Ystäväperhe tulossa kylään ja kysyivät onko meillä jo vauvanvaunuja,
Tai laittaisin toisen kantokopan tai jotain suojaa siihen siksi aikaa,
jos lainaisin.
Kommentit (312)
sitä saa hiekkalaatikolla kukaan omia pelkästään itselleen. Ihan kuten meillä ei hiekkalaatikolla omi kukaan mitään muutakaan koko ajaksi itselleen.
Tosi tyly asenne. No meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle.
koko viestiketjua en ole lukenut, mutta hyvänen aika, täällä puhutaan tavaroista, jotka ei taatusti pienestä käytöstä kulu. vaunut voi suojata, lakanata pestä jne ja ne on taatusti yhtä hyviä kuin uutena.
tässä taitaa olla kyseessä sama juttu kuin olen muutenkin havainnut: toiset vaan on, mikä sana olis hyvä... joviaalimpia tai suurempisydämpisiä kuin toiset. tavaroiden lainaaminen, niihin kiintyminen, vieraiden pitäminen jne sujuu eri tavalla eri ihmisillä. itse lainaan vaikka paidan päältäni, lainaan vaikka sitä upouutta autoani, sijaan oman petini vieraille ja annan jopa kotini lainaan tutuille jos tarvis on ja pidän sitä normaalina käytöksenä. tiedän myös että on toisenlaisia ihmisiä, eivätkä he voi luonteelleen mitään. ap on näitä ihmisiä.
meitä on moneksi.
Kuten joku täällä jo sanoi, se on tunneasia, siirtymäriitti. Tavara, joka liittyy johonkin tärkeään hetkeen. Se oli oikeasti iso asia lähteä niillä rattailla ensimmäistä kertaa kävelylle esikoisen kanssa. Meitä oli minä, mieheni ja vanhempani. Kuvia otettiin monta kymmentä. Se oli ensimmäinen hetki, kun astuimme ihmisten ilmoille PERHEENÄ, itse valitsemilla vaunuilla lasta työntäen. Oli aika ennen vaunujen korkkaamista ja jälkeen korkkaamisen.
Samalla kun se rituaali oli ohitse, tavaroitamme on saanut lainata kuka vain milloin vain, jos itsellä ei ole ollut käytössä. Joten itsekkääksi en suostu, vaikka miten inttäisitte. Samoin vieraille annetaan parhaimmat pyyhkeet ja lakanat, tarjotaan "juhlaruokaa", käytetään hienoimpia astioita jne. Myöskin lahjoitan sänkymme ilomielin. Eli toisin sanoen vieraan viihtyvyys on tärkeää mitään säästelemättä. Silti on asioita, joita en anna vieraille. Vaunujen korkkaaminen on yksi ja hääpuku on toinen. Hääpuvun saa sitten aikoinaan käyttöönsä (jos haluaa) tyttäremme, ei muut.
muutakaan saa sulkea sen leikin ulkopuolelle. Kaikki (myös oma lapseni) saa leikkiä lelulla.
muutakaan saa sulkea sen leikin ulkopuolelle. Kaikki (myös oma lapseni) saa leikkiä lelulla.
ei ole puhuttu mistään eristämisestä, vaan siitä, ettet anna lapsesi leikkiä omalla uudella lelullaan ekana. Todella, todella tylyä. Sääliksi käy.
antaa lelujaan muille, jos ei halua. Pyytävät meitä usein kylään leikkimään, mutta minun nuorimmaiselleni tämä lapsi ei haluaisi antaa koskaan mitään lelujaan käyttöön. Kolmevuotias siis saa ottaa ne kädestä ja lyödä nyrkillä 1,5-vuotiasta, koska hänet on opetettu siihen, että oma etu aina ensin. Olen aika voimaton ko tilanteissa ja se on vähentänyt kyläilyjämme.
hänen täytyy leikkiä yksin. VAi järjestättekö oikein tilaisuuksia, joissa kaikki läsnäolevat joutuvat silti keskeyttämään oman leikkinsä ja istumaan rinkiin ympärille katsomaan, kun omanne leikkii uudella tavaralla yksin, ensimmäisenä?
voi tehdä kaiken saman kuin sinäkin, paitsi lainata niitä vaunuja. Eli ei siis ole kyse ilkeydestä, pihiydestä tai sydämen pienuudesta. Ap:tä ei todellakaan voi suorilta laittaa lokeroon nimikkeen alle "itsekäs", koska hän voi muuten olla mitä ihanempi ja avuliaampi. Kuten sanottu tämä on tunneasia, joillekin jopa rahallinen (takuu). Joillakin esineillä on enempi tunnearvoa, liittyen johonkin tiettyyn tärkeään hetkeen, esim. vihkisormus. Mielestäni on hirveätä, jos tiettyjä asioita ja hetkiä kohtaan ei saa olla suuria tunteita.
tässä taitaa olla kyseessä sama juttu kuin olen muutenkin havainnut: toiset vaan on, mikä sana olis hyvä... joviaalimpia tai suurempisydämpisiä kuin toiset. tavaroiden lainaaminen, niihin kiintyminen, vieraiden pitäminen jne sujuu eri tavalla eri ihmisillä. itse lainaan vaikka paidan päältäni, lainaan vaikka sitä upouutta autoani, sijaan oman petini vieraille ja annan jopa kotini lainaan tutuille jos tarvis on ja pidän sitä normaalina käytöksenä. tiedän myös että on toisenlaisia ihmisiä, eivätkä he voi luonteelleen mitään. ap on näitä ihmisiä.
meitä on moneksi.
hänen täytyy leikkiä yksin. VAi järjestättekö oikein tilaisuuksia, joissa kaikki läsnäolevat joutuvat silti keskeyttämään oman leikkinsä ja istumaan rinkiin ympärille katsomaan, kun omanne leikkii uudella tavaralla yksin, ensimmäisenä?
että tämä lelu on nyt uusi ja X haluaa leikkiä sillä ensin? Muita leluja saa vapaasti käyttää, jos haluaa.
Kommenttisi on muuten harvinaisen typerä.
Jos mulla oikeasti olisi joku tavara, jota ei saa muut koskea, tai lapselleni olisi tärkeää, että jokaisen hiekkislapion eka naarmu on hänen itsensä tekemä, niin en ottaisi uutta tavaraa esiin silloin, kun meillä on vieraita.
Uusia tavaroita tosin tulee aika paljon vaan synttärijuhlissa tms. jolloin niitä tulee niin paljon, että en voi millään vaatia, ettei kukaan muu koske yhteenkään ennen kuin lapseni on leikkinyt joka tavaralla vaikkapa vartin.
Muut uudet tavarat on usein tuliaisia vierailta, jolloin vieraidenkin lapset saavat niillä yhtä lailla leikkiä. Harvoin pihassamme on taas naapuriperheiden väkeä, jos tiedetään meille olevan tulossa vieraita, joten siihen tilanteeseen joudumme harvoin. Mutta takuulla saisivat osallistua leikkiin hekin, jos olisivat.
Ystävien hiekkalaatikoilla ollessa harvoin saadaan uusia leluja, mutta jos ystävät sellaisia antavat, niin todellakin niihin saavat myös isäntäväen lapset koskea.
Enkä silti pidä itseäni tylynä
koko viestiketjua en ole lukenut, mutta hyvänen aika, täällä puhutaan tavaroista, jotka ei taatusti pienestä käytöstä kulu. vaunut voi suojata, lakanata pestä jne ja ne on taatusti yhtä hyviä kuin uutena.
tässä taitaa olla kyseessä sama juttu kuin olen muutenkin havainnut: toiset vaan on, mikä sana olis hyvä... joviaalimpia tai suurempisydämpisiä kuin toiset. tavaroiden lainaaminen, niihin kiintyminen, vieraiden pitäminen jne sujuu eri tavalla eri ihmisillä. itse lainaan vaikka paidan päältäni, lainaan vaikka sitä upouutta autoani, sijaan oman petini vieraille ja annan jopa kotini lainaan tutuille jos tarvis on ja pidän sitä normaalina käytöksenä. tiedän myös että on toisenlaisia ihmisiä, eivätkä he voi luonteelleen mitään. ap on näitä ihmisiä.
meitä on moneksi.
Joillakin tavaroilla voi olla tunnearvoa. Jos olen ostanut jotakin lahjaksi jollekin, eli vaunut lahjaksi vauvalle, niin en todellakaan anna niitä toisen käyttöön.
Itsekin olen havainnut yhden jutun: jotkut ihmiset ovat luonteeltaan röyhkeitä ja laiskoja siipeilijöitä, jotka haluavat päästä kaikessa helpolla. Lainataan toisen autoa, ettei itse tarvitse huolehtia matkustuksen kustannuksista, jätetään omat vaunut kotiin, koska ei viitsitä raahata niitä mukana, jne. Minäminäminä... itsekkääksi on maailman meno muuttunut. Niin itsekkääksi, että pitää päästä toisten uusia tavaroita käyttämään. Korostan vielä, että takuu lähtee vasta lasketusta ajasta kulumaan. Sitä ennen ei periaatteessa edes saisi käyttää vaunuja, sillä niillä ei ole takuuta. Maksaako tällainen siipeilijä sitten lähes 1000 euron laskun, jos jotain sattuu? Mietipä sitä.
Voihan niitä valokuvia ottaa ensimmäiseltä vaunukävelyltä vaikka niitä joku olisi lainannutkin ennen vauvan syntymää. Onko lumous mennyt silloinkin pilalle jos joku on testannut niitä vaunuja liikkeessä?
Minun vauvani vaunuja käyttää minun vauvani. Ottakoot omat vaunut mukaan matkalle tai jääkööt kotiin. Onneksi ei ole noin juntteja kavereita meidän lähipiirissä. Että pitäisi ihan uusia vaunuja antaa lainaksi... Just just.
Mitä jos niitä uusia vaunuja on joku jo kaupassa kokeillut??? Eihän ne sitten enää ole korkkaamattomat mutta sitähän te ette tiedä.
Voihan niitä valokuvia ottaa ensimmäiseltä vaunukävelyltä vaikka niitä joku olisi lainannutkin ennen vauvan syntymää. Onko lumous mennyt silloinkin pilalle jos joku on testannut niitä vaunuja liikkeessä?
Mitä jos niitä uusia vaunuja on joku jo kaupassa kokeillut??? Eihän ne sitten enää ole korkkaamattomat mutta sitähän te ette tiedä.
Harvemmin kai sitä jo syntyneen vauvan kanssa mennään vaunukaupoille, vaan ne hankitaan ennen vauvan syntymää. Vai kokeilitko kenties vauvanukella niitä vaunuja..? No jokainen tyylillään.
Kyllä niistä vaunuista ihan tasan tarkkaan kaupassa näkee onko niillä käyty jo ulkona vai ei. Tässähän oli kyse ulkoilemaan lähtemisestä enkä suoraan sanottuna voi käsittää miten vierailijat edes aikoivat tulla ilman omia rattaita. Laiskuuksissaan jättäneet rattaat kotiin ja lainanneet toisten uusia vaunuja jotka odottavat vauvan syntymää. En voi edes käsittää.
Tulevat nimittäin avaamattomassa paketissa, styrokseineen päivineen... useasti saa itse koota. Paitsi jos ostaa näytekappaleen, mutta siitähän on sitten myyjän kerrottava etukäteen.
Mitä jos niitä uusia vaunuja on joku jo kaupassa kokeillut??? Eihän ne sitten enää ole korkkaamattomat mutta sitähän te ette tiedä.
taas jotain upouutta hienoa tavaraa, vaunuja
esim. isovanhemmat. Kyllä mua ärsyttäis vauvan isovanhempana se, että joku muu niitä ennen vauvaa käyttää.
Mitä jos niitä uusia vaunuja on joku jo kaupassa kokeillut??? Eihän ne sitten enää ole korkkaamattomat mutta sitähän te ette tiedä.
Upouudet vaunut odottivat eteisessä käyttäjäänsä jo kuukausi ennen syntymää. Olin ripustanut niihin tarkkaan valitsemani lelun roikkumaankin.
Pinnasängyn (käytettynä ostettu) petasin myös noin kuukausi ennen vauvan syntymää. Lakanat, peitteet, pinnasuojat yms. tip-top -silitettyinä ja tarkkaan aseteltuina ja mobile sekä pehmopupu vauvaa odottamassa.
Vauvan vaatteet (käytettyjä ja uusia) pesin, silitin tarkkaan ja viikkasin täsmällisiin pinoihin. (huom. normaalisti en silitä mitään ja vaatteetkin ovat vinksvonks pinoissa!!!) Muistan vieläkin kun katsoin tv:stä kun Lordi voitti Euroviisut ja silitin koko illan ja puoli yötäkin. Sitten esittelin miehelleni innostuneena siistejä vaatepinoja vauvan huoneen lipastossa.
Ja kun vauva syntyi niin otimme muistoksi kuvat kun lähdimme vauvamme kanssa kolmistaan uusilla vaunuilla kävelylle ensi kertaa. Vieläkin muistan sen tunteen kun ylpeänä työnsimme vauvaamme uusissa rattaissa.
*******************
Ymmärrän siis ap:tä täysin. Pesänrakennusvietiksikin tätä voisi ehkä kutsua, ja kaiken valmiiksi laittaminen on olennainen osa vanhemmaksi tulemista. Mielestäni jonkun kertoma uusi auto-vertaus oli tosi osuva.