Järjetön häpeän tunne aina sosiaalisten tilanteiden jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama juttu. Tosin sillä erotuksella, että harvoin puhun mitään muille kuin perheelle ja ystäville. Jos vaikka yritän jutella työkaverille niin siitä ei oikein tule mitään. Mieleni vaan valtaa häpeä "miksi puhun tämmöisiä, ei tota kiinnosta".

Se johtuu siitä, että lapsena mulle sanottiin AINA, että ole hiljaa, aikuiset puhuu. Olin puhelias lapsi mutta pikkuhiljaa minut nitistettiin hiljaiseksi ja araksi. Nykyään äitini nauraa ja v*ttuilee siitä, että olen sosiaalisesti kömpelö.

Sulla on hullu äiti. Sama juttu itsellä. Ja samalla tavalla käyttäydyn kun sinä.

En tiedä käykö ap enää tätä lukemassa, mutta ajattelin kirjoittaa omia vinkkejäni häpeästä selviämiseen. Minutkin on kasvatettu häpeällä, joten tuttua on. Viimeksi pari viikkoa sitten pudotin sateenvarjon kädestäni, kun olin äitini kanssa kaupassa. Hän alkoi oikein sättiä minua, että mitä minä sählään, hän oli aivan ihmeissään toiminnastani. Vastaavasti en itse voinut ymmärtää ollenkaan, mitä kamalaa tilanteessa oli. Hän oli siis selkeän häpeissään tilanteesta, kun nolaan itseni (ja kai sitten hänetkin) tuolla tavalla. Olen jälkikäteen miettinyt tätä monta kertaa, että mitä ihmeen hävettävää siinä on, että pudottaa tavaran kädestään ja nostaa sen ylös???

No, itse vinkkeihin:

Tätä taidettiin jo keskustelussa ehdottaa eli nolon/hävettävän tapahtuman kertominen muille. Tämän voi tehdä huumorilla eli ”et arvaa mitä mulle kävi”-tyyppisesti, jos on tullut itse jotain mokattua. Usein paljastuu, että muillekin on käynyt jotain vastaavaa, mistä saa hyvää vertaistukea. Kyllä ne muutkin mokailevat, et vain sinä.

Jos taas nolo/hävettävä tapahtuma on sellainen, että sen on aiheuttanut toinen henkilö kommenteillaan, voi asian jutella läpi ihan sellaisenaan. Esim. tuo minun esimerkkini sateenvarjosta: en kokenut mitenkään noloksi tavaran tiputtamista, mutta koin noloksi sen, että minua moititaan siitä. En kuitenkaan osannut siinä hetkessä reagoida kunnolla. Niin minua ainakin auttaa kertoa tämä tapahtuma jollekin ja ihmetellä toisen käytöstä minua kohtaan. Lyhyesti sanottuna: ei ole minun häpeäni. Usein tällaisissakin tilanteissa saa tukea keskustelukumppanilta ja häpeä poistuu tai ainakin lievenee.

Viimeinen vinkki on todella tehokas, mutta en valitettavasti pysty kertomaan, miten sen voi ottaa käyttöön. Se kuuluu: sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta. Olen päälle 30 vuotta elänyt niin, että mietin paljon enemmän sitä mitä muut ajattelevat minusta kuin mitä itse ajattelen itsestäni. Arvotan itseäni muiden kautta. En ole tästä edelleenkään täysin vapaa, mutta suunta on parempaan päin.

Otetaan esimerkki: olet ollut tilanteessa, jossa koet nolanneesi itsesi. Niin kuin monet täällä ovat kirjoittaneet, todennäköisesti et ole. Tai jos olet, niin muut eivät sitä muistele. Entä, jos pahin pitääkin paikkaansa? Olet nolannut itsesi näkyvästi ja muut ovat sen todellakin huomanneet. Osa ihmisistä varmasti kokee sympatiaa ja on pahoillaan puolestasi ja miettii, että sellaista sattuu, eteenpäin vaan. Joukossa on kuitenkin niitä, jotka nauravat sinulle selän takana ja haukkuvat sinua. Kysyn sinulta: mitä sitten? Miten heidän mielipiteensä vaikuttaa sinuun? He voivat olla mitä mieltä sinusta tahansa, mutta sillä ei ole merkitystä. Ei sinun tarvitse päättää, miltä sinusta tuntuu sen perusteella, mitä joku muu on sinusta mieltä.

Se tulee nimenomaan sosiaalisten tilanteiden JÄLKEEN se häpeä ja sosiaalinen ahdistus. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta nykyään pahin tulee tilanteiden JÄLKEEN.