Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erotilanne. Miten saan selvitettyä mieheni yrityksen arvon?
03.11.2019 |
Mietin, miten omaisuutemme jakautuvat. Paljonko arvo on suhteessa esim. autoon, veneeseen ja kesähuvilaan.
Ja kuka näitä virallisesti selvittää, sanotaanko häntä pesänjakajaksi ja kuinkakohan paljon sellainen apu kustantaa?
Inhottava tilanne. Haluaisin kuitenkin, että lopputulos on kaikille reilu.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
No jos olisi tilanne, että vaimon nettovarallisuus on nolla ja yrittäjä-miehen nettovarallisuus on vain ne yrityksen taseessa olevat kaksi pakettiautoa, niin silloin pakettiautojen rahallinen arvo laitetaan puoliksi, ja mies joutuu antamaan puolikkaan siitä kahden pakun arvosta vaimolle erossa.
Mä en nyt puhu omaisuuden arvosta vaan omaisuudesta. Pakettiauton, jota avioliiton aikana vaimo ei ole saanut edes käyttää (koska se on yrityksen omaisuutta) , voikin erossa antaa vaimolle ja verottajan mielestä se on ihan ok? Ymmärrän siis sen, että lasketaan tuo rahallinen arvo ja yrittäjä voi halutessaan pitää yrityksen omaisuuden edelleen itse ja maksaa puolisolleen tasingot rahana. Mutta jos ei voi tai halua maksaa rahana, onko silloin annettava yrityksen nimiin hankittua omaisuutta..eli se toinen pakettiauto? Tämä mua siis ihmetyttää, että avioliiton aikana ei saa verottajan mukaan edes käyttää koko pakettiautoa, mutta eron sattuessa voi saada pakettiauton ihan ikiomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yhden miehen toiminimestä, jolla ei ole juurikaan omaisuutta (koneita, laitteita, tiloja, rahaa tilillä), ja liikevaihto on parinkyttonnin luokkaa, niin arvonmäärityksen voi summittaisena itse, tuskin se paria tonnia enempää heittää suuntaan tai toiseen. Jos taas kyse on yrityksestä, jolla on taseessa satoja tuhansia ja miljoonien liikevaihto, niin arvonmääritykseen tarvitaan ulkopuolinen asiantuntija. Oikeastaan ukopuolista määrittäjää kannattaa käyttää, jos yrityksen arvo on yli satatonnia.
Yhden miehen firman arvo on se muutama tuhatlappunen tilillä. Mitään muuta arvoa ei ole. Tai jos on, niin sitten pitää vaimon työpaikallekin laittaa jokin arvo (vaimo tienaa 40 tonnia vuodessa --> vaimon henkisen omaisuuden arvo on 40*5 = 250 tuhatta euroa ja siitä puolet äijälle).
Kai ymmärrät että lain mukaan yritys on omaisuutta mutta työpaikka ei. Joten työpaikalle ei laiteta mitään arvoa. Laki koskee niin sinua kuin minua vaikka sinä olisit laista eri mieltä.
Vitsailetko nyt? Pointti oli nimenomaan se, että yhden äijän työpanokseen perustuvalla firmalla ei ole mitään arvoa. Mitään viisi kertaa tulos -juttuja ei voi silloin tuijottaa, mitä täällä on heitelty.
Vai millä hinnalla itse ostaisit yritykseni, jossa minä yksin teen graafista suunnittelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
No jos olisi tilanne, että vaimon nettovarallisuus on nolla ja yrittäjä-miehen nettovarallisuus on vain ne yrityksen taseessa olevat kaksi pakettiautoa, niin silloin pakettiautojen rahallinen arvo laitetaan puoliksi, ja mies joutuu antamaan puolikkaan siitä kahden pakun arvosta vaimolle erossa.
Mä en nyt puhu omaisuuden arvosta vaan omaisuudesta. Pakettiauton, jota avioliiton aikana vaimo ei ole saanut edes käyttää (koska se on yrityksen omaisuutta) , voikin erossa antaa vaimolle ja verottajan mielestä se on ihan ok? Ymmärrän siis sen, että lasketaan tuo rahallinen arvo ja yrittäjä voi halutessaan pitää yrityksen omaisuuden edelleen itse ja maksaa puolisolleen tasingot rahana. Mutta jos ei voi tai halua maksaa rahana, onko silloin annettava yrityksen nimiin hankittua omaisuutta..eli se toinen pakettiauto? Tämä mua siis ihmetyttää, että avioliiton aikana ei saa verottajan mukaan edes käyttää koko pakettiautoa, mutta eron sattuessa voi saada pakettiauton ihan ikiomaksi.
Ei vaan firman pitää myydä se ja yrittäjän nostaa raha itselleen verotettavana osinkona tai palkkana ja maksaa eksälleen.
Sitten yrityksen toiminta sakkaa ilman pakua eikä ole ehkä rahaa ostaa uutta ja yrityksen arvo ei ole enää sama kuin alkuperäisessä arviossa, mutta se ei rahastajaa kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
Yrityksen omaisuus ei ole yhteistä, vaan yritys on omaisuutta, joka ei sekään ole yhteistä vaan osituksen alaista. Itse en usko että yrityksen pakettiautoa voi edes antaa tasinkona, vaan jos ei muuta omaisuutta ole, tulee joko ottaa lainaa tai myydä yritys.
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Kyllähän se reiluus kuuluu todella paljon tähän. Omat vanhempani eivät erotessaan jakaneet 50/50 vaan tavalla, jonka he kokivat reiluksi, vaikkei asioista ollut tehty etukäteen sopimusta. Voihan sen avioehdon tehdä erotessakin.
Ikävä kyllä se reiluus ei kuulu asiaan millään tavalla vaikka kuinka yrittäisit väittää, että kuuluu. Reiluus ei määrää eikä määritä sitä miten omaisuus jaetaan erossa. Vain ja ainoastaan laki määrää ja määrittää.
Toki laki antaa mahdollisuuden tehdä avioehto sekunti ennen eroa, jos molemmat puolisot sen avioehdon haluaa. Toki laki antaa mahdollisuuden tehdä ositus myös jollain muulla kuin 50/50-perusteella mikäli molemmat puolisot sitä nimenomaan haluaa. Ja nimenomaan molempien pitää sitä haluta, koska jos toinen ei halua, niin jako menee 50/50. Siinä kohdin tosin verottaja saattaa kiinnostua asiasta, koska verottajan silmissä esim. 30/70-jako on lahja toiselta puolisolta toiselle, kun on sovittu omaisuuden jaosta muulla perusteella kuin sillä 50/50-perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://2point.fi/yritysarvolaskuri/?gclid=EAIaIQobChMIzZbvhvXN5QIVQaMY…
Tarvittaisiin kuitenkin aito ostotarjous, jotta arvio ei jäisi laskennalliseksi ja potentiaaliseksi. Sitten voisi valita, myykö firman vai tuleeko se osaksi omaisuutta tarjouksen summalla.
Itse yrittäjänä koen kyllä firman perustamisen imeneen minusta niin paljon voimaa, että olisi tosi paskamaista joutua myymään työpaikkansa ja aloittamaan alusta tai maksamaan siitä joku merkittävä summa. Oma firmani on työpaikkani, ei mikään sijoitus.
Sinun kannattaa sitten ehdottomasti tehdä avioehto, jos olet asioista tuota mieltä! (olen kanssasi sinänsä samaa mieltä, ja minunkin kannattaa tehdä avioehto jos menen naimisiin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
Yrityksen omaisuus ei ole yhteistä, vaan yritys on omaisuutta, joka ei sekään ole yhteistä vaan osituksen alaista. Itse en usko että yrityksen pakettiautoa voi edes antaa tasinkona, vaan jos ei muuta omaisuutta ole, tulee joko ottaa lainaa tai myydä yritys.
-Eri
Kiitos, tätä mä just hain. Koska tuntuisi aika hullulta, että vaimo ja lapset eivät avioliiton aikana saa lähteä yrityksen pakettiautolla edes mummolaan, mutta erossa vaimo saisikin koko pakettiauton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
No jos olisi tilanne, että vaimon nettovarallisuus on nolla ja yrittäjä-miehen nettovarallisuus on vain ne yrityksen taseessa olevat kaksi pakettiautoa, niin silloin pakettiautojen rahallinen arvo laitetaan puoliksi, ja mies joutuu antamaan puolikkaan siitä kahden pakun arvosta vaimolle erossa.
Mä en nyt puhu omaisuuden arvosta vaan omaisuudesta. Pakettiauton, jota avioliiton aikana vaimo ei ole saanut edes käyttää (koska se on yrityksen omaisuutta) , voikin erossa antaa vaimolle ja verottajan mielestä se on ihan ok? Ymmärrän siis sen, että lasketaan tuo rahallinen arvo ja yrittäjä voi halutessaan pitää yrityksen omaisuuden edelleen itse ja maksaa puolisolleen tasingot rahana. Mutta jos ei voi tai halua maksaa rahana, onko silloin annettava yrityksen nimiin hankittua omaisuutta..eli se toinen pakettiauto? Tämä mua siis ihmetyttää, että avioliiton aikana ei saa verottajan mukaan edes käyttää koko pakettiautoa, mutta eron sattuessa voi saada pakettiauton ihan ikiomaksi.
Jos kyseessä on tmi, niin yrittäjä voi antaa toisen pakun eksälle (tmi ja yrittäjä itse on juridisesti tavallaan sama entiteetti). Jos kyseessä on oy, niin ei voi vaan yrittäjän pitää maksaa pakun arvo rahana ottamalla esim. laina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://2point.fi/yritysarvolaskuri/?gclid=EAIaIQobChMIzZbvhvXN5QIVQaMY…
Tarvittaisiin kuitenkin aito ostotarjous, jotta arvio ei jäisi laskennalliseksi ja potentiaaliseksi. Sitten voisi valita, myykö firman vai tuleeko se osaksi omaisuutta tarjouksen summalla.
Itse yrittäjänä koen kyllä firman perustamisen imeneen minusta niin paljon voimaa, että olisi tosi paskamaista joutua myymään työpaikkansa ja aloittamaan alusta tai maksamaan siitä joku merkittävä summa. Oma firmani on työpaikkani, ei mikään sijoitus.
Sinun kannattaa sitten ehdottomasti tehdä avioehto, jos olet asioista tuota mieltä! (olen kanssasi sinänsä samaa mieltä, ja minunkin kannattaa tehdä avioehto jos menen naimisiin).
Komppailen. Varsinkin yrittäjien on suorastaan pakko tehdä avioehto. Palkansaajalla työpaikka ei lähde avioerossa, mutta yrittäjällä toiminnan lopettaminen tulee herkästi kyseeseen. Jokainen voi miettiä miltä tuntuu, kun samalla lähtee kumppani, lapset, koti ja työ. Jäljelle ei jää mitään, ja sitten moni tarttuu pulloon. Mitään pahaa ei synny siitä, että kumppani saa mahdollisesti vähän vähemmän toiselta erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Kyllähän se reiluus kuuluu todella paljon tähän. Omat vanhempani eivät erotessaan jakaneet 50/50 vaan tavalla, jonka he kokivat reiluksi, vaikkei asioista ollut tehty etukäteen sopimusta. Voihan sen avioehdon tehdä erotessakin.
Jokaisella parilla on oma näkemyksensä reilusta. Siksi näistä on tapana sopia jo avioliittoon mennessä. Jos silloin on sovittu 50-50 jaosta, koska se on molempien mukaan oikeudenmukaisin malli, niin miksi tätä pitäisi lähteä eron hetkellä muuttamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Kyllähän se reiluus kuuluu todella paljon tähän. Omat vanhempani eivät erotessaan jakaneet 50/50 vaan tavalla, jonka he kokivat reiluksi, vaikkei asioista ollut tehty etukäteen sopimusta. Voihan sen avioehdon tehdä erotessakin.
Ikävä kyllä se reiluus ei kuulu asiaan millään tavalla vaikka kuinka yrittäisit väittää, että kuuluu. Reiluus ei määrää eikä määritä sitä miten omaisuus jaetaan erossa. Vain ja ainoastaan laki määrää ja määrittää.
Toki laki antaa mahdollisuuden tehdä avioehto sekunti ennen eroa, jos molemmat puolisot sen avioehdon haluaa. Toki laki antaa mahdollisuuden tehdä ositus myös jollain muulla kuin 50/50-perusteella mikäli molemmat puolisot sitä nimenomaan haluaa. Ja nimenomaan molempien pitää sitä haluta, koska jos toinen ei halua, niin jako menee 50/50. Siinä kohdin tosin verottaja saattaa kiinnostua asiasta, koska verottajan silmissä esim. 30/70-jako on lahja toiselta puolisolta toiselle, kun on sovittu omaisuuden jaosta muulla perusteella kuin sillä 50/50-perusteella.
No nimenomaan, jos haluaa olla reilu, haluaa toimia oikeudenmukaisesti ja oikeudenmukaisuuden akseli kulkee molemmat pitää omansa - mennään lain mukaan ääripäissä ja niiden välillä, jolliin verottaja on ihan tyytyväinen. Kukaan ei saa kuin maksimissaan pitää omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
No jos olisi tilanne, että vaimon nettovarallisuus on nolla ja yrittäjä-miehen nettovarallisuus on vain ne yrityksen taseessa olevat kaksi pakettiautoa, niin silloin pakettiautojen rahallinen arvo laitetaan puoliksi, ja mies joutuu antamaan puolikkaan siitä kahden pakun arvosta vaimolle erossa.
Mä en nyt puhu omaisuuden arvosta vaan omaisuudesta. Pakettiauton, jota avioliiton aikana vaimo ei ole saanut edes käyttää (koska se on yrityksen omaisuutta) , voikin erossa antaa vaimolle ja verottajan mielestä se on ihan ok? Ymmärrän siis sen, että lasketaan tuo rahallinen arvo ja yrittäjä voi halutessaan pitää yrityksen omaisuuden edelleen itse ja maksaa puolisolleen tasingot rahana. Mutta jos ei voi tai halua maksaa rahana, onko silloin annettava yrityksen nimiin hankittua omaisuutta..eli se toinen pakettiauto? Tämä mua siis ihmetyttää, että avioliiton aikana ei saa verottajan mukaan edes käyttää koko pakettiautoa, mutta eron sattuessa voi saada pakettiauton ihan ikiomaksi.
Jos kyseessä on tmi, niin yrittäjä voi antaa toisen pakun eksälle (tmi ja yrittäjä itse on juridisesti tavallaan sama entiteetti). Jos kyseessä on oy, niin ei voi vaan yrittäjän pitää maksaa pakun arvo rahana ottamalla esim. laina.
Jos kyseessä on tmi, voiko vaimo käyttää yrityksen autoa omiin tarkoituksiinsa jo avioliiton aikana? Vaikka kuskata lapsia harrastuksiin ja lähteä lomareissulle Lappiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yhden miehen toiminimestä, jolla ei ole juurikaan omaisuutta (koneita, laitteita, tiloja, rahaa tilillä), ja liikevaihto on parinkyttonnin luokkaa, niin arvonmäärityksen voi summittaisena itse, tuskin se paria tonnia enempää heittää suuntaan tai toiseen. Jos taas kyse on yrityksestä, jolla on taseessa satoja tuhansia ja miljoonien liikevaihto, niin arvonmääritykseen tarvitaan ulkopuolinen asiantuntija. Oikeastaan ukopuolista määrittäjää kannattaa käyttää, jos yrityksen arvo on yli satatonnia.
Yhden miehen firman arvo on se muutama tuhatlappunen tilillä. Mitään muuta arvoa ei ole. Tai jos on, niin sitten pitää vaimon työpaikallekin laittaa jokin arvo (vaimo tienaa 40 tonnia vuodessa --> vaimon henkisen omaisuuden arvo on 40*5 = 250 tuhatta euroa ja siitä puolet äijälle).
Kai ymmärrät että lain mukaan yritys on omaisuutta mutta työpaikka ei. Joten työpaikalle ei laiteta mitään arvoa. Laki koskee niin sinua kuin minua vaikka sinä olisit laista eri mieltä.
Vitsailetko nyt? Pointti oli nimenomaan se, että yhden äijän työpanokseen perustuvalla firmalla ei ole mitään arvoa. Mitään viisi kertaa tulos -juttuja ei voi silloin tuijottaa, mitä täällä on heitelty.
Vai millä hinnalla itse ostaisit yritykseni, jossa minä yksin teen graafista suunnittelua?
En vitsaile. Se menee niin, että jos on yhden miehen graafisen suunnittelun tmi, niin sen arvo on sen tmi:n nimissä oleva tietokone, kamera ym. kiinteä omaisuus ja tilillä olevat varat. Ei se sen kummenpi ole se arvonmääritys. Jos haluaa viilata pilkkua niin voi vääntää siihen arvoon jotain yrityksen maksamista odottavista laskuista tai laskutuksessa olevista laskuista, jotka asiakas tilittää huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakun arvo pitâä korvata esim niin että rouva saa osituksessa koti-irtaimiston tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Ymmärrän hyvin. Mutta edelleen ihmettelen, että pakettiautot, jotka on nimenomaan ostettu yritykselle , laitettu yrityksen kirjanpitoon ja vaikuttaneet yrityksen verotukseen, muuttuvat erossa omaisuudeksi, joka pitääkin jakaa. Jos yrittäjällä ei ole kuin ne kaksi pakettiautoa eikä halua antaa rahana, silloin on annettava toinen pakettiauto? Kuitenkin avioliiton aikana yritykseen ostettua pakettiautoa ei saa edes antaa puolison käyttöön, koska sitä saa käyttää vain yrityksen tarpeisiin, mutta erossa puoliso onkin oiketettu saamaan koko pakettiauton.
Käsittääkseni henkilökohtaisen omaisuuden ja yrityksen omaisuuden ero on hyvin tarkka. Muutenhan yrityksen rahoista voitaisiin ostaa puolisollekin kännykät, tietokoneet yms, mitkä vähänkin liittyy yrityksen toimintaan. Mutta tämä ei ole verotuksellisesti sallittua, vaikka erotilanteessa sitten yrityksen omaisuus onkin yhteistä.
No jos olisi tilanne, että vaimon nettovarallisuus on nolla ja yrittäjä-miehen nettovarallisuus on vain ne yrityksen taseessa olevat kaksi pakettiautoa, niin silloin pakettiautojen rahallinen arvo laitetaan puoliksi, ja mies joutuu antamaan puolikkaan siitä kahden pakun arvosta vaimolle erossa.
Mä en nyt puhu omaisuuden arvosta vaan omaisuudesta. Pakettiauton, jota avioliiton aikana vaimo ei ole saanut edes käyttää (koska se on yrityksen omaisuutta) , voikin erossa antaa vaimolle ja verottajan mielestä se on ihan ok? Ymmärrän siis sen, että lasketaan tuo rahallinen arvo ja yrittäjä voi halutessaan pitää yrityksen omaisuuden edelleen itse ja maksaa puolisolleen tasingot rahana. Mutta jos ei voi tai halua maksaa rahana, onko silloin annettava yrityksen nimiin hankittua omaisuutta..eli se toinen pakettiauto? Tämä mua siis ihmetyttää, että avioliiton aikana ei saa verottajan mukaan edes käyttää koko pakettiautoa, mutta eron sattuessa voi saada pakettiauton ihan ikiomaksi.
Jos kyseessä on tmi, niin yrittäjä voi antaa toisen pakun eksälle (tmi ja yrittäjä itse on juridisesti tavallaan sama entiteetti). Jos kyseessä on oy, niin ei voi vaan yrittäjän pitää maksaa pakun arvo rahana ottamalla esim. laina.
Jos kyseessä on tmi, voiko vaimo käyttää yrityksen autoa omiin tarkoituksiinsa jo avioliiton aikana? Vaikka kuskata lapsia harrastuksiin ja lähteä lomareissulle Lappiin?
Asiaan ei ole suoraa vastausta, koska verottajan silmissä tmi-yrittäjän auto on joko pääasiallisesti työkäyttöön tai pääasiallisesti omiin ajoihin riippuen siitä paljonko tmi-yrittäjä sillä autolla ajaa vuodessa (kummankin ajo"luokan" kilometrit vuodessa suhteutettuna toisiinsa) riippumatta siitä onko auto firman vai miehen omissa nimissä. Sitten taas vakuutusyhtiö, jossa autovakuutus on, saattaa katsoa asiaa eri tavoin kuin verottaja tmi-yrittäjän ollessa kyseessä kolaritilanteessa. Se taas saattaa vaihdella vakuutusyhtiöittäin.
Omaisuuden voi jakaa erossa yhteisellä sopimuksella muutenkin kuin 50-50 ilman veroseuraamuksia, jos jako poikkeaa oletusjaosta siten, että kumpikin pitää omaa osuuttaan enemmän kuin 50-50-jaossa.
Jos esim. Pekan omaisuus on 100 ja Liisan 50, niin ihan vapaasti Pekka ja Liisa voivat sopia, että Pekka saa 90 ja Liisa saa 60. Ei tästä kummankaan tarvitse maksaa lahjaveroja. Mutta jos sen sijaan sovitaan, että Pekka saa 60 ja Liisa 90, pitää Liisan maksaa lahjavero "ylimääräisestä" 15:sta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yhden miehen toiminimestä, jolla ei ole juurikaan omaisuutta (koneita, laitteita, tiloja, rahaa tilillä), ja liikevaihto on parinkyttonnin luokkaa, niin arvonmäärityksen voi summittaisena itse, tuskin se paria tonnia enempää heittää suuntaan tai toiseen. Jos taas kyse on yrityksestä, jolla on taseessa satoja tuhansia ja miljoonien liikevaihto, niin arvonmääritykseen tarvitaan ulkopuolinen asiantuntija. Oikeastaan ukopuolista määrittäjää kannattaa käyttää, jos yrityksen arvo on yli satatonnia.
Yhden miehen firman arvo on se muutama tuhatlappunen tilillä. Mitään muuta arvoa ei ole. Tai jos on, niin sitten pitää vaimon työpaikallekin laittaa jokin arvo (vaimo tienaa 40 tonnia vuodessa --> vaimon henkisen omaisuuden arvo on 40*5 = 250 tuhatta euroa ja siitä puolet äijälle).
Kai ymmärrät että lain mukaan yritys on omaisuutta mutta työpaikka ei. Joten työpaikalle ei laiteta mitään arvoa. Laki koskee niin sinua kuin minua vaikka sinä olisit laista eri mieltä.
Vitsailetko nyt? Pointti oli nimenomaan se, että yhden äijän työpanokseen perustuvalla firmalla ei ole mitään arvoa. Mitään viisi kertaa tulos -juttuja ei voi silloin tuijottaa, mitä täällä on heitelty.
Vai millä hinnalla itse ostaisit yritykseni, jossa minä yksin teen graafista suunnittelua?
En vitsaile. Se menee niin, että jos on yhden miehen graafisen suunnittelun tmi, niin sen arvo on sen tmi:n nimissä oleva tietokone, kamera ym. kiinteä omaisuus ja tilillä olevat varat. Ei se sen kummenpi ole se arvonmääritys. Jos haluaa viilata pilkkua niin voi vääntää siihen arvoon jotain yrityksen maksamista odottavista laskuista tai laskutuksessa olevista laskuista, jotka asiakas tilittää huomenna.
Eh. Niinhän juuri sanoin. Yrityksessä sinällään ei ole arvoa, joten tuloskertoimet eivät tule kyseeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on puhtaasti juridisia kysymyksiä. Se mikä on kenenkin mielestä reilua ei kuulu asiaan mitenkään. Olennaista on vain se mitä laki (avioliittolaki) sanoo, koska se määrää miten asiat menee vaikka ihminen kokisi sen kuinka epäreiluksi.
Lain mukaan, jos ei ole avioehtoa, niin erotilanteessa puolisoiden nettovarallisuus laitetaan puoliksi (varakkaampi maksaa köyhemmälle tasinkoa sen verran, että kummankin nettovarallisuus on jaon jälkeen sama). Nettovarallisuus lasketaan niin että ensin listataan kaikki varat ja niistä vähennetään kaikki velat.
Ja tämä koskee niin ennen avioliittoa tullutta omaisuutta kuin avioliiton aikana tullutta omaisuutta. Yhtälailla se koskee kaikkia omaisuuslajeja eli osakkeita, asuntoja, veneitä, yrityksiä ym ym. Poikkeus tästä on sellainen peritty omaisuus, josta testamentissa on määrätty, että puolisolla ei ole siihen perintöön avio-oikeutta (voi olla esim. suvun kesämökki tms).
Mutta ei nettovarallisuuden puoliksi laittaminen sitä tarkoita, että se toisen puolison yrityskin pitäisi jakaa puoliksi eikä varsinkaan niin, että jos yrityksen taseessa on kaksi pakettiautoa, niin kumpikin saa erossa yhden. Vaan tasingon antaja (se jolla on enemmän nettovarallisuutta) saa päättää miten sen tasingon maksaa. Sen voi maksaa vaikka asunto-osakkeena tai ihan rahana. Ja näin yritys jää koskemattomaksi yksin sille yrittäjälle itselleen.
Jos yrittäjä-puoliso ei halua päätyä siihen tilanteeseen, että hänen yritys huomioidaan avioerossa nettovarallisuudessa eli että hän joutuu antamaan siivun siitä firmasta tulevalle eksälle tai vastaavan summan rahana, niin yrittäjä puolison pitää tehdä avioehto. Jos ihminen kokee avioliittolain määräykset tasajaosta epäreiluna, niin sitä varten se on olemassa se avioehto voi hyvä ihme sentään!
Kyllähän se reiluus kuuluu todella paljon tähän. Omat vanhempani eivät erotessaan jakaneet 50/50 vaan tavalla, jonka he kokivat reiluksi, vaikkei asioista ollut tehty etukäteen sopimusta. Voihan sen avioehdon tehdä erotessakin.
Ikävä kyllä se reiluus ei kuulu asiaan millään tavalla vaikka kuinka yrittäisit väittää, että kuuluu. Reiluus ei määrää eikä määritä sitä miten omaisuus jaetaan erossa. Vain ja ainoastaan laki määrää ja määrittää.
Toki laki antaa mahdollisuuden tehdä avioehto sekunti ennen eroa, jos molemmat puolisot sen avioehdon haluaa. Toki laki antaa mahdollisuuden tehdä ositus myös jollain muulla kuin 50/50-perusteella mikäli molemmat puolisot sitä nimenomaan haluaa. Ja nimenomaan molempien pitää sitä haluta, koska jos toinen ei halua, niin jako menee 50/50. Siinä kohdin tosin verottaja saattaa kiinnostua asiasta, koska verottajan silmissä esim. 30/70-jako on lahja toiselta puolisolta toiselle, kun on sovittu omaisuuden jaosta muulla perusteella kuin sillä 50/50-perusteella.
No nimenomaan, jos haluaa olla reilu, haluaa toimia oikeudenmukaisesti ja oikeudenmukaisuuden akseli kulkee molemmat pitää omansa - mennään lain mukaan ääripäissä ja niiden välillä, jolliin verottaja on ihan tyytyväinen. Kukaan ei saa kuin maksimissaan pitää omansa.
Se mikä on sinun mielestä reilua ja oikeudenmukaista on eri kuin mikä on minun mielestä reilua ja oikeudenmukaista. Ja se taas on eri kuin mitä Pekan mielestä ja se taas on eri kuin mitä se Annan mielestä on. Jokaisen näkemys reiluudesta on eri. Ja niistä voisi väitellä aivan loputtomiin. Sen vuoksi on olemassa laki, joka määrää miten asiat menee. Ja jos kokee lain epäreiluksi, niin pitää tehdä avioehto! Asia on sillä ratkaistu.
Alue: Aihe vapaa
Tarvittaisiin kuitenkin aito ostotarjous, jotta arvio ei jäisi laskennalliseksi ja potentiaaliseksi. Sitten voisi valita, myykö firman vai tuleeko se osaksi omaisuutta tarjouksen summalla.
Itse yrittäjänä koen kyllä firman perustamisen imeneen minusta niin paljon voimaa, että olisi tosi paskamaista joutua myymään työpaikkansa ja aloittamaan alusta tai maksamaan siitä joku merkittävä summa. Oma firmani on työpaikkani, ei mikään sijoitus.