Lue keskustelun säännöt.
Masentunut, mikä on pahin neuvo mitä sulle on annettu?
08.10.2019 |
Mulle on että lopeta uhriutuminen ja mene ulos lenkille, vastoinkäymiset kuuluu elämään. Kuten seks. hyväksikäyttö, kiusaaminen ekaluokalta työelämään asti, monen läheisen poismeno lyhyen ajan sisään, syöpään sairastuminen ym. pska. Tämän mulle sanoi eräs ystävänä pitämäni henkilö, joka siis tiesi kamalan elämäni käänteet. Ja palstan mukaan olenmyös heikko luuseri, työnvieroksuja ja narkkari koska syön lääkettä. Jälkimmäisen kommentin luin siis ketjusta, jossa masentuneet hakivat vertaistukea.
Tämän takia ei kannata kertoa kenellekään jos on lääkityksellä ja/tai terapiassa.
Kommentit (72)
Vähän ot mutta olen huomannut, että en jaksa olla suomalaisten kanssa. Ystävystyin muutama vuosi sitten intialaisen naisen kanssa ja hänen myötä elämääni tuli myös muun maalaisia ihmisiä ja koen olevani rennompi ja vapaampi kuin koskaan aiemmin. He eivät nälvi, puhu pahaa ja tuomitse kuten suomalaiset. Suomalaisten huumori varsinkin on selän takana pahan puhumista. Kaikki yhteisöt päiväkodista työelämään ovat olleet osaltani kiusaamisen täyttämää hlvettiä. Sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön, sain terapiaa mutta se oli aivan luokatonta laadultaan ja olin vuosikaudet lääkityksellä. Onneksi olen nyt etätöisssä ja minulla on nuo uudet ystävät, he ovat parasta terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä niinkään neuvot, vaan se tilanteen ja sairastumisen totaalinen ignooraaminen. Eli ehkä tämä menee siihen "ei tuo nyt mitään oikeasti ole, kaikki ovat joskus väsyneitä" -vähättelyyn. Ei siis oteta todesta sitä, että toinen on oikeasti sairas eikä oteta sitä millään tavalla huomioon toisen kohtaamisessa.
Ensin sanottu, että jos sulla menee huonosti, niin en halua kuulla.
Sitten jos tulee käymään sairastuneen luo, niin ei välitetä siitä, että toinen sanoo, että olen tosi väsynyt enkä jaksaisi nyt oikein seurustella (koska kuten on ilmoitettu, ei halua kuulla siitä ystävän olosta mitään). Vaikka se huono kunto näkyisi konkreettisestikin ulospäin, laihtunut, väsynyt olemus, niin se vain ohitetaan.
Ja sitten ei kiinnitetä huomiota siihen, että toinen itkee, väsyy yksinkertaisista asioista kuten tiskaamisesta, makaa ja tuijottaa seiniä... puhutaan vain omista ongelmista kuten aina ennenkin ja odotetaan, että masentunut pitää seuraa kuten aina ennenkin ja osallistuu keskusteluun kuten aina ennenkin.
Ja sitten jos sairastunut ottaa yhteyttä, niin ei edes kysytä, mitä kuuluu, miten voit, millainen toimintakyky tms., vaan aletaan puhumaan omista ongelmista. Koska niinhän on aina ennenkin tehty.
”Ryhdistäydy, perkele.” Sanoi minulle oma isäni, kun olin sairastunut vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tästä on nyt hieman yli viisi vuotta aikaa ja olen vieläkin hieman loukkaantunut kyseisestä lausahduksesta.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/masennus_pois_9_tapaa
Juttu tällä sivulla. Ei taida tyttö itse ikinä ollut itse masentunut / itsetuhoinen.
"Nyt on kuule niin että lopetat tuon murjotuksen, laitat huulipunaa ja hymyilet . Nätti tyttö" Psykiatri minulle, 16v itseään viiltelevälle tytölle joka ei jaksanut meikata.
"Me ollaan maksettu sinulle kaikki, kaikki ja silti naama nurinpäin" äitini kun en jaksanut enää mennä lukioon enkä tehdä muutakaan vaan makasin vain pimeässä vintissä, huoneeni oli siis siellä.
"Sua ei vissiin kiinnosta, kiva" kaverini kun olin juuri päässyt osastolta kotiin ja kaverini tuli käymään ja halusi puhua pieleen menneestä hiustenvärjäyksestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on kuule niin että lopetat tuon murjotuksen, laitat huulipunaa ja hymyilet . Nätti tyttö" Psykiatri minulle, 16v itseään viiltelevälle tytölle joka ei jaksanut meikata.
"Me ollaan maksettu sinulle kaikki, kaikki ja silti naama nurinpäin" äitini kun en jaksanut enää mennä lukioon enkä tehdä muutakaan vaan makasin vain pimeässä vintissä, huoneeni oli siis siellä.
"Sua ei vissiin kiinnosta, kiva" kaverini kun olin juuri päässyt osastolta kotiin ja kaverini tuli käymään ja halusi puhua pieleen menneestä hiustenvärjäyksestään.
Olen pahoillani. Meitä on monta joiden vanhemmat eivät vaan ymmärtäneet. Älä kuitenkaan syytä heitä. Vanhan liiton ihmiset tulevat täysin eri maailmasta kun me hieman nuoremmat.
Aloita pienestä. Älä stressaa liikaa. Hanki uusi psykiatri. Asiat voivat parantua. Itse sairastin 25 vuotta. Nyt vihdoin asiat suht koht OK.
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on kuule niin että lopetat tuon murjotuksen, laitat huulipunaa ja hymyilet . Nätti tyttö" Psykiatri minulle, 16v itseään viiltelevälle tytölle joka ei jaksanut meikata.
Minkä vttu siinä on että nuorten mielenterveysongelmia ei tunnisteta!!! Mä jouduin psykiatrian polille tutkimuksiin 14-vuotiaana vaikeiden ahdistusoireiden takia, ja mua neuvottiin vaan kasvamaan aikuiseksi ja hengittämään paperipussiin. Käskettiin piirtää nallen kuvia ja värittämään värityskirjaa ja lisäksi mulle tehtiin vauvojen palikkatestejä. En saanut kunnollista terapiaa, en saanut lääkkeitä enkä päässyt osastohoitoon vaikka itsemurha-aikeistani tiedettiin. Terapiointi oli mieletöntä puoskarointia: Rakasta itseäsi olet ihana, mieti minkä takia sua kiusattiin ja hyväksikäytettiin; olisiko esim. vaatetuksessa muutettavaa? Pura ahdistuneisuus lenkkeilyyn. VITTU
Epikriiseihin kirjoiteltiin että "ikäistään pienemmän oloinen, autisminkirjoin häiriöstä kärsivä tyttö". Puolitoista vuotta mä tuolla ramppasin ja ainoa mihin takerruttiin, oli autismi eikä se ahdistus jonka takia mut tuonne kiireellisenä lähetettiin. Mä menetin uskoni psykiatriaan tämän myötä, vaikka siitä huolimatta menin 17-vuotiaana lääkärille hankkimaan mielialalääkkeet. Mutta en halua puhua näistä asioista enää kenellekään, sillä tiedän että minua kohdeltaisiin taas vammaisena. Ennemmin pillerit, työpaikka, oma koti, kissa ja mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot mutta olen huomannut, että en jaksa olla suomalaisten kanssa. Ystävystyin muutama vuosi sitten intialaisen naisen kanssa ja hänen myötä elämääni tuli myös muun maalaisia ihmisiä ja koen olevani rennompi ja vapaampi kuin koskaan aiemmin. He eivät nälvi, puhu pahaa ja tuomitse kuten suomalaiset. Suomalaisten huumori varsinkin on selän takana pahan puhumista. Kaikki yhteisöt päiväkodista työelämään ovat olleet osaltani kiusaamisen täyttämää hlvettiä. Sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön, sain terapiaa mutta se oli aivan luokatonta laadultaan ja olin vuosikaudet lääkityksellä. Onneksi olen nyt etätöisssä ja minulla on nuo uudet ystävät, he ovat parasta terapiaa.
En ymmärrä tällaista yleistämistä, että tietty kansalaisuus on lähtökohtaisesti perseestä ja tietty kansalaisuus lähtökohtaisesti ylivertaista. Suoraan sanottuna on vaikea ottaa vakavasti ihmisiä, jotka tekevät näin rajuja yleistyksiä, koska jokaisessa maassa on tyhmästi käyttäytyviä ja kivasti käyttäytyviä ihmisiä. Ei ole olemassakaan sellaista maata, joissa kaikki ihmiset ovat täydellisen ihania tai täydellisen pahoja.
Eivät todellakaan kaikki suomalaiset harrasta selän takana puhumista. Täällä on myös paljon ihmisiä, joille toisen ihmisen yksityisyyden kunnioittaminen on todella tärkeä arvo. Se vain on vähän joka puolella niin, että ne tyhmästi käyttäytyvät jäävät paremmin mieleen. Se, että sinä ole tavannut mukavan intialaisen naisen ei tarkoita sitä, etteikö olisi myös intialaisia, jotka juoruilevat ja joilla on tyhmää huumoria ja jotka eivät osaa suhtautua yhtä ymmärtäväisesti toisen ihmisen heikkouksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot mutta olen huomannut, että en jaksa olla suomalaisten kanssa. Ystävystyin muutama vuosi sitten intialaisen naisen kanssa ja hänen myötä elämääni tuli myös muun maalaisia ihmisiä ja koen olevani rennompi ja vapaampi kuin koskaan aiemmin. He eivät nälvi, puhu pahaa ja tuomitse kuten suomalaiset. Suomalaisten huumori varsinkin on selän takana pahan puhumista. Kaikki yhteisöt päiväkodista työelämään ovat olleet osaltani kiusaamisen täyttämää hlvettiä. Sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön, sain terapiaa mutta se oli aivan luokatonta laadultaan ja olin vuosikaudet lääkityksellä. Onneksi olen nyt etätöisssä ja minulla on nuo uudet ystävät, he ovat parasta terapiaa.
En ymmärrä tällaista yleistämistä, että tietty kansalaisuus on lähtökohtaisesti perseestä ja tietty kansalaisuus lähtökohtaisesti ylivertaista. Suoraan sanottuna on vaikea ottaa vakavasti ihmisiä, jotka tekevät näin rajuja yleistyksiä, koska jokaisessa maassa on tyhmästi käyttäytyviä ja kivasti käyttäytyviä ihmisiä. Ei ole olemassakaan sellaista maata, joissa kaikki ihmiset ovat täydellisen ihania tai täydellisen pahoja.
Eivät todellakaan kaikki suomalaiset harrasta selän takana puhumista. Täällä on myös paljon ihmisiä, joille toisen ihmisen yksityisyyden kunnioittaminen on todella tärkeä arvo. Se vain on vähän joka puolella niin, että ne tyhmästi käyttäytyvät jäävät paremmin mieleen. Se, että sinä ole tavannut mukavan intialaisen naisen ei tarkoita sitä, etteikö olisi myös intialaisia, jotka juoruilevat ja joilla on tyhmää huumoria ja jotka eivät osaa suhtautua yhtä ymmärtäväisesti toisen ihmisen heikkouksiin.
Pari vuotta intialaisten ja muiden kaakkoisaasialaisten seassa eläneenä voin kertoa, että kaksinaamaisuus, oman edun tavoittelu ja valehtelu kaikkine sävyineen on heikäläisissä suomalaisen silmin keskimäärin tuskastuttavan yleistä. En kaipaa sikäläiseen elämäntapaan enää lomalle sen enempää kuin asumaankaan. Suomi on toistaiseksi rauhan ja raikkaan hengitysilman tyyssija.
Tuo uuteen ystäväpiiriinsä ihastunut ihminen on alkanut voida paremmin, kun on saanut ympärilleen uusia ihmisiä. Ei siihen tarvitse sekoittaa kansallisuutta; samalla tavalla hän olisi alkanut voida paremmin, jos olisi löytänyt kivoja suomalaisia ihmisiä seurakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Onneksi asut kuitenkin Suomessa, etkä esim. Intiassa. Siellähän ne jotkut asuu katuojassa."
Okei. Tottahan se on, niinhän ne asuu. Mutta eihän se siinä omassa masennuksessa kuitenkaan lohduta.
Oman äidin suusta: "Sinun pitää nyt reipastua! Kukaan ei tykkää tuollaisesta makaamisesta, enkä minä olisi sinulle lapsena antanut rintaa antanut, jos olisin arvannut että sinusta tuollainen vätys - nyt ylös ulos ja lenkille!".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei tosin ole neuvo, vaan ikävä letkautus. Työkaveri, korkeammin koulutettu asiantuntija-ihminen tokaisi kahvipöydässä, että pitäsköhän mennä lääkäriin hakemaan hullunlomaa. Olin juuri vähän aikaisemmin ollut kroonisen masennuksen takia sairaslomalla, että ilmeisesti se oli tarkoitettu minulle. Olen näissä tapauksissa aina hitaasti reagoiva, joten ehdin poistua kahvipöydästä, kun päätinkin mennä takaisin ja sanoa oman mielipiteeni työkaverin typeryydestä ja kehottaa todellakin menemään lääkärin vastaanotolle.
"Tapa itsesi" ja toinen yleisemmin käytetty se klassinen "mene töihin".
Yritä siinä töihin mennä kun masentaa niin paljon että ei pääse sängystä ylös. Vituttaa tuollaisten neuvojen jakelu, varsinkin kun kyseessä oli tasapainoinen ihminen joka ei ollut ikinä ollut masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Koveta ittes!" neuvojana samassa työpisteessä työnkentelevä eläinlääkäri. Varsinainen konitohtori kyllä.
"Lopeta se synkistely, ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde ulos." Tosin tuo ei edes ole kovin paha, se on vaan turha neuvo. Ehkäpä törkein neuvo on tullut tk-lääkärin suusta: etsi netistä mies, niin olo paranee!
"Lopeta uhriutuminen, ulos ja lenkille, vastoinkäymiset kuuluu elämään" on itseasiassa oma elämänohjeeni itselleni, jolla olen päässyt hyvinkin rankoista asioista läpi. Mutta itsekin masentuneena ymmärrän, että jos liikkuu ns. syvissä vesissä, tuo kuulostaa syyllistämiseltä ja vähättelyltä, varsinkin kun neuvojana on ihminen joka ei ole kokenut samaa. Olen itsekin kuullut ainakin jo klassikoksi muodostuneen "älä ajattele negatiivisesti". Jos elämä potkii päähän ja omanarvontunto on 0, niin kyllä ne ajatukset on aika negatiivisia. Minusta on kamalaa että masentuneita vähätellään ja syyllistetään. Ei kukaan nyt HALUA että elämä on perseestä, ja se harvoin johtuu mistään pikkuasiasta. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut lamaantuvat asioista, jotka toisille ovat kuin vesipisarat tuulilasissa.
Ja palatakseni ensimmäiseen lainaukseen. Tio ajatusmalli voi olla positiivinen, mutta toisaalta vaarallinen. Jos aina vaan pakotat itsesi ignoraamaan tilanteet ja jatkamaan kuin kone, niin kyllä ne tunteet hiipii sitten jostain takaisin. Itselleni kävi niin, että en edes huomannut masennustani, ennen kuin aloin saada käsittämättömiä raivokohtauksia ihan tyhjästä. Olin ymmärtänyt väärin. Negatiiviset asiat kuuluvat elämään ja ne pitää kohdata ja käsitellä, mutta siihen ei saa jäädä pyörimään.
Minulle perhe suuttui kun hain ammattiapua. Kuulemma laittaa heidöt huonoon asemaan, menettävät maineensa ja minä työmahdollisuudet ja minusra tulee narkomaani. Noh, tuskin olisin enää tässä, saati sitten työelämässä jos en olisi sitä tehnyt. Ja siitä työn vieroksumosesta: Helpomman tien kulkeneet soittavat suutaan ja kiukuttelevat, kun "joutuvat tekemään töitä" kun masentuneet on sairaslomalla :D Voi mitä moni antaisikaan ollakseen työkykyinen!
Paljon tsemppiä sinulle AP! Olet kokenut rankkoja asioita. Olet vieläkin täällä, olet vahva ihminen. Tunteesi ovat luonnollisia ja oikeutettuja.
Mun entinen paras ystävä, jota tuin läpi hänen oman masennuksensa (oli sairauslomalla masennuksen takia), sanoi mulle, että mun täytyisi mennä ulos lenkille ja salille. Hän oli itse aloittanut liikunnan pikkuhiljaa, ja hän parantui masennuksestaan sairausloman aikana, jolloin hän pystyi olemaan yksin kotona ja lapsi oli hoidossa. Minä olin kotiäitinä masennuksen ja ahdistuksen lamaannuttamana, kolmen lapsen kanssa, ja ystäväni mielestä olisin parantunut aloittamalla kuntosalin ja aloittamalla monivitamiinipillerit.
Menin lääkäriin, sain masennuslääkkeet, yritin kertoa entiselle ystävälleni miten vaikeaa oli kun hoidin yksin 3 lasta miehen ollessa reissuhommissa kaikki arkipäivät eri paikkakunnalla. Ihminen, jota luulin parhaaksi ystäväkseni alkoi haukkumaan minua ja suuttui minulle, että miksi syyttelen muita ihmisiä siitä että minulla itselläni on vaikeaa. On sanomattakin selvää, ettemme ole enää ystäviä. Joskus kadun sitä, että olin hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa, sillä hän jätti minut aivan yksin masennukseni keskelle. Mutta sitten taas mietin, että haluan olla sellainen ihminen, joka näkee muissa ihmisissä hyvää ja tekee hyviä tekoja. Ehkä se vielä joskus palkitsee jotain toista kautta. Nyt elämäni on paljon parempaa, olen lopettanut lääkkeet, elämään on palannut ilo ja olen onnellinen, ettei minun tarvitse enää esittää ystävää sellaiselle ihmisille, joka ei halua olla minulle hyvä.
Tsemppiä aivan hirveästi kaikille teille, jotka kamppailette mielenterveysongelmien kanssa. Muistakaa, siitä kamalasta taudista VOI parantua. Hae apua, aloita lääkkeet, käy juttelemassa. Sinulla on merkitys. Hyvää päivää kaikille.
Mitään typeriä neuvoja en ole saanut, mutta kuullut kaikenlaista masennukseen liittyen. Jouduin sairaalaan pahan masennuksen takia ja mies kysyi: "Onko sun pakko mennä sinne?". Ei toki, voin mennä junan allekin.
Äitini salaili mun masennusta, eikä mun sairaalassa olosta saanut puhua kenellekään, vaikka äitini oli ollut itsekin osastolla, mut kai se on hyväksyttävämpää olla siellä juoppohulluuden takia, kuin "muuten vaan". Loukkaannuin aika tavalla.
Ystäväni selitti, että hän ei ymmärrä niin heikkoja ihmisiä, jotka masentuvat, vaikka ei ole mitään syytä. Hänellä on sen sijaan ollut lukemattomia syitä masentua, mutta ei ole... Kiva, paljon lohdutti.
Huonot ja pinnalliset neuvot ovat oma lukunsa, mutta sekin on ärsyttävää, kun lähipiiri kohtelee kuin idioottia eikä puhu minulle mistään muusta kuin masennuksestani, nimenomaan siihen sävyyn, miten paljon se heitä rasittaa. Esimerkiksi äidilläni oli yhteen aikaan tapana soittaa minulle päivittäin. Puhelun alussa hän kysyi aina tympääntyneellä äänellä: "No, millä mielellä olet?" Siitä tuli ahdistunut olo, ja minusta tuntui, että oli pakko vastata "voin ihan hyvin", vaikka en todellakaan voinut hyvin. Olisin mieluummin jutellut ihan tavallisista asioista (jostain muustakin kuin masennuksestani) ihan tavalliseen sävyyn, ilman esittämistä.
Puhelut olivat outo sekoitus masennukseni ympärillä pyörimistä (nimenomaan sieltä äidin puolelta), huonoja neuvoja, vähättelyä ja syyllistämistä. Se suorastaan pahensi oloani. Nykyään piilotan paljon todellisia tuntemuksiani, koska en jaksa sitä huokailua, rasittunutta ja tympeää äänensävyä ja muuta skeidaa.
On ja ei. Toimii hyvin kaksisuuntaiseen.