Kannattaako jatkaa harrastusta, jossa on huono?

Eli siis tässähän aloituksessa todellinen syy kaiken selittelyn takana on se, että äiti on asettanut mielessään tavoitteen lapselleen, että tämän tulee olla menestynyt jossain vaativassa harrastuksessa, ja nyt ahdistaa, kun näyttäisi, ettei näin käykään. Ratkaisuna hän keksii, että lapsi ehditään vielä ottaa pois lapselle mielekkäästä harrastuksesta ja tunkea johonkin toiseen, jossa lapsi voisi toteuttaa äidin haaveen ja vaatimukset. Tämän äiti on tarinassaan kietonut muka empaattiseen pelkoon siitä, että lapsi joutuu vielä pettymään huomatessaan, ettei ole niin hyvä kuin muut. Nyt äiti seis! Mieti oikeasti sitä sun lastas.

Ja voihan olla, että kaikille muille paitsi lapsen äidille on ihan fine, että lapsi ei ole paras ks. harrastuksessa eikä niillä ole tarvetta siitä mainita. Arvaa, miltä lapsesta tuntuu, kun ainut joka yhtäkkiä ilmaisee lapsen olevan huono on oma äiti. Ja lapsethan on herkkiä huomaamaan tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Joo, pettymyksiä tietysti tulee. En minä niitä ole estämässä. Lähinnä, että löytäisi harrastuksen, joka ei näyttäisi hänelle jatkuvasti sitä, missä hän on huono.

Ulkopuoliselle tulee tunne, että sinä itse kärsit siitä, kun lapsesi ei ole niin hyvä harrastuksessaan.  Haittaako se, jos hän ei ole yhtä hyvä kuin muut? Rakastatko häntä vähemmän sen takia, jos hän pärjää huonommin kuin muut? Varmasti et. Anna hänen jatkaa harrastusta. Luultavasti hän myöhemmin kokeilee jotakin muuta. Tavallaan on hyvä opetus elämää varten, kun henkilö tajuaa, että, joku toinen on parempi kuin hän.  Se opettaa realismia. Hän on varmaan hyvä jossakin muussa asiassa. 

Kyllä minä tuota lapsen mieluisaa harrastusta tukisin, mutta sen ohella veisin myös tutustumaan muihin mahdollisiin harrastuksiin. Sellaisiin joihin lapsella vaikuttaisi olevan lahjoja.

Mutta todella kurjaa tuo, että lasten harrastukset nykyään on noin kilpailullisia ja vakavia! Sellaista en haluaisi.

Tärkein asia: harrastus on lapsen itsensä valitsema ja hän (ilmeisesti) pitää siitä. Eihän tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Totta kai kannattaa jatkaa tätä harrastusta.

Toinen asia: 9-vuotiaista ei todellakaan pysty sanomaan kuka on huono ja kuka on hyvä. Ne jotka nyt näyttävät olevan hyviä ja lajin tulevia supertähtiä, eivät välttämättä enää jatkossa kehitykään niin hyvin kuin tähän asti. Lapset kehittyvät eri tahtia. Välillä kasvun myötä voi olla kömpelö, hidas, taitamaton jne. Välillä joku kehittyy toisia aikaisemmin ja vaikuttaa lahjakkaalta, kunnes toiset saavat hänet kasvussa kiinni ja peli tasoittuu. Suomessa tuomitaan liian helposti joku lahjakkuudeksi ja toinen lahjattomaksi sen perusteella, mikä on tilanne esim. 9-vuotiaana. Jos puhutaan ihan huippu-urheilusta, niin ihmisen on todella vaikea olla maailman paras sekä 9-vuotiaana että 25-vuotiaana. Kärjistetysti huippu-urheilun näkökulmasta (en toki tiedä onko teidän tapauksessa olennainen asia): lapsena kannattaa liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja paljon, aikuisena kannattaa satsata kaikki yhteen lajiin.

Ei harrastuksessa tarvitse tähdätä välttämättä palkintosijoille! Tärkeää esim. urheiluharrastuksessa on hyvän peruskunnon ja luuston kehittyminen sekä urheilullisen elämäntavan oppiminen.

Oma lapseni harrastaa lajia, joka on taitolaji, eikä halua harrastaa kovimmassa kilparyhmässä koska silloin treenejä olisi 5x/vk ja vapaa-aikaa liian vähän muiden kaverien näkemiseen hänen mielestään (on ala-asteella). Kivaa on olla osa porukkaa ja tulla taitavammaksi omaa tahtiaan. Kunto pysyy hyvänä ja taito karttuu myös 3x/vk, ja ehtii harrastaa muutakin. Kilpailuihinkin pääsee, mitalisijoista ei yleensä pääse kamppailemaan mutta pääsee hauskoille kisamatkoille. Ennen kaikkea jos haluaa ryhtyä toiseen lajiin, lapsella on hyvät pohjat mihin vain liikuntaan. Eikä tule mitään hullun treenaamisen rasitusmurtumia.

Kannattaa tietenkin jatkaa. Lapset kehittyvät eri tahtiin ja vain harjoittelemalla kehittyy. Jos hän itse tykkää siitä, niin ei 9-vuotiaana vielä todellakaan voi tietää, miten hyväksi hän lajissaan kehittyy.

Antaa lapsen harrastaa mieleistään lajia. Jos hän itse kokee sen mukavaksi eikä häntä harmita se, että ei ehkä ole ihan yhtä hyvä kuin toiset tässä vaiheessa, niin asiassa ei ole mitään ongelmaa. Kilpalajeissa voi olla vanhempien kesken sellaista ikävääkin vertailua, mutta kaikkien kannattaisi muistaa, että kyseessä ovat 9-vuotiaat lapset, ei olympiavalmennettavat.

Tuo sama kannattaisi kertoa Suomen yleisurheilu joukkueelle Tokiossa.

Ehkä sitä kehitystä pitäisi verrata lapsen omaan tasoon eikä muiden? Jos lapsi saa onnistumisen kokemuksia omalla tasollaan ja tapahtuu tasaista kehitystä niin ehkä hän ei välitä siitä, että kokonaiskuvassa ei olisikaan kovin menestynyt. Voi olla jopa itsetunnollisesti parempi, että lapsi oppii tunnistamaan oman kehityksensä sen sijaan, että aina vertaa itseään muihin. Ja kaikki ihmiset eivät ole kilpailuhenkisiä. Viimeisenä myös sellainen asia, että erityisesti urheilussa kehitys on usein portaittaista eli välillä tapahtuu nopeaa kehitystä, sitten se tasaantuu kunnes taas jotain ns. kliksahtaa kohdalleen ja mennään taas reilusti eteenpäin.

Ei harrastamisessa tarvitse olla paras..liikunnan ilo !

Itse harrastan lajia jossa oleellinen osa on kilpailu. Ilman sitä kilpailullista elementtiä katoaa viehätys ja en harjoittele juuri ollenkaan. Kilpailla voi itseään vastaan, onnistuinko omasta mielestä niin hyvin kuin voisin. Aivan sama missä kohtaa olen tulosluettelossa. Toki se on ylimääräinen bonus jos on ylempänä. Jotkut jättää kilpailun väliin kun ego ei kestä ellei menesty hyvin. Harmillista heidän kannaltaan kun eivät voi nauttia.

Vierailija kirjoitti:

Ja lähinnä siis mietin, että noin nuorena on vielä mahiksia harrastuksia vaihtaa ja aloitella. Muutaman vuoden päästä ei kaikkiin pääse enää edes mukaan.

Tää oman lapsen harrastus on siis hyvin kilpailuhenkinen, tavoitteellinen ja erotteleva, ei mikään urheilukerho.

Oma pelkoni on siis, että lasta ei ahdista vielä, mutta jatkossa ehkä kyllä. Ja sitten vaihtoehtoja harrastamiselle alkaa olla jo reilusti vähemmän.

Eiköhän se sitten savusteta sieltä ulos. Eli ei hätää.

Vierailija kirjoitti:

Tärkein asia: harrastus on lapsen itsensä valitsema ja hän (ilmeisesti) pitää siitä. Eihän tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Totta kai kannattaa jatkaa tätä harrastusta.

Toinen asia: 9-vuotiaista ei todellakaan pysty sanomaan kuka on huono ja kuka on hyvä. Ne jotka nyt näyttävät olevan hyviä ja lajin tulevia supertähtiä, eivät välttämättä enää jatkossa kehitykään niin hyvin kuin tähän asti. Lapset kehittyvät eri tahtia. Välillä kasvun myötä voi olla kömpelö, hidas, taitamaton jne. Välillä joku kehittyy toisia aikaisemmin ja vaikuttaa lahjakkaalta, kunnes toiset saavat hänet kasvussa kiinni ja peli tasoittuu. Suomessa tuomitaan liian helposti joku lahjakkuudeksi ja toinen lahjattomaksi sen perusteella, mikä on tilanne esim. 9-vuotiaana. Jos puhutaan ihan huippu-urheilusta, niin ihmisen on todella vaikea olla maailman paras sekä 9-vuotiaana että 25-vuotiaana. Kärjistetysti huippu-urheilun näkökulmasta (en toki tiedä onko

Ja höpö,  höpö

 Kyllä 9-vuotiaasta todellakin näkee onko lahjakas liikkuja vai ei. Paljon nuoremmastakin näkee, vaikkei lajin parissa olisi ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja lähinnä siis mietin, että noin nuorena on vielä mahiksia harrastuksia vaihtaa ja aloitella. Muutaman vuoden päästä ei kaikkiin pääse enää edes mukaan.

Tää oman lapsen harrastus on siis hyvin kilpailuhenkinen, tavoitteellinen ja erotteleva, ei mikään urheilukerho.

Oma pelkoni on siis, että lasta ei ahdista vielä, mutta jatkossa ehkä kyllä. Ja sitten vaihtoehtoja harrastamiselle alkaa olla jo reilusti vähemmän.

Eiköhän se sitten savusteta sieltä ulos. Eli ei hätää.

Ketjussa ei ilmeisesti kerrota mistä lajista on kyse. Mutta aika monessa lajissa ne heikommat siivotaan jossain vaiheessa pois, jos ei ymmärrä itse lopettaa. Tiettyyn rajaan asti pidetään mukana myös pelkkiä maksajia, mutta urheilun vakavoituessa niistä on päästävä eroon. Ja sitä ei yleensä tehdä kovin nätisti. 

Vastaukseni saattaa olla vähän ristiriidassa, mutta yritetään.

-Ei kannata tuhlata aikaa harrastukseen, josta ei tule mitään. Kaverit on toki hyvä syy jatkaa. Kehitystä voi tapahtua vasta 18 v jälkeen. Eikö tuon ajan voisi käyttää työnteon opetteluun. Auton vahausta, ajoleikkurihommia, polttopuun tekoa, sytytystulpan vaihtoa jne. Elämässä on paljon tärkeämpiä juttuja kuin hurahtaa harrastukseen.

-Ne, jotka pääsee pääsarjaan. Menettää usein mahdollisuuden perheiden perustamiseen jne. Kaikki aika menee hukkaan. Vielä sosiaalisia ja keihttyneitä ihmisiä, jotka olisvat hyviä perheellisiä. 

-Toki on yleistä ja normaalia, että vain harvat pärjää hyvin (urheilussa). Joukkueessa on yleensä 2-3 tosi hyvää. Loput on pelkkiä täytepelaajia, että joukkue saadaan täyteen ja täyttää kelpoisuuden osallistua sarjaan. 2-3 pelaajan joukkue ei vielä kelpaa kilpasarjoihin.