Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi aina hukkaan itseni parisuhteessa ja alan masentua?
13.10.2019 |
Sinkkuna ollessani olen iloinen, energinen ja onnellinen, elän täysipainoista elämää, jossa matkustelen paljon, harrastan, liikun, nautin elämästä. Koti on siisti ja kauniisti sisustettu jne. Kuitenkin parisuhteessa ollessani aina hukkaan itseni ja alan jotenkin suorittamaan elämää ilman että olen läsnä siinä elämässäni. Aamulla herätys töihin, käyn töissä, tulen kaupan kautta kotiin, makaan sohvalla, käyn nopealla lenkillä mutta en nauti siitä ja sitten nukkumaan. En enää tee itselleni tärkeitä asioita, joista nautin. Harrastukset jää, kavereitakaan ei oikein jaksaisi tavata. Kodin sisustus ei enää tunnu merkitykselliseltä ja siivoankin vain pakkopullana. Tämä on käynyt jokaisessa parisuhteessani eikä ole miehen syy (eivät siis ole mitään mustasukkaisia, kontrolloivia tms) vaan vika on jotenkin itsessäni. Kun eroan, niin kahdessa päivässä olen taas vanha energinen itseni, joka nauttii elämästä ja täyttää elämänsä oman näköisillä itselle tärkeillä asioilla.
Mikä tässä oikein on? Miksi hukkaan itseni aina parisuhteessa ja elämästä katoaa värit ja elämä tuntuu vain tylsän arjen suorittamiselta?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
En minä ainakaan ole mitenkään erityisen rikki (siis mitä sillä sanalla nyt tuossa tarkoitat). Olen ihan tavallisen tasapainoinen ihminen, joka on hankkinut hyvän koulutuksen, hyvän työpaikan, menestynyt urallaan, minulla on hyvät suhteet läheisiini, minulla on hyvä ja terve itsetunto, luonteeltani on jämäkkä ja uskallan kohdata vaikeita asioita, en tunne mitään kovaa sisäistä kärsimystä jne. Ei kukaan tuntemani ihminen myöskään kuvailisi minua mitenkään rikkinäiseksi. Minulla vaan on lapsuudestani johtuen tullut tiettyjä skeemoja, jotka haittaavat elämääni kun olen parisuhteessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
En minä ainakaan ole mitenkään erityisen rikki (siis mitä sillä sanalla nyt tuossa tarkoitat). Olen ihan tavallisen tasapainoinen ihminen, joka on hankkinut hyvän koulutuksen, hyvän työpaikan, menestynyt urallaan, minulla on hyvät suhteet läheisiini, minulla on hyvä ja terve itsetunto, luonteeltani on jämäkkä ja uskallan kohdata vaikeita asioita, en tunne mitään kovaa sisäistä kärsimystä jne. Ei kukaan tuntemani ihminen myöskään kuvailisi minua mitenkään rikkinäiseksi. Minulla vaan on lapsuudestani johtuen tullut tiettyjä skeemoja, jotka haittaavat elämääni kun olen parisuhteessa.
Ap
En minäkään koe olevani ihmisenä rikkinäinen, minua kuvataan turvalliseksi ja vakaaksi.
Kaikilla on elämässä ja parisuhteessa jotain työstämistä ja itsensä kehittämistä, ja puolison kanssa pitää olla avoin kommunikointi.
Minun kohdalla parisuhde toimii, jos puoliso kestää että otan välillä tilaa ja etäisyyttä, eikä koe sitä uhkana. Kysehän ei ole siitä etten rakastaisi, vaan että minun täytyy välillä keskittyä puuhaamaan omiani. Kyllä aikuinen kumppani sen ymmärtää ja kestää.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
Ei kai voi sanoa kuin, että toivottavasti olette keskustelleet paljon, ja ettet todellisuudessa ole valmis mihin tahansa suhteen eteen. Koska voi pelastaa suhteensa mutta hukata itsensä, kokemusta on.
38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
En minä ainakaan ole mitenkään erityisen rikki (siis mitä sillä sanalla nyt tuossa tarkoitat). Olen ihan tavallisen tasapainoinen ihminen, joka on hankkinut hyvän koulutuksen, hyvän työpaikan, menestynyt urallaan, minulla on hyvät suhteet läheisiini, minulla on hyvä ja terve itsetunto, luonteeltani on jämäkkä ja uskallan kohdata vaikeita asioita, en tunne mitään kovaa sisäistä kärsimystä jne. Ei kukaan tuntemani ihminen myöskään kuvailisi minua mitenkään rikkinäiseksi. Minulla vaan on lapsuudestani johtuen tullut tiettyjä skeemoja, jotka haittaavat elämääni kun olen parisuhteessa.
Ap
En minäkään koe olevani ihmisenä rikkinäinen, minua kuvataan turvalliseksi ja vakaaksi.
Kaikilla on elämässä ja parisuhteessa jotain työstämistä ja itsensä kehittämistä, ja puolison kanssa pitää olla avoin kommunikointi.
Minun kohdalla parisuhde toimii, jos puoliso kestää että otan välillä tilaa ja etäisyyttä, eikä koe sitä uhkana. Kysehän ei ole siitä etten rakastaisi, vaan että minun täytyy välillä keskittyä puuhaamaan omiani. Kyllä aikuinen kumppani sen ymmärtää ja kestää.
Miten tuo onnistuu, jos on pieniä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
En minä ainakaan ole mitenkään erityisen rikki (siis mitä sillä sanalla nyt tuossa tarkoitat). Olen ihan tavallisen tasapainoinen ihminen, joka on hankkinut hyvän koulutuksen, hyvän työpaikan, menestynyt urallaan, minulla on hyvät suhteet läheisiini, minulla on hyvä ja terve itsetunto, luonteeltani on jämäkkä ja uskallan kohdata vaikeita asioita, en tunne mitään kovaa sisäistä kärsimystä jne. Ei kukaan tuntemani ihminen myöskään kuvailisi minua mitenkään rikkinäiseksi. Minulla vaan on lapsuudestani johtuen tullut tiettyjä skeemoja, jotka haittaavat elämääni kun olen parisuhteessa.
Ap
En minäkään koe olevani ihmisenä rikkinäinen, minua kuvataan turvalliseksi ja vakaaksi.
Kaikilla on elämässä ja parisuhteessa jotain työstämistä ja itsensä kehittämistä, ja puolison kanssa pitää olla avoin kommunikointi.
Minun kohdalla parisuhde toimii, jos puoliso kestää että otan välillä tilaa ja etäisyyttä, eikä koe sitä uhkana. Kysehän ei ole siitä etten rakastaisi, vaan että minun täytyy välillä keskittyä puuhaamaan omiani. Kyllä aikuinen kumppani sen ymmärtää ja kestää.Miten tuo onnistuu, jos on pieniä lapsia?
Mies käy lasten kanssa mummolassa yökylässä viikonloppuna. Lähtee itse päiväksi kaupungille. Käy mökillä yksin. Onhan näitä.
38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
Parisuhde ei voi olla terapiasuhde. Jos kumppanilla on esim. lapsuuden traumoista johtuvia ei-toimivia reagointitapoja, niin ei ole puolison vastuu eikä tehtävä yrittää parantaa niitä. Eikä toinen tule rakastamalla ehjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
Parisuhde ei voi olla terapiasuhde. Jos kumppanilla on esim. lapsuuden traumoista johtuvia ei-toimivia reagointitapoja, niin ei ole puolison vastuu eikä tehtävä yrittää parantaa niitä. Eikä toinen tule rakastamalla ehjäksi.
Näinhän se on. Voi olla että toinen ei vielä ole kypsä eikä tunne vielä itseään riittävän hyvin. Surullista mutta mahdollista.
38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
En minä ainakaan ole mitenkään erityisen rikki (siis mitä sillä sanalla nyt tuossa tarkoitat). Olen ihan tavallisen tasapainoinen ihminen, joka on hankkinut hyvän koulutuksen, hyvän työpaikan, menestynyt urallaan, minulla on hyvät suhteet läheisiini, minulla on hyvä ja terve itsetunto, luonteeltani on jämäkkä ja uskallan kohdata vaikeita asioita, en tunne mitään kovaa sisäistä kärsimystä jne. Ei kukaan tuntemani ihminen myöskään kuvailisi minua mitenkään rikkinäiseksi. Minulla vaan on lapsuudestani johtuen tullut tiettyjä skeemoja, jotka haittaavat elämääni kun olen parisuhteessa.
Ap
No tarkoitin rikkinäisyydellä juuri tuota, että sieltä huonosta lapsuudesta tms. juontavat toimintamallit ovat jääneet päälle ja ohjaavat toimintaa. Valtaosa ei edes tiedosta kantavansa tällaista taakkaa, ihmettelevät vain kun parisuhteet eivät tahdo toimia ja kompuroivat sokeina seuraavaan. Mutta näyttäisi siltä, että vaikka tiedostaisi asian, niin sille ei siltikään ole mitään tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
Ei kai voi sanoa kuin, että toivottavasti olette keskustelleet paljon, ja ettet todellisuudessa ole valmis mihin tahansa suhteen eteen. Koska voi pelastaa suhteensa mutta hukata itsensä, kokemusta on.
38
Emme ole keskustelleet, koska toinen käpertyi itseensä ja sitten pyöritteli asiat omassa päässään ties mihin mittasuhteisiin. Jäin siis siinä mielessä yksin ja sitten ilmoitettiin erosta. Eihän sillä tavalla pysty parisuhteen haasteita ratkaisemaan. Mutta hyvä pointti tuo, että ihan mihin tahansa ei kannata itseäänkään laittaa vaikka kuinka haluaisi saada suhteen toimimaan. Sitä kuvittelee osaavansa vetää sen rajan, mutta kuka tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
Parisuhde ei voi olla terapiasuhde. Jos kumppanilla on esim. lapsuuden traumoista johtuvia ei-toimivia reagointitapoja, niin ei ole puolison vastuu eikä tehtävä yrittää parantaa niitä. Eikä toinen tule rakastamalla ehjäksi.
No sen olen tässä alkanut ymmärtää, mutta silti jäi sellainen olo että ei oiken saanut edes mahdollisuutta, kun ei saatu keskustelua edes alkuun.
Apua, tämä osui ja upposi! Nyt alan itsekin tutkiskella asiaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
En minä ainakaan ole mitenkään erityisen rikki (siis mitä sillä sanalla nyt tuossa tarkoitat). Olen ihan tavallisen tasapainoinen ihminen, joka on hankkinut hyvän koulutuksen, hyvän työpaikan, menestynyt urallaan, minulla on hyvät suhteet läheisiini, minulla on hyvä ja terve itsetunto, luonteeltani on jämäkkä ja uskallan kohdata vaikeita asioita, en tunne mitään kovaa sisäistä kärsimystä jne. Ei kukaan tuntemani ihminen myöskään kuvailisi minua mitenkään rikkinäiseksi. Minulla vaan on lapsuudestani johtuen tullut tiettyjä skeemoja, jotka haittaavat elämääni kun olen parisuhteessa.
Ap
No tarkoitin rikkinäisyydellä juuri tuota, että sieltä huonosta lapsuudesta tms. juontavat toimintamallit ovat jääneet päälle ja ohjaavat toimintaa. Valtaosa ei edes tiedosta kantavansa tällaista taakkaa, ihmettelevät vain kun parisuhteet eivät tahdo toimia ja kompuroivat sokeina seuraavaan. Mutta näyttäisi siltä, että vaikka tiedostaisi asian, niin sille ei siltikään ole mitään tehtävissä.
No minä ajattelen niin, että tiedostan tämän asiani hyvin, mutta en osaa poistaa sitä enkä muuttaa sitä. Mutta yritän elää onnellista elämää SIITÄ HUOLIMATTA. Ajattelen niin, että jokaisella ihmisellä on joku kremppa. Jollain on vaikka liikunnan estävä nivelrikko, jollain adhd, jollain masennus jne. Ja sitten pitää valita, että yrittääkö elää mahdollisimman hyvää elämää siitä krempasta huolimatta vai alkaako pakenemaan asioita sen krempan vuoksi. Minä en pakene vaan yritän pärjätä tästä krempastani huolimatta ja perustin perheen enkä aio erota. Ap
Sama juttu täällä, vedenkestävä introvertti olen. Viidettä vuotta parisuhteessa, miehen kanssa rakastamme toisiamme ja meillä on hyvä, kunnioittava suhde. Joskus on vain todella kova kaipuu siihen sinkkuvuosien itsenäisyyteen, omiin oloihin, vapauteen olla ilmoittamatta jokaisesta menostaan tai aikomuksestaan jollekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(
Parisuhde ei voi olla terapiasuhde. Jos kumppanilla on esim. lapsuuden traumoista johtuvia ei-toimivia reagointitapoja, niin ei ole puolison vastuu eikä tehtävä yrittää parantaa niitä. Eikä toinen tule rakastamalla ehjäksi.
Olet osittain väärässä. Oikeassa olet siinä, ettei parisuhde ole terapiasuhde, vaan nimensä mukaisesti parisuhde. Muilta osin mutusi on puutteellista. Terveessä ja turvallisesti kiintyneessä parisuhteessa voi todellakin parantaa lapsuuden haavoja ja kasvaa ehjemmäksi ihmiseksi.
Huh, miten kolahtava ketju!
Olen myös luullut olevani ainoa, joka hukkaa itsensä parisuhteessa. Rikkinäinen lapsuus minullakin takana, mm. alkoholistivanhemman takia. Hälytystila on varsin tuttu olotila, ja jotenkin sitä kokee olevansa vastuussa kodin ilmapiiristä, että toisella olisi mahdollisimman mukavaa ja leppoisaa. Lasinen lapsuus jättää kyllä pitkät jäljet :(
Samaan aikaan unohdan täysin omat tarpeeni, en siis edes oikein kuule tai tunnista niitä. Voin vain huonosti ja olen ahdistunut, enkä osaa ottaa omaa tilaani.
Meidän pitäisi kyllä perustaa joku itsensä parisuhteessa hukkaavien suorittajanaisten tsemppaus- ja tukiryhmä 🙈💪
Alue: Aihe vapaa
Jotenkin lohdutonta ajatella, että vaikka kuinka rakastin naista ja rakastan edelleen ja olin valmis ihan mihin tahansa jotta suhde toimisi, niin hän voi yksinkertaisesti olla niin rikki, ettei siihen mikään auta :(