Köyhien lapsilla ei ole unelmia
Olen samaa mieltä. Vaikka en ole edes nuori enää, perheeni oli köyhähkö. Minä en voinut unelmoida mistään. Elämäni oli pelkkää työntekoa.
Miten tähän yleensä voi saada muutoksen? Siinäpä pulma, köyhillä vanhemilla ei ole varaa maksaa lapsien hienoja harrastuksia.
Kommentit (90)
Köyhän yksinhuoltajan lapsena, vielä koulukiusattuna sellaisena, muistan kuinka pidin itseäni jatkuvasti vähän huonompana kuin muita saman kunnan vuokratalon ydin perheiden lapsia. Muut nimittäin säännöllisesti muistuttivat siitä, että isäni oli juoppo, kuten myös siitä, ettei meillä ollut autoa, tai että vaatteeni eivät olleet hienoja.
Eräs sukulainen silloin tällöin avusti perhettäni, ja sain esim. harrastaa, joka taas ei ollut meillä päin yleistä. Olin ihmeissäni, kun naapurin tyttö ei päässyt halustaan huolimatta kanssani ratsastamaan.
Lukion kävin, muttei mieleeni ihan hyvästä koulumenestyksestä huolimatta tullut, että joku meistä voisi ihan oikeasti hakea saati sitten päästä sen jälkeen yliopistoon. Kun samantasoinen luokkakaveri näin teki, tuntui se aivan uskomattomalta.
Itsellä ajatus oli lukion jälkeen amiksen oy-pohjainen, nopeampi linja. Tuo Ahaa elämys kuitenkin johti siihen, että puoli leikilläni uskalsin hakea suoraan AMK:n, ja hämmästykseni oli suuri, kun pääsinkin sisään.
Miettikääpä sitä, että kaveri pääsee vaikka ulkomaanmatkalle joka vuosi, itse ei pääse edes Linnanmäelle.
Aika monella tuntuu olevan vaikeuksia asettua köyhän asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa luulisi että köyhän perheen kasvatin unelmat voisivat olla pieniä saavutettavissa olevia parannuksia olemassa oleviin oloihin.
Eihän se noin mene. Köyhän perheen lapsi kokee lähes aina syyllisyyttä köyhyydestä ja kuvittelee olevan itse syy perheen köyhyyteen. Ja siksi luopuu unelmistaan, ettei aiheuttaisi lisää ongelmia.
Ja tätä ympärillä olevat hyväosaiset aikuiset vielä tukevat ja sanovat "kuinka lapset olisi pitänyt jättää tekemättä, jolla köyhyys poistuisi" ja se on selvä viesti köyhän perheen lapselle. Tuttua mantraa tälläkin palstalla ja mikä pahinta, antavat esimerkin ja mallin lapsilleen, jotka entisestään kiusaavat ja arvostelevat köyhän perheen lapsia ja syyllistävät lasta köyhyydestä, joka on lapsen syy ja itsensä aiheuttama.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/08/monilla-ei-ole-hajuakaan-miten…
Liikaa yhteen niputtammista. Köyhiä on monenlaisia. Fiksujen vanhempien lapsi ei aina edes täysin tiedä, että hänen perheellään ei ole varoja.
Mitenhän onnistuu tuo pilvilinnoissa kasvattaminen. Lapset eivät siis huomaa, miten perheellä menee?
No ihan siten, että tehdään niitä hyviä halpoja asioita, harrastetaan vaikka partioita ja retkeilyä ja käydään kaikissa ilmaisissa kulttuurijutuissa.
Tehdään ruuat itse, ei valiteta lapsille rahasta, ei oteta tyhmästi velkaa jne. Elämä voi olla ihan rikasta vähällä rahallakin.
Verrattuna henkisesti köyhään, joka istuu sohvalla valittamassa miten tuet ei riitä kaikkeen mitä telkussa mainostetaan.
Ikävä kyllä esimerkiksi partiokin maksaa ja kaikenlaisia varusteita pitää olla ja keräävät vanhemmilta rahaa.
Henkisesti köyhien vanhempien lapset ovat huonossa asemassa riippumatta maallisesta omaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö turha laulaa tätä propagandaa.. Itse olen yksinhuoltajan lapsi ja rahaa ei koskaan ollut liikaa. Taustasta huolimatta päädyin lääkikseen. Ainoa tapa millä tavalla köyhyys voi vaikuttaa Suomessa lapseen on vanhemmilta opitut mallit. Jos vanhempi on tielle makaamaan jäävä valittaja, joka opettaa että selviämiseen ei tarvitse käydä töissä niin sitten näyttää lapsenkin tulevaisuus synkältä.
Muuten hyvä, mutta selviytyäkseen sossu auttaa.
Olen täysin samaa mieltä ensimmäisen kirjoittajan kanssa että se maassa makaavan valittajan malli opitaan vanhemmilta ja jos sossu pääsee väliin niin siitä pidetään huoli että se halvaantuneen rooli myös sisäistetään. Ne kasvattaa asiakkaansa vuosien aikana täysin passiivisiksi inisijöiksi ja uhreiksi. Lapseni asui isällään ja heillä kävi lasu ja tämä luuseri malli on niin sitkeästi ajettu kaikkiin meidän lapsiin sinä aikana kun on ex ollut lähi, että sitä on saanut kaivamalla kaivaa ulos niistä. Täysin aivopestyjä siihen että ainoa tulonlähde on toimeentulotuki ja kaikkeen pitää pyytää lupa sosiaalitoimistolta. No ei ihme jos tuollaiset ihmiset ei opiskele mitään eikä haaveile mistään eikä halua tulla miksikään. Ne vain miettii miten miellyttää sossua, että saa almun.
Tämä on ihan höpöhöpöä.
Olen itse varakkaan perheen lapsi kultalusikka poikittain. En ikinä unelmoinut, enkä todellakana tiennyt mitä haluaisin tehdä isona tai edes harrastaisin nuorena. En ollut oikein mitenkään erityisen lahjakas missään, kokeilin kaikkea ja haahuilin elämässä kolmekymppiseksi asti.
Raha kyllä mahdollisti sen, ettei oikein koskaan tarvinnut tsempata. Lisäksi meillä ei vanhemmilla olisi ollut aikaa raahata mihinkään harrastuksiin (eikä oikein kannustusta saanut), eikä ne harrastusmahdollisuudet maalla ollut ihan naapurissakaan.
Varusteita saa käytettynä. Ja lainaksi.
Samalla pienellä rahalla voi lapselle saada hyvän lapsuuden. Tai sitten opettaa lapsi kroonisesti tyytymättömäksi vaatijaksi sohvalle valittamaan, että miksi hän ei saa lisää vastikkeettomasti.
Kyvyttömyys unelmoida on sitä henkistä köyhyyttä.
En tiedä olenko varsinaisesti köyhä, mutta pienipalkkainen kuitenkin. Miestä ei ole. Pystyn tarjoamaan kahdelle lapselleni yhden harrastuksen per nuppi. Kaikesta muusta joudun jatkuvasti tinkimään, vaatteet on kirppiksiltä, mitään ylimääräistä ei voi ostaa eikä tilata.
Silti kannustan lapsiani unelmoimaan, kuuntelen tulevaisuuden haaveita ja kannustan myös tavoittelrmaan niitä. Pienissä unelmissa onneksi lasten isovanhemmat pystyvät välillä auttamaan, esim jouluna saa lahjaksi niitä toivottuja juttuja.
Lapseni tietävät, että olen tiukilla, mutta silti olemme kaikki onnellisia. Teen työtä josta pidän ja olen jo hiukan edennyt ylöspäin, mikä taas on vaikuttanut siihen, että pystyn esim.ne harrastukset kustantamaan. Uskon että tämä antaa esimerkkiä myös lapsilleni.
Suomessa köyhien lapset voivat opiskella eikä siihen tarvita vanhempien varallisuutta. Itse tein viikonloppuisin tai muutama tuntia parina päivänä viikossa iltaisin siivoustöitä ja jonkin verran sai tienata niin ettei mennyt veroja muistaakseni. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla eikä tyhjää lenkkeilemässä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko varsinaisesti köyhä, mutta pienipalkkainen kuitenkin. Miestä ei ole. Pystyn tarjoamaan kahdelle lapselleni yhden harrastuksen per nuppi. Kaikesta muusta joudun jatkuvasti tinkimään, vaatteet on kirppiksiltä, mitään ylimääräistä ei voi ostaa eikä tilata.
Silti kannustan lapsiani unelmoimaan, kuuntelen tulevaisuuden haaveita ja kannustan myös tavoittelrmaan niitä. Pienissä unelmissa onneksi lasten isovanhemmat pystyvät välillä auttamaan, esim jouluna saa lahjaksi niitä toivottuja juttuja.
Lapseni tietävät, että olen tiukilla, mutta silti olemme kaikki onnellisia. Teen työtä josta pidän ja olen jo hiukan edennyt ylöspäin, mikä taas on vaikuttanut siihen, että pystyn esim.ne harrastukset kustantamaan. Uskon että tämä antaa esimerkkiä myös lapsilleni.
Se on väärin että kaikki köyhät lasketaan samaan kastiin kun on eritasoisia köyhiä. Päihde-ja mielenterveys ongelmaisten vanhempien jälkeläisillä on suurin vaara syrjäytyä eivätkä ne ole nähneet työtä tekeviä vanhempia vaan elämiseen rahat kerjätään luukuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko varsinaisesti köyhä, mutta pienipalkkainen kuitenkin. Miestä ei ole. Pystyn tarjoamaan kahdelle lapselleni yhden harrastuksen per nuppi. Kaikesta muusta joudun jatkuvasti tinkimään, vaatteet on kirppiksiltä, mitään ylimääräistä ei voi ostaa eikä tilata.
Silti kannustan lapsiani unelmoimaan, kuuntelen tulevaisuuden haaveita ja kannustan myös tavoittelrmaan niitä. Pienissä unelmissa onneksi lasten isovanhemmat pystyvät välillä auttamaan, esim jouluna saa lahjaksi niitä toivottuja juttuja.
Lapseni tietävät, että olen tiukilla, mutta silti olemme kaikki onnellisia. Teen työtä josta pidän ja olen jo hiukan edennyt ylöspäin, mikä taas on vaikuttanut siihen, että pystyn esim.ne harrastukset kustantamaan. Uskon että tämä antaa esimerkkiä myös lapsilleni.Se on väärin että kaikki köyhät lasketaan samaan kastiin kun on eritasoisia köyhiä. Päihde-ja mielenterveys ongelmaisten vanhempien jälkeläisillä on suurin vaara syrjäytyä eivätkä ne ole nähneet työtä tekeviä vanhempia vaan elämiseen rahat kerjätään luukuilta.
En ole muuta väittänytkään. Kerroin vain omasta tilanteestani, koska halusin tuoda myös positiivisen kokemuksen esille.
Vierailija kirjoitti:
Perintöveroa pitäisi kiristää ja vähentää siitä saadut verotulot ansiotuloverotuksesta. Tällä tavalla oman ahkeruuden merkitys lisääntyisi ja se mihin perheeseen on syntynyt, ei vaikuttaisi yhtä paljon varallisuuteen.
Ei kai kukaan nyt vastusta oman ahkeruuden raskasta verotusta jotta toisen siivellä elämistä (perintö) voidaan verottaa kevyesti?
Toinen asia on tietenkin lapsilisät pois keskituloa enemmän ansaitsevilta perheiltä (missä siis 2 keskituloista aikuista).
Näillä keinoilla eriarvoisuus vähentyisi ja oman ahkeruuden merkitys korostuisi.
Väärin. Kyllä minua motivoi ahkeraan työntekoon ja tienaamiseen se, että saan jättää aikanaan lapselleni hyvän perinnön. Jota hän sitten vaalii ja kasvattaa aikanaan omille lapsilleen.
Ei pidä paikkaansa. Mieheni on köyhästä perheestä. Hän on käynyt kaksi yliopisto tutkintoa ja menestynyt hyvin uralla. Nyt hänellä on varaa ”mihin vain” ja voi lopettaa työnteon jos haluaa. Aikanaan sossu maksoi muuton opiskelukaupunkiin. Suomi on mahtava maa missä on ilmaista opiskella ja valtio tukee ja auttaa.
Ikävää jos joku luulee että köyhällä ei ole mahdollisuuksia. Kellä vaan on mahdollisuuksia mihin vaan kun uskoo unelmiinsa ja tekee kovasti töitä niiden eteen.
Henkiseen köyhyyteen ei ole lääkettä.
Mikä harrastuksissa on niin autuaaksi tekevää ?
Annetaan ymmärtää, että ilman ei kasva kunnon menestyväksi kansalaiseksi.
Ennen ei ollut kaikki paremmin, mutta ihan ihmisiksi kasvettiin. Omassa ystäväpiirissä n.100 vuotta sitten ehkä n.2 kymmenestä harrasti jotain.
Oma lapsi kävi kirkon sählyssä ja siinä se.
Inhoan koko termiä harrastus, tuntuu että se pakollista olit minkä ikäinen tahansa. Minulta mm.kysyttiin työhaastattelussa mitä harrastan. Änkytä siinä sitten jotain.
Sama matkustaminen, mistä lähtien talviloma Thaimaassa on ollut kansalaisvelvollisuus tai saavutettu etu.
En halveksi yo:lla köyhiä (miten heidät sitten määritelläänkään ), nämä samat asiat nousevat vain aina esiin, jonkinlaisena mittarina.
Keskustelusta tulee mieleen lapsuuteni 70-luku.
Meillä oli aika vaatimatonta, ei uusia vaatteita, ei autoa, ei etelänmatkaa, ei uusia kalusteita ei kalliita maksullisia harrastuksia, ei uusia leluja. Merkittävin luksus oli ehkä kerran kesässä saatu Aku Ankka ananasjäätelö, joka oli ehdottomasti maailman parasta herkkua. Oma polkupyörä oli myös tosi upea juttu, isä osti sen jostain muutamalla markalla. Ruokaa ja lämmintä kuitenkin riitti.
Naapurilla olivat asiat taloudellisesti samoin.
Naapurissa kuitenkin jurnutettiin, juotiin viinaa, tapeltiin ja vihattiin. Vika oli luonnollisestikin "porvarin" ja "herran p-keleiden". Sitä oltiin väärinkohdeltuja uhreja ja jäätiin maahan makaamaan odottamaan vapauttavaa vallankumousta joka verivirroin huuhtelee vääryydet pois. Työ ja tekeminen olivat pahin mahdollinen kirous.
Meillä ei ollut näin, suunta oli reippaasti ylöspäin ja katkeruus loisti poissaolollaan.
Molemmat vanhemmat kouluttautuivat työn ohessa ammattitaidottomasta työvoimasta opistotasolle ja myöhemmin akateemisiksi.
Yhteistä tekemistä perheen kanssa oli paljon. Kesällä käytiin uimassa, kyläilemässä sukulaisissa, pyöräretkillä milloin missäkin ja telttailemassa. Kirjasto tuli nuohottua lävitse koko perheen voimalla ja uimahallin täti päästi meidät muutaman kerran uimaan ilmaiseksi, tuttu kun oli. Hiihto talvella oli koko perheen homma (serkun entiset sukset olivat tosi hyvät!). Korttia pelattiin paljon (salakuljetetulla pakalla, ei leimaa ässässä) mustaa maijaa, avopokeria tulitikuista, erilaisia rommi-korttipelejä (301?, 501?, sing song???), modernia Japanilaista vistiä ja Canastaa, lautapelit olivat sakki, tammi ja Afrikan tähti. Harrastukseksi minulle kelpasi nyrkkeily.
Me olimme naapureiden mielestä tekopyhiä pak-aisia ja olevinaan vaikka mitä, kun ei edes viinaa juotu, joulukuuseen kaaduttu, oksennettu ympäriinsä. Edes huor-ssa ei käyty, jos oli ylimääräistä rahaa. Pahempia kuin porvarit siis. Nyrkkeily harrastuksena osoittautui loistavaksi valinnaksi naapurin jätkän yrittäessä antaa opetusta luokkatietoisuudesta. Muutama psykofyysinen impulssi teki asiasta kristallin kirkkaan.
Erot olivat siis olemassa jo tuolloin, ei tämä mikään uusi asia ole.
Niinpä. Se on se asenne, että muutetaanko asioita itse, vai odotetaanko maagista vallsnkumousta tms.
Kurjinta on, että väärä malli opitaan kotoa. Että jonkun pitäisi tarjoamaan ne kahvit ja reissut, tai elämä ei ole muka elämisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.
Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.
Tämä. Mun isä on väkivaltanen alkoholisti, mutta äidiltä olen kuitenkin saanut mallin opiskeluun. Tosin hällä jäi se uravaihe toteuttamatta, kun jatkoi vain opiskeluja aina uudella alalla. Itsetunto ei riittänyt kunnolla uralle, vaikka tekeekin pätkiä edelleen. Jostain olen kuitenkin itse saanut kohtuullisen itsetunnon (isovanhemmilta?) ja opiskellut korkeakoulututkinnon ja nyt koulutusta vastaavissa töissä. Pystyn ihan erilailla esim. opettamaan ja keskustelemaan yhteiskunnan ilmiöistä ja vaikka politiikasta lasteni kanssa. Ja meillä puhutaan paljon! En koskaan muista, että olisin omien vanhempieni kanssa keskustellut koskaan kunnolla. Mies sanoi omasta perheestään samaa, vaikka hänellä onkin vakaampi lapsuuden perhe kuin minulla.
Summa summarum, meidän lapset lähtee kodin suojasta omilleen _huomattavasti_ paremmin eväin kuin mitä me aikoinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö turha laulaa tätä propagandaa.. Itse olen yksinhuoltajan lapsi ja rahaa ei koskaan ollut liikaa. Taustasta huolimatta päädyin lääkikseen. Ainoa tapa millä tavalla köyhyys voi vaikuttaa Suomessa lapseen on vanhemmilta opitut mallit. Jos vanhempi on tielle makaamaan jäävä valittaja, joka opettaa että selviämiseen ei tarvitse käydä töissä niin sitten näyttää lapsenkin tulevaisuus synkältä.
Ilmeisesti taustasi ansiosta olet hieman "hidas" vaikka päädyitkin lääkikseen. Se että sinä sinne päädyit ei tee vääräksi sitä olettamusta, että suurin osa ei päädy mihinkään muualle kuin vuokrataloon ja hanttihommiin. Vai väitätkö että suurempi osa päätyy yliopistoon ja korkeakouluun?
Tämä on niin tyypillinen "kateus vie kalatkin vedestä"-kommentti.
Palataanpa vielä alkuun. Ensimmäinen väittämä oli "köyhien lapsilla (Suomessa) ei ole edes unelmia". Tästä tulee sellainen vaikutelma, ettei köyhän perheen lapsi voi unelmoida esim. lääkärin ammatista, koska se ei tule kuitenkaan toteutumaan. Kirjoittaja kertoi tulleensa köyhistä oloista ja päässeensä lääkikseen. Eli hänen tapauksessaan unelmointi kannatti. Mutta sinä väität, että koska suurin osa köyhien perheiden lapsista päätyy kuitenkin hanttihommiin, ei kenenkään heistä kannata toivoa parempaa. Minä taas väitän, että suurin osa niistä köyhien perheiden lapsista, joilla on tavoitteita elämässä saavuttavat ne myös.
Ja vanhempienko sulle pitää kaikki haaveet toteuttaa? Mun haaveet oli asioita, joita teen sitten isona, ei mitään sellaista että joku maksaa tai antaa minulle asioita.
Lukeminen auttaa näkemään mahdollisuuksia, ja kirjasto on täysin ilmainen.