Jos ei tahdo avioehtoa, ei rakasta?

Mieti nyt, että avioehto on siksi, että tietäisitte, mitä omaisuudelle käy liiton päättyessä, ja fakta on, että 100% avioliitoista päättyy. Nimittäin viimeistään kuolemaan. Eli ei avioehto ole vain eron turvana, sillä voi järjestellä myös kuoleman varalta esimerkiksi tasingon niin, että leskeltä menee mahdollisimman vähän perintöveroa.

Itse en menisi naimisiin ihmisen kanssa, jonka mielestä on oikein laskelmoida niin paljon, että haluaisi avioehdon. Mielestäni avioliittoon astutaan tarkoituksena viettää yhdessä loppuelämä ja jakaa kaikki myötä- ja vastoinkäymiset - kyllä yhteisessä elämässä pitäisi olla mielestäni sen verran luottamusta ja neuvottelukykyä, että on myös yhteinen talous. Tuntuu jotenkin pikkumaiselta rajata avioliitossa toisen omaisuus toisesta, lisäksi sehän vaikeuttaa arkea!

Miksi mennä avioliittoon ylipäätään. Luottamuksella ja rakkaudelle eteenpäin. Kantaa sen mitä kantaa, ehkä jopa loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millaisen avioehdon?

Minulta rajattaisiin pois kaikki olemassa oleva omaisuus ja lisäksi sijoitusomaisuus, joka miehelle kertyy avioliiton aikana.

Mies siis sitoutuisi osallistumaan yhteisen arjen maksamiseen tasaveroisesti, mutta kaiken muun tahtoisi pitää itsellään. 

Miksi sinulla pitäisi olla oikeus hänen olemassa olevaan omaisuuteensa ja sijoitusomaisuuteen?

Eihän minulla tarvitse, mutta mietin vain, että rakastanko miestä sittenkään. Ehkä olen kiintynyt omakotitaloon, kauniiseen mökkiin ja lomamatkoihin ja jotenkin ruvennut laskelmoimaan, että miehen naimalla saan tietyn elintason. Jos siitä täytyy palata takaisin ahtaaseen vuokraluukkuun, se on kieltämättä kova kolaus.

Toinen asia on sitten se, että tämä on minulle myös tunnepuolen asia. En pääse irti ajatuksesta, että avioehdolla valmistellaan ero. Sitä vartenhan se kai yleensä laaditaan.

Jos suurin surusi eron tapahtuessasi on, että joudut luopumaan elintasostasi niin kuulsotaa siltä että rakastat rahaa enemmän kuin miestäsi. Mutta tämä on kysymys, johon vain sinä itse osaat vastata. Mutta avioliitto on juridisesti aina määräaikainen sopimus. Se päättyy aina ja silloin tehdään ositus. Minusta avioehto on aidon rakastamisen merkki, meillä on täysin poissulkeva avioehto.

Ap, mies on jo nyt asettanut sinut taloudellisesti epäoikeudenmukaiseen asemaan, kuten muutama muukin on huomauttanut, jos elätte miehen valitseman elintason mukaisesti ja sinulla maksatetaan siitä puolet. Reilu tapa olisi maksaa yhteiset menot tulojen suhteessa. Siis jos miehen nettotulot ovat vaikka kaksi kertaa sinun nettotulojesi verran, hän maksaa menojanne kaksi kertaa sen määrän kuin sinä.

Avioehtoa en lähtisi tuollaisen miehen kanssa tekemään, tai jos tekisin, siinä pitäisi sopia sitten koko tuleva elämä ja sen rahoittaminen yhdellä istunnolla. Ei ainoastaan mitä tuloja puolisolta suljetaan pois, vaan miten mies kompensoi sinulle lasten tekemisen ja hoitamisen monenlaiset kustannukset - alkaen eläkkeeseen tulevasta lovesta. Toinen vaihtoehto on, että ette tee ollenkaan lapsia, ja elintasonne valitaan sellaiseksi, että sinullakin on mahdollisuus säästää ja sijoittaa. Silloin voisin hyväksyä että kumpikin keskittyy erikseen oman omaisuuden hoitoon ja keräämiseen. Mutta en kyllä ymmärrä miksi siinä tapauksessa ylipäänsä menisitte naimisiin.

Jos teet miehelle lapsia, asetat itsesi monella tavalla riskialttiiksi. Voit saada terveysongelmia, kehosi voi vaurioitua pysyvästi ja vähintäänkin kosmeettista haittaa voi aiheutua. Tämän läpikäyneen naisen mahdollisuudet pariutua eron jälkeen jonkun toisen miehen kanssa ovat vähäisemmät verrattuna synnyttämättömään naiseen (ainakin jos palstamiesten markkina-arvohorinoita on uskominen). Lapsia kannattaa tehdä ainoastaan sellaiselle miehelle, joka rakastaa sinua aidosti, ei pelkästään pantavana kehona ja kotitalouskoneena. Sellainen mies on yleensä valmis ja halukas oma-aloitteisesti auttamaan sinua turvaamaan elämääsi ja talouttasi.

Jos mies sulkee avioehdolla myös liittonne aikana kerätyn omaisuuden sinulta pois, eroamisesta tulee hänelle taloudellisesti helppo vaihtoehto. Jos sattuu käymään niin, että hän kyllästyykin vanhenevaan ja raskauksista rupsahtaneeseen puolisoon ja ehkä perhe-elämän haasteisiinkin, ja haluaa lähteä viettämään uutta nuoruutta hehkeämmän naisen kanssa, niin tällainen avioehto takaa hänelle mahdollisuuden tehdä niin mahdollisimman kivuttomasti.

Muista, että jos olet avoliittonne aikana mahdollistanut miehelle omaisuuden kartuttamista (mm. työssäkäyntiä ja siinä pärjäämistä), voit erotilanteessa saada korvausta tästä, vaikka ette olisi naimisissa. Siltä tuo tilanteenne vähän vaikuttaa - olethan maksanut miehen asumiskuluista puolikasta jo varmaankin aika monta vuotta, mikä on jättänyt hänelle tavallista enemmän varoja sijoitettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse en menisi naimisiin ihmisen kanssa, jonka mielestä on oikein laskelmoida niin paljon, että haluaisi avioehdon. Mielestäni avioliittoon astutaan tarkoituksena viettää yhdessä loppuelämä ja jakaa kaikki myötä- ja vastoinkäymiset - kyllä yhteisessä elämässä pitäisi olla mielestäni sen verran luottamusta ja neuvottelukykyä, että on myös yhteinen talous. Tuntuu jotenkin pikkumaiselta rajata avioliitossa toisen omaisuus toisesta, lisäksi sehän vaikeuttaa arkea!

Nimenomaan. Elämässä tulee eteen vaikka mitä tilanteita, jotka voivat muuttaa aikanaan reiluksi suunnitellun avioehdon epäreiluksi. Joutuisi jatkuvasti sumplimaan ja sopimaan asioita uusiksi. Lastenteko ja hoitaminen nyt yhtenä esimerkkinä mutta muitakin on.

Avioehto on nykyaikaa, eikä kenenkään pidä mennä avioon ilman avioehtoa. Tätä mieltä olen ollut aina, enkä omista mitään.

En menisi naimisiin ihmisen kanssa, jolle raha tulee ensin. Etsisin toisenlaisen kumppanin. Parisuhde ei ole yritys, jossa pitää laskeskella kannattavuutta. Parisuhde on kumppanuutta, jossa hyvät ja huonot hetket jaetaan ja yhdessä kuljetaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse en menisi naimisiin ihmisen kanssa, jonka mielestä on oikein laskelmoida niin paljon, että haluaisi avioehdon. Mielestäni avioliittoon astutaan tarkoituksena viettää yhdessä loppuelämä ja jakaa kaikki myötä- ja vastoinkäymiset - kyllä yhteisessä elämässä pitäisi olla mielestäni sen verran luottamusta ja neuvottelukykyä, että on myös yhteinen talous. Tuntuu jotenkin pikkumaiselta rajata avioliitossa toisen omaisuus toisesta, lisäksi sehän vaikeuttaa arkea!

Eli jos mun nettovarallisuus on 250 000, ja tulevalla puolisolla ei ole varallisuutta, niin minä olen pikkumainen kun haluan pitää omat rahani itselläni myös tulevan mahdollisen eron tullen? En nyt ihan niin tyhmä ole että haluaisin lahjoittaa puolet omaisuudestani pois jos ero tulee. Niin kauan kun olemme yhdessä niin käytän tietysti rahojani yhteiseksi hyväksi. Ei se silti tarkoita että toinen voisi minun rahoillani ostaa itselleen autoja tai veneitä. Ne rahat on mun, ja kun minusta joskus aika jättää niin lapset perivät minut, eikä puoliso.

Avioehtoa voi ja kannattaa räätälöidä, siihen voi tehdä lisäehtoja. Kuninkaallisilla on pitkät ehdot jopa siitä, miten lasten saaminen kompensoidaan puolisolle. Teidän pitää myös keskustella yhteisten kustannusten jaosta, jos sinä maksat puolet kaikesta ja kaikki rahasi menevät varojasi kalliimpaan elämään miehen tehdessä sijoituksia, se ei ole reilua.

Avioerossa kannattaa huomioida, että kohtuutonta avioehtoa voidaan kohtuullistaa esim. silloin, jos toinen osapuoli on ollut pitkään kotona hoitamassa lapsia, tähän tarvitaan juristin apua. Avioehto ei siis välttämättä kerro lopullista tilannetta.