Lue keskustelun säännöt.
Miten syöpään sairastunut tuntemasi ihminen kuoli hoidoista huolimatta? Miten paljon aikaa diagnoosista kuolemaan?
02.11.2019 |
Syöpä tappaa vieläkin, vaikka jotkut jopa tervehtyvätkin loppuelämäkseen, ja ihminen kuolee ennen pitkää aivan muun syyn takia kuin syövän.
Kertokaa niistä ihmisistä, joiden kanssa olitte sellaisessa ihmissuhteessa, jonka tiedätte, että syöpä levisi ja vei mennessään. Miten prosessi kulki syöpädiagnoosista kuolinhetkeen?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Äitini meni sappikivileikkaukseen. Löyty jonkin verran kiviäkin, mutta löytyi jotain paljon pahempaa: maksasyöpä. Kuusi viikkoa diagnoosista kuolema. Äiti ei ehtinyt täyttää edes 50 vuotta. En tiedä, aavistiko hän jotain, sillä kesällä hän sanoi, että hän ei vietä viisikymppisiään. Kuvittelin, että hän sanoi sen siksi, ettei halua olla huomoin keskipisteessä. Tämä tapahtui siihen aikaan, kun maksoja ei edes vielä siirretty.
Toinen tapaus on noin viiden vuoden takaa. Ikätoverini ja sukulaiseni oli sairastanut kohtusyövän, joka oli hoidettu ja kontrollit olivat aina puhtaat, kunnes tuli viimeinen kontrollikäynti. Keuhkoista löytyi pienenpieni etäpesäke, joka oli sellaisessa paikassa, ettei sitä voinut leikata. Sytostaatit eivät tehonneet. Etäpesäke löytyi huhtikuussa ja heinäkuussa oli jo hautajaiset. Keuhkösyöpäkin voi tulla sellaiselle henkilölle, joka ei ole koskaan tupakoinut ja on elänyt muutenkin hyvin terveellisesti.
Eihän tässä ollut kyse keuhkosyövästä, vaan kohtusyövästä, eikö...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kuoli vatsasyöpään puolitoista
kuukautta diagnoosin saamisesta. Todettiin niin myöhään, ettei mitään tehtävissä.
Voisit olla äitini, sillä isäni kuoli vatsasyöpään 6 viikkoa diagnoosista. Mun äiti ei kuitenkaan osaa kirjoitella tänne. Terkkuja kuitenkin.
Keuhkosyöpä tädilläni todettiin sairaalan teholla. Seuraavana päivänä meni tajuttomaksi ja sitä seuraavana kuoli. Täti oli rampannut lääkärissä moneen otteeseen, yksityisellä hoitivat oireita astmana ja kehkoputkentulehduksena. Julkisella sentään ottivat röntgenkuvia ja ulkomaalainen lääkäri totesi keuhkoahtautumaa, sätti tätiä lopettamaan tupakoinnin (oli lopettanut jo vuosia aikaisemmin). Keuhkot olivat täynnä syöpää ja tod. näk. myös etäpesäkkeitä ympäri kehon.
Mut joo, tupakointi tappaa.
Äiti kuoli keuhkon adenokarsinoomaan (rauhaskudoksesta lähtöisin oleva keuhkosyöpätyyppi). Ikää 47v. Diagnoosin sai 2.5.2001 ja kuoli 2.10.2001. Alkuun hoidettiin pitkittyneen keuhkoinfektiona, sitten keuhkokuumeesta ja lopulta tehtiin keuhkoputkien tähystys ja koepalasta löytyi syöpä. Syöpä oli jo löydettäessä metastasoitunut maksaan ja luustoon. Sytostaattihoitoa yritettiin antaa tautia jarruttamaan, mutta se romautti elimistön toiminnot ihan kokonaan. Valkosolut tippuivat mittaamattomiin niin ettei hoitoa voinut enää antaa. Sitten syöpä kasvoi keuhkoista läpi keuhkopussiin ja alkoi kerryttää nestettä keuhkopussiin niin että hengittäminen oli hankalaa. Keuhkopussiin yritettiin vielä laittaa sytostaattitalkkia nesteentulon hillitsemiseksi mutta tämän toimenpiteen seurauksena kehittyi märkäkertymä keuhkopussiin. Lopulta tuli vielä keuhkokuume ja keuhkoveritulppa. Äiti kuoli rauhallisesti ja kivuttomasti kotona saattohoidossa, hoidimme häntä isän ja veljen kanssa viimeiset kaksi viikkoa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi keuhkosyöpää lähisukulaisilla.
Ensimmäisessä tapauksessa vain kaksi kuukautta diagnoosista kuolemaan. Hoitoja ei ehditty aloittamaan, tai oikeastaan potilas oli niin huonossa kunnossa jo hoitoja harkitessa, ettei olisi niitä enää kestänyt. Eli summasummaarum, pitäkää hyvät ihmiset huoli siitä, että jos syöpäepäilys leijuu ilmassa, että vaaditte ne testit HETI, vaikka sitten mainitsette potilasvahinkolainsäädännön joka paikassa, eikä mitään viikkojen odotuksia röntgeniin, kudosnäytteenottoihin yms.
Suomalaisilla sairaaloilla on tämä aivan ihmeellinen systeemi tyyliin, että patologi on käytössä vain ti-to, keuhkospesialistille löytyy aika ensi kuussa, informaatio kulkee etanapostilla jopa sairaalan kahden eri osaston välillä yms. Potilas saattaa jämähtää tähän ihmeelliseen finnougrilaiseen kärrynpyörä-byrokratiaan viikkokausiksi - vuoteessa makuutetaan epätietoisena, kello tikittää, mutta kenelläkään ei ole kiire. Ja AINA viikonlopuksi koko helahoito menee kiinni kanttiineja myöten.
Sytostaatteja ei kuitenkaan aloiteta, koska diagnoosi ei ole varmistunut. Mitään kiirettä ei ole, osastonlääkärikin käy vain pari kertaa viikossa kierroksella. Potilaan voinnista vain kivunlievitys kiinnostaa. Vilkaistaan tippaletkua ja veriarvoja ja jatketaan matkaa. Lähiomaisten kyselyihin, onko syöpä vai ei, kohautellaan olkapäitä. Tällaista epätietoisuuden kidutusta, mihin syöpäpotilaat ajetaan julkisella puolella, ei pitäisi kenenkään kokea, mutta kun sitä kiirettä ei vain ole!
Toisessa tapauksessa ei tupakoinut, joten itse keuhkosyöpää epäillessään ei päässyt röntgeniin. Kun sitten parin lääkärissäkäynnin ja jatkuvan vaatimisen jälkeen sai ajan keuhkoröntgeniin, löytyi useampi musta läikkä keuhkoista. Sai ensin sytostaattien yhdistelmää, joka auttoi hyvin. Seuraavaksi aloitettiin immunologinen lääkitys, joka tehosi sekin. Valitettavasti teho hiipui vuoden päästä, ja lopuksi syöpä levisi aivoihin ja seurasi kuolema. Eli kuitenkin puolitoistavuotta ja pitkälti terveenä, liikuntakykyisenä ja kivuttomana, huolimatta keuhkosyöpädiagnoosista. Kehui immunologista hoitoa, koska sivuvaikutukset lähes olemattomat ja olo hyvä. Jälkimmäinen keissi ei tapahtunut Suomessa. Suomen hehkutus syövänhoidon mallimaana on puhdasta BS:ttiä, kun vertaa näitä kahta tapausta.
Samoin olen ajatellut, että Suomi on kaukana syövänhoidon huippumaasta. Karvaasti olen joutunut tämän kokemaan, kun katsoin vierestä puolisoni mehentymistä syöpään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kuoli vatsasyöpään puolitoista
kuukautta diagnoosin saamisesta. Todettiin niin myöhään, ettei mitään tehtävissä.Voisit olla äitini, sillä isäni kuoli vatsasyöpään 6 viikkoa diagnoosista. Mun äiti ei kuitenkaan osaa kirjoitella tänne. Terkkuja kuitenkin.
Kiitos terkuista ja mukavaa syksyn jatkoa!
Terveisin se ei äiti
Läheinen sai haimasyöpä diagnoosin melkein vuosi sitten, ennen tammikuuta. Kokeilivat sytostaatteja, ei auttanu. Lokakuun lopulla siirtyi palliatiiviseen hoitoon. Viime yönä lähti taivasmatkalle :'( romahdus kävi tosi nopeasti, maanantaina joutui sairaalaan kovien kipujen takia. Ei enää ollu oikein tässä maailmassa, ei jaksanu enää jutella ja nukkui tosi paljon. Niin suuri suru ja ikävä, en voi vielä uskoa todeksi että on siirtynyt pilvien päälle. Ikääkin oli vasta vähän yli 40v. Syöpä on ihan p*rseestä, pahimpia ihmiskunnan vitsauksia!! Ei ikinä toivois kellekään sellaista tuskantaivalta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-v sukulaismies, vähän yli vuosi diagnoosista, leukemia. Hautajaiset ylihuomenna.
Kaveri, aivokasvain lapsena leikattu onnistuneesti, uusiutui 38-vuotiaana, alle 6 kk niin kuoli. Ei voitu leikata, oli kasvanut kiinni aivovaltimoon.
Kaveri, rintasyöpä 30-vuotiaana, parantui, uusiutui raskaana ollessa joten hoitoja ei voitu aloittaa heti. Kuoli kun lapsi oli 2-vuotias.
Ja työn kautta (sos.alalla palveluohjaajana) näitä on vaikka miten paljon erilaisia juttuja, en edes jaksa luetella. Parhaimmillaan diagnoosi - palvelutarpeen arvio seuraavala viikolla - päätös -omainen ilmoittaa että kuoli, ei tarvita palveluja.
(Ex)appiukko. Eturauhassyopa todettiin 5 vuotta sitten, levisi hitaasti mutta varmasti koko kroppaan ja viimeisena aivoihin. Viimeiset viikot olivat yhta helvettia kipujen ja harhojen puolesta, onneksi kuoli taman viikon tiistaiaamuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syöpään sairastuminen toista kertaa on ollut se paha paikka. Jos siis ekasta kerrasta selviydytty.
Äidilläni todettiin rintasyöpä 52v. Hoidettiin asianmukaisesti julkisella: leikkaus, sytot, sädetys ja näennäisesti ”terveen” papereilla ulos systeemistä odottelemaan vuosikontrolleja.
Ihmetteli miksi ei tutkita kunnolla hoitojen jälkeen, joten meni yksityiselle. Kuvattiin päästä varpaisiin - syöpää siellä Ja täällä, ei voida parantaa, ennusteena kuolema +/- 2v. Nyt saattohoidossa 5kk viimeisimmästä lääkärikäynnistä tuolla yksityisellä.
Pistää vaan miettimään miten tilastoja voidaan vähän vääristellä julkisella, kun saadaan näennäisesti ihminen parannettua mutta ei tutkitakaan loppuun asti.
Olen niin vihainen. Ja surullinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rintasyöpä vanhuksella. Rinta poistettiin, mutta kai se tuli uudestaan, oli osastolla asumassa. Tukehtui ruokaan, kun ilmeisesti selällään/liian makuullaan (? ei tietoa) syötti hoitaja. Hoitaja meni hakemaan apua, ja kun palasi, hän oli kuollut. En tiedä yrittivätkö edes elvyttää, luulen että antoivat lähteä. Olin lapsi joten nämä tiedot ovat hieman hatarat.
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni todettiin rintasyöpä 52v. Hoidettiin asianmukaisesti julkisella: leikkaus, sytot, sädetys ja näennäisesti ”terveen” papereilla ulos systeemistä odottelemaan vuosikontrolleja.
Ihmetteli miksi ei tutkita kunnolla hoitojen jälkeen, joten meni yksityiselle. Kuvattiin päästä varpaisiin - syöpää siellä Ja täällä, ei voida parantaa, ennusteena kuolema +/- 2v. Nyt saattohoidossa 5kk viimeisimmästä lääkärikäynnistä tuolla yksityisellä.
Pistää vaan miettimään miten tilastoja voidaan vähän vääristellä julkisella, kun saadaan näennäisesti ihminen parannettua mutta ei tutkitakaan loppuun asti.
Olen niin vihainen. Ja surullinen.
Mun äidin rintasyöpä uusiutui, mutta lääkäri ei välittänyt selvistä oireista ja syöpä ehti levitä, oheisvaivoineen aiheutti äidin ennenaikaisen kuoleman.
Se, mitä äidin tapauksesta opin, on että jos terveyskeskuslääkärinä on neurologi tai muu erikoislääkäri, sen täytyy olla tolvana kun ei pärjännyt erikoisalallaan vaan joutui tyytymään tk-lääkärin pestiin, ja on tolvana myös siinä hommassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni todettiin rintasyöpä 52v. Hoidettiin asianmukaisesti julkisella: leikkaus, sytot, sädetys ja näennäisesti ”terveen” papereilla ulos systeemistä odottelemaan vuosikontrolleja.
Ihmetteli miksi ei tutkita kunnolla hoitojen jälkeen, joten meni yksityiselle. Kuvattiin päästä varpaisiin - syöpää siellä Ja täällä, ei voida parantaa, ennusteena kuolema +/- 2v. Nyt saattohoidossa 5kk viimeisimmästä lääkärikäynnistä tuolla yksityisellä.
Pistää vaan miettimään miten tilastoja voidaan vähän vääristellä julkisella, kun saadaan näennäisesti ihminen parannettua mutta ei tutkitakaan loppuun asti.
Olen niin vihainen. Ja surullinen.
Otan osaa:( Äidiltäni leikattiin viime kesänä pahalaatunen rintasyöpä ja syksyllä kävi kontrolleissa , lisäksi kun oli mahakipua niin ottivat päivystyksessä jonon ohi. Vaikka paikallinen keskussairaala johtaa hoitovirhe-tilastoissa olen positivisesti yllättynyt äidin hyvästä hoidosta.
Laajalle levinneen syövän hoito on ei ole käytännössä edistynyt yhtään 1970-luvun jälkeen. Melkein kaikessa muussa lääketiede on sinä aikana edistynyt vaikka kuinka paljon. Meillä Suomessa vieläpä kaikki uudet hoitomuodot otetaan viimeisien maiden joukossa käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Äitini meni sappikivileikkaukseen. Löyty jonkin verran kiviäkin, mutta löytyi jotain paljon pahempaa: maksasyöpä. Kuusi viikkoa diagnoosista kuolema. Äiti ei ehtinyt täyttää edes 50 vuotta. En tiedä, aavistiko hän jotain, sillä kesällä hän sanoi, että hän ei vietä viisikymppisiään. Kuvittelin, että hän sanoi sen siksi, ettei halua olla huomoin keskipisteessä. Tämä tapahtui siihen aikaan, kun maksoja ei edes vielä siirretty.
Toinen tapaus on noin viiden vuoden takaa. Ikätoverini ja sukulaiseni oli sairastanut kohtusyövän, joka oli hoidettu ja kontrollit olivat aina puhtaat, kunnes tuli viimeinen kontrollikäynti. Keuhkoista löytyi pienenpieni etäpesäke, joka oli sellaisessa paikassa, ettei sitä voinut leikata. Sytostaatit eivät tehonneet. Etäpesäke löytyi huhtikuussa ja heinäkuussa oli jo hautajaiset. Keuhkösyöpäkin voi tulla sellaiselle henkilölle, joka ei ole koskaan tupakoinut ja on elänyt muutenkin hyvin terveellisesti.
Se ei ole keuhkosyöpä, jos se on muun syövän etäispesäke.
Ystäväni keuhkossa muun syövän metastaaseja hoidettiin yli 10 vuotta hyvin tuloksin.
T.hoitsu
dfgdfgd kirjoitti:
Laajalle levinneen syövän hoito on ei ole käytännössä edistynyt yhtään 1970-luvun jälkeen. Melkein kaikessa muussa lääketiede on sinä aikana edistynyt vaikka kuinka paljon. Meillä Suomessa vieläpä kaikki uudet hoitomuodot otetaan viimeisien maiden joukossa käyttöön.
Mielenterveyshoito laahaa tämänkin takana.
Haimasyöpä vei alle kuukaudessa diagnoosista.
Kohtusyöpä alle vuodessa. Meni lääkäriin liian myöhään vaikka oireita oli havaittavissa ja ehti levitä.
Eturauhassyöpä 20 vuotta.
Paksusuolen syöpä vei vuodessa. Hoidot olivat rankat eikä auttaneet. Myös tässä lääkäriin mentiin vähän liian myöhään.
En tarkkaan tiedä, mutta tuttu oli iloisena poikani ylioppilasjuhlissa. Diagnoosi keuhkosyövästä - ihmiselle, joka ei ollut eläissään polttanut - tuli joskus saman vuoden yksyllä. Selkävaivoja oli paljon diagnoosia ennen ja niitä hoidettiin rasitusperäisinä. Kun mikään ei auttanut, otettiin röngten. Seuraavan kevään ylioppilasjuhlia hän ei enää nähnyt.
Kaksi keuhkosyöpää lähisukulaisilla.
Ensimmäisessä tapauksessa vain kaksi kuukautta diagnoosista kuolemaan. Hoitoja ei ehditty aloittamaan, tai oikeastaan potilas oli niin huonossa kunnossa jo hoitoja harkitessa, ettei olisi niitä enää kestänyt. Eli summasummaarum, pitäkää hyvät ihmiset huoli siitä, että jos syöpäepäilys leijuu ilmassa, että vaaditte ne testit HETI, vaikka sitten mainitsette potilasvahinkolainsäädännön joka paikassa, eikä mitään viikkojen odotuksia röntgeniin, kudosnäytteenottoihin yms.
Suomalaisilla sairaaloilla on tämä aivan ihmeellinen systeemi tyyliin, että patologi on käytössä vain ti-to, keuhkospesialistille löytyy aika ensi kuussa, informaatio kulkee etanapostilla jopa sairaalan kahden eri osaston välillä yms. Potilas saattaa jämähtää tähän ihmeelliseen finnougrilaiseen kärrynpyörä-byrokratiaan viikkokausiksi - vuoteessa makuutetaan epätietoisena, kello tikittää, mutta kenelläkään ei ole kiire. Ja AINA viikonlopuksi koko helahoito menee kiinni kanttiineja myöten.
Sytostaatteja ei kuitenkaan aloiteta, koska diagnoosi ei ole varmistunut. Mitään kiirettä ei ole, osastonlääkärikin käy vain pari kertaa viikossa kierroksella. Potilaan voinnista vain kivunlievitys kiinnostaa. Vilkaistaan tippaletkua ja veriarvoja ja jatketaan matkaa. Lähiomaisten kyselyihin, onko syöpä vai ei, kohautellaan olkapäitä. Tällaista epätietoisuuden kidutusta, mihin syöpäpotilaat ajetaan julkisella puolella, ei pitäisi kenenkään kokea, mutta kun sitä kiirettä ei vain ole!
Toisessa tapauksessa ei tupakoinut, joten itse keuhkosyöpää epäillessään ei päässyt röntgeniin. Kun sitten parin lääkärissäkäynnin ja jatkuvan vaatimisen jälkeen sai ajan keuhkoröntgeniin, löytyi useampi musta läikkä keuhkoista. Sai ensin sytostaattien yhdistelmää, joka auttoi hyvin. Seuraavaksi aloitettiin immunologinen lääkitys, joka tehosi sekin. Valitettavasti teho hiipui vuoden päästä, ja lopuksi syöpä levisi aivoihin ja seurasi kuolema. Eli kuitenkin puolitoistavuotta ja pitkälti terveenä, liikuntakykyisenä ja kivuttomana, huolimatta keuhkosyöpädiagnoosista. Kehui immunologista hoitoa, koska sivuvaikutukset lähes olemattomat ja olo hyvä. Jälkimmäinen keissi ei tapahtunut Suomessa. Suomen hehkutus syövänhoidon mallimaana on puhdasta BS:ttiä, kun vertaa näitä kahta tapausta.