Eikö suomalaiset enää pidä sukujuhlia? Vai onko ne vähentyneet vain omassa suvussani?

Ei pidetä. Tädit ja enot asuu muualla. Minua ja äitiäni ei kummemmin kutsuta häihin tai muihin kekkereihin. Onneksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuulen, että nykyään ihmisillä on yhä vähemmän rahaa pitää niitä juhlia. Katselin vierestä kun yksi henkilö piti sellaiset vähän laajemmat synttärit ja ruokaan meni varmaan 200-300e ja ei edes ollut juomia lisätty.

Jep. Ja iso porukka tarvitsee isot tilat, kerrostalokolmio ei riitä, eli pitää vuokrata. Siihen sitten kaikki muu päälle. Kysyppä nyt itseltäsi, monetko hääjuhlat jaksaisit järjestää ja maksaa vuodessa? Entä moniinko osallistua?

Jep. Ja kyllä ihmiset lopettaa käymästä juhlista, jos on iso suku.. Kun on synttäreitä kaksi kuussa. Ei yksinkertaisesti ole varaa matkustaa ja viedä lahja vielä.

Sukulaissuhteet on vaivaannuttavia. Kuuluvat menneeseen maailmaan, jossa synnyinyhteisö kontrolloi yksilöä ja saneli sen, millainen tämän kuuluu olla. En minä ainakaan halua vapaa-aikanani olla osallisena sellaisessa puolipakotetussa sosiaalisessa kontekstissa, jossa on piilotettava oma todellinen persoona ja elämä ja vedettävä annettua roolia toisten mieliksi. Pahimmillaan tämä on ulotettava muillekin elämän osa-alueille eikä vain niihin satunnaisiin juhliin, jos päästää "suvun" lähelleen. Mieluummin elän yksin vapaana.

Yhteiskunnan paineen ja suvun maineen takia ennen oli onnettomat kulissiliitot ja -perheet yleisiä, lapsia oli hankittava vain koska niin kuuluu tehdä ja tausta saneli sen, mitä piti opiskella ja tehdä työkseen.

Lapsena nuo sukujuhlat oli ihan hauskoja, vaikka vapautta valita ei ollutkaan, mutta hyi olkoon, jos tuohon teennäiseen karuselliin enää aikuisena joutuisi osallistumaan.

Meillä ainakin pidetään. Nytkin kun oli pari vuotta jakso ettei ollut ollenkaan tulossa rippijuhlia tai häitä tai 50v juhlia tms virallisempaa aihetta, innostuivat pari tätiäni silti sukujuhlat väsäämään kasaan. :) Kyllä lähisuvun (serkut ja heidän lapsensa, vanhemmat ja heidän sisaruksensa ja isovanhemmat(joista tosin enää yksi elossa)) kanssa kokoonnutaan ainakin kerran vuoteen jonkun luo, joskus on joku virallisempi juhla ja joskus sitten vaikka nautitaan vain kesäpäivästä yhdessä. Aina ei tietenkään kaikki pääse paikalle, kun ainahan joku serkuksista on vaikka armeijassa tai opinnot vie aikaa, mutta valtaosa kuitenkin etenkin vanhemmasta päästä ehtii tulemaan paikalle.

Mutta kaukasempia sukulaisia eli vaikka vanhempieni serkkuja näen kyllä oikeastaan vain tyyliin häissä ja hautajaisissa. Osasyy varmaan siinäkin että vanhempani eivät ole lapsena juuri serkkujensa kanssa viettäneet aikaa eli ovat jäneet hieman vieraaksi. Eli sellaset oikein isot sukujuhlat on meilläkin harvinaisia. Tuo lähisuku jonka kanssa nähdään aktiivisesti käsittää vain noin kolmekymmentä henkeä.

Totta kyllä että oikeastaan hautajaisetkin on kyllä muuttuneet perhekeskeisemmiksi. Ja ihmiset taasen menee naimisiin yhä harvemmin, ainakin omista serkuistani vasta yksi on häät pitänyt. Enemmän oli häitä lapsena, aikusiällä olen ollut vain kerran häissä... hautajaisissa sitten sitäkin useammin, mutta toisaalta porukka elää nykyään vanhemmaksi joten nekin tulee perhekeskeisiksi - ei ole enää juurikaan elossa olevia vainajan ystäviä ja vain lähisuku eli lapset ja lapsenlapset on pysyneet elämässä mukana kun ikää tullut ja heikentyvä kunto sitonut kotiin ikääntyneet (eli välit etääntyneet niistä kauemmista sukulaisista).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juhlin mieluummin ystävieni kanssa kuin puolituntemattomien sukulaisten parissa.

Meillä on kaltaisesi serkku, joka mummon hautajaisissa sanoi, että hän kokee olevansa kokonaan syrjäytetty koko suvusta. Muut serkut oli kutsuttuina olleet toistensa häissä, synttäreillä, jopa tupareissa jne. ja tämä yksi oli ollut sitä mieltä, että on mieluummin kavereittensa kanssa. Eipä sitten ihme, että hautajaisissa ei voinut osallistua edellisten juhlien muistamiseen tai edes siihen, miten mummi kesällä antoi ensimmäiselle rippiluhliaan juhlineelle lapsenlapsenlapselle lahjaksi vanhan korunsa, jonka kultaseppä oli puhdistanut.

Ja te teitte selväksi, että jatkossakaan ei ole asiaa "sukujuhliin", hautajaisia lukuunottamatta. Ei ihme, että on mieluummin oikeasti läheisten ihmisten kanssa.

Hankala keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kykene osallistumaan yhteisiin muisteluihin. Meillä muilla oli mummista tuoreita muistoja ja ne liittyivät paljolti erilaisiin juhliin. Tämä serkku teki selväksi, että ei ole suotavaa keskustella asioista, joista kaikilla ei ole sanottavaa. Toki hän muisti ylistää kavereitaan, joiden kanssa on paljon hauskempaa. Ja todellakin ohjeistimme häntä osallistumaan niiden oikeasti läheisten ihmisten hautajaisiin, jos ei osaa nauraa niille jutuille, jotka meistä muista olivat hauskoja. Mummin hautajaiset kun olivat yksi riemullisimmista tilaisuuksista, joihin olen osallistunut.

Sama täällä, sukulaiset ovat jääneet etäisiksi.

Isäni veli kuoli jokin aika sitten, eikä edes isää kutsuttu hautajaisiin. Olivat pitäneet aivan pienet hautajaiset, joissa läsnä olivat vain leski ja aikuiset lapset.

Isäni oli vähän että "no ok... Oli kuitenkin tunnettu ja oltu läheisiä veljen kanssa sellaiset 70 vuotta ja rapiat, mutta kun ei kutsua tullut leskeltä, niin minkäs teet".

Myös äidin puolen suku on ollut aina etäistä. Olen tavannut serkkujani viimeksi mummoni hautajaisissa ihan lapsena joskus 1980-luvulla. En tuntisi jos tulisivat kadulla vastaan, enkä edes tiedä ovatko naimisissa, eronneita vai mitä, onko lapsia tms.

En ole ollut ikinä yksissäkään serkkujen häissä, synttäreistä nyt puhumattakaan. 

Itsellä ei ole sisaruksia, joten sukua ei käytännössä ole omalta puolelta kuin vanhempani.

Tuo on jotenkin tosi ikävää kun ei edes vainajan sisaruksia kutsuta hautajaisiin vaikka heillä on ollut se pisin ihmissuhde.

Vaarini asiaa aikanaan kovasti suri kun siskonsa oli kuollut. Siskon poika vaan perusteli että kun ei vaari edes ollut viimeisinä vuosina juuri yhteyksissä. No ei kai ei, kun vaari ei huonon kuulonsa vuoksi kyennyt käyttämään puhelinta ja asuivat etäällä. Jotenkin julmaa kun ei edes kysytty haluaisiko tulla viimeiset hyvästit jättämään.

Juurettomuus lisääntyy ja samalla mielenterveysongelmat jo nuorilla ja lapsilla.

Juurrun mielummin ystäviini kuin ärsyttäviin sukulaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Juurrun mielummin ystäviini kuin ärsyttäviin sukulaisiin.

Siitä vaan sitten. Kannattaa toivoa että myös ystävillesi sinä olet tärkeämpi kuin sukulaiset.

Omassa lapsuudessani 1960-luvulla oli paljon sukujuhlia. Vanhemmillani oli yhteensä 8 sisarusta ja näillä kaikilla myös puolisot eli vanhempieni ikäluokan juhlia oli 20:llä henkilöllä. Serkkuja mulla on 29, joten ristiäisiä, rippijuhlia ja yo-juhlia riitti. Myöhemmin myös häitä. 

Mulla on yksi sisko, olemme molemmat eronneet. Kahdella lapsellani on yhteensä 3 serkkua. Kahdella serkuksista on aviopuoliso ja vain yhdellä serkuksista on lapsia. Eli aika pieneksi on suku mennyt ja luonnollisesti myös juhlien määrä vähentynyt. 

Inhoan sukulaisia koko sydämestäni, enkä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jotenkin tosi ikävää kun ei edes vainajan sisaruksia kutsuta hautajaisiin vaikka heillä on ollut se pisin ihmissuhde.

Vaarini asiaa aikanaan kovasti suri kun siskonsa oli kuollut. Siskon poika vaan perusteli että kun ei vaari edes ollut viimeisinä vuosina juuri yhteyksissä. N

o ei kai ei, kun vaari ei huonon kuulonsa vuoksi kyennyt käyttämään puhelinta ja asuivat etäällä. Jotenkin julmaa kun ei edes kysytty haluaisiko tulla viimeiset hyvästit jättämään.

Hyvästit jätetään haudalla ja sinne on ihan vapaa pääsy milloin tahansa.

Näitä kun lukee niin on helppo päätellä mistä suurten sukujuhlien puute nykyään johtuu. Perhekoko on pienentynyt sen verran että ei ole enää ketä kutsua. Harva yli 60-vuotiaskaan on serkkujensa kanssa läheinen aikuisiällä. Ei ole enää montaa tätiä tai setää jota kutsua, kun taas serkut ovat aika kaukaisia sukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Juurettomuus lisääntyy ja samalla mielenterveysongelmat jo nuorilla ja lapsilla.

Meinaatko että ratkaisu nuorten mielenterveysongelmiin on, että jatkossa rippijuhliin kutsutaan pikkuserkun kälyn sisko?

Kyllä minä olen ollut isoissa 50-, 70- ja 80-vuotisjuhlissa. Ristiäiset on harvemmin isoja juhlia, mutta rippijuhlia ja lakkiaisia vietetään yleensä vähän isommin. Häät on isoja, mutta harvemmassa. Niitä oli siihen aikaan kun serkut olivat naimisiinmenoiässä ja heitä on minulla paljon. Tässä tuntuu olevan sellainen sykli, että tämän hääkierroksen kanssa oli enojen ja tätien 50-vuotissynttäreitä, mutta sitten tuli pitkä tauko, ehkä jotkut 70-vuotissynttärit siihen väliin ja nyt on ollaan siinä pisteessä, että ne isot juhlat on hautajaisia. Olen oppinut jopa tykkäämään niistä, koska missäpä muualla enää näkisin kaukana asuvia sukulaisia?

Meillä oli sukujuhlat tänä kesänä. Edelliset olleet muistaakseni 2005.

Vierailija kirjoitti:

Juurrun mielummin ystäviini kuin ärsyttäviin sukulaisiin.

Itse koen tosin. Sukujuhlat on ihania, koska meillä ne ei ole ollenkaan teennäisiä. Ihan normaalia ihmisten kanssa kanssakäymistä ja sukulaiset on rakkaita. On etenkin serkkujen kanssa paljon yhteistä, pidetään samoista jutuista ja puhuttavaa piisaisi loputtomiin.

Ystävät on ystäviä, tärkeitä mutta kuitenkin ystävyyssuhteet aniharvoin on kestäviä - siinä missä jos elämässä tulee vaikea hetki tai vaikka opinnot vie muualle, ystävät käytännössä saattaa kadota lopuksi ikää elämästä hetkessä ja luoda uusia ystävyyssuhteita, kun taas sukulaiset on ja pysyy, heidän kanssaan on ns. "pakko" olla tekemisissä vaikka edes joskus harvoin sukujuhlissa, mikä antaa mahiksen välien parantamiseen jos ne joskus tulehtuisivat.

Ehkä vähän vaikea selittä mitä ajan takaa. Sukulaiset asuvat usein kaukana ja ovat arjesta poissa, ystävät ovat arjessa läsnä. Kummallakin tärkeä paikkansa, mutta koen silti jollain tasolla ne sukulaiset läheisemmiksi ja pysyvimmiksi.

Ystävät oli ehkä siinä teini-iän kapinavaiheessa ns. tärkeempiä ja "juurruttavampia" kun sukulaiset, mutta eipä niistä teini-iän ystävistä ole kuin pari enää jäljellä kun elämä vei eri suuntiin kuitenkin opintojenkin myötä. Sukulaiset taas on yhä elämässä mukana ja heihin suhteet vain syventyneet. Oikeastaan useimmat serkuistani ovat lähimpiä ystäviäni nykyisin, vaikka harvemmin nähdäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin on helppo päätellä mistä suurten sukujuhlien puute nykyään johtuu. Perhekoko on pienentynyt sen verran että ei ole enää ketä kutsua. Harva yli 60-vuotiaskaan on serkkujensa kanssa läheinen aikuisiällä. Ei ole enää montaa tätiä tai setää jota kutsua, kun taas serkut ovat aika kaukaisia sukulaisia.

Se, ja etäisyys. Ei puoli sukua enää asu samalla kylällä. Jos kymmenen serkkua asuu kymmenessä eri kaupungissa ja jokainen järjestää juhlan kerran vuodessa tulee siitä aika reippaasti kilometrejä.

No, nuoret aikuiset ei enää joko mene naimisiin tai jos menevät, haluavat "vuosisadan bileet kavereiden kanssa" - ei niihin ole vaikkapa isovanhemmilla saati jollain tädeillä mitään asiaa.

Sitten ei tehdä enää lapsia, niin monista suvuista katoavat kokonaan ristiäiset, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, seuraavan sukupolven häät jne.

Pyöreitä vuosia lähdetään viisikymppisenä juhlimaan niiden kavereiden kanssa villisti Gambiaan.

Sitten kun ystävyyssuhteet katkeavat tai ne ystävät vanhemmalla iällä kuolevat pois, ei jää enää mitään, jos olet huonolla tuurilla se villin kaveriporukan pitkäikäisin. Ainoastaan pohjaton yksinäisyys siihen saakka kunnes kuolet ja sinut haudataan hiljaisuudessa ilman hautajaisvieraita ja muistotilaisuuksia jonnekin muistolehtoon. Haudallasi ei käy kukaan.