Jos ei tahdo avioehtoa, ei rakasta?

Rakastaminen tarkoittaa olet valmis joustamaan hänen takiaan.

Käytännössä monet jotka ovat vaatineet avioehtoa, kuitenkin antoivat tasinkoa vaikka puoliso tuotti paljon  mielipahaa, nähty kokemuksella.

Joten mies ei tee väärin.

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Ite en edes menis naimisiin ilman avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Miehesi perintö menee lain mukaan suoraan lapsillenne sinusta tai avioehdoista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millaisen avioehdon?

Minulta rajattaisiin pois kaikki olemassa oleva omaisuus ja lisäksi sijoitusomaisuus, joka miehelle kertyy avioliiton aikana.

Mies siis sitoutuisi osallistumaan yhteisen arjen maksamiseen tasaveroisesti, mutta kaiken muun tahtoisi pitää itsellään. 

Miksi sinulla pitäisi olla oikeus hänen olemassa olevaan omaisuuteensa ja sijoitusomaisuuteen?

Eihän minulla tarvitse, mutta mietin vain, että rakastanko miestä sittenkään. Ehkä olen kiintynyt omakotitaloon, kauniiseen mökkiin ja lomamatkoihin ja jotenkin ruvennut laskelmoimaan, että miehen naimalla saan tietyn elintason. Jos siitä täytyy palata takaisin ahtaaseen vuokraluukkuun, se on kieltämättä kova kolaus.

Toinen asia on sitten se, että tämä on minulle myös tunnepuolen asia. En pääse irti ajatuksesta, että avioehdolla valmistellaan ero. Sitä vartenhan se kai yleensä laaditaan.

Ehto laaditaan eroa varten, mutta ero tulee jos on tullakseen oli ehto tai ei. Ihan sama kuin turvavyön kiinnitys: et kiinnitä sitä koska varmasti joudut onnettomuuteen vaan sen varalta.

Juuri näin. Eikä turvavyön laittaminen symboloi sitä, että et luota kuskin ajotaitoon.

Turvavyön käyttö on pakollista lakisääteisesti, avioehto ei.

Vierailija kirjoitti:

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Minä otin. Tuli eräänä iltana sellainen tunne, että rakastan miestäni aivan valtavasti ja tahdon kertoa siitä avioliitolla muille. Tunne oli hyökymäinen läikähdys.

Nyt kun mies tahtoo avioehdon, tunteesta kuitenkin katosi kaikki kauneus. Nyt tämä tuntuu enää käytännön järjestelyltä, joka ei eroa mitenkään entisestä ja jolla ei siksi ole mitään merkitystä. Ihan sama jatkaa avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Minä otin. Tuli eräänä iltana sellainen tunne, että rakastan miestäni aivan valtavasti ja tahdon kertoa siitä avioliitolla muille. Tunne oli hyökymäinen läikähdys.

Nyt kun mies tahtoo avioehdon, tunteesta kuitenkin katosi kaikki kauneus. Nyt tämä tuntuu enää käytännön järjestelyltä, joka ei eroa mitenkään entisestä ja jolla ei siksi ole mitään merkitystä. Ihan sama jatkaa avoliitossa.

Sulle kauneus on todellakin sitä, että saat miehen rahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Mitä ihmettä höpötät. Ei omaisuus sulle tule. Se menee lapsille. Leski ei peri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Minä otin. Tuli eräänä iltana sellainen tunne, että rakastan miestäni aivan valtavasti ja tahdon kertoa siitä avioliitolla muille. Tunne oli hyökymäinen läikähdys.

Nyt kun mies tahtoo avioehdon, tunteesta kuitenkin katosi kaikki kauneus. Nyt tämä tuntuu enää käytännön järjestelyltä, joka ei eroa mitenkään entisestä ja jolla ei siksi ole mitään merkitystä. Ihan sama jatkaa avoliitossa.

Sulle kauneus on todellakin sitä, että saat miehen rahat.

Minulle kauneus on sitä, että sitoudutaan toiseen ihmiseen ehdoitta. 

Tämä on jotenkin sama asia kuin se, että toisen rinnalla sitoudutaan kulkemaan, vaikka hän sairastuisi vakavasti (psyykkisesti) ja omasta elämästä joutuisi siksi uhraamaan paljon puolison hyvinvoinnin tukemiseksi.

Ehkä on niin, että pyyteetön rakkaus toteutuu vain vanhemman ja lapsen välillä. Puolisoon kohdistuva rakkaus lienee aina jotenkin laskelmoivaa. Nykyään kai jo laaditaan sopimuksia siitäkin, että vakavan sairastumisen tai vammautumisen jälkeen puoliso jätetään, jottei omakin elämä menisi hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Minä otin. Tuli eräänä iltana sellainen tunne, että rakastan miestäni aivan valtavasti ja tahdon kertoa siitä avioliitolla muille. Tunne oli hyökymäinen läikähdys.

Nyt kun mies tahtoo avioehdon, tunteesta kuitenkin katosi kaikki kauneus. Nyt tämä tuntuu enää käytännön järjestelyltä, joka ei eroa mitenkään entisestä ja jolla ei siksi ole mitään merkitystä. Ihan sama jatkaa avoliitossa.

Sulle kauneus on todellakin sitä, että saat miehen rahat.

Minulle kauneus on sitä, että sitoudutaan toiseen ihmiseen ehdoitta. 

Tämä on jotenkin sama asia kuin se, että toisen rinnalla sitoudutaan kulkemaan, vaikka hän sairastuisi vakavasti (psyykkisesti) ja omasta elämästä joutuisi siksi uhraamaan paljon puolison hyvinvoinnin tukemiseksi.

Ehkä on niin, että pyyteetön rakkaus toteutuu vain vanhemman ja lapsen välillä. Puolisoon kohdistuva rakkaus lienee aina jotenkin laskelmoivaa. Nykyään kai jo laaditaan sopimuksia siitäkin, että vakavan sairastumisen tai vammautumisen jälkeen puoliso jätetään, jottei omakin elämä menisi hukkaan.

Oletko siis sitä mieltä, että nyt et ole sitoutunut mieheesi ja kulkemaan hänen rinnallaan, koska olette ”vain” avoliitossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Minä otin. Tuli eräänä iltana sellainen tunne, että rakastan miestäni aivan valtavasti ja tahdon kertoa siitä avioliitolla muille. Tunne oli hyökymäinen läikähdys.

Nyt kun mies tahtoo avioehdon, tunteesta kuitenkin katosi kaikki kauneus. Nyt tämä tuntuu enää käytännön järjestelyltä, joka ei eroa mitenkään entisestä ja jolla ei siksi ole mitään merkitystä. Ihan sama jatkaa avoliitossa.

Sulle kauneus on todellakin sitä, että saat miehen rahat.

Minulle kauneus on sitä, että sitoudutaan toiseen ihmiseen ehdoitta. 

Tämä on jotenkin sama asia kuin se, että toisen rinnalla sitoudutaan kulkemaan, vaikka hän sairastuisi vakavasti (psyykkisesti) ja omasta elämästä joutuisi siksi uhraamaan paljon puolison hyvinvoinnin tukemiseksi.

Ehkä on niin, että pyyteetön rakkaus toteutuu vain vanhemman ja lapsen välillä. Puolisoon kohdistuva rakkaus lienee aina jotenkin laskelmoivaa. Nykyään kai jo laaditaan sopimuksia siitäkin, että vakavan sairastumisen tai vammautumisen jälkeen puoliso jätetään, jottei omakin elämä menisi hukkaan.

Oletko siis sitä mieltä, että nyt et ole sitoutunut mieheesi ja kulkemaan hänen rinnallaan, koska olette ”vain” avoliitossa?

Sitoutumiseen tarvitaan kaksi. Siksi suhde on nimeltään parisuhde. Pelkästään toisen kumppanin heittäytyminen ei riitä. Kummankin täytyy tahtoa likistyä toisiaan vasten ja pitää toisistaan huolta.

Heti kun toinen osapuoli osoittaa vetäytymistä tai laskelmointia, myös toinen osapuoli rupeaa vetäytymään ja laskelmoimaan, koska perusturvallisuuden yllä pitäminen vaatii sitä. Tämä kai se parisuhteen vaikeus on.

Juuri tällä hetkellä en tunnetasolla tiedä, kuinka sitoutunut mieheeni olen, koska minusta tuntuu, että mies ei ole erityisen sitoutunut minuun. Hän saa minulta seksiä ja olen hänelle ihan mukavaa seuraa, mutta koska minusta tuntuu, että olen korvattavissa, omakin sitoutumiseni on vajavaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Tuo nyt vielä puuttuisi, että edes yrittäisit kavaltaa lastesi perinnön!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kumpi teistä otti puheeksi naimisiinmenemisen? Ja miksi juuri nyt 10 vuoden jälkeen?

Minä otin. Tuli eräänä iltana sellainen tunne, että rakastan miestäni aivan valtavasti ja tahdon kertoa siitä avioliitolla muille. Tunne oli hyökymäinen läikähdys.

Nyt kun mies tahtoo avioehdon, tunteesta kuitenkin katosi kaikki kauneus. Nyt tämä tuntuu enää käytännön järjestelyltä, joka ei eroa mitenkään entisestä ja jolla ei siksi ole mitään merkitystä. Ihan sama jatkaa avoliitossa.

Sulle kauneus on todellakin sitä, että saat miehen rahat.

Minulle kauneus on sitä, että sitoudutaan toiseen ihmiseen ehdoitta. 

Tämä on jotenkin sama asia kuin se, että toisen rinnalla sitoudutaan kulkemaan, vaikka hän sairastuisi vakavasti (psyykkisesti) ja omasta elämästä joutuisi siksi uhraamaan paljon puolison hyvinvoinnin tukemiseksi.

Ehkä on niin, että pyyteetön rakkaus toteutuu vain vanhemman ja lapsen välillä. Puolisoon kohdistuva rakkaus lienee aina jotenkin laskelmoivaa. Nykyään kai jo laaditaan sopimuksia siitäkin, että vakavan sairastumisen tai vammautumisen jälkeen puoliso jätetään, jottei omakin elämä menisi hukkaan.

Oletko siis sitä mieltä, että nyt et ole sitoutunut mieheesi ja kulkemaan hänen rinnallaan, koska olette ”vain” avoliitossa?

Sitoutumiseen tarvitaan kaksi. Siksi suhde on nimeltään parisuhde. Pelkästään toisen kumppanin heittäytyminen ei riitä. Kummankin täytyy tahtoa likistyä toisiaan vasten ja pitää toisistaan huolta.

Heti kun toinen osapuoli osoittaa vetäytymistä tai laskelmointia, myös toinen osapuoli rupeaa vetäytymään ja laskelmoimaan, koska perusturvallisuuden yllä pitäminen vaatii sitä. Tämä kai se parisuhteen vaikeus on.

Juuri tällä hetkellä en tunnetasolla tiedä, kuinka sitoutunut mieheeni olen, koska minusta tuntuu, että mies ei ole erityisen sitoutunut minuun. Hän saa minulta seksiä ja olen hänelle ihan mukavaa seuraa, mutta koska minusta tuntuu, että olen korvattavissa, omakin sitoutumiseni on vajavaista.

Ok. Edelleenkään et saa minua vakuuttuneeksi, että et olisi miehen rahojen perässä. No, tuskin mies hirveästi menettää, jos sinä lähdet tuosta suhteesta. Hän voi jopa löytää uuden naisen ja hän voi mennä jopa naimisiinkin joskus tämän naisen kanssa. Avioehdolla.

Avioehto voi olla ok, mutta sen pitää olla molemmille reilu. Esim jos toinen on perheen takia luopunut tuloistaan, ja tinkinyt urakehityksestään, sen pitää näkyä avioehdossa.

Mies, joka ei halua avioehdon suojelevan myös vaimoa ja päin vastoin, ei rakasta toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Mitä ihmettä höpötät. Ei omaisuus sulle tule. Se menee lapsille. Leski ei peri.

Tietenkin leski voi periä jos niin sovitaan.

Ole iloinen ap että mies valmis kanssasi naimisiin edes avioehdolla

Jos ei halua avioehtoa, haluaa suojella sitä minkä on ITSE hankkinut ja tienannut. Etsi toinen mies jos haluat omaisuutta kupata.

Haluat vain kupata miesparan omaisuuden . Häpeä, lehmä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.

En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.

Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.

Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin

Mitä ihmettä höpötät. Ei omaisuus sulle tule. Se menee lapsille. Leski ei peri.

Tietenkin leski voi periä jos niin sovitaan.

Onko tuo oikein?

Sinun kannattaa tutustua lakimiehen kanssa erilaisiin avioehtopykäliin ja teettr sitten juuri teille sopivan avioehdon. Samaan syssyyn voitte tehdä myös testamentit. Mietit siis asiantuntijan kanssa tarkkaan mitä kannattaa ja mitä ei kannata avioehto on laittaa ja älä kirjoita mitään, jos et ymmärrä asiaa.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 20 vuotta ja meillä ei ole avioehtoa. Puhuimme siitä kyllä, mutta koska kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta silloin ja ensimmäinen lapsi oli jo tuloillaan, niin emme lähteneet maalaamaan piruja seinille. Meistä kumpikaan ei katsonut avioehtoa sittenkään tarpeelliseksi. Varsinkin mieheni, jolla on korkeampi koulutus, oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse ja hän on sellainen sydämellään ajatteleva ihminen.

On aivan sama mitä muut sanovat, mutta itselleni avioehto olisi ollut jonkunlainen epäluottamuslause, joten olisin miettinyt sen paperin todella tarkkaan ja kaikin mahdollisin puolin. Tyhmyys ei kannata ikinä.