Ystäväni yrittää ilmeisesti iskeä miestäni
Minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa olemme olleet ystäviä noin 20 vuotta. Tutustuimme jo ala-asteella. Olen ollut mieheni kanssa suhteessa yli 10 vuotta. Miehelläni on oma kaveripiiri ja minulla omani. Olemme siis molemmat kavereita molempien kaveripiirin kanssa, mutta emme juuri vietä kaveripiirien kesken aikaa (jos joku nyt edes ymmärsi tästä mitään).
Vietin viime viikonloppuna aikaa tämän ystäväni kanssa ja mieheni oli kotona, mutta teki muita asioita. Kaikki meni hyvin ja joimme hieman viini, lukuun ottamatta ystäväni muutamaa härskiä vitsiä miehelleni. En ajatellut mitään, koska on hänen tapaistaan kun juo alkoholia. Nyt eilen kuitenkin mieheni näytti puhelimestaan ystävältäni saatuja viestejä. Tämä "ystäväni" oli kysynyt miestäni ensin kahville ja mieheni ihmetteli että miksi, onko kaikki hyvin. Ystäväni kertoi että haluisi vain tutustua paremmin häneen kahden kesken. Mieheni edelleen ihmetteli että miksi. Ystäväni jankkasi että koska he ovat niin samankaltaisia ja samalla aaltopituudella että olisi mukava ystävystyä myös hänen kanssaan. Mieheni kysyi että ottaako minut mukaan ja ystäväni sanoi ettei tarvitse, eihän minun tarvitse aina olla joka paikassa mukana, että kai miehelläni voi olla omiakin kavereita ja oma elämä (mikä siis on). Mieheni vastaili hieman vastahakoisesti ja ystäväni ehdotti suoraan, että mieheni voisi tulla hänen luokseen myös viinille. Tähän mies ei ollut vielä vastannut mitään, vaan tuli suoraan näyttämään minulle.
Olen hieman poissa tolaltani ja vihainen. En haluaisi maalata piruja seinille, mutta vahvasti näyttää, että "ystäväni" yrittäisi iskeä miestäni. Mutta onnellinen, että mieheni on uskollinen ja kertoi minulle heti. Mietin otanko ystävääni heti yhteyttä ja kysyn mitä hän tekee, mutta pyysinkin miestäni "suostumaan" tähän ja katsoa mitä ystäväni tekee ja mihin hän pyrkii.
Samassahan sieltä tuli lirkuttelua ja flirttailua. Ja tulihan sieltä sitten vielä "vahingossa" puolialaston kuva, missä hän näkyi ikkunan kautta, kun esitteli tänään ostamiaan uusia verhoja. Voi hyvä jumala ja me olemme jo kolmekymppisiä aikuisia ihmisiä, emme teinejä.
Ahdistaa ja todella paha mieli, miten ihminen johon olen luottanut melkein koko elämäni voi tehdä näin. Onhan hän aina ollut kova miehien kanssa treffailemaan, mutta että minun miestäni. Hän on ollut minulle perhettä ja olemme kokeneet niin paljon yhdessä. Minulla ei juuri ole ystäviä hänen lisäkseen ja en tiedä, miten tästä voi selvitä rikkomatta ystävyys suhdetta, koska en tietenkään halua tuollaista ihmistä lähipiiriini.
Anteeksi pitkä vuodatus, mutta pakko avautua johonkin. En halua vielä puhua yhteisille ystäville, ennen kuin olen ensin selvittänyt tilanteen ystäväni kanssa. Surettaa.
Kommentit (208)
Voi kun näihin tälläisiin ketjuihin saisi jonkun hälytyksen ilmoittamaan kun ap vastaa :D ei jaksa kokoajan päivystää ja aina kun katsoo että lisää viestejä on tullut, ne on samaa diipadaapaa, mutta ei ap:ta mailla halmeilla.
En ymmärrä mitä te tarinan keksijät näistä saatte? Eikö kirjallinen lahjakkuus kannattaisi käyttää johonkin järkevämpään, vaikka oikean kirjan kirjoittamiseen?
Mitäpä se toisaalta mulle kuuluu, jatkakaa.
No mies meni tänään sinne ystäväni luo kuuden aikaan. Jäin itse ulos tirkistelemään tilannetta ikkunasta. Ystävälläni oli päällään vartalonmyötäinen kotelomekko ja korkokengät, mutta melko pian kadotin heidät näköpiiristä. Olen nyt kurkkinut olohuoneen ja keittiön ikkunoista, eikä heitä näy missään. Alkaa olla kylmä täällä puskassa kyykkiä! Mieheni tulee varmaan pian ulos kunhan on tehnyt selväksi asiat ystäväni kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä mies sinulla ainakin on, vaikka ystäväsi ei olekaan. Moni mies olisi saattanut lähteä tähän iskemiseen mukaan varsinkin pitkän liiton jälkeen.
Ap on selvästi voittanut ihmissuhdelotossa. Ystävästä helpompi luopua ja löytää uusia ystäviä kuin löytää uusi hyvä mies.
Siihen kannattaa olla tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
No mies meni tänään sinne ystäväni luo kuuden aikaan. Jäin itse ulos tirkistelemään tilannetta ikkunasta. Ystävälläni oli päällään vartalonmyötäinen kotelomekko ja korkokengät, mutta melko pian kadotin heidät näköpiiristä. Olen nyt kurkkinut olohuoneen ja keittiön ikkunoista, eikä heitä näy missään. Alkaa olla kylmä täällä puskassa kyykkiä! Mieheni tulee varmaan pian ulos kunhan on tehnyt selväksi asiat ystäväni kanssa![/quote
:D :D :D
Pascalin vaa'an mukaan yksinkertaisin selitys:
"ystäväsi" on kateellinen sinulle teidän pitkästä hyvästä suhteesta, ja haluaa kaikin mokomin rikkoa liittonne.
Olen nyt kyykkinyt kolmatta tuntia ystäväni ruusupusikossa ja ainoa havainto on yläkerran ikkunan huurtuminen ja tasatahtia lykkivä varjo
Nyt jo neljä tuntia kurtturuusun suojissa. Jaloissani ei ole enää tuntoa, elämä alkaa paeta ruumiistani..
Vierailija kirjoitti:
Pascalin vaa'an mukaan yksinkertaisin selitys:
"ystäväsi" on kateellinen sinulle teidän pitkästä hyvästä suhteesta, ja haluaa kaikin mokomin rikkoa liittonne.
Mikä paskalin vaaka?
Porvoossa sattuu ja tapahtuu. (V i t t u ikkunasta heijastuva puolialaston nainen verhoja esittelemässä - anna mun kaikki kestää...😆)
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt kyykkinyt kolmatta tuntia ystäväni ruusupusikossa ja ainoa havainto on yläkerran ikkunan huurtuminen ja tasatahtia lykkivä varjo
Ei tuo tainnu miehesikään puolelta olla ihan viatonta.Ei savua ilman tulta.
Huh, ap sai lässytysavaukseensa noin 10 kertaa sanan "mieheni". No ok, sulla on mies, onnittelut tästä harvinaisesta saavutuksesta...
Jos ap yhtään lohduttaa, niin minun kaksi "ystävää" siis KAKSI, jotka olen molemmat tuntenut 38 vuotta ja olemme nyt 43 vuotiaita, niin ehdotteli miehelleni kolmen kimppaa. Olivat facebookissa lähetelleet hänelle viestejä mihin mies ei ollut vastannut, kun ei kovinkaan paljon käy facebookissa. Niitä viestejä oli varmaa 30 ja ne kaikki jutut ja ehdottelut oli ihan älyttömiä. Vaikka mies tuntee myös heidät, niin eivät ole mitään kavereita ollut koskaan, että esim menis kahville jne. Mieheni oli käynyt siellä omassa facessa ja huuteli sohvalta, että mitä vttua ??!!!. Hän kysyi minulta kuinka kauan oletkaan tuntenut nämä kaksi tyyppiä ja minkälainen suhde teillä kolmella on? Sanoin, että hyvä ja luotan heihin täysin ja ovat ainoat oikeat ystävät sinun lisäksi kuinka niin?. Noh, tules lukemaan, kun olen saanut sun hyviltä ystäviltä viestejä ja joka viestin lopuksi on kuitattu ettei sinulle saa kertoa näistä viesteistä ettei tedän välit mene.
Kun luin niitä, niin se vatsanvääntö mikä tuli ja se pettymys oli jotain niin sairasta, että oksensin. Mietin siinä, että jos mies olisi mennyt heidän kanssa ja olisin saanut joskus tietää, niin se ei olisi ollut niin paha kuin se, kuinka pahasti he pettivät luottamuksen ja kaiken mitä meillä kolmella on ollut 38 vuotta. Itkin heidän kuspäisyyden takia ja miten he edes kehtasivat pettää minut noin. Onneksi mieheni näytti ja kertoi heti eikä junnannu ja pantannu sitä asiaa. Oma luottamukseni mieheen kasvoi tappiin asti, koska olen vähän epäileväinen ollut aina edellisestä suhteesta missä minua petettiin, mutta nykyinen mies ei selvästi ole sellainen ja voin todella täysin luottaa häneen. 38v meni pöntöstä alas ja lopetin kaiken yhteyden pidon näiden kahden kanssa. En tarvitse sellasia ihmisiä elämääni. Noin ei vaan tehdä ystävälle ja niitä miehiä on maailma täynnä, jotka on sinkkuja.
Hyi helv. jos tämä on totta. Halveksun niin paljon tuollaisia ihmisiä. Katkaisisin välittömästi välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pascalin vaa'an mukaan yksinkertaisin selitys:
"ystäväsi" on kateellinen sinulle teidän pitkästä hyvästä suhteesta, ja haluaa kaikin mokomin rikkoa liittonne.
Mikä paskalin vaaka?
Vaikuttaisi samalta kuin Occamin partaveitsi, jonka mukaan yksinkertaisin selitys on yleensä pätevin.
Jos nyt on totta (voi olla, on omakohtaista kokemusta parista tuollaisesta ihmisestä, naisista sekä miehistä), se järkevä selitys tälle on, että "ystäväsi" (siis höna, jota pidit ystävänä) yrittää iskeä miestäsi.
Voisitte tavata hänet yhdessä miehesi kanssa ja kertoa, että olet ollut koko ajan selvillä hänen yrityksistään ja toivottaa hänelle hyvää loppuelämää ja onnea valitsemallaan tiellä.
Jos alakoulussa oli jotain, mitä sanot ystävyydeksi, sitä ei ole enää. Piste.