Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa
Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.
Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.
Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?
”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE
Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.
Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.
Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?
Kommentit (2040)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kuitenkin luonto ole tarkoittanut alatiesynnytyksen luonnolliseksi tavaksi.
--------
Varmasti on tarkoittanut. Mutta joskus se menee niin pahasti pieleen että äiti, vauva tai molemmat kuolevat.
Terv. Kaksi sektiota lääketieteellisistä syistä.No tilastollisestikin useammin se suunniteltu sektio menee pieleen niin, että äiti kuolee. Vauvat taas kuolevat helpommin kätkytkuoleman sektion jälkeen, ja erityisesti seuraaville vauvoille sektio on riski, joka suurenee jokaisen sektion myötä.
ja siis 1/17 000 äitiä kuolee suunnitellussa sektiossa, alatiesynnytyksessä 1/53 000
Kohtukuoleman riski on seuraavassa raskaudessa sektion jälkeen 8-kertainen verrattuna alatiesynnytykseen.
Jos siis haluaa vain yhden lapsen, niin sektio on lapsen kannalta lähes yhtä hyvä ja turvallinen kuin alatiesynnytys. Jos useampia, on vastuutonta mennä sektioon ilman oikeaa lääketieteellistä syytä.
Lähde tuolle että suunniteltu sektio lisää kätkytkuolemia?
Nuo kuoleman riskitkin voisi päivittää tälle vuosituhannelle. Tiedot on julkaistu 2003 Duodecimissä joten data voi helpostikin olla 1990-luvulta. Kiinnostaisi relevantti ja ajantasainen tutkimus. Epäilen että lääketiede ja sektiotkin kehittyvät 20 vuodessa. Eihän nykyään episiotomioitakaan tehdä rutiinisti.
Esimerkiksi Bader et al on 2004 todennut suunnitellulla sektiolla syntyneillä vauvoilla olevan moninkertaisesti uniapneaa verrattuna alateitse syntyneisiin. Tätä kautta selittyy korkeampi kätkytkuolemariski, joka on siis todettu eri tutkimuksissa.
Netti on tietoa täynnä, googlaamalla löydät lisää aiheesta.
Noniin, niin kuin arvelinkin. Sinulla ei ollut mitään lähdettä. Lopuksi vielä "Googlaa itse" -heitto kun ei ole tarjota väitteilleen lähdettä (koska sellaista ei ole ja väitteesi on sitä itseään).
Mitenkäs nuo omat lähteesi? Heittelet huomioita tyyliin ”data voi hyvinkin olla 90-luvulta”. No onko se vai eikö se ole? Ja jos on niin mitä sitten?
Vai onko tämä taas samaa sarjaa kuin ”sektio voi hyvinkin olla vauvalle turvallisempi”?
Trolli.
Tässä viestissä kiteytyy alatiefanaatikon logiikka täydellisesti.
On ihan sama mistä ja miltä ajalta lähdeaineisto on, ei sillä ole väliä. Väitätkö samalla että alatiesynnytyksessäkin on ihan sama verrata 1960-lukua ja 2010-lukua? :D
Ja lopuksi vielä kaikki, jotka pyrkivät asialliseen ja totuudenmukaiseen tiedonjakoon, ovat yllätys yllätys trolleja. :D
Jos sinä oikeasti tietäisit jotakin tieteestä, ymmärtäisit että lähdeaineisto ei voi vanhentua, jos tutkimus on tehty asianmukaisesti.
Esimerkiksi kätkytkuolemat ovat länsimaissa onneksi niin harvinaisia, että tarvitaan hyvinkin vuosikymmenien aineisto ennen kuin voidaan tehdä johtopäätöksiä niihin vaikuttavista tekijöistä. Useimmiten kysymyksessä on usean asian yhteisvaikutus. Suunnitellusta sektiosta ei seuraa kätkytkuolema (tietenkään), mutta se on yksi tekijä, joka altistaa pikkuvauvoja erilaisille hengitysongelmille, kuten uniapnea. Esimerkiksi äidin tupakointi on suurempi riskitekijä, ja siihen on usein myös helpompi vaikuttaa kuin synnytystapaan.
Nämä tilastolliset todennäköisyydet ovat äärettömän pieniä eikä kenenkään synnyttäjän pidä vaivata päätään niillä turhaan, mutta myöskään niitä ei pidä kiistää keskustelussa, jossa pyritään argumentoimaan faktoilla.
Vierailija kirjoitti:
"Hyi ällöä mä en ainakaan ikinä synnyttäis, vaan mun vauva leikattais kyl ulos mun mahasta". Tuostahan tässä oikesti on kyse. On niin ällöä ja eläimellistä, ei ollenkaan instagram-materiaalia.
Eiköhän tämä hömpötys mene jossain vaiheessa ohi; suurin osa nuorista naisista tuskin jättää hankkimatta lapsia tuollaisista syistä, vaan taustalla on esim. se ettei ylipäätään kiinnosta saada lapsia. Mikä on ihan ok. Sanokaa mieluummin niin kuin asia oikeasti on.
Eli millaisista syistä he sitten jättävät lapset hankkimatta? Jokin syyhän siihen on että syntyvyys jää tänä vuonna 1,23 lapseen per nainen eli lasku jatkuu.

Ainakin Italiassa ja Kreikassa, missä on Euroopan korkeimmat sektiolukemat, on myös Euroopan matalin syntyvyys.
Jopa Puolassa on alhaisempi syntyvyys kuin Suomessa, vaikka abortti on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hyi ällöä mä en ainakaan ikinä synnyttäis, vaan mun vauva leikattais kyl ulos mun mahasta". Tuostahan tässä oikesti on kyse. On niin ällöä ja eläimellistä, ei ollenkaan instagram-materiaalia.
Eiköhän tämä hömpötys mene jossain vaiheessa ohi; suurin osa nuorista naisista tuskin jättää hankkimatta lapsia tuollaisista syistä, vaan taustalla on esim. se ettei ylipäätään kiinnosta saada lapsia. Mikä on ihan ok. Sanokaa mieluummin niin kuin asia oikeasti on.
Eli millaisista syistä he sitten jättävät lapset hankkimatta? Jokin syyhän siihen on että syntyvyys jää tänä vuonna 1,23 lapseen per nainen eli lasku jatkuu.
Suomen syntyvyys on nyt romahtanut aivan muutamassa vuodessa. Oletko sitä mieltä, että sektion saaminen Suomessa olisi vaikeutunut merkittävästi nyt aivan lähivuosina?

Oman kokemukseni mukaan resurssipula julkisessa terveydenhuollossa on viimeisen parin vuoden aikana pahentunut huomattavasti. Ihmisten luottamus julkiseen sektoriin vähenee kun palvelu heikkenee. Muiden puolesta en voi puhua mutta näin on omalla kohdallani.

Ja tästä mielikuvastasi johtuu Suomen alentunut syntyvyys.

Minä olen synnyttänyt kolmesti vuosina 2010-2017, ja minun nähdäkseni synnyttäjien kohtelu on muuttunut todella paljon. Ekalla kerralla tuupattiin vain kättä sinne päivää sanomatta, ja viimeisellä kerralla kaikki esittäytyivät ja kysyivät, että saanko tutkia. Selvästi porukkaa oli koulutettu paljon tuossa välissä. Näin yliopistosairaalassa.
Toki samanaikaisesti synnytyksiä on keskitetty ja pieniä yksiköitä lopetettu, mutta se on oma lukunsa.
Edelleen: ajatteletko että suomalaiset nuoret naiset päättävät lapsilukunsa sen mukaan, mitkä ovat synnytyssairaalan resurssit?

Kannattaa myös muistaa, että yksittäinen heikon syntyvyyden vuosi tai useampikaan sellainen peräkkäin ei merkitse, että naisten kokonaishedelmällisyys jäisi alhaisemmaksi.
Tästä löytyy dramaattisia esimerkkejä 1940-luvulta ja tähän päivään soveltuvampia 1980-90-lukujen taitteesta.

Omalla kohdallani sektioneuvotteluaikojen saaminen on tänä aikana vaikeutunut, ts. siirtynyt aina myöhemmäksi ja myöhemmäksi, joten en pitäisi mahdottomana että joku heikkotahtoisempi luovuttaisi ja keskittyisi muihin asioihin. Näitä asioita jaetaan omanikäisten/ samassa tilanteessa olevien kesken hyvin avoimesti. Sairaaloiden temput eivät jää vain potilaan ja tietyn lääkärin välisiksi.

Syntyvyyden lasku on alkanut -70-luvun alussa ja jatkunut siitä lähtien voimistuneen 2010-luvulla.

Hieman kaukaa haettua on, jos kaverin sektioneuvotteluajan siirtyminen myöhemmäksi saa naisen jättäytymään lapsettomaksi.

Nuorista naisista en tiedä, mutta ainakin itse keski-ikäisenä lisääntyjänä (41-v.) olen näin päättänyt.

Ei minusta. Kokemusasiantuntijuutta arvostetaan; muiden kokemukset vaikuttavat omiin päätöksiin.

Syntyvyys tippui 70-luvun alussa alle kahteen lapseen naista kohti (kunnon ehkäisy!) ja sen jälkeen se on pysynyt melko tasaisena, paitsi että 1990-luvun laman perhepolitiikka sai aikaan hetkellistä kasvua. Suomen syntyvyys kokonaisuudessaan on ihan linjassa muun Länsi-Euroopan kanssa.
Joten ei tässä mikään syöksykierre ole menossa, eikä syynä varsinkaan ole se, ettei saisi sektiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hyi ällöä mä en ainakaan ikinä synnyttäis, vaan mun vauva leikattais kyl ulos mun mahasta". Tuostahan tässä oikesti on kyse. On niin ällöä ja eläimellistä, ei ollenkaan instagram-materiaalia.
Eiköhän tämä hömpötys mene jossain vaiheessa ohi; suurin osa nuorista naisista tuskin jättää hankkimatta lapsia tuollaisista syistä, vaan taustalla on esim. se ettei ylipäätään kiinnosta saada lapsia. Mikä on ihan ok. Sanokaa mieluummin niin kuin asia oikeasti on.
Eli millaisista syistä he sitten jättävät lapset hankkimatta? Jokin syyhän siihen on että syntyvyys jää tänä vuonna 1,23 lapseen per nainen eli lasku jatkuu.
Suomen syntyvyys on nyt romahtanut aivan muutamassa vuodessa. Oletko sitä mieltä, että sektion saaminen Suomessa olisi vaikeutunut merkittävästi nyt aivan lähivuosina?
Oman kokemukseni mukaan resurssipula julkisessa terveydenhuollossa on viimeisen parin vuoden aikana pahentunut huomattavasti. Ihmisten luottamus julkiseen sektoriin vähenee kun palvelu heikkenee. Muiden puolesta en voi puhua mutta näin on omalla kohdallani.
Minä olen synnyttänyt kolmesti vuosina 2010-2017, ja minun nähdäkseni synnyttäjien kohtelu on muuttunut todella paljon. Ekalla kerralla tuupattiin vain kättä sinne päivää sanomatta, ja viimeisellä kerralla kaikki esittäytyivät ja kysyivät, että saanko tutkia. Selvästi porukkaa oli koulutettu paljon tuossa välissä. Näin yliopistosairaalassa.
Toki samanaikaisesti synnytyksiä on keskitetty ja pieniä yksiköitä lopetettu, mutta se on oma lukunsa.
Edelleen: ajatteletko että suomalaiset nuoret naiset päättävät lapsilukunsa sen mukaan, mitkä ovat synnytyssairaalan resurssit?
Nuorista naisista en tiedä, mutta ainakin itse keski-ikäisenä lisääntyjänä (41-v.) olen näin päättänyt.
Eli päätit 41-vuotiaana, ettei lapsia enää tule, koska julkisen sektorin terveydenhuolto on retuperällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hyi ällöä mä en ainakaan ikinä synnyttäis, vaan mun vauva leikattais kyl ulos mun mahasta". Tuostahan tässä oikesti on kyse. On niin ällöä ja eläimellistä, ei ollenkaan instagram-materiaalia.
Eiköhän tämä hömpötys mene jossain vaiheessa ohi; suurin osa nuorista naisista tuskin jättää hankkimatta lapsia tuollaisista syistä, vaan taustalla on esim. se ettei ylipäätään kiinnosta saada lapsia. Mikä on ihan ok. Sanokaa mieluummin niin kuin asia oikeasti on.
Eli millaisista syistä he sitten jättävät lapset hankkimatta? Jokin syyhän siihen on että syntyvyys jää tänä vuonna 1,23 lapseen per nainen eli lasku jatkuu.
Suomen syntyvyys on nyt romahtanut aivan muutamassa vuodessa. Oletko sitä mieltä, että sektion saaminen Suomessa olisi vaikeutunut merkittävästi nyt aivan lähivuosina?
Oman kokemukseni mukaan resurssipula julkisessa terveydenhuollossa on viimeisen parin vuoden aikana pahentunut huomattavasti. Ihmisten luottamus julkiseen sektoriin vähenee kun palvelu heikkenee. Muiden puolesta en voi puhua mutta näin on omalla kohdallani.
Ja tästä mielikuvastasi johtuu Suomen alentunut syntyvyys.
Omalla kohdallani sektioneuvotteluaikojen saaminen on tänä aikana vaikeutunut, ts. siirtynyt aina myöhemmäksi ja myöhemmäksi, joten en pitäisi mahdottomana että joku heikkotahtoisempi luovuttaisi ja keskittyisi muihin asioihin. Näitä asioita jaetaan omanikäisten/ samassa tilanteessa olevien kesken hyvin avoimesti. Sairaaloiden temput eivät jää vain potilaan ja tietyn lääkärin välisiksi.
Hieman kaukaa haettua on, jos kaverin sektioneuvotteluajan siirtyminen myöhemmäksi saa naisen jättäytymään lapsettomaksi.
Ei minusta. Kokemusasiantuntijuutta arvostetaan; muiden kokemukset vaikuttavat omiin päätöksiin.
Yleensä se menee niin päin, että jos kaveri saa lapsen ja pärjää sen kanssa, alkaa itselläkin tehdä mieli palleroa. Mutta toki teillä päin se menee niin, että lapsettomille jää koko prosessista mieleen vain että hitsit kun sen Mirkun oli vaikea saada sektioaika.
Minä sain pelkopolilla paniikkikohtauksia ja itkeskelin seurauksena se, että minusta tehtiin lasu. Olin peloissani ensimmäisen synnytyksen kokemusten vuoksi mutta asia käännettiin niin että olen hullu, ja huono äiti.
Kuka enää lapsia tekee koska ilmasto, huutista tähän 🤣