Lue keskustelun säännöt.
Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?
Markka-ajan hyvinvointi
09.10.2019 |
Markka-aikana (80-luvulla) oli ihan normaalia, että perheen äiti oli lasten kanssa kotona ja vain isä kävi töissä.
Silti duunarikin pystyi silloin yksin elättämään perheensä, maksamaan omakotitalon ja auton. Työttömyyttä ei silloin juuri tunnettu.
Nyt euroaikana monissa perheissä molemmat vanhemmat käyvät töissä, asutaan betoniyksiössä ilman autoa ja iltaisin seistään leipäjonossa. Verotus ja maksut nousevat vuosi vuodelta. Silti yhteiskunnan rahat on loppu ja ihmisetkin jo velkaantuvat.
Kommentit (1114)
Vierailija kirjoitti:
Koska 80-luku oli kulta-aikaa, joka ei koskaan enää palaa. Silloin oli varaa kaikenlaisiin etuuksiin koska veronmaksajia oli enemmän suhteessa huollettaviin ja hyvinvointiyhteiskunta oli huipussaan. Suuret ikäluokat ovat nyt ja 2020-30-luvuilla sairaampia ja vanhempia eli hoivattavia on yhä enemmän. Ei ole enää rahaa.
Siksi toisekseen elintasovaatimukset olivat 80-luvulla pienemmät. Nyt pitää olla jo pikkupennuilla älylaitteet ja hienoimmat harrastukset, muu ei kelpaa. Häät, synttärit, kaikki pitää tehdä isolla rahalla. Harrastukset maksavat. Kuulostan mummolta mutta kun olin nuori 80-luvulla minulla oli 1-8 halpaa harrastusta ja vaatteet käytettiin loppuun, ja olen hyvätuloisesta kodista.
Lisäksi kehotan tutustumaan käsitteeseen globalisaatio. Lue vaikka Korkmanin helppotajuinen opus. Perinteiset duunariammatit toivan varmasti leivän, nyt mikään ei ole varmaa kellekään. Ei se eurosta riipu.
Kerro nyt paikkansapitävä esimerkki samasta kaupungista, jossa asuminen on huonontunut niin että ennen sai työssäkäyvä pariskunta samalla palkalla talon kun taas nyt asutaan betoniyksiössä. Ei todellakaan pidä paikkaansa, tai vika on siinä että kaikki liikenevä raha tärvätään "elämiseen " eli näihin uuden yhteiskunnan kulutusvaatimuksiin. Ai niin, asuminen. Ennen iso perhe eli tyytyväisenä sadan neliön talossa, nyt neliöitä pitää olla vähintään tuplasti. Itse asuin aikoinaan 2-hengen soluissa opiskellessani mutta nyt ei kelpaa kuin yksiö.
En halua vähätellä oikeaa köyhyyttä mutta ymmärrätkö mitä tarkoitan?
No, tosiasiassa Suomi ja koko maailma on kylläkin nyt rikkaampi kuin koskaan. Raha vain kerääntyy pienemmälle osalle kuin 80-luvulla. Silloin palkkojen osuus yritysten menoista oli huomattavasti suurempi. Tänä päivänä voittojen osuus on se mikä on kasvanut.
Minun vanhempani eivät olleet syntyjään rikkaita, isä oli kunnan virkamies ja äiti kotiäiti. Mutta niin vain rahat riittivät omakotitaloon ja autoon (joka oli joku Skoda tai vastaava) sekä lasten harrastuksiin. Itse asun vielä nelikymppisenä pienessä asunnossa vuokralla, autoa, ajokorttia tai maksullisia harrastuksia ei ole ja säästötililläni on noin 2000 euroa. Olen ollut koko ikäni töissä enkä ole tuhlaavainen, mutta pienipalkkaisella alalla asia vain on näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidit osasivat olla säästäväisiä:
He laittoivat ruuat itse alusta loppuun hyvin taloudellisesti.
Moni äiti, kuten meillä, ompeli ja myös neuloi vaatteet. Paljon tehtiin itse.
Ravintoloissa ei käyty, eikä äidit alkoholia muutenkaan käyttäneet.
Avioliitot kestivät, erot olivat harvinaisia.
Avioerohan on aina konkurssi, josta on vaikea päästä enää ennalleen.
Vierailija kirjoitti:
Asuin pienessä maalaiskylässä Etelä-Suomessa. Kyllä oman kyläkouluni kohdalla suurimmalla lapsista osalla oli äiti kotona, joko kotirouvana tai sitten maatalon emäntänä. Töissä kävivät lapsettomat naiset tai sitten vanhemmat naiset, joilla lapset jo isoja. Ja sitten vähän köyhempien perheiden äidit. Parhaan ystäväni äiti oli perhepäivähoitaja. Oma äitini kävi pari kertaa viikossa töissä, hankkimassa lisätuloja maatilan pidon lisäksi. Mutta näihinkin töihin hän meni vasta kun oli 10-vuotias.
Ja maailma ei ollut 24/7 auki, vaan kauppa 9 - 17, lauantaisin pari tuntia. Pankki, kaikki kunnan virastot yms. 9 - 16. Todella paljon oli pieniä yrityksiä kodin yhteydessä. Pikkukylässä oli pieni leipomo, pari autokorjaamoa, mylly, kaksi kyläkauppaa, pankki (sekin pankinjohtajan talossa), huoltoasema, ompelija, suutari, parturi, tilitoimisto, jos jonkinlaista remppamiestä, posti, opettajat asuivat koulurakennuksessa jne, hammasläärikin oli samassa talossa missä hammaslääkäri asui. Kaikki löytyi omalta kylältä ja vaihdantatalous toimi. Jokainen perhe ei tarvinnut kahta autoa ja kotikylällä ei poistuttu kuin harvoin.
Ja nykyään tuossa kylässä ei ole enää mitään jäljellä, ei koulua, ei yrityksiä paitsi joku metallipaja ja maatilamatkailufirma.
Maatalon emännät oli töissä omalla tilalla. Talolliset on omistavaa luokkaa. Minun naapurusto oli elementtilähiö, siellä ei omistettu eikä oltu kotirouvia.
"Ja nykyään tuossa kylässä ei ole enää mitään jäljellä, ei koulua, ei yrityksiä paitsi joku metallipaja ja maatilamatkailufirma."
Valitettavan yleistä monessa paikassa.
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Mihin ketjuun tän piti mennä?
Keskiluokkainen elämäntapakin silloin vaikuttaa vain hyvin vaatimattomalta jos vertaa tähänpäivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Mihin ketjuun tän piti mennä?
Poskettomat lasten harrastusmaksut syövät suuren osan perheiden budjetista nykyään. Ei kenellekään olisi tullut mieleenkään viedä 80-luvulla lasta harrastukseen, joka olisi maksanut kymmeniä tuhansia markkoja vuodessa. Tällaista henkilöä pidettiin heikkojärkisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska 80-luku oli kulta-aikaa, joka ei koskaan enää palaa. Silloin oli varaa kaikenlaisiin etuuksiin koska veronmaksajia oli enemmän suhteessa huollettaviin ja hyvinvointiyhteiskunta oli huipussaan. Suuret ikäluokat ovat nyt ja 2020-30-luvuilla sairaampia ja vanhempia eli hoivattavia on yhä enemmän. Ei ole enää rahaa.
Siksi toisekseen elintasovaatimukset olivat 80-luvulla pienemmät. Nyt pitää olla jo pikkupennuilla älylaitteet ja hienoimmat harrastukset, muu ei kelpaa. Häät, synttärit, kaikki pitää tehdä isolla rahalla. Harrastukset maksavat. Kuulostan mummolta mutta kun olin nuori 80-luvulla minulla oli 1-8 halpaa harrastusta ja vaatteet käytettiin loppuun, ja olen hyvätuloisesta kodista.
Lisäksi kehotan tutustumaan käsitteeseen globalisaatio. Lue vaikka Korkmanin helppotajuinen opus. Perinteiset duunariammatit toivan varmasti leivän, nyt mikään ei ole varmaa kellekään. Ei se eurosta riipu.
Kerro nyt paikkansapitävä esimerkki samasta kaupungista, jossa asuminen on huonontunut niin että ennen sai työssäkäyvä pariskunta samalla palkalla talon kun taas nyt asutaan betoniyksiössä. Ei todellakaan pidä paikkaansa, tai vika on siinä että kaikki liikenevä raha tärvätään "elämiseen " eli näihin uuden yhteiskunnan kulutusvaatimuksiin. Ai niin, asuminen. Ennen iso perhe eli tyytyväisenä sadan neliön talossa, nyt neliöitä pitää olla vähintään tuplasti. Itse asuin aikoinaan 2-hengen soluissa opiskellessani mutta nyt ei kelpaa kuin yksiö.
En halua vähätellä oikeaa köyhyyttä mutta ymmärrätkö mitä tarkoitan?
No, tosiasiassa Suomi ja koko maailma on kylläkin nyt rikkaampi kuin koskaan. Raha vain kerääntyy pienemmälle osalle kuin 80-luvulla. Silloin palkkojen osuus yritysten menoista oli huomattavasti suurempi. Tänä päivänä voittojen osuus on se mikä on kasvanut.
Minun vanhempani eivät olleet syntyjään rikkaita, isä oli kunnan virkamies ja äiti kotiäiti. Mutta niin vain rahat riittivät omakotitaloon ja autoon (joka oli joku Skoda tai vastaava) sekä lasten harrastuksiin. Itse asun vielä nelikymppisenä pienessä asunnossa vuokralla, autoa, ajokorttia tai maksullisia harrastuksia ei ole ja säästötililläni on noin 2000 euroa. Olen ollut koko ikäni töissä enkä ole tuhlaavainen, mutta pienipalkkaisella alalla asia vain on näin.
Kunnan virkamies ei ollut 80-luvulla varsinaisesti mitenkään pienipalkkainen vaan ihan siellä keskipalkkaisten ihmisten luokassa. Voit miettiä millainen olisi oma elämäsi nyt jos ansaitsisit vaikka 3500e/kk etkä nykyistä pientä palkkaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Mihin ketjuun tän piti mennä?
Poskettomat lasten harrastusmaksut syövät suuren osan perheiden budjetista nykyään. Ei kenellekään olisi tullut mieleenkään viedä 80-luvulla lasta harrastukseen, joka olisi maksanut kymmeniä tuhansia markkoja vuodessa. Tällaista henkilöä pidettiin heikkojärkisenä.
Oliko jääkiekko silloin kuinka edullista. Pitääkin kysellä, meidän naapurin poika pelasi a-junnuihin asti Jypissä. ihan tavallisessa kerrostaloasunnossa asuimme kumpikin 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Mihin ketjuun tän piti mennä?
Poskettomat lasten harrastusmaksut syövät suuren osan perheiden budjetista nykyään. Ei kenellekään olisi tullut mieleenkään viedä 80-luvulla lasta harrastukseen, joka olisi maksanut kymmeniä tuhansia markkoja vuodessa. Tällaista henkilöä pidettiin heikkojärkisenä.
Silloin lätkää pelattiin pääosin huonokuntoisella ulkojäällä talvisin muutaman kuukauden ajan ja jalkapalloa potkittiin pölyävällä hiekkakentällä lähinnä kesällä. Valmentajana oli jonkun isä ja kauden kohokohta oli pelireissu viereiseen kaupunkiin. Kyllä ne kulutkin pysyivät silloin automaattisesti pieninä.
Ne harvat jotka pääsivät parhaisiin joukkueisiin ja saivat harjoitella jäähalleissa ja nurmikentillä maksoivat kyllä sitten silloinkin harrastuksestaan aika paljon. Nykyisin vain on niin että se alimman sarjan harrastusporukkakin harjoittelee samoissa oloissa kuin huippujoukkueet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Mihin ketjuun tän piti mennä?
Poskettomat lasten harrastusmaksut syövät suuren osan perheiden budjetista nykyään. Ei kenellekään olisi tullut mieleenkään viedä 80-luvulla lasta harrastukseen, joka olisi maksanut kymmeniä tuhansia markkoja vuodessa. Tällaista henkilöä pidettiin heikkojärkisenä.
Oliko jääkiekko silloin kuinka edullista. Pitääkin kysellä, meidän naapurin poika pelasi a-junnuihin asti Jypissä. ihan tavallisessa kerrostaloasunnossa asuimme kumpikin 80-luvulla.
Oli edullista, eikä sitä harrastanut kovin moni. 90-luvun bisnesmiesten "kaikki pelaa" -hanke nosti jääkiekon asemaa, ja tappoi samalla muun urheiluosaamisen Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko ei kiinnostanut kuin muutamia tosifaneja. Urheilu- ja liikuntaosaaminen oli aivan toisessa sfäärissä nykytilanteeseen verrattuna. Paitsi kouluissa, joissa liikunnanopettajat vetivät sätkää ja käskivät juosta ympyrää tai potkia palloa.
Mihin ketjuun tän piti mennä?
Poskettomat lasten harrastusmaksut syövät suuren osan perheiden budjetista nykyään. Ei kenellekään olisi tullut mieleenkään viedä 80-luvulla lasta harrastukseen, joka olisi maksanut kymmeniä tuhansia markkoja vuodessa. Tällaista henkilöä pidettiin heikkojärkisenä.
Silloin lätkää pelattiin pääosin huonokuntoisella ulkojäällä talvisin muutaman kuukauden ajan ja jalkapalloa potkittiin pölyävällä hiekkakentällä lähinnä kesällä. Valmentajana oli jonkun isä ja kauden kohokohta oli pelireissu viereiseen kaupunkiin. Kyllä ne kulutkin pysyivät silloin automaattisesti pieninä.
Ne harvat jotka pääsivät parhaisiin joukkueisiin ja saivat harjoitella jäähalleissa ja nurmikentillä maksoivat kyllä sitten silloinkin harrastuksestaan aika paljon. Nykyisin vain on niin että se alimman sarjan harrastusporukkakin harjoittelee samoissa oloissa kuin huippujoukkueet.
Niin tai siis ne harrastusporukat maksavat niiden huippujoukkueiden pelaamiset. Jos harrastajaporukat lakkaisivat maksamasta niitä hulluja maksuja, seura seuran jälkeen kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Ja tämän tietävät bisnesmiehet, jotka etsivät jatkuvasti uusia lajeja joilla tehdä rahaa kiekon tilalle. Lehtereillä on käynyt valtava kato, eikä ihme. Itsellänikin oli kortti vielä 90-luvulla, mutta 2000-luvulla homma meni överiksi eikä sitä enää jaksanut seurata. Kesälläkin tuli/tulee kiekkoa. Ei se niin mielenkiintoista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratsastus oli niitä ainoita kalliita harrastuksia 80-luvulla. Lätkä- ja muut harrastukset eivät. Lätkässä tietysti varusteet maksoivat, muttei itse pelaaminen. Oli myös mahdollista pelata ihan harrastustasolla, ei tavoitella paikkaa NHL:ssä.
Ainakin asuminen ja liikkuminen on huikean paljon kalliimpaa tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumiskustannukset oli alhaisemmat.
Ja ruuan hinta oli paljon matalampi.
Ja kaikilla oli kesämökki.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaas että 35 vuotta sitten koko perhe pärjäsi yhden puhelimen varassa! Nyt pitää olla omat kännykät joka sorkalla pienestä pitäen.
Sen yhden puhelimen maksut vastaavat nykyisen 4 kännykän puhemaksuja. Nykyisin kännykkä on enemmän tietokone kuin puhelin.
Mun vanhemmilla oli 1980-luvulla molemmilla työpaikat. Oli omakotitalo ja kesämökki, perheessä jopa kaksi autoa. Matkustelivatkin. Töitä riitti niin paljon kun vain jaksoi tehdä. Lapsilisillä oli jotain arvoa, kunnalta sai halvan tai ilmaisen kodinhoitajan. Sähkö oli edullista, ei tarvinnut maksaa netistä kun ei sitä ollut.
Autot joo korjattiin itse koska silloin vielä pystyi korjaamaan itse, nyt auto tökätään liikkeessä tietokoneeseen eikä itse voi tehdä mitään. Busseja kulki hyvin, ei ollut pakko pitää kahta autoa (no meillä oli vanhempien työstä johtuen).
Vaatteita ostettiin paljon uutena, en muista että olisi ollut kirppareita. Vaatteet kestivät ihan eri lailla kun nykyään, puhuttiin jo muodista ja käytiin ostoksilla.
Verotuksessa oli lapsivähennykset ja asuntolainan korosta sai oikeasti vähennyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska 80-luku oli kulta-aikaa, joka ei koskaan enää palaa. Silloin oli varaa kaikenlaisiin etuuksiin koska veronmaksajia oli enemmän suhteessa huollettaviin ja hyvinvointiyhteiskunta oli huipussaan. Suuret ikäluokat ovat nyt ja 2020-30-luvuilla sairaampia ja vanhempia eli hoivattavia on yhä enemmän. Ei ole enää rahaa.
Siksi toisekseen elintasovaatimukset olivat 80-luvulla pienemmät. Nyt pitää olla jo pikkupennuilla älylaitteet ja hienoimmat harrastukset, muu ei kelpaa. Häät, synttärit, kaikki pitää tehdä isolla rahalla. Harrastukset maksavat. Kuulostan mummolta mutta kun olin nuori 80-luvulla minulla oli 1-8 halpaa harrastusta ja vaatteet käytettiin loppuun, ja olen hyvätuloisesta kodista.
Lisäksi kehotan tutustumaan käsitteeseen globalisaatio. Lue vaikka Korkmanin helppotajuinen opus. Perinteiset duunariammatit toivan varmasti leivän, nyt mikään ei ole varmaa kellekään. Ei se eurosta riipu.
Kerro nyt paikkansapitävä esimerkki samasta kaupungista, jossa asuminen on huonontunut niin että ennen sai työssäkäyvä pariskunta samalla palkalla talon kun taas nyt asutaan betoniyksiössä. Ei todellakaan pidä paikkaansa, tai vika on siinä että kaikki liikenevä raha tärvätään "elämiseen " eli näihin uuden yhteiskunnan kulutusvaatimuksiin. Ai niin, asuminen. Ennen iso perhe eli tyytyväisenä sadan neliön talossa, nyt neliöitä pitää olla vähintään tuplasti. Itse asuin aikoinaan 2-hengen soluissa opiskellessani mutta nyt ei kelpaa kuin yksiö.
En halua vähätellä oikeaa köyhyyttä mutta ymmärrätkö mitä tarkoitan?
No, tosiasiassa Suomi ja koko maailma on kylläkin nyt rikkaampi kuin koskaan. Raha vain kerääntyy pienemmälle osalle kuin 80-luvulla. Silloin palkkojen osuus yritysten menoista oli huomattavasti suurempi. Tänä päivänä voittojen osuus on se mikä on kasvanut.
Minun vanhempani eivät olleet syntyjään rikkaita, isä oli kunnan virkamies ja äiti kotiäiti. Mutta niin vain rahat riittivät omakotitaloon ja autoon (joka oli joku Skoda tai vastaava) sekä lasten harrastuksiin. Itse asun vielä nelikymppisenä pienessä asunnossa vuokralla, autoa, ajokorttia tai maksullisia harrastuksia ei ole ja säästötililläni on noin 2000 euroa. Olen ollut koko ikäni töissä enkä ole tuhlaavainen, mutta pienipalkkaisella alalla asia vain on näin.
Kunnan virkamies ei ollut 80-luvulla varsinaisesti mitenkään pienipalkkainen vaan ihan siellä keskipalkkaisten ihmisten luokassa. Voit miettiä millainen olisi oma elämäsi nyt jos ansaitsisit vaikka 3500e/kk etkä nykyistä pientä palkkaasi.
Ei varmaankaan ollut varsinaisesti pienipalkkainen, mutta tuolla palkalla piti elättää 5-henkinen perhe. Jos minä saisin 3500 €/kk itselleni, elämäni olisi varmasti täysin erilaista. Mutta jos minulla olisi elätettävänä 3 lasta ja kaksi aikuista, en usko että saisin tuolla palkalla rahat riittämään omakotitaloon, mökkiin, veneeseen, pariin ajokorttiin, autoon, lasten harrastuksiin sun muuhun mitä lapsuudenperheelläni nyt olikaan isän palkalla hankittu.
Asuin pienessä maalaiskylässä Etelä-Suomessa. Kyllä oman kyläkouluni kohdalla suurimmalla lapsista osalla oli äiti kotona, joko kotirouvana tai sitten maatalon emäntänä. Töissä kävivät lapsettomat naiset tai sitten vanhemmat naiset, joilla lapset jo isoja. Ja sitten vähän köyhempien perheiden äidit. Parhaan ystäväni äiti oli perhepäivähoitaja. Oma äitini kävi pari kertaa viikossa töissä, hankkimassa lisätuloja maatilan pidon lisäksi. Mutta näihinkin töihin hän meni vasta kun oli 10-vuotias.
Ja maailma ei ollut 24/7 auki, vaan kauppa 9 - 17, lauantaisin pari tuntia. Pankki, kaikki kunnan virastot yms. 9 - 16. Todella paljon oli pieniä yrityksiä kodin yhteydessä. Pikkukylässä oli pieni leipomo, pari autokorjaamoa, mylly, kaksi kyläkauppaa, pankki (sekin pankinjohtajan talossa), huoltoasema, ompelija, suutari, parturi, tilitoimisto, jos jonkinlaista remppamiestä, posti, opettajat asuivat koulurakennuksessa jne, hammasläärikin oli samassa talossa missä hammaslääkäri asui. Kaikki löytyi omalta kylältä ja vaihdantatalous toimi. Jokainen perhe ei tarvinnut kahta autoa ja kotikylällä ei poistuttu kuin harvoin.
Ja nykyään tuossa kylässä ei ole enää mitään jäljellä, ei koulua, ei yrityksiä paitsi joku metallipaja ja maatilamatkailufirma.