Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Järjetön häpeän tunne aina sosiaalisten tilanteiden jälkeen
11.10.2019 |
Minulla on huono itsetunto. Jokaisen sosiaalisen tilanteen jälkeen käyn mielessäni läpi omia puheitani ja sanomatta jääneitä asioita. Aistin herkästi toisten tunteita ja mietin ilmeiden merkityksiä ja äänensävyjä. Olettamukseni on, ettei kukaan pidä minusta ja olen typerä. Minulla on ystäviä, mutta en voi tavata heitä kovin usein koska tämä jälkihäpeä kestää sen pari päivää ja rasittaa jo perhe-elämäämmekin.
Olen periaatteessa aika sosiaalinen, sillä puhun tapaamisissa paljon. Aina ennen tapaamista yritän käydä läpi asioita joista voin puhua ja joista pitää pysyä hiljaa. Joskus joku asia lipsahtaa mistä en olisi halunnut puhua ja alan selittelemään sitä. Hätäännyn ja häpeän itseäni. En tiedä näkevätkö muut tätä. Minua pidetään empaattisena ja kilttinä ihmisenä. En tiedä onko se totta vai pidetäänkö minua vain outona.
Huoh. Onko muilla elämä tällaista yhtä miettimistä ja vatvomista.
Kommentit (63)
M43 kirjoitti:
Minulla ihan sama, paitsi että kun joku asia lipsahtaa, en hätäänny mutta häpeän kyllä hölisemistäni.
Nytkin mietin kuinka tuli lipsautettua McDonaldsin työntekijälle, että olen ollut tekemässä kosketusnäyttövehkeitä, vaikka juuri kerroin käyttäväni sellaista ensi kertaa ruuan tilaamiseen. Hän oli aika "yllättynyt" (selvästi luuli että valehtelen), ja nyt jälkeenpäin hävettää nim birust; olisi pitänyt vain olla hiljaa. (Työhistoriani on hassu, eivätkä ihmiset usko puoliakaan; parempi olla hiljaa kuin hävetä.)
Kognitiivis-behavioristinen terapia -- eli yksinkertaisesti tilanteiden harjoittelu terapeutin avulla -- auttoi todella paljon, vaikka olenkin jo lähes keski-ikäinen äijä.
Mulla tuli susta hyvä fiilis :) Pidän sun kaltaisista miehistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liisa Keltikangas-Järvisen kirja "Tunne itsesi, suomalainen" sisältää mielenkiintoista juttua itsetunnosta ja miten sitä voi parantaa vielä aikuisiällä. Suosittelen. Olen paininut samojen ongelmien kanssa varsin pitkään.
Kukaan ei oikeasti mieti jälkeenpäin mitä ja miten olet sanonut. Vai arvioitko ja arvosteletko itse muiden sanomiset? Ihmiset on lopultakin aika itsekeskeisiä ja kiinnittää tällaisissa asioissa (ja monessa muussakin) huomiota vaan itseensä, omiin tekemisiin, sanomisiin jne. Sama pätee myös ulkonäköön. Kun joku tuskailee esim hiustensa kanssa, eikä omasta mielestään saa niitä mitenkään kunnolla, muut eivät edes huomaa eroa siihen miten ne edellisenä päivänä ovat olleet.
Tuttua minullekin kunnes päätin omistaa häpeäni ja keskityin tuntemaan mahdollisimman hyvää ja monipuolista häpeää aina, jos tunsin itseni vähänkin noloksi. Siis keskityin siihen häpeään, että tämä on nyt minun häpeäni ja minulla on oikeus pysyä siinä tunteessa juuri niin kauan kuin haluan. Kuulostaa hullulta, mutta toimii.
Kuulostaa krooniselta ahdistuneisuushäiriöltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kukaan muu ei arvostele sinua niin paljon kuin sinä itse. Ihmiset yleensäkkin ajattelevat eniten itseään. Ap ole empaattisempi itseäsi kohtaan.
No nettipalstojen lukeminen ainakain vain pahentaa tuollaista epävarmuutta. Täällä kun yleensä ruoditaan ihan kaikki mahdolliset asiat ja jokaisesta pikku virheestä tehdään hirveä numero, ihan kuin kaikki ei tekisi virheitä ja ihan kuin kaikilla ei olisi ärsyttäviäkin piirteitä luonteessaan.
Eli siitä voisi lähteä, että älä lue, varsinkaan tätä palstaa, täällä kirjoittelee aika sairaat ihmiset.
Sitten itsetuntoa pitäisi vaan lähteä tietoisesti rakentamaan. Normaalistihan itsetunnon tukena on sellainen ettei ihminen edes huomaa kaikkia tekemiään mikrovirheitä, eli hyvän itsetunnon omaavalla on parempi kuva itsestään, kuin oikeasti onkaan. Tästä on tehty tutkimuksiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei oikeasti mieti jälkeenpäin mitä ja miten olet sanonut. Vai arvioitko ja arvosteletko itse muiden sanomiset? Ihmiset on lopultakin aika itsekeskeisiä ja kiinnittää tällaisissa asioissa (ja monessa muussakin) huomiota vaan itseensä, omiin tekemisiin, sanomisiin jne. Sama pätee myös ulkonäköön. Kun joku tuskailee esim hiustensa kanssa, eikä omasta mielestään saa niitä mitenkään kunnolla, muut eivät edes huomaa eroa siihen miten ne edellisenä päivänä ovat olleet.
Itse olen kärsinyt (kärsin) samasta ilman lääkitystä, kyse ei ole muista vaan sisäisestä turvattomuuden tunteesta, jostain lapsuudesta kumpuavasta traumoista ja niistä aiheutuneista häpeästä, joka on ajan myötä kroonistunut panikkikohtauksiksi ja ahdistuneisuudeksi ja ilmenee mm. häpeän tunteena. Eli vaikka kuinka tiedostan yllä mainitsemasi asiat se ei vähennä sisällä olevaa tunnetta johon elimistöni on tottunut pitämään normaalina tunteena.
En ole ap ja valitettavasti keinoja minulle ei ole ap.lle tarjota, muuta kuin vertaistuki.
Vierailija kirjoitti:
Varsinaisesti ei hävetä (no ehkä joskus), yleensä vähän harmittaa, että mitä tuli taas lauottua. Onneksi menee ohi nopeasti.
Esimerkiksi saatan nostaa hemmetinmoisen mekkalan jos vastaantulija antaa koiransa juosta irrallaan. En edes pelkää koiria, mutta silti niitten ei pitäisi antaa juosta irrallaan.
Monta kertaa täysien tuppisuiden kanssa tulee puhutta vähän mitä sattuu ja vain siksi, että tällainen hiljaisuus osaa olla todella vaivaannuttavaa ja meitsi yrittää pitää juttua yllä :D
Vaan kyllä ihmiset ovatkin erilaisia. Minusta taas harkitsematon puhuminen on todella vaivaannuttavaa, hiljaisuus ei lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ihan tavallista ja kun olet kuusikymppinen, huomaat, että se kaikki oli aivan turhaa.
Ei pidä aina paikkaansa. Minä täytin just 60 ja olen ajatusmaailmaltani täysin identtinen ap:n kanssa. Olen nyt poissa työelämästä ja yriän vältellä ihmisiä niin paljon kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
No nettipalstojen lukeminen ainakain vain pahentaa tuollaista epävarmuutta. Täällä kun yleensä ruoditaan ihan kaikki mahdolliset asiat ja jokaisesta pikku virheestä tehdään hirveä numero, ihan kuin kaikki ei tekisi virheitä ja ihan kuin kaikilla ei olisi ärsyttäviäkin piirteitä luonteessaan.
Eli siitä voisi lähteä, että älä lue, varsinkaan tätä palstaa, täällä kirjoittelee aika sairaat ihmiset.
Sitten itsetuntoa pitäisi vaan lähteä tietoisesti rakentamaan. Normaalistihan itsetunnon tukena on sellainen ettei ihminen edes huomaa kaikkia tekemiään mikrovirheitä, eli hyvän itsetunnon omaavalla on parempi kuva itsestään, kuin oikeasti onkaan. Tästä on tehty tutkimuksiakin.
Osa ei varmasti saa mutta itse olen saanut apua juuri havaitsemalla, millaisia ihmiset todellisuudessa ovat, kun pintakuva riisuutaan ja ollaan anonyymiyden suojassa omia itsejä. Se on saanut luottamaan itseeni ja mielipiteisiini enemmän, mutta myös kyseenalaistamaan positiivisella tavalla joitain ajatuksiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei oikeasti mieti jälkeenpäin mitä ja miten olet sanonut. Vai arvioitko ja arvosteletko itse muiden sanomiset? Ihmiset on lopultakin aika itsekeskeisiä ja kiinnittää tällaisissa asioissa (ja monessa muussakin) huomiota vaan itseensä, omiin tekemisiin, sanomisiin jne. Sama pätee myös ulkonäköön. Kun joku tuskailee esim hiustensa kanssa, eikä omasta mielestään saa niitä mitenkään kunnolla, muut eivät edes huomaa eroa siihen miten ne edellisenä päivänä ovat olleet.
Juuri näin. Ihminen arvostelee itse itseään eniten.
Miksi muiden pitäisi pitää sinusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei muista eikä ketään kiinnosta.
Voin samaistua, ap. Ja vastakkaisen sukupuolen kanssa tuo on usein vielä pahempaa, kuten joku jo sanoikin. Olen kyllä silti ollut parisuhteessa ja muutama yhden illan juttu on myös ollut. Parisuhteessa häpeä onneksi helpotti.
M30
Vierailija kirjoitti:
Tuttua minullekin kunnes päätin omistaa häpeäni ja keskityin tuntemaan mahdollisimman hyvää ja monipuolista häpeää aina, jos tunsin itseni vähänkin noloksi. Siis keskityin siihen häpeään, että tämä on nyt minun häpeäni ja minulla on oikeus pysyä siinä tunteessa juuri niin kauan kuin haluan. Kuulostaa hullulta, mutta toimii.
Tämä oli hyvä neuvo ja välillä itsensä naurunalaiseksi saattaminen on hyvä, se että tiedostaa että nyt nolottaa tämä ja kertoo siitä jollekkin, jolloin se saattaa omaankin korvaan kuulostaa pöljältä ja sille voi nauraa. Yksi keino on miettiä myös joku muu siihen tilanteeseen, mitä ajattelisit jos joku toinen niin toimisi tai sanoisi, pitäisitkö nolona vai olisitko ymmärtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinaisesti ei hävetä (no ehkä joskus), yleensä vähän harmittaa, että mitä tuli taas lauottua. Onneksi menee ohi nopeasti.
Esimerkiksi saatan nostaa hemmetinmoisen mekkalan jos vastaantulija antaa koiransa juosta irrallaan. En edes pelkää koiria, mutta silti niitten ei pitäisi antaa juosta irrallaan.
Monta kertaa täysien tuppisuiden kanssa tulee puhutta vähän mitä sattuu ja vain siksi, että tällainen hiljaisuus osaa olla todella vaivaannuttavaa ja meitsi yrittää pitää juttua yllä :D
Vaan kyllä ihmiset ovatkin erilaisia. Minusta taas harkitsematon puhuminen on todella vaivaannuttavaa, hiljaisuus ei lainkaan.
Spontaani puhuminen on parasta. Kyllähän jokainen tietää mitä ei voi sanoa ja mitä voi sanoa. Liian harkitsevasta puheesta tulee vaikutelma, että puhuja aristelisi tai ei viihtyisi ihmisen kanssa jolle puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Tuo johtuu suomalaisesta häpeäkulttuurista.
Suomalaiset kasvaa lapsina häpeällä (ainakin ennen), ja se jää koko elämäksi tuollaisina voimakkaina häpeän tunteina.
Joku esim. kognitiivinen terapia voisi auttaa, ja asian tiedostaminen.
Kyllähän kelan täti nyt ainakin kuuden vuoden terapian yhteiskunnalla maksattaa.
On. Tuttu juttu. Elä välitä, sama juttu kaikilla paitsi narskuilla ja psykoilla.
Alue: Aihe vapaa
Sama täällä. Ystävien seurassa en häpeä, mutta vähänkin vieraampien joo. Itsekin ajattelen olevani liian tyhmä jutellakseni vieraiden kanssa. Miesten kanssa juttelu kahta kauheampaa. Yleensä alan myös änkyttämään.
Lapsena mulle teki äiti ja sisarukset selväksi, että olen muita huonompi, tyhmempi ja rumempi. Tekivät sen selväksi niin kotona, koulussa kuin julkisilla paikoilla. Muhun oli vissiin helppo purkaa omaa pahaa oloaan, kun olin/olen se perheen kiltti tyttö. Meitä lapsia on kahdeksan, minä olen kolmanneksi vanhin. Vain isäni on kohdellut minua aina hyvin.