Lue keskustelun säännöt.
Miksi haluatte naimisiin?
17.10.2019 |
Tai kihloihin? Siis rehellisesti, mikä siinä on se suurin taustasyy. Kiinnostaa tietää, mikä ihmisillä on syynä naimisiinmenolle kun nykyään sitä ei enää varsinaisesti odoteta tai ainakin se perustuu vapaaehtoisuuteen .
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan jo keski-ikäisiä ja olen lopen kyllästynyt kuulemaan olevani joku kaveri.Tätä ilmaisua käyttää mm. puolisoni äiti. Ymmärrän toki, ettei minulla ole mitään virallista statusta, mutta yli neljän vuoden parisuhteen jälkeen kuvittelisi olevansa vähän enemmän kuin kaveri. Miehen mielestä en kai sitten ole vain vaimoksi kelpaava ja siihen on tyytyminen.
Kyllästyttää edustaa miehen rinnalla hänen kavereittensa ja sukulaistensa kemuissa, kun et oikein sitä paikkaasi tiedä. Paras kerta oli, kun menimme yhdessä paikalle, niin miehelle oli paikka varattuna sinkkunaisen viereen ja minulle, viisikymppiselle naiselle, lasten pöytään. Hetken aikaa olin, että mitäs p..kelettä. Menihän nekin juhlat sitten.
Onko keski-ikäiset tosiaan noin pöllöjä, ettei kaverin avopuolisoon suhtauduta samoin kuin aviopuolisoon?
Merkitseeköhän avioliitto enemmän tuon sukupolven ihmisille jos sitä pitää oikein kummastella ettei olla naimisissa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli helppo tapa saada yhteinen sukunimi ja sopimuspaketti puolison kuoleman, lapsen syntymän ja eron varalta. Paljon on tosin muuttunut sittemmin esim. avoliittoa ja isyyden tunnistamista koskevan lainsäädännön suhteen.
Asuntolainakin saatiin avioparina 50-50, veikkaan että avoparina mun omaisuudeton opiskelijastatus ei olisi kelvannut.
Jos ja kun on elämänkumppani löytynyt niin avioliiton erityisasema lainsäädännössä edelleen tekee elämästä helpompaa. Ei pari-kolmekymppisten vielä useinkaan näitä tarvi miettiä mutta toisen aseman turvaaminen toisen kuoleman jälkeen tai vakavassa sairaudessa esim. ovat tärkeä pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli yleisimmät syyt ovat juurikin uskonnolliset tai juridiset. Itse ajattelen , että suhteita voi olla useitakin mutta naimisiin mennään vain syvästä rakkaudesta ja ystävyydestä. Turvaa se toki tuo jonkin verran vaikka nykyään onkin liian helppoa erota toisaalta..
Eikö se juuri ole rakkautta, että haluaa turvata puolison elämän siinä tilanteessa, että itse kuolee ensin?
Tavallaan kai sekin rakkautta.. riippuu varmasti ihmisestä miten sen ajattelee, joko se on aitoa rakkautta tai sitten hyöty näkökulma.
On se minusta rakkautta, että haluaa puolisolleen mahdollisimman hyvän elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset menevät naimisiin rahan takia.
KORJAUS !
NAISET ! Naiset menevät naimisiin rahan takia. JA tyhmät pillunkipeät aasit suostuvat. Maksavat sitten myöhemmin kalleimman mukaan, mikä on ihan oikein idareille.
Varmaan aika pieni prosentti naisista menee VAIN rahan takia naimisiin. Se taloudellinen turva on varmasti plussa mutta toivon ettei ainakaan kaikille se tärkein syy!
Meidän avioliitossa rahalla ei ole osaa eikä arpaa. Pienistä tuloista ollaan säästetty mitä ollaan tarvittu. Rakkaudesta mentiin ja sillä tiellä ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan jo keski-ikäisiä ja olen lopen kyllästynyt kuulemaan olevani joku kaveri.Tätä ilmaisua käyttää mm. puolisoni äiti. Ymmärrän toki, ettei minulla ole mitään virallista statusta, mutta yli neljän vuoden parisuhteen jälkeen kuvittelisi olevansa vähän enemmän kuin kaveri. Miehen mielestä en kai sitten ole vain vaimoksi kelpaava ja siihen on tyytyminen.
Kyllästyttää edustaa miehen rinnalla hänen kavereittensa ja sukulaistensa kemuissa, kun et oikein sitä paikkaasi tiedä. Paras kerta oli, kun menimme yhdessä paikalle, niin miehelle oli paikka varattuna sinkkunaisen viereen ja minulle, viisikymppiselle naiselle, lasten pöytään. Hetken aikaa olin, että mitäs p..kelettä. Menihän nekin juhlat sitten.
Onko keski-ikäiset tosiaan noin pöllöjä, ettei kaverin avopuolisoon suhtauduta samoin kuin aviopuolisoon?
Merkitseeköhän avioliitto enemmän tuon sukupolven ihmisille jos sitä pitää oikein kummastella ettei olla naimisissa :D
Tokihan aiemmat sukupolvet avioituivat. Avoparit olivat SUSIpareja ja avovaimoa sanottiin LEIPÄSUDEKSI. Naimattomat olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Heille oli oma verokin ja heitä säälittiin, jopa syrjittiin.
Näin muuttuu maailma.
Menen naimisiin kun joku kosisi ja maksaisi häät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Notta saatiin seksiä, uskovaisia nääs ollaan ;)
Toki muutenkin (vaikka seksi yksi erittäin tärkeistä asioista onkin) on tärkeä instituutio, se kertoo muille ihmisille, että me ollaan nyt yksikkö ja perhe <3
Koska naimiset ovat parisuhteen suola ja pippuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan jo keski-ikäisiä ja olen lopen kyllästynyt kuulemaan olevani joku kaveri.Tätä ilmaisua käyttää mm. puolisoni äiti. Ymmärrän toki, ettei minulla ole mitään virallista statusta, mutta yli neljän vuoden parisuhteen jälkeen kuvittelisi olevansa vähän enemmän kuin kaveri. Miehen mielestä en kai sitten ole vain vaimoksi kelpaava ja siihen on tyytyminen.
Kyllästyttää edustaa miehen rinnalla hänen kavereittensa ja sukulaistensa kemuissa, kun et oikein sitä paikkaasi tiedä. Paras kerta oli, kun menimme yhdessä paikalle, niin miehelle oli paikka varattuna sinkkunaisen viereen ja minulle, viisikymppiselle naiselle, lasten pöytään. Hetken aikaa olin, että mitäs p..kelettä. Menihän nekin juhlat sitten.
Onko keski-ikäiset tosiaan noin pöllöjä, ettei kaverin avopuolisoon suhtauduta samoin kuin aviopuolisoon?
Merkitseeköhän avioliitto enemmän tuon sukupolven ihmisille jos sitä pitää oikein kummastella ettei olla naimisissa :D
Tokihan aiemmat sukupolvet avioituivat. Avoparit olivat SUSIpareja ja avovaimoa sanottiin LEIPÄSUDEKSI. Naimattomat olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Heille oli oma verokin ja heitä säälittiin, jopa syrjittiin.
Näin muuttuu maailma.
Vanhemmat kertoivat, että meidän kaupungissa oli yksi susipari 50-luvulla. Elivät vihkimättä ja kaikki katsoivat heitä hyvin hitaaaasti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan jo keski-ikäisiä ja olen lopen kyllästynyt kuulemaan olevani joku kaveri.Tätä ilmaisua käyttää mm. puolisoni äiti. Ymmärrän toki, ettei minulla ole mitään virallista statusta, mutta yli neljän vuoden parisuhteen jälkeen kuvittelisi olevansa vähän enemmän kuin kaveri. Miehen mielestä en kai sitten ole vain vaimoksi kelpaava ja siihen on tyytyminen.
Kyllästyttää edustaa miehen rinnalla hänen kavereittensa ja sukulaistensa kemuissa, kun et oikein sitä paikkaasi tiedä. Paras kerta oli, kun menimme yhdessä paikalle, niin miehelle oli paikka varattuna sinkkunaisen viereen ja minulle, viisikymppiselle naiselle, lasten pöytään. Hetken aikaa olin, että mitäs p..kelettä. Menihän nekin juhlat sitten.
Onko keski-ikäiset tosiaan noin pöllöjä, ettei kaverin avopuolisoon suhtauduta samoin kuin aviopuolisoon?
Merkitseeköhän avioliitto enemmän tuon sukupolven ihmisille jos sitä pitää oikein kummastella ettei olla naimisissa :D
Tokihan aiemmat sukupolvet avioituivat. Avoparit olivat SUSIpareja ja avovaimoa sanottiin LEIPÄSUDEKSI. Naimattomat olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Heille oli oma verokin ja heitä säälittiin, jopa syrjittiin.
Näin muuttuu maailma.
Apuva! Tyttäreni on leipäsusi!🤯
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan jo keski-ikäisiä ja olen lopen kyllästynyt kuulemaan olevani joku kaveri.Tätä ilmaisua käyttää mm. puolisoni äiti. Ymmärrän toki, ettei minulla ole mitään virallista statusta, mutta yli neljän vuoden parisuhteen jälkeen kuvittelisi olevansa vähän enemmän kuin kaveri. Miehen mielestä en kai sitten ole vain vaimoksi kelpaava ja siihen on tyytyminen.
Kyllästyttää edustaa miehen rinnalla hänen kavereittensa ja sukulaistensa kemuissa, kun et oikein sitä paikkaasi tiedä. Paras kerta oli, kun menimme yhdessä paikalle, niin miehelle oli paikka varattuna sinkkunaisen viereen ja minulle, viisikymppiselle naiselle, lasten pöytään. Hetken aikaa olin, että mitäs p..kelettä. Menihän nekin juhlat sitten.
Onko keski-ikäiset tosiaan noin pöllöjä, ettei kaverin avopuolisoon suhtauduta samoin kuin aviopuolisoon?
Merkitseeköhän avioliitto enemmän tuon sukupolven ihmisille jos sitä pitää oikein kummastella ettei olla naimisissa :D
Tokihan aiemmat sukupolvet avioituivat. Avoparit olivat SUSIpareja ja avovaimoa sanottiin LEIPÄSUDEKSI. Naimattomat olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Heille oli oma verokin ja heitä säälittiin, jopa syrjittiin.
Näin muuttuu maailma.
Mutta nythän puhutaan keski-ikäisistä, 60-70-luvuilla syntyneistä.
VV kirjoitti:
Menen naimisiin kun joku kosisi ja maksaisi häät.
Älä huoli, kyllä joku kosii. Eikä häitä tarvii pitää, vihkasee vaan.
Sitte oot naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava kysymys senkin takia että täällä tunnutaan valittavan aika paljon puolisoista ja elämästä aviossa ym. Kuuluuko sen sitten papin aamenen jälkeen muuttua joksikin ihan muuksi kuin on ajateltu vai eikö ihmiset odota ja tutustu toiseen tarpeeksi kauan ennen naimisiinmenoa? Itse en siis henk.koht keksi montaakaan syytä mennä naimisiin, vaikka ihan kauniina tapahtumana sitä pidän.
Itse mietin samaa ja en voisi ikinä lähteä siihen, että hyvin lyhyen tutustumisen jälkeen ollaan jo naimisissa. Olen seurannut tuttuni elämää ja itse en tahtoisi olla jo 20-vuotiaana ja noin vuoden tutustumisen jälkeen naimisissa. Hyvä, että jollakin riittää rohkeus, mutta itsellä ei todellakaan. Tuskin koskaan menen naimisiin ja siinäkin mielessä tosin eri ajatukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan jo keski-ikäisiä ja olen lopen kyllästynyt kuulemaan olevani joku kaveri.Tätä ilmaisua käyttää mm. puolisoni äiti. Ymmärrän toki, ettei minulla ole mitään virallista statusta, mutta yli neljän vuoden parisuhteen jälkeen kuvittelisi olevansa vähän enemmän kuin kaveri. Miehen mielestä en kai sitten ole vain vaimoksi kelpaava ja siihen on tyytyminen.
Kyllästyttää edustaa miehen rinnalla hänen kavereittensa ja sukulaistensa kemuissa, kun et oikein sitä paikkaasi tiedä. Paras kerta oli, kun menimme yhdessä paikalle, niin miehelle oli paikka varattuna sinkkunaisen viereen ja minulle, viisikymppiselle naiselle, lasten pöytään. Hetken aikaa olin, että mitäs p..kelettä. Menihän nekin juhlat sitten.
Onko keski-ikäiset tosiaan noin pöllöjä, ettei kaverin avopuolisoon suhtauduta samoin kuin aviopuolisoon?
Merkitseeköhän avioliitto enemmän tuon sukupolven ihmisille jos sitä pitää oikein kummastella ettei olla naimisissa :D
Tokihan aiemmat sukupolvet avioituivat. Avoparit olivat SUSIpareja ja avovaimoa sanottiin LEIPÄSUDEKSI. Naimattomat olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Heille oli oma verokin ja heitä säälittiin, jopa syrjittiin.
Näin muuttuu maailma.Mutta nythän puhutaan keski-ikäisistä, 60-70-luvuilla syntyneistä.
Vielä 60-70-luvulla paheksuttiin vihkimättä asumista. Oli "pakko" mennä naimisiin jos lapsi oli tulossa. Sitä sanottiin pakkomenoksi. Meidän luokalla oli monta tyttöä joille kävi niin. Yhdelle tehtiin abortti ja se oli kauhea tapaus.
Koen pientä ristiriitaa kun asun juuri sillä alueella missä lähes kaikki vihitään ja itse olen poikkeava.
Juu. Muistan tuon ajan ja meilläpäin sanottiin "se on pakkomeno kuin lemin pässillä".
Mistähän tuo Lemi siihen tuli?
Vierailija kirjoitti:
En ehtinyt haluta kun mies jo kosi ja sitten oltiinkin naimisissa. Rakkauden julistaminen ja kivat juhlat. Ja isyysasiat ja leskeneläke ja perimisasiat. Helpostihan tästä erois jos siltä alkais tuntumaan, mutta ihan oon ollut tyytyväinen. :)
Avioliitosta on huomattavasti työläämpää erota kuin avoliitosta. Usko vaan.
Rakkaus toisiamme kohtaan, koettiin että on luonnollinen jatkumo suhteellemme (tutustuminen, seurustelu, yhteen muutto —> naimisiin meno). Lisäksi uskonnolliset jutut, halusimme kirkossa vihkimisen (siunaus liitollemme).
Juridiset edut plussaa. https://www.minilex.fi/a/avioliiton-edut-avoliittoon-verrattuna