”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” Miten köyhyys määritellään?

tässä loput

Kaverinikin joskus kommentoi, että kyllä  meillä on enemmän rahaa kuin teillä ja silloin se tuntui pahalta ja asiaa eivät voinut kieltääkään. Samaten keskustelu siirtyi helposti rahaan lähes missä tilanteessa vaan ja esim vertailtiin toisen perheiden autotkin. Kerran niistä puhuimme, että kuinka monta autoa kummankin perheessä on ja meillä oli yksi vanha auto enemmän kuin toisen perheen lapsella, mutta tämä iloitsi siitä, että heillä kuitnekin paljon hienommat ja kalliimmat autot, joten hän voitti tässä asiassa. Silloin sitä tunsi jotain huonommuutta, kun oli sellaista jatkuvaa vertailua eri asioissa. Uskon, että monet aikuisetkin tätä harrastavat ihan huomaamattaankin. Ja ihmisellä pitää olla myös oikeus unelmoida ja tuhlata välillä, vaikka se olisi jostakin turhaa. Elämää voi ja joskus täytyy elää hyvin tarkasti, mutta jos mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa ja aina pitää tinkiä niin kyllä se vaikuttaa elämään ja varsinkin joiden lasten ja nuorten elämään. Monen puheissa täälläkin nousee esiin se köyhä lapsuus ja se, että on jäänyt paitsi jostain asiasta mikä on ollut muille ihan tavallista.

Tietenkin on hyvä opettaa sellaisia arvoja, ettei sillä ole merkitystä kuinka varakas on ja että elämässä on muutakin tärkeää. Joskus myös ihmisen elämässä tapahtuu muutenkin sellaisia asioita, mitkä vaikuttavat paljon siihen miten pärjää ja joku voi esim sairastumisen tai pitkän työttömyyden jälkeen olla huonossa tilanteessa. Siinä mielessä täällä ei ole sen takia mikään varmaa ja itse en uskalla arvostella ihmisiä, kosa minulla ei ole siihen varaa. Tämän olen saanut monesti kokea. Itse olen myös aika köyhä ihminen tällä hetkellä ja todellakaan ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. En mene sinne kahvilaan, koska tiedän etten voisi ostaa mitään haluamaani leivosta ja nekin rahat menevät johonkin tärkeämpään. Kyllä tällainenkin elämä minulle sopii ja tietenkin on toivoa tilanteen muuttumisesta. Kuitenkin se on ok jos joku haluaisi mennä kahville ja en pidä sellaista ihmistä mitenkään typeränä ja pieni toivo se vielä on kun oikeasti miettii asiaa. Köyhyys ei ole koskaan kovin kiva asia kenellekään, uskon ainakin niin. Ja jokainen voi joskus kokea niitä asioita. Ei täällä lopulta kukaan ole täysin turvassa, vaikka elämänsä olisi miten vain rakentanut. Jokainen voi olla työtön joskus ja töitä ei niin vaan enää saa, jokainen voi sairastua, olla varaton, yritys mennä konkurssiin tai sattua jotain muuta ikävää. Ei kukaan ole turvassa näiltä, vaikka kuinka toisin väittäisi. Minusta on myös typerää tarttua johonkin kahvila-asiaan vaan sen takia, että saa taas ajatella olevansa jotenkin viisaampi ja parempi ihminen kuin se joka kehtaa edes miettiä jotain kahvilakäyntiä. sori romaani.

Vierailija kirjoitti:

tässä loput

Kaverinikin joskus kommentoi, että kyllä  meillä on enemmän rahaa kuin teillä ja silloin se tuntui pahalta ja asiaa eivät voinut kieltääkään. Samaten keskustelu siirtyi helposti rahaan lähes missä tilanteessa vaan ja esim vertailtiin toisen perheiden autotkin. Kerran niistä puhuimme, että kuinka monta autoa kummankin perheessä on ja meillä oli yksi vanha auto enemmän kuin toisen perheen lapsella, mutta tämä iloitsi siitä, että heillä kuitnekin paljon hienommat ja kalliimmat autot, joten hän voitti tässä asiassa. Silloin sitä tunsi jotain huonommuutta, kun oli sellaista jatkuvaa vertailua eri asioissa. Uskon, että monet aikuisetkin tätä harrastavat ihan huomaamattaankin. Ja ihmisellä pitää olla myös oikeus unelmoida ja tuhlata välillä, vaikka se olisi jostakin turhaa. Elämää voi ja joskus täytyy elää hyvin tarkasti, mutta jos mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa ja aina pitää tinkiä niin kyllä se vaikuttaa elämään ja varsinkin joiden lasten ja nuorten elämään. Monen puheissa täälläkin nousee esiin se köyhä lapsuus ja se, että on jäänyt paitsi jostain asiasta mikä on ollut muille ihan tavallista.

Tietenkin on hyvä opettaa sellaisia arvoja, ettei sillä ole merkitystä kuinka varakas on ja että elämässä on muutakin tärkeää. Joskus myös ihmisen elämässä tapahtuu muutenkin sellaisia asioita, mitkä vaikuttavat paljon siihen miten pärjää ja joku voi esim sairastumisen tai pitkän työttömyyden jälkeen olla huonossa tilanteessa. Siinä mielessä täällä ei ole sen takia mikään varmaa ja itse en uskalla arvostella ihmisiä, kosa minulla ei ole siihen varaa. Tämän olen saanut monesti kokea. Itse olen myös aika köyhä ihminen tällä hetkellä ja todellakaan ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. En mene sinne kahvilaan, koska tiedän etten voisi ostaa mitään haluamaani leivosta ja nekin rahat menevät johonkin tärkeämpään. Kyllä tällainenkin elämä minulle sopii ja tietenkin on toivoa tilanteen muuttumisesta. Kuitenkin se on ok jos joku haluaisi mennä kahville ja en pidä sellaista ihmistä mitenkään typeränä ja pieni toivo se vielä on kun oikeasti miettii asiaa. Köyhyys ei ole koskaan kovin kiva asia kenellekään, uskon ainakin niin. Ja jokainen voi joskus kokea niitä asioita. Ei täällä lopulta kukaan ole täysin turvassa, vaikka elämänsä olisi miten vain rakentanut. Jokainen voi olla työtön joskus ja töitä ei niin vaan enää saa, jokainen voi sairastua, olla varaton, yritys mennä konkurssiin tai sattua jotain muuta ikävää. Ei kukaan ole turvassa näiltä, vaikka kuinka toisin väittäisi. Minusta on myös typerää tarttua johonkin kahvila-asiaan vaan sen takia, että saa taas ajatella olevansa jotenkin viisaampi ja parempi ihminen kuin se joka kehtaa edes miettiä jotain kahvilakäyntiä. sori romaani.

jatko siis viesteihin 119 ja 123.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Laajenna maailmankuvaasi. Eutanasiaa? Oikeasti?

Sul on kämppä. Sähköt, joku lämmitys systeemi, juokseva vesi, mahdollisuus peseytyä, varmasti TV. Sul on tietokone tai älypuhelin kun tänne kirjoittelet.

Ei tarvitse pelätä henkes edestä kun lähdet ulos. Sul on veronmaksajien kuten esim minun maksama ruoka. Juomavettä saat turvallisesti hanasta. Olet rikas.

Matkustakaa hieman ympäri maailmaa tai herskatti vieköön kun siihe ei ole rahaa käykää kirjastossa ilmaiseksi oppimassa millaista on oikea köyhyys ympäri maailmaa. Tai katsokaa ilmaiseksi dokumentteja netillä.

Juuri olin komennuksella Manilassa. Jengi, kymmenet jos ei sadat tuhannet, kirjaimellisesti asuvat kadulla pahvilaatikoisssa ja syövät jätteitä. Intiassa sama meininki. Kyllä, lapset myös.

Suomessa ei ole köyhiä. On vain turhaa itsekeskeisyyttä ja itsesääliä.

Kuten aiemminkin on tässä ketjussa tuotu esiin, köyhyyttä on kahta eri lajia. On absoluuttista köyhyyttä, mikä on sitä ettei elämän perustarpeita ole mahdollista täyttää. Sekään ei oikeasti ole absoluuttista vaan muuttuu ajan mittaan, kaikkien meidän isoisovanhemmat olisivat nykymittapuulla absoluuttisesti köyhiä sillä 

Suhteellinen köyhyys on sitä, mikä syrjäyttää yhteiskunnasta ja tekee ihmisestä halveksitun. Joko halveksunta tai viha on avointa, kuten sinulla nyt. Tai sitten, jos köyhä on riittävän nöyrä, häntä vain säälitään. Mutta tasaveroisena ihmisenä, jolla on oikeus samanlaiseen arvokkuuteen kuin muilla, ei varmasti suhtauduta kuin toisten köyhien kesken. Tämä se on, mikä tuntuu raskaalta, kun ei pysty pitämään vanhoihin ystäviin enää yhteyttä. Mitä ikinä niillä onkin tapana tehdä, jäät ulkopuolelle, tai joudut pyytämään heitä tulemaan ulkopuolelle kanssasi ja tekemään itsestäsi erilaisen.

Tämä varmasti kuulostaa sinulle epäempaattisena ihmisenä tosi mitättömältä asialta joka pitäisi kenen tahansa vaan kestää, mutta nämä kokemukset kertyvät. Mulla ei ole enää yhtään ystävää. Vaatteisiin ja kuntosaliin menee suhteeton osa vähistä rahoistani, että pysyn jotenkuten terveenä ja voin kohdata edes tuntemattomat tasavertaista teeskennellen ja kulkea kadulla ilman häpeää. Toissapäivänä aloin itkeä kaupassa, kun tajusin, että olen päästänyt itseni luisumaan tilanteeseen, etten pääse edes sienimetsälle ellen yksin käy julkisten kulkureittien varsia läpi jalan ilman kunnon kenkiä kunnes löydän koluamattoman paikan.

Köyhyyttä on useampaakin kuin vain kahta lajia.

Päädytään siihen, että mitä ihmisen on tehtävä elämänsä suhteen ja mitä yhteiskunnan. Arvovalintoja, politiikkaa.

Työnteko pitää kokea kannattavaksi niin, että omalla työllä saa selvästi paremman elintason kuin ilman töitä.

Tavoitteellisuus: jos haluaa käydä kahvilassa kerran kuussa, syö parina päivänä kaalia, perunaa ja puuroa. Niin itse toimin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Onhan sinulla mahdollista katsella TV:ta, netistä vaikka mitä, käydä lenkillä, kirjastoissa, näyttelyissä ja sienimetsässä. Varmaan kaupungilla on ilmaisia kuntoiluryhmiäkin.

Mutta ei kelpaa?

Miten paljon lisäarvoa oikein kuvittelet kirjastojen ja näyttelyiden tuovan yksinäisen ihmisen elämään? Kirjastosta haetaan kirjat, niiden lukeminen ei sitten olekaan merkittävästi eri asia kuin se telkkarin katsominen ja netissä notkuminen, joka ei tietyn rajan jälkeen tee ihmiselle yhtään hyvää. Oletko joskus käynyt näyttelyssä itseksesi tai hengannut kirjastossa yksin ilman kummempaa toimitettavaa?  On kai se joskus ok, mutta mulle ainakaan sellaisesta ei todellakaan tule olo, että olisin normaali ja toisten ihmisten parissa yhtenä heistä ja osa yhteiskuntaa kuten muutkin. Päin vastoin, siinä on erityisen tietoinen siitä ettei kuulu joukkoon.

Jokainen määrittää itse itselleen tärkeät asiat.

Jollekin se voi olla kahvilassa käynti, jollekin kampaajalla käyminen, jollekin metsäretki, jollekin mökillä käyminen, jollekin elokuvan katsominen tai lemmikin silittäminen.

Itse kävin opiskelijanakin kampaajalla ja kahvilassa. Baarissakin kävin. Polkupyörällä, ja join vain vettä (oli ilmaista).

Söin puuroa ja leivoin sämpylöitä silloin kun jauhoja sai halvalla. Yleensä sai.

Metsäretket ja mökkeily tuntuisivat lähinnä helvetiltä. Niistä olisi helppo sanoa, että ei sellaisia kukaan tarvitse, minäkin pärjään hyvin ilman vaikka olisi varaa sellaisiin. Ymmärrän kuitenkin, että jollekin se mökillä käyminen voi olla hyvinkin tärkeää.

Ei ole rikkaan asia määrittää mitä köyhä tarvitsee.

Eikä se kahvilassa käyminen maksa kuin muutaman euron. Miksi sitä ei hyväksytä köyhälle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Laajenna maailmankuvaasi. Eutanasiaa? Oikeasti?

Sul on kämppä. Sähköt, joku lämmitys systeemi, juokseva vesi, mahdollisuus peseytyä, varmasti TV. Sul on tietokone tai älypuhelin kun tänne kirjoittelet.

Ei tarvitse pelätä henkes edestä kun lähdet ulos. Sul on veronmaksajien kuten esim minun maksama ruoka. Juomavettä saat turvallisesti hanasta. Olet rikas.

Matkustakaa hieman ympäri maailmaa tai herskatti vieköön kun siihe ei ole rahaa käykää kirjastossa ilmaiseksi oppimassa millaista on oikea köyhyys ympäri maailmaa. Tai katsokaa ilmaiseksi dokumentteja netillä.

Juuri olin komennuksella Manilassa. Jengi, kymmenet jos ei sadat tuhannet, kirjaimellisesti asuvat kadulla pahvilaatikoisssa ja syövät jätteitä. Intiassa sama meininki. Kyllä, lapset myös.

Suomessa ei ole köyhiä. On vain turhaa itsekeskeisyyttä ja itsesääliä.

Kuten aiemminkin on tässä ketjussa tuotu esiin, köyhyyttä on kahta eri lajia. On absoluuttista köyhyyttä, mikä on sitä ettei elämän perustarpeita ole mahdollista täyttää. Sekään ei oikeasti ole absoluuttista vaan muuttuu ajan mittaan, kaikkien meidän isoisovanhemmat olisivat nykymittapuulla absoluuttisesti köyhiä sillä 

Suhteellinen köyhyys on sitä, mikä syrjäyttää yhteiskunnasta ja tekee ihmisestä halveksitun. Joko halveksunta tai viha on avointa, kuten sinulla nyt. Tai sitten, jos köyhä on riittävän nöyrä, häntä vain säälitään. Mutta tasaveroisena ihmisenä, jolla on oikeus samanlaiseen arvokkuuteen kuin muilla, ei varmasti suhtauduta kuin toisten köyhien kesken. Tämä se on, mikä tuntuu raskaalta, kun ei pysty pitämään vanhoihin ystäviin enää yhteyttä. Mitä ikinä niillä onkin tapana tehdä, jäät ulkopuolelle, tai joudut pyytämään heitä tulemaan ulkopuolelle kanssasi ja tekemään itsestäsi erilaisen.

Tämä varmasti kuulostaa sinulle epäempaattisena ihmisenä tosi mitättömältä asialta joka pitäisi kenen tahansa vaan kestää, mutta nämä kokemukset kertyvät. Mulla ei ole enää yhtään ystävää. Vaatteisiin ja kuntosaliin menee suhteeton osa vähistä rahoistani, että pysyn jotenkuten terveenä ja voin kohdata edes tuntemattomat tasavertaista teeskennellen ja kulkea kadulla ilman häpeää. Toissapäivänä aloin itkeä kaupassa, kun tajusin, että olen päästänyt itseni luisumaan tilanteeseen, etten pääse edes sienimetsälle ellen yksin käy julkisten kulkureittien varsia läpi jalan ilman kunnon kenkiä kunnes löydän koluamattoman paikan.

Köyhyyttä on useampaakin kuin vain kahta lajia.

No varmasti täsmälleen niin monta kun nyt haluat erotella. Minä nyt käytin absoluuttisen ja suhteellisen köyhyyden viitekehystä, se sopi ilmaisemaan asiani.

Yhteiskunnassa vallitseva eriarvoisuus se suurin ongelma, eikä köyhyys.

Kun esim. Berner ketkuilee kavereilleen jostain haistapaskan "konsultoinnista" 20 000/lärvi/firma ja samanaikaisesti ihmisiä pakotetaan tekemään ilmastöitä yksityislle firmoille 9 euron päiväkorvauksella, se eriarvoisuus siinä eniten vituttaa, eikä oma köyhyys.

Olen itse köyhä, saan työkysyttömyyseläkettä tonnin kuussa ja kyllä sillä pärjää, varsinkin kun meitä on kaksi köyhää lyönyt hynttyynsä yhteen (rakastamme toisiamme :-), niin esim. asumis-ja sähkökulut menvät puoliksi, joten pärtjätään kyllä kun nuukasti eletään.

Miksi kotimaista köyhyyttä niin usein verrataan ulkomaan kaatopaikoilla elävien köyhyyteen? Miksi koskaan ei verrata suomalaisten rikkaiden elämää saman maan rikkauden elämään ja verrata kuinka helevetin paljon, suorastaan sikamaisen paljon rikkaampia he ovat?

Miksi ei koskaan milloinkaan arvostella rikkaiden halua kahmia aina vain lisää rikkauksia omiin taskuihinsa ja kerrota että jossain paskastanissa rikkaat kyllä tulevat vähemmälläkin rahalla toimeen, että häpeä suomalainen rikas ahneuttasi ja ajattele asiaa köyhien maiden rikkaiden köyhempään rikkauteen ja lopeta se poliittinen köyhien kyykyttäminen,  lobbaus ja lahjonta että tulisit vieläkin rikkaammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Onhan sinulla mahdollista katsella TV:ta, netistä vaikka mitä, käydä lenkillä, kirjastoissa, näyttelyissä ja sienimetsässä. Varmaan kaupungilla on ilmaisia kuntoiluryhmiäkin.

Mutta ei kelpaa?

Miten paljon lisäarvoa oikein kuvittelet kirjastojen ja näyttelyiden tuovan yksinäisen ihmisen elämään? Kirjastosta haetaan kirjat, niiden lukeminen ei sitten olekaan merkittävästi eri asia kuin se telkkarin katsominen ja netissä notkuminen, joka ei tietyn rajan jälkeen tee ihmiselle yhtään hyvää. Oletko joskus käynyt näyttelyssä itseksesi tai hengannut kirjastossa yksin ilman kummempaa toimitettavaa?  On kai se joskus ok, mutta mulle ainakaan sellaisesta ei todellakaan tule olo, että olisin normaali ja toisten ihmisten parissa yhtenä heistä ja osa yhteiskuntaa kuten muutkin. Päin vastoin, siinä on erityisen tietoinen siitä ettei kuulu joukkoon.

Joo niinpä. Mulla on tässä viime vuosina tullut yhä ennemmän ahdistus ihmisten ilmoilla. Senpä takia sinne ei paljon enää kannata mennä. Kun menee, tuntuu kuin olisi laskeutunut vieraalle planeetalle. Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunne korostuu huomattavasti versus että olet omissa oloissa.

Miksi muuten aina puhutaan siitä, että köyhiä vihataan ja halveksitaan. No, minäpä annan toisenlaisen näkökulman, vihaan ja halveksin teitä jotka vihaatte ja halveksitte köyhiä. Meilläkin on ihan sama ihmisarvo kuin teillä joiden tilille kilahtaa herran armosta se 3000e. Sillä kyllä se on juuri sitä armoa, että juuri sinä olet terve ja sinulla on työpaikka ja ammatti.

Minusta teidän hyväosaisten tulisi pelätä sitä että vihaatte ja halveksittu vähävaraisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kovat asenteet ihmisillä. Eli jos ei ole töissäkäyvä veronmaksaja, ei ole mitään oikeutta haaveilla mistään tai haluta toteuttaa pientä unelmaa jostain, esim. kahvilakäynnistä?

Eli lapsilla, vanhuksilla, työttömillä, sairailla jne. ei ole edes oikeutta haaveilla mistään pienestä huvituksesta? Iso osa työttömistäkin on oikeasti sairaita mutta eivät pääse eläkkeelle, siinä tilanteessa ei paljon elämänhalua välttämättä ole.

En enää ihmettele Suomen masennustilastoja. Ollaan kateellisia siitä, jos köyhä onnistuu jostain tuesta säästämään yhden kahvilakäynnin.

Mua harmittaa, että ihmiset on niin tyhmiä että nielevät sen vihapropagandan jota työttömiä, sairaita, maahnmuuttajia ja muita moniongelmaisia sosiaalitapauksia elämäm koululaisia kohtaan koko ajan myllytetään. Se ei ole monenkaan tuhannen suomalaisen työntekijän etu, ettei eliitin ulkopuolisten tavan tallaajien kesken ole minkäänlaista solidaarisuutta.

Sitten ihmetellään, kun oma leipä niukkenee, verot nousee, valtiontalous on koko ajan tiukilla, palvelut hupenee ja vetäytyy saavuttamattomiin, ja työelämä käy hivuttamalla epäoikeudenmukaisemmaksi ja epäoikeudenmukaisemmaksi. Kun on itse ensin hyväksytty ja lähdetty mukaan siihen, että on tukien varaan joutumisesta on tehty vakava pelote työntekijälle ja aina on säälittäviä työttömiä ottamassa vastaan työtä huonoilla ehdoilla, niin ettei ole minkäänlaista neuvotteluasemaa työnantajan kanssa. Liitoillakaan ei ole enää mitään tekemistä tasa-arvoisen, turvallisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ajamisessa, vaan ovat viskanneet riemulla sairaat ja muun rupusakin metron alle ja tehneet siitä ainoan asiansa, ettei tuet saa nousta lähelle ansiosidonnaisen tasoa.

Minä määrittelen itseni köyhäksi jo ihan sen perusteella, että ruokakunnan kokoon suhteutettuna talouden kokonaistulot jäävät alle köyhyysrajan.

Itselleni köyhyys on sitä, että joudun tinkimään jo ihan perustarpeissa. Asunto on pieni, koska isompaa ei olisi varaa maksaa, joten sopu sijaa antaa. Auto (joka on pakollinen) on vanha ja sitä kohdellaan kuin kukkaa kämmennellä, sillä ajetaan vain matkoja, joita ei kävellen taita, kilpailutetaan vakuutukset säännölliset ja raavitaan stressaantuneena päätä kun jotain pitäisi huoltaa (onneksi harvemmin tarvitsee huollattaa, sillä pikkujutut on opeteltu tekemään itse rahansäästösyistä.

Ruoka ostetaan sen perusteella mikä on halpaa ja tarjouksessa ja penniä venytetään viimeiseen saakka. Se mitä syödään ja kuinka paljon lasketaan ja suunnitellaan tarkkaan, että pysytään budjetissa. Herkkuja ostetaan harvoin. Osaankin melko hyvin kaupan hinnat ulkoa, eikä todellakaan ole ongelma muistaa, mikä hedelmä ja kasvis on nyt halpaa tai paljonko maitopurkki tai kanapaketti maksaa.

Laskut maksetaan aina eräpäivän jälkeen tai pahimmillaan siirrellään eräpäiviä koska rahaa ei vain aina ole tarpeeksi. Itselläni nuoruuden holtittomuuden takia on hirveästi lainaa niskassa, jonka lyhentämiseen menee suurehkot summat tilistä. Koska kuitenkin haluan pitää luottotietoni eikä maksettavaa ole kuin enää parin vuoden ajan, maksan kuitenkin. Kun pääsen veloista eroon, taloudellinen tila kohenee hieman, mutta edelleen olisin köyhä.

Meillä ei harrasteta mitään mikä maksaa järjettömästi. Kuntosaliin menee pari kymppiä kuussa enkä siitä luopuisi, sillä se on kaiken tämän keskellä henkireikä ja jaksamiselle välttämätön, syön mieluummin sitten vähemmän. Muuten harrastuksia ovat ulkoilu, lukeminen, neulominen (silloin kun lankoja saa alennuksella) sekä kirjasto. Ilmaistapahtumia liikunnan suhteen hyödynnetään halutessamme.

Jokainen hankita on pitkän harkinnan tulos. Vaatteet, kengät, tavarat, mikä nyt sattuukin olemaan hankinnan kohde, niin sen ostoa mietitään pitkään ja hartaasti, että tarvitseeko sitä oikeasti. Mikäli sille oikeasti on tarvetta, niin seuraavaksi pohditaan saako sen käytettynä vai kannattaako ostaa uutena. Tämän jälkeen siihen säästetään x aika rahaa ja ostetaan. Joskus menee kuukausi, joskus vuosia.

Säästäminen on täysin mahdotonta. Itse laitan kuukausittain jotain säästöön pahan päivän varalle, oli se sitten 5 tai 50 euroa, sen mitä jää "yli", joskus ei jää. Usein laitan vaikka edes sen 5 euroa etukäteen ja tingin sen sitten ruokaostoksista. Usein miten se paha päivä sitten tulee; jotain olennaista kuten silmälasit hajoaa, lemmikki sairastuu (lemmikkiä tässä tilanteessa ei muuten itselläni olisi ellei se olisi jo ollut, kun talous romahti).

Sen vuoksi olen siis köyhä. Elämäni on jatkuvaa nuoralla tanssimista ja jännittämistä siitä, että kestääkö joku vaatekappale nyt tämän kauden yli, ettei tarvitsisi uutta ostaa, pysyyhän kodinkoneet ja auto ehjänä ja kaikki terveenä sillä jos jotain tapahtuisi, ylimääräistä rahaa niiden hoitoon juuri sillä hetkellä ei olisi. Lisäksi kaikkia valintoja joutuu punnitsemaan tarkasti; uusinko nyt ne silmälasit, jotka kovasti tarvitsen vai ostanko ruokaa jääkaappiin. Jännitän, että jos nyt laitan rahaa säästöön uusia talvikenkiä varten, pysyykö ne säästössä vai tuleeko tiukka paikka.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Köyhyyteen liittyy juuri tuo elämänmuutos ittelläkin, ennen käytiin joskus ulkona syömässä.  Oli kivaa pukeutua nätisti ja päästä pois kotoa.

Toisaalta sekin kuluttaa rahaa kun on kavereita.

Kumminkin varakkaat sukulaiset olivat heitä jotka kiinnostuivat vain jos oli rahaa.

136 vielä jatkaa:

Omaan elämääni pohjaten siis määritän köyhyyden sillein, että tuloja on liian vähän suhteessa menoihin ja kaikki ylimääräinen on karsittu ja rahaa käytetään harkiten. Meillä on etsitty halvin mahdollinen vuokra-asunto, jossa voidaan asua kunnon ja koon puolesta, koska asuntolainaa ei saada. Muita osamaksuja, eikä luottoja kerrytetä, vaan kaikki maksetaan kerralla, koska köyhällä ei ole niistä varaa maksaa korkoa. Ulkona syöminen silloin tällöin mäkkärin juustoateria. Menot on budjetoitu, puhelin- ja nettiliittymät sekä vakuutukset halvimmat mahdolliset ja niitä kilpailutetaan säännöllisesti. Elämää eletään nuukailen kaikin puolin ja silti on tiukkaa.

Toki omalla kohdalla painaa nuorena otettu luotot ja velat, mutta ihan oikeasti. Sitten kun nekin on maksettu pois, ei tilanne juurikaan kohene. Ehkä saan hieman enemmän rahaa säästöön ja ruokakaupassa on hieman joustovaraa, ei tarvitse niin tarkkaan budjetoida, että ruokaan saa mennä maks. 40 euroa ja sillä on saatava viikon ruoat. Ei minulla silti olisi ylimääräistä shoppailuun tai kahvitteluihin kahvilassa. Tosin koen eläväni kaikesta huolimatta melko hyvää elämää, enkä koe että mitään puuttuisi, olen kai jo niin tottunut tähän. Ainut mitä kaipaisin, olisi tietynlainen taloudellinen turva eli puskurirahasto sen varalle, että joku tai mahdollisesti kaikki menee perseelleen.

Vierailija kirjoitti:

Köyhyyden määrittelee aina ympäristö.

Köyhyys Helsingissä on erilaista kuin köyhyys Rautavaaralla.

Jollekulle se, että ei voi käydä päivittäin tai lähes päivittäin kahvilassa, voi olla tuskastuttava ja ahdistava kysymys, riippuen siitä, millaisessa ympäristössä hän elää. Jos hän elää vähintään kohtuullisesti toimeentulevan ystävä- ja tuttavapiirin sekä sukulaisten ympäröimänä, voi olla aivan hyvin näinkin.

Eri asia on sitten olla köyhä jollakin pienellä maalaispaikkakunnalla, jolla ei edes ole kahvilaa. Rivitaloyksiössä noin tuhannen asukkaan taajamassa asuva eläkeläinen Eila, 79 v, tai pitkäaikaistyötön Arska, 45 v, ei varmaan näe viikottaista lattekahvilassa käyntiä yhtä tärkeäksi.

Köyhyyttä auttaa kestämään - paradoksaalisesti - vetäytyminen muiden köyhien joukkoon. Hurstin Valinnan jonossa saa varmasti konkreettisen avun (ruokakassin) lisäksi myös henkistä apua: ymmärryksen siitä, ettei ole tässä tilanteessa yksin, vaan muiden yhtä kurjien perkuleiden ympäröimänä. Sama pätee johonkin pikkupaikkakuntaan, jossa oletusarvo usein on, että naapurissa asuu yhtä pienituloista väkeä.

Ei vaan ihminen määrittelee sen itse.

Olen virallisten köyhyysrajojen alapuolella, mutta tunnen olevani rikas, koska olen terve, minulla on ystäviä, raitista ilmaa ja vettä sekä riittävästi ruokaa ja ilmainen netti ja kirjat kirjastossa.

Aikuisena, eronneena, kyllä minua harmitti todella pitkään tippunut elintaso ja toisen ihmisen hylkääminen.

Sitten vaan piti hyväksyä asiat . Laskin yhteen tulot ja menot ja tajusin tulot eivät riitä. Erosta on jo monta vuotta, asiat sujuvat nyt helpommin.

Tuloja on esim olen joka 2 vko ystävälläni lapsenvahtina. Saan palkaksi 20 e ja kassillisen kirppistavaraa.

Kirppistavaroista osan myyn ja loput menevät kiintiöön. 2 krt vuodessa minulta haetaan 10 banaanilaatikollista tavaraa ja kirppisomistaja tilittää myynnistä puolet.

Ennen tästä tuli hyvinkin paljon rahaa. Tilitys tehdään toukokuussa ja marraskuussa, kun uusi satsi haetaan. Viimeksi sain rahaa n 150 e, edellisellä kerralla 80 euroa.

Kun lapset ovat isällään, asuu pojan huoneessa virolainen työmies. Tulee su/ma ja lähtee pe pois. Jos olen vkonlopun poissa ja tiedän ajoissa, joskus miehen tyttöystävä tulee viikonlopuksi. Tästä kiitokseksi saan yleensä ruokaa jääkaappiin. Nyt tein 2 työtä heinäkuun. Asuin työpaikallani. Lapset ovat aina heinäkuun ex.llä. Pariskunta asui luonani ja sain heiltä 1000 euroa.

Olen tehnyt paljon käsitöitä, tehnyt työkaverin kirjanpitoa jne, tuloja monesta eri lähteestä. Olen 2 viimeistä taloyhtiön korjausta maksettua kokonaan säästöillä.

Asia muuttuu muutaman vuoden päästä, kun asuntovelkaa loppuu. Kun on elänyt tiukalla kuurilla vuosikausia, miten sitä oppii käyttämään rahaa ?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen määrittää itse itselleen tärkeät asiat.

Jollekin se voi olla kahvilassa käynti, jollekin kampaajalla käyminen, jollekin metsäretki, jollekin mökillä käyminen, jollekin elokuvan katsominen tai lemmikin silittäminen.

Itse kävin opiskelijanakin kampaajalla ja kahvilassa. Baarissakin kävin. Polkupyörällä, ja join vain vettä (oli ilmaista).

Söin puuroa ja leivoin sämpylöitä silloin kun jauhoja sai halvalla. Yleensä sai.

Metsäretket ja mökkeily tuntuisivat lähinnä helvetiltä. Niistä olisi helppo sanoa, että ei sellaisia kukaan tarvitse, minäkin pärjään hyvin ilman vaikka olisi varaa sellaisiin. Ymmärrän kuitenkin, että jollekin se mökillä käyminen voi olla hyvinkin tärkeää.

Ei ole rikkaan asia määrittää mitä köyhä tarvitsee.

Eikä se kahvilassa käyminen maksa kuin muutaman euron. Miksi sitä ei hyväksytä köyhälle?

Miten niin ei hyväksytä? Olen itse köyhä. Jos haluan kahvilaan, säästän siihen hakemalla ruoka-avusta ruokaa niin, että pari euroa saan laittaa kahvilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Laajenna maailmankuvaasi. Eutanasiaa? Oikeasti?

Sul on kämppä. Sähköt, joku lämmitys systeemi, juokseva vesi, mahdollisuus peseytyä, varmasti TV. Sul on tietokone tai älypuhelin kun tänne kirjoittelet.

Ei tarvitse pelätä henkes edestä kun lähdet ulos. Sul on veronmaksajien kuten esim minun maksama ruoka. Juomavettä saat turvallisesti hanasta. Olet rikas.

Matkustakaa hieman ympäri maailmaa tai herskatti vieköön kun siihe ei ole rahaa käykää kirjastossa ilmaiseksi oppimassa millaista on oikea köyhyys ympäri maailmaa. Tai katsokaa ilmaiseksi dokumentteja netillä.

Juuri olin komennuksella Manilassa. Jengi, kymmenet jos ei sadat tuhannet, kirjaimellisesti asuvat kadulla pahvilaatikoisssa ja syövät jätteitä. Intiassa sama meininki. Kyllä, lapset myös.

Suomessa ei ole köyhiä. On vain turhaa itsekeskeisyyttä ja itsesääliä.

Ei vittu miten tyhmiä ihmiset on. Ihan tosissasi ajattelet kertoa ihmiselle joka ei näe elämäänsä elämisen arvoisena että pitäisi hänen matkustaa Manilaan kun sinäkin siellä kävit? Muuttaa pahvilaatikkoon kun siellä asuu muitakin?

Mitä jos näillä ihmisille mielummin yrittäisiin antaa mahdollisuus tuntea itsensä tärkeäksi esim sillä että pystyisi itse elämään ilman muiden tukea? Ei vtussa kun niiden pitää olla onnellisia omasta turhasta olemassa olostaan jonka kokevat pelkkänä taakkana ja sitten olla siitä vielä kiitollisia!

Yritä itse elää ilman mitään näköalaa tai tulevaisuutta. Lukeminen ei selvästi sinua auta oppimaan.

Kaikki on suhteellista. Suomen 'köyhyys' johtuu siitä että ei osata olla kiitollisia.

Ajatelkaa missä oloissa isovanhempamme elivät sotien keskellä että voivat luoda tämän upean yhteiskuntamme.

Ei tarvitse mennä Manilaan asti. Hyvin voi mennä Lontoon tai Pariisin ghettoja tutkailemaan. Tai Malmö.......

Olkaaa ihmiset kiitollisia. Ajatelkaa päivittäistä luksusta mitä saatte kokea tässä maassa verrattuna 99% maihin vaikka olisitte suomalaisittain 'köyhä'.

Isä oli muuten raksakundi ja äiti kassalla. Rahaa ei ollut ylimääräiseen kaffiteluun ja leffoihin ym. ja surullisia aikojakin oli mutta varsinsista köyhyyttä ei suomessa koeta (paitsi jos vanhemmilla on alkoholi / päihde ongelmia - sen myönnän.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen määrittää itse itselleen tärkeät asiat.

Jollekin se voi olla kahvilassa käynti, jollekin kampaajalla käyminen, jollekin metsäretki, jollekin mökillä käyminen, jollekin elokuvan katsominen tai lemmikin silittäminen.

Itse kävin opiskelijanakin kampaajalla ja kahvilassa. Baarissakin kävin. Polkupyörällä, ja join vain vettä (oli ilmaista).

Söin puuroa ja leivoin sämpylöitä silloin kun jauhoja sai halvalla. Yleensä sai.

Metsäretket ja mökkeily tuntuisivat lähinnä helvetiltä. Niistä olisi helppo sanoa, että ei sellaisia kukaan tarvitse, minäkin pärjään hyvin ilman vaikka olisi varaa sellaisiin. Ymmärrän kuitenkin, että jollekin se mökillä käyminen voi olla hyvinkin tärkeää.

Ei ole rikkaan asia määrittää mitä köyhä tarvitsee.

Eikä se kahvilassa käyminen maksa kuin muutaman euron. Miksi sitä ei hyväksytä köyhälle?

Kukin käyttää itse tienaamansa rahat ihan mihin haluaa. Kun verorahoja jaetaan, on toki määriteltävä, mihin niitä laitetaan. 

Olen tyytyväinen kun saan kahvin ja alkon tuotteet kotiin ja tarjoilen itse itselleni ne niin tulee halvemmaksi. Tarpeen vaatiessa aina pikku termarissa kahvia kassissa ja joku lihapiirakka eväänä eikä ne paljoa paina. Penkkejä löytyy joka paikasta. Tuttuni kauhisteli kun kahvi ja pulla maksoi 7 euroa. Johonkin muuhun sitten voin törsätä enemmän mutten kuppilahintoihin ja siihen että joku tarjoilee ne minulle. No onhan sillä työllistävä vaikutus jos istuu passattavana ja jos haluaa lompakon keventyvän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Laajenna maailmankuvaasi. Eutanasiaa? Oikeasti?

Sul on kämppä. Sähköt, joku lämmitys systeemi, juokseva vesi, mahdollisuus peseytyä, varmasti TV. Sul on tietokone tai älypuhelin kun tänne kirjoittelet.

Ei tarvitse pelätä henkes edestä kun lähdet ulos. Sul on veronmaksajien kuten esim minun maksama ruoka. Juomavettä saat turvallisesti hanasta. Olet rikas.

Matkustakaa hieman ympäri maailmaa tai herskatti vieköön kun siihe ei ole rahaa käykää kirjastossa ilmaiseksi oppimassa millaista on oikea köyhyys ympäri maailmaa. Tai katsokaa ilmaiseksi dokumentteja netillä.

Juuri olin komennuksella Manilassa. Jengi, kymmenet jos ei sadat tuhannet, kirjaimellisesti asuvat kadulla pahvilaatikoisssa ja syövät jätteitä. Intiassa sama meininki. Kyllä, lapset myös.

Suomessa ei ole köyhiä. On vain turhaa itsekeskeisyyttä ja itsesääliä.

Kuten aiemminkin on tässä ketjussa tuotu esiin, köyhyyttä on kahta eri lajia. On absoluuttista köyhyyttä, mikä on sitä ettei elämän perustarpeita ole mahdollista täyttää. Sekään ei oikeasti ole absoluuttista vaan muuttuu ajan mittaan, kaikkien meidän isoisovanhemmat olisivat nykymittapuulla absoluuttisesti köyhiä sillä 

Suhteellinen köyhyys on sitä, mikä syrjäyttää yhteiskunnasta ja tekee ihmisestä halveksitun. Joko halveksunta tai viha on avointa, kuten sinulla nyt. Tai sitten, jos köyhä on riittävän nöyrä, häntä vain säälitään. Mutta tasaveroisena ihmisenä, jolla on oikeus samanlaiseen arvokkuuteen kuin muilla, ei varmasti suhtauduta kuin toisten köyhien kesken. Tämä se on, mikä tuntuu raskaalta, kun ei pysty pitämään vanhoihin ystäviin enää yhteyttä. Mitä ikinä niillä onkin tapana tehdä, jäät ulkopuolelle, tai joudut pyytämään heitä tulemaan ulkopuolelle kanssasi ja tekemään itsestäsi erilaisen.

Tämä varmasti kuulostaa sinulle epäempaattisena ihmisenä tosi mitättömältä asialta joka pitäisi kenen tahansa vaan kestää, mutta nämä kokemukset kertyvät. Mulla ei ole enää yhtään ystävää. Vaatteisiin ja kuntosaliin menee suhteeton osa vähistä rahoistani, että pysyn jotenkuten terveenä ja voin kohdata edes tuntemattomat tasavertaista teeskennellen ja kulkea kadulla ilman häpeää. Toissapäivänä aloin itkeä kaupassa, kun tajusin, että olen päästänyt itseni luisumaan tilanteeseen, etten pääse edes sienimetsälle ellen yksin käy julkisten kulkureittien varsia läpi jalan ilman kunnon kenkiä kunnes löydän koluamattoman paikan.

Itse olen myös tavallaan siinä tilanteessa että olen menettämässä ihmiset elämästäni oikeastaan tämän tilanteenkin takia. On vaikeaa puhua ihmisille paljastamatta kuinka vaikeaa kaikki välillä on tai puhumattakaan sukulaisista tai muista sellaisista ihmisistä, jotka tuntevat minut paremmin. Häpeän elämääni aika paljon ja tavallaan en ajattele, että sellainen joka elää todella hyvää elämää välttämättä ymmärtäisi tilannettani. Sitä aina piilottelee asiaa ja suoraan ei voi sanoa jos joku kysyy mitä kuuluu. Samaten oikeasti vaikeaa kertoa mitä on tehnyt ja miten kesäloma on mennyt yms, kun ei oikeastaan ole paljon tehnyt mitään mainitsemisen arvoista. Tässä tietenkin riippuu paljon siitä kenen kanssa juttelee, mutta tietyille ihmisille ei voi koskaan paljastaa totuuttaa ja pelkää oikeastaan, että kaikki paljastuu. Minuun on myös monet "ystävät" katkaisseet välit, kun jouduin huonoon tilanteeseen. En todellakaan heille valittanut tai muutenkaan heitä rasittanut asialla, mutta olin sitten varmaan jotenkin "arvoton ihminen", jota ei ollut enää mukava tavata ja pitää elämässään. En ollut enää kiinnosta ja sellainen jota on kiva tuntea vaan huonossa tilanteessa oleva köyhä tylsä ihminen, jolla ei ole varaa tehdä paljon mitään ja joka ei kerro missä hienoissa paikoissa on matkustellut tai mitä vaatteita on ostanut. Toisaalta joskus tapaa sellaisia ihmisiä joilla nämä asiat ja ylipäänsä toisen varallisuus ei ole suuri asia ja voi  ihan vitsaillakin siitä, että taas on ruoka lopussa ja ei ole johonkin asiaan varaa. Kuten juuri tuli kengistä mieleen, että sanoin joskus eräälle ihmiselle, että jos näkee sovivat kengät kirppiksellä niin ostaa minulle ja minä maksan sitten takaisin, että saan edes jotkut talvikengät. Ei näin voi kaikille sanoa ja itse en myöskään kestä mitään sääliä ja toisaalta vihastun helposti, kun jotkut eivät ymmärrä mitään ja ollaan aina sitä mieltä, että köyhyys oma vika ja ei myönnetä, että jokainen voi olla joskus huonossa tilanteessa.

Itse silti oikeasti häpeän elämääni jo muutenkin ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat sellaisia mistä on mielelläni puhu. Ei se ole mikään kunnia olla syrjäytynyt työtön nuori ja ei pääse opiskelemaan ja jonka elämä monesti hyvin vaikeaa ja rahaa vähän. En silti halua valittaa ja monille rahat todellakin varmasti vielä enemmän vähisssä ja kurjempi elämä. Ei tämäkään silti oikeasti ole aina niin  mukavaa ja minullakin oli vähän erilainen kuva elämästäni, mutta kaikki ei aina mene nini kuin toivoisi. Itse tietenkin on vastuussa siitä ja en sitä kiellä, mutta money asiat vaikuttavat. Joistakin olen varmaan huono ja surkea ihminen ja en vaadi niitä ihmisiä ymmärtämään. Haluan vaan itse aina olla mieluummin se joka tukee kuin lyttää toisen. Sillä varmasti saavutetaan jotain parempaa.