Eikö suomalaiset enää pidä sukujuhlia? Vai onko ne vähentyneet vain omassa suvussani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todelliset ystävät pysyvät läpi elämän, vaikka jotkt tietysti myös vaihtuvat. Sukulaisista on pelkkää riesaa.

Mutta oletko todellisillekaan ystävillesi tärkeämpi kuin heidän sukulaisensa?

Suku on ainoa mikä pysyy varmasti - halusit tai et.

Aika harvassa on todellisuudessa ne elinikäiset ystävyyssuhteet ja lapsettomia yksinäisiä vanhuksia on todella paljon.

Usein ne katkeavat siinä vaiheessa kun ystävät perustavat perheen ja saavat lapsia. Ystävä saatetaan pyytää lapsen kummiksi, mutta se yhteydenpito hiipii ja isompaan rooliin tulevat omat vanhemmat ja sisarukset ja heidän lapsensa kuin se ystävä. Näin se vaan menee.

Niin, omat vanhemmat ja sisarukset, mutta entäs ne kymmenet serkut ja tädit ja sedät ja isoenot ja pikkuserkut? Niistähän tässä keskustelussa on kyse, ei lähiperheestä.

En oo tuo jolle vastasit, mutta jos on alusta asti ollut perhekeskeinen perhe, niin tottahan serkut ja pikkuserkutkin on läheisiä! Koska se kaikki lähtee perheen keskinäisestä läheisyydestä. Jos omat sisarukset on rakkaita ja läheisiä, niin tottahan toki niiden lapsetkin ovat rakkaita. Ja näin serkukset ovat toisilleen tärkeitä, koska rakkaita ihmisiä tavataan ainakin silloin tällöin eli muodostuu luonteva ja läheinen suhde serkkuihin, ovat melkein kuin omia siskoja ja veljiä. Ja ketju jatkuu näin helposti pitkällekin, serkusten lapset eli pikkuserkut tapaavat toisiaan taas luontevasti jo lapsena koska mihinkä ne läheiset suhteet serkkuihin aikuisena katoisivat!

Näin juuri.

Tämä on todellakin perhe- ja sukukohtaista.

Oman poikani paras ystävä on hänen serkkunsa, eli siskoni poika. Serkukset ovat jo nyt lapsena todella, todella läheisiä, en usko sen kovin pitkälle katoavan aikuisuudessaankaan, koska niihin serkkuihin on side omien vanhempien kautta. 

Omat serkkuni ovat minulle joku enemmän ja joku vähemmän läheisiä, mutta on selvää, että heidät kutsutaan esim. lastemme rippijuhliin ja kutsuttiin häihin - paljon ennen monia kavereita. Yhtä serkuistani voin sanoa niin läheiseksi, että hän on minulle kuin veli ja olen hänen poikansa kummi. Kaksi muuta serkkua ovat läheisiä ystäviä ja sitten kaksi muuta serkkua hiukan etäisempiä.

Hoidan iäkkään isotätini asioita, hän jäi yksin kun puoliso kuoli. He olivat lapsettomia, mutta meille serkuksille erittäin läheisiä jo lapsuudesta saakka, eikä tartte nyt vanhuksenakaan olla kauhean yksinäinen, oikeastaan joka päivä joku meistä serkuksista soittelee ja omat sisarukset käyvät paljon.

SILTI meilläkin on isot sukujuhlat vähentyneet. Enää ei oikein ole tapana järkätä isoja viisikymppisiä tai kuusikymppisiä, saati hääpäiväjuhlia. Ristiäisiin kutsutaan vähemmän porukkaa, meilläkin oli vaan isovanhemmat, omat sisaruksemme perheineen ja kummit. Häitä ei ole ollut vuosikausiin, me serkukset olemme aika saman ikäisiä, joten se hääbuumi meni 15-20 vuotta sitten, nyt on rippijuhlia ja ne ovat meillä kyllä aika isoja, helposti 40 vierasta, seuraavaksi alkaa sitten lakkiaisten aika.

Mielenkiintoinen ajatus että serkut voisi olla ystäviä tärkeämpiä kutsuvieraita. Minä kutsun vain ystäviäni kylään en koskaan serkkujani. Minun ja mieheni vanhemmat on jo kuolleet. Sisarukset meillä on eri ikäluokkaa kuin me iltatähdet ja lapset eivät ole juuri missään tekemisissä serkkujensa kanssa kun serkkuihin on se kymmenen vuotta ikäeroa ainakin. Eivät muista edes serkkujen nimiä kun serkut paria poikkeusta lukuunottamatta ovat ihan ventovieraita ihmisiä. Viimeinenkin yhteydenpito loppui kun vanha sukupolvi kuoli jo muutamia vuosia sitten. Rippijuhlia ei varmaan pidetä ollenkaan kun olisi outoa kutsua näitä vieraita ihmisiä.