Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?

80-luku oli hienoa aikaa, kunnes lama tuli ja pilasi bileet.

Ainakin vaatteet olivat tuolloin paljon kestävämpiä. Mökillä on edelleen ainakin yhdet neon-väriset shortsit ja pari t-paitaa tuolta ajalta. Niin ja isoäidin fillari on edelleen käytössä ja siinä alkuperäiset Nokian valmistamat renkaat.

Ylipäätään tuotteiden mekaaninen kestävyys oli parempi

Koska silloin ihmiset sai normaalia palkkaa, ei ollut vuokratyöfirmoja eikä nollasopimuksia eikä 9 euron päiviä. Rahat virranneet ulkomaille sekä sijoittajille kuten nykyään. Pomoilla ei ollut järjettömiä palkkoja ja tuotto käytettiin firman kasvattamiseen. Ei ollut globalisaatioita.

Minä olen maksanut jo nyt alle nelikymppisenä enemmän asumisestani kuin vanhempani koko elämänsä aikana. Isä rakensi aikanaan talon omasta puutavarasta ja hieman pienemmälle paikkakunnalle. Asuin siis lapsuuteni omakotitalossa. Mutta ei mulla ole varaa haaveilla edes nykyään ok-talosta. Asun kolmiossa ja tytär on täällä muutamana päivänä viikossa. Se hinta mitä minä olen maksanut luhtitalo asunnosta olisi 80-luvulla riittänyt yli kaksisataa neliöiseen taloon. Että silleen. 

Postin johtajille ei tarvinnut ostella golf-osakkeita eikä maksella miljoonapalkkioita.

Ostettiin syksyllä 1987 pesukone ja se kesti vuoden 2017 kevääseen. Siitä hajosi ohjelmakortti, jota ei enää saanut varaosana (kehnoa asiakaspalvelua). Sääli, sillä se pesi hyvin ja nopeasti energiaa ja vettä säästämättä. Mielenkiinnolla odotan kuinka kauan uusi kone kestää.

Kun moraali katosi Suomesta kirjoitti:

Postin johtajille ei tarvinnut ostella golf-osakkeita eikä maksella miljoonapalkkioita.

Kaiken lisäksi posti kulki paljon paremmin ja luotettavammin ja konttoreitakin oli kohtuullisen etäisyyden päässä.

Kaikkia muitakin palveluita oli paremmin saatavilla. Oli mm. pankkikonttoreita, joista sai jopa rahaa. Tiet saatin lumesta puhtaaksi myös Helsingissä ja autolle löysi parkkipaikan.

Katsastus oli kyllä tuolloin vielä ihme niuhottamista ja kohtelu tosi tylyä.

Höpö höpö. Menin yhteen ex-puolisoni kanssa 1984, naimisiin mentiin ja ensimmäinen omistusasunto hankittiin 1987 ja lapsi syntyi 1988. Ei todellakaan duunarimieheni olisi voinut yksin elättää perhettämme vaan kyllä asuntolainan maksamiseen tarvittiin molempia. Palasin töihin, kun lapsi oli 1.5-vuotias.

Ajatelkaas että 35 vuotta sitten koko perhe pärjäsi yhden puhelimen varassa! Nyt pitää olla omat kännykät joka sorkalla pienestä pitäen.

Enpä tiedä yhtään kotiäitiä 80-luvulta. Isoäitinikin oli taannoin töissä siivoojana samalla kun isoisä tehtaalla.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaas että 35 vuotta sitten koko perhe pärjäsi yhden puhelimen varassa! Nyt pitää olla omat kännykät joka sorkalla pienestä pitäen.

Niin, ja miten pystyttiin sopimaan mitään treffejä kaupungille, kun ei ollut tapaa saada toista kiinni kotoa tai töistä lähdettyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä ollut kulttuurinrikastajia imemässä pottia tyhjäksi sitä mukaa kuin sitä kantaveronmaksajat yrittää kasvattaa.

Joutilaita on ollut aina ihan omasta takaa riittävästi.

80-luvulla ei juuri joutilaita ollut. Töitä sai jos halusi, töihin kelpasi vähän hitaampkin tekijä, ja palkat olivat niin hyvät että kannatti ottaa vastaan mikä tahansa duuni. Käytännössä niitä pääsi valikoimaan.

Vähän rajaa nyt tähän "ennen oli kaikki paremmin" muisteloon. Eivät kaikki paikat ennenkään olleet hyviä ja aika paljon oli köyhiä työssä käyviä silloinkin. Ei siivoojan hommasta, kaupan kassasta tai talonmiehen työstä silloinkaan kummoisia palkkoja makseltu. Yksiössä asui ihan perheitäkin kun ei ollut muuhun varaa.

Kyllä, ja sinkut matalapalkkatyöläiset olivat monesti alivuokralaisena, eivät suinkaan omissa asunnoissa.

Itse valmistuin -88 ja monta vuotta opintojen loppumisen jälkeenkin asuin vielä alivuokralla. Vasta kun tapasin nykyisen mieheni, hommasimme yksiön 90-luvun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Enpä tiedä yhtään kotiäitiä 80-luvulta. Isoäitinikin oli taannoin töissä siivoojana samalla kun isoisä tehtaalla.

Mun äitini oli kotiäiti, mutta toisaalta isäni oli silloisella mittapuulla erittäin kovatuloinen. Ja silti asuimme melko ahtaasti ja vanhemmilla oli jatkuvasti riitaa rahasta, joka ei tuntunut riittävän mihinkään. Äiti meni 80-luvun lopulla töihin, ja jäi lamassa työttömäksi. Nykyään ovat jo eläkkeellä molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen maksanut jo nyt alle nelikymppisenä enemmän asumisestani kuin vanhempani koko elämänsä aikana. Isä rakensi aikanaan talon omasta puutavarasta ja hieman pienemmälle paikkakunnalle. Asuin siis lapsuuteni omakotitalossa. Mutta ei mulla ole varaa haaveilla edes nykyään ok-talosta. Asun kolmiossa ja tytär on täällä muutamana päivänä viikossa. Se hinta mitä minä olen maksanut luhtitalo asunnosta olisi 80-luvulla riittänyt yli kaksisataa neliöiseen taloon. Että silleen. 

No rahan arvo on ihan eri muutenkin tänä päivänä. Et voi suoraan verrata ostohintoja, kun palkatkin olivat murto-osan nykyisestä.

Ihmiset olivat järkevämpiä ja vaatimattomampia. Elettiin nuukasti ja samalla säästettiin. Ei ollut uusimpia merkkivaatteita tai kalliita autoja, ja ulkomaanmatka oli laivareissu Ruotsiin sukulaisiin. Karkkia ostettiin vain karkkipäivinä ja itse tehtiin ruoka. Osa ihmisistä oli vielä vähissä määrin omavaraisia eli saattoi olla perunamaat, poimittiin talveksi marjat jotka mehustettiin yms. ja oli muutakin kasvista ja luonnonantimia. 

Uskon että jossain määrin ihmiset oli onnellisempia tuolloin. Tyydyttiin vähempään ja nautittiin siitä. Jotenkin kaipaan sellaista yksinkertaisuutta tässä hektisessä nykymaailmassa missä kaikki on toisaalta käden ulottuvissa. 

Omat vanhempani kävivät molemmat töissä (olen syntynyt -85), ja tekivät vielä lisätöitä jotta saivat käsirahan omistusasuntoon. Sain kyllä ysärillä ne kuuluisat Levikset, mutta kalliimmat ulkoiluvaatteet tai muut jäivät haaveeksi. Jos jotain toivoi, piti odottaa synttäreitä tai joulua. Ulkomailla ei tosiaankaan käyty. Kodinhoitaja meillä oli kun pikkuveli syntyi. Se taitaa nykyään olla harvinaista. Kaupunki kustansi sellaisen aikanaan. 

Isovanhempani olivat vielä nuukempia, tavallaan köyhiä maanviljelijöitä minimipalkalla, mutta niin vain heillä oli omakotitalot, autot, työkoneet ja rahastot pankissa. Ja kaapissa Marimekon pöytäliinat ja Aallon maljakot. Köyhän ei kannattanut ostaa halpaa. 

Mutta en tiedä mikä sitten on ihmiselle hyväksi, tuo tavallaan niukkuudessa kasvaminen aiheutti sen, että kun nyt tienaa itse oman rahansa ja kohtuullisesti, niin on ollut sellainen asenne että haluaa myös elää ja kuluttaa  ja hankkia kaiken sen mitä ei lapsena saanut. Ei ole vielä hirveästi rahastot karttuneet, mutta omistusasunto onneksi on. 

Edelliset sukupolvet olivat sitä ikäluokkaa että aina vain säästettiin ja säästettiin eläkkeelle ja elettiin "sitku"-elämää, mutta mummoni kuoli 62-vuotiaana ja isäni 43-vuotiaana. Sekin on antanut hieman perspektiiviä siihen että ei välttämättä kannata elää vain kituuttaen ja säästäen. 

Mutta siis kysymykseen, uskon että suuri syy "parempaan elintasoon" oli erilainen elämänasenne ja vaatimattomampi tapa elää. 

Se Hammashoito riippui paljon asumiskunnasta silloin.  Jo vuonna 1953 Helsingissä päiväkodissa olevat lapset menivät koko ryhmä kävellen johonkin kansakouluun, jossa kaikelle annettin jotain hammashoitoa ja neuvontaa. Yksityisillehoitajien lapsille ja oppikoululaisille   ei    annettu niissä paikoissa mitään hoitoa. Heitä hoidettiin kalliisti yksityisellä hammaslääkärillä, joilla oli vastaanotto yleensä kotona. Joskus vasta 2000-luvulla tuli muillekin oikeus kunnan hammashoitoon. Samat veromaksajat kuitenkin kustansivat ne ilmaisekin potilat. Ei ne oppikoululapset olleet sen rikkaampia. Ruokaa vielä säännösteltiin pitkään. Lapset saivat perunaa, makaroonivelliä ja puuroja. Siitä toiset vielä koulussa maksoivat. Kunnan koulussa ruoka oli ilmaista ja koulua käytiin 14 vuotiaaksi asti. Suomessa hammashoito on poliitikkojen aiheuttama häpeätahra.

"Ihmiset olivat järkevämpiä ja vaatimattomampia. Elettiin nuukasti ja samalla säästettiin. Ei ollut uusimpia merkkivaatteita tai kalliita autoja, ja ulkomaanmatka oli laivareissu Ruotsiin sukulaisiin."

Ei 80-luvulla enää säästelty. Muotivermeitä piti olla ja ulkomaillakin reissattiin aika tavalla.

Vapaamuurareilla ja jättipankeilla sekä lääketehtailla ei ollut 80-luvulla niin paljon valtaa kuin nykyisin.

Ero tähän päivään on se, että elettiin omien tulojen mukaan. Yli omien varojen ostelu sekä työttömyys oli häpeä. Kun haluttiin mennä ulkomaille tai ostaa jotakin muuta ylimääräistä niin tehtiin ylitöitä tai joku työtehtävä sen vakituisen työn lisäksi jolla pystyi maksamaan huvitukset. Naiset eivät käyneet shoppailemassa kuin pari kertaa vuodessa.