Ystävyys ilman vastavuoroisuutta on turhaa

Ei kukaan kaveri voi olla kaverille tärkein ihminen maailmassa, perhe tulee aina ensin!

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan kaveri voi olla kaverille tärkein ihminen maailmassa, perhe tulee aina ensin!

No ei helvetissä tule. Minä en pidä lapsista, eikä kumppaninikaan ohita mitenkään ystävieni ihmisyyttä.

Ihmisillä on kummallinen käsitys vastavuoroisuudesta ystävyydessä. Itse en todellakaan näe sitä niin että kun minä nyt kutsuin kylään ja leivoin sitä varten pullaa niin ystävän pitää tehdä seuraavalla kerralla just sama. Vaan niin että kumpikin huomio toista. Ei niin että toinen aina antaa ja toinen vain ottaa. Kaikkea, ei pelkkää pullaa ja kahvia. Minulle vastavuoroisuus on sitä että ystävä vaikka kutsuu kylään, keittää ne kahvit ja tarjoaa pullat. Minä vien ystävän hammaslääkäriin autollani kun hän ei omallaan pääse. Ystävä kuuntelee minun huoliani ja minä taas autan häntä pihatöissä. Nämä siis vain puhtaita esimerkkejä. Hyvässä ystävyydessä nämä seuraa toisiaan automaattisesti eikä asiaan tarvitse erikseen kiinnittää huomiota. Silloin tilanne on pielessä eikä kyse oikeasta ystävyydestä jos se on aina toinen joka tarjoaa kahvit, kuskaa hammaslääkäriin, kuuntelee huolia ja auttaa pihatöissä jne. Eikä toinen anna mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan kaveri voi olla kaverille tärkein ihminen maailmassa, perhe tulee aina ensin!

No ei helvetissä tule. Minä en pidä lapsista, eikä kumppaninikaan ohita mitenkään ystävieni ihmisyyttä.

Ai, kyllä mulle elämänkumppani on tärkeämpi kuin kaverit. Mutta niin, mä oon aina ollut ei niin tärkeä kaveri kavereilleni, sellainen varakaveri, että ehkä siksi en painota kaveruutta eniten. On mun kaverit silti tärkeitä, mutta kyllä puoliso menee edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan kaveri voi olla kaverille tärkein ihminen maailmassa, perhe tulee aina ensin!

No ei helvetissä tule. Minä en pidä lapsista, eikä kumppaninikaan ohita mitenkään ystävieni ihmisyyttä.

Ai, kyllä mulle elämänkumppani on tärkeämpi kuin kaverit. Mutta niin, mä oon aina ollut ei niin tärkeä kaveri kavereilleni, sellainen varakaveri, että ehkä siksi en painota kaveruutta eniten. On mun kaverit silti tärkeitä, mutta kyllä puoliso menee edelle.

Kaverit - ei ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on kummallinen käsitys vastavuoroisuudesta ystävyydessä. Itse en todellakaan näe sitä niin että kun minä nyt kutsuin kylään ja leivoin sitä varten pullaa niin ystävän pitää tehdä seuraavalla kerralla just sama. Vaan niin että kumpikin huomio toista. Ei niin että toinen aina antaa ja toinen vain ottaa. Kaikkea, ei pelkkää pullaa ja kahvia. Minulle vastavuoroisuus on sitä että ystävä vaikka kutsuu kylään, keittää ne kahvit ja tarjoaa pullat. Minä vien ystävän hammaslääkäriin autollani kun hän ei omallaan pääse. Ystävä kuuntelee minun huoliani ja minä taas autan häntä pihatöissä. Nämä siis vain puhtaita esimerkkejä. Hyvässä ystävyydessä nämä seuraa toisiaan automaattisesti eikä asiaan tarvitse erikseen kiinnittää huomiota. Silloin tilanne on pielessä eikä kyse oikeasta ystävyydestä jos se on aina toinen joka tarjoaa kahvit, kuskaa hammaslääkäriin, kuuntelee huolia ja auttaa pihatöissä jne. Eikä toinen anna mitään.

Nimenomaan! Minusta ystävyyssuhteissa miettii mitä voisi tehdä toisen puolesta. Ei jää pohtimaan sitä miten toisen pitäisi se korvata. Ja ninenomaan sen halun auttaa sitä toista pitää toimia molempiin suuntiin. Ihan sama mitä se apua/tuki on. Kuten ylempi sanoi. Ja tässä esimerkki: minä olen yh ja harvoin pääsen minnekään, joten eräs ystäväni tulee useammin meille. Minä teen meille ruoat ja lapsen mentyä nukkumaan saatamme juoda siiderin puoliksi tai lasilliset viiniä. Samalla keskustelemme läpi elämämme murheet ja ilot.

Näyttää siltä, että nämä vastavuoroisuutta kammoavat vääristelevät vastavuoroisuuden joksikin velvollisuudeksi. Ja näin sitten selittävät itselleen, miksi heillä on oikeus käyttää toisen vieraanvaraisuutta hyväkseen ja ottaa itselleen kaikki tarjottu huomio antamatta mitään takaisin. Kun velvollisuudet eivät kuulu ystävyyteen.

He tosin puhuvat ihmissuhteista, jotka eivät ole ystävyyttä vaan jotain velvollisuusihmissuhteita. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Niinpä! Ei kyse ole ystävästä, jos sille ei koskaan halua soittaa tai laittaa viestiä, jos sen kuulumiset ei kiinnosta tai jos sitä ei koskaan halua ilahduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle vastavuoroisuus ei ole tärkeää ystävyydessä. Ystäväni eivät ole minulle mitään velkaa. En tarvitse tai halua heiltä lahjoja tai tarjoomuksia.

Jos minusta on mukavaa viettää jonkun kanssa aikaa, niin vietän hänen kanssaan aikaa, ja päinvastoin. Keskustelut ja yhteinen oleminen on minulle ystävyyttä.

Siis oletteko te ihmiset oikeasti näin pihalla siitä mitä tuolla vastavuoroisuudella tarkoitetaan?

Ei ole kyse mistään pullistaa tai kahviloista Herran jestas! On kyse siitä, että se toinen ihminen ottaa sinut huomioon ja sinä otat hänet huomioon. Ei niin että toinen vaan puhuu, päättää ja johtaa ja toinen vaan kuuntelee, tottelee ja seuraa. Kyse on siitä, että on sille toiselle ihmisille aidosti läsnä. Antaa aikaa, kuuntelee, haluaa olla osa toisen elämää aidosti eikä niin, että odottaa vaan kunnes on taas oma vuoro puhua.

Siis oikeasti ihmiset. Ihmissuhteet - KAIKKI - vaativat vastavuoroisuutta ollakseen hyviä ja toimivia.

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että nämä vastavuoroisuutta kammoavat vääristelevät vastavuoroisuuden joksikin velvollisuudeksi. Ja näin sitten selittävät itselleen, miksi heillä on oikeus käyttää toisen vieraanvaraisuutta hyväkseen ja ottaa itselleen kaikki tarjottu huomio antamatta mitään takaisin. Kun velvollisuudet eivät kuulu ystävyyteen.

He tosin puhuvat ihmissuhteista, jotka eivät ole ystävyyttä vaan jotain velvollisuusihmissuhteita. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Minä olen yksi näistä "vastavuoroisuuskammoajista". Minä en osaa leipoa enkä laittaa sellaista ruokaa jota haluaisin jollekulle tarjota, ja lisäksi olen köyhä. Sen lisäksi myös sydämestäni VIHAAN leipomista ja ruoanlaittoa. Jos menen jollekulle kylään ja pöydässä on tuntikausien vaivannäön kanssa väsätyt kalliit kakut ja pororullat, niin valitettavasti en pysty enkä halua samaa tarjota. Minun luonani saa kahvia ja teetä. Kahvilassa maksan kyllä omani itse. Jos tämä on ystävyyden loppu, niin sitten on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos ei tykkää järjestää kahvikekkereitä? Tai jos ei vain pidä siitä, että kotiin tulee vieraita, vaan mieluummin tapaa muualla? Entäs jos itse tykkäisi mieluummin mennä ystävän kanssa vaikkapa kävelylle tai jotain muuta toiminnallista. Ihmiset kun ovat erilaisia ja kaikki eivät tosiaankaan ole mitään kodinhengettäriä ja emäntiä. Aika ikävä asenne tuolla tavalla pitää kirjaa siitä, montako kertaa järjestetty kahvikutsut varta vasten, leivottu ja kuinka hyvät tarjoilut ovat. 

Et ymmärrä vastavuoroisuuden käsitettä. Siinä ei ole kyse kestitsemisestä. Vaan siitä, kuka sinne kävelyllesi lähtöä ehdottaa. Ystävyydessä molempien täytyy osoittaa vuorotellen (ei kirjaimellisesti!) kiinnostusta nähdä tai pitää muuten yhteyttä.

Varmaan tarkoitat, että ap ei ymmärrä vastavuoroisuuden käsitettä? Tuossa viestissä nimenomaan kritisoitiin ap:n vaatimaa kirjaimellisuutta vastavuoroisuuden osoittamisessa. Sitä, että kaiken tekemisen pitää olla samaa. Eri ihmiset huomioivat itselleen ominaisella tavalla ystäviään. Joku on hyvä kuuntelija ja joku toinen auttaa enemmän käytännön asioissa. Joku toinen pitää kestitsemisestä ja joku toinen haluaa käydä erilaisissa tapahtumissa ja kokeilla uusia asioita ystäviensä kanssa. Ja tuollaisia asioita ei tarvitse todellakaan laskea. Jos joku pitää kirjanpitoa ap:n tavoin ystävän "suorituksista", niin aivan varmasti kyse ei ole ystävyydestä. Ap kiinnittää huomiota vain siihen, tekeekö ystävät samat asiat kuin itse. Tuskinpa ap katsoo lainkaan, miten ystävä on huomioinut häntä muilla tavoin. Koska jos se huomioiminen ilmenee eri tavalla kuin kestitsemisellä, kutsujen lukumäärällä ja tarjoilujen laadukkuudella (vaikkapa tuolla jonkun mainitsemalla kyyditsemisellä), niin sehän ei ap:n mielestä ole vastavuoroista. Sitä ei lasketa.

Minäkin olen ällistynyt, että vastavuoroisuuden käsitettä ei tunneta. Mun tuttavapiirissä se on aika lailla normi. Niinpä kun tapasin ihmisen, jolta vastavuoroisuus puuttui, se oli silmiinpistävää ja pidin häntä poikkeuksellisena. Olen yllättynyt, että se on näin tavallista.

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että nämä vastavuoroisuutta kammoavat vääristelevät vastavuoroisuuden joksikin velvollisuudeksi. Ja näin sitten selittävät itselleen, miksi heillä on oikeus käyttää toisen vieraanvaraisuutta hyväkseen ja ottaa itselleen kaikki tarjottu huomio antamatta mitään takaisin. Kun velvollisuudet eivät kuulu ystävyyteen.

He tosin puhuvat ihmissuhteista, jotka eivät ole ystävyyttä vaan jotain velvollisuusihmissuhteita. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Mutta ethän sinäkään ole ystävä, jos et anna hyvästä sydämestäsi. Sinä vaikutat ihmiseltä, joka koittaa ostaa ystäviä, jos lasket antamiasi asioita vaivaksi. Se ei kuulu ystävyyteen. Minulle ainakin riittää ystävissä hyvät jutut ja hyvä seura, en minä ole heiltä mitään tekoja vailla. Hoidan itse asiani, ystävyyson yhdessäoloa ja toisen seurasta nauttimista. Sinä koitat ostaa ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ällistynyt, että vastavuoroisuuden käsitettä ei tunneta. Mun tuttavapiirissä se on aika lailla normi. Niinpä kun tapasin ihmisen, jolta vastavuoroisuus puuttui, se oli silmiinpistävää ja pidin häntä poikkeuksellisena. Olen yllättynyt, että se on näin tavallista.

Te vain ostatte ystäviä, ette ole sellaisia aidosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle vastavuoroisuus ei ole tärkeää ystävyydessä. Ystäväni eivät ole minulle mitään velkaa. En tarvitse tai halua heiltä lahjoja tai tarjoomuksia.

Jos minusta on mukavaa viettää jonkun kanssa aikaa, niin vietän hänen kanssaan aikaa, ja päinvastoin. Keskustelut ja yhteinen oleminen on minulle ystävyyttä.

Siis oletteko te ihmiset oikeasti näin pihalla siitä mitä tuolla vastavuoroisuudella tarkoitetaan?

Ei ole kyse mistään pullistaa tai kahviloista Herran jestas! On kyse siitä, että se toinen ihminen ottaa sinut huomioon ja sinä otat hänet huomioon. Ei niin että toinen vaan puhuu, päättää ja johtaa ja toinen vaan kuuntelee, tottelee ja seuraa. Kyse on siitä, että on sille toiselle ihmisille aidosti läsnä. Antaa aikaa, kuuntelee, haluaa olla osa toisen elämää aidosti eikä niin, että odottaa vaan kunnes on taas oma vuoro puhua.

Siis oikeasti ihmiset. Ihmissuhteet - KAIKKI - vaativat vastavuoroisuutta ollakseen hyviä ja toimivia.

Totta kai vastavuoroisuus on tärkeää. Ihmiset vain eivät vain pidä tuosta ap:n vastavuoroisuuden määritelmästä. Eli että ystävän pitää suorittaa samoja asioita, kakkukestejä jne., samalla tavalla ja samoissa määrin kuin ap. Vastavuoroisuus huomioon ottamisena ja toisen arvostamisena ja sen näyttämisenä itselle ominaisella tavalla on täysin eri asia kuin se, mistä ap puhuu.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ällistynyt, että vastavuoroisuuden käsitettä ei tunneta. Mun tuttavapiirissä se on aika lailla normi. Niinpä kun tapasin ihmisen, jolta vastavuoroisuus puuttui, se oli silmiinpistävää ja pidin häntä poikkeuksellisena. Olen yllättynyt, että se on näin tavallista.

Paljonkin nykyisin. Eräässä ryhmässä nämä erottuivat, ja saivat käsitteen ”vapaamatkustajat”. Kuvaa heitä hyvin.

”Kun mä vaan oon niin ihana, että olemassaolollani ansaitsen kaiken!”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että nämä vastavuoroisuutta kammoavat vääristelevät vastavuoroisuuden joksikin velvollisuudeksi. Ja näin sitten selittävät itselleen, miksi heillä on oikeus käyttää toisen vieraanvaraisuutta hyväkseen ja ottaa itselleen kaikki tarjottu huomio antamatta mitään takaisin. Kun velvollisuudet eivät kuulu ystävyyteen.

He tosin puhuvat ihmissuhteista, jotka eivät ole ystävyyttä vaan jotain velvollisuusihmissuhteita. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Minä olen yksi näistä "vastavuoroisuuskammoajista". Minä en osaa leipoa enkä laittaa sellaista ruokaa jota haluaisin jollekulle tarjota, ja lisäksi olen köyhä. Sen lisäksi myös sydämestäni VIHAAN leipomista ja ruoanlaittoa. Jos menen jollekulle kylään ja pöydässä on tuntikausien vaivannäön kanssa väsätyt kalliit kakut ja pororullat, niin valitettavasti en pysty enkä halua samaa tarjota. Minun luonani saa kahvia ja teetä. Kahvilassa maksan kyllä omani itse. Jos tämä on ystävyyden loppu, niin sitten on.

Estääkö leipomistaidottomuus ja köyhyys sinua huomioimasta toista ja kysymästä hänen kuulumisiaan ja olemaan kiinnostunut hänestä?

Kuten jo moneen kertaan sanottu, niin vastavuoroisuus ei tarkoita sitä, että sinun on väsättävä juuri ne samat pororullat. Vaan se tarkoittaa sitä, että huomioit ja ilahdutat toista, koska haluat tehdä niin. Ja teet sen sinulle luontevalla tavalla. Vaikkapa kehumalla niitä pororullia taivaallisiksi. Tai ideoimalla teille jotain sinulle sopivaa aktiviteettia. Tai kuuntelemalla ystävän kuulumiset. Tai mikä sinulle on ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että nämä vastavuoroisuutta kammoavat vääristelevät vastavuoroisuuden joksikin velvollisuudeksi. Ja näin sitten selittävät itselleen, miksi heillä on oikeus käyttää toisen vieraanvaraisuutta hyväkseen ja ottaa itselleen kaikki tarjottu huomio antamatta mitään takaisin. Kun velvollisuudet eivät kuulu ystävyyteen.

He tosin puhuvat ihmissuhteista, jotka eivät ole ystävyyttä vaan jotain velvollisuusihmissuhteita. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Minä olen yksi näistä "vastavuoroisuuskammoajista". Minä en osaa leipoa enkä laittaa sellaista ruokaa jota haluaisin jollekulle tarjota, ja lisäksi olen köyhä. Sen lisäksi myös sydämestäni VIHAAN leipomista ja ruoanlaittoa. Jos menen jollekulle kylään ja pöydässä on tuntikausien vaivannäön kanssa väsätyt kalliit kakut ja pororullat, niin valitettavasti en pysty enkä halua samaa tarjota. Minun luonani saa kahvia ja teetä. Kahvilassa maksan kyllä omani itse. Jos tämä on ystävyyden loppu, niin sitten on.

Estääkö leipomistaidottomuus ja köyhyys sinua huomioimasta toista ja kysymästä hänen kuulumisiaan ja olemaan kiinnostunut hänestä?

Kuten jo moneen kertaan sanottu, niin vastavuoroisuus ei tarkoita sitä, että sinun on väsättävä juuri ne samat pororullat. Vaan se tarkoittaa sitä, että huomioit ja ilahdutat toista, koska haluat tehdä niin. Ja teet sen sinulle luontevalla tavalla. Vaikkapa kehumalla niitä pororullia taivaallisiksi. Tai ideoimalla teille jotain sinulle sopivaa aktiviteettia. Tai kuuntelemalla ystävän kuulumiset. Tai mikä sinulle on ok.

Tee ja leipäkin kelpaa. Moni ei vain _halua_ nähdä edes sitä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että nämä vastavuoroisuutta kammoavat vääristelevät vastavuoroisuuden joksikin velvollisuudeksi. Ja näin sitten selittävät itselleen, miksi heillä on oikeus käyttää toisen vieraanvaraisuutta hyväkseen ja ottaa itselleen kaikki tarjottu huomio antamatta mitään takaisin. Kun velvollisuudet eivät kuulu ystävyyteen.

He tosin puhuvat ihmissuhteista, jotka eivät ole ystävyyttä vaan jotain velvollisuusihmissuhteita. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Mutta ethän sinäkään ole ystävä, jos et anna hyvästä sydämestäsi. Sinä vaikutat ihmiseltä, joka koittaa ostaa ystäviä, jos lasket antamiasi asioita vaivaksi. Se ei kuulu ystävyyteen. Minulle ainakin riittää ystävissä hyvät jutut ja hyvä seura, en minä ole heiltä mitään tekoja vailla. Hoidan itse asiani, ystävyyson yhdessäoloa ja toisen seurasta nauttimista. Sinä koitat ostaa ystäviä.

Taidat puhua itsestäsi. En minä osta ystäviä, vaan annan hyvästä sydämestäni. Mutta en ole myöskään idiootti, joka ei huomaa, että se toinen ei koskaan anna hyvästä sydämestään minulle. Ei edes yhdessäoloa. Vaan tulee käymään vain pyydettäessä. Eli vastavuoroisuus puuttuu, eikä kyse siten olekaan ystävyydestä.

Eräs ihmeellinen ryhmä, on nämä juhlien järjestäjät. Täälläkin lukee usein aloituksia heiltä. Ja olen kokenut oikeastikin.

Eli tuttavapiirissä oli pariskunta, jotka mielellään järjesti juhlia. Kutsuivat ihmisiä sinne ja kertoivat, että tykkäävät järjestää kutsuja, kun heillä on iso talo ja tykkäävät ruoanlaitosta.

No sitten alkoikin itku, kun kukaan heidän kutsumistaan ei vastikkeeksi järjestä juhlia ja kutsu heitä. Kiukuteltiin, että ei sitten järjestetä, kun ette järjestä takaisin ja kutsu meitä. Käytte vain mässyttämässä meillä ja ette tarjoa juhlia takaisin.

Seuraavat juhlat, mitkä järjestivät, niin jäivätkin vieraattomiksi, kun kukaan ei halunnut jäädä velkaa. Sitten itkettiin, että kyllä ihmiset on itsekkäitä, kun järjestää juhlat, niin ei viitsitä vaivautua tulemaan niihin.

Siis jos joku tykkää järjestää vaikka leikkimielisiä suunnistusiltamia, niin sitten muiden velvollisuus on järjestää niitä myös ja kutsua hänet. Ihan sama, kun haluaa järjestää juhlia, niin sitten odottaa, että vieraidenkin pitää innostua juhlien järjestämisestä.

Helpommalla pääsee, kun ei mene näihin kutsuttuihin pippaloihin lainkaan. Ei ainakaan jää velkaa mitään