Köyhien lapsilla ei ole unelmia

Olen eri mieltä siitä etteikö unelmia olisi varallisuudesta riippumatta.

Köyhällä on vara unelmoida ja todennäköisesti enemmän unelmoikin kaikesta ja ne jääkin unelmaksi.

Eihän unelma maksa mitään, koska ei se ole toteutettu muualla kuin unelmissa.

Mistä lähtien "hienot harrastukset" ovat olleet ehto unelmoinnille? Minun ainut harrastukseni oli lukeminen (hain kirjat ilmaiseksi kirjastosta), ja silti unelmoin kaikenlaisista asioista. Osa toteutui, osa ei. 

Olen itse köyhän perheen lapsi ja kyllä minulla oli (ja on) unelmia. Lapsena halusin näyttelijäksi ja "julkkikseksi". Äiti patisti liittymään harrastelijateatteriin 11-vuotiaana, ei se muistaakseni maksanut juuri mitään. Teatterin parissa menikin sitten iso osa vapaa-ajasta seuraavat vuodet, mielestäni aivan kelpo harrastus joka kasvattaa myös itsevarmuutta eikä maksa paljoa.

Höpöhöpö turha laulaa tätä propagandaa.. Itse olen yksinhuoltajan lapsi ja rahaa ei koskaan ollut liikaa. Taustasta huolimatta päädyin lääkikseen. Ainoa tapa millä tavalla köyhyys voi vaikuttaa Suomessa lapseen on vanhemmilta opitut mallit. Jos vanhempi on tielle makaamaan jäävä valittaja, joka opettaa että selviämiseen ei tarvitse käydä töissä niin sitten näyttää lapsenkin tulevaisuus synkältä. 

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö turha laulaa tätä propagandaa.. Itse olen yksinhuoltajan lapsi ja rahaa ei koskaan ollut liikaa. Taustasta huolimatta päädyin lääkikseen. Ainoa tapa millä tavalla köyhyys voi vaikuttaa Suomessa lapseen on vanhemmilta opitut mallit. Jos vanhempi on tielle makaamaan jäävä valittaja, joka opettaa että selviämiseen ei tarvitse käydä töissä niin sitten näyttää lapsenkin tulevaisuus synkältä. 

Muuten hyvä, mutta selviytyäkseen sossu auttaa.

No tähän voin samaistua. 

Lapsuudestani muistan, miten sitä vain tiesi, että rahaa ei ole. Ei uusiin merkkivaatteisiin, ei monesti edes joululahjaa saanut, ei osannut edes haaveilla lelukuvaston barbista, ei käynyt mielessäkään, että voisi päästä käymään huvipuistossa jne. Jopa ylioppilaaksi kirjoitettuani osa lahjarahoista meni siihen, että piti uusia perheen pyykkikone. Niitä rahoja en ole koskaan nähnyt sen jälkeen. Aikuisena olen "lainannut" vanhemmilleni muutamaan otteeseen kolme sataa euroa. Satasen olen aina takaisin saanut ja loppu jäänyt maksamatta. 

Vasta aikuisena tajusin, että ällissä ei mitään vikaa. Mutta yliopistoon aikanaan jäi hakematta ihan vain siksi, että ei kukaan koko suvussa ole sinne mennyt. Ei käynyt edes mielessä, että minusta voisi olla moiseen. Ei minkäänlaista kannustusta kouluttautumiseen koskaan kotoa. 

Noooh, sen verran tajusin kuitenkin, että ammattikorkeaan menin ja työelämässä olen sittemmin sijoittunut asiantuntijatehtäviin ja kaksi lasta on. Meidän lapsiperheemme on nykyisillä mittareilla keskivertoa paremmin toimeentuleva. Lapsille ei tuputeta materiaa silti ovista ja ikkunoista, huvipuistoissa on käyty ja mahdollisuudet on harrastaa. Sen lisäksi minulle on tärkeää, että lapsille säästetään pesämunaa; minulla ei ole sellaista koskaan ollut. Ei euroakaan siinä vaiheessa, kun oli aika itsenäistyä.

Olen iloinen, että pystyn tarjoamaan omille lapsilleni parempaa kuin itselläni oli lapsena. Siis sen suhteen, että lapsen ei tarvitse köyhyydestä "kärsiä" ja uskaltavat todellakin unelmoida vaikka uuden skuutin tai ensi kesän lomamatkasta Linnanmäelle. Pyrin myös kannustamaan siihen, että pienestä asti tajuaisivat sen, että heillä on mahdollisuus sitten isona mihin vain; vaikka hakea sinne yliopistoon. 

Minulla on toive siitä, että minulla on mahdollisuus katkaista oman perheeni osalta aiempien sukupolvien köyhyysketju. Olen meistä lapsuuden perheeni kolmesta sisaruksesta tässä ainoa. Olen tietoinen siitä, että kahden sisareni lapsiperheet ovat näitä perheitä, jotka mittarien perusteella köyhäksi lasketaan. Tähän syynä kouluttamattomuus, asettuminen asumaan alueelle jossa töitä ei muutenkaan oikein ole ja se että lapsia on tehty oman taloudellisen sietokyvyn rajoille asti 3-5.

Ei me tehty mitään lapsena. Ei käyty missään, ei ostettu mitään, eikä siten tullut kavereitakaan kun en ikinä voinut ostaa niille esim. synttärilahjoja ja osallistua synttäreille.

Olin ikäänkuin vanki kotona. Mitä siinä voi muuta tehdä kuin katsoa telkkaria. Myöhemmin tuli joku romutietokone ja sitten pakenin sillä todellisuutta mm. yksinkertaisiin flash- peleihin mitä se jaksoi pyörittää.

Voin sanoa että paska elämä oli. Ei sitä korvata aikuisena millään. Älkää hankkiko lapsia rahattomina, jos ette  halua että niistä tulee itsetuhoinen mielenterveysongelmainen kuten minusta.

 

No ainakin lehdissä ja tiedotusvälineissä on tästä puhuttu viime päivinä. Toki löytyy halpoja harrastuksia, mutta kyllä tosiaan monesta jää paitsi, jos on köyhän perheen jälkeläinen. Toki sitten jos itse yrittää kovasti voi jotakin unelmoida ja saavuttaakin.

Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.

Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.

Mä ainakin asuin niin kaukana kaikista palveluista, etten päässyt mihinkään ilmaisiinkaan harrastuksiin. En päässyt elokuviin, teatteriin tai mihinkään muuhunkaan, koska ei ollut rahaa eikä kukaan ehtinyt mua niihin viedä. Mun päiväni täyttyi tekemällä kotitöitä. 

Telkkaria katsoin iltaisin ja toki jonkin verran luin koulukirjaston kirjoja.

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä siitä etteikö unelmia olisi varallisuudesta riippumatta.

Köyhällä on vara unelmoida ja todennäköisesti enemmän unelmoikin kaikesta ja ne jääkin unelmaksi.

Eihän unelma maksa mitään, koska ei se ole toteutettu muualla kuin unelmissa.

Voi olla, että sinä en osaa tarpeeksi ajatella asoita köyhän ihmisen kannalta. Jos päivä täyttyy arkisista askareista ja selviämisestä, unelmoille  ei jää aikaa ja tilaa.

Unelmia voi olla paljonkin mutta usko siihen, että ne joskus voisivat toteutua, saattaa puuttua.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin lehdissä ja tiedotusvälineissä on tästä puhuttu viime päivinä. Toki löytyy halpoja harrastuksia, mutta kyllä tosiaan monesta jää paitsi, jos on köyhän perheen jälkeläinen. Toki sitten jos itse yrittää kovasti voi jotakin unelmoida ja saavuttaakin.

Joulukeräykset lähestyy ja sen takia esim Pelastakaa Lapset jakaa näitä, että saadaan ihmiset lahjoittamaan

Meilläkin oli lapsena köyhää. Iso perhe ja vanhemmat pienituloisia. Meistä ei myöskään huolehdittu niin kuin lapsista pitäisi. Kannustusta kyllä oli ja kun vanhemmat eivät huolehtineet, niin piti sitten itse. Moni juttu jäi väliin, esim vanhojen tanssit kun en pystynyt/osannut/voimavarat riittäneet hankkia itse mekkoa ja kampausta sitä varten.

Aikuisena olen ryhdistäytynyt ja yritän taata lapsilleni parempaa kuin itselläni oli.

Oli minullakin unelmia ja on edelleen. Osa toteutuu osa ei.

Vierailija kirjoitti:

Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.

Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.

Toki ei ole yhtenäinen joukko köyhät, mutta kyllä oikein köyhillä on sekä henkisesti että materiaalisesti aika köyhää. Toki on lapsen mahdollista unelmoida, mutta se vaatii kyllä aika moisia ponnisteluja häneltä.  

Monen hyvin tulevan on vaikea asettua köyhän ihmisen asemaan. Jotkut eivät oikeasti pysty tajuamaan omaa tilaansa, eikä auta, vaikka kuinka jollekin toitottaisi, että mene kirjastoon yms. He eivät yksinkertaisesti pysty siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli lapsena köyhää. Iso perhe ja vanhemmat pienituloisia. Meistä ei myöskään huolehdittu niin kuin lapsista pitäisi. Kannustusta kyllä oli ja kun vanhemmat eivät huolehtineet, niin piti sitten itse. Moni juttu jäi väliin, esim vanhojen tanssit kun en pystynyt/osannut/voimavarat riittäneet hankkia itse mekkoa ja kampausta sitä varten.

Aikuisena olen ryhdistäytynyt ja yritän taata lapsilleni parempaa kuin itselläni oli.

Oli minullakin unelmia ja on edelleen. Osa toteutuu osa ei.

Minä en uskaltanut unelmoida edes, kun tiestin, ettei unelmat toteudu.

Jaa luulisi että köyhän perheen kasvatin unelmat voisivat olla pieniä saavutettavissa olevia parannuksia olemassa oleviin oloihin.

Vierailija kirjoitti:

Mistä lähtien "hienot harrastukset" ovat olleet ehto unelmoinnille? Minun ainut harrastukseni oli lukeminen (hain kirjat ilmaiseksi kirjastosta), ja silti unelmoin kaikenlaisista asioista. Osa toteutui, osa ei. 

Mitä ovat nämä "hienot" harrastukset?

Ja mistä taas tulee oikeus ja hyväksyntä hyväosaisen lapsella harrastaa kalliita harrastuksisia, vain sen takia, että vanhemmilla sattuu olemaan ostovoimaa eli rahaa maksaa osa kustannuksista ja veronmaksajat maksavat loput. Valtio ja kunnat tukevat ja mahdollistavat monia harrastuksia esim. urheilu, taide, kulttuuri, musiikki.

Esim. urheilu/jääkiekko, josta käyttäjät maksavat pienen osan ja loppu tulee Veikkaukselta/valtiolta ja kun köydällä ei ole rahaa maksaa omakustannusta, myös se valtion tuki jää hyödyntämättä.

Tai uimahalli, asiakas maksaa käytöstä vain pienen osan ja kaupunki loput. Jos on köyhän perheen nuori 5€ pääsylipusta on kallis hinta, vaikka kaupunki maksaisi toiset 5€, jotta uimahallin käyttö olisi mahdollista.

En minäkään osallistunut vanhojentansseihin, kun ei ollut rahaa pukuun ja illalliseen.

Mutta ei se ollut mulle mitenkään tärkeää.

Mun unelmat on aina liittyneet ihan muuhun kuin materiaan ja luxukseen.

On kyllä henkisesti köyhää, jos lapset eivät osaa unelmoida muusta kuin tavaroista ja siitä että pääsee mäkkäriin syömään.