Elintason lasku avioeron jälkeen ollut JÄRKYTYS!!

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap se exä eli it-mies ja fantasioit päässäsi, että vaimo katuu ero laiskasta sohvasankarista :D

Katosi palvelija ja lastenhoitaja. Isäviikonloput on niin rankkoja, että olutta kuluu ahdistukseen. Pilluakaan ei saa.

Olin lapsi, kun vanhemmat erosivat ja tuli tipahdus lähemmäs 100 000 euron vuosituloista toimeentulotuelle. Elareiden ja osituksen saamiseen meni vuosikausia. Elämänlaatu parani kuitenkin moninkertaisesti, sillä perheväkivalta loppui. Ainut asia, joka järkytti, oli se, miten ihmiset suhtautui. Yhdessä yössä musta tuli sossupummi ja pohjasakkaa. Sain kuulla, miten musta ei tuu mitään ja jään vaan kotiin enkä mene ikinä töihin tai opiskelemaan. Hienoa kannustusta.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti. Sait vuosikausia nauttia elintasosta, johon itselläsi ei olisi ollut koskaan varaa. Nyt elät sitä elintasoa, johon sinulla on varaa. 

Useiden idioottimaisten kommenttien (miksi muuten teette noin???) joukossa tämä kolahti kovasti. Ehkä itselle ehti tulla 15 vuoden aikana ns. "vauhtisokeus" ja sitä tottui paljon parempaan elintasoon kuin itsellä olisi ollut varaa ja sitä tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Nyt esim. jo arkiset asiat kuten isot laadukkaat ruokaostokset viikonlopun kalleista viineistä puhumattakaan tuntuu kuin unelta. Vaikka opettajan työssä toki näen paljon vähäosaisia ihmisiä ja tiedän ettei tämä ihmisarvo nyt rahasta saa olla kiinni niin pakko myöntää, että tuollaisista mukavuuksista luopuminen ei ole ollut helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sua hyvin. En ole eronnut mutta mies on nyt työmatkalla ja olen hoitanut tämän viikon erinäisiä harrastusjuttuja, eilen oli disco johon lapsille (2 kpl myös) käyttörahat ja kuskaukset. Ruokaostokset ym. Rahaa on palannut tällä viikolla ihan järjettömästi bensaan, ruokiin ja lasten juttuihin. Yleensä mies on hoitanut noita enemmän. Itselleni en mitään sinänsä tarvitse mutta lapsille haluaisi kyllä tietyn elintason. Ja yhden henkilön palkalla se on kyllä oikeasti haaste. Keskituloinen olen minäkin, brutto vähän reilu 3000. Ja mies it-alalla, brutto 5000.

Silti en jättäisi eroamatta rahan takia. Mieluummin köyhäilyä kuin eloa huonossa/riitaisassa suhteessa. Kyllä sitä varmasti jotenkin pärjää. Mutta ymmärrän kyllä että elintason lasku voi ottaa monelle koville, jos ei ole tottunut rahojen laskemiseen.

Lapset kyllä sopeutuvat hyvin vallitsevaan elintasoon. Opettajalla nyt kuitenkin on ok tulot ja elämänhallinta.

Itse erolapsena äidin elätettävänä tajusin olla haaveilematta ratsastuksesta tai laskettelusta.

Miksi hankitte lapsia? Lapsiin uppoaa todella paljon rahaa? Itse tein tietoisen valinnan 18 vuotta sitten että vain yksi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti. Sait vuosikausia nauttia elintasosta, johon itselläsi ei olisi ollut koskaan varaa. Nyt elät sitä elintasoa, johon sinulla on varaa. 

Useiden idioottimaisten kommenttien (miksi muuten teette noin???) joukossa tämä kolahti kovasti. Ehkä itselle ehti tulla 15 vuoden aikana ns. "vauhtisokeus" ja sitä tottui paljon parempaan elintasoon kuin itsellä olisi ollut varaa ja sitä tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Nyt esim. jo arkiset asiat kuten isot laadukkaat ruokaostokset viikonlopun kalleista viineistä puhumattakaan tuntuu kuin unelta. Vaikka opettajan työssä toki näen paljon vähäosaisia ihmisiä ja tiedän ettei tämä ihmisarvo nyt rahasta saa olla kiinni niin pakko myöntää, että tuollaisista mukavuuksista luopuminen ei ole ollut helppoa.

Miksi sitten erosit etkä tehnyt töitä avioliiton eteen? Tai tee paremmin palkattua duunia?

Itse olen tehnyt hulluna töitä viitisen vuotta ja tienannut isosti ja kuluttanut myös. Tiedostan, että tämä loppuu heti, kun lopetan raadannan eikä kyseessä ole välttämättä loppuiän elintaso.

1/5

Onko tää se Lompakko-Lasse?

Leskenä liityn keskusteluun, sillä minulle kävi ihan samalla tavoin. Elintasoni romahti.

Kustansin itselleni talouskoutsaajan kymmeneksi kerraksi (tämä ei ole mikään mainos). Olin kaiken aikaa kamalan huolissani miten selviän ja mihin uskallan rahani käyttää.

Osaan kyllä laskea, maksaa laskut ja seurata menot sekä tulot, mutta se että raha hallitsi päiviäni ja piti minut epävarmassa mielentilassa oli liikaa. 

Valitsin koutsaajan, joka edustaisi samoja elämänarvoja kuin minäkin eli ekologisuutta, kierrätystä, säästämistä ja miten kaikkea ei voi mitata rahassa. (KOutsaajani on toiminut isoissa pankeissa sijoitusneuvojana ja ekonomina, joten se tausta vakuutti myös) 

Koutsaus oli keskustelua, pitkän tähtäimen taloudellista suunnittelua (vuoden, kolmen vuoden ja kymmenen vuoden sykleihin) ja ylipäätään talouskielen tuntemista. Kulujen ja tulojen seurantaa.

Minä päädyin koutsaajan kanssa ostamaan asunnon, jota en uskaltanut edes miettiä ja myös tekemään vain kolmipäiväistä työviikkoa. Lopputulos oli ihan muuta kuin yksin ollessa kuvittelin ja täysin varmalla taloudellisella pohjalla. Koutsaajani toinen työväline läppärin lisäksi oli laskin, joka lauloi joka tapaamisella. Mukana on laskettu myös puskurirahasto ja jos siis tulee jotakin äkkinäistä kulua.

Opin myös sen, että naisilla on yhteiskunnassamme todella huono talouslukemisen taito ja hätäilemme aivan turhaan. Miehet ovat vain ottaneet siinä vallan ja josta riittää tarinaa tälläkin palstalla naisten toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kyllä mahdottoman empaattista porukkaa. 

AP halusi itse erota, miettikin asiaa pari vuotta, mutta ei koskaan sit riittävän pitkälle ajatellut. Itse on kuoppansa kaivanut joten turha sieltä pohjalta on empatiaa kuvitella löytävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti. Sait vuosikausia nauttia elintasosta, johon itselläsi ei olisi ollut koskaan varaa. Nyt elät sitä elintasoa, johon sinulla on varaa. 

Useiden idioottimaisten kommenttien (miksi muuten teette noin???) joukossa tämä kolahti kovasti. Ehkä itselle ehti tulla 15 vuoden aikana ns. "vauhtisokeus" ja sitä tottui paljon parempaan elintasoon kuin itsellä olisi ollut varaa ja sitä tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Nyt esim. jo arkiset asiat kuten isot laadukkaat ruokaostokset viikonlopun kalleista viineistä puhumattakaan tuntuu kuin unelta. Vaikka opettajan työssä toki näen paljon vähäosaisia ihmisiä ja tiedän ettei tämä ihmisarvo nyt rahasta saa olla kiinni niin pakko myöntää, että tuollaisista mukavuuksista luopuminen ei ole ollut helppoa.

Kai sinunkin on pakko tajuta, ettei ole ilmaisia lounaita. Kaikki raha hankitaan tavalla tai toisella ja sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Ota malli Maisa Torppelista. Rikkaista naimisista, vielä rikkaamman kainaloon. Otat jonkun 50+ toimarin itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi hankitte lapsia? Lapsiin uppoaa todella paljon rahaa? Itse tein tietoisen valinnan 18 vuotta sitten että vain yksi lapsi.

Niin, kannattaa nuorena ajatella tulevaa avioeroa. Opiskella lääkäriksi, sijoittaa jo opintolainat ja elää koko elämänsä kuin sosiaalitukien varassa elävät. On sitten asiat hyvin, kun ero tulee. Niinkö?

Mulla taas nousi elintaso, kun pääsin eroon avomiehestäni. Se yritti aina maksattaa mulla kaiken. Olikin suuri hämmästys, kun eron jälkeen ei tullutkaan taloudellista notkahdusta, vaan rahat riitti jopa paremmin. Enkä  edes lähtenyt tappelemaan elatusasioista, vaan annoin toisen olla maksamatta elareita.

Ainoat asiat, mitkä kallistui oli päivähoito (kyllä!, keskituloinen yh maksaa päivähoidosta enemmän kuin pariskunta, josta toisella on pienet tulot ja toinen on keskituloinen) ja muutamat tavarat, joita oli saatu ostettua miehen sukulaisilta aiemmin henkilökunta-alennuksin.

Mutta esim. ruokaa kului paljon vähemmän. Vedestä, sähköstä ymuusta maksoin vähemmän, kun ei ollut toista kuluttamassa. Asumiseni ja autoiluni olin maksanut siihenkin asti yksin. Asuntolaina oli yksin minun nimissäni.

Että näinkin päin voi käydä.

No se hyvä siipeilevissä miehissä on, että kun tulee avioero niin elintaso nousee eikä tule tuollaista ap:n kuvailemaa shokkia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti. Sait vuosikausia nauttia elintasosta, johon itselläsi ei olisi ollut koskaan varaa. Nyt elät sitä elintasoa, johon sinulla on varaa. 

Useiden idioottimaisten kommenttien (miksi muuten teette noin???) joukossa tämä kolahti kovasti. Ehkä itselle ehti tulla 15 vuoden aikana ns. "vauhtisokeus" ja sitä tottui paljon parempaan elintasoon kuin itsellä olisi ollut varaa ja sitä tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Nyt esim. jo arkiset asiat kuten isot laadukkaat ruokaostokset viikonlopun kalleista viineistä puhumattakaan tuntuu kuin unelta. Vaikka opettajan työssä toki näen paljon vähäosaisia ihmisiä ja tiedän ettei tämä ihmisarvo nyt rahasta saa olla kiinni niin pakko myöntää, että tuollaisista mukavuuksista luopuminen ei ole ollut helppoa.

Mä ymmärrän sua ihan hyvin. 15 vuotta on pitkä aika tottua asioihin ja alkaa pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Mä en tarvinnut kuin pari vuotta. Olin jo yksinhuoltaja, mutta vaihdoin matalapalkka-alalta hyvin palkatulle alalle. Iski tosiaan "vauhtisokeus" ja nostin elintasoni korkeaksi. Sitten tuli järki päähän ja ajattelin, että ei tämä välttämättä kestä ikuisesti. Riittää, että menetän työkykyni. Laskin elintasoni takaisin järkeväksi. Mulla olisi edelleenkin varaa ostaa kalliita viinejä joka viikonloppu, mutta en osta. Mulla olisi edelleenkin varaa matkustella paljon, mutta matkustelen aika vähän. 

Itse oli juuri jäänyt työttömäksi kun ex lähti, tyyliin roskista viemään ja huikkasi oven raosta baivövei muutan toisen luo, takanamme oli 20v yhdessä ja teini-ikäiset lapset.

Erosta on nyt 15v ja en muista ensimmäisestä vuodesta eron jälkeen mitään, kaikesta päätellen olen osannut toimia, koska olen silloin aloittanut opiskelun ja pärjännytkin niissä hyvin.

Lasten teini-ikä meni kapinoidessa isää kohtaan, minulle olivat liiankin kilttejä.

Mutta raha ja häpeä sen puutteesta verrattuna entiseen, isä meilläkin maksoi hyvän elatuksen lapsille, opiskelu antoi luvan pihistellä matkoista, käydä kaupassa ostamassa punalappuista ruokaa, kulkea vanhoissa hyvän ajan vaatteissa. Toisaalta se olin minä, en vain ollut huomannut, että minähän olen pihi, huono kuluttaja, osaan säästää. Ja se minkä rahassa menetin voitin kodin ilmapiirissä, joka oli ollut pari viimeistä vuotta ahdistava, outo, en tehnyt enää kaikkea väärin.

Ap on miesasiamies, joka on hieman harjoitellut provoilua.

Tunnen naisia jotka ovat oikeasti ap:n kuvaamassa tilanteessa ja yksikään ei haikaile elintasoa vaan ovat onnellisia että erosivat.

Olisin kyllä todella huolestunut, jos lapsiani opettaisi opettaja, joka ei osaa laskea etukäteen, mihin rahat riittävät, jos hän eroaa. Etkö tehnyt mitään laskelmia tuloista ja menoista ennen eropäätöstö?

Mutta joka tapauksessa voit lohduttautua sillä, että viimeistään kuuden vuoden päästä helpottaa, kun molemmay lapset ovat aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se totta, eä omaisuus sitoo ja pitää monia parisuhteita koossa.  Mutta eihän tätä ole tapana sanoa ja lausua ääneen, kun haluaan korosaa ja painottaa yksilön omia valintoja ja pääöksiä riippumata muista.    

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon ihmiset selittävät asioita pois.

- ”ero on väärin lasten kodin rikkomisen vuoksi” => todellinen syy oma häpeä avioerosta

- ”erosin koska arvostan itseäni niin paljon” => erosin, koska halusin olla vapaa

Tms

Luulen, että se on ihan luonnollista ja yleistä, että ihminen selittää ennen kaikkea istelleen mutta myös muille asioita. Ei kai tätä maailmaa kestä ilman omia haaveita ja harhojaan.

En sinkkuna ihmettele ollenkaan miksi eroja tapahuu niin paljon nykysin, jos on kovinkin yleistä, että ainoa suhteen koossa pitävä voima on mystinen ja ihmeellinen rakkaus. - Ja kun kerran on sanotu juhlallisesti tai korutomasti todsistajien läsnäollessa tosielle, että "minä rakastan sinua" niin tämän jälkeen ei enää tarvitsisi odotttaa mitään saati tehdä itse jotain.   

 Täälläkin on jo leimattu Ap rahan ahneeksi, joka vitkutteli eroaan vain koska hänellä oli taloudellisesti parempi,tai ainakin mahdollisesti ulkoisesti näyttävämpi asema silloin kun eli ja oli parisuhteessa,  tai kuten sanotaan hänellä oli  ulkoinen kulissi kunnossa 

 Jostain syystä sitä ulkoa päin ja itse mukana olematta suheessa, stiä uskoo tietävänsä aina parhaiten milloin on lupa ja oikeus olla parisuheessa ja milloinise kunkin on lupa ja oikeus erota. 

Mitä me oikeasti tiedämme millainen parisuhde hänellä oli? - Uskoisin aika monen kestvän huonompaakin kohelua kumppanila, jos hän tuo leivän pöyään ja huolehii osaltaan, etä lapsilla hyä ja turvallien olla.

Mutta toisaalta yhdessä kun ollaan, niin aika moni myös saattaa oivoa, etä kumppani huomioisi ja tukisi myös omia haaveita, eikä pitäisi toisa isestään selvänä ja kuvittelisi, että kaikki on hyvin kun kaikki laitteet ja välineet on. Sen sjiaan ,että joskus vaikka pysähtyisi kuuntelemaan toista ja tai kysyisi (ja kuuntelisi myös vastauksen!) ,mitenkä hänen päivänsä on mennyt. Tai mitä hän haluaisi tehdä, tai olla tekemättä.     

Ai miten on selvitty? No ihan siten, että eletään sen oman tulotason mukaan eikä oleteta, että joku muu tulee maksamaan paremman elintason. Miksi ihmeessä sinä kuvittelet olevasi oikeutetumpi siihen parempaan tulotasoon kuin muutkaan?