Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuudessa raskainta on lasten JATKUVA PÄLÄTYS
25.10.2019 |
Annetaan huomiota, leikitään, ulkoillaan, keskustellaan, puuhaillaan yhdessä, mutta silti lapset ovat äänessä nonstop. Ainoastaan nukkuessa, piirrettyjä katsoessa, pelatessa tai keskenään leikkiessä lapset ovat hiljaa tai suuntaavat jatkuvat papatuksen toisilleen.
Joka ainoa päähän pilkahtava ajatus pitää jakaa meidän vanhempien kanssa, vessaankin kuuluu "äiti äiti äiti ÄITIIII" tai "isi isi". Ja tarinat ovat tietenkin pitkiä ja kerrotaan sadassa osassa, ja jokaisessa välissä täytyy vastata hyväksyvästi ja osoittaa kuuntelevansa lasta.
Tämä on ehdottomasti pahinta vanhemmuudessa. Lapseni eivät ole hiljaa IKINÄ. Juttua vaan riittää ja riittää ja riittää ja riittää maailman tappiin asti. Monesti en enää edes kuuntele, kun en pysty kognitiivisesti käsittelemään enää yhtään ainoaa lapsen juttua viime joululta/ensi kesästä/päiväkodin Elisasta. Aaargh.
Kommentit (70)
Tämä on kyllä todella tuttua.
Itse olen ratkaissut tämän vain "sulkemalla itseni", viitisen minuuttia kun ei kiinnitä mitään huomiota lapsiin he luovuttavat, ainakin meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon ajan. Poikamme oli sellainen pälpättäjä, että joskus teki mieli itkeä uupumuksesta, just tuo, että jokainen ajatus piti sanoa ääneen. Äiti, äitii, äitiiii...!! Kun mies tuli töistä, sanoin hänelle jollain vieraalla kielellä, että nyt kuuntelet tuon juttuja, mä en enää jaksa, on pakko saada taukoa. Kaksi vuotta nuorempi kuopus ei tainnut saada suunvuoroa, koska oli huomattavasti hiljaisempi lapsi. Nyt he ovat aikuisia ja todella fiksu poikamme puhuu huomattavasti harkitummin, mutta yllättäen tytär on varsinainen pulputtaja, mutta on toki miellyttävää puhua hänen kanssaan aikuisten tasolla asioista :)
Oisit puhunut sille lapselle aina englantia takaisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmetellyt kuinka rauhallisesti ja nätisti ulkomaalaisten lapset istuvat busseissa jne, harvoin mitään kiukkupuuskia saatikka maanista päpättämistä kovaan ääneen. Lapset ovat rauhallisia koko matkan ajan myös isommat ja ihan rattaissa olevat.
Niitä lyödään jos eivät ole hiljaa. Pelko on hyvä kasvattaja jne.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kasvatustyyleissä voi tosiaan olla eroa. Mutta huomioithan, että se ero voi olla muutakin kuin se että lapsia kohdeltaisiin väkivaltaisesti tai pelotellen. Muissa kulttuureissa on muitakin tapoja ohjata lapsia hyvään käytökseen. Esim. syntymästä saakka kasvaminen siihen, että toimitaan ja eletään ryhmässä kaikki huomioiden, eikä yksi yksilö ole koko maailman napa.
85% ranskalaisista myöntää läpsivänsä lapsiaan. Tutkimus toteutettu viime kesänä, oli isot jutut uutisissa. Eli on niitä hyviäkin kasvattajia, mutta väkivalta on hyväksyttävämpää jopa muissa länsimaissa kuin täällä, puhumattakaan vähemmän ehittyneistä maista.
Ongelma on siinä, että eräissä sosiaalidemokraattisissa maissa kuten Suomessa on tullut tavaksi nähdä normaali hyväntahtoinen kuritus pahantahtoisena perheväkivaltana. Ja sitten ihmetellään, kun lapsella ei ole motivaatiota totella vanhempiaan...
Millaista on "hyväntahtoinen kuritus"? Kertoisitko ihan esimerkin?
Otetaan lapselta tabletti ja kännykkä pois
Hanki laadukkaat vastamelukuulokkeet, auttaa, saat välillä taukoa melusta, mutta kuulet kuitenkin jos jotain sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"jokaisessa välissä täytyy vastata hyväksyvästi ja osoittaa kuuntelevansa lasta."
Kuka pakottaa? Tuskin niitä huostaan otetaan vaikka et yllyttäisikään niitä puhumaan ääneen jokaista ajatusta.
No sit alkaa se "äiti? äiti! vai mitä äiti! äiti, vai mitä! äiti mikset sä vastaa! äiti!" ja tungetaan tarvittaessa naama naamaan kiinni. Meillä 5v:lle ei edes riitä joku "mmmm" vaan heti kuuluu "mitä se tarkoittaa? äiti sun pitää vastata kunnolla!".
Ä: Hei mä vastaan nyt tähän Riinan [open] viestiin eli kolme minuuttia en kuuntele, kun mun pitää ajatella tätä.
L: Äiti paljonko on kolme minuuttia?
Ä: Mä kerron sulle sit kun se on mennyt.
L: Ei kun montako sekuntia! Mä haluun tietää!
Ä: 180.
L: Mut en mä osaa laskea niin pitkälle.
Ä: Ei sun tartte, mä kerron kyllä kun se on mennyt.
L: Ei kun mä haluan mutta en osaa!
Ä: No se on 9 kertaa 20, eli laske 20:een ja laske sormilla että teet sen 9 kertaa.
L: Joo! 1, 2, 3...
Ä: (naputtaa kiihkeästi viestiä opelle)
L: Äiti mä menin sekasin!Joo, tiedetään, pitäisi vain olla selkeämpi ja jämäkämpi ja rajata paremmin, mutta kun tuossa vastaillessa ajatukset oli jo siinä esikoisen opettajan lähettämässä viestissä ja pää muotoili jo vastausta niin näin se oikeassa elämässä helposti menee.
Niii-iin no itsehän sinä tässä ongelman avasit. Ensi kerralla vastaat ”näet sitten kun kolme minuuttia on kulunut, hiljaisuus alkaa nyt”. Ja sitten pidät sen turpasi kiinni. Seuraavalla kerralla pääset jo vähän helpommalla, jostain se vaan on aloitettava.
Itsehän sinä lasta opetat siihen, etteivät asettamasi rajat merkkaa mitään, mistä lapsesi voisi asiaa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"jokaisessa välissä täytyy vastata hyväksyvästi ja osoittaa kuuntelevansa lasta."
Kuka pakottaa? Tuskin niitä huostaan otetaan vaikka et yllyttäisikään niitä puhumaan ääneen jokaista ajatusta.
No sit alkaa se "äiti? äiti! vai mitä äiti! äiti, vai mitä! äiti mikset sä vastaa! äiti!" ja tungetaan tarvittaessa naama naamaan kiinni. Meillä 5v:lle ei edes riitä joku "mmmm" vaan heti kuuluu "mitä se tarkoittaa? äiti sun pitää vastata kunnolla!".
Ä: Hei mä vastaan nyt tähän Riinan [open] viestiin eli kolme minuuttia en kuuntele, kun mun pitää ajatella tätä.
L: Äiti paljonko on kolme minuuttia?
Ä: Mä kerron sulle sit kun se on mennyt.
L: Ei kun montako sekuntia! Mä haluun tietää!
Ä: 180.
L: Mut en mä osaa laskea niin pitkälle.
Ä: Ei sun tartte, mä kerron kyllä kun se on mennyt.
L: Ei kun mä haluan mutta en osaa!
Ä: No se on 9 kertaa 20, eli laske 20:een ja laske sormilla että teet sen 9 kertaa.
L: Joo! 1, 2, 3...
Ä: (naputtaa kiihkeästi viestiä opelle)
L: Äiti mä menin sekasin!Joo, tiedetään, pitäisi vain olla selkeämpi ja jämäkämpi ja rajata paremmin, mutta kun tuossa vastaillessa ajatukset oli jo siinä esikoisen opettajan lähettämässä viestissä ja pää muotoili jo vastausta niin näin se oikeassa elämässä helposti menee.
Niii-iin no itsehän sinä tässä ongelman avasit. Ensi kerralla vastaat ”näet sitten kun kolme minuuttia on kulunut, hiljaisuus alkaa nyt”. Ja sitten pidät sen turpasi kiinni. Seuraavalla kerralla pääset jo vähän helpommalla, jostain se vaan on aloitettava.
Itsehän sinä lasta opetat siihen, etteivät asettamasi rajat merkkaa mitään, mistä lapsesi voisi asiaa ymmärtää.
Tämä on totta, mutta niin sekin että ehdottomuudella ja joustamattomuudella kasvatetaan ehdottomia ja joustamattomia lapsia. Siksi usein todellisuudessa puuttuu täydellinen tapa tai ainakaan epätäydellinen vanhempi ei ole niin täydellisen keskittynyt että analysoisi tilanteen aina täydellisesti ja tekisi täydellisen ratkaisun.
Ehdottomuus kuuluu vanhemmuuteen kuitenkin. Meillä on nykyisin ehdotonta ettei autossa pidetä puhelimessa/tabletissa ääniä, lauleta tai seliselitetä. Autossa ajetaan autoa ja aikuiset havainnoivat liikennettä, auto ei ole liikkuva discomankumiskone. Eskarilainen rajoittamattomana laulaisi englanninkielisiä lauluja väärin lausuttuna välillä mutisten/lallattaen ihan omaa siansaksaa. Hän voi tehdä sitä vaikka tunnin putkeen, no problem. Tämä alkoi oikeasti ahdistaa muita ja haitata ajoa, joten nykyään autossa on nollatoleranssi laulamiseen, puhelimen soittamiseen ja ”tyhmin” kysymyksiin. Voihan sen ajatella että ilkeää estää lasta laulamasta, mutta me ei vaan haluta olla ojassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomuus kuuluu vanhemmuuteen kuitenkin. Meillä on nykyisin ehdotonta ettei autossa pidetä puhelimessa/tabletissa ääniä, lauleta tai seliselitetä. Autossa ajetaan autoa ja aikuiset havainnoivat liikennettä, auto ei ole liikkuva discomankumiskone. Eskarilainen rajoittamattomana laulaisi englanninkielisiä lauluja väärin lausuttuna välillä mutisten/lallattaen ihan omaa siansaksaa. Hän voi tehdä sitä vaikka tunnin putkeen, no problem. Tämä alkoi oikeasti ahdistaa muita ja haitata ajoa, joten nykyään autossa on nollatoleranssi laulamiseen, puhelimen soittamiseen ja ”tyhmin” kysymyksiin. Voihan sen ajatella että ilkeää estää lasta laulamasta, mutta me ei vaan haluta olla ojassa.
Meillä taas lauletaan aina pitkillä automatkoilla, usein moniäänisesti. Tapa alkoi, kun kuopus (nyt 2 v) lopetti vauvana huutonsa vain kun hänelle laulettiin. Siinä karttui repertuaari aikuisilla ja lapsilla, kun mentiin 3 h päähän mummolaan ja koko matka piti laulaa.
En tietenkään voi tietää teidän tilannettanne, mutta mielestäni aikuisen kannattaisi ensin miettiä että onko ehkä itsellä nälkä, jano, pms vai pissahätä, jos lapsen ”tyhmille kysymyksille” on nollatoleranssi autoillessa. Jos lapsilta odotetaan toleranssia, voisi sitä vähän odottaa aikuisiltakin.
Minkä säännön lapsi on rikkonut puheliaisuudellaan?