Jos ei tahdo avioehtoa, ei rakasta?

Vierailija kirjoitti:

Ole iloinen ap että mies valmis kanssasi naimisiin edes avioehdolla

No nyt tulee joltakin vanhaltapiialta todella katkeraa tekstiä! :D

Vierailija kirjoitti:

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.

On aivan eri asia pohtia tuota asiaa, kun kummallakaan ei ole sitä omaisuutta. Jos hemmetti soikoon toinen on omalla työllään tienannut rahaa tai saanut perintöä ennen parisuhdetta, niin ei se kyllä sille puolisolle kuulu ollenkaan.

Avioehtoa tehdessä kannattaa myös sopia siitä, kuinka (tulevien) lasten menot jaetaan. Ja siihen ei pidä suostua, että ne jaettaisi 50/50, vaan oikeudenmukaista olisi jakaa ne tuloihin suhteuttaen. Eli rikkaampi maksaisi euromääräisesti enemmän lapsen/lasten kuluista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.

On aivan eri asia pohtia tuota asiaa, kun kummallakaan ei ole sitä omaisuutta. Jos hemmetti soikoon toinen on omalla työllään tienannut rahaa tai saanut perintöä ennen parisuhdetta, niin ei se kyllä sille puolisolle kuulu ollenkaan.

- Juurikin näin. Minulla ja miehelläni on esim lähes kahdensadantuhannen euron varallisuusero. Jos mentäisiin naimisiin ja ero tulisi, niin ei todellakaan huvittaisi tilittää toiselle sataa tonnia... Mutta yhteisessä elämisessä minun varallisuus mahdollistaa myös miehelle paremman elintason, mutta jos erottaisiin niin tokkopa toisen elintason parantaminen on silloin enää prioriteettilistan ykkösenä.

Meille ei olisi tullut häitä, jos mies ei olisi suostunut avioehtoon. Ei olisi tullut sen jälkeen mitään muutakaan paitsi miehelle käsky kerätä kamansa ja lähteä etsimään jotain toista naista, jonka omaisuutta voi alkaa kärkkymään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.

On aivan eri asia pohtia tuota asiaa, kun kummallakaan ei ole sitä omaisuutta. Jos hemmetti soikoon toinen on omalla työllään tienannut rahaa tai saanut perintöä ennen parisuhdetta, niin ei se kyllä sille puolisolle kuulu ollenkaan.

Myös rahaan suhtautumisella ja rahan käytöllä osoitetaan rakkautta.

On vanhempia, jotka ovat sitä mieltä, että kun lapsi täyttää 18, niin sen jälkeen kaikki velvollisuudet loppuvat ja lapsen on tultava toimeen omillaan. Siis on ihan oikeasti vanhempia, jotka kokevat lapsensa vain jonkinlaisena projektina, joka on hoidettava loppuun.

Samalla tavalla on olemassa avioliitossa eläviä ihmisiä, jotka ajattelevat, että vastuu loppuu siihen, mihin avioliittokin loppuu. Että kun ero tulee, niin sen jälkeen on aivan yhdentekevää, mitä puolisolle tapahtuu. Näille ihmisille ei ole merkitystä sillä, saako puoliso eron tullessa taloudellista turvaa vai ei. Heitä ei vain kiinnosta.

Ja sitten on sellaisia ihmisiä kuin isäni, joka monin tavoin huolehti äidistäni avioeron jälkeenkin. Teki äidin taloon suuria remontteja ja maksoi ne, hoiti äitiä kun äiti sairastui parantumattomasti. Isä ei jaksanut äidin temppuilua, mutta rakkaus ei koskaan kuollut. Vaikka isäni ei eron jälkeen mitenkään hyötynyt äidistä, niin silti hän monenlaisin käytännön teoin osoitti, että kuitenkin rakastaa tätä. 

Rakkauden vilpittömyys, ehdollisuus ja ehdottomuus ovat mielenkiintoisia aiheita. Voi pohtia sitäkin, onko sopimusrakkaus edes rakkautta vai ainoastaan sujuvaan käytäntöön ja käytännön tarjoamaan nautintoon perustuva järjestely?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.

On aivan eri asia pohtia tuota asiaa, kun kummallakaan ei ole sitä omaisuutta. Jos hemmetti soikoon toinen on omalla työllään tienannut rahaa tai saanut perintöä ennen parisuhdetta, niin ei se kyllä sille puolisolle kuulu ollenkaan.

Entä sitten kun lapsia tulee kuvaan? Kun mamma on monta vuotta kotona hoitamassa miehen kupeitten hedelmää ja mies on töissä, nostaa kunnon palkkaa ja nussii sihteeriään?

On todella hyvä, että ap miettii asiaa nyt. Juuri nyt on siihen hyvä hetki ja kannattaa myös miettiä onko mies loppujen lopuksi ollenkaan sellainen, jota haluaa katsoa vielä 10-20 vuoden päästä, saati 50 vuoden päästä. Jos mies on tarkka, että hän ei maksa missään tapauksessa mistään enempää kuin sinä, niin antaisin olla, hän ei muutu siitä ikinä ja olet kusessa hänen kanssaan, kun ongelmia tulee. Ongelmiahan on ihan varmasti tulossa, jos mies ei halua huolehtia sinusta ap mitenkään, vaan hänen mielestään on ihan ok, että olet persaukinen hänen takiaan ja hän nauttii siitä vallan tunteesta. Mies nauttii kun voi rahallaan pitää sinut asioissa ja nöyränä.

Itse en voisi kuvitella avioehtoa kuin ainoastaan johonkin kumppanin suvun yritykseen tai muuhun vastaavaan.

Koko avioehdosta tulee tunne, että kumppani ei ole tosissaan yhdessä ja ei oikeasti halua jakaa koko elämäänsä kanssani.

Mulle avioliitto ja vakava parisuhde meinaa sitä, että kaikki on yhteistä, oli sitten toinen rikkaampi kuin toinen. Itse vaikka tienaisin 10t kuussa ja kumppani 2t niin olisin valmis maksamaan suurimman osan menoistamme, jotta myös kumppanilla jää rahaa säästöön. Ja voisin vaikka maksaa kaikki lomamatkatkin ja vuokrat ja kaikki.

Kamalaa olisi ajatus et ois avioehto jossa listataan kaikki oma omaisuus, eihän sitä yhessä ollessa sit kehtaa enää lainata vaikka kumppanin omistamaa autoa tai antaa kumppanin maksaa mitään omaa.

Jos avioehdon teette, niin sillä pitää tietenkin suojella molempien omaisuudet, muuten eron tai kuoleman tultua käykin niin, että varakkaampi pitää omansa, mutta varattomamman omaisuus jaetaan, tätä ansaa kaikki eivät ole tajunneet (eikä se varakkaampi ole asiasta vihjannut ...).

Aina, mutta varsinkin kattavan avioehdon alla molempien pitää huolehtia, että hänellä on tuloja ja mahdollisuus kerryttää omaa omaisuuttaan, eikä, kuten joku jo varoitti, rahoita omillaan varakkaamman elintasoa samalla kun tämä pistää saamansa edun kasvamaan korkoa vain itselleen. Varsinkin miehet haluavat asua kalliimmin, ajaa kalliilla autolla, ovat valmiimpia tekemään kalliita hankintoja kotiin ja matkustelemaan ja harrastamaan kalliimmin jos hänellä itsellään on hyvät tulot ja varallisuutta, piittaamatta siitä, että kaikkeen tähän tasapuolisesti osallistumalle naiselle jää liian vähän jos lainkaan mahdollisuutta kerryttää omaa omaisuuttaan (naisten tulot kun ovat usein alemmat, eikä koulutus, saati lasten saaminen asiaa paranna).

Ja siitä avioliitosta: niin minäkin ajattelen, että avioitumalla puolisot osoittavat itselleen, toisilleen ja kaikille muille halunsa pysyä aina yhdessä, avioliitto ei siis ole meidän kaltaisillemme vain taloudellinen sopimus, mutta kaikenkattavaa avioehtoa vaativille asia on kai sitten toisin. Tällaisten(kin) tilanteiden takia en ole suostunut avoliittoon, koska uskon, että riittävän pitkään ja rehellisesti seurustelemallakin oppii toisen tuntemaan niin, että tietää onko liitolla mahdollisuuksia onnistua.

Ap hyppii riemusta seuraavasta tiedosta: kun viisi vuotta yhdessä asumista takana olet laillisesti oikeutettu miehesi omaisuuteen eron jälkeen

Ne sijoitukset pystyy mies kätevästi tekemään ja omaa omaisuuttaan kartuttamaan kun sinä olet kotona hoitamassa lapsia ja kotia. Sitten kun mies löytää nuoremman pimatsun niin sinä jäät tyhjän päälle, kun palstamiesten kirjoitusten perusteella niiden elatusmaksujenkin maksaminen on niin vaikeaa.

Vaikuttaa minusta epäreilulta, varsinkin kun olette olleet jo 10v yhdessä. Luulisi, että mies jo olisi siinä ajassa ehtinyt varmistua tunteistasi.

Minä suostuisin ottamaan perinnön pois avioehdolla. Muuten en kyllä ymmärrä mitään erillisiä talouksia jos lapsia on tarkoitus hankkia. En todellakaan jää kotiin mahdollistamaan miehen uraa jos hän vaatii 50/50. Lapsia ei sitten tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.

On aivan eri asia pohtia tuota asiaa, kun kummallakaan ei ole sitä omaisuutta. Jos hemmetti soikoon toinen on omalla työllään tienannut rahaa tai saanut perintöä ennen parisuhdetta, niin ei se kyllä sille puolisolle kuulu ollenkaan.

Myös rahaan suhtautumisella ja rahan käytöllä osoitetaan rakkautta.

On vanhempia, jotka ovat sitä mieltä, että kun lapsi täyttää 18, niin sen jälkeen kaikki velvollisuudet loppuvat ja lapsen on tultava toimeen omillaan. Siis on ihan oikeasti vanhempia, jotka kokevat lapsensa vain jonkinlaisena projektina, joka on hoidettava loppuun.

Samalla tavalla on olemassa avioliitossa eläviä ihmisiä, jotka ajattelevat, että vastuu loppuu siihen, mihin avioliittokin loppuu. Että kun ero tulee, niin sen jälkeen on aivan yhdentekevää, mitä puolisolle tapahtuu. Näille ihmisille ei ole merkitystä sillä, saako puoliso eron tullessa taloudellista turvaa vai ei. Heitä ei vain kiinnosta.

Ja sitten on sellaisia ihmisiä kuin isäni, joka monin tavoin huolehti äidistäni avioeron jälkeenkin. Teki äidin taloon suuria remontteja ja maksoi ne, hoiti äitiä kun äiti sairastui parantumattomasti. Isä ei jaksanut äidin temppuilua, mutta rakkaus ei koskaan kuollut. Vaikka isäni ei eron jälkeen mitenkään hyötynyt äidistä, niin silti hän monenlaisin käytännön teoin osoitti, että kuitenkin rakastaa tätä. 

Rakkauden vilpittömyys, ehdollisuus ja ehdottomuus ovat mielenkiintoisia aiheita. Voi pohtia sitäkin, onko sopimusrakkaus edes rakkautta vai ainoastaan sujuvaan käytäntöön ja käytännön tarjoamaan nautintoon perustuva järjestely?

Juuri näin. Itse luotan siihen, että avopuolisoni hoitaa minua ja huolehtii minusta käytännön teoin tarvittaessa, aivan kuten itse huolehdin hänestä tarvittaessa. Rahaa siihen ei tarvitse sotkea millään tavalla, eli meillä on omat tulot ja tilit ja omaisuudet ja velat. Ja jos menisimme naimisiin niin tekisimme avioehdon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millaisen avioehdon?

Minulta rajattaisiin pois kaikki olemassa oleva omaisuus ja lisäksi sijoitusomaisuus, joka miehelle kertyy avioliiton aikana.

Mies siis sitoutuisi osallistumaan yhteisen arjen maksamiseen tasaveroisesti, mutta kaiken muun tahtoisi pitää itsellään. 

Jos teillä on tarkoitus hankkia lapsia, niin avioehtoon pitää kirjoittaa, että mies tekee tismalleen puolet lasten- ja kodinhoidosta. Mies ei voi laistaa velvollisuuksistaan töihin vedoten, muuten hänen varallisuuden kasvu tehdään sinun kustannuksella. Luultavasti saat tehdä kaiken yksin, kun mies käyttää aikansa varallisuutensa lisäämiseen.

Enpä usko, että ap antaisi miehen jäädä kotiin hoitamaan lapsia, vaikka tämä itse sitä ehdottaisi.

Puhuinko minä mitään vanhempain- tai hoitovapaasta? Ei vaan siitä, että lapsen hoitoon vieminen ja hoidosta hakeminen pitää mennä tasan. Mies ei jää ylitöihin, kun päiväkoti menee tiettyyn aikaan kiinni. Mies tuskin jaksaa pitkän työpäivän päälle siivota omaa osuuttaan, joten siinä tapauksessa mies lyhentää päivää eikä tee niin, että nainen tekee miehen osuuden. Tuosta tulee miehellekin melko monta vuotta sumplimista, kun otetaan huomioon pikkukoululaisen lomat ja sairastumiset.

Kun menin vaimoni kanssa naimisiin, niin olin omaisuuteni tehnyt paljon ennen häntä. Avioehto oli täysin selvä asia, mutta kaikki mitä ollaan liiton aikana hommattu, niin se jaetaan. Tosin en ota yhtään mitään vaan vaimo saa viedä kaiken mitä ollaan yhdessä hankittu, koska ostaisin joka tapauksessa kaikki uusiksi. Tällä hetkellä vaimon omat raha-asiat on hyvällä mallilla, kun opetin häntä sijoittamaan, joten ei hän tyhjä tasku ole.

Ap kuulostaa klassiselta Aasia-parodialta. Mii lav juu! Mii lav joor manii!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tahtoo avioehdon ei luota, saati sitten rakasta.

No minä ehdottomasti halusin avioehdon, koska ei ollut mitään mielenkiintoa miehen ennen avioliittoamme hankkimaansa ja saamaansa omaisuuteen. Minulle vaan täysin itsestään selvä asia, että näin tehdään. 

Ei mullakaan ollut, mutta avioehtoa ei silti tehty koska luotimme toistemme rehellisyyteen ja oikeustajuun täysin ja ehdottomasti - muunlaisen ihmisen kanssa ei kumpikaan olisi mennyt naimisiin. Ja kun ero 10 vuotta myöhemmin tuli, ei tullut edelleenkään mieleenkään vaatia senttiäkään miehen ennen liittoa hankkimasta omaisuudesta itselleni. Nähkääs kun sitä omaisuutta ei ole PAKKO pistää puoliksi, vaikkei avioehtoa olisi. Itselleni avioehdon laatiminen on ehdottomasti luottamuskysymys - jos itse nykyisessä suhteessani varakkaampana tuntisin tarvetta vaatia avioehtoa, toteaisin että enpä tekisi epäluotettavana pitämälläni miehellä muutenkaan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ap hyppii riemusta seuraavasta tiedosta: kun viisi vuotta yhdessä asumista takana olet laillisesti oikeutettu miehesi omaisuuteen eron jälkeen

Ei kannata hyppiä koska tuo on täysin väärä tieto. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Mitä ihmettä höpötät. Ei omaisuus sulle tule. Se menee lapsille. Leski ei peri.

Kyllä perii jos tekee testamentin niin että lapsi saa vaan lakiosuuden. Me on tehty näin koska lapselle riittää aivan hyvin se lakiosuus koska miehelläni on paljon varallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.

On aivan eri asia pohtia tuota asiaa, kun kummallakaan ei ole sitä omaisuutta. Jos hemmetti soikoon toinen on omalla työllään tienannut rahaa tai saanut perintöä ennen parisuhdetta, niin ei se kyllä sille puolisolle kuulu ollenkaan.

Myös rahaan suhtautumisella ja rahan käytöllä osoitetaan rakkautta.

On vanhempia, jotka ovat sitä mieltä, että kun lapsi täyttää 18, niin sen jälkeen kaikki velvollisuudet loppuvat ja lapsen on tultava toimeen omillaan. Siis on ihan oikeasti vanhempia, jotka kokevat lapsensa vain jonkinlaisena projektina, joka on hoidettava loppuun.

Samalla tavalla on olemassa avioliitossa eläviä ihmisiä, jotka ajattelevat, että vastuu loppuu siihen, mihin avioliittokin loppuu. Että kun ero tulee, niin sen jälkeen on aivan yhdentekevää, mitä puolisolle tapahtuu. Näille ihmisille ei ole merkitystä sillä, saako puoliso eron tullessa taloudellista turvaa vai ei. Heitä ei vain kiinnosta.

Ja sitten on sellaisia ihmisiä kuin isäni, joka monin tavoin huolehti äidistäni avioeron jälkeenkin. Teki äidin taloon suuria remontteja ja maksoi ne, hoiti äitiä kun äiti sairastui parantumattomasti. Isä ei jaksanut äidin temppuilua, mutta rakkaus ei koskaan kuollut. Vaikka isäni ei eron jälkeen mitenkään hyötynyt äidistä, niin silti hän monenlaisin käytännön teoin osoitti, että kuitenkin rakastaa tätä. 

Rakkauden vilpittömyys, ehdollisuus ja ehdottomuus ovat mielenkiintoisia aiheita. Voi pohtia sitäkin, onko sopimusrakkaus edes rakkautta vai ainoastaan sujuvaan käytäntöön ja käytännön tarjoamaan nautintoon perustuva järjestely?

Juuri näin. Itse luotan siihen, että avopuolisoni hoitaa minua ja huolehtii minusta käytännön teoin tarvittaessa, aivan kuten itse huolehdin hänestä tarvittaessa. Rahaa siihen ei tarvitse sotkea millään tavalla, eli meillä on omat tulot ja tilit ja omaisuudet ja velat. Ja jos menisimme naimisiin niin tekisimme avioehdon.

Vai tahdotko avioehdon sittenkin sen vuoksi, ettet luota mieheesi avioerotilanteessa? Turhahan papereita on etukäteen tehdä, jos kerran luottaa siihen, että erotilanteessa asiat hoituvat oikeudenmukaisesti tai että eroa ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Mitä ihmettä höpötät. Ei omaisuus sulle tule. Se menee lapsille. Leski ei peri.

Kyllä perii jos tekee testamentin niin että lapsi saa vaan lakiosuuden. Me on tehty näin koska lapselle riittää aivan hyvin se lakiosuus koska miehelläni on paljon varallisuutta.

Tässä puhuttiin avioehdosta, ei testamentista. Miksi sinulle ei riitä oma osuutesi?