”Haluaisin edes kerran kuussa kahvilaan...” Miten köyhyys määritellään?

Anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Itse olen elänyt juurikin sellaista elämää, eikä minulta puuttunut mielestäni mitään. Koin sen hyvinkin ihmisarvoiseksi.

Emme koskaan käyneet ulkona syömässä, kahvilasta puhumattakaan. Elokuviin pääsin kyllä joskus, mutta arkiset päivänäytökset ovat halvempia.

Kuntosali maksaa esim. Espoossa 45e/6kk. Laitat 10 euroa sivuun kerran kuussa, niin 3-4 kuukauden päästä voit lähteä salille.

En halua dissata rahapulaa, mutta tunnut lähestyvän asiaa hieman väärästä päästä. Lisäksi, jos ostat punalapputuotteita, luulen, että menet kauppaan mitenkään kovin paljon asiaa miettimättä. Jos näin on, kaupassa käyntitottumuksia parantamalla saat aika paljon säästöön.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin tällä hetkellä pienituloinen, mutta täytyy sanoa että ärsyttää nämä "köyhien" avautumiset. Naristaan ettei mukamas ole varaa esim ruokaan, mutta juttua lukiessa kuitenkin paljastuu että näillä tyypeillä on sekä koira että auto.

Itse en tässä elämäntilanteessa uskalla edes haaveilla moisista, mutta toisaalta ruuasta ei ole tarvinut tinkiä ja kahvilassakin voisin silloin tällöin piipahtaa, tosin käytän sen rahan mieluummin johonkin muuhun.

Pienituloinen ei voi kuluttaa samalla tavalla kuin keskituloinen tai hyvätuloinen, mikä siinä on monille niin hankala ymmärtää?

Ja minua taas ärsyttää se, että köyhät kilpailevat keskenään siitä kuka saa kunnian olla se köyhin ja valittaa eli tavallaan kääntyvät toisiaan vastaan. On minullakin auto ( maksoi 800 euroa) ja koira ( on jo vanha ja otettu silloin kun asiat paremmin) mutta olen silti köyhä. Myös se on väärin jos jonkun pitää aina ajatella, että jollakin asiat kurjemmin. Ei minun säälini pelasta ketään slummien ihmistä ja kyllä kaikilla on oikeus joskus sanoa, että elämä ei ole hyvää ja olla tyytymätön. Ei aina tarvi nöyrtyä ja olla hiljaa. Myös ymmärrys ja se, että osaa ajatella asioita muiden kannalta on hyvä asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vertaamme suomalaisten köyhyyttä intialaiseen köyhyyteen, niihin kaatopaikoilla eläviin ja sanotaan että suomalainen köyhä on globaalisti ajatellen rikas, voisimme samalla periaatteella, hieman katsantokantaa laajentamalla saada sen intialaisen köyhänkin näyttämään hyväosaiselta.

Laajennetaan maapallon köyhyyden ongelman käsitettä koko linnunrataa koskevaksi ja huomamme että tämänhetkisen tiedon perusteella se intialainen, kaatopaikalla elävä yksilä on suorastaan rikas, sillä ei ole yhtäkään todistetta että millään muulla linnunradalla ole yhtään sen köyhempää oliota.

On järjenköyhyyttä verrata kotimaista köyhyyttä kansainväliseen köyhyyteen ja sanoa, syökää heinää ja olkaa onnellisia, sillä jossain päin maailmaa köyhillä on vain mutaa syötävänä.

Heinä on terveellisempääkin kuin muta.

Verratkaamme suomalaisten köyhien työttömien elämää suomalaisten pienipalkkaisten elämään. Jos elintasosi on sama töitä tekemättä on järjestelmässä jotain vikaa.

Jo vain, olet asian ytimessä.

Jos suomalainen sosiaaliturva on niin pieni, että EU:n tasolla rahamäärää on arvosteltu, kuinka hemmetissä työnteosta saatavat palkat on saatu laskettua yhtä alas.

Suomalaisen sosiaaliturvan osalta laskuista tuossa vertailussa puuttuivat eläkkeet, jotka Suomessa ovat jättipotti koko muun sosiaaliturvan kustannuksissa ja muualla Euroopassa lasketaan osaksi sosiaaliturvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydessä on pahinta se, että se sulkee niin monia ovia.

Ne, joilla olisi varaa, mutta eivät käy kahviloissa, konserteissa, kampaamoissa, mitä tahansa heillä kuitenkin ovi avoinna mennä niihin.

Enkä lainkaan usko, että on olemassa ihmisiä, joilla ei ole MITÄÄN tarvetta mihinkään muuhun kuin työssäkäymiseen, riittävään ruokaan ja uneen. Eikä se ole edes tarkoituskaan.

Jos se ei ole kahvila se on ehkä urheilu, metsästys, keräilyharrastus tms. johon menee rahaa.

Ajatellaan vankilaa. Siellähän ihminen saa kaiken tarvitsemansa, ei hänellä siellä ole mitään hätää. Jopa ei tarvitse huolehtia laskuista eikä ruuanlaitosta, kaikki tulee valmiina.

Ainut on se, että ovesta ulos ei pääse vapaasti kulkemaan ja siellä on vartijat valvomassa mitä teet.

Kuka sanoo, että ei ymmärrä miksi se vankila nyt on niin kurja paikka, eihän ihminen tarvitse kuin perusasiat, en minäkään kaipaa mitään vapautta mennä vapaasti ulos ja sisään. Voisin ihan hyvin vankilassa.

Niin, ihminen voi vapaaehtoisesti olla kotonaan vaikka viikon menemättä ulos eikä se tressaa.

Mutta kun se kotiovi on lukittuna ja vartioituna ettei voi ja ihminen sen tietää ettei pääsekään, niin varmaan alkaa ahdistaa ja kaivata juuri sitä asiaa mitä ei voi tehdä.

Se on juuri se, ettei voi itse valita, ei voi hallita omaa elämäänsä vaan sitä hallinnoi joku muu.

Köyhyys on juuri se "vanginvartija" ja lukittu ovi joka hallinnoi ihmisen elämää.

Ajatelkaa itse, jos teillä omassa elämässänne suurin osa normaaliasioista olisivatkin niiden lukittujen ovien takana.

Turha tätä on selittää, ne jotka tajuavat niin tajuavat ja ne jotka ei tajua tai ei halua tajuta eivät tajua.

Kunhan kirjoitin.

Olen 8v. taistellut jo yksin tässä vankilassa. Mun voimat on loppu eikä ulospääsyä ole. Juuri se musertaa, kun tietää ettei ulospääsyä ole. Se on se mikä hiljalleen tap paa. Olen käynyt hirveitä asioita elämässäni läpi. Luulen, että jos joku niin minä pystyn elämään siten, että ajattelen tilan olosuhteena. Se onnistuu jopa aika kauan. Kuitenkin jossain vaiheessa totuus lävähtää silmille, etkä voi enää paeta. Jossain kohtaa ihminen romahtaa ja mukaan saattaa tulla esim. päihteet. Kun et kestä sitä elämääsi. Masennut ja sairastut ehkä fyysisesti. Onneksi itse en ole päihteisiin ollut koskaan taipuvainen, mutta syön suruun, suklaata, karkkia, vähän niin kuin Linda Lampenius joka omien sanojensa mukaan alkoi ahmia kun kontrolli katosi elämästä . En ole lihava köyhä. Olen hyvännäköinen köyhä nainen. Kukaan ei uskoisi mua ulospäin köyhäksi.

Elämä on täysin pysähtynyt, kaikki valuu ohi. Ei voi suunnitella, tai voi, mutta putoat joka kerta. Siinä joku kahvila ei paina siis yhtään mitään, voin mennä kahvilaan kyllä jos haluan, en ymmärrä tämäntyyppistä pintavalitusta, siinä ikäänkuin häpäistään köyhän todelliset ongelmat ja niiden syvyys ja laajuus. Mua ei omasta puolesta enää edes haittaa, että elämäni on ohi, mutta tyttäreni lapsuuden monet menetykset on musertanut pikkuhiljaa.

On mulla silti myös vähän sukanvarressa mikä tuo edes vähän turvallisuuden tunnetta, (sitä en kerro miten onnistuin siinä). En kestäisi enää, että ei ole edes ruokarahaa, vuosia elettiin täysin kädestä suuhun.

Usein on näinkin, aallonpohjasta voi vain nousta.

Elämää on aina, käsitykset onnellisuudesta vain muuttuvat.

Murehdin myös melko paljon perheasioita, en jaksa enää ajatella heitä.

Toivottavasti elämäsi kääntyy parempaan päin.

Köyhälläkin on oikeus unelmoida siitä, että olisi rahaa vaikka muutaman kerran vuodessa muille normaaleihin asioihin. Vaikka kahvilakäyntiin. Tottakai voit kotona keittää kahveet ja pullat, mutta kysymys ei ole siitä. 

Saa myös haaveilla jostain ihan tyhmästä tai turhasta muille mahdollisesta asiasta ilman että joku richspleinaaja tulee selittämään miten senkin asian saisi itse tekemällä/laulamalla/puuhastelemalla. Haaveilen matkasta, mene kuule kävelemään tai katso telkkaria hehkulampun alla niin kaukokaipuu laantuu. 

Mitä se oikeastaan sinulle kuuluu mistä muut haaveilevat? Onko sinulla sitten hienommat ja paremmat haaveet? Anna tulla, kritisoidaan niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ikinä varaa syödä ulkona, käydä kahvilla, elokuvissa, kuntosalilla tai ylinpäätään ihmisten ilmoilla niin onko se enää ihmisarvoista elämää?

T: eräs työtön jolla ei ole varaa kuin istua yksin kotona ja kävellä lähikauppaan punalappujen perässä. Eutanasiaa pyytäisin jos se olisi mahdollista.

Laajenna maailmankuvaasi. Eutanasiaa? Oikeasti?

Sul on kämppä. Sähköt, joku lämmitys systeemi, juokseva vesi, mahdollisuus peseytyä, varmasti TV. Sul on tietokone tai älypuhelin kun tänne kirjoittelet.

Ei tarvitse pelätä henkes edestä kun lähdet ulos. Sul on veronmaksajien kuten esim minun maksama ruoka. Juomavettä saat turvallisesti hanasta. Olet rikas.

Matkustakaa hieman ympäri maailmaa tai herskatti vieköön kun siihe ei ole rahaa käykää kirjastossa ilmaiseksi oppimassa millaista on oikea köyhyys ympäri maailmaa. Tai katsokaa ilmaiseksi dokumentteja netillä.

Juuri olin komennuksella Manilassa. Jengi, kymmenet jos ei sadat tuhannet, kirjaimellisesti asuvat kadulla pahvilaatikoisssa ja syövät jätteitä. Intiassa sama meininki. Kyllä, lapset myös.

Suomessa ei ole köyhiä. On vain turhaa itsekeskeisyyttä ja itsesääliä.

Ei vittu miten tyhmiä ihmiset on. Ihan tosissasi ajattelet kertoa ihmiselle joka ei näe elämäänsä elämisen arvoisena että pitäisi hänen matkustaa Manilaan kun sinäkin siellä kävit? Muuttaa pahvilaatikkoon kun siellä asuu muitakin?

Mitä jos näillä ihmisille mielummin yrittäisiin antaa mahdollisuus tuntea itsensä tärkeäksi esim sillä että pystyisi itse elämään ilman muiden tukea? Ei vtussa kun niiden pitää olla onnellisia omasta turhasta olemassa olostaan jonka kokevat pelkkänä taakkana ja sitten olla siitä vielä kiitollisia!

Yritä itse elää ilman mitään näköalaa tai tulevaisuutta. Lukeminen ei selvästi sinua auta oppimaan.

Kaikki on suhteellista. Suomen 'köyhyys' johtuu siitä että ei osata olla kiitollisia.

Ajatelkaa missä oloissa isovanhempamme elivät sotien keskellä että voivat luoda tämän upean yhteiskuntamme.

Ei tarvitse mennä Manilaan asti. Hyvin voi mennä Lontoon tai Pariisin ghettoja tutkailemaan. Tai Malmö.......

Olkaaa ihmiset kiitollisia. Ajatelkaa päivittäistä luksusta mitä saatte kokea tässä maassa verrattuna 99% maihin vaikka olisitte suomalaisittain 'köyhä'.

Isä oli muuten raksakundi ja äiti kassalla. Rahaa ei ollut ylimääräiseen kaffiteluun ja leffoihin ym. ja surullisia aikojakin oli mutta varsinsista köyhyyttä ei suomessa koeta (paitsi jos vanhemmilla on alkoholi / päihde ongelmia - sen myönnän.

Kun tässä on moneen, moneen kertaan väännetty rautalangasta, että köyhyydessä vahingoittavaa on nimenomaan se, että jää syrjään ympäröivästä yhteiskunnasta, niin olisi tavallaan hienoa jos se menisi perillekin sen verran ettei tulisi enää enempää viestejä "kiitollisuudesta" ja siitä miten pitää olla nöyrä köyhä ja hyväksyä huonommuutensa. Tai siitä, miten pitäisi ajatella köyhempänä aikana eläneitä isovanhempia, joilla oli kuitenkin joko ihan saman verran kuin vertaisillaan tai sitten kärsivät ihan samasta asiasta kuin mistä tässä ketjussa puhutaan ja olisivat ymmärtäneet asian täydellisesti. Tai köyhemmässä maassa eläviä, joihin pätee täsmälleen sama kuin isovanhempiin.

Mitä se on jos ei varsinaista köyhyyttä, kun rahasta on jatkuvasti niin kova stressi että se näkyy heti erittäin positiivisesti terveydessä jos sattuukin saamaan toimeentulotukipäätöksen peräti kolmeksi kuukaudeksi kerralla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydessä on pahinta se, että se sulkee niin monia ovia.

Ne, joilla olisi varaa, mutta eivät käy kahviloissa, konserteissa, kampaamoissa, mitä tahansa heillä kuitenkin ovi avoinna mennä niihin.

Enkä lainkaan usko, että on olemassa ihmisiä, joilla ei ole MITÄÄN tarvetta mihinkään muuhun kuin työssäkäymiseen, riittävään ruokaan ja uneen. Eikä se ole edes tarkoituskaan.

Jos se ei ole kahvila se on ehkä urheilu, metsästys, keräilyharrastus tms. johon menee rahaa.

Ajatellaan vankilaa. Siellähän ihminen saa kaiken tarvitsemansa, ei hänellä siellä ole mitään hätää. Jopa ei tarvitse huolehtia laskuista eikä ruuanlaitosta, kaikki tulee valmiina.

Ainut on se, että ovesta ulos ei pääse vapaasti kulkemaan ja siellä on vartijat valvomassa mitä teet.

Kuka sanoo, että ei ymmärrä miksi se vankila nyt on niin kurja paikka, eihän ihminen tarvitse kuin perusasiat, en minäkään kaipaa mitään vapautta mennä vapaasti ulos ja sisään. Voisin ihan hyvin vankilassa.

Niin, ihminen voi vapaaehtoisesti olla kotonaan vaikka viikon menemättä ulos eikä se tressaa.

Mutta kun se kotiovi on lukittuna ja vartioituna ettei voi ja ihminen sen tietää ettei pääsekään, niin varmaan alkaa ahdistaa ja kaivata juuri sitä asiaa mitä ei voi tehdä.

Se on juuri se, ettei voi itse valita, ei voi hallita omaa elämäänsä vaan sitä hallinnoi joku muu.

Köyhyys on juuri se "vanginvartija" ja lukittu ovi joka hallinnoi ihmisen elämää.

Ajatelkaa itse, jos teillä omassa elämässänne suurin osa normaaliasioista olisivatkin niiden lukittujen ovien takana.

Turha tätä on selittää, ne jotka tajuavat niin tajuavat ja ne jotka ei tajua tai ei halua tajuta eivät tajua.

Kunhan kirjoitin.

Olen 8v. taistellut jo yksin tässä vankilassa. Mun voimat on loppu eikä ulospääsyä ole. Juuri se musertaa, kun tietää ettei ulospääsyä ole. Se on se mikä hiljalleen tap paa. Olen käynyt hirveitä asioita elämässäni läpi. Luulen, että jos joku niin minä pystyn elämään siten, että ajattelen tilan olosuhteena. Se onnistuu jopa aika kauan. Kuitenkin jossain vaiheessa totuus lävähtää silmille, etkä voi enää paeta. Jossain kohtaa ihminen romahtaa ja mukaan saattaa tulla esim. päihteet. Kun et kestä sitä elämääsi. Masennut ja sairastut ehkä fyysisesti. Onneksi itse en ole päihteisiin ollut koskaan taipuvainen, mutta syön suruun, suklaata, karkkia, vähän niin kuin Linda Lampenius joka omien sanojensa mukaan alkoi ahmia kun kontrolli katosi elämästä . En ole lihava köyhä. Olen hyvännäköinen köyhä nainen. Kukaan ei uskoisi mua ulospäin köyhäksi.

Elämä on täysin pysähtynyt, kaikki valuu ohi. Ei voi suunnitella, tai voi, mutta putoat joka kerta. Siinä joku kahvila ei paina siis yhtään mitään, voin mennä kahvilaan kyllä jos haluan, en ymmärrä tämäntyyppistä pintavalitusta, siinä ikäänkuin häpäistään köyhän todelliset ongelmat ja niiden syvyys ja laajuus. Mua ei omasta puolesta enää edes haittaa, että elämäni on ohi, mutta tyttäreni lapsuuden monet menetykset on musertanut pikkuhiljaa.

On mulla silti myös vähän sukanvarressa mikä tuo edes vähän turvallisuuden tunnetta, (sitä en kerro miten onnistuin siinä). En kestäisi enää, että ei ole edes ruokarahaa, vuosia elettiin täysin kädestä suuhun.

Usein on näinkin, aallonpohjasta voi vain nousta.

Elämää on aina, käsitykset onnellisuudesta vain muuttuvat.

Murehdin myös melko paljon perheasioita, en jaksa enää ajatella heitä.

Toivottavasti elämäsi kääntyy parempaan päin.

Tiedoksi sinulle, että ihmiselämässä ei ole sellaista aallonpohjaa, josta ei pääsisi alaspäin pinnan alle. Kuolemaakaan ei lasketa, koska se olisi oikeasti monille parannus tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin tällä hetkellä pienituloinen, mutta täytyy sanoa että ärsyttää nämä "köyhien" avautumiset. Naristaan ettei mukamas ole varaa esim ruokaan, mutta juttua lukiessa kuitenkin paljastuu että näillä tyypeillä on sekä koira että auto.

Itse en tässä elämäntilanteessa uskalla edes haaveilla moisista, mutta toisaalta ruuasta ei ole tarvinut tinkiä ja kahvilassakin voisin silloin tällöin piipahtaa, tosin käytän sen rahan mieluummin johonkin muuhun.

Pienituloinen ei voi kuluttaa samalla tavalla kuin keskituloinen tai hyvätuloinen, mikä siinä on monille niin hankala ymmärtää?

Ja minua taas ärsyttää se, että köyhät kilpailevat keskenään siitä kuka saa kunnian olla se köyhin ja valittaa eli tavallaan kääntyvät toisiaan vastaan. On minullakin auto ( maksoi 800 euroa) ja koira ( on jo vanha ja otettu silloin kun asiat paremmin) mutta olen silti köyhä. Myös se on väärin jos jonkun pitää aina ajatella, että jollakin asiat kurjemmin. Ei minun säälini pelasta ketään slummien ihmistä ja kyllä kaikilla on oikeus joskus sanoa, että elämä ei ole hyvää ja olla tyytymätön. Ei aina tarvi nöyrtyä ja olla hiljaa. Myös ymmärrys ja se, että osaa ajatella asioita muiden kannalta on hyvä asia.

Huoh. Minun puolesta jokainen saa hommata niin monta hurttaa kuin lystää ja ostaa pelit ja vehkeet, mutta edelleenkään ei ole yhteiskunnan tehtävä maksaa niitä asioita. Yhteiskunta tarjoaa perustoimeentulon silloin kun sitä ei itse kykene hankkimaan. Nykyään touhu on mennyt ihan mahdottomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin tällä hetkellä pienituloinen, mutta täytyy sanoa että ärsyttää nämä "köyhien" avautumiset. Naristaan ettei mukamas ole varaa esim ruokaan, mutta juttua lukiessa kuitenkin paljastuu että näillä tyypeillä on sekä koira että auto.

Itse en tässä elämäntilanteessa uskalla edes haaveilla moisista, mutta toisaalta ruuasta ei ole tarvinut tinkiä ja kahvilassakin voisin silloin tällöin piipahtaa, tosin käytän sen rahan mieluummin johonkin muuhun.

Pienituloinen ei voi kuluttaa samalla tavalla kuin keskituloinen tai hyvätuloinen, mikä siinä on monille niin hankala ymmärtää?

Minua taas ärsyttävät pienituloiset, jotka hyökkäävät toisten pienituloisten kimppuun.

Jonkinlainen auto voi olla esim. maaseudulla välttämätön. Lisäksi jos koira on hankittu parempina päivinä, voi siitä luopuminen olla kyllä ylitsepääsemätöntä, varsinkin jos koira on vaikka ainoa "sosiaalinen kontakti". Ei asiat ole niin mustavalkoisia.

Pointti on, että nuo on omia valintoja. Ei ole yhteiskunnan tehtävä maksaa ihmisten lemmikkejä ja autoja.

Auto ei kyllä siinä mielessä ole oma valinta, että jo töissä käydäkseen pitää maaseudulla olla auto käytettävissä ja aina ei kaupungeissakaan pääse kulkemaan. Eli monille se on pakko olla, eikä se ole  mikään valinta. Itsekin pidän vanhaa autoa ihan sen vuoksi etten muuten pärjää. En minä huvikseni sitä korjauta ja rahaa siihen pistä vaan välttämätön asia. Ja ei se vaan sovi, että kaikki muuttavat sinne kaupunkiin. Parempi minun täällä maalla on asua pärjään paremmin kuin kaupungissa, jossa olisin vaikeuksissa vuokran kanssa. Tietenkin kaikesta saa jo täällä oman valinnan, vaikka todellisuudessa ihmisen mahdollisuudet päättää asiostaan ovat rajalliset ja jos on perheellinen niin muidenkin ihmisten elämä vaikuttaa ja teet päätöksiä myös heidän elämäänsä liittyen. Aina ei ole vapaa tekemään mitä haluaa ja päätös pitää tehdä myös muiden kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin tällä hetkellä pienituloinen, mutta täytyy sanoa että ärsyttää nämä "köyhien" avautumiset. Naristaan ettei mukamas ole varaa esim ruokaan, mutta juttua lukiessa kuitenkin paljastuu että näillä tyypeillä on sekä koira että auto.

Itse en tässä elämäntilanteessa uskalla edes haaveilla moisista, mutta toisaalta ruuasta ei ole tarvinut tinkiä ja kahvilassakin voisin silloin tällöin piipahtaa, tosin käytän sen rahan mieluummin johonkin muuhun.

Pienituloinen ei voi kuluttaa samalla tavalla kuin keskituloinen tai hyvätuloinen, mikä siinä on monille niin hankala ymmärtää?

Minua taas ärsyttävät pienituloiset, jotka hyökkäävät toisten pienituloisten kimppuun.

Jonkinlainen auto voi olla esim. maaseudulla välttämätön. Lisäksi jos koira on hankittu parempina päivinä, voi siitä luopuminen olla kyllä ylitsepääsemätöntä, varsinkin jos koira on vaikka ainoa "sosiaalinen kontakti". Ei asiat ole niin mustavalkoisia.

Pointti on, että nuo on omia valintoja. Ei ole yhteiskunnan tehtävä maksaa ihmisten lemmikkejä ja autoja.

Ei ole, mutta tuollainen suora tuomitseminen kertoo sinusta aika paljon. Yhteiskunta kuitenkin joutuu jollain tapaa kustantamaan seurauksia. Taksikuljetuksia sairaille, yksinäisen mielenterveysongelmien hoito jne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Nykymenolla systeemi tulee ennen pitkään romahtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydessä on pahinta se, että se sulkee niin monia ovia.

Ne, joilla olisi varaa, mutta eivät käy kahviloissa, konserteissa, kampaamoissa, mitä tahansa heillä kuitenkin ovi avoinna mennä niihin.

Enkä lainkaan usko, että on olemassa ihmisiä, joilla ei ole MITÄÄN tarvetta mihinkään muuhun kuin työssäkäymiseen, riittävään ruokaan ja uneen. Eikä se ole edes tarkoituskaan.

Jos se ei ole kahvila se on ehkä urheilu, metsästys, keräilyharrastus tms. johon menee rahaa.

Ajatellaan vankilaa. Siellähän ihminen saa kaiken tarvitsemansa, ei hänellä siellä ole mitään hätää. Jopa ei tarvitse huolehtia laskuista eikä ruuanlaitosta, kaikki tulee valmiina.

Ainut on se, että ovesta ulos ei pääse vapaasti kulkemaan ja siellä on vartijat valvomassa mitä teet.

Kuka sanoo, että ei ymmärrä miksi se vankila nyt on niin kurja paikka, eihän ihminen tarvitse kuin perusasiat, en minäkään kaipaa mitään vapautta mennä vapaasti ulos ja sisään. Voisin ihan hyvin vankilassa.

Niin, ihminen voi vapaaehtoisesti olla kotonaan vaikka viikon menemättä ulos eikä se tressaa.

Mutta kun se kotiovi on lukittuna ja vartioituna ettei voi ja ihminen sen tietää ettei pääsekään, niin varmaan alkaa ahdistaa ja kaivata juuri sitä asiaa mitä ei voi tehdä.

Se on juuri se, ettei voi itse valita, ei voi hallita omaa elämäänsä vaan sitä hallinnoi joku muu.

Köyhyys on juuri se "vanginvartija" ja lukittu ovi joka hallinnoi ihmisen elämää.

Ajatelkaa itse, jos teillä omassa elämässänne suurin osa normaaliasioista olisivatkin niiden lukittujen ovien takana.

Turha tätä on selittää, ne jotka tajuavat niin tajuavat ja ne jotka ei tajua tai ei halua tajuta eivät tajua.

Kunhan kirjoitin.

Olen 8v. taistellut jo yksin tässä vankilassa. Mun voimat on loppu eikä ulospääsyä ole. Juuri se musertaa, kun tietää ettei ulospääsyä ole. Se on se mikä hiljalleen tap paa. Olen käynyt hirveitä asioita elämässäni läpi. Luulen, että jos joku niin minä pystyn elämään siten, että ajattelen tilan olosuhteena. Se onnistuu jopa aika kauan. Kuitenkin jossain vaiheessa totuus lävähtää silmille, etkä voi enää paeta. Jossain kohtaa ihminen romahtaa ja mukaan saattaa tulla esim. päihteet. Kun et kestä sitä elämääsi. Masennut ja sairastut ehkä fyysisesti. Onneksi itse en ole päihteisiin ollut koskaan taipuvainen, mutta syön suruun, suklaata, karkkia, vähän niin kuin Linda Lampenius joka omien sanojensa mukaan alkoi ahmia kun kontrolli katosi elämästä . En ole lihava köyhä. Olen hyvännäköinen köyhä nainen. Kukaan ei uskoisi mua ulospäin köyhäksi.

Elämä on täysin pysähtynyt, kaikki valuu ohi. Ei voi suunnitella, tai voi, mutta putoat joka kerta. Siinä joku kahvila ei paina siis yhtään mitään, voin mennä kahvilaan kyllä jos haluan, en ymmärrä tämäntyyppistä pintavalitusta, siinä ikäänkuin häpäistään köyhän todelliset ongelmat ja niiden syvyys ja laajuus. Mua ei omasta puolesta enää edes haittaa, että elämäni on ohi, mutta tyttäreni lapsuuden monet menetykset on musertanut pikkuhiljaa.

On mulla silti myös vähän sukanvarressa mikä tuo edes vähän turvallisuuden tunnetta, (sitä en kerro miten onnistuin siinä). En kestäisi enää, että ei ole edes ruokarahaa, vuosia elettiin täysin kädestä suuhun.

Usein on näinkin, aallonpohjasta voi vain nousta.

Elämää on aina, käsitykset onnellisuudesta vain muuttuvat.

Murehdin myös melko paljon perheasioita, en jaksa enää ajatella heitä.

Toivottavasti elämäsi kääntyy parempaan päin.

Tiedoksi sinulle, että ihmiselämässä ei ole sellaista aallonpohjaa, josta ei pääsisi alaspäin pinnan alle. Kuolemaakaan ei lasketa, koska se olisi oikeasti monille parannus tilanteeseen.

Anteeksi positiivisuus jos koit sen väkisin väännetyksi.  Löysit sentään jotain myönteistäkin, nuorena on mahiksia joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin tällä hetkellä pienituloinen, mutta täytyy sanoa että ärsyttää nämä "köyhien" avautumiset. Naristaan ettei mukamas ole varaa esim ruokaan, mutta juttua lukiessa kuitenkin paljastuu että näillä tyypeillä on sekä koira että auto.

Itse en tässä elämäntilanteessa uskalla edes haaveilla moisista, mutta toisaalta ruuasta ei ole tarvinut tinkiä ja kahvilassakin voisin silloin tällöin piipahtaa, tosin käytän sen rahan mieluummin johonkin muuhun.

Pienituloinen ei voi kuluttaa samalla tavalla kuin keskituloinen tai hyvätuloinen, mikä siinä on monille niin hankala ymmärtää?

Ja minua taas ärsyttää se, että köyhät kilpailevat keskenään siitä kuka saa kunnian olla se köyhin ja valittaa eli tavallaan kääntyvät toisiaan vastaan. On minullakin auto ( maksoi 800 euroa) ja koira ( on jo vanha ja otettu silloin kun asiat paremmin) mutta olen silti köyhä. Myös se on väärin jos jonkun pitää aina ajatella, että jollakin asiat kurjemmin. Ei minun säälini pelasta ketään slummien ihmistä ja kyllä kaikilla on oikeus joskus sanoa, että elämä ei ole hyvää ja olla tyytymätön. Ei aina tarvi nöyrtyä ja olla hiljaa. Myös ymmärrys ja se, että osaa ajatella asioita muiden kannalta on hyvä asia.

Huoh. Minun puolesta jokainen saa hommata niin monta hurttaa kuin lystää ja ostaa pelit ja vehkeet, mutta edelleenkään ei ole yhteiskunnan tehtävä maksaa niitä asioita. Yhteiskunta tarjoaa perustoimeentulon silloin kun sitä ei itse kykene hankkimaan. Nykyään touhu on mennyt ihan mahdottomaksi.

Hah. Oletko kateellinen minulle luksusautostani ja vanhasta koirasta koirastani? Ovat varmaan todella luksusta ja elämäni on liiankin hienoa. Onhan tämä niin mahdotonta elämää, että pitäisi tyytyä paljon vähempään. Miten kehtaankin valittaa :) Nyt poistun, kun oikeasti ärsyttää.

Kyllä muakin on ottanu päähän, kun kaverit käy etelässä yms opintotuilla/lainalla. Pystyvät siihen koska asuvat kotona. Itse taas valitsin asua omillani jo 17 vuotiaana joten vuokrien ja laskujen ja ruuan jälkee ei pahemmin rahaa jäänyt mihinkään reissuihin. Tuntuihan se pahalta, mutta itse tein valintani ainakin tässä asiassa. 

Kahvilaan haluaville köyhille tiedoksi, että ei näin keskituloisenakaan ole varaa kahvitella, laitan ne rahat mieluummin muuhun

Kyllä ne on isotuloiset ketkä käy, jos käy hekään. Eli sit vaan opiskelemaan ja töihin, että pääsee sinne kahvilaan asiakkaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydessä on pahinta se, että se sulkee niin monia ovia.

Ne, joilla olisi varaa, mutta eivät käy kahviloissa, konserteissa, kampaamoissa, mitä tahansa heillä kuitenkin ovi avoinna mennä niihin.

Enkä lainkaan usko, että on olemassa ihmisiä, joilla ei ole MITÄÄN tarvetta mihinkään muuhun kuin työssäkäymiseen, riittävään ruokaan ja uneen. Eikä se ole edes tarkoituskaan.

Jos se ei ole kahvila se on ehkä urheilu, metsästys, keräilyharrastus tms. johon menee rahaa.

Ajatellaan vankilaa. Siellähän ihminen saa kaiken tarvitsemansa, ei hänellä siellä ole mitään hätää. Jopa ei tarvitse huolehtia laskuista eikä ruuanlaitosta, kaikki tulee valmiina.

Ainut on se, että ovesta ulos ei pääse vapaasti kulkemaan ja siellä on vartijat valvomassa mitä teet.

Kuka sanoo, että ei ymmärrä miksi se vankila nyt on niin kurja paikka, eihän ihminen tarvitse kuin perusasiat, en minäkään kaipaa mitään vapautta mennä vapaasti ulos ja sisään. Voisin ihan hyvin vankilassa.

Niin, ihminen voi vapaaehtoisesti olla kotonaan vaikka viikon menemättä ulos eikä se tressaa.

Mutta kun se kotiovi on lukittuna ja vartioituna ettei voi ja ihminen sen tietää ettei pääsekään, niin varmaan alkaa ahdistaa ja kaivata juuri sitä asiaa mitä ei voi tehdä.

Se on juuri se, ettei voi itse valita, ei voi hallita omaa elämäänsä vaan sitä hallinnoi joku muu.

Köyhyys on juuri se "vanginvartija" ja lukittu ovi joka hallinnoi ihmisen elämää.

Ajatelkaa itse, jos teillä omassa elämässänne suurin osa normaaliasioista olisivatkin niiden lukittujen ovien takana.

Turha tätä on selittää, ne jotka tajuavat niin tajuavat ja ne jotka ei tajua tai ei halua tajuta eivät tajua.

Kunhan kirjoitin.

Olen 8v. taistellut jo yksin tässä vankilassa. Mun voimat on loppu eikä ulospääsyä ole. Juuri se musertaa, kun tietää ettei ulospääsyä ole. Se on se mikä hiljalleen tap paa. Olen käynyt hirveitä asioita elämässäni läpi. Luulen, että jos joku niin minä pystyn elämään siten, että ajattelen tilan olosuhteena. Se onnistuu jopa aika kauan. Kuitenkin jossain vaiheessa totuus lävähtää silmille, etkä voi enää paeta. Jossain kohtaa ihminen romahtaa ja mukaan saattaa tulla esim. päihteet. Kun et kestä sitä elämääsi. Masennut ja sairastut ehkä fyysisesti. Onneksi itse en ole päihteisiin ollut koskaan taipuvainen, mutta syön suruun, suklaata, karkkia, vähän niin kuin Linda Lampenius joka omien sanojensa mukaan alkoi ahmia kun kontrolli katosi elämästä . En ole lihava köyhä. Olen hyvännäköinen köyhä nainen. Kukaan ei uskoisi mua ulospäin köyhäksi.

Elämä on täysin pysähtynyt, kaikki valuu ohi. Ei voi suunnitella, tai voi, mutta putoat joka kerta. Siinä joku kahvila ei paina siis yhtään mitään, voin mennä kahvilaan kyllä jos haluan, en ymmärrä tämäntyyppistä pintavalitusta, siinä ikäänkuin häpäistään köyhän todelliset ongelmat ja niiden syvyys ja laajuus. Mua ei omasta puolesta enää edes haittaa, että elämäni on ohi, mutta tyttäreni lapsuuden monet menetykset on musertanut pikkuhiljaa.

On mulla silti myös vähän sukanvarressa mikä tuo edes vähän turvallisuuden tunnetta, (sitä en kerro miten onnistuin siinä). En kestäisi enää, että ei ole edes ruokarahaa, vuosia elettiin täysin kädestä suuhun.

Usein on näinkin, aallonpohjasta voi vain nousta.

Elämää on aina, käsitykset onnellisuudesta vain muuttuvat.

Murehdin myös melko paljon perheasioita, en jaksa enää ajatella heitä.

Toivottavasti elämäsi kääntyy parempaan päin.

Tiedoksi sinulle, että ihmiselämässä ei ole sellaista aallonpohjaa, josta ei pääsisi alaspäin pinnan alle. Kuolemaakaan ei lasketa, koska se olisi oikeasti monille parannus tilanteeseen.

Anteeksi positiivisuus jos koit sen väkisin väännetyksi.  Löysit sentään jotain myönteistäkin, nuorena on mahiksia joka tapauksessa.

Olin eri kommentoija joten minulta ei tarvitse pyytää anteeksi. Muutenkaan positiivisuudessa ei ole mitään vikaa. Mutta jos haluaa olla positiivinen jonkun toisen tilanteesta, on syytä olla tarkkana siitä että ymmärtää sen tilanteen sitten, ja on todella yleistä että köyhien tilanteessa eräs raskaimmista asioista on juuri uhkaava tietoisuus siitä, että elää veitsenterällä. Vastoinkäymisiltä ei voi suojautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin tällä hetkellä pienituloinen, mutta täytyy sanoa että ärsyttää nämä "köyhien" avautumiset. Naristaan ettei mukamas ole varaa esim ruokaan, mutta juttua lukiessa kuitenkin paljastuu että näillä tyypeillä on sekä koira että auto.

Itse en tässä elämäntilanteessa uskalla edes haaveilla moisista, mutta toisaalta ruuasta ei ole tarvinut tinkiä ja kahvilassakin voisin silloin tällöin piipahtaa, tosin käytän sen rahan mieluummin johonkin muuhun.

Pienituloinen ei voi kuluttaa samalla tavalla kuin keskituloinen tai hyvätuloinen, mikä siinä on monille niin hankala ymmärtää?

Minua taas ärsyttävät pienituloiset, jotka hyökkäävät toisten pienituloisten kimppuun.

Jonkinlainen auto voi olla esim. maaseudulla välttämätön. Lisäksi jos koira on hankittu parempina päivinä, voi siitä luopuminen olla kyllä ylitsepääsemätöntä, varsinkin jos koira on vaikka ainoa "sosiaalinen kontakti". Ei asiat ole niin mustavalkoisia.

Pointti on, että nuo on omia valintoja. Ei ole yhteiskunnan tehtävä maksaa ihmisten lemmikkejä ja autoja.

Ei ole, mutta tuollainen suora tuomitseminen kertoo sinusta aika paljon. Yhteiskunta kuitenkin joutuu jollain tapaa kustantamaan seurauksia. Taksikuljetuksia sairaille, yksinäisen mielenterveysongelmien hoito jne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Nykymenolla systeemi tulee ennen pitkään romahtamaan.

Systeemi tulee romahtamaan niin monesta syystä ennen vuosisadan loppua että Suomen sosiaalikustannukset ovat siinä meressä kärpäsenpaskaakin yhdentekevämmät.

Vierailija kirjoitti:

Kahvilaan haluaville köyhille tiedoksi, että ei näin keskituloisenakaan ole varaa kahvitella, laitan ne rahat mieluummin muuhun

Kyllä ne on isotuloiset ketkä käy, jos käy hekään. Eli sit vaan opiskelemaan ja töihin, että pääsee sinne kahvilaan asiakkaaksi.

Aika erikoiset elämäntavat sinulla, jos et keskituloisena pääse kahvilaan tärväämään kymppiä. Kyllä minulla on varaa, vaikka en tietenkään usein käy, joskus kaverin kanssa. Eli sinulla ei muka ole varaa, sitten ilmenee että on mutta et halua sitä. Mutta joku toinen voi haluta.

Perään tulee neuvo mennä opiskelemaan tai töihin, ihan kuin ihmiset eivät itse osaisi ajatella. Niin nähty ja niin leimiä, mene pois.

Vierailija kirjoitti:

Kun vertaamme suomalaisten köyhyyttä intialaiseen köyhyyteen, niihin kaatopaikoilla eläviin ja sanotaan että suomalainen köyhä on globaalisti ajatellen rikas, voisimme samalla periaatteella, hieman katsantokantaa laajentamalla saada sen intialaisen köyhänkin näyttämään hyväosaiselta.

Laajennetaan maapallon köyhyyden ongelman käsitettä koko linnunrataa koskevaksi ja huomamme että tämänhetkisen tiedon perusteella se intialainen, kaatopaikalla elävä yksilä on suorastaan rikas, sillä ei ole yhtäkään todistetta että millään muulla linnunradalla ole yhtään sen köyhempää oliota.

On järjenköyhyyttä verrata kotimaista köyhyyttä kansainväliseen köyhyyteen ja sanoa, syökää heinää ja olkaa onnellisia, sillä jossain päin maailmaa köyhillä on vain mutaa syötävänä.

Heinä on terveellisempääkin kuin muta.

Minusta ei ole järjenköyhyyttä tiedostaa, millaisessa maailmassa me elämme. Mielestäni köyhyyskeskusteluissa pitäisi minusta kyetä hahmottamaan, mitä eroa on osattomuudella, näköalattomuudella ja syrjäytymisellä sellaiseen aineelliseen deprivaatioon, jota kutsutaan yleensä köyhyydeksi. Ihminen sosiaalisena ja tiedollisena olentona kärsii hyvinkin paljon arvostuksen puutteesta ja yksinäisyydestä, ja aineellinen köyhyys korreloi näiden kokemusten kanssa. Kokemus on siis todellinen ja ahdistava, mutta voiko sitä tehokkaasti ja kestävästi ratkaista vain antamalla ihmisille enemmän rahaa, on toinen kysymys. 

Yleensä köyhyyskeskusteluissa köyhien tulee erityisesti korostaa aineellista köyhyyttään, koska se on ainoa legitiimi osattomuuden muoto, vaikka ihminen eläisi siistissä lämpimässä kodissa, olisi ylipainoinen johtuen ravinnon tarjonnan runsaudesta ja vaikka hänellä olisi puhtaat, siistit vaatteet yllään. Uskon, että suurin osa suomalaisista köyhistä ei koe suurta aineellista puutettta (näitäkin on), vaan puute on sellaista, joka johtuu mahdollisuuksien puutteesta ja sosiaalisesta syrjäytymisestä.  Itse asiassa tietty aineellinen niukkuus on tiettyyn rajaan asti ihan hyvä asia, koska  se säästää luonnonvaroja ja vähentää kerskakulutusta. Ongelma köyhyydessä ja eriarvoisuudessa ei ole puute itsessään vaan se, miten valta ja mahdollisuudet jakautuvat yhteiskunnassa.  

Usein mediassa liiotellaan ja tuotetaan sellaista puhetapaa suhteellisesta köyhyydestä, että köyhien pitäisi hävetä sitä, ettei heillä ole tiettyä saldoa pankkitilillään joka kuukausi.  Minusta on vähän kornia lukea uutisia "köyhistä" ihmisistä, joiden köyhyys on sitä, ettei palkkapäivää edeltävänä iltana ole varaa aina ostaa maitopurkkia kaupasta. Seuraavassa uutisessa tietenkin sitten kauhistellaan ilmastonmuutosta ja luonnon tuhoutumista ja vaaditaan ihmisiltä elintasonsa uhraamista ihmiskunnan eloonjäämisen nimissä.  Moni aineellisesti melko köyhä ihminen voi elää sosiaalisesti ja henkisesti hyvinkin rikasta elämää ja olla fyysisesti terve, ravittu ja toimintakykyinen. Ja kun tosipaikan tullen pitäisi valita, niin etkö sinäkin eläisi mieluummin  pienessä vuokra-asunnossa toimeentulotuella halvan eineseruuan voimin, kuin eläisit intialaisella kaatopaikalla?  Ihan siitäkin huolimatta, ettei ole varaa käydä kahvilassa kahvilla joka päivä eikä edes joka viikko? 

Vaikeinta on olleet ehkä sellaiset hetket kun joku kysyy mukaan vaikka HopLopiin tms ja on pakko todeta ettei nyt voida lähteä. Ei tee mieli selitellä että ei ole oikeasti rahaa laittaa sellaiseen.[/quote]

Juurikin niin, kyse on sosiaalisesta häpeästä, jota "köyhyys" aiheuttaa. Sama asia on kun pitäisi mennä työkavereiden kanssa lounaalle, mutta itsellä on varaa vain eväisiin.  On aina ulkopuolinen olo, kun et voi lähteä mukaan mihinkään "ylimääräiseen". 

Helpompaa oli 90-luvun lama-aikaan, kun kaikki olivat samassa tilanteessa. Kaikilla oli ne korjatut paikkahousut ja loppuun kulutetut colleget.