Miltä synnytys tuntuu?

Niinkuin punertaisi jättimäisen kovan paskan mutta toisesta reiästä. Ei kovin kiva kuvaus, mutta itsepä kysyit...

Vierailija kirjoitti:

Nuorena naisena kysyin samaa juuri synnyttäneeltä ystävältäni.

Vastaus: kuin punttaisi valtavaa paskaa.

No tämä. Se tosiaan tuntuu jättikakalta.

Sen vaan sanoisin että toisin kun luullaan se ponnistus ei ole pahinta tai kivuliainta, esim mulla ponistusvaihe ei satu ollenkaan. Sen sijaan avautumisvaihe on kidutusta, eli se vaihe kun kohdunsuu milli kerrallaan avautuu ja aukeaa jolloin lapsen pää pääsee laskeutumaan alas synnytyskanavaan. Voisin vaikka joka päivä ponnistaa, mutta avautumisvaihetta ei oikein haluaisi kokea koskaan ;)

En tajua kun yleisesti annetaan kuva että synnytys on yhtä tuskaa. Minua ei sattunut yhtään missään kohtaa. Käynnistettiin kun lapsi ei ollut tullakseen. Ei sattunut supistukset, ei avautumisvaiheessa tai ponnistaessa. Supistuksetkin tuntui jotenkin olemattomilta, tuntui tyhmältä kun kätilö käski ponnistaa eikä minusta yhtään tuntunut siltä. Silti kojoajan synnytys eteni. Oliko mulla sitten vaan niin pirun hyvät kätilöt että osasivat ajoittaa lääkitykset niin hyvin.

Minä en huomannut mitään eroa epiduraalin jälkeen niihin tuskiin mitä oli ennen sitä.

Yksi synnytys takana ja ikinä en ole muuten sellaista kipua kokenut. Käynnistetty sellainen, avautumisvaihe todella tuskainen. Epiduraalin sain ja lisättiinkin paristi, korjattiin epiduraalikatetrin asentoa, mutta ei toiminut. Ponnistusvaihe oli enempi valtavaa paineen tunnetta kuin kipua, pään ulostulo toki sattui.

Pitkästä ja kivuliaasta kokemuksesta aion synnyttää uudelleen mikäli meille lisää lapsia suodaan.

Vierailija kirjoitti:

En tajua kun yleisesti annetaan kuva että synnytys on yhtä tuskaa. Minua ei sattunut yhtään missään kohtaa. Käynnistettiin kun lapsi ei ollut tullakseen. Ei sattunut supistukset, ei avautumisvaiheessa tai ponnistaessa. Supistuksetkin tuntui jotenkin olemattomilta, tuntui tyhmältä kun kätilö käski ponnistaa eikä minusta yhtään tuntunut siltä. Silti kojoajan synnytys eteni. Oliko mulla sitten vaan niin pirun hyvät kätilöt että osasivat ajoittaa lääkitykset niin hyvin.

Piti kirjoittaa myös, että minulla on ollut synnytystäkin tuskallisempi migreeni ja kuukautiskivut joskus.

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitäisi lukea enemmän. Synnytyksestä pitäisi lukea kaikki tieto.

Ainakin täytyy tietää, ettei saa ruveta ponnistamaan heti, kun siltä tuntuu. Kannattaa vielä hetki odottaa, että kaula on kunnolla auki. Muuten synnytys saattaa pitkittyä ja vaikeutua.

Toinen minimitieto on, että täytyy pyrkiä vähintään istuma-asentoon, niin pääsee helpommalla.

Terveisin, Ei edes ainoatakaan tikkiä.

Minäkin tein juuri noin, kuin ohjeistat. Kyllä kannatti! Esikoisen synnytys kesti vain kaksi tuntia, kätilö huusi heti alkuun "älä ponnista" ja vaikka vaikea siinä oli olla ponnistamatta, kärvistelin silti kuuliaisena. Huusi kätilö vielä toistamiseen kesken ponnistusvaiheen, ettei saisi ponnistaa, ja hälytti paikalle lisää porukkaa. Tuosta eteenpäin en muista mitään koko synnytyksestä, en ole varma olinko edes tajuissani. Kipu oli infernaalinen, minulle "ei ehditty" antaa mitään kivunlievitystä. Mutta synnytys ei siis pitkittynyt, jes.

Terveisin, Tuli tikit välilihasta klitorikseen.

Itsellä se meni jotenkin niin nopeasti koko homma, että en erottanut mitään vaiheita toisistaan, alkuun supistukset tuntuivat puristuksilta sisuskaluissa, lapsiveden menon jälkeen siltä, kuin selkää leikattaisiin auki tylpällä sahalla ja ponnistusvaiheessa ei kai enää niin pahalta. Tikkien laitto ei tuntunut paljon miltään, sen verran hyvin toimi pudendaali, eikä istukan syntyminenkään tuntunut vaikka toiset sanoo, että se on melkein yhtä paha kuin vauvan synnytys.

Itse en tajua, miten siinä perus puoli-istuvassa asennossa voi synnyttää, se oli melkein kamalinta koko touhussa kun piti tutkimuksien ja pudendaalipuudutuksen ajaksi kääntyä kontaltaan selälleen.

Polttavalta ja tuskalliselta. Omat synnytykset alkoivat luonnollisesti ja synnytystavat vaihtuivat sektioon. Sain kokea luonnollisen ja kivuliaan alkamisen kahdesti. Eka nopea vesien menolla ja poltteella. Toinen voimistuen x 1000. Tuskanhiki kasteli kaiken ja tärisin koska supistukset teki niin kipeää. En saanut mitään kipulääkkeitä koska piti odotella leikkuriin pääsyä.

Epiduraali oli taivas eikä tosiaan tuntunut pahalta kuten joku tuolla horisi. Anestesialääkärit on asiantuntevia. Kohdalle sattui vielä huippumukava, rento setä, joka sai rauhoittumaan pelolta. Onneksi myös fiksu lääkäri päätti sektion tarpeesta eikä kuoltu. Valitsin myös toiseksi sektion enkä kadu. Mieluummin terveet ja elävät vauvat ilman järkyttäviä vaurioita.

Kävelin jo toisena päivänä leikkausten jälkeen vaikka kipeää teki. Pääsin kolmantena kotiin koska aloin liikkua ja vaadin katetrin pois. Ei pääse jos jää makaamaan ja odottaa pitopalvelua. Hirveintä on katetri ja ne kaasut, jotka jää kiertämään suolistoon ja aiheuttaa karmeaa kipua eikä tästä juuri puhuta.

Ps. Synnyttämiseen valmistautuminen on hirveää enkä ymmärrä miten joku vertaa paskomiseen tai puhuu sen olevan ihanaa. Ei helvetissä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole synnyttänyt mutta muistan tällaisen lukeneeni:

“A human body can bear only up to 45 “DEL” (unit) of pain,” it reads. “A mother feels up to 57 DEL of pain while giving birth which is equal to 20 bonesgetting fractured.”

Eli siis yhtä paljon kuin murtaisi 20 luuta kerralla. Synnytyksessä voi luita oikeasti murtuakin.

En odota innolla enkä voi ymmärtää, miksi naisten pitää kärsiä tämmöistä.

Paitsi että synnyttäessä keho tuottaa myös endorfiineja, jotka auttavat sietämään kipua, joka supistuksista tulee. 20 luun murtumasta ei muodostu mitään mielihyvähormooneja, on vain tuskaa. Ei se synnytys mikään nautinto ole, mutta ei sitä voi verrata muihin kiputiloihin, koska synnytyksessä keholla on luontaisesti keinoja kestää se kipu, jotta lapsi syntyy.

Tähän vetoaminen on niin vajaata! Jos synnyttäjä huutaa hirveissä tuskissa tuntikausia ja kivut ovat sietämättömät, niin enpä haluaisi tietää, minkälaiset kivut olisivat ilman noita endorfiineja?

Jos siis koettu kipu on siis vaikka numero 10, niin se on silti se koetun kivun määrä vaikka sitä olisi vaimennettu kehon omilla hormoneilla tai vaikkapa lääkkeillä. Ei se silloinkaan ole numero 6, vaan 10.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ihan karseaa. Jos sinuun on joskus sattunut niin paljon että olet huutanut, niin kuvittele se kipu ja ajattele miltä tuntuisi kun se kipu tulisi uudestaan ja uudestaan parin minuutin välein (joillakin väli on lyhyempi) jopa tuntikausia.

Pakko kysyä kun en ole synnyttänyt. Eli meneekö se kipu siis kokonaan pois välillä? Moni on verrannut menkkakipuihin, niissä ainakin mulla kipu on aaltoilevaa, eli välillä on helpompia hetkiä mutta ei se kokonaan pois mene missään välissä.

Pian selviää, maaliskuussa laskettu aika. En jännitä, menen avoimin mielin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan karseaa. Jos sinuun on joskus sattunut niin paljon että olet huutanut, niin kuvittele se kipu ja ajattele miltä tuntuisi kun se kipu tulisi uudestaan ja uudestaan parin minuutin välein (joillakin väli on lyhyempi) jopa tuntikausia.

Pakko kysyä kun en ole synnyttänyt. Eli meneekö se kipu siis kokonaan pois välillä? Moni on verrannut menkkakipuihin, niissä ainakin mulla kipu on aaltoilevaa, eli välillä on helpompia hetkiä mutta ei se kokonaan pois mene missään välissä.

Minulla synnytyksissä meni alussa välillä pois, mutta lopussa välit lähes huomaamattoman lyhyet - niissä väleissä ei ehtinyt keräilemään voimia seuraavaan aaltoon.

Mutta kivuliain oli alkuraskauden keskeytyneen keskenmenon lääkkeellinen tyhjennys. Kohtu kramppasi kestosupistukseen ja laukesi vasta tuntien kuluttua. Kipu oli järkyttävä. Olen synnyttänyt myös "luomuna", ja kivut olivat kovat, mutta huomattavasti pienemmät, kuin tuo kestokramppi.

Vierailija kirjoitti:

Aivan helvetiltä ja kaksi lasta tehneenä voin sanoa, että molemmat olisi jääneet tekemättä mikäli olisin etukäteen tiennyt tuskan.

Oma kipukynnys on korkea vielä olevinaan

No etkö jo ensimmäiseltä tuntenut tuskaa? Ja kuitenkin toisen vielä teit. Mitähän halusit kertoa?

Eipä sitä oikein ehdi edes huomata. Pientä kutinaa ja nipistelyä ja siinä se.

Ensin pelkää et kuolee ja sit pelkää ettei kuolekkaan. Eli tuskaista on.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kirjoittaa kovin kattavasti, mutta yhdestä synnytyksestä muistan kun vauvan pää oli hirveiden kipujen jälkeen syntynyt ja kätilö yllättäen käänsi vauvaa päästä 180° kun ruumis oli vielä sisälläni! o.O ehdottomasti epämääräisin ja epämiellyttävin, järkyttävin tunne, jonka olen ikinä tuntenut! Ja sitten muutaman supistuksen päästä lapsi syntyi. Toisaalta hyvä, ettei varoittanut etukäteen etten pistänyt vastaan. "Pyöräytys" kesti alle sekunnin, mutta se valtava ruumiin muljahdus sisälläsi. Mitään varsinaista traumaa ei jäänyt kun mitään kamalaa ei käynyt. Sen synnytyksen jälkeen oli kyllä kirpeää istua. Tuntui lamaannuttavalta sen hetken.

Kannattaa tutustua synnytyksen kulkuun niin ymmärtää että tämä käännös tapahtuu joko automaattisesti tai kätilön avustamana jos se ei itsestään lähde tapahtumaan. Ilman sitä vauva ei synny. Nimeltään ulkorotaatio.

Kaksi melko helppoa synnytystä takana, kestäneet noin 10 tuntia, ponnistusvaiheet 7-10 minuuttia ja ei yhtään tikkiä kummassakaan.

Rankkaa on ja sattuu aivan h*tisti, mutta kun tietää mistä kipu tulee ja että se on ns positiivista kipua niin sen kestää muuta kipua paremmin. Toisella vauvallani oli pää hieman vinossa syntyessä ja se kyllä tuntui huomattavasti enemmän kuin ensimmäisen ponnistus.

Mielummin synnytän kun koen esimerkiksi kunnon korvatulehduksen.

Toivottavaa olisi että tähän vastaisi vain naiset jotka ovat kokeneet luomu synnytyksen. Äidit joille on annettu kolme epiduraalia, spinaali, ilokaasu jne eivät tiedä synnyttämisestä yhtään mitään. Paitsi tietysti vertaavat ”menkkakipuihin”, jestas.