Lue keskustelun säännöt.
Köyhien lapsilla ei ole unelmia
10.10.2019 |
Olen samaa mieltä. Vaikka en ole edes nuori enää, perheeni oli köyhähkö. Minä en voinut unelmoida mistään. Elämäni oli pelkkää työntekoa.
Miten tähän yleensä voi saada muutoksen? Siinäpä pulma, köyhillä vanhemilla ei ole varaa maksaa lapsien hienoja harrastuksia.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Jaa luulisi että köyhän perheen kasvatin unelmat voisivat olla pieniä saavutettavissa olevia parannuksia olemassa oleviin oloihin.
Eihän se noin mene. Köyhän perheen lapsi kokee lähes aina syyllisyyttä köyhyydestä ja kuvittelee olevan itse syy perheen köyhyyteen. Ja siksi luopuu unelmistaan, ettei aiheuttaisi lisää ongelmia.
Ja tätä ympärillä olevat hyväosaiset aikuiset vielä tukevat ja sanovat "kuinka lapset olisi pitänyt jättää tekemättä, jolla köyhyys poistuisi" ja se on selvä viesti köyhän perheen lapselle. Tuttua mantraa tälläkin palstalla ja mikä pahinta, antavat esimerkin ja mallin lapsilleen, jotka entisestään kiusaavat ja arvostelevat köyhän perheen lapsia ja syyllistävät lasta köyhyydestä, joka on lapsen syy ja itsensä aiheuttama.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/08/monilla-ei-ole-hajuakaan-miten…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.
Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.
Toki ei ole yhtenäinen joukko köyhät, mutta kyllä oikein köyhillä on sekä henkisesti että materiaalisesti aika köyhää. Toki on lapsen mahdollista unelmoida, mutta se vaatii kyllä aika moisia ponnisteluja häneltä.
Oikeasti kannattaa laajentaa tuota näkökulmaa ihan globaaliksi. Kaikista ei tietenkään ole unelmiensa toteuttajiksi, mutta joistakuista todellakin on, ja siksi on syytä miettiä, miksi jotkut onnistuvat. Vaikkapa siirtolaisuus, jolla on rakennettu esim USA. Köyhiä he olivat, isoine unelmineen. Iso esimerkki, mutta kertova.
Miksei sitten pienempiäkin unelmia voisi toteuttaa? Kaikki on oman pääkopan sisällä. Oma tahto on löydettävä itse, se on elämän isoja oppeja.
Ne siirtolaiset jotka pääsivät omaisuuteen kiinni tulivat aikakautena jolloin töihin vain marssittiin sisään ja otettiin palkka vastaan tehdystä työstä.
Nykyajan siirtolaisista yksikään ei tule jenkeissä omistamaan yhtään mitään ja heitä riistetään nälkäpalkalla. En puhu siis mistään aasialaisista asiantuntijoista ja intialaisista koodareista, vaan niistä tavallisista bulkkityöntekijöistä.
Sitähän sinä et voi tietää.
Älä vähättele sitä työtä, minkä aikoinaan siirtolaiset ovat tehneet ikään kuin se olisi ollut helppoa. Sen sijaan on kovin helppoa heittäytyä juuri tavallasi ikuiseen pessimismiin - se on laiskan mielen valinta,
se on aitoa mielenköyhyyttä.
Tänäkin päivänä toteutetaan joka hetki unelmia - se, mikä se unelma on, on kullekin henkilökohtainen.
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys on hyvä pohja unelmoida. Köyhänä vuokralla asuvana lapsena unelmoin omasta talosta ja takasta jota saa polttaa silloin kun haluaa, puutarhasta joka on kaunis. Ja veneestä.
Kaikki nuo ovat toteutuneet (omilla valinnoilla ja ahkeruudella), jos ne olisi olleet perheessä valmiina ei niitä sen kummemmin edes arvostaisi.
Kyse on henkisestä köyhyydestä, ellei osaa haaveilla. Sitä ei rahalla voi auttaa.
Ikävä kyllä rahalla saa perusturvan: asunnon, ruuan ja turvallisen tunteen yms. Jos näitäkään ei ole, vain harva pystyy unelmoimaan.
Mitä hienoa niissä unelmissa on? Varsinkaan kun ne yleensä eivät edes toteudu. Itse olen varakkaamman perheen lapsi, enkä koskaan ole uneksinut mistään. Elämä on järjestynyt jollain lailla ihan ilman haaveita ja tavoitteitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa luulisi että köyhän perheen kasvatin unelmat voisivat olla pieniä saavutettavissa olevia parannuksia olemassa oleviin oloihin.
Eihän se noin mene. Köyhän perheen lapsi kokee lähes aina syyllisyyttä köyhyydestä ja kuvittelee olevan itse syy perheen köyhyyteen. Ja siksi luopuu unelmistaan, ettei aiheuttaisi lisää ongelmia.
Ja tätä ympärillä olevat hyväosaiset aikuiset vielä tukevat ja sanovat "kuinka lapset olisi pitänyt jättää tekemättä, jolla köyhyys poistuisi" ja se on selvä viesti köyhän perheen lapselle. Tuttua mantraa tälläkin palstalla ja mikä pahinta, antavat esimerkin ja mallin lapsilleen, jotka entisestään kiusaavat ja arvostelevat köyhän perheen lapsia ja syyllistävät lasta köyhyydestä, joka on lapsen syy ja itsensä aiheuttama.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/08/monilla-ei-ole-hajuakaan-miten…
Liikaa yhteen niputtammista. Köyhiä on monenlaisia. Fiksujen vanhempien lapsi ei aina edes täysin tiedä, että hänen perheellään ei ole varoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.
Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.
Toki ei ole yhtenäinen joukko köyhät, mutta kyllä oikein köyhillä on sekä henkisesti että materiaalisesti aika köyhää. Toki on lapsen mahdollista unelmoida, mutta se vaatii kyllä aika moisia ponnisteluja häneltä.
Oikeasti kannattaa laajentaa tuota näkökulmaa ihan globaaliksi. Kaikista ei tietenkään ole unelmiensa toteuttajiksi, mutta joistakuista todellakin on, ja siksi on syytä miettiä, miksi jotkut onnistuvat. Vaikkapa siirtolaisuus, jolla on rakennettu esim USA. Köyhiä he olivat, isoine unelmineen. Iso esimerkki, mutta kertova.
Miksei sitten pienempiäkin unelmia voisi toteuttaa? Kaikki on oman pääkopan sisällä. Oma tahto on löydettävä itse, se on elämän isoja oppeja.
Ne siirtolaiset jotka pääsivät omaisuuteen kiinni tulivat aikakautena jolloin töihin vain marssittiin sisään ja otettiin palkka vastaan tehdystä työstä.
Nykyajan siirtolaisista yksikään ei tule jenkeissä omistamaan yhtään mitään ja heitä riistetään nälkäpalkalla. En puhu siis mistään aasialaisista asiantuntijoista ja intialaisista koodareista, vaan niistä tavallisista bulkkityöntekijöistä.
Sitähän sinä et voi tietää.
Älä vähättele sitä työtä, minkä aikoinaan siirtolaiset ovat tehneet ikään kuin se olisi ollut helppoa. Sen sijaan on kovin helppoa heittäytyä juuri tavallasi ikuiseen pessimismiin - se on laiskan mielen valinta,
se on aitoa mielenköyhyyttä.
Tänäkin päivänä toteutetaan joka hetki unelmia - se, mikä se unelma on, on kullekin henkilökohtainen.
Oletkohan sinä koskaan itse ollut kovin vaikeassa tilanteessa, vai onko kaikki aina ollut helppoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa luulisi että köyhän perheen kasvatin unelmat voisivat olla pieniä saavutettavissa olevia parannuksia olemassa oleviin oloihin.
Eihän se noin mene. Köyhän perheen lapsi kokee lähes aina syyllisyyttä köyhyydestä ja kuvittelee olevan itse syy perheen köyhyyteen. Ja siksi luopuu unelmistaan, ettei aiheuttaisi lisää ongelmia.
Ja tätä ympärillä olevat hyväosaiset aikuiset vielä tukevat ja sanovat "kuinka lapset olisi pitänyt jättää tekemättä, jolla köyhyys poistuisi" ja se on selvä viesti köyhän perheen lapselle. Tuttua mantraa tälläkin palstalla ja mikä pahinta, antavat esimerkin ja mallin lapsilleen, jotka entisestään kiusaavat ja arvostelevat köyhän perheen lapsia ja syyllistävät lasta köyhyydestä, joka on lapsen syy ja itsensä aiheuttama.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/08/monilla-ei-ole-hajuakaan-miten…
Liikaa yhteen niputtammista. Köyhiä on monenlaisia. Fiksujen vanhempien lapsi ei aina edes täysin tiedä, että hänen perheellään ei ole varoja.
Mitenhän onnistuu tuo pilvilinnoissa kasvattaminen. Lapset eivät siis huomaa, miten perheellä menee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus aina yllättyy kun tajuaa miten tynnyrissä suomalaiset elävät. Köyhät meillä on aina keskuudessamme, mutta pitäähän ihmisen olla jollain lailla elämästä vieraantunut jos se oikeasti kiusaa köyhiä, varsinkin köyhiä lapsia, köyhyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.
Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.
Toki ei ole yhtenäinen joukko köyhät, mutta kyllä oikein köyhillä on sekä henkisesti että materiaalisesti aika köyhää. Toki on lapsen mahdollista unelmoida, mutta se vaatii kyllä aika moisia ponnisteluja häneltä.
Oikeasti kannattaa laajentaa tuota näkökulmaa ihan globaaliksi. Kaikista ei tietenkään ole unelmiensa toteuttajiksi, mutta joistakuista todellakin on, ja siksi on syytä miettiä, miksi jotkut onnistuvat. Vaikkapa siirtolaisuus, jolla on rakennettu esim USA. Köyhiä he olivat, isoine unelmineen. Iso esimerkki, mutta kertova.
Miksei sitten pienempiäkin unelmia voisi toteuttaa? Kaikki on oman pääkopan sisällä. Oma tahto on löydettävä itse, se on elämän isoja oppeja.
Ne siirtolaiset jotka pääsivät omaisuuteen kiinni tulivat aikakautena jolloin töihin vain marssittiin sisään ja otettiin palkka vastaan tehdystä työstä.
Nykyajan siirtolaisista yksikään ei tule jenkeissä omistamaan yhtään mitään ja heitä riistetään nälkäpalkalla. En puhu siis mistään aasialaisista asiantuntijoista ja intialaisista koodareista, vaan niistä tavallisista bulkkityöntekijöistä.
Tämä on kyllä niin totta. Myös meille Suomeen muuttavat ovat usein köyhiä ihmisiä, jotka eivät pysty muuttamaan tapojaan, vaan jatkavat samalla tapaa kuin entisessä kotimaassaan, eikä heillä ole koulutusta, eivätkä pysty käymään kouluja.
Tässähän juuri piilee se ero - halussa, omassa tahdossa tehdä asioille jotain, sopeutua. Suomessakin on sopeutuneita ulkomaalaisia, jotka ovat opetelleet kielen ja rakentaneet tänne elämänsä. Heistä ei juurikaan puhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä hienoa niissä unelmissa on? Varsinkaan kun ne yleensä eivät edes toteudu. Itse olen varakkaamman perheen lapsi, enkä koskaan ole uneksinut mistään. Elämä on järjestynyt jollain lailla ihan ilman haaveita ja tavoitteitakin.
Jos elämä on hyvää alusta lähtien, eipä lapsella silloin ole mitään syytäkään unelmoida toisenlaisesta todellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.
Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.
Toki ei ole yhtenäinen joukko köyhät, mutta kyllä oikein köyhillä on sekä henkisesti että materiaalisesti aika köyhää. Toki on lapsen mahdollista unelmoida, mutta se vaatii kyllä aika moisia ponnisteluja häneltä.
Oikeasti kannattaa laajentaa tuota näkökulmaa ihan globaaliksi. Kaikista ei tietenkään ole unelmiensa toteuttajiksi, mutta joistakuista todellakin on, ja siksi on syytä miettiä, miksi jotkut onnistuvat. Vaikkapa siirtolaisuus, jolla on rakennettu esim USA. Köyhiä he olivat, isoine unelmineen. Iso esimerkki, mutta kertova.
Miksei sitten pienempiäkin unelmia voisi toteuttaa? Kaikki on oman pääkopan sisällä. Oma tahto on löydettävä itse, se on elämän isoja oppeja.
Ne siirtolaiset jotka pääsivät omaisuuteen kiinni tulivat aikakautena jolloin töihin vain marssittiin sisään ja otettiin palkka vastaan tehdystä työstä.
Nykyajan siirtolaisista yksikään ei tule jenkeissä omistamaan yhtään mitään ja heitä riistetään nälkäpalkalla. En puhu siis mistään aasialaisista asiantuntijoista ja intialaisista koodareista, vaan niistä tavallisista bulkkityöntekijöistä.
Tämä on kyllä niin totta. Myös meille Suomeen muuttavat ovat usein köyhiä ihmisiä, jotka eivät pysty muuttamaan tapojaan, vaan jatkavat samalla tapaa kuin entisessä kotimaassaan, eikä heillä ole koulutusta, eivätkä pysty käymään kouluja.
Tässähän juuri piilee se ero - halussa, omassa tahdossa tehdä asioille jotain, sopeutua. Suomessakin on sopeutuneita ulkomaalaisia, jotka ovat opetelleet kielen ja rakentaneet tänne elämänsä. Heistä ei juurikaan puhuta.
Joo kyllä on selviytyjiäkin, mutta paljon on myös sopeutumattomia. Vaikka kuinka on kyse kiinni yksilöstä itsestään, mutta jos yksilö ei itse tunnista ongelmiaan eikä pysty tilannetta muuttamaan? Ikvävä kyllä näitäkin on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys on hyvä pohja unelmoida. Köyhänä vuokralla asuvana lapsena unelmoin omasta talosta ja takasta jota saa polttaa silloin kun haluaa, puutarhasta joka on kaunis. Ja veneestä.
Kaikki nuo ovat toteutuneet (omilla valinnoilla ja ahkeruudella), jos ne olisi olleet perheessä valmiina ei niitä sen kummemmin edes arvostaisi.
Kyse on henkisestä köyhyydestä, ellei osaa haaveilla. Sitä ei rahalla voi auttaa.
Ikävä kyllä rahalla saa perusturvan: asunnon, ruuan ja turvallisen tunteen yms. Jos näitäkään ei ole, vain harva pystyy unelmoimaan.
Ja noistako ei pysty unelmoimaan? Meillä lapsuudenkodissa häädöt olivat tavallisia, ja minä unelmoin ihan omasta kodista, josta ei kukaan voi käskeä muuttamaan. Ja sain unelman toteutettua.
Todellinen köyhyys on näköalattomuutta, eikä siihen auta raha tai kallis harrastus.
Perintöveroa pitäisi kiristää ja vähentää siitä saadut verotulot ansiotuloverotuksesta. Tällä tavalla oman ahkeruuden merkitys lisääntyisi ja se mihin perheeseen on syntynyt, ei vaikuttaisi yhtä paljon varallisuuteen.
Ei kai kukaan nyt vastusta oman ahkeruuden raskasta verotusta jotta toisen siivellä elämistä (perintö) voidaan verottaa kevyesti?
Toinen asia on tietenkin lapsilisät pois keskituloa enemmän ansaitsevilta perheiltä (missä siis 2 keskituloista aikuista).
Näillä keinoilla eriarvoisuus vähentyisi ja oman ahkeruuden merkitys korostuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät eivät ole yhteinäinen joukko. Ns kulttuurikotikin voi olla materiaalisesti köyhä. Sisältöhän tulee jostain aivan muusta - sitä kannattaa miettiä.
Sen sijaan, jos vanhemmat ovat näköalattomia, vaatii lapselta itseltään mielikuvitusta luoda unelmia. Mahdotonta se ei ole, vaan täysin mahdollista. Siksihän sukupolvetkin ovat erilaisia.
Toki ei ole yhtenäinen joukko köyhät, mutta kyllä oikein köyhillä on sekä henkisesti että materiaalisesti aika köyhää. Toki on lapsen mahdollista unelmoida, mutta se vaatii kyllä aika moisia ponnisteluja häneltä.
Oikeasti kannattaa laajentaa tuota näkökulmaa ihan globaaliksi. Kaikista ei tietenkään ole unelmiensa toteuttajiksi, mutta joistakuista todellakin on, ja siksi on syytä miettiä, miksi jotkut onnistuvat. Vaikkapa siirtolaisuus, jolla on rakennettu esim USA. Köyhiä he olivat, isoine unelmineen. Iso esimerkki, mutta kertova.
Miksei sitten pienempiäkin unelmia voisi toteuttaa? Kaikki on oman pääkopan sisällä. Oma tahto on löydettävä itse, se on elämän isoja oppeja.
Ne siirtolaiset jotka pääsivät omaisuuteen kiinni tulivat aikakautena jolloin töihin vain marssittiin sisään ja otettiin palkka vastaan tehdystä työstä.
Nykyajan siirtolaisista yksikään ei tule jenkeissä omistamaan yhtään mitään ja heitä riistetään nälkäpalkalla. En puhu siis mistään aasialaisista asiantuntijoista ja intialaisista koodareista, vaan niistä tavallisista bulkkityöntekijöistä.
Tämä on kyllä niin totta. Myös meille Suomeen muuttavat ovat usein köyhiä ihmisiä, jotka eivät pysty muuttamaan tapojaan, vaan jatkavat samalla tapaa kuin entisessä kotimaassaan, eikä heillä ole koulutusta, eivätkä pysty käymään kouluja.
Tässähän juuri piilee se ero - halussa, omassa tahdossa tehdä asioille jotain, sopeutua. Suomessakin on sopeutuneita ulkomaalaisia, jotka ovat opetelleet kielen ja rakentaneet tänne elämänsä. Heistä ei juurikaan puhuta.
Kenen on vastuu, jos yksilö ei itse huomaa, että kysy on sopeutumisesta, eivätkä ymmärrä sittenkään, vaikka se heille sanoisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys on hyvä pohja unelmoida. Köyhänä vuokralla asuvana lapsena unelmoin omasta talosta ja takasta jota saa polttaa silloin kun haluaa, puutarhasta joka on kaunis. Ja veneestä.
Kaikki nuo ovat toteutuneet (omilla valinnoilla ja ahkeruudella), jos ne olisi olleet perheessä valmiina ei niitä sen kummemmin edes arvostaisi.
Kyse on henkisestä köyhyydestä, ellei osaa haaveilla. Sitä ei rahalla voi auttaa.
Ikävä kyllä rahalla saa perusturvan: asunnon, ruuan ja turvallisen tunteen yms. Jos näitäkään ei ole, vain harva pystyy unelmoimaan.
Ja noistako ei pysty unelmoimaan? Meillä lapsuudenkodissa häädöt olivat tavallisia, ja minä unelmoin ihan omasta kodista, josta ei kukaan voi käskeä muuttamaan. Ja sain unelman toteutettua.
Todellinen köyhyys on näköalattomuutta, eikä siihen auta raha tai kallis harrastus.
Toki näistäkin voi unelmoida. Lastenkoti voi olla jopa joskus parempi paikka kuin koti, jossa käskytetään ja pidetään orjana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa luulisi että köyhän perheen kasvatin unelmat voisivat olla pieniä saavutettavissa olevia parannuksia olemassa oleviin oloihin.
Eihän se noin mene. Köyhän perheen lapsi kokee lähes aina syyllisyyttä köyhyydestä ja kuvittelee olevan itse syy perheen köyhyyteen. Ja siksi luopuu unelmistaan, ettei aiheuttaisi lisää ongelmia.
Ja tätä ympärillä olevat hyväosaiset aikuiset vielä tukevat ja sanovat "kuinka lapset olisi pitänyt jättää tekemättä, jolla köyhyys poistuisi" ja se on selvä viesti köyhän perheen lapselle. Tuttua mantraa tälläkin palstalla ja mikä pahinta, antavat esimerkin ja mallin lapsilleen, jotka entisestään kiusaavat ja arvostelevat köyhän perheen lapsia ja syyllistävät lasta köyhyydestä, joka on lapsen syy ja itsensä aiheuttama.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/08/monilla-ei-ole-hajuakaan-miten…
Liikaa yhteen niputtammista. Köyhiä on monenlaisia. Fiksujen vanhempien lapsi ei aina edes täysin tiedä, että hänen perheellään ei ole varoja.
Mitenhän onnistuu tuo pilvilinnoissa kasvattaminen. Lapset eivät siis huomaa, miten perheellä menee?
No ihan siten, että tehdään niitä hyviä halpoja asioita, harrastetaan vaikka partioita ja retkeilyä ja käydään kaikissa ilmaisissa kulttuurijutuissa.
Tehdään ruuat itse, ei valiteta lapsille rahasta, ei oteta tyhmästi velkaa jne. Elämä voi olla ihan rikasta vähällä rahallakin.
Verrattuna henkisesti köyhään, joka istuu sohvalla valittamassa miten tuet ei riitä kaikkeen mitä telkussa mainostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Unelmointi edellyttää mielikuvitusta, ei suinkaan kalliita harrastuksia. Ei ihan suotta kehoteta lapsia lukemaan kirjoja ja vanhempia lukemaan pienille lapsilleen. Valitettavan monelta köyhän perheen lapselta puuttuu mielikuvitus. Heidän elämänsä on näköalatonta, mielikuvitus ei kehity ja siten he eivät osaa unelmoidakaan. Mielikuvituksen puuttuminen vaikuttaa negatiivisesti myös loogiseen päättelykykyyn, ongelmanratkaisutaitoihin sekä luovuuteen ja tämä taas heikentää lapsen pärjäämistä koulussa ja työelämässä.
Köyhien perheiden lapsissa on paljon potentiaalia, joka jää käyttämättä. Siihen ei auta jääkiekko tai motocross harrastuksena. Miten saataisiin tämä potentiaali käyttöön? Mielikuvitus lapsille? Kun itse olin lapsi, koulu järjesti koulun tiloissa monenlaista harrastustoimintaa koulupäivän päätteeksi. Oli elokuvakerhoa, kirjallisuuskerhoa, tiedekerhoa, kokkikerhoa, kuviskerhoa jne. Lähisukulaiseni 4 v käy ohjelmoinnin alkeita leikin kautta opettavassa robottikerhossa, mutta tämä kerho on maksullinen. Mietin, miksei kuntien sivistystoimi voisi alkaa järjestää taas kerhotoimintaa lapsille. Tietysti rahan takia, mutta eikö rahaa voisi kuitenkin käyttää tähänkin tarkoitukseen? Käytetäänhän sitä paljon turhempaankin.
Mitä teet "mielikuvituksella" jos et voi ikinä toteuttaa yhtäkään ajatuksistasi kun vanhemmat sanovat että "no kun ei ole rahaa?
Samoin olin itse köyhästä perheestä ja sen allekirjoitan etten koskaan olisi osannut haaveilla mistään kaupanmyyjää suuremmasta ammatista vaikka lukio takana ja hyvä koulumenestys.
Ensinnäkään yliopistokaupunkiin muuttaminen ei ollut missään mittakaavassa mahdollista. Vanhemmat eivät luoneet uskoa siihen että olisi voinut tavoitella suurempia.
16.v sain työpaikan kun asuin kotona ja tein ilta/vkl töitä opiskeluiden ohessa. Minun piti maksaa vanhemmilleni vuokraa/ruoasta koska kävin töissä. (Vanhemmilla raha paloi alkoholiin ja veikkaukseen).
Äikuisiällä perheellisenä aloin ajatella että sitähän olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta nyt ei ole enää aikaa kouluttautua. Toivon että itse osaan kannustaa lapsia opiskelun suhteen paremmin.
Meidänkään lapsilla ei ole varaa yhteenkään maksulliseen harrastukaeen, mutta tuota yritämme paikkailla muulla kehittävällä tekemisellä.
Kirjastosta olen kiitollinen. Siellä on vaikka ja mitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä siitä etteikö unelmia olisi varallisuudesta riippumatta.
Köyhällä on vara unelmoida ja todennäköisesti enemmän unelmoikin kaikesta ja ne jääkin unelmaksi.
Eihän unelma maksa mitään, koska ei se ole toteutettu muualla kuin unelmissa.
Olen köyhän perheen lapsi, niin en muista minulla olleen mitään unelmia, kun elämä pyöri, milloin saan uudet kengät, kun entiset oli hajonnut. Tai sitten se unelma sitten oli ne kengät. Tai milloin tulevat lapsilisät, että saadaan ruokaa.
Minut pelasti 10v naapuriin muuttanut perhe. Sain heiltä vaatteita, ottivat veljeni kanssa meidät mökille ja Linnanmäelle. Ja vieläkin muistan, miten he tekivät sen hienovaraisesti, pyytämällä heidän lastensa kaveriksi ja tietysti maksoivat kaiken, mihin meillä tietysti ei olisi ollut varaa. Ja ikuisesti olen heille kiitollinen ja olemme puhuneet siitä paljon nyt aikuisena. Se oli heidän tapansa tehdä hyväntekeväisyyttä pyyteettömästi ja huomiota herättämättä.
Nyt olen jopa hyvätuloinen ja varallisuuttakin on enemmän mitä tarvitsen, mutta köyhyys jätti jäljen, ostan mitä tahansa, omatunto kolkuttaa, ettei johonkin tavaraan tai palveluun ole minulla oikeutta. En välitä käydä ja nauti edes parturissa käymisestä, vaikka rahaa olisi.
Joku voisi sanoa että olen pihi, mutta sitä se että ole, koska minua ei harmita menettämämi raha, vaan itseni saama hyöty tai etu.
Tämä on kyllä niin totta. Myös meille Suomeen muuttavat ovat usein köyhiä ihmisiä, jotka eivät pysty muuttamaan tapojaan, vaan jatkavat samalla tapaa kuin entisessä kotimaassaan, eikä heillä ole koulutusta, eivätkä pysty käymään kouluja.