Miltä synnytys tuntuu?

Kuulostaa tuskalliselta.

Se on tuskallista, kipu on saatanallista ja infernaalista, mutta samalla jollain tapaa kauhean alkuvoimaista ja mahtavaa. Ja sen unohtaa kun saa sen ihmeen syliinsä. Ja sen haluaa kuitenkin kokea uudestaan...

Älkää mainostako tuota puudutusta, kaikilla ei auta. T: 2*epi, 2*luomu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitäisi lukea enemmän. Synnytyksestä pitäisi lukea kaikki tieto.

Ainakin täytyy tietää, ettei saa ruveta ponnistamaan heti, kun siltä tuntuu. Kannattaa vielä hetki odottaa, että kaula on kunnolla auki. Muuten synnytys saattaa pitkittyä ja vaikeutua.

Toinen minimitieto on, että täytyy pyrkiä vähintään istuma-asentoon, niin pääsee helpommalla.

Terveisin, Ei edes ainoatakaan tikkiä.

Minut ensimmäisessä synnytyksessä kätilö ohjasi synnyttämään kyljeltään. Sanoi ettei kannata istualtaan tai selällään.

Toisessa synnytyksessä sanoin että teen sen näin kun ekalla kerrallakin.

Ei yhtään tikkiä. En tiedä oliko sillä vaikutusta.

Mä synnytin siinä perinteisessä asennossa. Ei tikkejä. Ponnistusvaihe oli kyllä tunnin, että siinä varmaan ehti kudokset sopeutua venymiseen.

Minulla oli molemmat ponnistusvaiheet alle 10min.

Mutta en todella tiedä mikä kaikki on vaikuttanut siihen että vähillä jäljillä selvisin.

Toisella kerralla kätilö ei ollut ohjaamassa tai muuta vaan oletti että teen sen selälläni, en halunnut ihan siksi että niissä tuskissa koitan mielummin toimia tutulla tavalla.

Olen myös jälkeen päin kuullut ettei selällään ole luonnollista synnyttää ja vähän istuma-asunnossa voi olla tilaa vähemmän lapsella.

Mutta näitäkään en muista mistä kuullut ja miten luotettavaa.

(Ja koska olemme av:lla joku keksii irvailla hehtaaripillusta niin minulle ei suostuttu laittamaan kierukkaa koska olen niin pienikokoinen että se vaikuttaisi normaaliin elämääni liikaa 😂)

Vierailija kirjoitti:

Se on tuskallista, kipu on saatanallista ja infernaalista, mutta samalla jollain tapaa kauhean alkuvoimaista ja mahtavaa. Ja sen unohtaa kun saa sen ihmeen syliinsä. Ja sen haluaa kuitenkin kokea uudestaan...

Useimmilta unohtuu, ja sitten on meitä, joilta ei unohdu. Muistan edelleen sekä avautumisen puukonikut selkään, ponnistuksen paineen, epparin vihlaisun ja ne viikkoja kestäneet säryt, kun luut palautuivat. En todellakaan halunnut kokea sitä uudelleen. Ihme on jo 18-vuotias.

Tuntuu kuin joku puukottaisi ja kairaisi selkää ja sisäelimiä.

Ihan karseaa. Jos sinuun on joskus sattunut niin paljon että olet huutanut, niin kuvittele se kipu ja ajattele miltä tuntuisi kun se kipu tulisi uudestaan ja uudestaan parin minuutin välein (joillakin väli on lyhyempi) jopa tuntikausia.

Mä en ole kokenut ponnistusvaihetta, koska synnytys päättyi sektioon, mutta avautumisvaiheesta on kokemusta 8 cm asti 38 h ajalta. Naiselle sanoisin, että menkkakivut potenssiin miljoona, mutta miehelle hankalampi kuvailla.. ehkä sellanen pahin ikinä kokemasi vatsanvääntökramppi, kun on maha sekaisin: se potenssiin miljoona ja lihasperäisenä. Mä en muista omasta avautumisvaiheesta juuri mitään, koska vaivuin johonkin puolishokkiin ja yritin sinnitellä keskivartalo tulessa.

Ei varsinaisesti kivuliasta, mutta erittäin epämiellyttävää oli myös vatsaontelon kuivaaminen (näin se lääkäri tais sanoa, en ehkä muista korrektia termiä) sektion aikana. Erittäin inhottava paineen tunne vatsan sisällä.

Ekstrana vielä se, kun kätilöt paineli kohtua sektion jälkeen siitä haavan kohdalta, ai että. Huusin joka kerta ääneen.

Todella hurjia kuvailuja täällä osalla. Itsellä on onnekkaasti lievempi kokemus. Avautumisvaihe oli epämiellyttävä, mutta en kuvailisi sitä mitenkään infernaaliseksi. Supistukset tuntuivat voimakkailta lihaskrampeilta keskivartalon alueella ja säteilivät jonkin verran myös reisiin. Ne pakottivat liikkumaan, mutta olivat ihan kestettävissä. Epiduraalin sain, kun kivut yltyivät liikaa ja se toimi minulla niin hyvin, että kaikki kivut hävisivät. Jopa liian hyvin, sillä en tuntenut ponnistamisen tarvetta ja siksi ponnistusvaihe oli todella työläs ja kesti kauan. Mutta oli lähes kivuton samoin kuin tikkien laitto jälkeenpäin.

Tärkein asia omassa synnytyksessä oli se, että epiduraali toimi kuten piti. Ilman sitä kipu olisi varmasti yltynyt sietämättömäksi. Omalla kohdallani esim. ilokaasu ei toiminut lainkaan.

Mulla synnytys e oli kipeä vain ennen ponnistusvaihetta. Sattui kyllä ennen piikkejä, mutta ei tuo nyt mitään oikeasti pahaa ollut.

Monet eukot ei tykkää tästä, koska muotia on infernaalliset synnytyskokemukset.

Ei tuo nyt oikeasti ollut niin hankalaa.

Et voi kuvata naisille menkkakipuja. Ei niitä ole kaikilla naisilla.

Mulla oli sekä synnytyksen aikana että sen jälkeen voittajafiilis.. Mähän pystyn tähän!

Minä olen pyytänyt hyvissä ajoin epiduraalin, enkä ole juuri joutunut kärsimään. Supistukset sattuu jonkun verran mutta kyllä sen kärsii.

Sit kun saa epiduraalin on kiva vähän huilailla ja valmistautua ponnistukseen. Siinä vähän pitää tehdä töitä, mutta vertaisin lähinnä suht rankkaan treeniin.

Mulle tuli pieni repeytymä, mutta se ei sattunut pätkääkään. Pari tikkiä ja parani parissa viikossa. Useimmilla on samanlaisia kokemuksia, ei niitä kauhutarinoita oikeesti ole kovin monella..

Ei se mitenkään sietämätöntä ollut. En kyllä vertais ulostamiseen ,ponnistushan kohdistuu ihan muualle kuin peräaukkoon.

Jos on kiitettävät kuukautiskivut , kouristukset, niin ne potenssiin jotain. Luvun voi valita itse. Eikä tuntunut meloonilta vaikka olikin 4,5 kg.

Yo.vastauksena miltä tuntui.

No minusta se tuntui ihan samalta kuin kakkaaminen. Ennen synnytystä luulinkin, että on kakkahätä.

Vierailija kirjoitti:

Älkää mainostako tuota puudutusta, kaikilla ei auta. T: 2*epi, 2*luomu

Sain neljä epiduraalia. Olivat taivas. Supistukset tuntuivat siltä kuin olisi repeämässä kahtia, tärisin kivusta. Jossain vaiheessa olin luovuttanut henkisesti ja fyysisesti. En jaksanut enää ponnistaa tai edes itkeä -yrittää enää mitään.

Kamala oli synnytys. Tulee vieläkin kyyneleet silmiin, kun ajattelen asiaa. Jäin yksin ponnistamaan synnytyssaliin, kätilö lähti syömään. Hukkasin kellon lattialle, en päässyt alas synnytyspöydältä. Luulin, että vauva syntyy juuri silloin ja tippuu lattialle. Lopulta huusin keuhkoni pihalle.

Ei auta mikään, vaikka olen puhunut asiasta. En pysty unohtamaan. 

Synnytyksessä on niin auki, rikki, haava. Ei ole mitään paikkaa paeta kipua. 

Vierailija kirjoitti:

En ole synnyttänyt mutta muistan tällaisen lukeneeni:

“A human body can bear only up to 45 “DEL” (unit) of pain,” it reads. “A mother feels up to 57 DEL of pain while giving birth which is equal to 20 bonesgetting fractured.”

Eli siis yhtä paljon kuin murtaisi 20 luuta kerralla. Synnytyksessä voi luita oikeasti murtuakin.

En odota innolla enkä voi ymmärtää, miksi naisten pitää kärsiä tämmöistä.

Paitsi että synnyttäessä keho tuottaa myös endorfiineja, jotka auttavat sietämään kipua, joka supistuksista tulee. 20 luun murtumasta ei muodostu mitään mielihyvähormooneja, on vain tuskaa. Ei se synnytys mikään nautinto ole, mutta ei sitä voi verrata muihin kiputiloihin, koska synnytyksessä keholla on luontaisesti keinoja kestää se kipu, jotta lapsi syntyy.

Ensimmäinen synnytys järkyttävän pitkä ja kivulias näin lievästi sanottuna. Jälkikäteen mietin miten pysyin tajuissani koska kipu oli niin järkyttävää. Supistuskivut tunsin onnrksi vain selän puolella, en mahan.. no aika kultaa muistot ja niin vain meille tuli toinenkin vauvva :D Ja tää toinen kokemus oli niiiin erilainen, helppo ja nopea. 5h kesti itse synnytys ja 2min ponnistusvaihe.