Minulla on ystävä, joka ei lue sanomalehtiä, katso uutisia tai ole missään somessa. Pakko sanoa, että on tosi vieraantunut todellisuudesta.
On normaali, työssäkäyvä nainen, 35-vuotias. Kahden lapsen äiti. Ei kuitenkaan lue mitään sanomalehtiä, eikä katso uutisia televisiosta tai netistä, eikä ole missään somessa. Ei siis kuule tai näe mitään, mitä maailmassa tapahtuu, ellei sattumalta törmää uutisiin kaupassa käydessään vaikka lööpeissä tai ihmisten kanssa keskustellessa.
Ollaan oltu lapsesta saakka ystäviä ja parikymppiseksi asti kaikenlaiset uutiset kuultiin tietenkin useimmiten vanhemmilta, kavereilta, koulusta jne, vaikkei itse oltaisi aktiivisesti mitään Helsingin Sanomia luettu.
Nyt alkaa tuntua siltä, että kaveri on täysin vieraantunut todellisuudesta. On hirveän sinisilmäinen, uskoo kaiken, mitä jossain lukee (internet..), ei ole minkäänlaista medialukutaitoa, haksahtaa sähköpostien huijausviesteihin ja netin pop-up-mainoksiin.
Kaveri alkaa tuntua jotenkin tyhmältä ja yksinkertaiselta, kun sen kanssa ei voi keskustella kuin tunteista ja elämänkokemuksista. Ei esimerkiksi ollut kuullut Greta Thunbergistä mitään, ei tiedä, kuka on Suomen pääministeri, oli siinä käsityksessä, että Kuopion kouluhyökkäys oli tietyn uskonnon edustajan tekemä isku, koska "jossain netissä" tällainen "tieto" oli ollut ja uskoi tietenkin lukemaansa.
Minäkään en ole mikään kansankynttilä, mutta sen verran seuraan aikaani, että tiedän, mitä tapahtuu. Miten saisin ystävälleni menemään eteenpäin, että olisi oikeasti ihan hyvä välillä katsoa uutisia tai lukea sanomalehtiä, vaikka "ne onkin ihan järkyttävän tylsiä.."?
Kommentit (107)
Miksi kauniilla olikaan aina se rumempi kaveri? Oikein oivallinen tapa nostattaa sitä omaa egoaan.
En minäkään lue lehtiä tai seuraa uutisia, enkä ole somessa. olen 45-vuotias akateemisesti koulutettu nainen.
Sinisilmäinen en ole enkä it-alan ammattilaisena todellakaan haksahda huijausviesteihin. Ja vaikka minun kanssani ei ehkä voi keskustella kiinnostavia Greta Thunbergista tai päivänpolitiikasta, koska en sellaisia asioita seuraa, niin on paljon aiheita joista voi keskustella, muitakin tuin tunteet ja elämänkokemus, mm. filosofiset ja teologiset kysymykset, fysiikka ja ajan olemus, elektroniikka ja tietotekniikka. Ei sillä että tunteistakin voi keskustella oikeasti syvällisesti, psykologia on kokonainen tieteenala, eli en pidä ketään yksinkertaisena siksi jos se mikä eniten itseä kiinnostaa on ihmisolentojen tunne-elämä.
Oikeasti olisi ihan hyvä jättää katsomatta ne uutiset, olla lukematta sanomalehtiä ja pitää somekanavat suljettuina. Ei niistä tule kuin v***tus.
Ei ole somessa ja on vieraantunut todellisuudesta? Somehan on tunnetusti todellisuutta ja täynnä totuuksia ja aitoutta.
Mitä sinä sitten olet tehnyt tällä kaikella tiedolla?
Vierailija kirjoitti:
Miksi kauniilla olikaan aina se rumempi kaveri? Oikein oivallinen tapa nostattaa sitä omaa egoaan.
Joopa joo. Enemmän oikeasti harmittaa se, että muut(kin) alkavat pitää häntä jotenkin yksinkertaisena ja hölmönä. Se olisi tosi helposti korjattavissa, jos vähän viitsisi seurata maailmaa.
ap
Arvaan että se mistään tietämätön kaverisi on kuitenkin käyttänyt äänioikeuttaan ja äänestänyt vihervasemmistoa.
Minulla on ystävä, joka ei ole netissä lainkaan. Hänellä ei ole minkäänlaista tietokonetta älypuhelimesta puhumattakaan.
Lukee kyllä sekä Hesarin että Husiksen kannesta kanteen joka päivä. On siis varsin tietävä "korkeatasoisimmista asioista", mutta ei ole koskaan kuullut esim. nimeä Johanna Tukiainen (jokainen tykönänsä päättäköön, onko tämä jokin menetys :)
Mutta tosiaan monesta ihan tärkeästäkin asiasta ihan pihalla. Haksahtaisi joka huijausviestiin sähköpostissa. Tässä tapauksessa siis onni, ettei sellaista ole.
On 64-vuotias kuten minäkin. Itse ja kaikki muut ystävämme kyllä seuraamme netistäkin kaikkea tiiviisti ja suurin osa on jollain tavalla somessakin.
Tämä on heittäytynyt jotenkin viimeiseksi mohikaaniksi tällä saralla. Ei ole pankkikorttia, käy nostamassa käteistä kerran kuussa konttorissa. Laskut hoitaa pankin maksupalvelu. Sekin kyllä varmaan on pankkien lopetuslistalla lähiaikoina.
Mutta aivan ihana ystävä siis. Tämä ei ole missään nimessä moite.
Sama täällä, aika harvoin tulee luettua iltalehteä jne. uutisia, ovat aika yksipuolisia uutisoinniltaan.
Somea en käytä, M39 IT-alalla olen. Se kuva noista someista on tullut, että äänekäs vähemmistö rummuttelee omaa agendaa tai ovat muuten vaan täynnä jonninjoutavaa tarinaa wc-käynneistä lähtien.
En ole kokenut menettäväni mitään tärkeää.
Kymppi jatkaa: tuo Johanna Tukiainen oli huono esimerkki, koska oli mm. Hesarissakin useaan otteeseen Kanerva-kohun aikana. Eli hyvinkin varmaan tietäisi.
Laitetaan tilalle vaikka Maisa Torppa tai Martina Aitolehti.
No voi kauheeta. Ehkä sitä ei vain kiinnosta? Säästyy monelta mielipahalta. Oikeastaan olisi ihan virkistävää omata tuollainen kaveri, jonka kanssa keskustelu olisi vain niistä omista kokemuksista ja arjesta. Ei tässä tarvitse mennä kuin reilu kymmenen,- viisitoista vuotta taaksepäin niin valtaosa ihmisistä oli tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, aika harvoin tulee luettua iltalehteä jne. uutisia, ovat aika yksipuolisia uutisoinniltaan.
"En seuraa uutisia, mutta tiedän, että ne ovat yksipuolisia."
Taidan ottaa viisaasta ystävästäsi esimerkkiä.
Iltasanomia en ole lukenut sitten kesän,nämä muut sivustot joutaisi myös roskakoriin.
Toinen unelma olisi olisi lähteä pysyvästi johonkin halpaan,lämpimään maahan.Ehdotuksia?
Vierailija kirjoitti:
En minäkään lue lehtiä tai seuraa uutisia, enkä ole somessa. olen 45-vuotias akateemisesti koulutettu nainen.
Sinisilmäinen en ole enkä it-alan ammattilaisena todellakaan haksahda huijausviesteihin. Ja vaikka minun kanssani ei ehkä voi keskustella kiinnostavia Greta Thunbergista tai päivänpolitiikasta, koska en sellaisia asioita seuraa, niin on paljon aiheita joista voi keskustella, muitakin tuin tunteet ja elämänkokemus, mm. filosofiset ja teologiset kysymykset, fysiikka ja ajan olemus, elektroniikka ja tietotekniikka. Ei sillä että tunteistakin voi keskustella oikeasti syvällisesti, psykologia on kokonainen tieteenala, eli en pidä ketään yksinkertaisena siksi jos se mikä eniten itseä kiinnostaa on ihmisolentojen tunne-elämä.
Miten ihmeessä voi olla, ettei akateemista kiinnosta se maailma, missä hän elää? Päivänpolitiikkaa voi toki seurata muutenkin kuin DJT:n twitter-feedistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, aika harvoin tulee luettua iltalehteä jne. uutisia, ovat aika yksipuolisia uutisoinniltaan.
"En seuraa uutisia, mutta tiedän, että ne ovat yksipuolisia."
Aika mustavalkoiseksi muutettu heitto, se että en seuraa iltalehteä missä uusimmat Maisa jne. juorut ei välttämättä tarkoita ettenkö muita uutisia lukisi. Tiedelehtiä on olemassa vaikka kuinka, samoin jos kiinnostaa Ruotsin meno niin luen heidän omia lehtiään, sama homma Saksan kanssa. En tiiä paljonko jengi luki Irakin/Ukrainan jne. aikaan uutisia, mutta aika erilaisia oli sisällöltään US/RU/EU (ainiin vai onko se niin että EU uutiset ovat aina oikeassa ja muut maat propagandaa. Laitetaan nyt vielä ettei jää epäselväksi niin uskon että on US-trolleja, RU-peikkoja sekä EU-trolleja). Tietysti jos on tuollainen monikansallinen aihe, niin mitä enemmän luet eri julkaisuja eri maista niin sen paremman kuvan saat. Joutuu kyllä sitten ihan itse miettimään kokonaisuuden jos uutiset kauheasti poikkeavat toisistaan, tässä omasta mielestä some ehkä "vaarallisin" yhdistetynä kun tulee valmiiksi mielipiteet kuin manulle illallinen.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, aika harvoin tulee luettua iltalehteä jne. uutisia, ovat aika yksipuolisia uutisoinniltaan.
Somea en käytä, M39 IT-alalla olen. Se kuva noista someista on tullut, että äänekäs vähemmistö rummuttelee omaa agendaa tai ovat muuten vaan täynnä jonninjoutavaa tarinaa wc-käynneistä lähtien.
En ole kokenut menettäväni mitään tärkeää.
Et seuraa myöskään BBC:tä, yleä, hesaria/jotain muuta lehteä vaikka Aamulehteä/Husaria, New York Timesia, Economistia ... vai onko ongelmana mediakentän yksipuolisuus?
Greta Thunbergista tietäminen ei ole kovinkaan tärkeää eikä brexitistä jauhamisen. Tai Trumpistakaan ei tarvitse tietää. On paljon asioita, uutisia mistä ei tarvitse tietää yhtään mitään ja pystyy silti elämään vaivatta nykyajassa. Itsekin olen vähentänyt uutisten seuraamista ja somekanavista valitsen vain ne kiinnostavimmat, eli pelkkä instagram. Sinne kun ei tarvii selitellä mitään, lätkäisee vain kuvan.
Pidän sinua ap jokseenkin suvaitsemattomana ja asenteellisena ja ystävääsi fiksuna.
En minäkään jaksa hirveesti uutisia lukea, sanomalehdistä puhumattakaan. Töissä kuulee tärkeimmät puheenaiheet kuitenkin. En jaksa rasittaa itseäni maailman asioilla.
N26
Tietääkö ap mikä on "kansankynttilä"?