Lue keskustelun säännöt.
Uskooko joku vielä oikeasti mt-lääkkeiden tehoon?
29.10.2019 |
Sairauksia ei tunnisteta aiempaa paremmin, Ihmiset ovat sairaampia kun diagnoosit ovat niin laveita, että jokaisella on masennus, ahdistus, adhd ja autismi.
3vuotiaalle aloitetaan stimulanttilääkitys adhd:hen, 6vuotiaana lääkitys ahditukseen ja 10vuotiaana masennukseen.
Ja jos ei lapsuudessa ole vielä saanut psyykelääkkeitä, voit hakea ne aikuisena unettomuuteen. Tai päänsärkyyn. Tai ikävään puolisoon. Väsymykseen.
Juttu on siinä, että lääkkeet EIVÄT auta. Ne eivät auttaneet sinua tai naapuriasi vaikka uskoisit mitä. Ainuttakaan laadullisesti pätevää tutkimusta ei tästä ole.
Adhd-lääkkeet ehkä auttoivat sinua ja lapsesi opettajaa, mutta eivät lastasi.
Mt-lääkkeiden pahin puoli ei ole se, että ne eivät toimi. Pahinta on se, että ne sairastuttavat ehkä loppuiäksi. Ummetusta, seksiongelmia, tik-liikkeitä, psykkoseja, kroonista masennusta ja unettomuutta.
Ahdistaako? Saitko lääkkeet, jotka auttoivat? Otatko niitä nyt säännöllisesti? Musitatko miltä ahdistus tuntui ennen lääkityksen aloittamista?
Kärsitkö keskittymisongelmista? Auttoiko lääkitys? Pystytkö nyt toimimaan samalla tavalla kuin ennen lääkityksen kokeilua ilman sitä?
Miten unettomus?
Muistatko aikaa, jolloin käytöksesi oli normaalia?
Lääkitsetkö itseasiassa vain vieroitusoireita?
Kommentit (121)
Mt-lääkitys aiheuttaa vierotusoiteita jopa useampien viikkojen jälkeen lääkkeen lopetuksesta. Masennuksesi ei ole siis puhjennut uudelleen. Kaikkien aikojen kamalin paniikkikohtaus ei johtunut siitä, ettei sinullla ole enää lääkettä turvanasi. Aiemmin käyttämäsi lääke aiheutti sen.
Mietit voiko lapselle antaa stimulanttilääkityksen, nehän ovat vähän kuin huumeita. Vastaus on, et voi. Kuka sinä olet päättäämään mitä ominaisuuksia ja kuinka paljon lapsesi niitä tarvitsee? Sinä tarvitsisit hoitoapua, yhteisöllisyyttä, ehkä paremman työn, uusia keinoja tukea lastasi. Ja ne ovat huumeita. Yhtä hyvin lääkäri voisi suositella vanhempia ja opettajia ostamaan amfetaiinia omaan jaksamiseensa. Mutta tämähän olisi aivan pöyrityttävä ajatus, että aikuisille koukuttavia huumeita jaksamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa niiden mt-lääkkeiden olla. Alkaisi lääketeollisuuttakin kiinnostaa aivan uudella tavalla hoitomuotojen kehitys somaattisiin sairauksiin, jos ei olisi niin helppoa myydä ihmisille kaikkea p*skaa ei-todistettavissa oleviin psyykkisiin sairauksiin.
Ai tätä taas.
Säännöllisin väliajoin toistuva mt-lääkkeiden haukkumisketju. En jaksa enää edes kertoa mitä kaikkea apua on lääkkeistä saanut, oon tehny sen niin monta kertaa jo.
Jatkakaa vaan. Blaa, blaa, blaa.
Olisi mukavaa, jos alapeukutusten lisäksi yltäisitte vielä kommentoimaankin mielipiteenne.
Jos kuvittelette, että tämä ei pidä paikkansa olette väärässä. Pystyn antamaan lähteet väittämille ja ainakin useimmat lääkkeisiin tulevat löytyvät myös mm. viralliselta käypähoito sivuilta.
onko sillä ”oikealla” hyödyllä tai lääkkeen toimivuudella väliä, jos sairas henkilö kokee saavansa apua ja elämä helpottuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai tätä taas.
Säännöllisin väliajoin toistuva mt-lääkkeiden haukkumisketju. En jaksa enää edes kertoa mitä kaikkea apua on lääkkeistä saanut, oon tehny sen niin monta kertaa jo.
Jatkakaa vaan. Blaa, blaa, blaa.
En ole tehnyt ennen. Kiinnostaisi silti kuulla mihin olet saanut lääkitystä ja miten ovat auttaneet?
En kiellä täysin, etteikö joku harva voisi mahdollisesti ehkä hyötyä hetkeksi.
Mutta sanon, että harva pystyy ajattelemaan tilannettaan objektiivisesti.
Esim. raskas elämäntilanne ja henkilö hakee lääkityksen masennukseen, masennus helpottaa kun elämäntilanne helpottuu. Lääkkeitä jatketaan masennuksen uusimisen estämiseksi. Sama henkilö alkaa saamaan myös ahdistuskohtauksia, joihin saa apua toisesta lääkityksestä jne. Miten helposti tälläisessä tilanteessa näkee lääkkeiden olevan osa ongelmaa tai jopa sen aiheuttaja?
Vierailija kirjoitti:
onko sillä ”oikealla” hyödyllä tai lääkkeen toimivuudella väliä, jos sairas henkilö kokee saavansa apua ja elämä helpottuu?
On silloin kun käytetty lääke ylläpitää ja aiheuttaa sairastumista.
Jos kyseessä olisivat harmittomat tärkkelyspillerit niin toiminnan voisi vielä pitkin hampain hyväksyä. Kuitenkin kyseessä ovat keskushermistoon vaikuttavat lääkkeet, jotka lievimilläänkin aiheuttavat vanhinkoa elimistössä. Ja kuten sanottu, kaikki aiheutuneet vauriot eivät tule välttämättä korjautumaan ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikäs auttaa jos ei lääkkeet?
Kyllä minulla adhd lääkitys auttaa. Adhd aivot toimii juuri vastakkain kuin normaaleille aivoille.
Eli esim. piristeet rauhoittaa.
Todellakaan joka toisella ei todeta noita neurojuttuja koska ei tutkimuksiin niin helposti pääse. Toki jos lukee netistä jonkin mutu-kuvauksen, niin saattaa tuntua että kuka tahansa mahtuisi diagnoosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla lääkkeillä on tutkimusten perusteella antibioottisia ja immunosuppressiivisia vaikutuksia. Mutta antibioottiset ominaisuudet rajoittuvat usein bakteriostaattisiin vaikutuksiin, eli hidastaa mikrobien kasvua, mutta EI tapa niitä. Tämäkin on haitallista, koska monet lääkkeet aiheuttavat silti antibioottiresistenssiä, vaikka niitä ei markkinoidakaan mikrobilääkkeinä. Immunosuppressiiviset ominaisuudet taas ovat haitallisia terveyden kannalta, mutta vähentävät tulehdusta.
Immunosuppressiota on tietenkin monenlaista ja erivahvuista, mutta tyypillisesti SSRI-lääkkeet estävät typpioksidin tuottoa (NO), mikä aiheuttaa infektioherkkyyttä verisuonistossa mutta vähentää tulehdusta. Toinen yleinen tapa ovat biologiset lääkkeet, jotka aiheuttavat TNF-alfan suppressiota, mikä on tärkeä tulehdussytokiini koko elimistössä, ja sen estäminen aiheuttaa pahempaa immuunipuutosta, jolloin saa esim. tuberkuloosin helpommin, ja muita vakavia infektioita. Kolmas yleinen tapa aiheuttaa immunosuppressiota ovat kortisonivalmiteet, joiden haitallisuudesta tuskin tarvitse tässä enemmän puhua.
Adhd-lääke ei ole mt-lääke. Eli ei kuulu tänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä popsin lääkkeeni kiltisti, koska niitä ilman olen psykoosissa. Se voi olla, että mä vain koen todellisuuden eri tavalla kuin muut, mutta koska se johtaa tahdonvastaiseen hoitoon, niin sitäpä välttelen. Mut ei noi vainoharhat kivoja ole muutenkaan. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta, kun on oikea lääkitys. Mitä haittoihin tulee, niin niitä nyt on, mutta mieluummin lyhyt ja hyvä elämä, kuin pitkä ja ahdistava.
Ongelma ei ole lääkkeissä, vaan vastuuttomassa ja puutteellisessa hoidossa. Diagnoosi monesti päätetään sen perusteella mikä on helpoin lääkitä oireettomaksi, ja syy jätetään selvittämättä. Minut sopiva annostus venlafaksiinia muutti asunnosta poistumista välttelevästä agorafoobikosta ihmiseksi, joka kykenee tarvittaessa esimerkiksi käymään kaupassa ilman tukihenkilöä saamatta lamauttavia paniikkikohtauksia. Kyllä, muistan miltä se tuntui, saan nykyisinkin vastaavia kohtauksia mutta vain suorista triggereistä enkä pelkästä julkisilla paikoilla liikkumisesta. Sain kykyni käydä koulua ja ostaa tarvittavat ruokaostokset jotakuinkin itsenäisesti takaisin.
Yleisesti ottaen lääkkeiden kuuluisi olla ns. laastari siksi aikaa kun itse vamma (ts. oireet aiheuttava syy) selvitetään ja hoidetaan, jonka jälkeen sitten portaittain lääkitys lopetettaisiin. Monesti kun oireilu on niin voimakasta että ei ole kykeneväinen edes mielekkäältä tuntuvaan elämään, saati sitten mahdollisesti hyvinkin intensiiviseen terapiaan siinä vielä päällä. Jos vamman hoito kestää vuosia, on verenvuoto pakko ensin tyrehdyttää väliaikaisella ratkaisulla ettei potilas ehdi kuolla verenhukkaan ennen hoidon tehoamista.
Homma vaan kusee siihen että ei ole resursseja millä itse hoitotyö tehtäisiin ja tutkimuksia ei tehdä kunnolla tai edes sinne päin. Silti joillekin lääkkeet lieventävät oireita riittävästi elämänlaadun kohoamiseen siinä odottaessa ja toivoessa että joskus vielä pääsee oikeaan hoitoon joka olisi muutakin kuin hätäratkaisu työkyvyn palauttamiseksi. Joillain ilmeisesti pysyväkin lääkitys on tarpeen ja hyödyksi (käsittääkseni lähinnä skitsofrenian, kaksisuuntaisen yms. neurologisen oireilun kanssa mutta ei kaikissa näissäkään tapauksissa). Painostusta psyykenlääkitykseen tai annostuksen nostoon ei pitäisi mielestäni koskaan olla, ja lapsilla vain silloin kun ovat riittävän vanhoja itse päättämään siitä ja kertomaan helpottiko vai paheniko olo (~15v eteenpäin alkaa jo olla kykenevä päättämään omista terveysasioista).
En ymmärrä tätä diagnoosivastaisuutta ollenkaan, etkö itse haluaisi tietää mistä joku jatkuvasti elämää vaikeuttava asia johtuu ja mitä sille voisi tehdä? Esimerkiksi autismiin monesti liittyy aistiprosessoinnin vaikeuksia, ja ei ole mitenkään itsestäänselvyys että suulliset ohjeet vaikkapa koulussa saa pyytäessä kirjallisina jos ei ole sitä lääkärin paperia mitä kiikuttaa opettajalle. Oma asenne ei sitä muuta miksikään, ja muiden asenteita et voi väkisin muuttaa joten on pakko olla ne viralliset paperit ja lait jotka turvaa tarvittavan avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mikäs auttaa jos ei lääkkeet?
Kyllä minulla adhd lääkitys auttaa. Adhd aivot toimii juuri vastakkain kuin normaaleille aivoille.
Eli esim. piristeet rauhoittaa.
Ei rauhoita. Oletuksen mukaan stimulantit saavat aivot käymään normaalilla nopeudella.
Oikesti kaikki on vielä enemmän tai vähemmän spekulaatiota.
Uuden tutkimuksen mukaan adhd-lääkkeistä ei olisi apua "normaaleille" opiskeluun, mutta toisaalta se lähti siitä oletuksesta miten ja mihin lääkkeen ajatellaan auttavan.
Stimulanteista lasten adhd:n hoidossa on kaksi pitkäaikaistutkimusta, joiden mukaan lääkkeestä ei ollut apua enää n. 14kk jälkeen. Lääkitys aiheutti lapsille sen lopetuksen jälkeen monia oireita mm. Pahoinvointia.
Toisin sanoen tiedetään, että stimulantit auttavat ainakin joitakin hetken. Ja että ne voivat aiheuttaa pysyviä tik-liikkeitä, psykooseja, sydänongelmia jne.
Paljoa muuta ei tiedetäkään. On mahodollista, että ne jotka tuntevat saavansa stimulanteista pitkäaikaista apua itseasiassa vain lääkitsevät vieroitusoireita ja ovat lääkkeen "ansiosta" samalla tasolla kuin ennen lääkitystä.
Tom Cruise oli oikeassa
mt-lääkkeet ovat humpuukia
Ja tilalle voimahaleja, yksisarvishoitoja, enkeliterapiaa ja homeopatiaa, vai?
Vierailija kirjoitti:
Todellakaan joka toisella ei todeta noita neurojuttuja koska ei tutkimuksiin niin helposti pääse. Toki jos lukee netistä jonkin mutu-kuvauksen, niin saattaa tuntua että kuka tahansa mahtuisi diagnoosiin.
Jenkeissä joka 5 yläkoulu ikäinen poika on "adhd". Suomessa lasten dg:t ovat yleistyneet 2000-luvulla hurjasti ja lääkityksiä lapsille määrätään ilman diagnoosiakin.
Samoin osa aikuisista saa nykyään lääkityksen ilman tutkimuksia. Riippuu pitkälle lääkäristä ja siitä missä asuu.
Adhd:ta ei myöskään voida todeta fyysisten todisteiden perusteella, vaan se tehdään yksilön ja läheisten kokemusten perusteella.
Tosiassa meillä ei ole mitään konkreettisia todisteita sen aiheuttajista tai edes siitä onko ko. "sairautta" olemassa.
Ilman muuta kokemukset ovat oikeita, mutta onko kyseessä sairaus vai ominaisuus, joka vaikeuttaa henkilön pärjäämistä yhteiskunnassa sen odotusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Adhd-lääke ei ole mt-lääke. Eli ei kuulu tänne.
Arvasin, että tähän tartutaan. Adhd-lääkitys kuuluu kuitenkin psykiatrian piiriin.
Ennemmin voitaisiin kysyä mikä sitten on mielensairautta? Suru läheisen kuolemasta? Sekin täyttää mt-diagnoosin kriteerit. Masennus on subjektiivinen kokemus siinä missä adhd.
No, minä aikuisena ihmisenä päätän itse otanko lääkäreiden tarjoamat lääkkeet vastaan vai en. Koska en ole holhouksen alainen tai pakkohoidossa, minä päätän. Tietyt lääkkeet olen päättänyt ottaa vastaan, mitään vieroitusoireita ei ole koskaan tullut vaikka taukojakin on ollut. Kiitos huolenpidosta, mutta nämä ovat minun päätöksiäni.
Psyykkisten "sairauksien" diagnosoinneista ja niiden "hoidoista" on etiikka kaukana.
Käsittämätöntä, että tämä saa jatkua vaikka tehottomuus on ollut tiedossa jo kauan.
Useat neurologisista "sairauksista" kärsivät haluavat itselleen sairausdiagnoosin jo siksi, että ajattelevat sen selittävän sen, miksi heillä on ollut niin vaikeaa. Totuus on, että vaikeudet johtuvat omista ja muiden oletuksista ja odotuksista. Siihen ei ole lääkettä, eivätkä huonot kokemukset ja muiden ymmärtämättömyys ole sairaus.