Lue keskustelun säännöt.
Oletteko ohjanneet teinienne seurustelukuvioita yhtään? Annatteko valita täysin vapaasti?
29.10.2019 |
Teini on tutustunut poikaan, joka on ihan kiva, mutta jotenkin täysin eri maailmasta kuin meidän perhe. Tiedän, että kuulostan idiootilta snobilta, mutta meillä on kouluttautunut, hyvin toimeen tuleva suku, läheiset perhesuhteet ja asutaan hyvillä asuinalueilla. Teini on iskenyt silmänsä poikaan, joka on kaikkea muuta. Itse pojassa ei niinkään mitään vikaa, mutta lähtökohdat aivan erilaiset. Ja kaiken lisäksi tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole niin tavoitteelliset kuin meidän tyttärellä.
Oletteko te puhuneet tällaisista asioista lastenne kanssa?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen kuten ap.
Minun suvussani ollaan kouluttauduttu pitkälle ja kannatettu sivistäviä arvoja.
Lapseni alkoi seurustella jo 14-vuotiaana samanikäisen huostaanotetun teinin kanssa. Ajattelin, ettei se kauaa kestä ja en puuttunut, mutta seurustelivat 3 vuotta. Oma lapseni ei edes olisi halunnut seurustelua lopettaa mutta päätöksen teki se toinen, kun halusi vanhempana viettää enemmän aikaa känni/huumeporukoissaan ja ei riittänyt aikaa minun lapselleni.
No nyt lapseni on rakastumassa vähän samantapaiseen kuin tuo ensimmäinen. Kummallakaan vanhemmallaan ei ole mitään koulutusta saati työpaikkaa. Asuvat erillään. En edes tiedä, kumman luona ihastuksen kohde majailee.
Kyllä harmittaa. Miksei nuoreni ymmärrä etsiä tasokkaampaa seuraa? Hermo menee. Ja harmittaa, että taas täytyy aloittaa ihan samanlainen vääntö kuin siitä ensimmäisestäkin. Että ei siitä vaan millään voi noilla lähtökohdilla tulla kunnollista perheenisää.
Miksi 14-v seurustelee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli aikoinaan luokkakaveri, joka oli tavallisesta duunariperheestä. Hänellä kuitenkin oli "vähän suuremmat tavoitteet elämässään" (omien sanojensa mukaan). Seurustelukumppaniksi kelpasi vain lukiolaiset, samassa kouluyhtymässä opiskelevia amiksia katsoi nenänvartta pitkin ja mulle ihan ääneen ihmetteli kun aloin olemaan amisjätkän kanssa. No, ollaan edelleen yhdessä, minä oon korkeammin koulutettu ja amis-miehelläni on oma hyvin menestyvä firma ja katteet kohdillaan, mun kuukausipalkkani on matalampi kuin se, mitä hän itselleen "maksaa" kuukausittain. No meillä menee taloudellisesti hyvin ja parisuhdekin on ihana.
Kaveri rakas taas on 7 vuotta maannut haudassa. Syöpä vei korkeasti koulutetun pienen lapsen äidin. Lapsi taitaa olla pääosin mummonsa hoidettavana, sen duunaritaustaisen. Mikä ei liity yhtään mitenkään sinänsä tämän ketjun aiheeseen. Muuten kuin että elämä on arvaamatonta, mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Ap:n, jos nyt ei mikään tyhmä provo ole, asenne on hölmö. Nauti elämästäsi nyt ja anna lapsesi nauttia. Hän on saattanut löytää aarteen, ja siitä kannattaa kiinni pitää.
En tule ohjaamaan millään tavalla. Kasvatan lapset niin, että he arvostavat itseään ja muita ja osaavat tehdä oikeat päätökset itseään kohtaan. Kasvatan heidät arvostamaan ihmisissä sisäisiä arvoja, en materiaa ja yhteiskuntaluokkia.
En myöskään ymmärrä Ap:n ajattelua siitä näkökulmasta, että ohjailu toisi haluamasi lopputuloksen. Selkeästi yhteiskuntaluokkasi ja sivistyksesi ei ole tarjonnut sinulle loogista ajattelukykyä. Tai olet provo.
Kun on kyse ensimmäisestä seurustelusuhteesta, eikö ole hyvä, että teini nimenomaan opettelee tässä vaiheessa millainen kumppani taustoineen on hyväksi hänelle ja millainen ei. Paras oppi tulee kantapään kautta. Vai haluatko kieltää häneltä suhteen "alemmasta perheestä" nyt joten siitä tulee tabu ja hän valitsee sen lopullisen kumppanin vastoin toiveitasi.
Sairas maailmankuva ap:lla. Minulla on kokemusta tuollaisesta teini-iältä. Ihastuin ensimmäiseen poikakaveriini ensisilmäyksellä jo 10-vuotiaana ja meistä tuli aivan parhaat ystävät. 13-vuotiaina aloimme virallisemmin seurustelemaan, mutta se ei sopinut hänen vanhemmilleen sillä minä tulen ongelmaperheestä. Olin kuitenkin kiltti kympin tyttö, joka pärjäsi koulussa vaikkei kotioloissa ollut edes mahdollista panostaa. Päädyimme seurustelemaan salaa eli tapailimme kaduilla ja kujilla niin kauniina kesäpäivinä kuin paukkupakkasilla. Kun ensirakkauteni 16-vuotiaana uskaltautui kertomaan vanhemmilleen miten asiat ovat niin vanhemmat ratkaisivat tilanteen muuttamalla reilun 100 km päähän. MUUTTIVAT! Siihen päättyi se rakkaustarina, sydämet särkyivät. Uskalsimme tavata uudestaan parikymppisinä, muttei siitä tullut mitään kun ensirakkauteni on huumeriippuvainen ja syrjäytynyt. Sellainen palvelus vanhemmilta. Ap on hirviö!
Millainen tahansa tapaus sieltä tulee otan iloiten vastaan ja siipieni suojaan, kunhan on kiltti ja ystävällinen lastani kohtaan. Pahin pelkoni on kova ja kylmä ihminen, joka ei hyväksy minua jostakin syystä. Yhteiskuntaluokasta viis. Uskon kuitenkin, että lapseni valitsevat lämpimän ihmisen, koska ovat empaattisia ja herkkiä itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis minkä ikäisistä nyt puhutaan? ”Teini” on kuitenkin monelle aika lavea määre ja aivan eri asia puhua tässä yhteydessä 14- kuin 18-vuotiaasta. Harvoin nuo edes kestää.
En puutu seurusteluun. Yritän kyllä puhua järkeä ja antaa neuvoja (älä seurustele sellaisen ihmisen kanssa joka kohtelee sinua huonosti, älä seurustele sellainen kanssa joka tupakoi/käyttää huumeita/juo itsensä känniin joka viikko) mutta eihän tuo järkipuhe aina mene perille. Jos seurustelussa tulee ongelmia, niin sitten menee oppi perille "kantapään kautta".
Joihinkin lapsiin tehoaa järkipuhe jo 5-vuotiaana (ovat fiksuja, vastuullisia, omilla aivoillaan ajattelevia) ja toisiin ei tehoa mikään järkipuhe edes 45-vuotiaana, koska ajattelutapa on "minä-minä-minä" (itsekkyys, narsismi, lyhytjänteisyys, välittömän mielihyvän tavoittelu).
Seurustelusuhteissa jäävät tappiolle juuri nuo "minä-minä-minä" tyypit. Kyllähän heillä voi olla vientiä seksikumppaneina, mutta todellista rakkautta ja hyvää parisuhdetta he eivät koskaan löydä. Paitsi jos kumppani on kynnysmatto. Ja kynnysmaton kanssa ei voi tervettä parisuhdetta muodostaa, koska kynnysmatolta puuttuu terve käsitys omasta itsestä. Niin puuttuu "minä-minä-minä" -tyypiltäkin, joten tuossa yhtälössä en jaksa antaa säälipisteitä kummallekkaan. Siperia opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, eli sun tytär saisi mielestäsi valita puolison vain yläluokkaisesta suvusta, koska eihän eri yhteiskuntaluokat saa missään nimesssä sekoittua ja täytyyhän sen pojan tulevaisuudessa kyetä tarjoamaan tytöllesi hulppeat olosuhteet, samalla kun tyttösi jatkaa sen pojan arvostettua sukua tekemällä jälkikasvua.
Milläs luvulla me elettiinkään? Vieläkö ne korsetit on muodissa?Ei, vaan toivoisin, että lasteni seurustelukumppanini olisivat jokseenkin eläneet samantyylisiä elämiä. Ettei niin, että joku olisi pomppinut lastenkodista toiseen koko lapsuuttaan tai paennut sotaa tai olisi jonkun kaukaisen maan prinssi tai jonkun maailmankuulun julkkiksen lapsi. On huomattavan paljon helpompaa rakentaa yhteistä elämää sellaisen kanssa, joka ymmärtää toista perusasioissa.
ap
Anna lapsesi elää omaa elämäänsä äläkä puutu tällaisiin asioihin jotka eivät sinulle oikeasti edes kuulu. On aika julmaa sitäpaitsi ajatella noin, että vaikka vanhempiensa hylkäämä lapsi ei kelpaa puolisoksi omallesi, vain koska hänen elämänsä ei ole mennyt sinun näkemyksesi mukaan oikeaa kaavaa. Eihän toinen poloinen ole voinut edes noihin asioihin vaikuttaa, kuten ei siihenkään mihin maahan on syntynyt ja että onko sinne maahan tullut sitten sota tai että sattui nyt syntymään julkkisten lapseksi.
Taidat olla aika suvaitsematon ihminen, kun edes tulee mieleen tuollaiset asiat.
No mutta kyllähän se vaikuttaa todella, todella paljon ihmisen elämään, millaisen lapsuuden on elänyt. Haluaisinko tyttärelleni sellaisen puolison, joka on paennut sodan keskeltä ja on ikuisesti traumatisoitunut tästä? Tai haluaisinko, että poikaystävän perhesuhteet ovat niin repaleiset, ettei ole mitään mallia hyvästä parisuhteesta tai toimivasta vanhemmuudesta? Tai miten otetaan vastuuta itsestään ja elämästään, eikä jäädä sosiaalitukien varaan, koska voi sen elämän kuluttaa niinkin?
Tottakai haluan lapsilleni parasta, enkä tieten tahtoen ongelmia.
Ja selvennyksenä vielä: tämä poika on suomalainen, tässä ei ole kyse mistään Kreikan itäpuolisista maista tulevista pysyväisturisteista.
ap
Mutta juurihan sinä sanoit että kyse on vanhempien matalasta koulutustasosta, ei mistään sotapakolaistaustasta! Haloo, et voi tietää vielä pääseekö tyttäresikään mihinkään "hyvään" koulutukseen tai jaksaako käydä sellaista läpi. Suomessa on kuitenkin aika pienet erot yhteiskuntaluokkien välillä, kun te ette ilmeisesti kuitenkaan aatelisia ole ja pojan perhe ei ole mitään ammattirikollisia. Olet todella outo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat yritti puuttua tilanteeseen melkeen 18-vuotiaana. Huono maku jäi ja välit meni. 4v myöhemmin ovat nähneet lapsenlapsensa kerran ja toisesta ehkä kuulleet facebookista asiasta lukeneiden sukulaisten kautta, tietävät myös että mentiin naimisiin.
Joo, ei olisi vanhemmilla ollut oikeutta puuttua asioihisi.
Kuten ei myöskään sinulla ole oikeutta sotkea lastesi ja heidän isovanhempiensa välejä.
Raukkamainen teko kostaa lasten kautta.
Eihän tuo ole kostamista. Ei ole lapsille hyväksi antaa heidän luoda suhde ihmisiin, jotka eivät hyväksy heidän isäänsä(/äitiään) ja ovat jopa yrittäneet erottaa heidän vanhempansa. Ja ovat toisekseen niin kontrolloivia, että pitävät ihan normaalina puuttua 18-vuotiaan ihmissuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään oikein, että muuten erittäin fiksu tyttäreni saa anopikseen, jonkun ap:n kaltaisen snobin.
Vierailija kirjoitti:
Pelkään oikein, että muuten erittäin fiksu tyttäreni saa anopikseen, jonkun ap:n kaltaisen snobin.
Mitä pelkäämistä siinä on? Jos tyttäresi on "erittäin fiksu", hän ei ota kumppanikseen sellaista miestä, jonka äiti on snobi ja halveksii "erittäin fiksua" tytärtäsi. Miehen on pakko tehdä oma valintansa: haluaako hän seurustella tyttäystävänsä kanssa vai jatkaa kotileikkiä oman äitinsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin siis minkä ikäisistä nyt puhutaan? ”Teini” on kuitenkin monelle aika lavea määre ja aivan eri asia puhua tässä yhteydessä 14- kuin 18-vuotiaasta. Harvoin nuo edes kestää.
No, teiniliitot VOIVAT kyllä kestää. Minä ja aviomieheni tapasimme 15-vuotiaina ja siitä asti ollaan oltu kuin paita & peppu. Nyt yhdessä jo 30 vuotta.
Minulla oli kyllä silloin joku raja poikakaverin taustojen suhteen: ei tupakoi, hyvä koulussa, hyvät käytöstavat, vanhemmat normaaleja työssäkäyviä.
Ap:n kannattaa jutela pojan kanssa ja tutustua häneen. Onko pojalla millaiset tulevaisuudensuunnitelmat, sujuuko koulu. Kyllä sen huomaa, onko kyseessä fiksu sälli.
"Vapaa kasvatus"? Miten estät seurustelun?