Miksi aina hukkaan itseni parisuhteessa ja alan masentua?

Minusta tuntuu, että ihmiset viihtyvät nykyään todellisuudessa enemmän yksin, kuin toisen ihmisen kanssa.

Paljon on uutisoitu siitä, kuinka yksineläminen on tuplaantunut 20 vuodessa ja kuinka syntyvyys on laskenut (kokonaishedelmällisyysluku 1,49 / 2018)

Mistä se teidän mielestänne kertoo?

Minusta myös tuntuu siltä, että parisuhteista ja seksistä puhutaan ihan jokapaikassa (esim. Netissä ja sosiaalisessa mediassa), vaikka todellisuudessa näitä harrastetaan paljon vähemmän. Näistä asioista puhuminen tuntuu vaan olevan nyt jotenkin trendikästä ja hienoa, vaikka todellisuudessa se voi olla ihan kaikkea muuta.

Tämän seurauksena ihmisillä on paine pariutua. Sitten kun he pariutuvat, niin todellisuus iskee ja ihminen alkaa ihmettelemään, että miksi tämä ei olekkaan niin mahtavaa.

Näin on käynyt minulle ja tällä hetkellä olen tietoisesti valinnut, että haluan olla sinkku. M24

Olen introverttina suunnilleen samaa mieltä kuin yllä oleva mies, että ihmiset loppujenlopuksi haluaa olla vain rauhassa, ei välttämättä yksin, mutta henkistä ja fyysistä tilaa pitää olla ja vapaus valita milloin on tekemisissä ihmisten kanssa. Parisuhteen, perheen ja ihmissuhteiden pakkotuputus on ahdistavaa. Vähemmälläkin sosiaalisuudella tulee toimeen. Viimeksi minulla meni 3 päivää parisuhteessa saada ensimmäiset ahdistus ja masennusoireet. Pistin samantien poikki, koska eläminen psyykelääkkeissä ja vuosittaiset suljetun vierailut ei enää kiinnosta. Sinkkuna saa elää mieleltään terveenä. Parisuhteessa sitä oikeutta ei ole päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä sama. En ymmärrä myöskään. :(

Henkinen valmistautuminen kotielämään vauvan kanssa alkaa?

Tiedät hautautuvasi ulos elämästäsi ainakin 10 vuodeksi, niin kroppa ja alitajunta haluaa aloittaa sen heti?

Tuo on varmaan se syy. Koen seksielämän ja raskaaksitulon liittyvän yhteen. Masennuksen kautta ikäänkuin pehmenen ja hitsaudun yhteen toisen ihmisen kanssa. Koitan miellyttää toista mahdollisimman paljon. Monet tapailemani tyypit eivät kestä tätä. Se on liikaa.

Täydellinen persoonan muutos. Omat toiveet, halut ja unelmat hautautuvat jonnekin.

Minusta on esim. ok vaikka huomauttaa toisen pukeutumisesta.

Ei pitäisikään kestää ripustautumista ja liikaa symbioosia.

Up

Mulla on kaveri, josta tulee ihan eri ihminen eri seurassa. Sillä on esim. sukulaisminuus, eli on sukunsa seurassa tietynlainen. Töissä taas on toisenlainen ja kavereiden kanssa taas jotain muuta.

Tuo ei varsinaisesti ole mitenkään ihmeellistä. Mutta ongelmia tulee sitten, kun nämä elämän osa-alueet eivät pysykään erossa toisistaan. Kun kaveri tuleekin työpaikalle käymään tai kun sukulainen pistäytyy kylään samaan aikaan kun kaverikin on kylässä. Silloin kaverini joutuu aivan hukkaan ja hämmennyksiin, kun ei tiedä kuka tai mikä hänen pitäisi olla. Nuo eri roolit ovat hänellä niin erilaisia, ettei niitä oikein saa yhdistettyä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, josta tulee ihan eri ihminen eri seurassa. Sillä on esim. sukulaisminuus, eli on sukunsa seurassa tietynlainen. Töissä taas on toisenlainen ja kavereiden kanssa taas jotain muuta.

Tuo ei varsinaisesti ole mitenkään ihmeellistä. Mutta ongelmia tulee sitten, kun nämä elämän osa-alueet eivät pysykään erossa toisistaan. Kun kaveri tuleekin työpaikalle käymään tai kun sukulainen pistäytyy kylään samaan aikaan kun kaverikin on kylässä. Silloin kaverini joutuu aivan hukkaan ja hämmennyksiin, kun ei tiedä kuka tai mikä hänen pitäisi olla. Nuo eri roolit ovat hänellä niin erilaisia, ettei niitä oikein saa yhdistettyä.

Ehkä kyse onkin rooleista ja niiden suorittamisesta ja miellyttämisestä. Pitäisi uskaltaa olla oma itsensä ja "itsekäs" myös parisuhteessa. Toisten toiveiden kuulosteleminen ja täyttäminen on raskasta ja uuvuttavaa, eikä voimia jää kuulostella ja täyttää omia toiveitaan.

Pitäisi lopettaa se kilttityttöys, kun se ei palvele tervettä parisuhdetta.

Voisiko johtua hormonaalisesta ehkäisystä? Kannattaisiko vaihtaa ehkäisy hormonittomaan vaihtoehtoon joksikin aikaa ja katsoa onko vaikutusta? Hormonien vaikutukset saattavat tulla viiveellä, eikä niitä välttämättä osaa yhdistää ehkäisyyn.

Itse lopetin pillerit puolen vuoden käytön jälkeen. Alkuun niissä ei ollut ongelmia, mutta myöhemmin niitä alkoi ilmetä. Lopettamisen jälkeen tunnistin, etten ollut enää yhtä iloinen ja räiskyvä, vaan aika tasapaksulla mielentilalla varustettu tylsimys.

Voisiko myös alkuhuuman rakkaushormonipaukulla olla osuutta asiaan? Hormonit tasoittuvat tai heittävät normaalille tasolle ja alkaa masentuneisuus?

Mitä jos koittaisit parin viikon ajan elää vain itsekkäämmin ja tehdä asioita, joita sinä haluat tehdä. Älä mieti, mitä toinen ajattelee tai haluaisi tai toivoisi. Tee asioita mieluummin yksin, sillä kumppanin läsnäolo saattaa vaikuttaa olemiseesi. Tästä tietysti kannattaa keskustella etukäteen kumppanin kanssa, ettei tule riitaa :D

Mulle kävi noin yhteen muuttaessa. Sitä ennen olikin melkein vaan kaukosuhteita:D On se kyllä ollut järkytys tämä yhteiselo.

Tämä on mielenkiintoinen aihe, en tiennyt että tuollaista on olemassa. Tuo saattaa selittää äskettäisen eronikin ainakin osittain. Nainen yhtäkkiä alkoi etääntyä ja lopulta halusi erota. Ja hänellä ainakin on juuri tuota, että ei osaa pitää kiinni itsellisyydestään, vaan myötäilee kaikkia muita niin että uupuu, se juontaa rikkinäisestä lapsuudesta.

Mielenkiintoinen keskustelunavaus. Tunnistin tästä osittain itseäni. Parisuhteessa elämäni muuttuu ajan myötä paljon kapeammaksi, henkinen kehitys hidastuu, otan vastaan ja suoritan vähemmän uusia haasteita, näen vähemmän kavereita ja olen epäsosiaalisempi. Olen apaattisempi. Itselläni käy niin, että alan helposti suorittaa parisuhdetta niin kokonaisvaltaisesti, ettei muihin asoihin riitä enää samaa energiaa. Tiedän, ettei suhde itsessään tee ketään onnelliseksi ja aina ennen uutta parisuhdetta päätän, että haluan säilyttää elämäni yhtä monipuolisena kuin se oli sinkkuna. Muutos kuitenkin tapahtuu pikkuhiljaa suhteen edetessä. Mitä pidempään olen suhteessa, sitä kauemmas luisun etisestä elämästäni. Sitä vähemmän minulla on energiaa niihin asioihin, joita tein sinkkuna. 

En osaa suhtautua parisuhteeseen kovinkaan kevyesti, ajattelen ehkä suhteitani arjessa liikaa ja se vie energiaa. Ehkä olen liikaa varpaillani sen suhteen miten suhteessa sujuu. Tai ehkä kumppanikin on saattanut olla epäsopiva, mikä on osasyy apaattisuuteen. Varmaan koen suhteissani myös jonkinlaista turvattomuutta, mikä saa ylianalysoimaan ja murehtimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, josta tulee ihan eri ihminen eri seurassa. Sillä on esim. sukulaisminuus, eli on sukunsa seurassa tietynlainen. Töissä taas on toisenlainen ja kavereiden kanssa taas jotain muuta.

Tuo ei varsinaisesti ole mitenkään ihmeellistä. Mutta ongelmia tulee sitten, kun nämä elämän osa-alueet eivät pysykään erossa toisistaan. Kun kaveri tuleekin työpaikalle käymään tai kun sukulainen pistäytyy kylään samaan aikaan kun kaverikin on kylässä. Silloin kaverini joutuu aivan hukkaan ja hämmennyksiin, kun ei tiedä kuka tai mikä hänen pitäisi olla. Nuo eri roolit ovat hänellä niin erilaisia, ettei niitä oikein saa yhdistettyä.

Tulee mieleen joku Jim Carrey -leffa :DD

Itselläni tulee suhteessa naisen kanssa ahdistus, enkä jaksa muuta kuin maata sohvalla. Eron jälkeen pystyn sitten antaumuksella makaamaan sohvalla oikein ajan kanssa.

Olen miettinyt tätä aloitustani koko päivän ja näitä hyviä kommentteja. Ja olen saanut vähän kiinni siitä miksi kadotan itseni kun olen parisuhteessa ja miksi elämästäni katoaa parisuhteessa kaikki mielenkiinto kaikkeen, mikä muuten on elämässäni tärkeää ja mitä kohtaan tunnen muuten intohimoa. Luulen, että se liittyy ainakin vähän siihen, että sinkkuna ollessa kaikki ihmissuhteeni (kaverisuhteet ja perhesuhteet ja sukulaissuhteet) on aina ok eikä niissä ihmissuhteissa ole oikeastaan koskaan mitään riitoja vaan positiivisia asioita vain. Mutta parisuhteessa ollessa onkin ihmissuhde (se parisuhde), jossa on välillä kinaa tai epävarmuutta tai ongelmia tai toisen odotuksia, joihin ei voi vastata ja sitten joutuu kestämään toisen pettymystä. Ja tämä tällainen kuluttaa ja uuvuttaa minua aivan hirveän paljon. Niin paljon, että en jaksa enää innostua harrastuksista enkä jaksa nauttia intohimoistani, oikeastaan ne intohimot katoaa. Mutta ongelmatonta parisuhdetta ei kai voi olla olemassa, joten tällä mennään kai sitten, jos päätän olla rikkomatta perhettäni löytääkseni taas itseni. 

Ap

Luulen että tämä on aika yleistä naisilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, josta tulee ihan eri ihminen eri seurassa. Sillä on esim. sukulaisminuus, eli on sukunsa seurassa tietynlainen. Töissä taas on toisenlainen ja kavereiden kanssa taas jotain muuta.

Tuo ei varsinaisesti ole mitenkään ihmeellistä. Mutta ongelmia tulee sitten, kun nämä elämän osa-alueet eivät pysykään erossa toisistaan. Kun kaveri tuleekin työpaikalle käymään tai kun sukulainen pistäytyy kylään samaan aikaan kun kaverikin on kylässä. Silloin kaverini joutuu aivan hukkaan ja hämmennyksiin, kun ei tiedä kuka tai mikä hänen pitäisi olla. Nuo eri roolit ovat hänellä niin erilaisia, ettei niitä oikein saa yhdistettyä.

Ehkä kyse onkin rooleista ja niiden suorittamisesta ja miellyttämisestä. Pitäisi uskaltaa olla oma itsensä ja "itsekäs" myös parisuhteessa. Toisten toiveiden kuulosteleminen ja täyttäminen on raskasta ja uuvuttavaa, eikä voimia jää kuulostella ja täyttää omia toiveitaan.

Pitäisi lopettaa se kilttityttöys, kun se ei palvele tervettä parisuhdetta.

Minä ainakin kyllä uskallan olla oma itseni, mutta jotenkin menetän innostuksen asioihin, jotka on se "minä itse". Sitä tarkoitan sillä että kadotan itseni parisuhteessa. Asiat, joita kohtaan tunnen sinkkuna intohimoa kuten harrastukseni vaikka, niin parisuhteessa ollessa kaikki intohimo niitä kohtaan katoaa täysin. Ne ei tunnu enää yhtään miltään ja siksi ei kiinnosta niitä enää harrastaa. Kunnes eroan ja päivässä parissa se kaikki vanha intohimo on takaisin. Ap

Voihan se olla että parisuhteisiin latautuu liikaa odotuksia, ja kun ne ei täytykään, pettymystä on vaikea kestää.. yleensähän naisilla on odotuksia enemmän kuin miehillä, ja pettymyksetkin ehkä näin ollen suurempia. Ehkä se on niin et parisuhde on ylimainostettu juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, josta tulee ihan eri ihminen eri seurassa. Sillä on esim. sukulaisminuus, eli on sukunsa seurassa tietynlainen. Töissä taas on toisenlainen ja kavereiden kanssa taas jotain muuta.

Tuo ei varsinaisesti ole mitenkään ihmeellistä. Mutta ongelmia tulee sitten, kun nämä elämän osa-alueet eivät pysykään erossa toisistaan. Kun kaveri tuleekin työpaikalle käymään tai kun sukulainen pistäytyy kylään samaan aikaan kun kaverikin on kylässä. Silloin kaverini joutuu aivan hukkaan ja hämmennyksiin, kun ei tiedä kuka tai mikä hänen pitäisi olla. Nuo eri roolit ovat hänellä niin erilaisia, ettei niitä oikein saa yhdistettyä.

Ehkä kyse onkin rooleista ja niiden suorittamisesta ja miellyttämisestä. Pitäisi uskaltaa olla oma itsensä ja "itsekäs" myös parisuhteessa. Toisten toiveiden kuulosteleminen ja täyttäminen on raskasta ja uuvuttavaa, eikä voimia jää kuulostella ja täyttää omia toiveitaan.

Pitäisi lopettaa se kilttityttöys, kun se ei palvele tervettä parisuhdetta.

Minä ainakin kyllä uskallan olla oma itseni, mutta jotenkin menetän innostuksen asioihin, jotka on se "minä itse". Sitä tarkoitan sillä että kadotan itseni parisuhteessa. Asiat, joita kohtaan tunnen sinkkuna intohimoa kuten harrastukseni vaikka, niin parisuhteessa ollessa kaikki intohimo niitä kohtaan katoaa täysin. Ne ei tunnu enää yhtään miltään ja siksi ei kiinnosta niitä enää harrastaa. Kunnes eroan ja päivässä parissa se kaikki vanha intohimo on takaisin. Ap

Ehkä sulla ei vaan jää voimia ja energiaa parisuhteelta olla enää innostunut mistään.

Ei parisuhteen pitäisi olla koko aikaa kinaa ja erimielisyyttä ja kuluttavaa. Hyvän parisuhteen pitäisi antaa voimia ja olla enemmän kuin yksinolo.

Sanoit että teillä on nyt lapsi. Jos lapsi on vielä pieni, monessa parisuhteessa mies ei huomaa miten paljon siitä on hommaa, joten se kaatuu naiselle, joten nainen uupuu. Tutkailkaa teidän työnjakoa jos olet koko ajan väsynyt, uupunut ja masentunut.

Pyydä apua sukulaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, josta tulee ihan eri ihminen eri seurassa. Sillä on esim. sukulaisminuus, eli on sukunsa seurassa tietynlainen. Töissä taas on toisenlainen ja kavereiden kanssa taas jotain muuta.

Tuo ei varsinaisesti ole mitenkään ihmeellistä. Mutta ongelmia tulee sitten, kun nämä elämän osa-alueet eivät pysykään erossa toisistaan. Kun kaveri tuleekin työpaikalle käymään tai kun sukulainen pistäytyy kylään samaan aikaanettei kun kaverikin on kylässä. Silloin kaverini joutuu aivan hukkaan ja hämmennyksiin, kun ei tiedä kuka tai mikä hänen pitäisi olla. Nuo eri roolit ovat hänellä niin erilaisia, ettei niitä oikein saa yhdistettyä.

Ehkä kyse onkin rooleista ja niiden suorittamisesta ja miellyttämisestä. Pitäisi uskaltaa olla oma itsensä ja "itsekäs" myös parisuhteessa. Toisten toiveiden kuulosteleminen ja täyttäminen on raskasta ja uuvuttavaa, eikä voimia jää kuulostella ja täyttää omia toiveitaan.

Pitäisi lopettaa se kilttityttöys, kun se ei palvele tervettä parisuhdetta.

Minä ainakin kyllä uskallan olla oma itseni, mutta jotenkin menetän innostuksen asioihin, jotka on se "minä itse". Sitä tarkoitan sillä että kadotan itseni parisuhteessa. Asiat, joita kohtaan tunnen sinkkuna intohimoa kuten harrastukseni vaikka, niin parisuhteessa ollessa kaikki intohimo niitä kohtaan katoaa täysin. Ne ei tunnu enää yhtään miltään ja siksi ei kiinnosta niitä enää harrastaa. Kunnes eroan ja päivässä parissa se kaikki vanha intohimo on takaisin. Ap

Ettei tässä ole se, että rikkonaiselta taustalta tulevan selviytymisvaistot lähtee käyntiin. Keskittyy niin paljon siihen että kaikki menee sujuvasti, että kaikki mielenkiinto keskittyy kumppanin kanssa olemiseen. Ikään kuin opiskelee sitä, mitä kumppania kiinnostaa, ja pyrkii olemaan ihan paras siinä että hän on rauhallinen ja tyytyväinen. Tämä jyrää kaikkien normaalien mielenkiinnon kohteiden yli, jolle jää aikaa kun ei ole poikkeustila.

Ei vaikuta siltä, että olisit oma itsesi parisuhteessa koska toimintasi muuttuu etkä toteuta toiminnallista identiteettiäsi.

Itse uskon, että olet introvertti ja liiallinen ihmiskontakti on sinulle vaan liikaa mitä parisuhteessa väistämättä on. Tämä laittaa toimimaan sinut arvojesi ja roolisi vastaisesti mikä aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.

Tämä on outo neuvo, mutta jos haluat pelastaa parisuhteesi niin hakeudu vuorotöihin ( ja mielellään puoliso myös, mutta eri vuoroon), niin että sinulla on aikaa (paljon!) yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaikuta siltä, että olisit oma itsesi parisuhteessa koska toimintasi muuttuu etkä toteuta toiminnallista identiteettiäsi.

Itse uskon, että olet introvertti ja liiallinen ihmiskontakti on sinulle vaan liikaa mitä parisuhteessa väistämättä on. Tämä laittaa toimimaan sinut arvojesi ja roolisi vastaisesti mikä aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.

Tämä on outo neuvo, mutta jos haluat pelastaa parisuhteesi niin hakeudu vuorotöihin ( ja mielellään puoliso myös, mutta eri vuoroon), niin että sinulla on aikaa (paljon!) yksin kotona.

Ohiksena.

Mä kokeilin tätä niin että ei asuta yhdessä, vaan mulla on paljon omaa aikaa. Ei auttanut, vaan olen kohtuuttoman keskittynyt siihen että mitä kumppani tarvii tai että hän ei tuntisi olevansa hyljeksitty. En osaa suunnitella vapaapäiviäni ihan ajattelematta häntä. Kuvittelen että mun pitäisi sisällyttää hänet sukulointiin, ystävien näkemiseen, retkiin. Niinpä en siltikään tee mitään näistä vapaahetkinäni, ja yhdessä teemme sit vaan mikä hänelle on ok.

Mulla rikkonainen tausta ja läheisriippuvuutta.