Mies ei halua lapsia mikä järki suhteessa

52 vuoden ikään ehtineenä ja kaikenlaista nähneenä ja kokeneena sanon, että mitä kipeämpiä ja vaikeampia päätöksiä näyttää edessä olevan, sen nopeammin ne on tehtävä. Aikalisät vain mutkistaa asioita. Ja silloin kun on isoista asioista kyse, ei mietitä onko kohta joulu tai juhannus. Ja sen haluan myös sanoa, että olisi aika hemmetin karua olla 5-kymppisenä ilman lapsia. Olin joskus nuorena esikoistani odottaessa sairaalassa ja samassa huoneessa oli vanha mummeli, joka ilmaisi mielipiteensä lapsettomasta elämästä näin: ” kyllä se on tyhjää ilman”. Oikeassa oli. Onneksi sain kaksi lasta. Mikään mies ei voisi heitä korvata.

Näköjään ap:n mies on ihan turha jos ei suostu siittämään. Mies on siis hyödytön. Miehellä on ollut siis vain välinearvoa jonka voi konmarittaa pois kun alkaa tuntua että se ei suostu tekemään sitä ainoata hommaa minkä vuoksi se on hankittu. Ainoa huoli on että vieköhän se rakkaat koirat mennessään. Miehen lapsella ei ole niin väliä.

Luulen, että tiedät itsekin, että ero on ainoa vaihtoehto, joko nyt heti tai sitten myöhemmin, mutta lopulta kuitenkin. Joten miksi pitkittää selvää asiaa? Jos pitkität eroa ja jatkat miettimistä ja odottamista ja otat aikalisiä, niin olet joka kuukausi vanhempi ja joka kuukausi lapsihaaveesi karkaa kauemmaksi. Eikä silti lopputulos muutu mihinkään, ero on lopulta kuitenkin edessä. En suosittele aikalisiä. En suosittele terveyssyiden tai joulun vuoksi asioiden pitkittämistä. Jos sinulla on esim. joku leikkaus ennen joulua, niin kyllä siitä selviät yksinkin asuen, tilaat vaikka ruokaa nettikaupasta kotiinkuljetettuna ja joku ystäväsi voi varmaan välillä poiketa luonasi, tai siskosi tms. Ja jos yksi joulu jää välistä viettämättä, niin ei se ole maailmanloppu. Jouluja tulee ja menee. Samaten leikkauksia ja terveysongelmia.

Jos olisin sinä, tekisin päätöksen erosta tänään. Alkaisin heti tänään etsiä itselleni vuokra-asuntoa sellaiselta paikalta, josta on hyvät julkisen liikenteen yhteydet töihin ja ruokakauppaan, tai kauppa vieressä. Myisin auton, jotta saisin uutta kotia varten vähän pesämunaa. Ei haittaa, jos asuntoa ei voi heti kalustaa kunnolla, riittää että on astioita, sänky ja sellaiset pakolliset. Tilaa vaikka ikeasta halvalla joku perusruokapöytä kotiinkuljetuksella ja halvat, mutta kauniit verhot. Laita pari nättiä kynttilää ja kehystä vaikka valokuvia seinälle, niin tulee kotitunnelmaa ekoiksi kuukausiksi. En ottaisi kumpaakaan koirista mukaani, koska sinkkuna on hankalaa hoitaa kaikki ulkoilutukset ym yksin etenkin jos on terveysongelma tai käy töissä tai molemmat. 

Ap sinä selviät kyllä. Minä sain lapsen 39-vuotiaana, ja se on paras asia mitä minulle on ikinä elämässä tapahtunut. Sitä ennen kaksi miestä ehti minulle valehdella seurustelun alussa haluavansa lapsia, kummankaan kanssa en ehtinyt onneksi muuttaa yhteen ennen kuin he kertoivat totuuden, että eivät oikeasti halua (enää) lisääntyä (toisella oli ennestään yksi lapsi). En kadu eroa kummastakaan heistä, vaikka molemmista olisi muuten ollut loppuelämän kumppaniksi. En katuisi eroa edes vaikka olisin jäänyt lapsettomaksi. 

Onko tosiaan niin, että aloittaja ei lusikkaakaan saa mukaan nykyisestä asunnosta? Kun puhutaan aloittamisesta ihan tyhjästä uudestaan...  

Onko KAIKKI nykyisen asunnon huonekalut, koneet, astiat ym. ym. miehen omistamia? Aloittajahan sanoi, että on hyvä palkka? Eli eron vaikeus on henkistä perää.

Onko mies myös käsittänyt, että nyt on tosipaikka edessä, hän ei sure, ei estele, ei pyydä keskustelua? 

Kiitos ja heippa vaan!

Vierailija kirjoitti:

52 vuoden ikään ehtineenä ja kaikenlaista nähneenä ja kokeneena sanon, että mitä kipeämpiä ja vaikeampia päätöksiä näyttää edessä olevan, sen nopeammin ne on tehtävä. Aikalisät vain mutkistaa asioita. Ja silloin kun on isoista asioista kyse, ei mietitä onko kohta joulu tai juhannus. Ja sen haluan myös sanoa, että olisi aika hemmetin karua olla 5-kymppisenä ilman lapsia. Olin joskus nuorena esikoistani odottaessa sairaalassa ja samassa huoneessa oli vanha mummeli, joka ilmaisi mielipiteensä lapsettomasta elämästä näin: ” kyllä se on tyhjää ilman”. Oikeassa oli. Onneksi sain kaksi lasta. Mikään mies ei voisi heitä korvata.

Miten tylsää ihmisen elämä voi olla, ettei keksi siihen muuta merkitystä ja sisältöä kuin lisääntymisen? Pohjimmiltaan elämä tosiaan on merkityksetöntä, mutta ei sitä kannata vierittää tuleville jälkipolville. Ja aivan kuin muutenkaan lasten hankkiminen olisi mikään kevyt päätös, mutta se, että hankkii lapsen paikkaamaan oman elämän tyhjyyttä on aika sairasta. Ja samalla tietenkin halutaan helpolla keinolla yrittää välttää omaa yksinäistä vanhuutta. Eikö kannattaisi kokeilla itsetutkiskelua, harrastaa ja tavata erilaisia ihmisiä? Eikä kyse ole siitä, että omia lapsiaan ei rakastaisi kun ne on jo syntyneet, vaan siitä mitä tapahtuu ennen lisääntymispäätöksen tekemistä.

En jaksanut lukea kommentteja, mutta eroa heti. Vuokra-asunto alle ja ilmoitus nettiin että haluat lapsen. Keinohedelmöitykseen heti munasolut talteen vaikka luotolla. Lapsi on parasta mitä voit elämääsi saada, älä hukkaa mahdollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

52 vuoden ikään ehtineenä ja kaikenlaista nähneenä ja kokeneena sanon, että mitä kipeämpiä ja vaikeampia päätöksiä näyttää edessä olevan, sen nopeammin ne on tehtävä. Aikalisät vain mutkistaa asioita. Ja silloin kun on isoista asioista kyse, ei mietitä onko kohta joulu tai juhannus. Ja sen haluan myös sanoa, että olisi aika hemmetin karua olla 5-kymppisenä ilman lapsia. Olin joskus nuorena esikoistani odottaessa sairaalassa ja samassa huoneessa oli vanha mummeli, joka ilmaisi mielipiteensä lapsettomasta elämästä näin: ” kyllä se on tyhjää ilman”. Oikeassa oli. Onneksi sain kaksi lasta. Mikään mies ei voisi heitä korvata.

Vaikka olet nähnyt ja kokenut, ei se ole näköjään sinua jalostanut. Et kykene ymmärtämään mitään muuta kuin oman, ahtaan maailmankuvasi.

Ehkä sitten viisastut, kun lapsesi muuttavat omilleen ja valitat yksinäisyyttäsi. Kuten valittaa jokainen lapsia hankkinut vanhus jonka tunnen. Ehkä sitten tajuat, että jos pitää tehdä lisää ihmisiä että ei olisi yksinäinen, silloin elämä on oikeasti tyhjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniin, ap täällä jatkaa.

Miehen kanssa keskustelu jatkuu ja tilanne on se että vietin unettoman yön miettien, mitä teen. Käytännössä erotessa se olen minä joka muuttaa. Miehelle jää hänen omistama koti, ja kaikki meidän yhdessä rakentama.. hänelle tämä ei ole niin iso muutos. Mies sanoo että mene ja hanki sellainen elämä sitten kun haluat. Helppo hänen sanoa koska jos minä lähden, täältä häviää tyyliin pari huonekalua ja mun vaatteet eikä miehen elämän rakenteet mitenkään muutu. Mies sanoo tee niinkuin sisimmässä tunnet oikeaksi. Olen todella huono arvioimaan mikä on oikein.

Nyt tarvitsisinkin jonkun master mindin neuvoja miten tässä toimisi. Voisiko joku tehdä mulle suunnitelman? Pyydän apua koska itse en osaa ajatella nyt yhtään ja vietin juuri unettoman yön eroa ajatellessa.

Säästöjä mulla on vain 1800 euroa koska ostin juuri uuden auton tänä vuonna, mutta realistiset mahdollisuudet säästää joka kuukausi on kuitenkin 300-500euroa halutessani. Missä nyt asutaan auto on pakollinen ja siitä on lainaa jäljellä. Se on kuitenkin mitoitettu isommalle perheelle ja huonoihinkin keliolosuhteisiin, pitäisikö sekin sitten eron jälkeen vaihtaa?

Talvea vasten ennen joulua eroaminen tuntuu tosi kamalalta, ja siis ero tuntuu vaikealta koska kyllähän mä miestä rakastan. Mies ei halua erota ja uskoo todella, että olisin hänen kanssaan loppuelämän onnellinen ilman lapsia mutta en vaan vielä tiedä sitä.

Meillä on kaksi koiraa, pitäisikö toinen vaatia kuitenkin minun mukaan?

Pitäisikö rauhassa miettiä asiat ja etsiä sellaista kotia mihin oikeasti haluan muuttaa? Mitä kaikkea kannattaisi ottaa huomioon?

Tällä hetkellä tuntuu, etten pysty enää koskaan rakastumaan. Olen ajatellut että alkaisin säästämään myös keinohedelmöitystä varten enkä edes uskottelisi itselleni että voisin muka rakastua ja löytää uuden kumppanin kenen kanssa yrittää perustaa perhettä. Olen jo 36-vuotias.

Tilanne on se että vuosia yhdessä olleena, jään lähtiessä aika tyhjän päälle. Tiedän että pärjään, mutta käytännön suunnittelu ja miten tässä kaiken tekisi on hankalaa.

Kaikki neuvot otetaan vastaan.

PS. Enkä osaa selittää, miksi se perhe tai lapsi on niin suuri haave. Mieskin sanoi että hän olisi ollut aivan yhtä onnellinen ilman lastaan, ei hän lasta toivonut. Hän ei ymmärrä miltä tuntuu lasta toivoa. Elämä on muuten mulla sellaista, että en koe että menetän lapsiperhearjessa mitään. Viihdyn kotona ja matkustelut on matkusteltu.

Asun yksin ja mulla on iso perheauto. Et tule voittamaan auton poislaitossa jos siihen on kuitenkin rahaa, joten pidä vaan se.

Ei autoa koskaan saa myytyä voitolla. Sen myynnistä saa kuitenkin rahaa, jos ei ole ihan romu. Pahinta ovat kuitenkin ylläpito- ja bensakulut. Auto on isoin ei-pakollinen menoerä, joten siitä kannattaa luopua ensimmäisenä jos mahdollista. Siis jos rahat ovat vähissä.

Aika hankala tilanne. Tämän ratkaisee lähinnä se, onko tärkeysjärjestys 1. lapsi 2. parisuhde vai toisinpäin? Aika usein naisille se on lapsi. Suhde lapseen säilyy tavalla tai toisella yleensä läpi elämän, varmemmin kuin parisuhde. Tuon perusteella, mitä miehesi on sanonut, niin tulee vaikutelma siitä, että teidän perhe- elämä ei varmaan tulisi olemaan kovinkaan onnellista. Todennäköisesti tulisitte jossain vaiheessa eroamaan. Miehesi on siinä mielessä kyllä vastuullinen, että hän ei lähde toteuttamaan mitään sellaista, mihin hänellä ei ole aitoa kiinnostusta. Jos tilanne tuntuu aivan liian haastavalta, niin voithan toki vielä puhua siitä jonkun ammatti- ihmisenkin kanssa. Tässäpä tämmöinen äidin mielipide.

Juttu on nyt niin, että tulet raskaaksi parin vuoden sisään tai et koskaan.

Jos jäät nyt voivottelemaan, käytännössä olet ratkaisusi tehnyt.

Myöhemmin eroaminen ei auta enää lapsiasiaan. Tulet silti eroamaan tuosta miehestä, koska olet nyt jo katkera ja kaunainen häntä kohtaan (mielestäni aiheesta) ja se vain pahenee, kun tajuat että osaltasi juna meni.

Varaudu myös siihen, että jos eroatte myöhemmin, miehen uusi voi olla piankin raskaana. Mies on muuttanut mielensä jo, voi muuttaa uudelleen, mutta selvästi ei sinun kanssa.

Itse asiassa mies voi jo pohdiskella eroa itsekin, sillä ei ollut tuon järkyttyneempi. Voi olla jopa joku jo vähän katsottuna. Ehkä jopa näistä syistä ei halua enää kanssasi lapsia.

Lisäksi, vaikka tulisit raskaaksi hänelle, teille voi silti tulla myöhemmin ero, ja menetät kaiken. Plus olet yksinhuoltaja.

En tiedä miten olet päästänyt asiat siihen jamaan, että olet rakentanut hänen kanssa kaiken, mutta et omistaisi mitään? Jos olette naimisissa, sinulle kuuluu puolet riippumatta kenen nimi on papereissa.

Neuvoisin siis, että jos kerran lapsia haluat, eroa tuosta miehestä.

Lisäksi sinulla on iän vuoksi kova kiire, joten itset sinuna tekisin lapsen klinikalla, yksin. Ja etsisin lapsirakkaan, lapsellisen miehen myöhemmin. Tietysti, jos sellaisen löydät vuodessa, siitä vaan luomiusti.

Raha ei voi olla sinulle ongelma, jos kerran saisit säästöönkin usean satasen. Voit heti huomenna soittaa ja hakea kunnan vuokra-asuntoa, ja pääset kiireesti koska sinulla on ero ja jäät ilman asuntoa. Valitaemaan et pääse varmaankaan, mutta joku asunto löytyy.

Netti-ja muut kirppikset on täynnä jopa ilmaisia kalusteita, ettei tarvitse lattialla nukkua ja pahvilaatikolta syödä.

Koirasta en osaa sanoa, en ylipäätään ymmärrä miksi antaisit miehelle ihan kaiken ja lähtisit tyhjin käsin.

Jos tähtäät siihen, että saat lapsen yksin, niin koira siinä lisänä on tosi raskas (lenkitykset yms.) Jätä miehelle, jos raaskit.

Ap täällä.

Mä annan periksi enkä muuta mihinkään. En ainakaan nyt. En vaan pysty kuvittelemaan sitä että aloitan uuden elämän poissa omasta kodista. En valua aloittaa alusta.

Nyt voitte kaikki haukkua luuseriksi. Tulen sitten kertomaan, jos ja kun olen pystynyt tekemään jotain asialle.

Olen aika stressiherkkä ihminen ja luulenpa että ihmiset sanoo että jos ei pysty tällaisen asian takia puoliaan pitämään että muuttaa pois toteuttaa haaveensa niin ei lapsia ansaitsekaan.

Mies ei halua erota ja rakastaa ja vannoo että haluaa tarjota meille ihanan elämän ja voidaan olla onnellisia niin tuntuu vaan että mussa on jotain vikaa jos en sitä pysty näkemään.

Joka tapauksessa mä en jaksa ajatella tätä asiaa . Ihan jo siksi että oon jotenkin itselleni niin vihainen että olen alunperinkään uskonut että mies lisää lapsia haluaisi. Olin ihan todella typerä. Tuntuu että mun olisi pitänyt ymmärtää että ei hän halua. Ja mies oikein ruokki mun perheenperustamishaluja ja hän puhui ensin että vauva saa tulla ja hän pyysi muuttamaan luokseen 100km päähän mun ystävistä , perheestä, työstä. Tuntuu että hän ei ymmärrä miten suuria uhrauksia olen tehnyt parisuhteen vuoksi ja tämä muutos ettei haluakaan yhteistä lasta on kertakaikkiaan uskomaton. Siksi mä en pysty muuttamaan pois koska mä en pysty uskomaan että maailma on paikka jossa mulle käy näin. Olen rakentanut kaiken uusiksi tänne miehen kotipaikkakunnalle. Ihan kuin hän olisi sokea sille. Tietenkin muutin kun itse tahdoin ja lähdin parisuhteeseen kun itse tahdoin, en yritä omaa vastuuta paeta. Naimisissa ei olla ja niistäkin toiveista olen jo luopunut, mies on saanut perusteltua miksi se on turhaa ja tietenkin kun hän kovasti mua rakastaa miksi mä en rakastaisi takaisin yhtä kovasti ja ymmärtäisi häntä, esimerkiksi miksi ei halua enää avioliittoon.

Mietin vaan, että onko tämä nyt tästä lapsettomuus-pettymyksestä johtuvaa kun musta tuntuu että jokin on tässä suhteessa nyt pielessä, vai onko tässä oikeasti jokin pielessä ? On vaan semmonen tunne että onkohan tässä nyt kaikki ihan hyvin ja näenkö mä edes selkeästi millainen ihminen mun mies on?

Ap jatkaa:

Mies siis kohtelee hyvin, auttaa asioissa, tekee kotitöitä, sanoo että rakastaa jne joten niinkun päällisin puolin kaikki on hyvin. Ja ei riidellä oikeastaan ikinä. Riidat yleensä tulee siitä että tulee jokin väärinkäsitys siitä mitä toinen sanoi ja se ratkaistaan ja asia ok sitten. Yhdessä ei paljon asioita tehdä, joitain matkoja ja sellaisia juttuja mistä molemmat tykkää. Miestä en voi viedä mihinkään oman mielenkiinnon kohteeni pariin mutta sitä en odotakaan vaan menen yksin. Mies on joskus mieliksi lähtenyt mukaan mutta on hermostunut eikä nauti olostaan joten en halua edes mennä hänen kanssaan muuta kuin juttuihin mistä molemmat tykkää.

Jos meillä on suhteessa kaikki muu hyvin paitsi tämä lapsiasia.. niin eikö se ole sen arvoista että luovun lapsihaaveista? Ja jos suhteessa on näennäisesti kaikki hyvin, miksi minusta tuntuu ettei ole? Olen monesti sanonut miehelle että huomaan ettei riitoja tule kun minä en sano mitään. Jos en sano tai puutu vaan tuen miestä, riitoja ei tule. Olen ajatellut että se on hyvän parisuhteen käytäntö. Enkä lisäksi nykyään välitä vaikka mies suuttuisi koska suuttuessaan hän pitää vaan mykkäkoulua joten mä voin ihan hyvin katsoa vaan telkkaria tai tehdä omia juttujani.

Silti on tunne että jokin on pielessä.. olenkohan mä vaan liian vaativa?

Mies käyttää sinuun henkistä väkivaltaa. Sinä olet jo kutistunut sen vuoksi pieneksi. Kannustan eroamaan. Selviät kyllä.

En erottaisi koiria, jos tulevat hyvin toimeen keskenään. Koira on laumaeläin.

Luultavasti saat voiman lähteä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä mielesi tekee sinulle vielä tepposia.

Sä haluat lapsen ja mies ei. Mitä ihmettä mietit vielä, selvä homma että lähdet. Jos siis lapsen haluat.

Joo, et todella näe millainen sun mies on. Et todellakaan ole liian vaativa! Ainoa ratkaisu on nostaa kytkintä, ota vain omat tavarasi ja jätä koirat. Jos miehesi OIKEASTI rakastaa sinua, se tulee perässä ja pyytää sua palaamaan. Ja on valmis kompromisseihin. Nyt näyttää että teidän suhteessa on tärkeää vain se mitä sun mies haluaa. Lähde ja jos mies ei tule perään, tiedät että ei rakasta oikeasti ja sä voi aloittaa toipumisen. Olen myös itse eronnut itsekkäästä miehestä, ja ainoa mitä olen katunut on se, etten lähtenyt jo aiemmin!

Tee lapsi yksin, kyllä siitä selviää (onko sulla tukiverkostoja?). Ei noista miehistä muutenkaan tiedä. Muut asiat, koirat ja sellaiset ratkeaa kyllä itsestään.

Ota vaikka kulutusluotto hedelmöityshoitoja varten! Suht pian voisi aloittaa. Tai voisit ainakin käydä lääkärillä teettämässä hedelmällisyystutkimuksen.