Masentunut, mikä on pahin neuvo mitä sulle on annettu?
Mulle on että lopeta uhriutuminen ja mene ulos lenkille, vastoinkäymiset kuuluu elämään. Kuten seks. hyväksikäyttö, kiusaaminen ekaluokalta työelämään asti, monen läheisen poismeno lyhyen ajan sisään, syöpään sairastuminen ym. pska. Tämän mulle sanoi eräs ystävänä pitämäni henkilö, joka siis tiesi kamalan elämäni käänteet. Ja palstan mukaan olenmyös heikko luuseri, työnvieroksuja ja narkkari koska syön lääkettä. Jälkimmäisen kommentin luin siis ketjusta, jossa masentuneet hakivat vertaistukea.
Tämän takia ei kannata kertoa kenellekään jos on lääkityksellä ja/tai terapiassa.
Kommentit (72)
Mulle sanottiin teini-ikäisenä, että hommaa säkin poikakaveri, niin voitte tehdä pariskunta-asioita.
Tämä siis kun itkin yksinäisyyttä, kiusaamista, ensirakkauden loppumista pettämiseen ja jättämiseen, sekä koulun keskeytystä masennuksen ja olemattoman itsetunnon takia.
Kyllä se lääkitys on aikuisen ihmisen ja hoitavan lääkärin välinen asia. Ilkeitten ihmisten maailmassa ei lääkityksestään ole kenellekkään kerrottava. Sitä sitten osaamattoat vatvovat , eikä se auta tilanteessa. Snulle joilla on se Cipralex, voi aivan hyvin viihtyä koneella keskustelemassa. Monella muullakin on iltaisin oltav yksin, ei voi lähteä kun on niitä kotona jo nukkuvia ja vahdittavia. Myös työssä voi olla hiljaista öisin. Jatka vaan lääkitystäsi rauhassa.
"Ota SSRI-lääkkeet käyttöön, tässä resepti!"
Sain pahan allergiareaktion, lähes myrkytyksen kaltaisen ja jouduin sairaalaan! EI kuulemma kovin harvinaista.
"Hanki poikakaveri ja teette vaikka kivoja reissuja yhdessä". Olin 19v ja kykenemätön edes harjaamaan hiuksia tai menemään suihkuun, äiti kävi siivomassa ja toi ruokaa jota yleensä en syönyt kun ei maistunut.
Että lääkitys auttaa. Ei auta, sotkee kaiken vielä pahemmin.
Siihen nähden on oikein hyvä neuvo käydä lenkillä, se toimisi jos jaksaisi vaan käydä. Se ettei jaksa, ei sitä muuta että liikunta helpottaisi oloa.
Ei ole ollut kenenkään intresseissä minun masennuksen loppuminen tai masennus joten ei ole neuvottu. Masennuksesta parantuminen on kyllä aiheuttanut ihmisissä negatiivisia tunteita ja on neuvottu miten voisi taas masentua tai elää masentavasti tai sanottu, että tuo tila nyt ei ainakaan kestä tai ole totta ja vain esitän.
Minusta paras neuvo on ollut, että älä itse tee mitään, rasita kaikkia ystäviäsi valittamisella, sääli itseäsi, älä halua päästää irti suloisesta masennuksesta, jauha kaikkia loukkauksia ja pahaa oloasi uudestaan ja uudestaan, sääli itseäsi ja syyllistä kaikki tuttavasi, jotka eivät jaksa sadattakuudetta kertaa kuunnella, kuinka masentunut olet ja kuinka sille ei mitään voi ja en halua lenkille ja en halua tehdä itse mitään, koska olenhan masentunut ja kuinka maailma pyörii napani ympärillä ja säälikää minua
Juo kaakaota ja mene ulos kävelylle.
Se ei ollut neuvo, vaan kommentti, että kaikillahan on parempia ja huonompia päiviä. Huonoissa päivissä ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vaan ne ovat osa elämän rikkautta ja kyllä ihminen ne kestää. Ilman huonoja hetkiä emme nauttisi niin paljon niistä hyvistä ja paremmista päivistä.
Vaikea synnytyksen jälkeinen masennus: "Nauti nyt! Ota rennosti! Vauva aistii tunnelman!" Kiitos, en tuntenutkaan valmiiksi riittävästi syyllisyyttä.
No ap kun se on niin, että elämään kuuluu vastoinkäymisiä. Sairauksia, epätäydellisiä työkavereita, epäonnistumisia jne.
Se että ne surettavat ei ole mikään masennus ylipäätään, se on elämää.
Itsemurha ei ratkaise mitään/ei ole vaihtoehto.
Kaikkeen väsyneelle se on vaihtoehto, joka todellakin ratkaisee kaiken.
Lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Se ei ollut neuvo, vaan kommentti, että kaikillahan on parempia ja huonompia päiviä. Huonoissa päivissä ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vaan ne ovat osa elämän rikkautta ja kyllä ihminen ne kestää. Ilman huonoja hetkiä emme nauttisi niin paljon niistä hyvistä ja paremmista päivistä.
Masennuksella ja huonolla päivällä on hienoinen ero...
Suomessa: Yritä nyyt vaan ajatella positiivisesti. Yritä löytää joku kiva harrastus. Otat vaan itseäsi niskasta kiinni. Voi luoja!
Aargh
Asun nykyään noin 11k vuodesta New Yorkissa.
Siellä lekurit alkavat HETI ku olet sisään ovesta astunut kirjoittelemaan vaikka mitä lääkereseptejä. Ärsyttävää.
Positiivista on se että ihmiset, ainakin he ketkä itse tunnen, olevat synmpaattiisia ja tajuavat paremmin mitä on olla masentunut kun suomalaiset. Yleistän mutta tämä on ollut oma kokemukseni.
Psykiatreja on myös Manhattanilla PALJON.
Säännölliset juttu tuokiot taitavan (vaikka kalliin) psykiatrin kanssa ovat kirjaimellisesti pelastaneet minut. Syön myös erittäin pientä määrää lääkettä nimeltä Abilify ja bentson tai kaksi ehkä kerran kuukaudessa jos paniikki puskee päälle.
Suomeen ei mitään halua takaisin moneen vuoteen vielä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa: Yritä nyyt vaan ajatella positiivisesti. Yritä löytää joku kiva harrastus. Otat vaan itseäsi niskasta kiinni. Voi luoja!
AarghAsun nykyään noin 11k vuodesta New Yorkissa.
Siellä lekurit alkavat HETI ku olet sisään ovesta astunut kirjoittelemaan vaikka mitä lääkereseptejä. Ärsyttävää.
Positiivista on se että ihmiset, ainakin he ketkä itse tunnen, olevat synmpaattiisia ja tajuavat paremmin mitä on olla masentunut kun suomalaiset. Yleistän mutta tämä on ollut oma kokemukseni.
Psykiatreja on myös Manhattanilla PALJON.
Säännölliset juttu tuokiot taitavan (vaikka kalliin) psykiatrin kanssa ovat kirjaimellisesti pelastaneet minut. Syön myös erittäin pientä määrää lääkettä nimeltä Abilify ja bentson tai kaksi ehkä kerran kuukaudessa jos paniikki puskee päälle.
Suomeen ei mitään halua takaisin moneen vuoteen vielä.
Keskusteluapu kai on parasta, rahalla saa....
Akuutteihin oireisiin on olemassa lääkkeitä, joita täällä Suomessa riippuvuusriskin/toleranssin takia nihkeästi määrätään.
Lääkäri sanoi minulle että aurinko paistaa ja on kevät, kyllä se siitä. Opiskelukaverini kysyi kauanko ajattelin sairastaa (ja oli ammatiltaan psyk. sairaanhoitaja).
Että masennukseni johtuu siitä, että syön margariinia. Oikeaan voihin vaihtamalla transrasvoilla pahoinpitelemäni keho ja aivot alkavat taas toimia oikein. :)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa: Yritä nyyt vaan ajatella positiivisesti. Yritä löytää joku kiva harrastus. Otat vaan itseäsi niskasta kiinni. Voi luoja!
AarghAsun nykyään noin 11k vuodesta New Yorkissa.
Siellä lekurit alkavat HETI ku olet sisään ovesta astunut kirjoittelemaan vaikka mitä lääkereseptejä. Ärsyttävää.
Positiivista on se että ihmiset, ainakin he ketkä itse tunnen, olevat synmpaattiisia ja tajuavat paremmin mitä on olla masentunut kun suomalaiset. Yleistän mutta tämä on ollut oma kokemukseni.
Psykiatreja on myös Manhattanilla PALJON.
Säännölliset juttu tuokiot taitavan (vaikka kalliin) psykiatrin kanssa ovat kirjaimellisesti pelastaneet minut. Syön myös erittäin pientä määrää lääkettä nimeltä Abilify ja bentson tai kaksi ehkä kerran kuukaudessa jos paniikki puskee päälle.
Suomeen ei mitään halua takaisin moneen vuoteen vielä.
Eihän abilify ole masennuslääke
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa: Yritä nyyt vaan ajatella positiivisesti. Yritä löytää joku kiva harrastus. Otat vaan itseäsi niskasta kiinni. Voi luoja!
AarghAsun nykyään noin 11k vuodesta New Yorkissa.
Siellä lekurit alkavat HETI ku olet sisään ovesta astunut kirjoittelemaan vaikka mitä lääkereseptejä. Ärsyttävää.
Positiivista on se että ihmiset, ainakin he ketkä itse tunnen, olevat synmpaattiisia ja tajuavat paremmin mitä on olla masentunut kun suomalaiset. Yleistän mutta tämä on ollut oma kokemukseni.
Psykiatreja on myös Manhattanilla PALJON.
Säännölliset juttu tuokiot taitavan (vaikka kalliin) psykiatrin kanssa ovat kirjaimellisesti pelastaneet minut. Syön myös erittäin pientä määrää lääkettä nimeltä Abilify ja bentson tai kaksi ehkä kerran kuukaudessa jos paniikki puskee päälle.
Suomeen ei mitään halua takaisin moneen vuoteen vielä.
Eihän abilify ole masennuslääke
Pieni googlaus näyttäisi, että voisi hyvinkin toimia silläkin saralla.
No pöh:(
muista, että ne jotka tollasia kommentoi on vielä enemmän sekaisin kuin sä.
Täällä on paljon meitä normaaleja hulluja mutta myös niitä oikeita sekopäitäkin joiden sanomisiin on ehkä parempi suhtautua vaikka vähän säälivästi mielummin kuin ottaa tosissaan :)