Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua lapsia mikä järki suhteessa
16.10.2019 |
Miehen kanssa tullut nyt selväksi ettei hän halua lapsia. Hänellä on jo 1 ja lisää ei halua.
Olen koittanut vuoden sopeutua asiaan vaihtelevalla menestyksellä.
Tuntuu että koko suhteessa ei ole mitään pohjaa , merkitystä. Aivan todella surkeaa kuvitella että meidän elämä olisi vain tätä. Mies odottaa että nykyinen lapsi kasvaa jotta voi ”olla vapaa”.
Harmittaa kun luulin jo hetken että nyt se oikea on löytynyt. Miehen kommentit lapsista on niin surkeita että tuntuu että en mä voi olla enää edes rakastunut ihmiseen joka suurin piirtein laskee päiviä kun oma lapsi täyttää 18.
Miehen kanssa on puhuttu ja kai molemmat nyt tiedetään että miten käy. Että lähtöhän sitä minulle tulee. Viimeisin keskustelu oli tänään joka oli tavallaan ratkaiseva ja mies meni innoissaan rakentelemaan pihalle sen jälkeen.
Ja kun aina kysytään miksi et etukäteen selvittänyt asiaa, niin selvitin. Ja mies lupasi aina että lapsia tehdään. Kun muutimme yhteen olin jo kerran raskaana ja sain keskenmenon. Sen jälkeen mies muutti mielensä. Yli vuosi on kulunut tästä, olen odottanut että se keskenmeno unohtuisi, jos se vaikka mieheen vaikutti. Mutta ei. Lapsi pilaisi kuulema hänen elämänsä.
Mitenhän tässä nyt jaksaa alkaa jotain muutoksia tehdä.. pitää muuttaa ja kaikkea. Kaikki yhdessä rakennettu on poissa sitten.
En voi enää edes harkita oikeasti että jäisin koska tuo miehen asenne on niin luotaantyöntävä, päinvastainen kuin se mihin rakastuin. Mies oli etenkin suhteen alussa olevinaan niin perhe keskeinen. Nyt lapsi on hänelle vaan rasite ja ajatus uudesta lapsesta painajaismainen. Selväähän tämä on että ei tästä suhteesta mitään tule. Ei ole enää mitään pohjaa millekään. Voisin jopa hyväksyä lapsettomuuden paremmin, jos vaikka kävisi ilmi ettei mieheni voi saada lapsia ja joutuisimme hylkäämään yhteisen haaveen. Mutta jo tämä asetelma on sellainen että istun vaan täällä ja mietin, että mitähän helvettiä mä täällä teen...
Niin surullista, mutta en pysty enää tuntemaan edes surua. Oon vaan ihan tyhjä, että tämä oli tässä.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tällaista voi kukaan toisen puolesta päättää, ja muiden ihmisten neuvot perustuvat vain heidän omiin kokemuksiinsa, jotka eivät välttämättä ollenkaan sovellu sinun tilanteeseesi.
Kuitenkin IMHO, lapsi on niin suuri ja upea asia elämässä, että lapsihaaveesta luopuminen kumppanin haluttomuuden vuoksi on todella tyhmää. Todennäköisesti syyttelet mielessäsi sitä miestä seuraavat 40 vuotta, kun sinulla ei ole lasta, ei lapsenlapsia, ei todellista omaa perhettä.
Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitää sylissä omaa lapsenlasta, jonka tuo minun maailmaan saattamani ja isoksi hoivaamani ihminen on luonut. Se on jotain niin maagista, haluaisin sanoa elämää suurempaa, mutta sehän juuri on elämää, aidoimmillaan.
Aivan käsittämätön ajatusmaailma, erityisesti viimeinen kappale. Ei todellista omaa perhettä, jos ei ole biologisia lapsia ja lapsenlapsia? Mikä siitä synnyttämisestä ja verisukulaisuudesta tekee niin erikoista ja maagista? Omien lasten kanssa ei välttämättä tule edes toimeen, eivätkä he välttämättä lisäänny.
Muutenkin surullista perustaa koko elämän mielekkyys ja tulevaisuus ihmisen varaan, jota ei ole edes olemassa ja sen vuoksi hylätä vuosia tunnettu ja rakas kumppani. Eikö olisi lähtökohtaisesti järkevämpää haalia ympärilleen jo eläviä ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ja onnellisuus löytyy? Ei siihen vaadita omaa lasta.
Minusta ap:n tilanne on eri. Mies on johtanut ap:ta harhaan perhekeskeisyydellään. Ei hän ole siis mikään tuttu ja rakas kumppani, vaan ihminen, joka teeskenteli jotakin mitä ei ole, koska tiesi ap:n haluavan lapsia. Ilmeisesti toivoi, että ap muuttaa mielensä kun suhde on vakiintunut. Tuo on yksinkertaisesti väärin ja hyvin laskelmoivaa käytöstä. Olisi eri asia, jos ap:n mies olisi tehnyt selväksi heti alussa, että ei halua lapsia. Tällöin ap olisi voinut miettiä, onko se itselle kynnyskysymys vai ei. Jos mies olisi ollut rehellinen tämä tilanne ei olisi satuttanut ap:ta samalla lailla. Ap oikeutetusti tuntee itsensä huijatuksi ja vaikea suhdetta on tuossa tilanteessa jatkaa, jos se ei alun alkaenkaan ole perustunut miehen puolelta rehellisyyteen ja toisen kunnioittamiseen.
Ymmärrän, enkä tosiaan voisi jatkaa suhdetta epärehellisen ja huijaavan kumppanin kanssa ja eroaisin itsekin. Mutta silti omat kuvitelmat siitä haave-elämästä eivät välttämättä toteudu ja mielekkyyden ei tulisi perustua pelkkään lapseen, jota ei edes ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tällaista voi kukaan toisen puolesta päättää, ja muiden ihmisten neuvot perustuvat vain heidän omiin kokemuksiinsa, jotka eivät välttämättä ollenkaan sovellu sinun tilanteeseesi.
Kuitenkin IMHO, lapsi on niin suuri ja upea asia elämässä, että lapsihaaveesta luopuminen kumppanin haluttomuuden vuoksi on todella tyhmää. Todennäköisesti syyttelet mielessäsi sitä miestä seuraavat 40 vuotta, kun sinulla ei ole lasta, ei lapsenlapsia, ei todellista omaa perhettä.
Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitää sylissä omaa lapsenlasta, jonka tuo minun maailmaan saattamani ja isoksi hoivaamani ihminen on luonut. Se on jotain niin maagista, haluaisin sanoa elämää suurempaa, mutta sehän juuri on elämää, aidoimmillaan.
Aivan käsittämätön ajatusmaailma, erityisesti viimeinen kappale. Ei todellista omaa perhettä, jos ei ole biologisia lapsia ja lapsenlapsia? Mikä siitä synnyttämisestä ja verisukulaisuudesta tekee niin erikoista ja maagista? Omien lasten kanssa ei välttämättä tule edes toimeen, eivätkä he välttämättä lisäänny.
Muutenkin surullista perustaa koko elämän mielekkyys ja tulevaisuus ihmisen varaan, jota ei ole edes olemassa ja sen vuoksi hylätä vuosia tunnettu ja rakas kumppani. Eikö olisi lähtökohtaisesti järkevämpää haalia ympärilleen jo eläviä ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ja onnellisuus löytyy? Ei siihen vaadita omaa lasta.
Minusta ap:n tilanne on eri. Mies on johtanut ap:ta harhaan perhekeskeisyydellään. Ei hän ole siis mikään tuttu ja rakas kumppani, vaan ihminen, joka teeskenteli jotakin mitä ei ole, koska tiesi ap:n haluavan lapsia. Ilmeisesti toivoi, että ap muuttaa mielensä kun suhde on vakiintunut. Tuo on yksinkertaisesti väärin ja hyvin laskelmoivaa käytöstä. Olisi eri asia, jos ap:n mies olisi tehnyt selväksi heti alussa, että ei halua lapsia. Tällöin ap olisi voinut miettiä, onko se itselle kynnyskysymys vai ei. Jos mies olisi ollut rehellinen tämä tilanne ei olisi satuttanut ap:ta samalla lailla. Ap oikeutetusti tuntee itsensä huijatuksi ja vaikea suhdetta on tuossa tilanteessa jatkaa, jos se ei alun alkaenkaan ole perustunut miehen puolelta rehellisyyteen ja toisen kunnioittamiseen.
Ymmärrän, enkä tosiaan voisi jatkaa suhdetta epärehellisen ja huijaavan kumppanin kanssa ja eroaisin itsekin. Mutta silti omat kuvitelmat siitä haave-elämästä eivät välttämättä toteudu ja mielekkyyden ei tulisi perustua pelkkään lapseen, jota ei edes ole.
Lisäisin vielä, että on kuitenkin eri asia aidosti muuttaa mieltään kuin alusta saakka johtaa toista harhaan.
Eroa ja muuta pois heti kun voit. Vaikka nyt saisit miehen "pakotettua" haluamaan lasta, ero on edessä koska hän ei selvästi viihdy isänä ja siinä roolissa. Sitten olet yh ja yksi isätön lapsi lisää.
En käsitä naisia, jotka edes suunnittelevat lisääntymistä vastahakoisten miesten kanssa. Se on niin valtava päätös että siinä pitää olla molempien 110% täysillä mukana, valmiina kestämään kakkashowt, unettomat yöt, itkut ja tuskat ja toisaalta ne ilotkin. Sitä ei kestä, jos alkuasetelma on jo vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tällaista voi kukaan toisen puolesta päättää, ja muiden ihmisten neuvot perustuvat vain heidän omiin kokemuksiinsa, jotka eivät välttämättä ollenkaan sovellu sinun tilanteeseesi.
Kuitenkin IMHO, lapsi on niin suuri ja upea asia elämässä, että lapsihaaveesta luopuminen kumppanin haluttomuuden vuoksi on todella tyhmää. Todennäköisesti syyttelet mielessäsi sitä miestä seuraavat 40 vuotta, kun sinulla ei ole lasta, ei lapsenlapsia, ei todellista omaa perhettä.
Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitää sylissä omaa lapsenlasta, jonka tuo minun maailmaan saattamani ja isoksi hoivaamani ihminen on luonut. Se on jotain niin maagista, haluaisin sanoa elämää suurempaa, mutta sehän juuri on elämää, aidoimmillaan.
Aivan käsittämätön ajatusmaailma, erityisesti viimeinen kappale. Ei todellista omaa perhettä, jos ei ole biologisia lapsia ja lapsenlapsia? Mikä siitä synnyttämisestä ja verisukulaisuudesta tekee niin erikoista ja maagista? Omien lasten kanssa ei välttämättä tule edes toimeen, eivätkä he välttämättä lisäänny.
Muutenkin surullista perustaa koko elämän mielekkyys ja tulevaisuus ihmisen varaan, jota ei ole edes olemassa ja sen vuoksi hylätä vuosia tunnettu ja rakas kumppani. Eikö olisi lähtökohtaisesti järkevämpää haalia ympärilleen jo eläviä ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ja onnellisuus löytyy? Ei siihen vaadita omaa lasta.
Minusta ap:n tilanne on eri. Mies on johtanut ap:ta harhaan perhekeskeisyydellään. Ei hän ole siis mikään tuttu ja rakas kumppani, vaan ihminen, joka teeskenteli jotakin mitä ei ole, koska tiesi ap:n haluavan lapsia. Ilmeisesti toivoi, että ap muuttaa mielensä kun suhde on vakiintunut. Tuo on yksinkertaisesti väärin ja hyvin laskelmoivaa käytöstä. Olisi eri asia, jos ap:n mies olisi tehnyt selväksi heti alussa, että ei halua lapsia. Tällöin ap olisi voinut miettiä, onko se itselle kynnyskysymys vai ei. Jos mies olisi ollut rehellinen tämä tilanne ei olisi satuttanut ap:ta samalla lailla. Ap oikeutetusti tuntee itsensä huijatuksi ja vaikea suhdetta on tuossa tilanteessa jatkaa, jos se ei alun alkaenkaan ole perustunut miehen puolelta rehellisyyteen ja toisen kunnioittamiseen.
Teet aika pitkälle vietyjä tulkintoja hyvin vähän tiedon varassa. On mahdollista että miehellä on ollut vaikka pahoja riitoja poikansa kanssa. Ja siksi ei halua uudestaan samaa. Tunnen esim. miehen jonka poika alkoi ryypätä ja varasti rahaa isänsä yrityksestä. Emme voi tietää taustoja. Aloittajakaan ei välttämättä tiedä kaikkea isän ja pojan väleistä.
Ei kannata jäädä roikkumaan epätyydyttävään suhteeseen. Lapsi asiat ovat aina suhdetta kuluttavia joten molempien tulee seisoa samalla viivalla, jos mielivät onnistua. Erosin vähän aika sitten perhettä haluavasta miehestä, koska aloin saamaan paniikkikohtauksia pelkästään miettiessäni raskaaksi tulemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
36v ja ajattelit vielä keretä tapaamaan uuden miehen ja saamaan lapsia.. voi voi taitaa olla jo liian myöhäistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tällaista voi kukaan toisen puolesta päättää, ja muiden ihmisten neuvot perustuvat vain heidän omiin kokemuksiinsa, jotka eivät välttämättä ollenkaan sovellu sinun tilanteeseesi.
Kuitenkin IMHO, lapsi on niin suuri ja upea asia elämässä, että lapsihaaveesta luopuminen kumppanin haluttomuuden vuoksi on todella tyhmää. Todennäköisesti syyttelet mielessäsi sitä miestä seuraavat 40 vuotta, kun sinulla ei ole lasta, ei lapsenlapsia, ei todellista omaa perhettä.
Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitää sylissä omaa lapsenlasta, jonka tuo minun maailmaan saattamani ja isoksi hoivaamani ihminen on luonut. Se on jotain niin maagista, haluaisin sanoa elämää suurempaa, mutta sehän juuri on elämää, aidoimmillaan.
Aivan käsittämätön ajatusmaailma, erityisesti viimeinen kappale. Ei todellista omaa perhettä, jos ei ole biologisia lapsia ja lapsenlapsia? Mikä siitä synnyttämisestä ja verisukulaisuudesta tekee niin erikoista ja maagista? Omien lasten kanssa ei välttämättä tule edes toimeen, eivätkä he välttämättä lisäänny.
Muutenkin surullista perustaa koko elämän mielekkyys ja tulevaisuus ihmisen varaan, jota ei ole edes olemassa ja sen vuoksi hylätä vuosia tunnettu ja rakas kumppani. Eikö olisi lähtökohtaisesti järkevämpää haalia ympärilleen jo eläviä ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ja onnellisuus löytyy? Ei siihen vaadita omaa lasta.
Eipä kuulosta onnelliselta tuo ap:n suhde ja mitä merkitystä sillä on, jos halutaan eri asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niinpä, miksi roikut? Mies ei halua lapsia, sinä haluat. Joko sopeudut tai etsit miehen, joka haluaa lapsia. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
36v ja ajattelit vielä keretä tapaamaan uuden miehen ja saamaan lapsia.. voi voi taitaa olla jo liian myöhäistä
No juuri sitä en pidä realistisena, siksi tuolla aikaisemmin kirjoitin että harkitsen keinohedelmöitystä.
Ymmärrän että mies muutti mielensä, mutta se tästä tilanteesta tekeekin hankalan että sisällä on ollut se toivo että jos se vielä muuttuisi. Ei se muutu. Sen ymmärrän. Silti on vaikea päästää irti. Menneisyyttä ei voi muuttaa.. jokaisella on oikeus muuttaa mielensä. Mutta silti asian hyväksyminen ei ole helppoa. Tuo oli jonkun sanomana hyvin sanottu, että sen tapahtuneen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi jää paikalleen junnaamaan. Se on juuri mun tilanne. Mutta totta myös se että ei se ole epäoikeudenmukaista jos mieli muuttuu, valehtelu tai harhaan johtaminen olisi ollut. Haluan uskoa ja uskonkin, että miehen mieli muuttui. Ei hän ole tahallaan minua johtanut harhaan.
Tilanne on tämä ja en halua missään nimessä lasta vahingossa miehen kanssa koska mies on suoraan sanonut että uusi lapsi pilaisi hänen elämänsä.
Miehellä on nykyiseen lapseensa ihan hyvät välit, lapsi on yläkouluikäinen. Mies on eronnut entisestään kun lapsi oli vielä suht pieni mutta ollut ns viikonloppu isä siitä lähtien.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noniin, ap täällä jatkaa.
Miehen kanssa keskustelu jatkuu ja tilanne on se että vietin unettoman yön miettien, mitä teen. Käytännössä erotessa se olen minä joka muuttaa. Miehelle jää hänen omistama koti, ja kaikki meidän yhdessä rakentama.. hänelle tämä ei ole niin iso muutos. Mies sanoo että mene ja hanki sellainen elämä sitten kun haluat. Helppo hänen sanoa koska jos minä lähden, täältä häviää tyyliin pari huonekalua ja mun vaatteet eikä miehen elämän rakenteet mitenkään muutu. Mies sanoo tee niinkuin sisimmässä tunnet oikeaksi. Olen todella huono arvioimaan mikä on oikein.
Nyt tarvitsisinkin jonkun master mindin neuvoja miten tässä toimisi. Voisiko joku tehdä mulle suunnitelman? Pyydän apua koska itse en osaa ajatella nyt yhtään ja vietin juuri unettoman yön eroa ajatellessa.
Säästöjä mulla on vain 1800 euroa koska ostin juuri uuden auton tänä vuonna, mutta realistiset mahdollisuudet säästää joka kuukausi on kuitenkin 300-500euroa halutessani. Missä nyt asutaan auto on pakollinen ja siitä on lainaa jäljellä. Se on kuitenkin mitoitettu isommalle perheelle ja huonoihinkin keliolosuhteisiin, pitäisikö sekin sitten eron jälkeen vaihtaa?
Talvea vasten ennen joulua eroaminen tuntuu tosi kamalalta, ja siis ero tuntuu vaikealta koska kyllähän mä miestä rakastan. Mies ei halua erota ja uskoo todella, että olisin hänen kanssaan loppuelämän onnellinen ilman lapsia mutta en vaan vielä tiedä sitä.
Meillä on kaksi koiraa, pitäisikö toinen vaatia kuitenkin minun mukaan?
Pitäisikö rauhassa miettiä asiat ja etsiä sellaista kotia mihin oikeasti haluan muuttaa? Mitä kaikkea kannattaisi ottaa huomioon?
Tällä hetkellä tuntuu, etten pysty enää koskaan rakastumaan. Olen ajatellut että alkaisin säästämään myös keinohedelmöitystä varten enkä edes uskottelisi itselleni että voisin muka rakastua ja löytää uuden kumppanin kenen kanssa yrittää perustaa perhettä. Olen jo 36-vuotias.
Tilanne on se että vuosia yhdessä olleena, jään lähtiessä aika tyhjän päälle. Tiedän että pärjään, mutta käytännön suunnittelu ja miten tässä kaiken tekisi on hankalaa.
Kaikki neuvot otetaan vastaan.
PS. Enkä osaa selittää, miksi se perhe tai lapsi on niin suuri haave. Mieskin sanoi että hän olisi ollut aivan yhtä onnellinen ilman lastaan, ei hän lasta toivonut. Hän ei ymmärrä miltä tuntuu lasta toivoa. Elämä on muuten mulla sellaista, että en koe että menetän lapsiperhearjessa mitään. Viihdyn kotona ja matkustelut on matkusteltu.
Asun yksin ja mulla on iso perheauto. Et tule voittamaan auton poislaitossa jos siihen on kuitenkin rahaa, joten pidä vaan se.
Tuo just samanlainen petos kuin et akka lupaa ottaa peppuun ja sit kun oot just survomassa sisään, niin alkaa valitus et ei käy. Kun on kerran nousuhumalassa lipasauttanut että sopii ottaa peppuun tai pistää lapsi alulle, niin ei siitä mitään pakitella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppupeleissä ihmettelet ainoastaan sitä, mikset lähtenyt jo kauan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
36v ja ajattelit vielä keretä tapaamaan uuden miehen ja saamaan lapsia.. voi voi taitaa olla jo liian myöhäistä
No juuri sitä en pidä realistisena, siksi tuolla aikaisemmin kirjoitin että harkitsen keinohedelmöitystä.
Ymmärrän että mies muutti mielensä, mutta se tästä tilanteesta tekeekin hankalan että sisällä on ollut se toivo että jos se vielä muuttuisi. Ei se muutu. Sen ymmärrän. Silti on vaikea päästää irti. Menneisyyttä ei voi muuttaa.. jokaisella on oikeus muuttaa mielensä. Mutta silti asian hyväksyminen ei ole helppoa. Tuo oli jonkun sanomana hyvin sanottu, että sen tapahtuneen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi jää paikalleen junnaamaan. Se on juuri mun tilanne. Mutta totta myös se että ei se ole epäoikeudenmukaista jos mieli muuttuu, valehtelu tai harhaan johtaminen olisi ollut. Haluan uskoa ja uskonkin, että miehen mieli muuttui. Ei hän ole tahallaan minua johtanut harhaan.
Tilanne on tämä ja en halua missään nimessä lasta vahingossa miehen kanssa koska mies on suoraan sanonut että uusi lapsi pilaisi hänen elämänsä.
Miehellä on nykyiseen lapseensa ihan hyvät välit, lapsi on yläkouluikäinen. Mies on eronnut entisestään kun lapsi oli vielä suht pieni mutta ollut ns viikonloppu isä siitä lähtien.
-ap
"Ei tahallaan johtanut harhaan"
Ei, sinä haluat uskoa, että SINÄ ET OLLUT niin tyhmä, että uskoit valheet. Sinä et halua tiedostaa olleesi tyhmä... Tässä nyt siirretään sitä vastuuta pois. "ei se tahallaan tehnyt" Kyllä hän teki tahanllaan. Sinä rakastat vielä häntä ja haluat uskoa hyvää.
Sama juttu, kun mies jää kiinni pettämisestä. "Ei se mies voinut mitään, kun toinen nainen vei väkisin..." Se vika oli siinä toisessa, ei omassa miehessä. Enhän minä voinut olla niin tyhmä, että valitsin petturimiehen...
Jos mies sanoo vakaasti, että lapsi pilaa (?) elämän, kyllä hän on sen tiennyt alusta alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kyllä se mieli voi muuttua 😉😉😉" toimii molempiin suuntiin. Jokaisella on oikeus muuttaa mieltään, olematta pahis.
Voi kurjuus. Itselleni käynyt sama peräti kaksi kertaa. Koirista sanon sen verran, että koirat ovat sen kenen nimi on kauppasopimuksessa. Helpoimmalla pääset, kun katsot edullisen vuokra-asunnon työpaikkasi läheltä ja vain muutat varsinkin, kun teillä ei ole yhteistä omaisuutta ja itselläsi vain vähän. Jos koiratkaan eivät ole sinun, niin se helpottaa asunnon saamista. Huonekaluja saa osto/myynti-ryhmistä Facebookissa, kierrätyskeskuksista ja ikeasta ensi hätään. Alle 500 eurolla saa välttämättömät tavarat asumiseen (olen tämän tehnyt) ja sitten ajan kanssa alat kasaamaan elämääsi oman näköiseksi. Et tuosta kuitenkaan tule nuortumaan ja voit vielä hyvin löytää sopivamman kumppanin. Parasta tietysti olisi, että pääsisit jo jouluksi sinne omaan kotiin, edes vuokrattuun sellaiseen!
Vierailija kirjoitti:
Voi kurjuus. Itselleni käynyt sama peräti kaksi kertaa. Koirista sanon sen verran, että koirat ovat sen kenen nimi on kauppasopimuksessa. Helpoimmalla pääset, kun katsot edullisen vuokra-asunnon työpaikkasi läheltä ja vain muutat varsinkin, kun teillä ei ole yhteistä omaisuutta ja itselläsi vain vähän. Jos koiratkaan eivät ole sinun, niin se helpottaa asunnon saamista. Huonekaluja saa osto/myynti-ryhmistä Facebookissa, kierrätyskeskuksista ja ikeasta ensi hätään. Alle 500 eurolla saa välttämättömät tavarat asumiseen (olen tämän tehnyt) ja sitten ajan kanssa alat kasaamaan elämääsi oman näköiseksi. Et tuosta kuitenkaan tule nuortumaan ja voit vielä hyvin löytää sopivamman kumppanin. Parasta tietysti olisi, että pääsisit jo jouluksi sinne omaan kotiin, edes vuokrattuun sellaiseen!
Ihana, kiitos tästä kommentista! -ap
Vierailija kirjoitti:
Eipä tällaista voi kukaan toisen puolesta päättää, ja muiden ihmisten neuvot perustuvat vain heidän omiin kokemuksiinsa, jotka eivät välttämättä ollenkaan sovellu sinun tilanteeseesi.
Kuitenkin IMHO, lapsi on niin suuri ja upea asia elämässä, että lapsihaaveesta luopuminen kumppanin haluttomuuden vuoksi on todella tyhmää. Todennäköisesti syyttelet mielessäsi sitä miestä seuraavat 40 vuotta, kun sinulla ei ole lasta, ei lapsenlapsia, ei todellista omaa perhettä.
Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitää sylissä omaa lapsenlasta, jonka tuo minun maailmaan saattamani ja isoksi hoivaamani ihminen on luonut. Se on jotain niin maagista, haluaisin sanoa elämää suurempaa, mutta sehän juuri on elämää, aidoimmillaan.
Ei se vaan aina ihan noin mene.
Itse en edes oikeastaan pida aidistani ja olen vela.
Magiaa kerrakseen.
Onneksi "perhe" kasitteena ei tarkoita tiukkapipoisesti vain verisukulaisia, eika varsinkaan lapsia. Mina ja mun miesystava + koira ollaan maailman paras perhe. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tässä aloittajaa kaihertaa se tosiseikka, että mies OLI luvannut ja sitten pyörtänyt lupauksen. Ja pahimmalta tuntuu varmaan se, että mies ei vaikuta olevan moksiskaan siitä, että ero on tulossa. Häntä ei liikuta pätkääkään aloittajan unelmien särkyminen. Hänellä on lapsi, hän ei suo aloittajalle vanhemmuutta/äitiyttä. Ei kiinnosta, hän on sen kokenut, ei halua nähdä ENÄÄ vaivaa....ei aloittajan takia.
Olen pahoillani. Sinulle on ero edessä, ennemmin tai myöhemmin.
Koska nyt arvot vieläkin, sanon sen, että jos jäät, menetät kokonaan mahdollisuuden saada lapsi/perhe. Jos lähdet sinulle on edes MAHDOLLISUUS. Emme voi luvata, mutta se on kuitenkin mahdollista.....
Tuossa on aika hyvin kuvattu se että sehän minua kaihertaa. Mies sanoo vain että ei hän tiennyt, hänen mielensä muuttui.
Tuollainen estääkin monia menemästä elämässä eteenpäin. Kun tuntuu että kumppani on kohdellut väärin, ihminen jumittaa odottamaan kunnon selitystä, anteeksipyyntöä, mielen muuttumista. Voit joutua odottamaan vuosia eikä niitä ikinä tule. Silti se epäoikeudenmukaisuuden tunne pakottaa jäämään, odottamaan hyvitystä. Jos lähtee, tuntuu että hyväksyy huonon kohtelun.
Mutta eihän se niin ole tässä tapauksessa. Jokainen voi muuttaa mieltään eikä noin isoja asioita voi tehdä vain toisen mieliksi.
Voi muuttaa mieltään ja saa muuttaa mieltään. Mutta jos toista rakastaa aidosti, niin haluaa tukea toista sellaisissakin asioissa, jotka eivät itselle ole niin mieleisiä.
Uskon, että ap:n miehelle ei ole missään vaiheessa syntynyt läheistä suhdetta lapseensa. Siksi hän näkee lapset ainoastaan taakkana ilman mitään positiivisia puolia. Jos tämä on hånen ajatuksensa lapsista, niin onkin parempi, ettei hän suostu lapsen hankintaan. Ero siinä tulisi ennen pitkää joka tapauksessa, ellei ihmeitä tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tällaista voi kukaan toisen puolesta päättää, ja muiden ihmisten neuvot perustuvat vain heidän omiin kokemuksiinsa, jotka eivät välttämättä ollenkaan sovellu sinun tilanteeseesi.
Kuitenkin IMHO, lapsi on niin suuri ja upea asia elämässä, että lapsihaaveesta luopuminen kumppanin haluttomuuden vuoksi on todella tyhmää. Todennäköisesti syyttelet mielessäsi sitä miestä seuraavat 40 vuotta, kun sinulla ei ole lasta, ei lapsenlapsia, ei todellista omaa perhettä.
Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitää sylissä omaa lapsenlasta, jonka tuo minun maailmaan saattamani ja isoksi hoivaamani ihminen on luonut. Se on jotain niin maagista, haluaisin sanoa elämää suurempaa, mutta sehän juuri on elämää, aidoimmillaan.
Aivan käsittämätön ajatusmaailma, erityisesti viimeinen kappale. Ei todellista omaa perhettä, jos ei ole biologisia lapsia ja lapsenlapsia? Mikä siitä synnyttämisestä ja verisukulaisuudesta tekee niin erikoista ja maagista? Omien lasten kanssa ei välttämättä tule edes toimeen, eivätkä he välttämättä lisäänny.
Muutenkin surullista perustaa koko elämän mielekkyys ja tulevaisuus ihmisen varaan, jota ei ole edes olemassa ja sen vuoksi hylätä vuosia tunnettu ja rakas kumppani. Eikö olisi lähtökohtaisesti järkevämpää haalia ympärilleen jo eläviä ihmisiä, joiden kanssa viihtyy ja onnellisuus löytyy? Ei siihen vaadita omaa lasta.
Minusta ap:n tilanne on eri. Mies on johtanut ap:ta harhaan perhekeskeisyydellään. Ei hän ole siis mikään tuttu ja rakas kumppani, vaan ihminen, joka teeskenteli jotakin mitä ei ole, koska tiesi ap:n haluavan lapsia. Ilmeisesti toivoi, että ap muuttaa mielensä kun suhde on vakiintunut. Tuo on yksinkertaisesti väärin ja hyvin laskelmoivaa käytöstä. Olisi eri asia, jos ap:n mies olisi tehnyt selväksi heti alussa, että ei halua lapsia. Tällöin ap olisi voinut miettiä, onko se itselle kynnyskysymys vai ei. Jos mies olisi ollut rehellinen tämä tilanne ei olisi satuttanut ap:ta samalla lailla. Ap oikeutetusti tuntee itsensä huijatuksi ja vaikea suhdetta on tuossa tilanteessa jatkaa, jos se ei alun alkaenkaan ole perustunut miehen puolelta rehellisyyteen ja toisen kunnioittamiseen.
Teet aika pitkälle vietyjä tulkintoja hyvin vähän tiedon varassa. On mahdollista että miehellä on ollut vaikka pahoja riitoja poikansa kanssa. Ja siksi ei halua uudestaan samaa. Tunnen esim. miehen jonka poika alkoi ryypätä ja varasti rahaa isänsä yrityksestä. Emme voi tietää taustoja. Aloittajakaan ei välttämättä tiedä kaikkea isän ja pojan väleistä.
Syytetään toki lasta siitä, että mies miettii "kunhan lapsi kasvaa, niin saan vihdoin vapauteni".
Tuollainen estääkin monia menemästä elämässä eteenpäin. Kun tuntuu että kumppani on kohdellut väärin, ihminen jumittaa odottamaan kunnon selitystä, anteeksipyyntöä, mielen muuttumista. Voit joutua odottamaan vuosia eikä niitä ikinä tule. Silti se epäoikeudenmukaisuuden tunne pakottaa jäämään, odottamaan hyvitystä. Jos lähtee, tuntuu että hyväksyy huonon kohtelun.
Mutta eihän se niin ole tässä tapauksessa. Jokainen voi muuttaa mieltään eikä noin isoja asioita voi tehdä vain toisen mieliksi.