriisissä aukea sellaisena kuin se todellisuudessa tulee olemaan.
Tsemppiä ap, muista että asiat jatkossakin muuttuvat ja tämä on vaihe,joka jää joskus taakse. Varmasti myös raha-asioiden suhteen:)
Miten niin virheetöntä porukkaa? Tottakai jokainen tekee virheitä, mutta eihän tässä nyt ole mistään sellaisesta kysymys. Ongelma on nykyisessä asenteessa ja ajatusmallissa. Tilanne on se mikä on, eikä tilanteessa ole mitään väärää eikä epäreilua. Toki elämänmuutokset ovat pelottavia ja sekavia, mutta turha päivänselvästä tilanteesta uhriutua ja kerjätä sääliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaudun sillä tavalla, että elän nyt avoliitossakin sellaista elämää, johon kykenisin yksinkin. Asumiskulut ovat tietysti pienemmät, kun on kaksi ihmistä jakamassa niitä, mutta jos eroamme niin muutan vastaavasti pienempään asuntoon, jolloin kuluero ei ole merkittävä. Eikä sitten tule olemaan hillittömiä lämmitys- ja vakuutusmaksuja.
Ruokakuluissakaan ero ei tule olemaan suuri, koska eipä me nytkään hankita tuotteita missään massiivisissa pakkauksissa.
Ihmettelen, miten ihmiset pystyvät huolettomasti elämää selkeästi toisen tuloista riippuen tiedostamatta, että tilanne voi joskus muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni on täysin vieras asia tällainen asioiden kategorisointi, eri "sosiaaliluokista" puhuminen. Ja se että erilaisia mielukuvia liitetään näihin "sosiaaliluokkiin". Tällainen ajattelutyyli on oikeastaan todella pinnallista. Ja se ettei voi ostella "kaikkea kivaa", siis mainostajien luomaa illuusiota siitä, että ostamalla "kaikkea kivaa" tulee kiva olo. Tärkeimpiä asioita et voi ostaa. Ne tulevat sisältäpäin. Ihminen tulee toimeen vähemmälläkin.
Ap on se mies, joka kirjoittelee näitä aloituksia, jotta kukaan nainen ei uskaltaisi ottaa eroa p@skasta miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on miesasiamies, joka on hieman harjoitellut provoilua.
Tunnen naisia jotka ovat oikeasti ap:n kuvaamassa tilanteessa ja yksikään ei haikaile elintasoa vaan ovat onnellisia että erosivat.
Joo, joko naiseton provoilija, joka toistaa ikuista saagaansa naisten elintasovaateista miehen avulla tai sitten exäänsä haikaileva mies, joka fantasioi naisen katumuksesta.
En minäkään tunne yhtäkään eroa katuvaa naista, vaikka tunnen yhden sellaisenkin, jonka erossa mies oli aloitteentekijä. Siinäkin tapauksessa paperit joutui lopulta viemään nainen, kun mies vain vitkutteli kotoa lähtemistä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua hyvin. En ole eronnut mutta mies on nyt työmatkalla ja olen hoitanut tämän viikon erinäisiä harrastusjuttuja, eilen oli disco johon lapsille (2 kpl myös) käyttörahat ja kuskaukset. Ruokaostokset ym. Rahaa on palannut tällä viikolla ihan järjettömästi bensaan, ruokiin ja lasten juttuihin. Yleensä mies on hoitanut noita enemmän. Itselleni en mitään sinänsä tarvitse mutta lapsille haluaisi kyllä tietyn elintason. Ja yhden henkilön palkalla se on kyllä oikeasti haaste. Keskituloinen olen minäkin, brutto vähän reilu 3000. Ja mies it-alalla, brutto 5000.
Silti en jättäisi eroamatta rahan takia. Mieluummin köyhäilyä kuin eloa huonossa/riitaisassa suhteessa. Kyllä sitä varmasti jotenkin pärjää. Mutta ymmärrän kyllä että elintason lasku voi ottaa monelle koville, jos ei ole tottunut rahojen laskemiseen.
Jaksuhali! 5000 euron netolla on varmasti hankala pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on se mies, joka kirjoittelee näitä aloituksia, jotta kukaan nainen ei uskaltaisi ottaa eroa p@skasta miehestä.
Jos näin on, hän taisi odottaa hieman erilaista kommentointia. Taitaa harmittaa, kun naiset eivät täällä yhteen ääneen kiljukaan, ettei kannata jättää miestä tai että mies on sika, kun ei enää elätä.
"muutaman vuoden harkinnan jälkeen"
Siis pitääkö tuollaista asiaa harkita muutama vuosi? No jokainen tavallaan...
Se ei ole köyhä jolla on vähemmän vaan se joka toivoo enemmän.
Olisit muuttanut Kemijärvelle niin saisit asua omakotitalossa halvemmalla. Elämä on valintoja!
Kai lasten isä maksaa edes elatusmaksua varojensa mukaan. Siihen ei avioehto vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua hyvin. En ole eronnut mutta mies on nyt työmatkalla ja olen hoitanut tämän viikon erinäisiä harrastusjuttuja, eilen oli disco johon lapsille (2 kpl myös) käyttörahat ja kuskaukset. Ruokaostokset ym. Rahaa on palannut tällä viikolla ihan järjettömästi bensaan, ruokiin ja lasten juttuihin. Yleensä mies on hoitanut noita enemmän. Itselleni en mitään sinänsä tarvitse mutta lapsille haluaisi kyllä tietyn elintason. Ja yhden henkilön palkalla se on kyllä oikeasti haaste. Keskituloinen olen minäkin, brutto vähän reilu 3000. Ja mies it-alalla, brutto 5000.
Silti en jättäisi eroamatta rahan takia. Mieluummin köyhäilyä kuin eloa huonossa/riitaisassa suhteessa. Kyllä sitä varmasti jotenkin pärjää. Mutta ymmärrän kyllä että elintason lasku voi ottaa monelle koville, jos ei ole tottunut rahojen laskemiseen.
Jaksuhali! 5000 euron netolla on varmasti hankala pärjätä.
Häh? Kirjoittahan sanoo bruttotulojensa olevan vähän reilu 3 000 eur/kk, josta jää käteen karkeasti 2 300 eur/kk. Mistä keksit tuon 5 000 eur neton?
Ole iloinen siitä että ainakin elämisen taso nousi vaikka elintaso laski.
Alue: Aihe vapaa
Ap, palasit vaan lähtöruutuun. Jos mielii korkeaa elintasoa, miettii lähteekö tavoittelemaan sitä ja mitkä keinot itsellä on käytettävissä (ammatti, yrittäjyys, rikas mies tms). Tai sitten vaan tyytyä siihen mitä on.