Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?

Vierailija kirjoitti:

Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin. Minun isäni oli kunnan virkamiehiä ja äitini oli kotirouva eli olimme keskiluokkaa tuon ajan kategoriassa. Meitä sisaruksia oli neljä, asuimme omakotitalossa, ei ollut omia huoneita jokaiselle, eikä perheemme tehnyt ulkomaan lomamatkoja (eivät naapuritkaan) eikä juostu viimeisimmän tekniikan perässä. Nälkää ei nähty, mutta säästeliäästi elettiin - se oli sen ajan henkeä.

Kyllä naiset on 80-luvulla käyneet ihan yleisesti töissä. Lasten kanssa saatettiin olla kotona jokunen vuosi kun olivat pieniä, mutta muuten töissä. Ei kukaan nainen tyhjänpanttina ollut kotona.

Maaseidulla ehkä tosiaan sillä erolla, että olivat "kotona" mutta tekivät maatalontyöt ja hoitivat karjan. 

Eli vaikka olivat kotona olivat samalla töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin peruskoulun vuonna 1980 ja kun nyt vertaan tuota aikaa omien lasteni alakouluvuosiin, huomaan että eroja elämäntyylissä on paljon:

- ”ei suuret tulot vaan pienet menot” oli motto myös hyvin toimeentulevissa perheissä: kaikki mitä voitiin, tehtiin itse, korjattiin ja paikattiin; marjat ja hedelmät säilöttiin ja käytettiin edullisia raaka-aineita (sanoisin että syötiinkin määrällisesti vähemmän kuin nykyperheet); kotipullaa sai muttei juuri koskaan kaupan leivoksia yms.

Limsaa sai korkeintaan 0,3 dl pullon lauantaina.

- kenelläkään ei ollut kovin hienoja vaatteita ja tavaroita; farkkujen osto oli iso juttu kun niitä sai harvoin ja se oli ihan OK. Ei muilla ollut sen kummempaa eikä siitä saatu traumoja.

- ei kellään tavallisella ollut kallista elektroniikkaa eikä mitään kuukausimaksullista (kuten nykyään kännykkälaskut, netflix, maksukanavat, spotify...)

- kukaan tuntemani aikuinen ei kuljettanut lapsia autolla kalliisiin harrastuksiin

- kahvilassa tai ravintolassa käynti oli harvinaista - oli ihan normaalia todeta, että juodaan kahvit sitten kotona niin tulee halvemmaksi

- yhteiskunta tuki perheitä ja lapsia monella tavoin ja esim. hampaat oiottiin ilmaiseksi

Itse siis 80-luvun lapsuuden keskiluokkaisessa perheessä eläneenä sanoisin, että ennen oltiin säästäväisiä eivätkä edes melko varakkaat tuhlanneet niin paljon kuin tämän päivän tulonsiirroilla eläjät.

80-luvun alussa ala-asteella muistan miten rehtori tuskaili kun ei keksi mihin käyttäisi koululle myönnetyt määrärahat. Kaikkiin luokkiin oli jo ostettu telkkarit ja mankat ja rahaa oli vielä paljon jäjellä. Joku oppilasita keksi että rehtori voisi ostaa kaikkiin luokkiin myös VHS-nauhurit ja näin myös tehtiin.

Kirjat oli myös aina uusia, eikä niitä kierrätetty.

Kouluissa oli tosiaan suorastaan ylellistä tuohon aikaan. Meillä oli luokkakoko yläkoulussa 16. Koulussa oli hammaslääkärin vastaanotto ja oma koululääkäri jatkuvasti paikalla. Aina uudet kirjat, kynät ja kumit. Bussikuljetus tilausajona uimahalliin muutaman kerran vuodessa. Nokkahuilut yms. sai koulusta. Nykyään ei ole varaa noista mihinkään vaikka muuten nykykodeissa eletään tosi ylellisesti siihen aikaan verrattuna.

Kyllä omassa lapsuudessani kasarilla luokat olivat isompia kuin nyt. Meidän lapsilla luokkakoot ovat noin 20 henkeä +/- muutama, omat luokat olivat kasarilla noin 30 henkeä. Mitään uutta ei varsinaisesti saanut sen enempää kuin nytkään. Nokkahuilu ostettiin itse.

Kouluterveydenhuolto oli joo helpommin saatavilla pienemmissäkin kouluissa, mutta siihen aikaan ei ollutkaan vielä muotia keskittää kaikkea isoihin yksiköihin. Tosin ei meillä sentään lääkäreitä ollut, mutta terveydenhoitaja taisi olla oma meidänkin koulussa.

Uimahallille pyöräiltiin yhdessä.

Ei todellakaan ollut yhtäaikaa täystyöllisyys ja yhteiskunnan rahat loppu.

Vierailija kirjoitti:

Rahan ostovoima on heikentynyt. Tienasin vuonna 1985 noin 100.000 markkaa brutto, rahanarvonmuuntimen mukaan se vastaa noin 33.500 € nykyrahassa.

Vuonna 1984 valmistuneelle 100.000 FIM ansiot olivat toki korkeat, mutta huomattavasti 'leveämmin' sillä eli kuin 33.500 brutto-eurolla nyt eläisi. Asuminen pk-seudulla on suhteessa todella paljon kalliimpaa, mutta myös ihan peruseläminen on kautta linjan kalliimpaa. Silloin oli myös yhteiskunnan tuottammia palveluja saatavana. Meillä kävi muutaman kerran sairaan lapsen kotihoitaja kunnalta, kun lapsia ei sairauden takia voinut viedä tarhaan ja itse piti päästä töihin. Eikä muistaakseni edes maksanut mitään.

Töitäkin löytyi tekevälle ja siitä maksettiin palkkaa, jolla vähintäänkin tuli toimeen.

33.500€/kk on kyllä nykyäänkin aika kova brutto juuri valmistuneelle. Suurin ero lienee siinä että aniharva saa nykyään valmistuttuaan vakituista täyspäivätyötä. Suurin osa joutuu sinnittelemään osa-aika- ja pätkätöillä.

Itse valmistuin 1989 ammattiin ja haaveilin että jos saisi sellaisen työn jossa tienaisi 120.000mk vuodessa. No en saanut, koska tähän väliin iski lama, vaan jatkoin opiskeluja opistoon. 1997 valmisutessani insinöökisi tienasin ensimmäisenä vuotena hieman yli tuon 120.000mk. Kun puhutaan 80-luvun palkoista, niin pitää muistaa että palkat nousi jopa noin 10% vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumiskustannukset oli alhaisemmat.

Ja ruuan hinta oli paljon matalampi.

Täysin päinvastoin.Ne Holkerin silakat olivat halpoja,ei muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumiskustannukset oli alhaisemmat.

Ja ruuan hinta oli paljon matalampi.

Täysin päinvastoin.Ne Holkerin silakat olivat halpoja,ei muu.

Jep, juuri näin

http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2017/ruoka-on-halventunut-jo…

.

Vierailija kirjoitti:

sääntelyn purkaminen 80-luvulla, vahvan markan politiikka ja delvalvaatiot, NL:n romahdus, 90-luvun lama ja pankkikriisi jne.

Harva nyt muistaa, ettei 80-luvulla kaikki ollut niin hienosti, esim. vuokrasäätelyn vuoksi vuokra-asuntoja oli lähes mahdotonta saada, ellei ollut tarpeeksi köyhä kaupungin asuntoon, asuntolainaa sai edullisella peruskorolla, mutta pankit eivät saaneet myöntää sitä kuin tietyn määrän, minkä vuoksi pankkiin mentiin hattu kourassa lainaa anelemaan. Jos lainan sai, niin korko oli kiinteä ja todella edullinen, ja koska inflaatiokin oli nykyistä korkeampi jatkuvien delvalvaatioiden ja yleisen noususuhdanteen vuoksi, oli reaalikorko negatiivinen. 

Nykyään se ei olisi mahdollista, koska eletään gloobaalissa ympäristössä, joten sinänsä turha kaipailla sitä aikaa. Ja vaikka ehkä joku asia saattoi olla paremmin, niin toinen oli sitten huonommin, ei se kaikille mitään kulta-aikaa ollut

Moni muistelee vain sitä että lainojen korot olivat korkeita, mutta tosiaan tosiasiassa asuntolainat olivat erittäin kanattavia ja realikorot tosiaan käytännössä negatiivisia. Opintolainaakin kannatti ottaa ja laittaa vaikka kokeakorkoiselle säästötilelle, jos ei mihinkään muuhun tarvinnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumiskustannukset oli alhaisemmat.

Ja ruuan hinta oli paljon matalampi.

Täysin päinvastoin.Ne Holkerin silakat olivat halpoja,ei muu.

Jep, juuri näin

http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2017/ruoka-on-halventunut-jo…

.

Totta. 80-luvullahan Suomessa vasta purettiin säätelytaloutta. Ulkomaisten tuotteiden myötä hinnat lähti laskemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sääntelyn purkaminen 80-luvulla, vahvan markan politiikka ja delvalvaatiot, NL:n romahdus, 90-luvun lama ja pankkikriisi jne.

Harva nyt muistaa, ettei 80-luvulla kaikki ollut niin hienosti, esim. vuokrasäätelyn vuoksi vuokra-asuntoja oli lähes mahdotonta saada, ellei ollut tarpeeksi köyhä kaupungin asuntoon, asuntolainaa sai edullisella peruskorolla, mutta pankit eivät saaneet myöntää sitä kuin tietyn määrän, minkä vuoksi pankkiin mentiin hattu kourassa lainaa anelemaan. Jos lainan sai, niin korko oli kiinteä ja todella edullinen, ja koska inflaatiokin oli nykyistä korkeampi jatkuvien delvalvaatioiden ja yleisen noususuhdanteen vuoksi, oli reaalikorko negatiivinen. 

Nykyään se ei olisi mahdollista, koska eletään gloobaalissa ympäristössä, joten sinänsä turha kaipailla sitä aikaa. Ja vaikka ehkä joku asia saattoi olla paremmin, niin toinen oli sitten huonommin, ei se kaikille mitään kulta-aikaa ollut

Moni muistelee vain sitä että lainojen korot olivat korkeita, mutta tosiaan tosiasiassa asuntolainat olivat erittäin kanattavia ja realikorot tosiaan käytännössä negatiivisia. Opintolainaakin kannatti ottaa ja laittaa vaikka kokeakorkoiselle säästötilelle, jos ei mihinkään muuhun tarvinnut.

No nythän sitä opintolainaa erityisesti kannattaa ottaa. Korko on olematon, mistä vaan sijoituksesta saat enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin. Minun isäni oli kunnan virkamiehiä ja äitini oli kotirouva eli olimme keskiluokkaa tuon ajan kategoriassa. Meitä sisaruksia oli neljä, asuimme omakotitalossa, ei ollut omia huoneita jokaiselle, eikä perheemme tehnyt ulkomaan lomamatkoja (eivät naapuritkaan) eikä juostu viimeisimmän tekniikan perässä. Nälkää ei nähty, mutta säästeliäästi elettiin - se oli sen ajan henkeä.

Mua vanhemmat työkaverit on kertoneet 80-luvusta, että silloin pääsi töihin, kun vaan käveli tehtaan ovesta sisään ja kertoi, että mitä osaa ja että tarttee töitä.

Pääsee nytkin. Se tosin edellyttää, että menee kysymään töitä ja että osaa jotakin.

Ei pääse.

Kasarilla tosiaan pystyi menemään töihin. Suunnilleen noin kuin kuvattiin, meni firmaan ja kysyi olisiko töitä. Niin minäkin silloin tein, ja kyllä löytyi. Oltiin iloisia kun lopulta saatiin joku tekemään. Vaikkei ollut muuta koulutusta kuin lukio, ja työkokemusta olemattoman vähän.

Nyt kun hyvin koulutettuna ja pitkän työuran tehneenä yritän, katsellaan epäuskoisen näköisenä että mitä tuo tyyppi oikein kuvittelee, että töitä muka pitäisi saada.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.

Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.) 

Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.

80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.

Höpöhöpö taas. Muistan 80-luvun lopusta, kuinka meidän okt-talo oli jo maksettu, ja sitä rahaa tyrkytettiin niin paljon pankeista, että mun isä mietti ihan tosissaan, pitäisikö pientä perheyritystä suurentaa halvalla lainalla. Lainarahaa tulvi muistaakseni nimenomaan Amerikasta. Onneksi isäni ei lähtenyt laajentamaan.

Ne jotka kaatuivat 90-luvun alussa oli niitä, jotka olivat lainanneet rahaa törkeän paljon ilman kunnollisia vakuuksia tai varallisuutta, eli ottaneet massiivisen riskin. Siksi lähti kämppä tai firma alta. Kamalinta oli kuitenkin se, että pankit ottivat nuo kämpät ja firmat todella alhaiseen hintaan. Eli sulle saattoi jäädä vielä paljon lainaa, vaikka kämppäkin meni.

Oiot mutkia.

Kun markka päästettiin kellumaan, dollariin sidotut lainat kasvoivat moninkertaisiksi yhdessä yössä.

Ei aina ollut syynä holtiton velanotto.

No olihan se holtitonta siinä mielessä että näiden valuuttalainojen riskejä ei ymmärretty, vaan niitä otettiin niin paljon kuin saatiin, koska ne olivat koroltaan mielettömän halpoja verrattuna siihen mitä kotimaan rahoitusmarkkinoilla oli tottu. Naapurissa oleva yrittäjä meni nurin kun heidän japanilaiset lainat taisi triplaantua lyhyessä ajassa.

80-luvun lopussa pankit tyrkyttivät rahaa osakesijoittamiseen ja ties mihin riskialttiiseen toimintaan. Se oli ihan tavallista että pankinjohtaja myönsi lainaa sillä ehdolla että saa siitä itse siivun. Esimerkiski 100.000mk vakuudetonta lainaa, josta "järjestelypalkkiona" pankinjohtajalle 20.000mk. Laman iskiessä 90-luvun alussa tällaiset pankinjohtajat tekivät usein itsemurhan kun kaikki lähti alta.

Sitä dollarisidonnaista lainaa oli monella yrittäjällä sen hetkisen kurssin ja vakuusarvojen suhteen terve määrä.

Kun markka päästettiin kellumaan, lainat suhteessa liikevaihtoon js vakuusarvoon kävivät kestämättömiksi.

Riskiä ei tiedostettu, koska markka luvattiin pitää vahvana.

Markan päästäminen kellumaan tuli monelle yllätyksenä.

Kuten kuvasit, seuraus oli yleensä omaisuuden realisointi pilkkahintaan. Jos yritysmuoto oli jokin muu kuin oy, oli henkilökohtainenkin tragedia tosiasia.

No, olin nuori kloppi tuohon aikaan, eikä koskettanut minua tai perhettämme henkilökohtaisesti.

No ei todellakaan ollut vakuudet kunnossa 80-luvulla. Oli tottu siihen että hinnat nousee ja talous kasvaa koko ajan, eikä lainoille vaadittu mitään realisia vakuuksia. Ei lainaa edes otettu ja annettu sillä ajatuksella että se voitaisiin nykytuloilla maksaa pois, vaan luotettiin siihen että tulot tuplaantuu muutamassa vuodessa ja lainan maksaminen on helppoa joskus lähitulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä ollut kulttuurinrikastajia imemässä pottia tyhjäksi sitä mukaa kuin sitä kantaveronmaksajat yrittää kasvattaa.

Joutilaita on ollut aina ihan omasta takaa riittävästi.

80-luvulla ei juuri joutilaita ollut. Töitä sai jos halusi, töihin kelpasi vähän hitaampkin tekijä, ja palkat olivat niin hyvät että kannatti ottaa vastaan mikä tahansa duuni. Käytännössä niitä pääsi valikoimaan.

Mistä ap keksi kotirouvakulttuurin jota Suomessa ei koskaan ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sääntelyn purkaminen 80-luvulla, vahvan markan politiikka ja delvalvaatiot, NL:n romahdus, 90-luvun lama ja pankkikriisi jne.

Harva nyt muistaa, ettei 80-luvulla kaikki ollut niin hienosti, esim. vuokrasäätelyn vuoksi vuokra-asuntoja oli lähes mahdotonta saada, ellei ollut tarpeeksi köyhä kaupungin asuntoon, asuntolainaa sai edullisella peruskorolla, mutta pankit eivät saaneet myöntää sitä kuin tietyn määrän, minkä vuoksi pankkiin mentiin hattu kourassa lainaa anelemaan. Jos lainan sai, niin korko oli kiinteä ja todella edullinen, ja koska inflaatiokin oli nykyistä korkeampi jatkuvien delvalvaatioiden ja yleisen noususuhdanteen vuoksi, oli reaalikorko negatiivinen. 

Nykyään se ei olisi mahdollista, koska eletään gloobaalissa ympäristössä, joten sinänsä turha kaipailla sitä aikaa. Ja vaikka ehkä joku asia saattoi olla paremmin, niin toinen oli sitten huonommin, ei se kaikille mitään kulta-aikaa ollut

Moni muistelee vain sitä että lainojen korot olivat korkeita, mutta tosiaan tosiasiassa asuntolainat olivat erittäin kanattavia ja realikorot tosiaan käytännössä negatiivisia. Opintolainaakin kannatti ottaa ja laittaa vaikka kokeakorkoiselle säästötilelle, jos ei mihinkään muuhun tarvinnut.

No nythän sitä opintolainaa erityisesti kannattaa ottaa. Korko on olematon, mistä vaan sijoituksesta saat enemmän.

Markkinoiden paras säästötilikorko taitaa olla tällä hetkellä 1% ja tuostakin "tulosta" pitää nykyään maksaa veroa.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.

Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.) 

Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.

80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.

Höpöhöpö taas. Muistan 80-luvun lopusta, kuinka meidän okt-talo oli jo maksettu, ja sitä rahaa tyrkytettiin niin paljon pankeista, että mun isä mietti ihan tosissaan, pitäisikö pientä perheyritystä suurentaa halvalla lainalla. Lainarahaa tulvi muistaakseni nimenomaan Amerikasta. Onneksi isäni ei lähtenyt laajentamaan.

Ne jotka kaatuivat 90-luvun alussa oli niitä, jotka olivat lainanneet rahaa törkeän paljon ilman kunnollisia vakuuksia tai varallisuutta, eli ottaneet massiivisen riskin. Siksi lähti kämppä tai firma alta. Kamalinta oli kuitenkin se, että pankit ottivat nuo kämpät ja firmat todella alhaiseen hintaan. Eli sulle saattoi jäädä vielä paljon lainaa, vaikka kämppäkin meni.

Oiot mutkia.

Kun markka päästettiin kellumaan, dollariin sidotut lainat kasvoivat moninkertaisiksi yhdessä yössä.

Ei aina ollut syynä holtiton velanotto.

No olihan se holtitonta siinä mielessä että näiden valuuttalainojen riskejä ei ymmärretty, vaan niitä otettiin niin paljon kuin saatiin, koska ne olivat koroltaan mielettömän halpoja verrattuna siihen mitä kotimaan rahoitusmarkkinoilla oli tottu. Naapurissa oleva yrittäjä meni nurin kun heidän japanilaiset lainat taisi triplaantua lyhyessä ajassa.

80-luvun lopussa pankit tyrkyttivät rahaa osakesijoittamiseen ja ties mihin riskialttiiseen toimintaan. Se oli ihan tavallista että pankinjohtaja myönsi lainaa sillä ehdolla että saa siitä itse siivun. Esimerkiski 100.000mk vakuudetonta lainaa, josta "järjestelypalkkiona" pankinjohtajalle 20.000mk. Laman iskiessä 90-luvun alussa tällaiset pankinjohtajat tekivät usein itsemurhan kun kaikki lähti alta.

Sitä dollarisidonnaista lainaa oli monella yrittäjällä sen hetkisen kurssin ja vakuusarvojen suhteen terve määrä.

Kun markka päästettiin kellumaan, lainat suhteessa liikevaihtoon js vakuusarvoon kävivät kestämättömiksi.

Riskiä ei tiedostettu, koska markka luvattiin pitää vahvana.

Markan päästäminen kellumaan tuli monelle yllätyksenä.

Kuten kuvasit, seuraus oli yleensä omaisuuden realisointi pilkkahintaan. Jos yritysmuoto oli jokin muu kuin oy, oli henkilökohtainenkin tragedia tosiasia.

No, olin nuori kloppi tuohon aikaan, eikä koskettanut minua tai perhettämme henkilökohtaisesti.

Velallisen asema oli 80-luvulla surkea ja pankinjohtajan veli saattoi huutaa taskurahoilla omakotitalon pakkohuutokaupasta ja velalliselle jäi velat odottamaan tulevaisuuden maksukykyä. Työkaverilla oli sellainen tilanne että oli kyllä koko ajan töissä, mutta tuli ero ja erosta johtuen tilapäisiä talousvaikeuksia. Pankki halusi ihan väkisin pistää talon pakkohuutokauppaan ja sille oli halvalla ostaja valmiina. Kaverin vanhemmat olivat taanneet lainan ja olivat myös valmiita maksamaan sen lainan, mutta pankki ei menannut millään suostua tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sääntelyn purkaminen 80-luvulla, vahvan markan politiikka ja delvalvaatiot, NL:n romahdus, 90-luvun lama ja pankkikriisi jne.

Harva nyt muistaa, ettei 80-luvulla kaikki ollut niin hienosti, esim. vuokrasäätelyn vuoksi vuokra-asuntoja oli lähes mahdotonta saada, ellei ollut tarpeeksi köyhä kaupungin asuntoon, asuntolainaa sai edullisella peruskorolla, mutta pankit eivät saaneet myöntää sitä kuin tietyn määrän, minkä vuoksi pankkiin mentiin hattu kourassa lainaa anelemaan. Jos lainan sai, niin korko oli kiinteä ja todella edullinen, ja koska inflaatiokin oli nykyistä korkeampi jatkuvien delvalvaatioiden ja yleisen noususuhdanteen vuoksi, oli reaalikorko negatiivinen. 

Nykyään se ei olisi mahdollista, koska eletään gloobaalissa ympäristössä, joten sinänsä turha kaipailla sitä aikaa. Ja vaikka ehkä joku asia saattoi olla paremmin, niin toinen oli sitten huonommin, ei se kaikille mitään kulta-aikaa ollut

Moni muistelee vain sitä että lainojen korot olivat korkeita, mutta tosiaan tosiasiassa asuntolainat olivat erittäin kanattavia ja realikorot tosiaan käytännössä negatiivisia. Opintolainaakin kannatti ottaa ja laittaa vaikka kokeakorkoiselle säästötilelle, jos ei mihinkään muuhun tarvinnut.

No nythän sitä opintolainaa erityisesti kannattaa ottaa. Korko on olematon, mistä vaan sijoituksesta saat enemmän.

Markkinoiden paras säästötilikorko taitaa olla tällä hetkellä 1% ja tuostakin "tulosta" pitää nykyään maksaa veroa.

No daa, puhuttiinkin sijoituksista.

Ja kyllä, veroa on maksettu pääomatuloista, on ne säästötilin korkoja tai osinkoja, jo 80-luvulla.

Ennen oli lankapuhelin, nyt joka perheenjäsenellä 100-1500 euron älypuhelin. Lisää kuvioon eri striimauspalveuiden kuukausimaksut yms. tavat huvitella, niin onhan kulupuolella tapahtunut valtava muutos entiseen.

Koska naiset ovat sankoin joukoin siirtyneet työelämään vaikka heidän tuottavuutensa on heikko. Kansantalouden palkkasumma on (melkein) vakio mutta nyt jakajia vaan on enemmän.  Siksi palkoissa ei ole nostopainetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä ollut kulttuurinrikastajia imemässä pottia tyhjäksi sitä mukaa kuin sitä kantaveronmaksajat yrittää kasvattaa.

Joutilaita on ollut aina ihan omasta takaa riittävästi.

80-luvulla ei juuri joutilaita ollut. Töitä sai jos halusi, töihin kelpasi vähän hitaampkin tekijä, ja palkat olivat niin hyvät että kannatti ottaa vastaan mikä tahansa duuni. Käytännössä niitä pääsi valikoimaan.

Vähän rajaa nyt tähän "ennen oli kaikki paremmin" muisteloon. Eivät kaikki paikat ennenkään olleet hyviä ja aika paljon oli köyhiä työssä käyviä silloinkin. Ei siivoojan hommasta, kaupan kassasta tai talonmiehen työstä silloinkaan kummoisia palkkoja makseltu. Yksiössä asui ihan perheitäkin kun ei ollut muuhun varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin. Minun isäni oli kunnan virkamiehiä ja äitini oli kotirouva eli olimme keskiluokkaa tuon ajan kategoriassa. Meitä sisaruksia oli neljä, asuimme omakotitalossa, ei ollut omia huoneita jokaiselle, eikä perheemme tehnyt ulkomaan lomamatkoja (eivät naapuritkaan) eikä juostu viimeisimmän tekniikan perässä. Nälkää ei nähty, mutta säästeliäästi elettiin - se oli sen ajan henkeä.

Mua vanhemmat työkaverit on kertoneet 80-luvusta, että silloin pääsi töihin, kun vaan käveli tehtaan ovesta sisään ja kertoi, että mitä osaa ja että tarttee töitä.

Pääsee nytkin. Se tosin edellyttää, että menee kysymään töitä ja että osaa jotakin.

Et todellakaan kävele mihinkään tänä päivänä sisään tosta noin vaan!

Sun pitää kirjoittaa hakemukset ja ceeveet, ja värkätä pätevän oloiset linkedinit ja instat. Sitten käyt sadassa haastattelussa, ja saattaa olla, että et pääse mihinkään, koska osaamisesi oli vain toiseksi parasta valtakunnassa. Vaikka sulla on 3 yliopistotutkintoa ja 20 vuoden työosaaminen ja oot 30 vee. Ja näytät missiltä ja mallilta.

Jaa jaa. Oikeissa hommissa sulta kysytään mitä sä olet tehnyt (onko omia webbisivuja tai muuta), mitä koulutodistuksia on näyttää (ne otetaan mukaan) ja mikä on sun sähkopostisoite (suhun otetaan yhtettä kun tulee vapaa paikka). 

Kikka on osata jotain.