Lue keskustelun säännöt.
Jos ei tahdo avioehtoa, ei rakasta?
29.10.2019 |
Miesystäväni on lähtökohtaisesti varakas ja lisäksi hänellä on hyväpalkkainen työ. Minä olen pienipalkkainen hoitaja tavallisesta duunariperheestä.
Mies tahtoo tiukan avioehdon. Kun kyseenalaistin sen, mies kehotti miettimään, rakastanko oikeasti häntä vai hänen omaisuuttaan.
Kyllä minä miestä rakastan oikein kovasti, mutta silti tämä tuntuu jostain syystä hankalalta.
Ehkä en rakasta sittenkään. Ehkä olen 10 yhteisen vuoden aikana mennyt itsekin sekaisin siitä, olenko kiintynyt mieheen vai omaisuuteen.
Onko kohtalotovereita? Pitäisikö sittenkin jättää häät pitämättä? Kutsujakaan ei ole vielä lähetetty.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
No kyllä minä olen mennyt ihan rakkaudesta naimisiin, enkä sen vuoksi, että kaikki jaetaan.
Voinhan minäkin jatkaa rakkaudesta tässä avoliitossa.
Minusta avioliiton idea on nimenomaan symbolinen. Avioliiton solmimalla puolisot kertovat toisilleen ja suvulle ja läheisilleen, että rakastamme toisiamme niin paljon, että tahdomme muuttua yhdeksi ja jakaa jatkossa aivan kaiken niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijoituskohta on kohtuuton jos sinä tulet jakamaan nyt miehen nykyisiä kuluja niin, että hänellä on jatkossa enemmän rahaa sijoittamiseen, kun taas sinä käytät pienen palkkasi kokonaan palkkatasoasi kalliimman yhteiselämänne rahoittamiseen.
Niin, toisaalta miehelläni on takanaan pitkät opinnot ja valtavasti tulotason nostamiseksi tehtyä työtä. Minä olin koulussa sellainen tasainen tekijä ilman kunnianhimoa.
Kun on tulotasonsa valinnut, miksi puolison pitäisi sitä nostaa? Tämä on miehen näkemys, joka sinänsä on looginen.
Miksi ihmeessä mennä naimisiin, jos ei olla perhettä, perhe on yksikkö, jonka elintaso on yhteinen, ei niin, että toinen sijoittelee ja toinen ei pysty mitään säästämään.
Ymmärrän avioehdon, jossa rajataan sukutila ja perinnöt, mutta en liiton aikana ansaittua.
Tuollainen "sijoittaja" ei rakasta kuin rahojaan, mieti sitä.
Vierailija kirjoitti:
Haluaako mies siis naimisiin pitkän avoilun jälkeen? Kun nykyään avoerossakin voi joutua maksamaan ositusta, niin vois ajatella, että mies yrittää nyt saada aikaan sen poistumisen. Konsultoisin lakimiestä kaikista vaikutuksista.
Lakimies on kaikille ostettavissa oleva palvelu ja siihen kannattaa sijoittaa puolin ja toisin, niin asiat ovat selvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijoituskohta on kohtuuton jos sinä tulet jakamaan nyt miehen nykyisiä kuluja niin, että hänellä on jatkossa enemmän rahaa sijoittamiseen, kun taas sinä käytät pienen palkkasi kokonaan palkkatasoasi kalliimman yhteiselämänne rahoittamiseen.
Niin, toisaalta miehelläni on takanaan pitkät opinnot ja valtavasti tulotason nostamiseksi tehtyä työtä. Minä olin koulussa sellainen tasainen tekijä ilman kunnianhimoa.
Kun on tulotasonsa valinnut, miksi puolison pitäisi sitä nostaa? Tämä on miehen näkemys, joka sinänsä on looginen.
Ei nyt puhutakaan tulotasosta, vaan siitä, että miehesi odottaa sinun mahdollistavan hänen oman menotasonsa, vaikka samalla syntyy tilanne jossa sinun tulotasosi on pienempi kuin menotasonne sallisi. Mies siis saa pitää oman elintasonsa sinun rahoittaessa sitä, mutta velvoittaa sinut elämään yli sen minkä tulosi sallisivat. Tai siis niin ettei sinulle ole mahdollista saada jäämään mitään säästöön.
Kuvitteellinen esimerkki: asutte isossa talossa jossa vuokra on vaikka 3000e kuussa. Sinä maksat puolet, mies puolet. Sinun nettopalkkasi on 1800e/kk, miehen 7000e/kk. Et saa mitään jäämään säästöön, mutta mies saa tuhansia euroja.
Jos asuisit yksin voisit asua vaikka kivassa kaksiossa 800e/kk, jolloin käytettävissä olevat varasi kasvaisivat 700e/kk.
Jos asusitte yhdessä sinun tulojesi mukaisesti eikä miehen, voisitte asua vaikka 1200e/kk maksavassa asunnossa, jolloin taas sinulle jäisi merkittävästi enemmän rahaa kuin asumalla miehen elintason mukaisessa 3000e talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
No kyllä minä olen mennyt ihan rakkaudesta naimisiin, enkä sen vuoksi, että kaikki jaetaan.
Voinhan minäkin jatkaa rakkaudesta tässä avoliitossa.
Minusta avioliiton idea on nimenomaan symbolinen. Avioliiton solmimalla puolisot kertovat toisilleen ja suvulle ja läheisilleen, että rakastamme toisiamme niin paljon, että tahdomme muuttua yhdeksi ja jakaa jatkossa aivan kaiken niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
Muuttua yhdeksi? On sulla oudot ajatukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yleinen asenneilmapiiri on sellainen, joka tästäkin ketjusta huokuu, niin en yhtään ihmettele, miksi 60% avioliitoista päättyy eroon.
Vierailija kirjoitti:
Jos tahtoo avioehdon ei luota, saati sitten rakasta.
Ei.
Jos ei tahdo avioehtoa, niin toisen raha oikeasti kiinnostaa.
Kaksi yhtä köyhää/varakasta menee naimisiin, toinen on uskollinen ja toinen pettää. Uskollisesta tulee yllättäen erittäin rikas ja PETTÄJÄ on käsi ojossa ottamassa pettämänsä ihmisen rahoja. Ei ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
Koskaan et voi tietää mitä pyrkimyksiä ja päähänpinttymiä puolisossasi voi nousta. Asiat voi mennä huonoon suuntaan monin tavoin. Yhtäkkiä asiat ei enää menekään, kuten oikeasti kuuluisi mennä.
Vaikkette menisikään naimisiin, niin tämä asia tulee olemaan mielissänne tästä eteenpäin. Sinä ja sinun symboliset ajatuksesi ja miehen ajattelu, että oletkin oikeasti vain rahan perässä. Ei lupaa hyvää avoliitollennekaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
No kyllä minä olen mennyt ihan rakkaudesta naimisiin, enkä sen vuoksi, että kaikki jaetaan.
Voinhan minäkin jatkaa rakkaudesta tässä avoliitossa.
Minusta avioliiton idea on nimenomaan symbolinen. Avioliiton solmimalla puolisot kertovat toisilleen ja suvulle ja läheisilleen, että rakastamme toisiamme niin paljon, että tahdomme muuttua yhdeksi ja jakaa jatkossa aivan kaiken niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
Alunperinhan tuo ei ollut avioliiton tarkoitus, vaan se oli talousliitto, jossa sukujen maita ja tiloja saatiin kasvatettua. Sittne joku keksi tuoda siihen rakkauden ja nyt ajan kuluessa on huomattu, että usein rakkaus on katoavaista ja samalla alkoi kadota niitä tilojakin, joten piti keksiä avioehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijoituskohta on kohtuuton jos sinä tulet jakamaan nyt miehen nykyisiä kuluja niin, että hänellä on jatkossa enemmän rahaa sijoittamiseen, kun taas sinä käytät pienen palkkasi kokonaan palkkatasoasi kalliimman yhteiselämänne rahoittamiseen.
Niin, toisaalta miehelläni on takanaan pitkät opinnot ja valtavasti tulotason nostamiseksi tehtyä työtä. Minä olin koulussa sellainen tasainen tekijä ilman kunnianhimoa.
Kun on tulotasonsa valinnut, miksi puolison pitäisi sitä nostaa? Tämä on miehen näkemys, joka sinänsä on looginen.
Suomen laki sanoo, että puolisoa kohtaan on elatusvelvollisuus, mikä puoliso antaa toisen kärvistellä rahapulassa, huonommassa elintasossa kuin itse, itsekäs paskiainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijoituskohta on kohtuuton jos sinä tulet jakamaan nyt miehen nykyisiä kuluja niin, että hänellä on jatkossa enemmän rahaa sijoittamiseen, kun taas sinä käytät pienen palkkasi kokonaan palkkatasoasi kalliimman yhteiselämänne rahoittamiseen.
Niin, toisaalta miehelläni on takanaan pitkät opinnot ja valtavasti tulotason nostamiseksi tehtyä työtä. Minä olin koulussa sellainen tasainen tekijä ilman kunnianhimoa.
Kun on tulotasonsa valinnut, miksi puolison pitäisi sitä nostaa? Tämä on miehen näkemys, joka sinänsä on looginen.
Suomen laki sanoo, että puolisoa kohtaan on elatusvelvollisuus, mikä puoliso antaa toisen kärvistellä rahapulassa, huonommassa elintasossa kuin itse, itsekäs paskiainen.
Tästähän ei nyt ollut kysymys ap:n tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä avioehtoon riittää se että kumpikin pitäköön omat omaisuutensa ja mahdolliset velat. Yhteiset hankinnat neuvoteltavissa, niitä emme liiemmin tehneet asuntoa lukuun ottamatta ja siinäkin toinen voi tarvittaessa ostaa toisen osuuden. Mutta suhteessa menee hyvin eikä avioehdossa tarve tehdä numeroa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis millaisen avioehdon?
Minulta rajattaisiin pois kaikki olemassa oleva omaisuus ja lisäksi sijoitusomaisuus, joka miehelle kertyy avioliiton aikana.
Mies siis sitoutuisi osallistumaan yhteisen arjen maksamiseen tasaveroisesti, mutta kaiken muun tahtoisi pitää itsellään.
Miksi sinulla pitäisi olla oikeus hänen olemassa olevaan omaisuuteensa ja sijoitusomaisuuteen?
Eihän minulla tarvitse, mutta mietin vain, että rakastanko miestä sittenkään. Ehkä olen kiintynyt omakotitaloon, kauniiseen mökkiin ja lomamatkoihin ja jotenkin ruvennut laskelmoimaan, että miehen naimalla saan tietyn elintason. Jos siitä täytyy palata takaisin ahtaaseen vuokraluukkuun, se on kieltämättä kova kolaus.
Toinen asia on sitten se, että tämä on minulle myös tunnepuolen asia. En pääse irti ajatuksesta, että avioehdolla valmistellaan ero. Sitä vartenhan se kai yleensä laaditaan.
Ehto laaditaan eroa varten, mutta ero tulee jos on tullakseen oli ehto tai ei. Ihan sama kuin turvavyön kiinnitys: et kiinnitä sitä koska varmasti joudut onnettomuuteen vaan sen varalta.
Juuri näin. Eikä turvavyön laittaminen symboloi sitä, että et luota kuskin ajotaitoon.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi avioehtoa ei tekisi.
Joskus avioehdon kanssa voi käydä huonosti.
Tämä seuraava kertomus on tosi.
Työssäkäyvä nainen tapasi miehen, jolla oli maatila. Pari ihastui ja rakastui(?) ja meni naimisiin.
Naimisiin menon ehtona oli avioehto . Tämän olisi voimassa seuraavat viisi vuotta ja raukeaisi sen jälkeen, jos avioliitto jatkuisi.
Nainen jätti työnsä ja alkoi tehdä työtä tilalla. Hän huolehti navettahommat, kaikki sisätyöt/kotityöt ja osan peltohommista.
Avioliitto kesti lähes 40v ja päättyi miehen kuolemaan.
Perunkirjoituksesta selvisi, että avioehto oli edelleen voimassa ja naiselle ei jäänyt mitään. Koko omaisuus siirtyi heidän yhteiselle lapselleen. Nainen oli siis tehnyt töitä ruokapalkalla. Eläkettäkään ei tietenkään kertynyt, koska mies ei ollut sitä maksanut ja maatilan tuotto oli mennyt kokonaisuudessaan miehen tilille.
Tulee kyllä mieleen, oliko mies rakastanut vaimoaan, kun hänelle tuollaisen tempun pystyi tekemään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
No kyllä minä olen mennyt ihan rakkaudesta naimisiin, enkä sen vuoksi, että kaikki jaetaan.
Voinhan minäkin jatkaa rakkaudesta tässä avoliitossa.
Minusta avioliiton idea on nimenomaan symbolinen. Avioliiton solmimalla puolisot kertovat toisilleen ja suvulle ja läheisilleen, että rakastamme toisiamme niin paljon, että tahdomme muuttua yhdeksi ja jakaa jatkossa aivan kaiken niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
Alunperinhan tuo ei ollut avioliiton tarkoitus, vaan se oli talousliitto, jossa sukujen maita ja tiloja saatiin kasvatettua. Sittne joku keksi tuoda siihen rakkauden ja nyt ajan kuluessa on huomattu, että usein rakkaus on katoavaista ja samalla alkoi kadota niitä tilojakin, joten piti keksiä avioehto.
Ehkä se noin on, mutta mitä enemmän tätä asiaa ajattelen, sitä enemmän tuntuu, että erilaisilla sopimuksilla ja järjestelyillä avoliiton ja avioliiton ero on käytännössä häivytetty. Jos omaisuuskin jaetaan jo ennen avioitumista, niin eikö sitten ole ihan sama jatkaa avoliitossa?
Jääkö avioliitolle yhteiskunnallisena insituutiona ja symbolisena eleenä muuta merkitystä kuin bileet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi avioehtoa ei tekisi.
Joskus avioehdon kanssa voi käydä huonosti.
Tämä seuraava kertomus on tosi.
Työssäkäyvä nainen tapasi miehen, jolla oli maatila. Pari ihastui ja rakastui(?) ja meni naimisiin.
Naimisiin menon ehtona oli avioehto . Tämän olisi voimassa seuraavat viisi vuotta ja raukeaisi sen jälkeen, jos avioliitto jatkuisi.
Nainen jätti työnsä ja alkoi tehdä työtä tilalla. Hän huolehti navettahommat, kaikki sisätyöt/kotityöt ja osan peltohommista.
Avioliitto kesti lähes 40v ja päättyi miehen kuolemaan.
Perunkirjoituksesta selvisi, että avioehto oli edelleen voimassa ja naiselle ei jäänyt mitään. Koko omaisuus siirtyi heidän yhteiselle lapselleen. Nainen oli siis tehnyt töitä ruokapalkalla. Eläkettäkään ei tietenkään kertynyt, koska mies ei ollut sitä maksanut ja maatilan tuotto oli mennyt kokonaisuudessaan miehen tilille.
Tulee kyllä mieleen, oliko mies rakastanut vaimoaan, kun hänelle tuollaisen tempun pystyi tekemään?
? Nainen on allekirjoittanut avioehdon silloin. Hän ei sitten ilmeisesti ole lukenut avioehdon ehtoja ennen allekirjoittamista. Mitään muutoksia sopimukseen kumpikaan EI VOI tehdä ilman toisen hyväksyntää ja alkekirjoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto hyvä asia, jos rakastat ap nimenomaan ehdoitta miestäsi olet valmis avioehtoon.
En vain voi mitään tunteelle, että avioehto vie idean avioliiton ideasta, johon kuuluu ihan kaiken jakaminen ja täydellinen luottamus ja avoimuus.
Voin minä avoliitossa jatkaa, ei siinä mitään. Mutta jos avioliiton solmimisesta katoavat tunnesyyt, niin miksi sitten edes mennä naimisiin? Voimmehan elää yhdessä tässä nykyisessä liitossa sen minkä se kestää.
Meillä yhteisiä lapsia ja suhde onnellinen. Avioliitossa ei vielä kun ensin asuntoon säästetään mutta avioehto onnellisesta parisuhteesta ja perhe-elämästä huolimatta silti tehtäisiin. Avioehdossa vaan käydään läpi se mitä kumpikin avioliitossa haluaa ja jos vaikka joskus leskeksi jäisin niin puolestani miehen perintö menköön suoraan lapsillemme ilman että jälkikasvultamme välistä ottaisin
Ei sinulla edes ole oikeutta ottaa miehen perintöön. Se menee aina lapsille, paitsi jos sinun oma omaisuutesi on merkittävästi pienempi ja olet lesken oikeuden perusteella oikeutettu tasinkoon.
Itse suostuisin sellaiseen avioehtoon, jossa huomioitaisiin toisen uran luonnin mahdollistaminen perhevapaiden/lasten kotonahoitamisen aikana, koska sille kotiin jäävälle ne vapaat ovat taloudellinen tappio (mikäli perhevapaita ei jaeta tasan, tämäkin olisi minulle OK).