Ihmiset ovat sitten pihejä/ilmaisen tavaran ahneita.... (Tori)
Olen yrittänyt tässä pikkuhiljaa muuton alta myydä turhia tavaroita kaapeista pois. Lähinnä Torissa. Tuli taas tänään hieno esimerkki siitä kuinka persoja ihmiset ovat ilmaiselle tavaralle.
Minulla oli kaapissa tarpeeton, hyväkuntoinen ja puhdas lähes käyttämätön kahvinkeitin. Yritin alkuun myydä sitä 10 eurolla. Ei tullut kyselyitä noin pariin viikkoon. Laskin hinnan 5 euroon, mikä on jo ihan pilkkahinta keittimen kuntoon nähden. Näin meni reilu viikko, ei ollut ostajia. Sivulla oli kyllä katselukertoja parisataa, mutta kukaan ei ottanut yhteyttä.
Nyt alkaa muutto olla käsillä joten päätin että parempi vain saada tavarat menemään ettei tarvi roskikseen heittää tai raahata mukaan uuteen kotiin. Laitoin kahvinkeittimen sitten "annetaan"-kategoriaan, että ilmaiseksi saa hakea. Ensimmäisen tunnin aikana ilmoittautui KAHDEKSAN halukasta (8 !!!) ja siinä kohtaa poistin ilmoituksen kun eräs kävi keittimen hakemassa.
Jotenkin naurettavaa, että muutaman euron hinnalla (kyllä, 5 euroa on muutama euro mielestäni - keittimen arvo on huomattavasti suurempi) ei kuulu pihaustakaan ostajista, mutta ilmaiseksi ollaan jonossa hakemassa... Minua jotenkin hävettäisi käydä vaan ottamassa hyväkuntoinen tavara antamatta toiselle mitään vastineeksi. Veisin nyt vähintään kahvipaketin tai suklaalevyn kiitokseksi.
Kommentit (106)
Annoin hyvän telkkarin ilmaiseksi. Meni minuutissa.
En ajatellut edes mitään saavani.
Varmasti paljon paljon arvokkaampi kuin sun kahvinkeitin.
Mielestäni pitää kierrättää jos kukaan ei osta.
En edes yrittänyt myydä kun ei ole äly TV mutta hyvä kuva oli.
Torissa ja kaikissa muissakin on tietty porukka, joka kyttää vain ilmaisia. Ne jotka ovat ostamassa kahvinkeitintä, eivät välttämättä osta liian halpaa koska se on epäilyttävää. Myyjissä myös paljon epärehellisiä. Ja se 10e kahvinkeitin hukkuu sinne muiden ilmoitusten joukkoon. Hakusanoja kannattaa miettiä tarkkaan jos äkkiä haluaa jostain eroon.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun mikään ei mee enää kaupan ... Uutta ei viitsi pilkkahintaankaan myydä
Johtuu kyllä tavarasta.
Minä koetin kerran maksaa edes 10 e todella hienosta ja hyväkuntoisesta lipastosta, mutta myyjä esteli ja sanoi että vie nyt vain pois. Tuli mieleen että lipasto on kirottu tai jotain :D
No meiltäpä vietiin kylkiäisiä kysymättä! Emme olleet kotona ja sovittiin hakijan kanssa että jakkara on kuistilla ota siitä mukaan, kun tulimme kotiin jakkara oli hävinnyt ja niin oli myös rottinkituoli pehmusteineen. Hakija kiisti asian ja esti meidät, emme viitsineet nostaa meteliä 20 vuotta vanhasta tuolista mutta sinisilmäisyys kyllä karisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää puolestaan, että tuodaan jotain syötävää vastineeksi, itse en syö koskaan tuntemattomien antamaa.
Ei hyvää päivää... Siis jos saat kahvipaketin, avaamattoman, päiväykset kunnossaolevaa suklaalevyn tai keksipaketin tms. ihmiseltä, jonka nimi ja yhteystiedot sinulla on, oletat että se on myrkytettyä tai muuten saastunutta?
Syömiset ovat vaikeita vastaanotettavia, ainakin silloin kun tyrkytetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kauheeta, ihmiset ottaa tavaraa mielummin ilmaiseksi kuin ostamalla. Yllätys! Ihan suotta sinä muille kiukuttelet jos muut eivät halua ostaa hutiostostasi, se ei ole heidän velvollisuutensa - yhtään sen enempää kuin sen tajuaminen ettet oikeasti haluaisi lahjoittaa tuotetta josta laitat lahjoitusilmoituksen ja että oikeastaan halusitkin vaihtokaupat.
Minä annan tavaraa pois kun haluan tavarasta eroon enkä kun haluan ihmisten kantavan minulle pyytämättä random-elintarvikkeita joita en todennäköisesti halua käyttää.
Tietenkään en ajattele että muut olisivat velvollisia ostamaan mitään, eikä se ollut aloitukseni pointti. Vaan ihmetyttää, että kun keitin kuitenkin selvästi noin monelle oli tarpeellinen ja haluttava, niin kuinka voi 5 euron hinta olla kynnyskysymys. Minä ihan oikeasti mieluummin maksaisin hyväkuntoisesta tuotteesta myyjälle sen 5 e, kuin kävisin tapaamassa hänet silmästä silmään ja ottaisin vain sen kassin antamatta mitään vastineeksi. Mutta ilmeisesti moni, esim. sinä, on eri mieltä. Ap
Tässä voi olla ihan sellainen klassinen "liian halpa=paska?-asia". Mm.laitoin Brion pinnasängyn myyntiin. Uutena ostettu, yhdellä käytetty, ei puremajälkiä tai mitään muutakaan. Kuin uusi, ovh.lähes 300€. Torilla oli paljon kuluneempia myynnissä 100-150€ ja meillä oli tarve päästä siitä asap eroon joten laitoin hinnaksi 50€. Meni pari viikkoa eikä mitään kyselyitä. Laskin hinnan 40€ eikä taaskaan mitään. No päätin sitten kokeilla ja nostin hinnan 140€. Johan tuli kaksikin ostotarjousta joista toinen tinkasi 120€:on ja toinen sitten haki sen pyyntihinnalla.
sitä vaan ei voi koskaan tietää miten loppuunkulutettu ja rikkonainenn todellisudessa se "vain vähän käytetty" onkaan. Voi nimittäin hajota jo ekan käytön jälkeen, eikä ole takuuta tällä uudella omistajalla mistä saisi rahat takas. Siksi 5 eurookin plus hakukulut menisi hukkaan. Siihen lisänä riski että se on likainen, pilattu jotenkin säilytyksessä, kissankarvoja sisältävä, pölyinen, tai melkein mitä tahansa muuta. Joku syyhän siihen on että myyjä haluaa siitäå eroon, eikä ole halunnut itse käyttää todettuaan sen huonoksi. Nämä riksit jää täysin ostajalle, eikä myyjälle.
Itse olen vienyt usein jotain hakiessani ilmaistavaraa. Ja ei, ei ollut taka-ajatuksia. Olen 57 v nainen.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun mikään ei mee enää kaupan ... Uutta ei viitsi pilkkahintaankaan myydä
se ei ole enää uusi sen jäkeen kun olet sen itse ensin liannut, tahrannut, sylkenyt sinne, ja ties mitä lapsesi on tehny sille.
Sama kun käytetyissä autoissa, arvo tippuu 80% heti kun ajat sen ulos kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa myös "vaihdetaan" -palstoja, missä voi reilusti ilmoittaa mitä haluaa vaihdossa, esim. se kahvipaketti tai suklaa. "Annetaan" -palstat ovat lähinnä vaihtoehtoja tavaran roskiin heittämiselle/kierrätykseen viemiselle.. Eli jos ei jaksa nähdä vaivaa viedä tavaraa kierrätykseen, hakija tekee sinulle palveluksen viemällä tavaran omalla kustennuksellaan pois.
Usein niihin omiiin tavaroihin kiintyy ja kokee loukkauksena jos joku ei halua niistä mitään maksaa, mutta ei kannata suhtautua niin tunteella. Jos kukaan ei halua maksaa 5 euroa, silloin sen tavaran käyttäarvo ei ole edes sitä 5:ttä euroa. Jos se loukkaa sinua, niin sitten pidät tavaran itselläsi.
Ööö... Siis jos minä ostan yli 100 euroa maksavan valaisimen kaupasta (kuten ostinkin jokin aika sitten), mutta kukaan muu ei osta samaa valaisinta samalla hinnalla, sen arvo ei ole yli 100 euroa?? Mutta jos asiakkaat haluavat ostaa sen 10 eurolla, niin se on sen oikea arvo?? Ööö joo no ihan hieno logiikka.
Jotenkin en tajua ap:n pointtia. Hän itse päättää myydä tavaraa alle sen hinnan, joka hänen mielestään siitä pitäisi saada. Sitten päättää antaa ilmaiseksi ja sitten valittaa siitäkin. Jos haluaa myydä kalliimmalla, siitä tavarasta pitää pitää hyvää huolta, säilyttää mielellään alkuperäiset pakkaukset, putsata ennen myyntikuvien ottamista ja ottaa laadukkaat kuvat. Jos napsii kuvan jostain käytetystä likaisesta kalkkisaostumien peittämästä keittimestä, niin eihän sitä kukaan osta. Ja silloin pitää myös varautua pidempiin myyntiaikoihin. Ihan 10e ei uutta keitintä saa, mutta 20-30e voi tarjouksista saada jo ihan hyvän laitteen. Mä en syyttäisi ostajia, vaan tutkisin mikä niissä ilmoituksissa meni vikaan. Tori.fi:ssä on paljon todella epämääräisiä ilmoituksia luokattoman suttuisilla, pimeillä ja huonoilla kuvilla. Ei ihme jos ei mene kaupaksi. Toisekseen, sekin maksaa jos joutuu itse kuljettamaan vanhaa elektroniikkaa sorttiasemalle tai tilaa sille noudon. Eli poishakija itseasiassa säästi ap:lle rahaa ja aikaa.
Sen takia laitan poismenevät tavarat ilmaiseksi roskalava-ryhmään facessa, en jaksa muutaman euron/kympin takia vaivata päätäni ihmisten kanssa.
Ihmiset ovat ahneita ja tyhmiä.
Siis miksi et kirjoita siihen kuvaukseen, että VAIHDETAAN kahvipakettiin, jos olet jotain vailla? Jos siinä imoituksessa lukee, että annetaan, niin kaiken käsitykseni mukaan tavara annetaan silloin vastikkeetta. Todella huonoa käytöstä marista jälkikäteen, että ei se tuonut mitään vastinetta, jos on itse ilmoittanut antavansa pois.
Itse olen antanut sohvan, rottinkituoleja, pöydän, lukiokirjoja ja vaikka mitä. Sen lisäksi olen tehnyt myös vaihtokauppoja, mutta niistä olen ilmoittanut etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa myös "vaihdetaan" -palstoja, missä voi reilusti ilmoittaa mitä haluaa vaihdossa, esim. se kahvipaketti tai suklaa. "Annetaan" -palstat ovat lähinnä vaihtoehtoja tavaran roskiin heittämiselle/kierrätykseen viemiselle.. Eli jos ei jaksa nähdä vaivaa viedä tavaraa kierrätykseen, hakija tekee sinulle palveluksen viemällä tavaran omalla kustennuksellaan pois.
Usein niihin omiiin tavaroihin kiintyy ja kokee loukkauksena jos joku ei halua niistä mitään maksaa, mutta ei kannata suhtautua niin tunteella. Jos kukaan ei halua maksaa 5 euroa, silloin sen tavaran käyttäarvo ei ole edes sitä 5:ttä euroa. Jos se loukkaa sinua, niin sitten pidät tavaran itselläsi.
Ööö... Siis jos minä ostan yli 100 euroa maksavan valaisimen kaupasta (kuten ostinkin jokin aika sitten), mutta kukaan muu ei osta samaa valaisinta samalla hinnalla, sen arvo ei ole yli 100 euroa?? Mutta jos asiakkaat haluavat ostaa sen 10 eurolla, niin se on sen oikea arvo?? Ööö joo no ihan hieno logiikka.
Tavaran myyntihinta on se hinta, jolla se menee kaupaksi. Sama pätee niin asuntoihin, ajoneuvoihin kuin huonekaluihin. Jos sinä et esimerkiksi olisi ostanut sitä valaisinta, eikä kukaan muukaan niin se olisi päätynyt alennusmyyntiin. Ensin vaikka -15%, sitten -30% ja -50%, niin kauan kunnes joku sen ostaa. Jos myyjällä on aikaa ja liiketoiminta muutoin pysyy kannattavana ja pyörii niin voi odotella korkeammalla hinnalla pidempään. Näin käydään kauppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on ahneita. Myyvät käytettyä tavaraa samaan hintaan mitä saisi uutena. Esim. Kahvinkeittimen saa jo helposti 10€ ja sen oi hakea helposti lähimmästä supermarketista, jonkun korven sijaan.
Näytä mulle "lähin supermarketti", josta saa kahvinkeittimen "helposti 10€", kiitos. Meen kyllä heti ostamaan hyvälaatuisen uuden keittimen kympillä!
Mutta et melkein uutta 5€lla? Itse kyllä katson mitä tarjotaan. ja sen mukaan ostan tai haen ilmaista. En ajatellut, että jos joku tarjoaa ilmaiseksi, hän oikeasti haluaa siitä jotain. Ja sitten siitä tulee pahamieli.
Itse en ilahtuisi suklaasta, koska en pidä siitä. Myös kahvikin olisi hyvin suurella todennäköisyydellä jotain halpaa kuraa, kuten juhla mokkaa.
Ilmaiseksi kyllä sitten menee yleensä nopeasti "kaupaksi" jopa ihan täysin paskat tavarat.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ilahtuisi suklaasta, koska en pidä siitä. Myös kahvikin olisi hyvin suurella todennäköisyydellä jotain halpaa kuraa, kuten juhla mokkaa.
Eleellä on arvo, jonka sivistyneet ihmiset yleensä ymmärtää. Suklaan voi antaa eteenpäin jollekin jonka tiedät siitä pitävän.
Voithan pyytää vaihdossa jotain? Monesti mietin että antaja haluaa päästä vain äkkiä eroon ylimääräisestä tavarasta. Jos kahvinkeitin on niin hyvä, miksi itse haluat siitä eroon? Ongelma on myös että meillä on länsimaissa liikaa rahaa ja roinaa ja ihmiset uusivat jatkuvasti kodin tavaroitaan. Kaikilla on jo kaikkea, eikä kukaan enää käytetystä halua maksaa. Käytä itse tavarasi loppuun asti, niin ei tarvitse jatkuvasti olla "antamassa" tai myymässä.