Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä kuin AP. Mä en ole ikinä tuntenut itsessäni mitään halua saada lapsia, mutta lapsiperheessä vierailu aina kyllä vahvistaa sitä. Ystävieni lapset ovat ihan iloisia normaaleja lapsia ilman käytös- tai kehitysongelmia. Siis aivan täysin siistejä tyyppejä ja mainioita pikkuihmisiä. Mutta en vaan mahda sille mitään, että vieraillessa tulee vahvempi olo siitä, että en vaan halua viettää omaa aikaani niin. Se on todella ok, että ystäväni ovat niin valinneet ja olen onnellinen heidän puolestaan, koska ovat perheunelmansa saaneet toteuttaa. Siltikään vaan lasten kanssa tehtävät asiat ja siihen liittyvä ”maailma” ei kiinnosta itseäni. En vihaa lapsia, enkä muitakaan ihmisiä (paitsi jotain paskiaisia ikään liittymättä), mutta ei vaan ole se mihin haluan oma aikani käyttää.
Tässä tiivistettynä se mitä yritin sanoa. Juuri näin. Pidän ystävieni ja sukulaisteni lapsista ja olen onnellinen heidän puolestaan. Itseäni se maailma ei vaan kiinnosta tipan vertaa, siis niin että eläisin itse sellaista elämää.
Ap
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
Ja kaikki ne pukemistilanteet varsinkin talvella, onhan se sellaista vuovaamista. Tuli nähtyä lapsiperhe arki sisarusten perheissä, todella hyvä ehkäisykeino täytyy sama todeta. Pitää lippaa nostaa kuka tuohon touhuun ryhtyy nykyään. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä AP !
Kerrankin kommentti johon voin samaistua.
Itse olen jo varttuneempi (45V) ja tiesin jo teini-iässä, että en tahdo lapsia.Onko pakko kansoittaa tätä palloa liikaa? Jolloin meillä ei enää luonnonvarat riitä pitämään yllä tätä kansaa!
Näinhän se on, me tehdään aika iso ekoteko tässä ohessa. :)
Mä luulin teini-iässä vielä haluavani lapsia. Silloin en nimittäin vielä tiennyt mitä lapsiperhe-elämä todellisuudessa on. Tai toki olen itse ollut perheenjäsen myös lapsena, mutta se perspektiivi ei ole sama kuin vanhemman.
Kun näitä lapsiperhekokemuksia alkoi tulla niin musta tuli vela tosi nopeasti. :D Ei ole mun pala kakkua moinen touhu. Eli siis omalla kohdallani asia on päinvastoin kuin niin, että lapsiperhekokemusten puute aiheuttaa vapaaehtoista lapsettomuutta.
Ap
Eihän sinulla ole kokemusta lapsiperhe-elämästä, ainoastaan ulkopuolisena olet sitä katsonut.
Lapsiperhe elämä on kuin lomamatka, ensin tupsahdetaan outoon paikkaan, etsitään hotellia, ruokapaikkaa, mistä ostaa unohtuneet hammasharjat, vuotaako suihku, metelöikö naapuri. Parissa päivässä huomaat, että pääsääntöisesti tämä on ihanaa, vähän kenkä kalvaa, mutta lopulta löytyi apteekki ja sieltä parasta ikinä rakkolaastaria.
Voit itse päättää marisetko väsymyksestä, metelistä ja rakoista kantapäässä vai nautitko kun huomaat miten nopeasti pienestä punaisena 24/7 huutavasta kääröstä vuodessa kasvaa kävelevä tutkimusmatkaaja. Miten epäilet onkohan tämä kieroon katsova sinappikone ihan normaali ja hetkessä tämä ilmoittaa lähtevänsä vuodeksi Australiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikki ne pukemistilanteet varsinkin talvella, onhan se sellaista vuovaamista. Tuli nähtyä lapsiperhe arki sisarusten perheissä, todella hyvä ehkäisykeino täytyy sama todeta. Pitää lippaa nostaa kuka tuohon touhuun ryhtyy nykyään. :)
Tämä. :D Kaikki lähtemiset, tulemiset, saunomiset, syömiset... Huh, pidän rauhasta, hiljaisuudesta ja helppoudesta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
No onhan. Koska me joilla on voimavaroja ja kykyjä vanhemmuuteen, nautimme siitä perhe-elämästä. Sinulla ei ole, joten saat ahdistuksen jo pelkästä ajatuksesta. Joten on hyvä että tunnistat nämä itsessäsi. Kyllä vanhemmuus vaatii valtavasti voimavaroja ja kykyjä, ei se ole pelkkä makuasia tykkäänkö vai en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä AP !
Kerrankin kommentti johon voin samaistua.
Itse olen jo varttuneempi (45V) ja tiesin jo teini-iässä, että en tahdo lapsia.Onko pakko kansoittaa tätä palloa liikaa? Jolloin meillä ei enää luonnonvarat riitä pitämään yllä tätä kansaa!
Näinhän se on, me tehdään aika iso ekoteko tässä ohessa. :)
Mä luulin teini-iässä vielä haluavani lapsia. Silloin en nimittäin vielä tiennyt mitä lapsiperhe-elämä todellisuudessa on. Tai toki olen itse ollut perheenjäsen myös lapsena, mutta se perspektiivi ei ole sama kuin vanhemman.
Kun näitä lapsiperhekokemuksia alkoi tulla niin musta tuli vela tosi nopeasti. :D Ei ole mun pala kakkua moinen touhu. Eli siis omalla kohdallani asia on päinvastoin kuin niin, että lapsiperhekokemusten puute aiheuttaa vapaaehtoista lapsettomuutta.
Ap
Eihän sinulla ole kokemusta lapsiperhe-elämästä, ainoastaan ulkopuolisena olet sitä katsonut.
Lapsiperhe elämä on kuin lomamatka, ensin tupsahdetaan outoon paikkaan, etsitään hotellia, ruokapaikkaa, mistä ostaa unohtuneet hammasharjat, vuotaako suihku, metelöikö naapuri. Parissa päivässä huomaat, että pääsääntöisesti tämä on ihanaa, vähän kenkä kalvaa, mutta lopulta löytyi apteekki ja sieltä parasta ikinä rakkolaastaria.
Voit itse päättää marisetko väsymyksestä, metelistä ja rakoista kantapäässä vai nautitko kun huomaat miten nopeasti pienestä punaisena 24/7 huutavasta kääröstä vuodessa kasvaa kävelevä tutkimusmatkaaja. Miten epäilet onkohan tämä kieroon katsova sinappikone ihan normaali ja hetkessä tämä ilmoittaa lähtevänsä vuodeksi Australiaa.
Siinä olet oikeassa, ei mulla kokemusta ole. Mutta olen nähnyt mitä se on. Ja se on vahvistanut päätöstäni olla lapseton.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
No onhan. Koska me joilla on voimavaroja ja kykyjä vanhemmuuteen, nautimme siitä perhe-elämästä. Sinulla ei ole, joten saat ahdistuksen jo pelkästä ajatuksesta. Joten on hyvä että tunnistat nämä itsessäsi. Kyllä vanhemmuus vaatii valtavasti voimavaroja ja kykyjä, ei se ole pelkkä makuasia tykkäänkö vai en.
Voi kai sen noinkin nähdä. Itse en näe noita asioita varsinaisesti ollenkaan rinnastettavana. Onhan mulla voimavaroja ja kykyjä moneen muuhunkin asiaan joita en halua tehdä. Voisin käydä laskuvarjohyppykurssin, en halua. Voisin opetella uuden kielen, en halua. Voisin hakeutua tohtoriopintoihin, en halua.
Se on totta että lasten kasvatus vaatii muutakin kuin tahtoa, mutta eiköhän siitä kaikki lähde liikkeelle. Voimavaroista ja kyvyistä huolimatta.
Loppukaneettina vielä, että myös kyvyttömät ja voimavarattomat kyllä lisääntyvät ja kasvattavat lapsia. Ei siihen niitäkään aina vaadita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
No onhan. Koska me joilla on voimavaroja ja kykyjä vanhemmuuteen, nautimme siitä perhe-elämästä. Sinulla ei ole, joten saat ahdistuksen jo pelkästä ajatuksesta. Joten on hyvä että tunnistat nämä itsessäsi. Kyllä vanhemmuus vaatii valtavasti voimavaroja ja kykyjä, ei se ole pelkkä makuasia tykkäänkö vai en.
Voi kai sen noinkin nähdä. Itse en näe noita asioita varsinaisesti ollenkaan rinnastettavana. Onhan mulla voimavaroja ja kykyjä moneen muuhunkin asiaan joita en halua tehdä. Voisin käydä laskuvarjohyppykurssin, en halua. Voisin opetella uuden kielen, en halua. Voisin hakeutua tohtoriopintoihin, en halua.
Se on totta että lasten kasvatus vaatii muutakin kuin tahtoa, mutta eiköhän siitä kaikki lähde liikkeelle. Voimavaroista ja kyvyistä huolimatta.
Loppukaneettina vielä, että myös kyvyttömät ja voimavarattomat kyllä lisääntyvät ja kasvattavat lapsia. Ei siihen niitäkään aina vaadita.
Ap
Niin hankkii. Siksi sanoinkin että on hyvä että sinä olet nämä asiat itsessäsi huomannut ja tiedostanut. Jos tuntuu ettei pystyisi vanhemmuuteen, ei siihen kannata ryhtyä.
Moni muukin asia vaatii kykyä ja voimavaroja, vanhemmuus ei kuitenkaan ole rinnastettavissa kielikurssiin. Se että kyvytön aloittaa kielikurssin, ei ole erityisen haitallista. Jos kyvytön hankkii lapsen, se on erityisen haitallista.
Tähän ap:lle voin sanoa, että minulla on kokemusta yhdestä lapsesta. Lapsi on jo teini ja hyvä niin. Milloinkaan ei ole lapsen syntymän jälkeen tullut sellaista oloa, että toisen haluaisin tehdä. Yksi riittää minulle oikein hyvin:) Oli koliikkia, yöheräilyjä, jatkuvaa ruoanlaittoa, pukemista, hiekkalaatikolla istumista. Aika yksinäistäkin oli myös, koska en nauttinut perhekerhossa keskusteltavan pelkästään lapsista. Eikä hormonihöyrymammat halunneet keskustella mistään muusta. Ja se jatkuva huoli, että lapselle tapahtuu jotain ikävää. Sattuu onnettomuus tai että häntä koulukiusataan yms.
Toki olen onnellinen omasta lapsesta, mutta onhan tämä rankkaa ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
No onhan. Koska me joilla on voimavaroja ja kykyjä vanhemmuuteen, nautimme siitä perhe-elämästä. Sinulla ei ole, joten saat ahdistuksen jo pelkästä ajatuksesta. Joten on hyvä että tunnistat nämä itsessäsi. Kyllä vanhemmuus vaatii valtavasti voimavaroja ja kykyjä, ei se ole pelkkä makuasia tykkäänkö vai en.
Voi kai sen noinkin nähdä. Itse en näe noita asioita varsinaisesti ollenkaan rinnastettavana. Onhan mulla voimavaroja ja kykyjä moneen muuhunkin asiaan joita en halua tehdä. Voisin käydä laskuvarjohyppykurssin, en halua. Voisin opetella uuden kielen, en halua. Voisin hakeutua tohtoriopintoihin, en halua.
Se on totta että lasten kasvatus vaatii muutakin kuin tahtoa, mutta eiköhän siitä kaikki lähde liikkeelle. Voimavaroista ja kyvyistä huolimatta.
Loppukaneettina vielä, että myös kyvyttömät ja voimavarattomat kyllä lisääntyvät ja kasvattavat lapsia. Ei siihen niitäkään aina vaadita.
Ap
Niin hankkii. Siksi sanoinkin että on hyvä että sinä olet nämä asiat itsessäsi huomannut ja tiedostanut. Jos tuntuu ettei pystyisi vanhemmuuteen, ei siihen kannata ryhtyä.
Moni muukin asia vaatii kykyä ja voimavaroja, vanhemmuus ei kuitenkaan ole rinnastettavissa kielikurssiin. Se että kyvytön aloittaa kielikurssin, ei ole erityisen haitallista. Jos kyvytön hankkii lapsen, se on erityisen haitallista.
Siitä olen kyllä aivan varma että pystyisin vanhemmuuteen. Uskoisin jopa että olisin ihan hyvä äiti. Toki tämä on 100% subjektiivinen arvio. Rakastaisin kuitenkin lasta enemmän kuin mitään muuta.
Mutta en halua lapsia. En halua elää lapsiperhe-elämää. En tiedä saatko nyt tästä kuviosta ollenkaan kiinni, en osaa selittää selvemmin. :D
Ap
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän ap:lle voin sanoa, että minulla on kokemusta yhdestä lapsesta. Lapsi on jo teini ja hyvä niin. Milloinkaan ei ole lapsen syntymän jälkeen tullut sellaista oloa, että toisen haluaisin tehdä. Yksi riittää minulle oikein hyvin:) Oli koliikkia, yöheräilyjä, jatkuvaa ruoanlaittoa, pukemista, hiekkalaatikolla istumista. Aika yksinäistäkin oli myös, koska en nauttinut perhekerhossa keskusteltavan pelkästään lapsista. Eikä hormonihöyrymammat halunneet keskustella mistään muusta. Ja se jatkuva huoli, että lapselle tapahtuu jotain ikävää. Sattuu onnettomuus tai että häntä koulukiusataan yms.
Toki olen onnellinen omasta lapsesta, mutta onhan tämä rankkaa ollut.
Tämä on kyllä todellakin kiintoisaa. Nykyään vanhemmuudesta saa jo puhua eri tavoin kuin vielä jokin aika sitten, tai näin ainakin itse asian koen.
Onhan se lapsi kokonaisvaltainen muutos elämässä ja ajatusmaailmassa, todellakin. Tuntuisi hassulta elää 100% jotain muuta ihmistä varten, olla jatkuvasti huolissaan jonkun toisen terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Ymmärrän hyvin että moni haluaa lisääntyä, mutta itse vierastan kyllä juurikin noita asioita mitä kommentissasi mainitsit.
Ap
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
No onhan. Koska me joilla on voimavaroja ja kykyjä vanhemmuuteen, nautimme siitä perhe-elämästä. Sinulla ei ole, joten saat ahdistuksen jo pelkästä ajatuksesta. Joten on hyvä että tunnistat nämä itsessäsi. Kyllä vanhemmuus vaatii valtavasti voimavaroja ja kykyjä, ei se ole pelkkä makuasia tykkäänkö vai en.
Voi kai sen noinkin nähdä. Itse en näe noita asioita varsinaisesti ollenkaan rinnastettavana. Onhan mulla voimavaroja ja kykyjä moneen muuhunkin asiaan joita en halua tehdä. Voisin käydä laskuvarjohyppykurssin, en halua. Voisin opetella uuden kielen, en halua. Voisin hakeutua tohtoriopintoihin, en halua.
Se on totta että lasten kasvatus vaatii muutakin kuin tahtoa, mutta eiköhän siitä kaikki lähde liikkeelle. Voimavaroista ja kyvyistä huolimatta.
Loppukaneettina vielä, että myös kyvyttömät ja voimavarattomat kyllä lisääntyvät ja kasvattavat lapsia. Ei siihen niitäkään aina vaadita.
Ap
Niin hankkii. Siksi sanoinkin että on hyvä että sinä olet nämä asiat itsessäsi huomannut ja tiedostanut. Jos tuntuu ettei pystyisi vanhemmuuteen, ei siihen kannata ryhtyä.
Moni muukin asia vaatii kykyä ja voimavaroja, vanhemmuus ei kuitenkaan ole rinnastettavissa kielikurssiin. Se että kyvytön aloittaa kielikurssin, ei ole erityisen haitallista. Jos kyvytön hankkii lapsen, se on erityisen haitallista.
Siitä olen kyllä aivan varma että pystyisin vanhemmuuteen. Uskoisin jopa että olisin ihan hyvä äiti. Toki tämä on 100% subjektiivinen arvio. Rakastaisin kuitenkin lasta enemmän kuin mitään muuta.
Mutta en halua lapsia. En halua elää lapsiperhe-elämää. En tiedä saatko nyt tästä kuviosta ollenkaan kiinni, en osaa selittää selvemmin. :D
Ap
Jos täysin normaali ruokailutilanne saa sun stressitasot pilviin, ei varmasti kannata hankkia lapsia. Vanhempana ei voi stressaantua tuollaisista. Kun niiden lasten kanssa tulee ihan oikeitakin ongelmia joskus.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok ettei joku halua lapsia, mutta se että perustaa sen niihin muutamaan pikkulapsi vuoteen on jotenkin hassua. Ne lapset on sellaisia autettavia höseltäjiä muutaman vuoden, ei pelkästään sen takia kannata jättää tekemättä.
Muutama vuosi on pitkä aika tehdä jotain josta ei pidä. Eivätkä ne lapset pikkulapsiajan jälkeenkään ole mitään kovin itsenäisiä otuksia. Lisäksi huoli niistä jatkuu hautaan asti, joko omaan tai lapsen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä että tunnistaa omat voimavaransa ja kykynsä.
Näinhän se on. En vain usko että tässä tapauksessa kyse on varsinaisesti kyvyistä tai voimavaroista. Minä en halua elää sellaista elämää. Totta kai pystyisin siihen jos synnyttäisin lapsen, mutta en halua tehdä sitä.
Ap
No onhan. Koska me joilla on voimavaroja ja kykyjä vanhemmuuteen, nautimme siitä perhe-elämästä. Sinulla ei ole, joten saat ahdistuksen jo pelkästä ajatuksesta. Joten on hyvä että tunnistat nämä itsessäsi. Kyllä vanhemmuus vaatii valtavasti voimavaroja ja kykyjä, ei se ole pelkkä makuasia tykkäänkö vai en.
Voi kai sen noinkin nähdä. Itse en näe noita asioita varsinaisesti ollenkaan rinnastettavana. Onhan mulla voimavaroja ja kykyjä moneen muuhunkin asiaan joita en halua tehdä. Voisin käydä laskuvarjohyppykurssin, en halua. Voisin opetella uuden kielen, en halua. Voisin hakeutua tohtoriopintoihin, en halua.
Se on totta että lasten kasvatus vaatii muutakin kuin tahtoa, mutta eiköhän siitä kaikki lähde liikkeelle. Voimavaroista ja kyvyistä huolimatta.
Loppukaneettina vielä, että myös kyvyttömät ja voimavarattomat kyllä lisääntyvät ja kasvattavat lapsia. Ei siihen niitäkään aina vaadita.
Ap
Niin hankkii. Siksi sanoinkin että on hyvä että sinä olet nämä asiat itsessäsi huomannut ja tiedostanut. Jos tuntuu ettei pystyisi vanhemmuuteen, ei siihen kannata ryhtyä.
Moni muukin asia vaatii kykyä ja voimavaroja, vanhemmuus ei kuitenkaan ole rinnastettavissa kielikurssiin. Se että kyvytön aloittaa kielikurssin, ei ole erityisen haitallista. Jos kyvytön hankkii lapsen, se on erityisen haitallista.
Siitä olen kyllä aivan varma että pystyisin vanhemmuuteen. Uskoisin jopa että olisin ihan hyvä äiti. Toki tämä on 100% subjektiivinen arvio. Rakastaisin kuitenkin lasta enemmän kuin mitään muuta.
Mutta en halua lapsia. En halua elää lapsiperhe-elämää. En tiedä saatko nyt tästä kuviosta ollenkaan kiinni, en osaa selittää selvemmin. :D
Ap
Jos täysin normaali ruokailutilanne saa sun stressitasot pilviin, ei varmasti kannata hankkia lapsia. Vanhempana ei voi stressaantua tuollaisista. Kun niiden lasten kanssa tulee ihan oikeitakin ongelmia joskus.
Ei, en tosiaan ole tekemässä. :D Kyllä siinä tilanteessa stressaantuivat vanhemmatkin, tosin se taitaa olla enemmän sellaista normaalia (ja positiivistakin) lapsiperheen stressiä. Onhan se aikamoista touhotusta suurimman osan vuorokaudesta, poislukien tietyt erityislapset (tai toisaalta vielä enemmän tiettyjen erityislasten kanssa).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Tämä. Jos vela sanoo että lapsiperhearki ei ole sitä mitä itse haluaa tehdä, monet sanovat että et voi tietää mitä se on. No voinhan, kun olen sitä touhua omin silmin todistanut lukemattomat kerrat. In sickness and in health, jos näin voi sanoa.
Ap
Ei kaduta, mutta lapsen kanssa on ollut välillä aika raskasta. Aikuiselämä on jäänyt vähemmälle. Tavallaan kasvan kokoajan lapsen mukana itse.
Lisää lapsia tulee, jos niin on tarkoitettu.